Nyt mä ymmärrän kunnolla, miksi joitakuita ahdistaa käydä neuvolassa!

mitä jankutusta ja paskaa koko ketju.

Voi v* mitä jankutusta ja paskaa koko ketju.

oli täyttä asiaa!

parasta lääkettä on reipas happihyppely ihanassa alkukesän luonnossa, eikä aikuisten palstalla venyminen. :) Joten kone kiinni ja ulos, mars!

Ottakaa miehenne mukaan. Kävin ensin pari kertaa yksin ja kaikkea ihme juttuja sain kuunnella. Pyysin sen takia miestäni mukaan ja ääni kellossa on ollut aivan toinen siitä lähtien. Yhtään en tajua mistä tämä johtuu, mutta niin vain on.

Ottakaa miehenne mukaan. Kävin ensin pari kertaa yksin ja kaikkea ihme juttuja sain kuunnella. Pyysin sen takia miestäni mukaan ja ääni kellossa on ollut aivan toinen siitä lähtien. Yhtään en tajua mistä tämä johtuu, mutta niin vain on.

Eivät uskalla aliarvioida äitiä kun mies on vieressä kuuntelemassa. Ihan ollaan mielin kielin silloin tosiaan.

mutta ei tollasia kannata kauan miettiä.



Mua otti aivan tajuttomasti päähän ekan lapsen kanssa, kun meille tuli kotikäynnille (ihan normaalia Helsingissä) joku hempukka, jonka olin nähnyt vain kerran. Oli vielä ottanut jonkun harjoittelijan mukaan ja kysyi vasta ovella, saako tulla. (No ei saa, odottele rapussa...)



Sitten kaikkitietävänä selitti, miksi imetys ei onnistunut. Olin kokeillut kaikkea mitä keksin, etsinyt tietoa netistä useista lähteistä, jutellut useiden läheisten äitien kanssa, mutta lapsi ei vaan ottanut kuin pari imaisua ja kävi nukkumaan. Hörpyttämällä joi. Terkan mielestä imetysasennossa oli vikaa, mutta kun mä olin kokeillut kaikkea, jopa susiasentoa, mihin en kyllä enää rupea ja vauvan imuote oli hyvä, ei vaan jaksanut imeä.



Anteeksi kielenkäyttöni, mutta vittu että vitutti, kun joku lapseton kirjaviisas tuli omaan kotiin "opettamaan" etenkin kun alusta asti oli selvää, että näistä opetuksista ei ollut apua. Esitti myös tuntevansa hyvinkin, vaikka ei edes nimeä muistanut. (Ovesta senkin olisi voinut katsoa). Olin kyllä aika masentunut siitä imetyshässäkästä ja yöherättelyistä, mutta se oli liikaa, että kaks parikymppistä esitti ulkomuistista jotain kirjojen tietoja ns. ainoina oikeina ja toimivina ratkaisuina ja hehkuttivat imetyksen tärkeyttä. Pidättelin vain itkua ja sitten mun oli puolipakko heittää ne ulos, kun mittaukset oli tehty.

Otin monta kertaa miehen mukaan jos oli suurempi härdelli neuvolassa. Oli niin terhakka vauva että. Ja kun minä menin yksin niin ihme että sain vauvaa pidellä sylissä kun he tiesivät sillä paremmin.

Ihan turhaan taas joku yhden lapsen emäntä siellä määkii olevansa täydellisesti valmis äiti.

harjoittelee voi tuoda ikäänkuin lohtua siihen ettei tarvitse ollakkaan täydellinen samaan aikaan kun joku superäiti ottaa siitä nokkiinsa.

Mä ainaki nimenomaan vielä harjoittelen vanhemmuuta, kun sitä en oo ennen ollu. Ihmsiset loukkaantu melko herkästi, ite en olis ees kiinnittäny huomioo moiseen. o.O



N20

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

Ei tarvi alkaa inttämään vastaan , sanoo vaan joo

ja teette kuitenkin kotona toisin.



