”Miksi naiset rakastuvat renttuihin?” Tässä vastaus!
”Miksi naiset rakastuvat renttuihin?”
Merkittävä osa miehistä on kilttejä, ja heidät on kasvatettu kohtelemaan naisia hyvin. Usein he ovat myös valmiita panostamaan vain yhteen naiseen, haluavat omia lapsia ja (ainakin yrittävät) olla hyviä isiä jälkikasvulleen. Naiset sanovatkin usein haluavansa juuri tällaisen miehen. Siitä huolimatta mimmit valitsevat seurakseen röyhkeän rentun, joka kohtelee heitä huonosti ja häipyy jälkiä jättämättä kuultuaan positiivisesta raskaustestistä.
Kuvion toistuttua useita kertoja kiltti mies tulee väkisinkin miettineeksi, mitä vikaa hänessä on. Mikä tekee vastuuttomasta rentusta parempaa seuraa kuin hän? Hyvät miehet, haluan kertoa teille uutisen: vika ei ole teissä. Ongelman ydin on siinä, että naisen aivot ovat jääneet kivikauden tasolle.
Kivikaudella naiset halusivat itselleen alfauroksen, koska hänellä oli parhaat edellytykset taata naisen ja hänen jälkikasvunsa selviytyminen. Tällainen alfauros oli kookas, aggressiivinen, mustasukkaisesti reviiriään ja naistaan puolustava karju. Alfa oli myös karismaattinen ja siksi usein heimon johtaja tai ainakin heimon johtajan läheinen liittolainen. Betaurokset puolestaan olivat pienikokoisia tai laihoja, säyseitä ja hiljaisia heimon rivijäseniä. Heillä saattoi myös olla näkyviä vajavuuksia tai sairauksia, kuten vaikka likinäköisyyttä ja vinot hampaat. Betat jäivät nuolemaan näppejään, sillä muutama alfa pystyi tarvittaessa hedelmöittämään lukuisan joukon naaraita. Alfojen ei myöskään tarvinnut tehdä työtä naisia miellyttääkseen, koska naaraat tulivat itse tarjoamaan palveluksiaan alfan suojelusta, huomiota ja geenejä vastaan.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Kivikauden alfauros voi olla tänään käytöshäiriöinen rikollinen ja lähipiiriään terrorisoiva narsisti. Hänenlaisilleen naiset hakevat oikeusteitse lähestymiskieltoa, koska mies on niin mustasukkainen ja väkivaltainen. Kivikauden betauros voikin olla tänään sitä yhtä naista arvostava mies, joka kohtelee seuralaistaan hyvin ja on valmis näkemään vaivaa tehdäkseen naisen olon miellyttäväksi ja kotoisaksi. Nykyajan betauros haluaa usein monogaamisen parisuhteen, ja on valmis sitoutumaan syntyvien lasten kasvatukseen. Osa näkyvistä vajavuuksistakaan ei ole enää este, sillä likinäköisyyden voi laseroida, kampurajalan leikata, vinot hampaat oikoa ja ryhtivirheen korjata.
Naisten aivot ovat kuitenkin jääneet kivikauden tasolle. Arvaamattomat ja uhoavat alfat ovat jännittäviä ja haasteellisia, kun taas turvallinen beta on tylsä ja helppo. Naiset tarjoavat itseään oma-aloitteisesti alfauroksen käyttöön, jolloin hänellä ei ole mitään syytä panostaa vain yhteen kumppaniin. Alfalle monogaaminen parisuhde merkitsee siis takapakkia seksin määrässä ja laadussa verrattuna vapaaseen sinkkuiluun. Tämän vuoksi naisilla on tapana nimittää halajamiaan alfoja ”sitoutumiskammoisiksi”. Taustalla saattaa myös olla haave menevän ja upean alfan kesyttämisestä.
Naisten aivot huomioon ottaen naaraalle edullisinta on pitää hauskaa alfan kanssa ja antaa tämän hedelmöittää itsensä. Suunnitelman toinen vaihe on etsiä jostain vakaa ja sitoutumiskykyinen beta huolehtimaan naisesta ja alfan siittämästä lapsesta. Betaurokselle tällainen järjestely on tietenkin erittäin nöyryyttävää, mikä saattaa osiltaan selittää yksinhuoltajaäitien vaikeudet löytää itselleen (pysyvää) kumppania.
