Miksi nykyään niin harvat tekevät asiat vanhassa kunnon järjestyksessä: ENSIN naimisiin ja

Miten asia ketään heilauttaa tai mitä se kenellekään kuuluu, kuka menee naimisiin ja kuka ei?

Ei yksittäisten henkilöiden, vaan yhteiskunnan tasolla. On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin. Ihmiset heiluvat tuulen mukana, elävät hetkessä ja toimivat lyhytjänteisesti ja itsekkäästi, koska enää ei ole järjestelmää joka motivoisi sitoutumaan elämän kestävään parisuhteeseen ja perheeseen.

Kaikki tämä vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Nykyään ei enää ole ilmassa viestiä, että avioliiton ja perheen kuuluisi olla pysyviä turvasatamia ihmiselle. Nykyään kaikki on epävarmaa, niin aikuistenkin kuin lastenkin elämä.

Ja ei, en tarkoita että kenenkään pitäisi kärsiä täysin epäterveessä ihmissuhteessa, jossa on vaikkapa väkivaltaa tai alkoholismia. Sen sijaan kaikki "itsensä etsimiset" sun muut ovat täysin turhia - ja valitettavan yleisiä - syitä suhteiden epävakauteen ja eroihin.

ap

Ongelma, jota kuvaat, johtuu siitä että ihmiset eivät osaa sitoutua toisiinsa henkisellä tasolla ja tehdä töitä suhteen eteen. Väitän, että avioliitto on omiaan vähentämään omaehtoista sitoutumista, koska moni ajattelee että kun naimisiin on "päästy" niin voi alkaa elää kuin ellun kanat ja olla tekemättä enää mitään suhteen eteen. Oma vastuu suhteessa olemisesta ja sitoutumisesta ulkoistetaan avioliitto-nimiselle instituutiolle. Lopulta nämä liitot sitten päätyvät vaikeuksiin ja eroon.

joo, olen nihilisti ja en usko avioliittoon instituutiona-paskaa.

sinkkuna tämän huomasin.

Kun he pettävät naistaan

avomies sanoo: Ei se oo vakavaa, oon vaan avoliitossa, en oo löytänyt sitä oikeeta. Ei se haittaa, vaikka kärähdän

aviomies: olen naimisissa, mutta meillä menee huonsti, aion ottaa kyllä eron kohta. Mutta ollaan varovaisia, ettei vaimo saa tietää.

ja minusta se on nyt vaan on ihan hyvä sopimus. Olisi outoa, että omaisuus, perimys, leskeneläke, kenties vakuutuskorvaus, lähimmän omaisen asema ei merkitse mitään.



tekeväthän ihmiset sopimukisa myös muissa tärkeissä asioissa. Lainasopimukset, vuokrasopimukset, päivähotiospimukset, työsopimukset.

Eihän kukaan kai käy töissä pidempään ilman tösopimusta? Miksei siihenkin voi spveltaa samaa kuin avolittoon? "mietin joka aamu haluanko olla edelleen sitoutunut tähän työpaikkaa"

"mietin joka aamu haluanko olla edelleen sitoutunut tähän työpaikkaa"

Olen varmasti outolintu, kun osaan sitoutua toiseen ilman sormuksia ja kirjallisia sopimuksiakin.

Ei yksittäisten henkilöiden, vaan yhteiskunnan tasolla. On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin. Ihmiset heiluvat tuulen mukana, elävät hetkessä ja toimivat lyhytjänteisesti ja itsekkäästi, koska enää ei ole järjestelmää joka motivoisi sitoutumaan elämän kestävään parisuhteeseen ja perheeseen.



Kaikki tämä vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Nykyään ei enää ole ilmassa viestiä, että avioliiton ja perheen kuuluisi olla pysyviä turvasatamia ihmiselle. Nykyään kaikki on epävarmaa, niin aikuistenkin kuin lastenkin elämä.