Toiminut meillä eikä tarvitse jankuttaa täällä siitä, kuinka tuttipullosta ei saa antaa vettä.

että "sä vissiin vielä harjoittelet terveydenhoitajuutta" :D

Kyllähän sitä ekan lapsen kanssa on paljon uutta opittavaa. Mutta tuollainen termi "harjoittelee vanhemmuutta" on ihan naurettava :/ :D

Kaikis ammattikunnis on kaikenlaisia persoonia. Kaikki ei aina hokaa kaikkia asioita yhtä hyvin, kuin toiset

ajattelevat, että ensimmäisen lapsen kanssa tosiaan harjoitellaan sitä vanhemmuutta. Eikä vanhemmaksi koskaan valmistu, kokoajan pitää olla valmis oppimaan uutta ja harjoittelemaan. No ehkä Siperia opettaa, ja sinäkin joskus huomaat että voit vielä jotain oppia.

Ehkä terkkarin ei olisi tarvinnut sanoa sitä noin suoraan, mutta ei minusta vanhemmankaan tarvitse olla noin tiukkapipoinen.

Just näin! Relaa vähän ap, ei yksittäisistä sananmuodoista kannata vetää palkoa nekkuun. Tuskin se mitenkään pahalla tarkoitti. Taitaa hormonit jyllätä vielä kierroksilla. Ehkä ap pingottaa ja haluaa olla täydellinen vanhempi heti ja Harjoitteleminen otti sen takia aivoon. Minä ainakin myönnän useamman lapsen kanssa, että kyllä vanhemmuutta harjoiteltiin ekat vuodet ja koen, että vanhemmuus on koko iän kestävä oppimisprosessi. Kiva sellainen, ei liikaa suorituspaineita ap!

kirjantarkka terkka myös. On siinä kuudenkymmenen kieppeillä.

Kun kaiken pitää mennä kuten kirjoissa, oppaissa ja käyrillä. Esikoisen kanssa oli huolissaan siitä että oli isompi kuin muut samanikäiset.

No kai hän nyt oli isompi kun poika oli jo syntyessään 55cm ja 4300g! (ei ollut sokerivauva)

Lapsi on kasvanut koko ajan +2 käyrällä sekä pituuden että painon suhteen, eli omalla tahdillaan kuitenkin.



No, kuitenkin. Tämä meidän tapaus tarttuu aina niihin pienimpiin asioihin ja antaa "neuvoja" niihin asioihin joihin en kysy neuvoja, neuvoi muunmuassa hyvvin vakavana että hedelmillä ei kannata aloittaa kiinteitä, kun sanoin että olen antanut vauvalle maissi, bataatti ja porkkana soseita..

Esikoinen on ollut syntymästään asti todella tyytyväinen elämäänsä. Kaikki on ollut itsellenikin helppoa, mutta jos jostain on ollut kysyttävää niin olen kysynyt, sekä neuvolassa että lähipiiriltäni.

Jotenkin vain tuntuu että terkka ajattelee että en osaa mitään kun olin esikoisen syntyessä 21-vuotias.



Nyt (olen 25), odotan toista lastamme ja äitiysneuvolassahan minulla on sama terkka kuin esikoisella. Ensimäisellä käynnillä sain kuulla siitä että minun pitäisi lopettaa salilla käyminen koska suhtaudun siihen kuulemma liian intohimoisesti, että minun pitäisi aloittaa punaisen lihan syöminen että sikiö saisi tarpeeksi ravintoa ja että esikoinen kannattaa laittaa hoitoon nyt ihan lähiaikoina kun "pojan hoitaminen ja raskaus on aika rankkaa". Ilme oli terkalla sellainen kuin olisi selittänyt että hauki on kala.

Olin hiukkasen h-moilasena tuossa tilanteessa.



