Korkkarit kattoon, tyttöporukalla baariin. Tarjoilijan näkökulma:
Kun lähdetään niiden sielusiskojen kanssa alkuillasta terassille kälättämään ja vetämään kevytsavukkeita ja juomaan urakalla viiniä, niin voisko sitä hommaa jotenkin järkeistää ihan yksinkertaisesti.
Että kun 8 kpl sielunsiskoja käy yksi kerrallaan hakemassa sen 12 senttiä ja sitten taas vähän ajan kuluttua uuden 12 senttiä. Ja kun ehdottaa kolmannen lasin jälkeen että laitetaanko 24 senttiä,niin vastaus on että ei herranjestas nyt sentään. (Minkälaisena juoppona sä mua pidät, lukee rivien välissä).
Josko ostaisitte ihan reilusti porukalla semmosen 3 pulloa viiniä kerralla siihen pöytäänne. Siitä sitten hakisitte kuitenkin vielä sen toisen 3 pulloa jonkun ajan kuluttua.
Tulisi kaikille halvemmaksi kuin se pikkulasillisten lipittäminen. Kun kuitenkin juotte toista pulloa per henki, ennenkuin lähdette jatkopaikkaan niitä korkkareitanne heittelemään.
Kysymys on itsepetoksesta ja itteensä paremmaksi tekemisestä. Yritetään hienostella ja lipitellä pikkulasillisia tai pikkolopulloja, vaikka oikeesti kulutus on kokonaisia pulloja per juoja.
Toisekseen henkilökunnalla on ihan tarpeeksi kiire muutenkin, että kaikkinainen käytöksen järkeistäminen on erittäin tervetullutta.
Kerran mulla oli samantyyppinen asiakas laivan taxfressä. Keski-ikäinen nainen, vähän isommat lapset, juoneen näköinen. Kävi yhden iltapäivän aikana ostamassa pikkupulloja rommia puolenlitran edestä. Tarkoitus oli ettei perhe huomaa. (Lapset huomas täysin ja seuras hermostuneena naisen päihtymistä) Mies murjotti jossain kun se oli arvottu kuskiksi. Siinä se piipahteli putiikissa 45 min välein osteskelemass niitä pottujaan, Loppupeleissä ihan kännissä. Mutta uskotteli itselleen ja mulle, ettei tässä juuri mitään oteta, kunhan vähän maistelen.
Ei mulla muuta. Itse tilaan aina reilusti sen minkä arvioin juovani. Tilaan selkeästi, en arvo suuntaan taikka toiseen, en kysele epäolennaisuuksia (onko viini kasvanut jossain itärinteellä tai jossain muualla) , maksan heti enkä ala laskettamaan 1/8 osa hintoja. En kysele koko listaa läpi että "mitä maksaa, jos ottaa tuon ja tuon verran. Ensin päätetään mitä tilataan, sitten se tilataan, maksetaan heti eikä aletan vinkumaan jälkikäteen jotain "Tehyn lehdessä oli alennuskuponi"-juttuja. Kolikot jätän tipiksi. Homma etenee ja muutkin pääsee tilaamaan.
Kommentit (185)
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:08"]
Vähän aikaa sitten eräs kaupan kassa nillitti täällä mitä kassalla saa ja ei saa tehdä. Vielä silloin Yritin ymmärtää, mut nyt tais kyllä mennä pinna.. Pitäisköhän teidän vaihtaa alaa? Te ette sanele tuollaisia asiakkaille, se on varmaa. Kadunkulmassa seisoessanne saisitte valita asiakkaanne, joten sieltä vaan työtä etsimään jos nykyinen ei kelpaa.
[/quote]
Kyllä netissä voi purkaa turhautumista ihan kaikki ammattiin katsomatta. Olen itse asiakaspalveluhommissa ja asiakkaiden päivittäinen porsastelu on todella ärsyttävää. Puhumattakaan näistä "sinä olet täällä PALVELEMASSA minua" -ihmisistä, jotka kuvittelevat että aspa alkaa tehdä kärrynpyöriä tai muuta vastaavia sirkustemppuja sen asiakkaan parin euron ostoksen eteen. Ei onnistu.
