13v, ei yhtään kaveria, mitä ihmettä teen

Kaikki asuvat ympäri kaupunkia.

ja varaa itse itsellesi aika, kun olet noin aggressiivinen.

Kaikki asuvat ympäri kaupunkia.

kännyllä soitellaan ja autolla kuljetellaan, mikä on ongelma??

ja jos ei kavereita saa, niin ainakin siellä harrastuksessa ollessa on hauskaa, mieluista, mukavaa jne tekemistä ja yhdessäoloa.

Eka joka tajusi että kaikkemme ollaan tehneet, ainakin yritetty. tiedän että lapsessa on jotain vikaa. arvatkaa vaan kuinka paljon on perheneuvolasssa juostu. se on vaan niiden vaikea tajuta asioita joilla on ns normaalit lapset. mustakin on ihan käsittämätöntä ettei ole yhtään kaveria mutta mitä ihmett' voisin tehdä???

Kyllä kuka tahansa äiti vähemmästäkin väsyy, jos eskarista asti vatvoo samoja asioita. Ei ne harrastukset kavereita tuo. Minulla on 12 v poika, jolla on aika vähän kavereita. Hänellä on aika monta vähän etäistä kaveria, hänet otetaan koulussa poikaporukkaan, mutta sellaista kaveria hänellä ei ole jonka kanssa voisi koulun jälkeen viettää aikaa. Hän harrastaa vaikka mitä; partiota, tennistä ja judoa. Ei ole tullut kavereita. Tällä hetkellä hän on leirillä ja tykkää valtavasti, mutta tiedän jo etukäteen, ettei sieltä kaveria tarraudu mukaan. Olen ottanut yhteyttä eri äiteihin ja yhdessä olemme tehneet asioista. Kivaa on ollut, mutta kenestäkään ei ole tullut sellaista kaveria, jolle olisi voinut soittaa. En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Eikö teilläpäin vanhemmat ole mitenkään mukana lapsien asioissa?



Meilläpäin käydään kysymässä leikkiin tai soitetaan joko lapselle suoraan tai vanhemmalle. Tuossa sovitaan samalla leikkiaika. Tyyliin, neljältä kotiin. Sitten siellä kaverilla ollaan siihen neljään saakka.

Kaikki kiusaamiset bannataan tällä kun sovitaan leikkiaikoja. Ja niihin puututaan jos jotain tulee.



Mutta jos 13- vuotiaalla on tollasia ongelmia niin kysyn ONKO jotain tukitoimenpiteitä ollut?

Ei siis se että ap TIETÄÄ että olisi jotain, vaan ei nappaa niitä käyttää.



Harrastaako ap.n lapsi mitään? Onko edes JOSKUS kavereita?

Joka päivä ei tartte olla ohjelmaa mutta kyllä tuo lapsi on suuressa vaarassa syrjäytyä ja se on omiaan lisäämään riskiä niin opintoihin ja tätä kautta työelämään siirtymisessä kuin se että lapsen mielessä yksinäisys nousee liian kovaan osaan lapsen elämää ja kynys lähteä minnekään kasvaa.

Nro 28.n lapsellakin on jo asenteellista pelkoa ja se ei mitenkään poistu vaan jos odotellaan jotain suurta ja mullistavaa: kyllä se teidän lapsi kärsimällä jatkaa tulevaisuuttakin.

Ainoastaan jos asuu kovin kaukana, ettei voi fillarilla itse kulkea matkaa, silloin sovitaan aikuisten keskenkin tuomiset ja viemiset. Muuten lapset sopivat keskenään ja käyvät hakemassa.

Eikö teilläpäin vanhemmat ole mitenkään mukana lapsien asioissa?

Meilläpäin käydään kysymässä leikkiin tai soitetaan joko lapselle suoraan tai vanhemmalle. Tuossa sovitaan samalla leikkiaika. Tyyliin, neljältä kotiin. Sitten siellä kaverilla ollaan siihen neljään saakka.

Kaikki kiusaamiset bannataan tällä kun sovitaan leikkiaikoja. Ja niihin puututaan jos jotain tulee.

ihan normaalia av-asennetta taas.