Yleensä yritän olla kuuntelematta häntä sen enempää, nyökyttelen vain ja sanon joojoo, mutta joskus hänen sanomisensa ihmetyttävät pitkään.

EI ne käynnit sinällään ahdista, enkä suutu terkan sanomisista, mutta ihmettelen että kohteleeko hän muitakin samoin.

Särähti korvaan myös se, että koska olemme ensimmäisen lapsen vanhempia, me HARJOITTELEMME vanhemmuutta.

Kyllä ammattilaisten pitäisi valita sanansa vähän tarkemmin. Tuollainen möläytys voi olla tosi kova pala sellaiselle, jolla on ollut vaikeuksia saada edes sitä ensimmäistä lasta, tai joka tietää, ettei saa välttämättä enempää... olkoot syyt fyysisiä (lapsettomuus) tai sosiaalisia (kumppani ei halua lisää)...

Törkeää tuollainen on myös "uraäitien" suusta kuultuna. Uraäidillä tarkoitan äitiä, jolla on enemmän kuin yksi lapsi ja joka on ottanut lisääntymisen elämäntehtäväkseen.

On varmaan mukavaa korostaa omaa kokemustaan moninkertaisena äitinä ja olla vähän jopa ylpeä oman lauman suuruudesta, ja näpäyttää esikoisen/ainokaisen äidille, että miten tämä on vähän söpöllä tavalla epävarma... Joku sanoi minullekin jotain vastaavaa, että "ensimmäisen lapsen äitinä on sellainen ja tällainen..." Tällä tuttavalla on neljä pientä lasta...

Yleensäkin ärsyttää se, että ihmiset ottavat moninkertaisen äitiyden itsestäänselvyytenä. Se, että puhutaan ensikertalaiselle "ensimmäisestä lapsesta" viittaa oletukseen, että ei yhtä ilman toista, ei toista ilman kolmatta... Joillekin se voi olla tosi surullista, kun ei tiedä, saako ikinä enempää kuin yhden. Lapsettomana on hirveät paineet saada ensin yksi lapsi. Sitten kun sinulla on yksi lapsi, heti alkaa utelut ja vihjailut siitä, että milloin toinen jne...

Olen itse sanonut joskus jollekin moninkertaiselle äidille, ettei ikä ja kokemus tuo aina viisautta. Tarkoitan sitä, ettei moninkertaiset äidit ole välttämättä yhtään sen viisaampia toisten lasten kohdalla. Esim. kun omalla vauvallani oli meneillään kova vierastuskausi, niin nämä vanhat ja viisaat menivät lässyttämään ja ottamaan vauvaani syliin, vaikka siitä tuli hirveä huutokohtaus ja siitä ei ollut mitään hyötyä yhtään kenellekään. Hirveä mielipaha vauvalle ja minulle, kun jouduin rauhoittamaan vauvaani tällaisten kohtausten jälkeen... Mutta kai se on niin, että moninkertaisten äitien on mukava katsoa jonkun aloittelevan äidin söpöä epävarmuutta ja naureskella vähän vahingoniloisena, että tervetuloa kerhoon paskat mulle ensin ja paskat sulle nyt -tyyliin...

Särähti korvaan myös se, että koska olemme ensimmäisen lapsen vanhempia, me HARJOITTELEMME vanhemmuutta.