[/quote]
Se Rolls Roycen ostajakin ostaa joskus vain tulitikut. Ja palaa sinne mistä saa hyvää palvelua. Meidän keski-ikäisten naisten joukossa on paljon niitä, jotka työnsä puolesta järkkäävät kokouksia, kestitsevät vierait tms., jotka voivat tuoda ravintoloille rahaa.
Käytöstavat pitää tietenkin olla. En laske erikseen tilaamista huonoksi käytökseksi.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 15:18"]
Johan alkoi akat kälättämään ja olemaan parempia kuin heitä palvelevat asiakaspalvelijat
Loppuillasta itketään meikit valuen ja tapellaan taksijonossa
Perkele kasvakaa aikuisiksi tai pysykää kotona
[/quote]
Naiset, jotka suhtautuvat koko naissukupuoleen halveksuvasti, ovat aina vähän surullisia. Mikä tämänkin viestin sanoma on? Sekö, että vain miehillä on oikeus käydä kaveriporukassa baarissa?

[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 11:48"]
Minä olin tarjoilijana seitsemän vuotta, suoraan lukiosta menin miettimään mitä haluaisin isona tehdä. Tästä ajasta 5 vuotta opiskelin yliopistolla matematiikkaa. Nyt olen koulutustani vastaavassa työssä. Ymmärtääkseni en muuttunut fiksuksi vasta opiskeluiden päätyttyä. Ja väittämälläsi tarjoilijoiden huonommasta koulutuksesta todella alleviivasit sitä väittämää, että asiakkaat suhtautuvat ylimielisesti tarjoilijoihin.
Jos ymmärtäisit lukemaasi, tajuaisit, että asiakkaiden ollessa suurimmilta osin ikäviä, myös asiakaspalvelu on ikävää. Saksassa ja Briteissä nämä asiakkaat ovat mukavia ja esim tippaavat. Silloin palveluakin on erinomaista. Se tosiasia, että suurin osa yli kolmekymppisistä naisista käyttäytyy ravintolassa kuin idiootit, johtunee juurikin siitä, että kun käy kaksi kertaa vuodessa ulkona, kuvittelee olevansa kaikessa oikeassa ja simputtaa työntekijöitä koska ovat MAKSAVIA ja HEILLÄ ON OIKEUS. Onhan se kiva purkaa turhautuneisuuttaan tarjoilijaan ja olla edes kerran se kuningatar.
Ja on se kumma, jos tarjoilijat eivät nimettömänä saa netissä purnata. Sinä itse et varmasti ikinä valita omasta työstäsi?
[/quote]
Erikoista vetää tähän tippi-kortti. Mielestäni se on nimenomaan tarjoilijoiden etua palveleva asia, että Suomessa ei ole tippikulttuuria vaan he saavat asiallista palkkaa. Ei maissa, joissa on tippikulttuuri, se tippi ole mikään ylimääräinen lisä tarjoilijan palkkaan vaan nimenomaan se heidän suurin tulonlähteensä. Asiakkaat eivät anna tippiä ollakseen mukavia vaan siksi, että se on "pakollista". Monissa maissa tarjoilijan verotus koostuu laskennallisesta tipistä eli jos joku jättää tipin antamatta, joutuu tarjoilija silti maksamaan siitä veron.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 18:16"][quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:59"]
Minusta tuo oli ihan asiallinen kirjoitus. Ihmiset on loistavia valehtelemaan itselleen. Juon ja maistelen vähän viinejä ja kuitenkin vetää lärvit.
t. Ollut tiskin takana töissä.
[/quote]
Yllätyitkö kun menit baariin töihin siitä, että jotkut vetää siellä lärvit?
[/quote]
En todellakaan. Nyt halusit tahallaan ymmärtää väärin mutta ei se mitään, en ala vänkäämään kanssasi.
Hyvässä ravintolassa/baarissa ei ole sellaista ilmapiiriä, että asiakkaan täytyisi varoa kuormittamasta tarjoilijaa liikaa. Tietysti asiakkaan kuuluu olla kohtelias ja asiallinen, mutta en menisi paikkaan, jossa tarjoilija vetää herneet nenään siitä, että kaikki eivät juo samanlaista kahvia tai juo viiniään samasta pullosta.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 20:29"]
Tottakai ravintolalle on edullisempaa, jos asiakkaat ostaa kerralla ison erän ja "sitoutuu" viettämään koko illan samassa paikassa. Asiakkailla on kuitenkin oikeus ostaa vähän kerrallaan ja tarvittaessa vaihtaa paikkaa.