Hyvät betaurokset! Panostakaa reilusti itseenne ja uraanne miettimättä, mitä vikaa teissä on. Olkaa mieluummin yksin kuin epävakaan naaraan kanssa, joka haluaa maksattaa teillä alfan siittämän lapsen kasvatuksen. Samalla toivokaa, että tapaisitte edes yhden naisen, jonka aivot ovat päivittyneet kivikaudelta nykyaikaan.
Kommentit (137)
Mun tuntemat miehet, jotka on jääneet ilman naista, on katkeria, itsekkäitä ja äidissä roikkuvia. Ei se kiltteydestä johdu vaan keskenkasvuisuudesta. Mä etsin kivat ja kunnolliset poikaystäväni opiskeluaikoina yliopistolta ja sittemmin aviomiehen työpaikaltani. Lähiöpubit on jääneet välistä. Pintaliitopaikat, no kieltämättä en ole sellaisestakaan ketään löytänyt. Vika lienee ihan omassa ulkonäössäni. Se tosin ei liity kunnollisuuteen vai onko hyvännäköiset miehet siis renttuja ja rumat kunnollisia? Rohkenen olla eri mieltä.
Näissä kunnon mies ei saa -jutuissa on aika usein takana se, että se ns. kunnon mies ei lopultakaa ole kunnon mies. Ja niissä renttu saa -jutuissa on takana se, että komea mies mielletään automatik roistoksi, koska näin on elokuvissakin!
Todellisuudessa Kaikkein Paras Flaksi käy sillä komealla kunnon miehellä. Ja niitä myös on olemassa. Ja usein koska ovat komeita, itsetuntu on kohdillaan ja on varaa olla kunnollinen ja mukava.
Legendoissa, joilla toiset miehet selittelevät saamattomuuttaan, tää komea kunnollinen alfa muuttuu myyttiseksi kusipääalfaksi. MT-ongelmainen ja ruma, hiljainen beeta puolestaan muuttuu legendoissa kunnon mieheksi joka ei saa koska on hiljainen kunnon mies. Jospa katsottaisiin sinne peiliin, hyväksyttäisiin tosiasiat eikä seliteltäisi kaikkein itselle parhain päin.
Samaa mieltä kuin moni täällä: mies, tyydy kaltaiseesi seuraan. Miehillä on kumma tarve ajatella, että heille kelpaa vain paras. No, sitten ei ihme, että ovat ilman.
voisikin sanoa niin, että siinä kun naiset rakastuvat renttuihin ja ei-rentut ihmettelee vieressä, niin miehet puolestaan rakastuu seksikkäisiin bimboblondeihin, kun ei-seksikkäät älyköt ihmettelee vieressä.
Kuinka tyhmä/lukihäriöinen sä olet? Tarkoittaako keskinkertaisuus sitä, ettei ole koskaan saanut seksiä/seurustelua?Myöskään tyhmyys tai yksioikoisuus ei ole kova valtti mun listoilla :)
jos kerran sinun on helppo saada seksiä ja seurustelua, niin mitä sä tässä ketjussa valitat? Et selvästikään ole näitä liian kilttejä betauroksia.
Minä ihastuin lukioikäisenä suloiseen, ujoon, hieman alkuloisen romanttiseen poikaan.
Josta sitten kymmenen vuoden aikana opin pelkäämään ja josta kyllä tuli hauiksia esittelevä ääliö josta sai hiekkalaatikollakin kuulla miten on "täydellinen mies". Sosiaalisesti erittäin taitava, varsinkin naisten kanssa. Fyysisesti miellyttävä ja ok kokoinen kalukin. Itsekeskeinen, manipuloiva, pyrki hallitsemaan, oli aggressiivinen ja itsetuhoinen (jos halusi minun toimivan toiveidensa mukaan). Minä olin lopulta täysi tossu joka ei osannut pitää yhtään puoliaan ja nieleskelin nöyryytettynä mielipahaa jos mies seksistä kieltäytyessäni vain laittoi minut nojaamaan ja nai oman laukeamisensa. Eli meneekö alfauroksen määrittelyihin?