Kyllä ammattilaisten pitäisi valita sanansa vähän tarkemmin. Tuollainen möläytys voi olla tosi kova pala sellaiselle, jolla on ollut vaikeuksia saada edes sitä ensimmäistä lasta, tai joka tietää, ettei saa välttämättä enempää... olkoot syyt fyysisiä (lapsettomuus) tai sosiaalisia (kumppani ei halua lisää)... Törkeää tuollainen on myös "uraäitien" suusta kuultuna. Uraäidillä tarkoitan äitiä, jolla on enemmän kuin yksi lapsi ja joka on ottanut lisääntymisen elämäntehtäväkseen. On varmaan mukavaa korostaa omaa kokemustaan moninkertaisena äitinä ja olla vähän jopa ylpeä oman lauman suuruudesta, ja näpäyttää esikoisen/ainokaisen äidille, että miten tämä on vähän söpöllä tavalla epävarma... Joku sanoi minullekin jotain vastaavaa, että "ensimmäisen lapsen äitinä on sellainen ja tällainen..." Tällä tuttavalla on neljä pientä lasta... Yleensäkin ärsyttää se, että ihmiset ottavat moninkertaisen äitiyden itsestäänselvyytenä. Se, että puhutaan ensikertalaiselle "ensimmäisestä lapsesta" viittaa oletukseen, että ei yhtä ilman toista, ei toista ilman kolmatta... Joillekin se voi olla tosi surullista, kun ei tiedä, saako ikinä enempää kuin yhden. Lapsettomana on hirveät paineet saada ensin yksi lapsi. Sitten kun sinulla on yksi lapsi, heti alkaa utelut ja vihjailut siitä, että milloin toinen jne... Olen itse sanonut joskus jollekin moninkertaiselle äidille, ettei ikä ja kokemus tuo aina viisautta. Tarkoitan sitä, ettei moninkertaiset äidit ole välttämättä yhtään sen viisaampia toisten lasten kohdalla. Esim. kun omalla vauvallani oli meneillään kova vierastuskausi, niin nämä vanhat ja viisaat menivät lässyttämään ja ottamaan vauvaani syliin, vaikka siitä tuli hirveä huutokohtaus ja siitä ei ollut mitään hyötyä yhtään kenellekään. Hirveä mielipaha vauvalle ja minulle, kun jouduin rauhoittamaan vauvaani tällaisten kohtausten jälkeen... Mutta kai se on niin, että moninkertaisten äitien on mukava katsoa jonkun aloittelevan äidin söpöä epävarmuutta ja naureskella vähän vahingoniloisena, että tervetuloa kerhoon paskat mulle ensin ja paskat sulle nyt -tyyliin...

Ei useampi lapsi välttämättä yhtään sen kaikkitietävämmäksi tee - tai paremmaksi vanhemmaksi sen puolen. Se lähinnä olikin pointtina, että useamman lapsen äidit eivät välttämättä kuuntele korva pitkänä kaikkia sananmuotoja, ja mieti, miten niistä voisi vetää herneen nekkuunsa. Esikoisen äidille kaikki tällaiset sananmuodot ovat Iso Juttu ja niitä pohditaan päivätolkulla jälkikäteen. Useamman lapsen äitinä ei yleensä enää ole niin herkkänä jokaiselle ulkopuolisen kommentille tai väärälle sananmuodolle.

Hyvää ne neuvolantädit tarkoittavat eikä sille voi mitään, jos joku hormonihuuruissaan on sitä mieltä, että on käytetty väärää sanaa.

Särähti korvaan myös se, että koska olemme ensimmäisen lapsen vanhempia, me HARJOITTELEMME vanhemmuutta.

Kyllä ammattilaisten pitäisi valita sanansa vähän tarkemmin. Tuollainen möläytys voi olla tosi kova pala sellaiselle, jolla on ollut vaikeuksia saada edes sitä ensimmäistä lasta, tai joka tietää, ettei saa välttämättä enempää... olkoot syyt fyysisiä (lapsettomuus) tai sosiaalisia (kumppani ei halua lisää)...

Törkeää tuollainen on myös "uraäitien" suusta kuultuna. Uraäidillä tarkoitan äitiä, jolla on enemmän kuin yksi lapsi ja joka on ottanut lisääntymisen elämäntehtäväkseen.