Jotkut myös oikeasti haluaa juoda itselleen mieluisia viinejä ja sen vuoksi kyselee alkuperää ja ostaa pieniä eriä ja tarvittaessa vaihtaa lajia.
[/quote]
Eikös aloittaja nimenomaan kirjoita että KAIKILLE TULEE HALVEMMAKSI kun tilataan kerralla isompi pullo? Millainen yrittäjä haluaa myydä mahdollisimman edullisesti?? Luulisi tarjoilijan nauravan partaansa kun naiset juo yksittäisistä laseista, koska talolle jää siitä enemmän. Ihan käsittämätöntä antiyrittäjyyttä. Ap, tosiaankin vaihda pois asiakaspalvelusta, se ei selkeästi ole sinua varten kuten ei yrittäjyyskään.
Minä tilasin kerran seureelleni viiniä, siis jokaiselle lasillisen. Tarjoilija ehdotti että pullo, sanoin että ei kun haluamme lasilliset ja sitten katsellaan lisää. Tarjoilija ei suostunut vaan väitti että pullossa hän kyllä tuo. Olimme ihan että mitähän helvettiä? :D Vaihdoimme paikkaa. Kyseinen pulju meni konkurssiin alle vuoden päästä, ja muualtakin kuulin samaa että kaverilla oli ihmeellinen tapa kohdella asiakkaita. Esim. snäkiboksin sai oluen kanssa hintaan 3,5 e. Boksissa oli PUOLIKAS makkara ja kurkkusalaattia. Kun asiakas valitti annoksen koosta, alkoi yrittäjä ivaamaan asiakasta. Ei vaan toimi palvelualalla, sori. Palvelualaa on rakastettava, ja nähtävä asiakkaat rahana. Ja rahaa pitää kohdella hyvin. :)
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 09:12"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:38"]
Mä en taas ymmärrä näitä viininlipittelijöitä. Mitä ihmeen hienoa viinissä on? Tulee hirveä krapula pienestäkin määrästä. Yksissä työpaikan pippaloissa halusin juoda lonkeroa, koska olin menossa seuraavana päivänä joukkueen kanssa pelaamaan enkä halunnut juoda liian vahvoja enkä saada krapulaa. Muut vetelivät jo kolmatta lasia viiniä ja kommentoivat paheksuvasti kerääntynyttä tölkkiriviäni: 6x0.33l meni illan aikana. Miten ihmeessä minä olin se juoppo, vaikka mielestäni tuo oli hyvin kohtuullista heidän viininkulutukseensa nähden?
[/quote]
Koska viininlipittäminen on hienoa.
Nuorena aikuisena porukkamme jakaantui kahtia. Me, jotka kävimme kaljalla ja ne, jotka meni nauttimaan viiniä ja salaattia.
Tämä hienostoporukka viineineen ja salaatteineen löytyi yleensä yökerhosta kännissä kuin kävi ja siffonkihameet korvissa puolisammuneena jonkun karvakäden kädet pöksyissä kaivamassa.
Useimmiten me kaljalla kävijät olimme ihan kevyessä hiprakassa, koska ei tarvinnut valehdella alkoholinkäyttöä, eikä hienostella ja pettää itseään.
Nyt, kun niistä ajoista on parikymmentä vuotta, suurin osa meistä kaljalla kävijöistä on hyväkuntoisia aikuisia. Näistä "vähän viiniä tyttöjen kanssa salaatin kanssa" lipittelijöistä on turvonneita kaappijuoppoja, jotka edelleen pettää itseään, eikä koskaan ole miettineet, että vetävät sitä vinkkua aivan liikaa. Kun otetaan vain lasi (puolen litran tuoppi), kaksi iltaisin hyvää valkkaria. Siitä kertyy viikon aikana aika monta pönikkää.