En silti hyväksy että olisin rakastunut mihinkään renttuun tai alfaurokseen. Saati että olisin koskaan kokenut mieheen vetoa siksi että tämä on joten alfa. Olin vain niin helvetin naiivi etten tajunnut varoa ajoissa sen rakastamani herkän pojan kiivaita humalaisia kohtauksia tai tajunnut että hän kehittyy tulevaisuudessa niihin päin eikä paremmaksi. Olin varmasti tyhmä, mutta rakastuin ujoon ja kilttiin poikaan jolla oli vain paha olo ja jonka minä voisin tehdä onnelliseksi jos vain kyllin yrittäisin.
Todellisuudessa Kaikkein Paras Flaksi käy sillä komealla kunnon miehellä. Ja niitä myös on olemassa. Ja usein koska ovat komeita, itsetuntu on kohdillaan ja on varaa olla kunnollinen ja mukava.
ja kaikken paras flaksi naisella käy, jos on kaunis, seksikäs, älykäs, mukava ja luotettava, eli kuten miehen kohdalla, kaunis ja kunnollinen.
Meidän muiden on sitten tyydyttävä kaltaisiimme.
jos kerran sinun on helppo saada seksiä ja seurustelua, niin mitä sä tässä ketjussa valitat? Et selvästikään ole näitä liian kilttejä betauroksia.
Olen keskustelupalstalla keskustelemassa, en hakemassa seksiä. Olen naimisissa.
Olen kiltti, en liian.
Voisitko opetella ymmärtämään tai olemaan lukematta rivien välistä jos aiot kirjoitella?
Minä ihastuin lukioikäisenä suloiseen, ujoon, hieman alkuloisen romanttiseen poikaan.
Tarkoitin toki kirjoittaa alakuloiseen, ei alkuloisen :D (Itseä virhe kyllä piristi, lievää katkeruutta ehkä vieläkin? ;) )
ruotsin sanonta far ror, mor är rar pätee tähänkin.
Toisaalta naisille riittää usein erinomaisesti, että on kaunis ja seksikäs. Sillä jo usein saa puoli valtakuntaa jos vaan haluaa. Ei siinä mitään erityisiä suorituksia enää tarvitse, toisin kuin miehillä.
miehet ei etsi naisesta idolia ja esikuvaa, vaan mitä? Sillä välin kun naiset pyörtyilee rokkitähden konsertissa, surffailevat miehet pornosivuilla, jossa taas vähemmistö asiakkaista on naisia.
Eli miehet puolestaan odottavat naiselta nuoruutta, seksikästä ulkonäköä ja luonnetta, eli sängyssä on oltava kuin angelina jolie ja sitten muuten hellä, äidillinen ja ymmärtäväinen. Ja täytyy nauraa miehen huonoillekin vitseille ja ymmärtää miehen halun paritella joka toisen vastaantulevan naisen kanssa.
onko miesten kriteerit ja realiteetit kohdallaan vai ei. Nimetkää nainen, joka on mielestänne alfanaaras, ja nainen, joka on betanaaras (eli nainen, jonka kelpuuttaisitte itsellenne vaikka tämä ei olekaan parasta mitä on?)
ruotsin sanonta far ror, mor är rar pätee tähänkin.
Toisaalta naisille riittää usein erinomaisesti, että on kaunis ja seksikäs. Sillä jo usein saa puoli valtakuntaa jos vaan haluaa. Ei siinä mitään erityisiä suorituksia enää tarvitse, toisin kuin miehillä.
suorituksia muka komea ja seksikäs mies tarvitsee naisen saadakseen? Ja mihin tää ulkonäkö riittää? Koska jos kaunis ja seksikäs nainen on luonteeltaan kamala, niin ei se sen pitempää parisuhdetta saa kuin kamala ja komea mieskään. Seksiä molemmat saa taatusti ihan yhtä helposti.
että miehet, jotka valittaa, että rentut ja alfaurokset vie kaikki naiset, tarkoittaa näillä kaikilla naisilla kauniita, ihania ja seksikkäitä alfanaaraita. Eivätkä katsokaan niihin naisiin päin, jotka ei puolestaan kelpaa alfauroksille. Miehet ei vaan ehkä itse tajua, että ne heidän tavoittelemansa naiset onkin näitä alfanaaraita ja se hiljainen vaatimattoman oloinen kirjastotyöläinen on sitä heidän tasoaan.