On varmaan mukavaa korostaa omaa kokemustaan moninkertaisena äitinä ja olla vähän jopa ylpeä oman lauman suuruudesta, ja näpäyttää esikoisen/ainokaisen äidille, että miten tämä on vähän söpöllä tavalla epävarma... Joku sanoi minullekin jotain vastaavaa, että "ensimmäisen lapsen äitinä on sellainen ja tällainen..." Tällä tuttavalla on neljä pientä lasta...

Yleensäkin ärsyttää se, että ihmiset ottavat moninkertaisen äitiyden itsestäänselvyytenä. Se, että puhutaan ensikertalaiselle "ensimmäisestä lapsesta" viittaa oletukseen, että ei yhtä ilman toista, ei toista ilman kolmatta... Joillekin se voi olla tosi surullista, kun ei tiedä, saako ikinä enempää kuin yhden. Lapsettomana on hirveät paineet saada ensin yksi lapsi. Sitten kun sinulla on yksi lapsi, heti alkaa utelut ja vihjailut siitä, että milloin toinen jne...

Olen itse sanonut joskus jollekin moninkertaiselle äidille, ettei ikä ja kokemus tuo aina viisautta. Tarkoitan sitä, ettei moninkertaiset äidit ole välttämättä yhtään sen viisaampia toisten lasten kohdalla. Esim. kun omalla vauvallani oli meneillään kova vierastuskausi, niin nämä vanhat ja viisaat menivät lässyttämään ja ottamaan vauvaani syliin, vaikka siitä tuli hirveä huutokohtaus ja siitä ei ollut mitään hyötyä yhtään kenellekään. Hirveä mielipaha vauvalle ja minulle, kun jouduin rauhoittamaan vauvaani tällaisten kohtausten jälkeen... Mutta kai se on niin, että moninkertaisten äitien on mukava katsoa jonkun aloittelevan äidin söpöä epävarmuutta ja naureskella vähän vahingoniloisena, että tervetuloa kerhoon paskat mulle ensin ja paskat sulle nyt -tyyliin...

Useamman lapsen äidit (jotkut) kokevat jostain syystä tarvetta ylentää itseään ja alentaa niitä, joilla on yksi lapsi. Toki useamman lapsen käsittely tuo varmasti tietty itsevarmuutta ja kokemusta, mutta kaiken kattavaa tietoa ei.

Sain esikoiseni myöhemmin kuin kaveripiirini, ja voi, miten nämä monilapsiset mammat pilasivatkaan vauvavuoteni! Muutuin aivan epävarmaksi enkä kyennyt nauttimaan ekasta puolesta vuodesta, kun vain mietin, teinkö oikein vai pitäisikö tehdä toisin ja kuuntelin näiden lapsitehtailijoiden vankkoja mielipiteitä. Yksi jopa oli vähällä katkoa välit minuun, kun noudatin kahden lapsen äidin neuvoa enkä hänen - neljän lapsen äidin - neuvoja. Naurettavaa!

Viime kädessä ap vastaa omasta lapsestaan eikä hän silloin todellakaan harjoittele. Neuvoja voi pyydettäessä antaa, ehkä vinkatakin, jos jokin juttu näyttää hankalalta, mutta kyllä nöyrtyä pitäisi nyt ne monilapsiset mammat, jotka kuvittelevat omien lastensa pohjalta tietävänsä kaiken myös toisten lapsista. Vanhemmuus ei ole liukuhihnatyötä - tai sen ei ainakaan kuuluisi olla.

Voi olla, että "harjoittelen" äitiyttä ja elämää lapsen kanssa. Kuten kaikkia uusia asioita elämässä. Mutta lapseni ei ole mikään harjoituskappale vaan täydellinen pikkumies :)



Mutta joka tapauksessa typerä kommentti th:lta. Onneksi omani on ihana! Ja ollaan kyllä hänen kanssa naurettu, kun neuvolan jakamassa ohjekirjassa kerrotaan mm. miten perunat keitetään ja muitakin itsestäänselviä asioita :)