Mullistavaa tuskin kukaan odottaa, pihapiiristä on löytynyt jonkin verran seuraa välillä. Mutta kiva kun jaksoit kannustaa.

t. 28

Nro 28.n lapsellakin on jo asenteellista pelkoa ja se ei mitenkään poistu vaan jos odotellaan jotain suurta ja mullistavaa: kyllä se teidän lapsi kärsimällä jatkaa tulevaisuuttakin.

jos maailma olisi sinunlaisiasi täynnä, ei meillä olisi mitään ongelmia.

viihtyisi yksin mutta selkeästi haluaisi kavereita, mutta kun niitä olisi tarjolla jotenkin "mokaa".

Harrastanut 5 vuotiaasta joukkuelajia, eipä ole vieläkään ystävystynyt kenenkään kanssa. Isänsä "pakottamana" jatkaa harrastusta, ja olen kyllä samoilla lijoilla, muuten ei olisi mitään sosiaalista kanssakäymistä koulua lukuunottamatta. ja siis ollaan kyselty haluaisiko jotain muuta mutta mikään ei kiinnosta.

tukitoimia käytetään niin paljon kuin ehditään, mutta meille ei ainakaan perheneuvolasta ole ollut mitään apua, sielläkin lapsi valehtelee ja kun olen kysynyt mitä meidän nyt oikein tulisi tehdä, kaikki vaan hymistelee.

Lapsena hänellä oli juuri ongelmia sen kanssa, että ei ymmärtänyt sitä kun tänään ollaan kaveri ja huomenna toisen kanssa.

Eli assilapseni ei ymmärtänyt tätä sosiaalista kuviota, että lauma lapsia taistelee paikastaan ja kiusaa sitä heikointa, ettei joutuisi itse kiusatuksi.

Hänellä ei siis ollut siihen nähden itsesuojeluvaistoa, koska pelasi ns. suorilla säännöillä, mikä on asseille tyypillistä. Eli assit eivät ole vaikutuksille alttiita vaan elävät omien mielipiteidensä mukaan, vaikka joutuisivat olemaan yksin ja kiusattuja.

Hän on nyt saanut muutaman kaverin isompana, jotka ovat luotettavia ja eivät mene massan mukana. Eli nyt heitä on joukko persoonia. He sietävät erilaisuutta ja antavat toistensa olla sellaisia kuin ovat. Tämä on juuri sitä, mitä nuoreni on kaivannut, eli luotettavuutta. Hän ei osaa pelata pelejä.

Vertailukohdetta on kun seuraan esim. tyttöni elämää tyttöporukassa ja sitä pelaamista, ettei joudu porukan ulkopuolelle. Tyttöni on taas hyvin sosiaalinen ja pystyy tässä porukassa pelaamaan itsensä sisälle. Toimii muutenkin ryhmässä hyvin.

Kun taas assi ei pelaa jääkiekkoa, ei jalkapalloa, eikä harrasta yleensäkään ryhmäliikuntaa, koska ei vain viihdy niissä luonteensa takia.

Muista, että hyväksyt poikasi luonteen ja tuet häntä siinä, että hän on hyvä sellaisena kuin on. Ja että jonain päivänä hän löytää itselleen ystäviä kyllä. Ja että kun hän asiaa miettii tarpeeksi, hän huomaa, ettei oikeastaan haluakaan isoa laumaa ystäviä, koska ei halua roikkua isossa porukassa.

Tätä on hankala selittää näin lyhyesti tässä. Mutta etsi tietoa aspergerpiirteistä. Monilla lapsilla ja useammin vielä pojilla on assipiirteitä, vaikka eivät pisteytyksessä täytäkään asperger-diagnoosin rajoja. Mutta sinua itseäsi ja lastasi helpottaa se, että lapsessa ei ole vikaa ja hän ei ole huonompi.

Assit yleensä hakeutuvat aikuisina tutkimustyöhön tms. missä saavat tehdä töitä yksin ja syventyä asiaan, mikä kiinnostaa.

Tsemppiä sinulle poikasi kanssa. Ota asioista selvää, ettet polta itseäsi loppuun surressasi poikasi puolesta.

t. se sama, joka jo aiemmin kirjoitti näistä assipiirteistä

Koulussa mahtuu porukkaan, ainakin useimmiten, harrastuksia on, koulu sujuu kiitettävästi. Kaverivirityksistä ei vain ole mitään pysyvää käteen jäänyt. Tänään joku on kaveri, huomenna ei. Hän kaipaisi reilua ystävää, eikä osaa koko ajan vaihtaa lennosta kaveria kuten muut ikäisensä täällä tekevät.