[/quote]
Aika herkullisia tutkimustuloksia olet saavuttanut. Hienoa yleistämistä, kaikinpuolin. Tekaises gradu tuosta, varmasti lisätutkimukset avaavat sinunkin silmäsi.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 09:26"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:08"]
Vähän aikaa sitten eräs kaupan kassa nillitti täällä mitä kassalla saa ja ei saa tehdä. Vielä silloin Yritin ymmärtää, mut nyt tais kyllä mennä pinna.. Pitäisköhän teidän vaihtaa alaa? Te ette sanele tuollaisia asiakkaille, se on varmaa. Kadunkulmassa seisoessanne saisitte valita asiakkaanne, joten sieltä vaan työtä etsimään jos nykyinen ei kelpaa.
[/quote]
Kyllä netissä voi purkaa turhautumista ihan kaikki ammattiin katsomatta. Olen itse asiakaspalveluhommissa ja asiakkaiden päivittäinen porsastelu on todella ärsyttävää. Puhumattakaan näistä "sinä olet täällä PALVELEMASSA minua" -ihmisistä, jotka kuvittelevat että aspa alkaa tehdä kärrynpyöriä tai muuta vastaavia sirkustemppuja sen asiakkaan parin euron ostoksen eteen. Ei onnistu.
[/quote]
Se Rolls Roycen ostajakin ostaa joskus vain tulitikut. Ja palaa sinne mistä saa hyvää palvelua. Meidän keski-ikäisten naisten joukossa on paljon niitä, jotka työnsä puolesta järkkäävät kokouksia, kestitsevät vierait tms., jotka voivat tuoda ravintoloille rahaa.
Käytöstavat pitää tietenkin olla. En laske erikseen tilaamista huonoksi käytökseksi.
[/quote]
Tämä boldaus tiivistää asiakaspalvelun ytimen. Kuka tahansa asiakas saattaa olla tuleva työnantajasi tai ihminen joka rekrytoi sinun töihin. Kyllä halveksiva ja huono kohtelu jää mieleen, ja kyllä ne kaverit muistavat mainita että saitpa paskaa palvelua. Minä tiedän tilanteen, missä miljonäärimies sai paskaa palvelua (mielestään) ja aspa sai potkut. Syyksi kerrottiin joku eri, mutta oikeasti syy oli se että aspan asenne ei miljonäärin mielestä sopinut siihen hommaan. Älkää olko tyhmiä, ne tuotannolliset syyt saattavat joskus olla sitä, että puljun oikea omistaja on käynyt teillä asioimassa tietämättänne, ja todennut asenteenne huonoksi. Kun itse olen aspa, ajattelen että JOKAINEN asiakas on jotenkin kytköksissä tuollaiseen miljonääriin ja jos en kohtele heitä hyvin, saatan saada potkut. Hyvin on mennyt, eikä koskaan hankalia asiakkaita. Hankalatkin känkkäränkät leppyvät kun itse muistat että mikään ei ole henkilökohtaista mitä ne tekee. Ja jos on, sitten voitte esimiehen kanssa selvitellä. Mutta lähtökohtaisesti asiakkalle on annettava fiilis, että hän ON oikeassa. Se on PALVELUala, haloo, eikö soita kelloja?? :D
Luulis, että jokainen asiakas on tervetullut näinä aikoina...
Mä olen kyllä jo pitkään ihmetellyt kun baaritiskin takana on joku ylimielinen paska. Mielestäni heillä on ihan yhtä paljon (tai vähän) syytä siihen paremmuudentuntoonsa kuin kaupankassoilla. En sano, etteikö heidän työllään olisi merkitystä, mutta se nyt kuitenkaan ei vaadi mitään erikoista koulutusta tai meriittejä. Ei kaikille asiakkaille tarvitse erityisesti pokkuroida, mutta että käyttäytyisi ihmisiksi ja hymyilisi.
Eniten ärsytti kun tilasin joskus limsan baarissa (olin kuskina) niin nuori miestyöntekijä tiuskaisi mulle, että "tää ei ole mikään kahvila". Tai kun eräässä lähiöbaarissa pyysin HV:ta niin white trash naismyyjä katsoi mua nenänvarttaan pitkin ja sanoi, että hän ei osaa mitään pissisdrinkkejä. Kyllähän nyt alkeellisimmankin baarimikon pitäisi osata/jaksaa perusdrinkkejä sekoittaa. Hirveän vaativa asiakashan sellainen on, jolle ei hanajuomat kelpaa...