koet olevasi betamies, eli ilmeisesti
ei-komea, tavallisen näköinen
ei erityisen fiksu
ei erityisen hauska
ei erityisen menestynyt
niin kelpaako nainen samoilla ominaisuuksilla?
esimerkki miehille, kumpaa naista tavoittelet, kelpuuttaisitko itsellesi kummankin? Mun mielestä tässä nähtävissä alfanaaras ja betanaaras.
http://static.tvguide.com/MediaBin/Galleries/Shows/M_R/Pi_Pp/Plain_Jane…
se toimeentulo pitää lisäksi olla, toisin kuin naisella jolla ei aina ole niin väliä. Deitti-ilmoituksissa miesten kohdalla englanniksi vilisee termi on "solvent" ja naisten kohdalla siihen ei juuri törmää.
Ja jos ajattelee sitä perheen perustamista, niin vaikka se renttu voi olla muuten ihastuttava, mutta perheitä niiden kanssa harvoin perustetaan. Kun 94 prosenttisesti (muistaakseni) juuri nainen jää kotiin hoitamaan lapsia niin tässäkin ihan käytännön tapauksessa juuri niillä miehen tuloilla on suuri merkitys. Nämä ovat juuri niitä suorituksia jotka eivät naisen kohdalla ole niin tärkeitä kuin miehen. Totta kai miehenkin on hyvä olla Laasasmaisen komea.
Iholla-sarjaa pari jaksoa katsoneena, en tiedä oliko tällä puoliksi italialaisella ihan kauniilla ja viehättävällä naisella mitään erityistä koulutusta mutta ihan hyvän elintason oli näemmä jostain syystä saavuttanut. Töissä ei ainakaan tainnut olla.
ruotsin sanonta far ror, mor är rar pätee tähänkin.
Toisaalta naisille riittää usein erinomaisesti, että on kaunis ja seksikäs. Sillä jo usein saa puoli valtakuntaa jos vaan haluaa. Ei siinä mitään erityisiä suorituksia enää tarvitse, toisin kuin miehillä.
suorituksia muka komea ja seksikäs mies tarvitsee naisen saadakseen? Ja mihin tää ulkonäkö riittää? Koska jos kaunis ja seksikäs nainen on luonteeltaan kamala, niin ei se sen pitempää parisuhdetta saa kuin kamala ja komea mieskään. Seksiä molemmat saa taatusti ihan yhtä helposti.
koet olevasi betamies, eli ilmeisesti ei-komea, tavallisen näköinen ei erityisen fiksu ei erityisen hauska ei erityisen menestynyt niin kelpaako nainen samoilla ominaisuuksilla?
missä sanottiin, että nykypäivän betamies on tyhmä, menestymätön tms?
Nykypäivän betamies voi olla esimerkiksi joku viilipytty aivokirurgi, tuskin kovin renttua kukaan päästää lasersahan varteen?
Kirjoitin aloituksen, ja tämä on nyt toinen viestini tähän ketjuun.
Keskustelu on edennyt juuri niin kuin oletinkin. (Suurin osa) naisista toitottaa kuorossa ”ei ole noin” ja etsivät täikammalla vikaa aloitustani puoltavista kirjoittajista. Kanssani samaa mieltä olevat ovat ilmeisesti miehiä, jotka ovat myös huomanneet, ettei (liika) kiltteys kannata.
---
”Eli sitä mukaa kun maailma muuttuu ja naiset alkavat olla aina vain itsenäisempiä ja koulutetumpia/muuten asioista selvillä, kannattaa miestenkin yrittää muuttua.”
Kokemukseni mukaan miehet tekevät HUOMATTAVASTI enemmän työtä pystyäkseen täyttämään naisten vaatimukset kuin päinvastoin. Tämä tosin saattaa johtua myös lähipiirini laadusta, koska ihminenhän yleensä kerää kaltaisiaan kavereiksi. Itse olen esimerkiksi lukenut useita parisuhteita ja naisen seksuaalisuutta käsitteleviä kirjoja + katsellut netistä tuntitolkulla kaikenlaisia naisten viettely- ja iskemisvideoita. Keskustelemme kaveripiirissä säännöllisesti näistä jutuista. Emme pohdiskele lasillisen ääressä valittaaksemme, vaan oppiaksemme tuntemaan paremmin naisten ajattelua (tai oikeastaan fiilistelyä).