Ja nyt AP kerro minulle mihin perustat väitteesi että avioliitto "suojaa" avoliittoa enemmän suhteiden kokeilulta, lapsien tehtailulta (myös liiton ulkopuolella se ON mahdollista oli avo tai avio), pettämieltä, eroamiselta, uusiin suhteisiin menolta ja siitäkin eroamiselta???? Mihin perustat tämän?



Ei instituutiot ihmisiä/parisuhteita yhdessä pidä vaan henkinen sitoutuminen ja halu olla toisen ihmisen kanssa, tämän arvostaminen ja rakastaminen.

Kun kerran rakastat ja haluat olla toisen ihmisen kanssa loppuelämän, miksi et menisi naimisiin? ks. a

Monet täällä huutelevat että miksi menisin? Mutta kerro MIKSI et mene? Eikö mies haluakkaan? Etkö ole kuitenkaan varma sitoutumisesta?

Joku siinä on että naimisiin asti ei haluta/voida/päästä. ks. b

Miksi ei enää haluta olla yksikköjä, perheitä, kertoa muille naimisiinmenolla että tämä perhe on oma yksikkönsä, me pidetään yhtä ja olemme näin ollen sitoutuneet toisiimme myös lain edessä.

ks. c

Olen mies, mutta

a) en ole koskaan tavannut naista, jota olisin tahtonut rakastaa loppuelämäni, joten en voi moista luvata

b) yhden eron jälkeen huomaa miten turhaa kaikki se häsläys on, sekä asun katolisessa maassa jossa avioerot maksavat ihan älyttömästi

c) jaa että yksikkö, perhe? No ei ainakaan haluta kertoa muille (outo naisellinen syy). Siksi, koska moiset yksiköt eivät edesauta elämää juuri millään tavalla. Enää ei ole takeita siitä, että lapset hoitavat minua vanhana. Yhteiskunnan rahallinen kannuste ei nosta merkitystä tarpeeksi. Lisäksi naiseni pärjäisi taloudellisesti yksinkin ja minä myös - näen tämän vain positiivisena kehityksenä. Yhteisöllisyys yleensäkin on out nykyään, jos et ole hoksannut.

Mutta huolehtikaa silti itsestänne ja hyväksykää se ettei avoliitto takaa samoja asioita kuin avioliitto. Järjetöntä julkisten varojen haaskauts, kun useita lakeja pitäsi muutta siten, että avoliittolainen saisi samat oikeudet kuin avioliitossa.



Jos ihmiset olisivat tyytyväisä avoliittonsa, eivtkä vaatisi muutoksia myhyiseen susteemiin,niin silloin asia olisi ok. Mutta moni vaatii nyt isyyslain muuttamista, perintöoikeudellisia muutoksia yms. Se on minusta täysin taropeetonta, koska on olemassa jo systeemi joka takaa ne. Jops ei sitä halua, niin järjestäkää asianne sitten keskinäisin sopimuksin yksityisellä lakimiehellä tai olkaa hiljaa.

Eli ensin lapsi ja sitten avio. Sen takia, että meille oma suhde on ihan yhtä vakava oli siinä sitä papin aamenta tai ei. Lapsi kertoo suhteen lujuudesta paljon enemmän kuin rinkula sormessa.



Omaan suhtautumiseemme vaikuttaa paljon se, että meidän molempien vanhemmat ovat eronneita. Avioliitto ei kerro mistään, eikä olot ole (ainakaan meillä) avoliitosta muuttuneet mitenkään. Omassa lapsuudenkodissani ennen eroa oli olot niin helvetilliset, että ei avioliitossakaan ollut mitään "vakaita lähtökohtia". Äitini olisi yksin pystynyt tarjoamaan vakaamman kasvuympäristön kuin isämme kanssa!



Sitoutuminen toiseen ei siis muuttunut meillä mitenkään avioon astuessa. Ainut, mikä olisi ollut parempi aviossa, olisi ollut se, ettei isyyttä olisi erikseen tarvinnut tunnustaa. Mutta varsin pieni etu sekin.

nykyään menemään naimisiin, koska litroittain saa maitoa helpommalla. Miksi sitoutumaan avioliitolla kun koko paketin saa helpommalla.