Hänelle on muodostunut käsitys että omanikäiset en arvaamattomia ja hän ei luota enää kehenkään. On tyytynyt siihen että on vapaa-ajat perheen parissa.

Kyllä kuka tahansa äiti vähemmästäkin väsyy, jos eskarista asti vatvoo samoja asioita.

Ei ne harrastukset kavereita tuo.

Minulla on 12 v poika, jolla on aika vähän kavereita. Hänellä on aika monta vähän etäistä kaveria, hänet otetaan koulussa poikaporukkaan, mutta sellaista kaveria hänellä ei ole jonka kanssa voisi koulun jälkeen viettää aikaa.

Hän harrastaa vaikka mitä; partiota, tennistä ja judoa. Ei ole tullut kavereita. Tällä hetkellä hän on leirillä ja tykkää valtavasti, mutta tiedän jo etukäteen, ettei sieltä kaveria tarraudu mukaan.

Olen ottanut yhteyttä eri äiteihin ja yhdessä olemme tehneet asioista. Kivaa on ollut, mutta kenestäkään ei ole tullut sellaista kaveria, jolle olisi voinut soittaa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Koulussa mahtuu porukkaan, ainakin useimmiten, harrastuksia on, koulu sujuu kiitettävästi. Kaverivirityksistä ei vain ole mitään pysyvää käteen jäänyt. Tänään joku on kaveri, huomenna ei. Hän kaipaisi reilua ystävää, eikä osaa koko ajan vaihtaa lennosta kaveria kuten muut ikäisensä täällä tekevät.

Hänelle on muodostunut käsitys että omanikäiset en arvaamattomia ja hän ei luota enää kehenkään. On tyytynyt siihen että on vapaa-ajat perheen parissa.

Jos tämä tuntuu ap:n mielestä sopivan hänenkin lapseensa, kyseessä voi olla Asperger tai As.-piirteinen persoonallisuus. Aspergerin syndroomalle on tyypillistä vaikeat "siirtymät", eli As.-ihminen haluaisi asioiden olevan aina samalla, tutulla mallilla. Siksi tuo nuoruuden ystävyyssuhteiden jatkuva muuttuminen ja eläminen voi olla liian vaikeaa sietää/hallita.

Itselläni on huomattavan paha Aspergerin syndrooma, ja vietin suuren osan nuoruusajastani yksin - tosin olin yksin olemiseen todella tyytyväinen ja nautin siitä. Kokemuksekseni jäi, että muut olivat koko ajan kinuamassa seuraani ja se häiritsi minua, koska olin mieluummin yksin.

24-vuotiaana tapasin ensimmäistä kertaa elämässäni ihmisen, jonka kanssa saatoin muodostaa oikean, syvällisen ja kestävän ystävyyssuhteen. Minun ystäväkseni soveltuvia on niin harvassa, että heitä ei lapsuudenkodin lähettyviltä löytynyt - ei liioin lukiosta eikä yliopistostakaan, vaan netin kautta vihdoin kohtasin tämän ihmisen. Myöhemmin on sitten löytynyt vielä muitakin sukulaissieluja.

Mielestäni sinun, ap, kannattaisi tehdä kaikkesi sen eteen, että pystyisit suhtautumaan lapseesi mahdollisimman luontevasti, etkä maalaisi piruja seinille. Lapsen henkisen kehityksen kannalta pahinta, mitä itse osaan kuvitella, on se, että omat vanhemmat pitävät jotenkin viallisena. Minun vanhempani ovat aina tukeneet ja kannustaneet minua ja sanoneet, että teen kuten itse parhaaksi näen. Ja muistuttaneet, ettei kaikkien tarvitse olla samanlaisia kuin muut. Varmasti tämä on auttanut minua hyväksymään itseni ja kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi.

Nykyään olen erittäin onnellinen muutamasta läheisestä ihmissuhteestani. Mieheni ja tuon mainitsemani parhaan ystävän lisäksi minulla on vain pari muuta ystävää, mutta nämä kaikki ovatkin sitten todellisia, arvokkaita ja syviä suhteita, ihmisiä joiden kanssa voi esteettömästi puhua aivan kaikesta. Olen huomannut, kuinka monia ahdistaa se, että omat ystävyyssuhteet - vaikka niitä olisi paljonkin - ovat pinnallisia ja teennäisiä. En koe menettäneeni paljonkaan, kun skippasin tällaiset omassa elämässäni, vaikka se merkitsikin koko nuoruusajan läpikäymistä enemmän tai vähemmän yksin. Nuoruuttani muistelen joka tapauksessa lämmöllä.

