Miksi nykyään niin harvat tekevät asiat vanhassa kunnon järjestyksessä: ENSIN naimisiin ja

Olen nainen mutta en perusta avioliitosta sitten pätkääkään. Olen agnostikko joten minua ei kiinnosta jumalan tai kirkon siunaukset liitolle. Tunnen myös sekä oman kokemukseni että ammattini kautta sen verran ihmisluontoa että tunnen sen häilyvyyden - myös oman mieleni suhteen- että en halua mitään ikuisia lupauksia tehdä kellekään. Uskon päinvastoin, että olipa takana papin aamen tai ei, elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Myös ero ja lasten isättä jäänti.

Me emme ole menneet naimisiin ihan siksi että kumpikaan emme usko ihmisen perimmäiseen yksiavioisuuteen ja kykyyn pitää "kunnes kuolema meidät erottaa" lupauksia. Olemme yhdessä niin kauan kuin haluamme. Jos se on loppuelämä, hyvä. Jos se loppuu huomenna, käyköön sitten niin.

Rehti avioliiton solmiminen on hyvä alku perheelle ja myös julkinen osoitus siitä, että tässä ollaan tosissaan.

Minkälaisella ihmisellä on tarve todistella kenellekään suhteensa vakavuutta?

Ja miksi yhtenään oletetaan kaikkien ylipäätään haluavan lapsia?

Nämä avioliitot ja lapset tuntuvat kovin usein olevan sellaisia asioita, että jokaisen pitää niihin ryhtyä, koska ennenkin on niin tehty ja koska perinteet ja koska koska ja niin se vain on koska niin se on.

Menneisyys, perinteet ja "vanhat kunnon ajat" ovat sellaisia asioita, joita ei osata tarkastella kriittisesti tai edes kyseenalaistaa niiden tarpeellisuutta. Ennen tehtiin asiat paremmin, siitä ei väitellä, ja kyllä ihmisten pitää tehdä asiat yhä samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten, koska 50 vuotta sitten kukaan ei ollut väärässä.

sillä minulle avioliitolla sitoumuksena oli ja on iso merkitys, samoin miehelleni. Olimme naimisiin mennessä asuneet yhdessä jo vuosia ja meille avioliitto oli ikäänkuin sinetti ja lopullinen päätös olla yhdessä ja perhe. Meille molemmille oli iso merkitys sillä, että ystävien ja jumalan edessä lupasimme yrittää parhaamme ja haluta rakastaa kuolemaan asti. Erityisen uskonnollisia emme ole, emmekä muutenkaan -todellakaan- kovin perinteisiä (olemme esim.kasvissyöjiä ja suhtaudumme moniin instituutioihin aika kriittisesti)

En silti pidä mitenkään huonona tai paheksuttavana jos tai kun monet eivät avioliittoon halua ja ymmärrän myös ko. instituutiota kohtaan esitetyn kritiikin. Ihmiset tekvät ratkaisujaan eri tilanteissa ja erilaisten arvojen ja tunteiden pohjalta. Mitä en ymmärrä, on halu tuomita muiden ratkaisuja tai vähätellä toisten kokemusta, kuten tässäkin ketjussa on, puolin ja toisin tehty.

Minä en myöskään ymmärrä, miksi ei voida edes yrittää ymmärtää toisen näkökantaa asiaan, vaan tuomitaan se vääränä koska ei tehdä kuten MINÄ teen.

Minusta on pääasia, että lapsilla on vakaa elämä ja rakastavat vanhemmat, siviilisäädystä piittaamatta.

Ennen tehtiin asiat paremmin, siitä ei väitellä, ja kyllä ihmisten pitää tehdä asiat yhä samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten, koska 50 vuotta sitten kukaan ei ollut väärässä.

Moni asia tehdään nykyään paljon paremmin kuin 50 vuotta sitten. Esim. lasten asema on huomattavasti kohentunut entisestä. Mutta avioliitto on kokenut valitettavan rappion - siinä on menty kaikkea muuta kuin eteenpäin.

ap

Mutta avioliitto on kokenut valitettavan rappion - siinä on menty kaikkea muuta kuin eteenpäin.