Minulle on sanottu useammin kuin yhden kerran: ”Järjellä ajateltuna olisit ihan täydellinen poikaystävä ja lasteni isä.” Mainitut naiset eivät kuitenkaan minua kumppaniksi ja lastensa isiksi valinneet, koska olin heille liian kiltti, helppo ja tylsä. En aio muuttua röyhkeäksi kusipääksi, mutta teen jatkossa tietoisesti työtä sen eteen, että huomioin myös omat tarpeeni. En myöskään aio erityisesti miellyttää naista ENNEN kuin hän on parisuhteessa kanssani.
Mitä minä ja pohdiskelupiirini haluamme naisilta? Päivittäkää parinvalintakriteerinne kivikaudelta nykyaikaan, ja muistakaa pitää huolta itsestänne niin henkisesti kuin fyysisestikin. Me miehet olkaamme valmiita tekemään samoin: en ole koskaan voinut kuvitellakaan kaverisuhdetta kummempaa lihavan naisen kanssa, joten pidän huolen siitä, että olen itsekin hyvässä kunnossa.
Olen itse
ikä: 32 vuotta
pituus: 182cm
paino: 73kg
hiusten pituus: 12mm (ja oma tukka on päässä)
liikunta: 6x/vko punttisali, 3x/vko juoksulenkki
koulutus: maisteri
lapset: ei ole (vielä)
Minulla on tänään treffit 28-vuotiaan, 175-senttisen mimmin kanssa, jolla ei (onneksi) ole (vielä) lapsia. En aio valitella parisuhteen saamisen vaikeutta, vaan keskityn tutustumaan juuri häneen.
Toivottakaa onnea. :)
esimerkki miehille, kumpaa naista tavoittelet, kelpuuttaisitko itsellesi kummankin? Mun mielestä tässä nähtävissä alfanaaras ja betanaaras. <a href="http://static.tvguide.com/MediaBin/Galleries/Shows/M_R/Pi_Pp/Plain_Jane…" alt="http://static.tvguide.com/MediaBin/Galleries/Shows/M_R/Pi_Pp/Plain_Jane…">http://static.tvguide.com/MediaBin/Galleries/Shows/M_R/Pi_Pp/Plain_Jane…;
Kaamea honttelo tuo pitkä, ja vinot hampaat. Lyhyempi kelpaisi :)
T Mies
ikä: 32 vuotta
pituus: 182cm
paino: 73kg
hiusten pituus: 12mm (ja oma tukka on päässä)
liikunta: 6x/vko punttisali, 3x/vko juoksulenkki
koulutus: maisteri
lapset: ei ole (vielä)Minulla on tänään treffit 28-vuotiaan, 175-senttisen mimmin kanssa, jolla ei (onneksi) ole (vielä) lapsia. En aio valitella parisuhteen saamisen vaikeutta, vaan keskityn tutustumaan juuri häneen.
Toivottakaa onnea. :)
et kerro yhtään mitään luonteestasi, eikö se mielestäsi ole tärkeä tekijä parinvalinnassa vai miksi mainitsit vain ulkoiset ominaisuudet sekä itsesi että naisen osalta?
Haittaisiko sinua, jos tuo nainen olisi sellainen, jota miehet eivät ole huolineet, koska ovat kuvailleet häntä "helpoksi ja tylsäksi"?
on se etu, että jos on rahaa ja valtaa, niin ei tartte olla ulkonäöltään minkään näköinen. Sen sijaan naisen, jolla on rahaa ja valtaa, mutta ei ulkonäköä, on paljon vaikeampi saada kumppania kuin vastaavan miehen. Rahaa ja valtaa on huomattavasti helpompi hankkia kuin pitkiä sääriä, isoja (ei-silikoni) rintoja, ja kauniita kasvoja.
Kuinka tyhmä/lukihäriöinen sä olet? Tarkoittaako keskinkertaisuus sitä, ettei ole koskaan saanut seksiä/seurustelua?
Myöskään tyhmyys tai yksioikoisuus ei ole kova valtti mun listoilla :)