Korkkarit kattoon, tyttöporukalla baariin. Tarjoilijan näkökulma:
Kun lähdetään niiden sielusiskojen kanssa alkuillasta terassille kälättämään ja vetämään kevytsavukkeita ja juomaan urakalla viiniä, niin voisko sitä hommaa jotenkin järkeistää ihan yksinkertaisesti.
Että kun 8 kpl sielunsiskoja käy yksi kerrallaan hakemassa sen 12 senttiä ja sitten taas vähän ajan kuluttua uuden 12 senttiä. Ja kun ehdottaa kolmannen lasin jälkeen että laitetaanko 24 senttiä,niin vastaus on että ei herranjestas nyt sentään. (Minkälaisena juoppona sä mua pidät, lukee rivien välissä).
Josko ostaisitte ihan reilusti porukalla semmosen 3 pulloa viiniä kerralla siihen pöytäänne. Siitä sitten hakisitte kuitenkin vielä sen toisen 3 pulloa jonkun ajan kuluttua.
Tulisi kaikille halvemmaksi kuin se pikkulasillisten lipittäminen. Kun kuitenkin juotte toista pulloa per henki, ennenkuin lähdette jatkopaikkaan niitä korkkareitanne heittelemään.
Kysymys on itsepetoksesta ja itteensä paremmaksi tekemisestä. Yritetään hienostella ja lipitellä pikkulasillisia tai pikkolopulloja, vaikka oikeesti kulutus on kokonaisia pulloja per juoja.
Toisekseen henkilökunnalla on ihan tarpeeksi kiire muutenkin, että kaikkinainen käytöksen järkeistäminen on erittäin tervetullutta.
Kerran mulla oli samantyyppinen asiakas laivan taxfressä. Keski-ikäinen nainen, vähän isommat lapset, juoneen näköinen. Kävi yhden iltapäivän aikana ostamassa pikkupulloja rommia puolenlitran edestä. Tarkoitus oli ettei perhe huomaa. (Lapset huomas täysin ja seuras hermostuneena naisen päihtymistä) Mies murjotti jossain kun se oli arvottu kuskiksi. Siinä se piipahteli putiikissa 45 min välein osteskelemass niitä pottujaan, Loppupeleissä ihan kännissä. Mutta uskotteli itselleen ja mulle, ettei tässä juuri mitään oteta, kunhan vähän maistelen.
Ei mulla muuta. Itse tilaan aina reilusti sen minkä arvioin juovani. Tilaan selkeästi, en arvo suuntaan taikka toiseen, en kysele epäolennaisuuksia (onko viini kasvanut jossain itärinteellä tai jossain muualla) , maksan heti enkä ala laskettamaan 1/8 osa hintoja. En kysele koko listaa läpi että "mitä maksaa, jos ottaa tuon ja tuon verran. Ensin päätetään mitä tilataan, sitten se tilataan, maksetaan heti eikä aletan vinkumaan jälkikäteen jotain "Tehyn lehdessä oli alennuskuponi"-juttuja. Kolikot jätän tipiksi. Homma etenee ja muutkin pääsee tilaamaan.
Kommentit (185)
Hmmm. Minua ei ainakaan haittaa, että juodaan monta pientä lasia, asiakkaat miettivät herkästi, että se on vain 12 cl, haenpa vielä yhden. Noin he ajattelevat pitkään, kunnes hups 6 lasia jo mennyt. Paljon enemmän myyntiä meille ja toisaalta, mitähän se mulle edes kuuluu, kuinka sitä viiniä juodaan, kunhan siitä meille maksetaan! Asiakkaat tuovat meille palkkamme :) tv. Toinen tarjoilija.
Eihän juomia saa edes ostaa ravintolassa "valmiiksi". Viinipullonkin saa tilata vain jos on useamman hengen seurue. Eikö tarjoilijalle työ kelpaa? Kyllähän ne juomat voisi ihan hyvin myydä jostain automaatistakin ja antaa sulle potkut.
Vähän aikaa sitten eräs kaupan kassa nillitti täällä mitä kassalla saa ja ei saa tehdä. Vielä silloin Yritin ymmärtää, mut nyt tais kyllä mennä pinna.. Pitäisköhän teidän vaihtaa alaa? Te ette sanele tuollaisia asiakkaille, se on varmaa. Kadunkulmassa seisoessanne saisitte valita asiakkaanne, joten sieltä vaan työtä etsimään jos nykyinen ei kelpaa.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:48"]
Mitäs jos sä vaan hoitaisit sen hommasi. EIkös sut ole sinne tarjoilemaan palkattu?