Tuntuisiko mahdolliselta heittää nuo huolet syrjään joksikin aikaa, ja antautua vain katsomaan mihin elämä kuljettaa?

Vetäytyminen, omissa oloissa viihtyminen, ujous, herkkyys, epäsosiaalisuuskin voivat kuulua ihmisen persoonaan, vaikka äkkiseltään päräyttävätkin asiasta ensimmäistä kertaa kuulevan hälytyskellot soimaan.



Sen sijaan se, että 13-vuotias on yksinäinen, outo ja vetää pakastimen täydeltä jäisiä lihapullia, viittaa kyllä johonkin muuhun kuin luonteenpiirteisiin, joiden kanssa ko. nuori on tasapainossa.

Minusta keskustelun taso on pysynyt suht asiallisena. Ap.lla on normaali äidin hätä,kuten monella muullakin.

Jos ei ole sitä itse kokenut, että vaistoaa lapsessaan olevan jotain erikoista, mutta ei tiedä mitä, ei tiedä, miltä se tuntuu. Kun testaajat ja psykologit ja neuvola vain sanoo, ettei mitään hätää. Mutta kun itse tiedät, että jotain pientä haituvaa on, mutta et saa otetta, mikä se on.

Asioista voi minusta keskustella ja vaihtaa kokemuksia. Jostain kokemuksesta saattaa saada apua ja osaa kysyä apua siihen. Jonkun toisen kokemusta voi lukea niin, että tämä ei täsmää lainaakn. Siitäkin on apua.

Paljon nuorten syrjäytymistä voitaisiin estää jos tiedettäisiin, mistä on kyse ja pystyttäisiin kiusaamista estämään. Jo se, että nuori tietää, mikä hänellä on, helpottaa oloa. Kun hänen annetaan ymmärtää, että ei ole sinun vika, ettet pysty sosiaalisiin kontakteihin samalla tavalla kuin ns. neurologisesti terveet, auttaa häntä.

Turhan moni tappaa itsensä, koska masentuu ja kokee, ettei heille löydy paikkaa tässä maailmassa.

Itsekin olen ihmetellyt nuorena, miksi katson omaa elämääni itseni ulkopuoleta ja koen olevani omituinen ja ulkopuolinen. Nyt kun tiedän syyn, olen sen kanssa sinut ja pärjään ja elän hyvää elämää.

Miksi tätä hyvää elämää ei sallittaisi niille nuorille, joille geenien arpaperimässä on tullut ne geenit, jotka voivat aiheuttaa esim. neurologisia poikkeavuuksia.

Vetäytyminen, omissa oloissa viihtyminen, ujous, herkkyys, epäsosiaalisuuskin voivat kuulua ihmisen persoonaan, vaikka äkkiseltään päräyttävätkin asiasta ensimmäistä kertaa kuulevan hälytyskellot soimaan.

Sen sijaan se, että 13-vuotias on yksinäinen, outo ja vetää pakastimen täydeltä jäisiä lihapullia, viittaa kyllä johonkin muuhun kuin luonteenpiirteisiin, joiden kanssa ko. nuori on tasapainossa.

Vetäytyminen, omissa oloissa viihtyminen, ujous, herkkyys, epäsosiaalisuuskin voivat kuulua ihmisen persoonaan, vaikka äkkiseltään päräyttävätkin asiasta ensimmäistä kertaa kuulevan hälytyskellot soimaan.

Sen sijaan se, että 13-vuotias on yksinäinen, outo ja vetää pakastimen täydeltä jäisiä lihapullia, viittaa kyllä johonkin muuhun kuin luonteenpiirteisiin, joiden kanssa ko. nuori on tasapainossa.

Turha siitä alkaa vauhkoomaan. Meillä kaikki on kiukkuhetkemme, ei se tarkoita ettei lapsestaan pitäisi.



Kuulostaa ikävälle ap:n tilanne. Perheneuvola on muutenkin surkea paikka, minusta olette hakeneet apua ihan väärältä suunnalta.



Itse ihan tosissani mietin että olisiko lapsen asua hetki muualla? Vaikka lastensuojelulaitoksessa? Siellä voisivat vahtia paremmin syömistä ja olisi muita nuoria kenen kanssa viettäisi aikaa. Paino on saatava alas, muuten ei kavereita etsi ja tulee nyhjäämään ja syömään kotona, nuori taitaa olla masentunut.