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:45"]
Tulisi kaikille halvemmaksi kuin se pikkulasillisten lipittäminen. ...
Toisekseen henkilökunnalla on ihan tarpeeksi kiire muutenkin, että kaikkinainen käytöksen järkeistäminen on erittäin tervetullutta.
[/quote]
Jos henkilökunta ei ymmärrä hyvän päälle, työnantaja kyllä ymmärtää. Niihin palkkojen maksuihin on paremmin rahaa, kun niitä tulee enemmän niistä vähäisistä senteistä. Aivan samalla tavalla kuin jugurttikauppiaalle ja jogurtin tuottajallekin on kannattavaa tarjota ne jogurtit yksittäispakattuna sen sijaan kuin myydä pelkkiä parin litran jogurttitölkkejä, kun asiakkaat maksavat yksittäispakatuista enemmän.
Ravintolassa sentään luontokin voi hyvin ja lattiat pysyy siistimpinä, kun ylimääräiset lasit eivät ole kertakäyttöisiä ja pullot särkyvät pikkulaseja helpommin. Mutta luontoystävällisyyden nimissä voisihan asiakkaat pyytää "jos täytätte mun lasini", niin jokaisessa välissä säästyisi tiskikoneen täytteeltä.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:59"]
Minusta tuo oli ihan asiallinen kirjoitus. Ihmiset on loistavia valehtelemaan itselleen. Juon ja maistelen vähän viinejä ja kuitenkin vetää lärvit.
t. Ollut tiskin takana töissä.
[/quote]
Tässähän ei arvosteltu itsepetosta, vaan sitä, kun tarjoilijaparka joutuu töihin. On ihan eri asia ottaa vähän hyppyaskelia juomien välissä kuin jumittaa istumaan pullon ääreen pöytään. Tarjoilijaa luulisi myös kiinnostavan ravintolan kate, joka paranee, kun myydään iso määrä pikkuannoksina. Epäilen että tätä tarjoilijaa ei kiinnosta yrityksen menestys vaan oma napa. Kun se juomien kaataminen on niin pirun raskasta.
Jopas ihmiset ottavat itseensä, kun asiakaspalvelija vähän purkaa tuntojaan!!! Itsekin entisenä tarjoilijana voin sanoa, että pahin asiakasryhmä ovat 35-45v suomalaiset naiset. Kaikki on aivan helvetin hankalaa tämän ryhmän kanssa. Ja ei, asiakas ei ole aina oikeassa, ei, tarjoilija ei ole yleensä tyhmempi/huonosti koulutetumpi kuin asiakkaansa ja ei, tarjoilijan ei tarvitse sietää ihan kaikkea. Ulkomaiset tuon ikäiset naiset osaavat käyttäytyä. Ehkä siinä syy, miksi te mielestänne saatte Suomessa niin huonoa palvelua; te itse käyttäydyttävä huonosti. Suosittelen kaikkia kokeilemaan sitä työtä ja sitten voimme keskustella siitä, kuinka tarjoilijan pitäisi vain nöyristellä.
ja nyt mammat, ihan pikaisella laskutoimituksella ap:n asiaan. Jos 8 naista tilaa illan aikana kukin 6 lasia viiniä jonka ostaminen tiskiltä kestää n. 2min korttimaksuineen ja kaatoineen, se tekee yhteensä n. 1,5 tuntia tarjoilijan ajasta. Jos he ostaisivat tuon viinin pulloissa, tarjoilijalta menisi aikaa samalla kaavalla vartti (pullon ostaminen on yleensä vielä nopeampaa kuin lasin, mutta annetaan nyt tuo sama aika), eli 16min. Jos näin toimittaisiin, tarjoilijalta olisi siis 1h ja 15min enemmän palvella niitä muita asiakkaita, kuunnella teidän vittuiluanne, täyttää vesilaseja ja putsata pöytiä. Eli juuri niitä asioita, joista tarjoilijat mielestänne luistavat. Sitä saa mitä tilaa, kuulkaa.