[/quote]
Sanotko noin myös väkivallan uhriksi joutuvalle poliisille, vartijalle tai portsarille...
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:08"]
Vähän aikaa sitten eräs kaupan kassa nillitti täällä mitä kassalla saa ja ei saa tehdä. Vielä silloin Yritin ymmärtää, mut nyt tais kyllä mennä pinna.. Pitäisköhän teidän vaihtaa alaa? Te ette sanele tuollaisia asiakkaille, se on varmaa. Kadunkulmassa seisoessanne saisitte valita asiakkaanne, joten sieltä vaan työtä etsimään jos nykyinen ei kelpaa.
[/quote]
Kyllä netissä voi purkaa turhautumista ihan kaikki ammattiin katsomatta. Olen itse asiakaspalveluhommissa ja asiakkaiden päivittäinen porsastelu on todella ärsyttävää. Puhumattakaan näistä "sinä olet täällä PALVELEMASSA minua" -ihmisistä, jotka kuvittelevat että aspa alkaa tehdä kärrynpyöriä tai muuta vastaavia sirkustemppuja sen asiakkaan parin euron ostoksen eteen. Ei onnistu.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:49"]
Asiakas on aina oikeassa.
[/quote]
Niin ajatella pääsee kerran vuodessa viihteelle. Ei ihme jos ei osaa tilata oikein;-)
Joo, ja känniset keski-ikäiset kotiäidit kerran vuodessa viihteellä ollessaan tekee sen äänekkäästi ja polkkatukat täristen.
terv. ei todellakaan palveluammatissa toimiva nainen.
[/quote]
Minullapa on oma taskupullo ja tilaan vain lasin spritea. Se ei rasita tarjoilijaa niin paljon.
Asiakaspalvelijoiden kyykyttäjä-ämmät jatkavat huonoa käytöstään näköjään myös netissä. Yleensä olen nähnyt samaa vain humalaisilta akoilta. Ehkä nämä ovat humalassa nytkin ja kirjoittelevat mahtailujaan.
Kuvottavaa tuollainen: Sinä olet tarjoilija rakas palvelija ja palvelet minua suurta ja mahtavaa asiakasta. Itsellä ei ole mitään tarvetta kohdella ketään itseni palvelijana.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 14:16"]Ihan oikeestiko ihmiset on sitä mieltä, että henkilö, joka on asiakaspalvelutehtävissä on velvollinen kuuntelemaan vittuilua, haukkumista, huutamista, arvostelua, alistumaan siihen, ja sen jälkeen palvelemaan tätä ääliöasiakasta kuin kuningasta?
Asiakaspalvelijoita mollataan tympeiksi ja ylimielisiksi ja seuraavassa lauseessa todetaan hein olevan tyhmiä ja kouluttamattomia... eikö tää sit oo ylimielistä käytöstä vastapuolelta?
Tuskin kaikki aspat on kokovartalokyrpiä ja tuskin kaikki asiakkaat on täysiä kusipäitä... yllättävän usein vaan just nää edellämainitut onnistuu löytämään toisensa.
[/quote]
Luepa aloituksesta uudelleen mistä ap purnasi, ja tule sit takas kertomaan miksi täällä häntä moititaan...
Samaa mieltä edellisen kanssa. Ihan voittaja tälle päivää tuo opiskelija-baaritarjoilija, joka jätti ryhmän hakemaan itse tilauksensa ja työnteli tyhjää kärryä taustalla ja hoiti tyhjää kabinettia!!
Jessus sentään. Täytyy näyttää juttu esimiehelle.
Maailman ärsyttävimmät asiakkaat kaupassa, ravintolassa, työkkärissä, verotoimistossa taikka ambulanssissa on hienostelevat, tekorikkaat ja nousukkaat reilusti keski-ikäiset jotkus 54-v naiset! Jos niillä on miehet niin sääliksi käy kyllä.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 14:16"]
Ihan oikeestiko ihmiset on sitä mieltä, että henkilö, joka on asiakaspalvelutehtävissä on velvollinen kuuntelemaan vittuilua, haukkumista, huutamista, arvostelua, alistumaan siihen, ja sen jälkeen palvelemaan tätä ääliöasiakasta kuin kuningasta?