Joskus nuori kuuntelee paremmin ulkopuolista tahoa kuin vanhempiaan.

tai aloittamaan soittoharrastus, jos ei itsellä ole kiinnostusta?

VARATAAN AIKA PSYKIATRILLE!!!!!!!!!

ei ole normaalia, jos 13v köhöttää vaan himassa!!!

kai sen nyt järkikin aikuiselle kertoo???????????

ja myöhäistä on rypistää kun p.....t on jo housuiisa

lapsen kasvatus alkaa heti vauvan synnyttyä... ja harrastuksia aloitetaan jo pienestä pitäen, niin kiinostuu syttyy ja jatkuu, ja löytyy kavereita ja viihdykettä....

ap VARAA AIKA PSYKIATRILLE!

miksi lapsi ei saa olla kotona? miksi palstamamma saa velttoilla kotona paskat housuissa? mitä pahaa on kotona olemisessa?

Kotitöitä sekä pikkuisten kaitsemista joka päivä pari tuntia. Kasvattaa kummasti poikalasta vastuuseen ja on suuri apu kun alkaa itsenäisen elämän. Lisäksi voisitte harrastaa jotakin mistä saa lisää taitoja elämää varten vaikkapa vapaaehtoistyötä!!

Koulussa mahtuu porukkaan, ainakin useimmiten, harrastuksia on, koulu sujuu kiitettävästi. Kaverivirityksistä ei vain ole mitään pysyvää käteen jäänyt. Tänään joku on kaveri, huomenna ei. Hän kaipaisi reilua ystävää, eikä osaa koko ajan vaihtaa lennosta kaveria kuten muut ikäisensä täällä tekevät.

Hänelle on muodostunut käsitys että omanikäiset en arvaamattomia ja hän ei luota enää kehenkään. On tyytynyt siihen että on vapaa-ajat perheen parissa.

Kyllä kuka tahansa äiti vähemmästäkin väsyy, jos eskarista asti vatvoo samoja asioita.

Ei ne harrastukset kavereita tuo.

Minulla on 12 v poika, jolla on aika vähän kavereita. Hänellä on aika monta vähän etäistä kaveria, hänet otetaan koulussa poikaporukkaan, mutta sellaista kaveria hänellä ei ole jonka kanssa voisi koulun jälkeen viettää aikaa.

Hän harrastaa vaikka mitä; partiota, tennistä ja judoa. Ei ole tullut kavereita. Tällä hetkellä hän on leirillä ja tykkää valtavasti, mutta tiedän jo etukäteen, ettei sieltä kaveria tarraudu mukaan.

Olen ottanut yhteyttä eri äiteihin ja yhdessä olemme tehneet asioista. Kivaa on ollut, mutta kenestäkään ei ole tullut sellaista kaveria, jolle olisi voinut soittaa.

En tiedä, mitä pitäisi tehdä.

jos 13 v ei kiinnosta MIKÄÄN, NIIN SITTEN

VARATAAN AIKA PSYKIATRILLE!!!!!!!!!

ei ole normaalia, jos 13v köhöttää vaan himassa!!!

Että siihenkin tarvittaisiin psykiatria että ihminen on kotona viihtyvä introverttiluonne. Ja on muutenkin aika tavallista että tuossa kun murrosikä alkaa, nuori on semmoinen masentuneen oloinen ja mikään ei kiinnosta ja on vihaa kaikkea kohtaan, se on sitä henkisen kotoa irtautumisen aloittelua se. Toisaalta ei ole lapsi eikä kiinnosta enää lasten maailman asiat, ja toisaalta aikuisten maailmakin pelottaa ja on vieras ja ehkä epämiellyttäväkin kun nuori huomaa kaikki vääryydet ja epäkohdat siinä.

Suuren karhunpalveluksen ihmiset tekevät nuorilleen jos aletaan jo normaalia teini-ikää ja siihen liittyviä kausiakin lääkehoitaa ja ammattiapua siihen hakea.

Ei ole minunkaan 9v kai osannut. Haluaisi yhden tai pari kivaa, reilua kaveria. Ei osaa vaihtaa seuraa lennosta, ei ymmärrä että tänään Jami on kaveri, huomenna ei.

Ei tappele eikä haistattele, on ilmeisesti tylsä kaveri vaikka puhelias ja seurallinen onkin.



Ei kai sille mitään voi tehdä.