Tamperelaisessa Bar Passionissa on ainakin nyrpeimmät asiakaspalvelijat, joita olen ikinä tavannut
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 19:31"][quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:59"]
Minusta tuo oli ihan asiallinen kirjoitus. Ihmiset on loistavia valehtelemaan itselleen. Juon ja maistelen vähän viinejä ja kuitenkin vetää lärvit.
t. Ollut tiskin takana töissä.
[/quote]
Tässähän ei arvosteltu itsepetosta, vaan sitä, kun tarjoilijaparka joutuu töihin. On ihan eri asia ottaa vähän hyppyaskelia juomien välissä kuin jumittaa istumaan pullon ääreen pöytään. Tarjoilijaa luulisi myös kiinnostavan ravintolan kate, joka paranee, kun myydään iso määrä pikkuannoksina. Epäilen että tätä tarjoilijaa ei kiinnosta yrityksen menestys vaan oma napa. Kun se juomien kaataminen on niin pirun raskasta.
[/quote]
Tässä nimenomaan on kyse itsepetoksesta.
Tarjoilija ei ole yleensä tyhmempi/huonosti koulutetumpi kuin asiakkaansa - Ai ei vai, kun tällaista kehtaa väittää? Sinä olet tarjoilija, mutta jos olet korkeasti koulutettu niin miksi sinä olet tarjoilja etkä koulutustasi vastaavassa työssä?
Ehkä siinä syy, miksi te mielestänne saatte Suomessa niin huonoa palvelua; te itse käyttäydyttävä huonosti -
Sitä saa mitä tilaa, kuulkaa - Saksalaisia ja brittejä aina mollataan AV:lla, mutta oletteko te suomalaiset palvelualan ammattilaiset koskaan asioineet saksalaisessa ravintolassa tai brittiläisessä pubissa? Onko sellainen asiakaslähtöinen ajattelu ja normaali ystävällisyys sekä joustavuus sellaista, että matkustaessasi muualla mietit, että "minä en ainakaan alentuisi tuollaiseen käytökseen jestas sentään"?
Sitä saa mitä tilaa, aivan totta. Kun menee ravintolaan/baariin/kahvilaan töihin, tulee samalla ottaneeksi itselleen aika lailla kaikenlaista tekemistä. Jännä juttu, että se tulee yllätyksenä ja että siitä pitää valittaa.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 01:44"]Mistä lähtien baarimikot on puhunut näin alentavasti ASIAKKAITA kohtaan??? Mitä jumalia luulette olevanne siellä tiskin takana kaatelemassa viinoja ja hinkkaamassa viinapukluja tiskeiltä. Huhhuh. Ilman meitä juojia teidän bisnes ei pyörisi. Monesti asiakkaanne ovat varmasti korkeakouluttautuneempia ja fiksumpia kuin TE. Oppikaa arvostamaan asiakkaita. Meillä se raha on. Kaatakaa te vaan sitä viinaa.
[/quote] tämä ja muutama aiempi viesti sai ainakin minun vereni kiehahtamaan... Ai että oikein fiksumpia?!?
tiedätkö muuten, että kyypparin homma on monen korkeakouluopiskelijan tulon lähde?
Olen aikoinani työskennellyt ravintola-alalla, en tarjoilijana, mutta kokkina. Olen nähnyt rafloja ihan pikaruokapaikasta, fine dining ravintolaan ja siltä väliltä lounaslafkan menoa ja pihviravintolan työtä, voin kokemuksen äänellä kertoa, että tuossa maailmassa ei tyhmä ihminen pärjää, kuin ehkä tiskarina. Usein tarjoilijalla on oltava pirun terävät hoksottimet, alalla olevat tai olleet ainakin tietävät. Toki poikkeuksiakin on ja he eivät yleensä työssään pärjääkkään:)
Ja ei, kalikkasi ei tällä kertaa kalahtanut, nykyään työskentelen aivan muulla alalla ja Se, oi ah niin ihanan älykkyyden tuonut, korkeakoulututkintokin on takataskussa :D
minua vaan niin suunnattomasti ärsyttää toisten ihmisten ylenkatsova asenne muita kohtaan, myös ketjun ap kuuluu mielestäni tähän kastiin. Aamen.