Miten asia ketään heilauttaa tai mitä se kenellekään kuuluu, kuka menee naimisiin ja kuka ei?

Kuten sanoinkin, ihan samaa mieltä. Tärkeintä on minunkin mielestä hyvä (tai se riittävän hyvä) koti ja välittävät vanhemmat! Mutta kyllä ne jostain tietää, lapsia ilmeisesti mietityttävät nämä asiat kuitenkin. Kuten sanoin, olen itse kuullut useita tokaisuja ja pohdintoja, joiden perusteella en itse voi väittää, että lapsille olisi se ja sama. Ellen siis vain jätä kuuntelematta lapsia, kun eihän ne tiedä, me aikuiset tiedetään, miten asiat on. Puhukoot, mitä puhuvat....

Mä elin mun miehen kanssa 5 vuotta kaksin ja sitten saatiin lapsi. Naimisiin mentiin vasta silloin kun esikoinen oli vuoden vanha. Nyt on lapsia kolme. Eräs äiti meni 19-vuotiaana naimisiin, tekivät lapsen ja erosivat. Meni uudestaan 27-vuotiaana naimisiin, lapsen saivat ja erosivat. Nyt menee kesällä kolmannen kerran naimisiin, lasta ei kuulema tule :)



Ei siinä mitään. Ihanaa kun rakastaa, mutta ei se että menee naimisiin tai tekee kaiken tietyssä järjestyksessä tarkoita todellakaan sitä että elämän onni ja autuus löytyy sitä kautta ja loppu elämä yhdessä.

Aika samanlainen se on edelleen ja sopii edelleen monille. Mutta ei ketään nykyisin pakoteta naimisiin. Tosin mua ärsyttää hiukan ihmiset, jotka eivät halua mennä naimisiin, ja valittavat sitten sitä, ettei heillä ole samoja oikeuksia tai esim isyyden tunnistaminen on loukkaavaa yms.

Minulle se on hiukan sama asia kun jos ihminen ei ota vakuutusta ja itkee sitten onnettomuuden tullen, ettei kukaan korvaa. Ihminen on vastuussa itse omista valinnoistaan. Ja avioliitto ei maksa mitään, tosi helppo toimenpide. Ja eroamineenkin on tehty helpoksi ja hyvinkin edulliseksi. Asuntolainan kirjaamiskulut on huomattavasti suuremmat kuin avioero,

facebookkiin eron jälkeen "sinkku" kuin "eronnut" ;)

Miten asia ketään heilauttaa tai mitä se kenellekään kuuluu, kuka menee naimisiin ja kuka ei?

Ei yksittäisten henkilöiden, vaan yhteiskunnan tasolla. On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin. Ihmiset heiluvat tuulen mukana, elävät hetkessä ja toimivat lyhytjänteisesti ja itsekkäästi, koska enää ei ole järjestelmää joka motivoisi sitoutumaan elämän kestävään parisuhteeseen ja perheeseen.

Kaikki tämä vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Nykyään ei enää ole ilmassa viestiä, että avioliiton ja perheen kuuluisi olla pysyviä turvasatamia ihmiselle. Nykyään kaikki on epävarmaa, niin aikuistenkin kuin lastenkin elämä.

Ja ei, en tarkoita että kenenkään pitäisi kärsiä täysin epäterveessä ihmissuhteessa, jossa on vaikkapa väkivaltaa tai alkoholismia. Sen sijaan kaikki "itsensä etsimiset" sun muut ovat täysin turhia - ja valitettavan yleisiä - syitä suhteiden epävakauteen ja eroihin.

ap

Mutta kyllä ne jostain tietää, lapsia ilmeisesti mietityttävät nämä asiat kuitenkin. Kuten sanoin, olen itse kuullut useita tokaisuja ja pohdintoja, joiden perusteella en itse voi väittää, että lapsille olisi se ja sama. Ellen siis vain jätä kuuntelematta lapsia, kun eihän ne tiedä, me aikuiset tiedetään, miten asiat on. Puhukoot, mitä puhuvat....