Sen takia lakeja täytyy muuttaa.

Mutta huolehtikaa silti itsestänne ja hyväksykää se ettei avoliitto takaa samoja asioita kuin avioliitto. Järjetöntä julkisten varojen haaskauts, kun useita lakeja pitäsi muutta siten, että avoliittolainen saisi samat oikeudet kuin avioliitossa.

Jos ihmiset olisivat tyytyväisä avoliittonsa, eivtkä vaatisi muutoksia myhyiseen susteemiin,niin silloin asia olisi ok. Mutta moni vaatii nyt isyyslain muuttamista, perintöoikeudellisia muutoksia yms. Se on minusta täysin taropeetonta, koska on olemassa jo systeemi joka takaa ne. Jops ei sitä halua, niin järjestäkää asianne sitten keskinäisin sopimuksin yksityisellä lakimiehellä tai olkaa hiljaa.

Minulle naimisiin meno oli isompi kynnys kuin miehelle. Miehelleni se oli paljn tärkeämpää, hän olisi halunnut mennä naimisiin jo paljon aiemmin ( yli 7 v oltiin ennen animisiin menoa yhdessä). Ja miehen mielei oli muuttunut , tabatessamma ei halunnut naimisiin. Koska en itsekään halunnut, asi aoli ihan ok. Mutta lopulta miehen tahdosta aviouduttiin. En ole tosin katunut, ei naimissa olo ole mitenkään haitannut minua.

ensin naimisiin, muutto yhteen ja sitten lapsia.

ensin naimisiin, muutto yhteen ja sitten lapsia.

Perverssi järjestys. Totta kai nyt ensin yhteen muutetaan. Menepä ensin naimisiin ja totea sen jälkeen kuinka homma ei toimikaan, kun joudutte katselemaan toistenne naamoja saman katon alla viikosta toiseen.

Totta kai nyt ensin yhteen muutetaan. Menepä ensin naimisiin ja totea sen jälkeen kuinka homma ei toimikaan, kun joudutte katselemaan toistenne naamoja saman katon alla viikosta toiseen.

Kyllä toiseen voi tutustua muutenkin kuin yhdessä asumalla.

Nimim. 12 vuotta onnellisesti naimisissa

Kyllä toiseen voi tutustua muutenkin kuin yhdessä asumalla.

Nimim. 12 vuotta onnellisesti naimisissa

Toiseen tiettyyn pisteeseen saakka tutustua, mutta pinnat kiristyvät aivan eri tavalla, kun ihan oikeasti asutaan yhdessä. Toisen ärsyttävät tavat alkavat hiertää eikä niitä pääse pakoon, koska jaat nyt kotisi tämän ihmisen kanssa. Toisen sottapytty luonne on nyt sinun ongelmasi, sillä nyt hän sotkee teidän yhteistä kotianne eikä omaansa.

Ensin seurustellaan, naimisiin mennään 18-vuoden iässä ja samalla muutetaan yhteen saman katon alle aviomiehen kanssa. Hääyönä aviomies siittää naisen.



Näin on meillä menty ja näin voisivat muutkin tehdä, jos mitään ymmärtävät kunnon ihmisten tavoista ja perinteistä. Siut saut ja näin on jämpti kun tämä mamma sanoo!

Aika samanlainen se on edelleen ja sopii edelleen monille. Mutta ei ketään nykyisin pakoteta naimisiin. Tosin mua ärsyttää hiukan ihmiset, jotka eivät halua mennä naimisiin, ja valittavat sitten sitä, ettei heillä ole samoja oikeuksia tai esim isyyden tunnistaminen on loukkaavaa yms.