Asiakaspalvelijoita mollataan tympeiksi ja ylimielisiksi ja seuraavassa lauseessa todetaan hein olevan tyhmiä ja kouluttamattomia... eikö tää sit oo ylimielistä käytöstä vastapuolelta?
Tuskin kaikki aspat on kokovartalokyrpiä ja tuskin kaikki asiakkaat on täysiä kusipäitä... yllättävän usein vaan just nää edellämainitut onnistuu löytämään toisensa.
[/quote]Onko se vittuilua jos haluaa juoda pieniä alkoholiannoksia?
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 09:12"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 12:38"]
Mä en taas ymmärrä näitä viininlipittelijöitä. Mitä ihmeen hienoa viinissä on? Tulee hirveä krapula pienestäkin määrästä. Yksissä työpaikan pippaloissa halusin juoda lonkeroa, koska olin menossa seuraavana päivänä joukkueen kanssa pelaamaan enkä halunnut juoda liian vahvoja enkä saada krapulaa. Muut vetelivät jo kolmatta lasia viiniä ja kommentoivat paheksuvasti kerääntynyttä tölkkiriviäni: 6x0.33l meni illan aikana. Miten ihmeessä minä olin se juoppo, vaikka mielestäni tuo oli hyvin kohtuullista heidän viininkulutukseensa nähden?
[/quote]
Koska viininlipittäminen on hienoa.
Nuorena aikuisena porukkamme jakaantui kahtia. Me, jotka kävimme kaljalla ja ne, jotka meni nauttimaan viiniä ja salaattia.
Tämä hienostoporukka viineineen ja salaatteineen löytyi yleensä yökerhosta kännissä kuin kävi ja siffonkihameet korvissa puolisammuneena jonkun karvakäden kädet pöksyissä kaivamassa.
Useimmiten me kaljalla kävijät olimme ihan kevyessä hiprakassa, koska ei tarvinnut valehdella alkoholinkäyttöä, eikä hienostella ja pettää itseään.
Nyt, kun niistä ajoista on parikymmentä vuotta, suurin osa meistä kaljalla kävijöistä on hyväkuntoisia aikuisia. Näistä "vähän viiniä tyttöjen kanssa salaatin kanssa" lipittelijöistä on turvonneita kaappijuoppoja, jotka edelleen pettää itseään, eikä koskaan ole miettineet, että vetävät sitä vinkkua aivan liikaa. Kun otetaan vain lasi (puolen litran tuoppi), kaksi iltaisin hyvää valkkaria. Siitä kertyy viikon aikana aika monta pönikkää.
[/quote]No niin, käväises taas hakemassa tyhjät muovituopit pöydästä ja pyyhi lokinpaskat pois tuoleilta ja pöydältä.
Oulun Woodbaarissa saa aina nyrpeää naamaa jos tilaa jotain muuta kuin hanajuomaa. Minäpä vaihdoin muualle :)
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 23:13"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 11:48"]
Mitäs jos sä vaan hoitaisit sen hommasi. EIkös sut ole sinne tarjoilemaan palkattu?
[/quote]
Sanotko noin myös väkivallan uhriksi joutuvalle poliisille, vartijalle tai portsarille...
[/quote]??? Ei sua vissiin ole hakattu, eikä edes vittuiltu. Otstettu mielestäsi vain liian pieniä annoksia alkoholia. Jutteleppa asiasta myös pomosi kanssa, ehkä sulla on aika paha asennevamma ja kannattiaisi hakeutua vähän muihin hommiin.
Tuota aloitusta voisi verrata siihen että lähikaupan kassa alkaa tillittimään siitä että joku hakee purkin maitoa joka päivä, miksi ei ostaisi seitsemää purkkia kerran viikossa.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 01:20"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 22:20"]Eihän juomia saa edes ostaa ravintolassa "valmiiksi". Viinipullonkin saa tilata vain jos on useamman hengen seurue. Eikö tarjoilijalle työ kelpaa? Kyllähän ne juomat voisi ihan hyvin myydä jostain automaatistakin ja antaa sulle potkut.
[/quote]
Kyllä on aina myyty koko viinipullo jos olen toisen ihmisen kanssa sen puoliksi ostanut. Ihan aina. Yksin en ole kokeillutkaan.
[/quote]No kaksi on jo enemmän kuin yhden hengen seurue.
Mielestäni vähän turhasta valittamista. Olet kuitenkin siellä töissä ja asiakas saa tilata mitä haluaa ja kuinka paljon haluaa, minkä ajan sisällä tahansa. Ei asiakas varmaan kehittele toimintasuunnitelmaa baariin astuessa vaan tilaa juotavaa sitä mukaan, kun siltä tuntuu. Itse en tilaa koskaan 24cl kerralla, koska juoma jäähtyy ja ärsyttää juoda niin täydestä lasista. Myös asiakkaan auttaminen juoman valitsemisessa kuuluu baarimikon työhön. Sehän juuri osoittaa hyvää ammattitaitoa. Kuka tahansa nyt osaa rahastaa juomasta tiskin takana.
Minulla on aina ollut periaatteena että kaikki maksaa itse omat juomansa, enkä juo itse paljon. En todellakaan ala makselemaan mitään kimpassa tilattuja viinipulloja, kun joku lörppähuuli vetää niistä heti kaatokännit kun saa maksatettua omaa osuuttaan muilla.
Tarjoilian kannattaa katsella uutta työtä, jos normaalisti käyttäytyvä maksava asiakas alkaa tuntua rasittavalta.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2014 klo 12:18"]
En millään lailla koe olevani ketään parempi, tai liian hyvä palvelemaan. Minä itseasiassa pidin tarjoilemisesta todella paljon. Ja olin hyvä siinä. Veikkaan myös, ettei yksikään minua ärsyttänyt asiakas tiennyt ärsyttäneensä minua. Koska hoidin hommani ammattitaidolla.
se, että 35-45v naiset ovat pääosin ikäviä asiakkaita, ei poista ylläolevaan faktaa. Minulla on monta teoriaa siitä, mistä tämä johtuu. En kuitenkaan voi käsittää, että teidän mielestänne aspan pitäisi kuunnella vittuilua yhdeltä asiakasryhmältä päivittäin ja olla vain kiitollisia ja onnellisia siitä, että saavat heitä palvella. Keskimäärin kaikki muut asiakkaat ovat mukavia, eli miltei kaikki miehet ja alle 35v ja yli 45v naiset.
Olen myös ollut paikalla useamman kerran, kun ravintolan omistaja kehottaa tämän yhden naisryhmän edustajaa käyttäytymään tai poistumaan ravintolasta. Kaikki pomotkaan kun eivät halua, että heidän työntekijöitään koitetaan nöyryyttää. Se siis siitä teoriasta, että "kunpa omistaja tietäisi" tai "raha kävelee ulos ja omistajaa harmittaa". Hyvä työnantaja pitää huolta työntekijöistään.
[/quote]
Tämä on mielestäni psykologisesti mielenkiintoinen ajatusmalli. Ilmeisesti kirjoitaja on nainen ja hän niputtaa kaikki tietynikäiset naiset hirviöiksi. Jotenkin en jaksa uskoa, että nainen täyttäessään 35 v muuttuu hirviöksi ja täyttää 46 v on taas tervetullut ravintolaan. Varsinkin tuo, että lähes kaikki miehet ikään katsomatta on miellyttäviä särähtää jotenkin korvaan.
Hmm... varmasti sikailijoita on kaikissa ryhmissä ja korostan sitä, että sikailua tai kyykyttämistä en hyväksy miltään sukupuoli- tai ikäryhmältä. Mutta mistä moinen viha tietyn ikäryhmän naisia kohtaan ja nimenomaan naisten taholta? Monessa viestissä tässä ketjussa osataan hyvin värikkäillä tavalla pilkata tätä ryhmää.
Viittaako tämä siihen, että Suomessa on piilevänä asenne siitä, että naisten, joilla on pieniä lapsia, tulisi pysyä kotona hellan ääressä? Ovatko ne, jotka juurikin 35-45 vuotiaina itse olleet sidottuina kotiin kateellisia niille, jotka pääsevät välillä rentoutumaan?
Tulee myös vaikutelma jonkinlaisesta miesten palvomisesta parempina kansalaisina. Olisi mielenkiintoista tietää, onko esimerkissä mainittu pomo mies. Vaikuttaa joltain myöhäiseltä vinoutuneelta oidipaalifantasialta, että auktoriteettiasemassa oleva mies tulee ja pelastaa ilkeiltä naisilta. Jos asiakas oikeasti käyttäytyy loukkaavasti, ei kai siihen ulos heittämiseen mitään ravintolan omistajia tarvita? Kai jokaisella tarjoilijalla on oikeus heittää ulos esim. haistatteleva asiakas?