Minulle se on hiukan sama asia kun jos ihminen ei ota vakuutusta ja itkee sitten onnettomuuden tullen, ettei kukaan korvaa. Ihminen on vastuussa itse omista valinnoistaan. Ja avioliitto ei maksa mitään, tosi helppo toimenpide. Ja eroamineenkin on tehty helpoksi ja hyvinkin edulliseksi. Asuntolainan kirjaamiskulut on huomattavasti suuremmat kuin avioero,

Kun ihmiset lykkäävät sitoutumista ja samalla lastenhankintaa syystä tai toisesta myöhemmäksi, niin sitten ollaankin tilanteessa, ettei enää ehditä naimisiin ennen raskautta tai lapsen syntymää. Meille kävi juuri näin, ei kylläkään olla vieläkään menty naimisiin, mutta mies varsinkin tyytyväinen, ettei lykätty lapsiasiaa. Nyt meillä kaksi lasta, yhteinen omakotitalo ja välillä jopa hääpuheitakin.

Totta kai nyt ensin yhteen muutetaan. Menepä ensin naimisiin ja totea sen jälkeen kuinka homma ei toimikaan, kun joudutte katselemaan toistenne naamoja saman katon alla viikosta toiseen.

Kyllä toiseen voi tutustua muutenkin kuin yhdessä asumalla.

Nimim. 12 vuotta onnellisesti naimisissa

Jep, samaa mieltä.

Minä olin tuntenut mieheni vuosia, ennen kuin mentiin naimisiin ja sen jälkeen muutettiin yhteen. Oltiin matkusteltu paljon yhdessä (sekä kahdestaan että isommassa porukassa), mökkeilty, koettu vaikeita ja hyviä aikoja, pidetty hauskaa, asuttu omissa kämpissämme mutta kuitenkin melko lähellä toisiamme, opiskeltu ja tehty töitä... Ei minulle tullut häiden jälkeen yllätyksenä juuri mitään, tunsin mieheni jo tosi hyvin ja hän minut. Yhdessä asumista ei tarvittu sen havaitsemiseen, että mies jättää sukat lattialle eikä imuroi kuin pakon edessä. ;)

Olennaisempaa mielestäni oli se, että olimme molemmat asuneet yksin ennen naimisiin menoa. Mulle oli tosi tärkeää kokea tuo yksin asumisen vaihe - ja se olikin aivan upeaa ja opettavaista aikaa.

yhteiskunnan huonompiosaiset täällä taas selittelee syitä sille, että on vahingossa kännireissulla pamahtanut paksuksi, mies ei halua naimisiin ja niin onnellisia ollaan, että! Mies ei ole tosissaan suhteessa, jos ei suostu naimisiin. Pitää teitä varaventtiilinä ja häipyy kun löytää parempaa. Säälittäviä ootte.

Ei yksittäisten henkilöiden, vaan yhteiskunnan tasolla. On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin. Ihmiset heiluvat tuulen mukana, elävät hetkessä ja toimivat lyhytjänteisesti ja itsekkäästi, koska enää ei ole järjestelmää joka motivoisi sitoutumaan elämän kestävään parisuhteeseen ja perheeseen.

avoliittoihin? Me olimme yhdessä yli 10 vuotta ennen lapsen hankintaa ja menimme vasta sen jälkeen. Aloimme seurustelemaan jo aika nuorina ja yhdessä on pysytty ja ainoa lapsemmekin on yhdessä pitkän harkinnan jälkeen. Olimme erittäin sitoutuneita toisiimme jo ennen naimisiin menoa.

Miten päättelet, että me tehtailisimme lapsia miten sattuu, kokeilisimme suhteita ja eroaisimme vähän väliä vain sillä perusteella, ettemme olleet käyneet virallisesti lupaamassa mitään? Meille merkitsi ja merkitsee yhä eniten se, mitä olemme luvanneet toisillemme ja asenteemme toisiamme ja suhdettamme kohtaan on se millä on väliä.

Moni tuttava on ehti naimisiin ja eroamaan jo ennen kuin me edes menimme naimisiin. Miten meidän naimisiinmenomme olisi vakauttanut yhteiskuntaa mitenkään? Miten se olisi lisännyt meidän sitoutumista toisiimme? Tai estänyt muita avo- tai avioliitossa olevia pettämästä ja jättämästä toisiaan?