Lapsi käsittää eron niiden kahden asian välillä, ovatko vanhemmat yhdessä vai ei, mutta ei varmasti tiedä eikä välitä, onko vanhemmat solmittu avioliittoon. Minun vanhempani eivät olleet naimisissa. Juuri kenenkään kavereitteni vanhemmat eivät olleet naimisissa. Ketään ei kiinnostanut, koska ympärillä ei ollut ihmisiä vauhkoamassa avioliiton välttämättömyydestä.

että ei naimisissa oleminen ole mikään tae sitoutumisesta ja lapsia saa minun puolestani tehdä miten huvittaa. Siksi ihmettelen miksi nämä avoliitossa lapsia jo tehneet menevät myöhemmin naimisiin. Kertokaa miksi päädyitte sellaiseen ratkaisuun?

On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin.

Kuinka avioliitto estää suhteiden kokeilun, lapsien holtittoman tehtailun ja pettämisen?

Ensinnäkin, avoliitot purkautuvat jo ihan tutkimusten mukaan 2-3 kertaluokkaa useammin kuin avioliitot.

Naimisissa ei olla pakosta, avioliittoon mennään Suomessa vapaaehtoisesti. Kumpikin sanoo tahtovansa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Siksipä ei tarvitse ottaa AA-kerhoasennetta, että olenpa taas tämän päivän nyt tämän kanssa ja huomisesta en tiedä, pidän lähtökuopat kunnossa.

Ja en kyllä suoraan sanoen usko pätkääkään, että edes avoliittolaiset näin juhlallisesti aamujaan aloita vaan se on sitä samaa arkea kuin muillakin.

Ja mitä ulkopuolisiin paineisiin tulee, niin kyllä tätien "koska te meette naimisiin"-utelut loppuivat siihen, kun mentiin naimisiin (vaikka häitä ei sen kummemmin tanssittukaan) eikä toisaalta sen jälkeen kukaan ole ruvennut tökkimään, että eikös teidän pitäis ruveta eroamaan jo.

että olette yhdessä vapaaehtoisesti ja pelkästä rakkaudesta. Avoliittolainen näes valitsee toisensa joka aamu aina vapaaehtoisesti uudestaan. Naimisissa jos ollaan niin silloin ollaan pakosta yhdessä ulkouolisten paineiden takia. Avoliitto on siksi vakaampi suhde kun siinä ollaan vapaaehtoisesti yhdessä joka päivä. Toiseksi, naimisissaolevat eroaa tosi paljon.

Että se on näppärä tapa huolehtia juridisista asemasta. Ei sillä mulle juuri muuta merkitytä ollut. Miehelle se oli isompi asia ja hän sanoi sen tyovan selkeyttä ja kuvaavan paremmin päätöstä sitoutua toiseen. Menimme 7 yhdessäolovuoden jälkeen naimisiin maistraatissa ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi lapsi. Minun mielestä avioliitosta ei ole ollut mitään haittaa. Olen hyvin tyytyväinen että teimme asiat tässä järjestyksessä.

kuin avoliitossa. Avioliitosta ei niin vaan lähdetä, sillä erosta seuraa monenmoista järjestelyä. Toki voi muuttaa eri asuntoon ja alkaa leikkiä sinkkua, mutta se ei ole sillä selvä, kuten olisi avoliitosta lähtiessä.



Tässä ketjussa esiintyi myös taas kerran se harhaluulo, että avioliitto olisi pelkästään kirkollinen. Se ei pidä paikkaansa. Siviilivihkimisessä ei Jumalalla ja kirkolla ole mitään sijaa.



Myös kaikenlaisten juridisten paperien ja järjestelyjen tekeminen, jotta saataisiin sama vaikutus kuin avioliitolla, on huomattavan paljon työläämpää kuin se, että yksinkertaisesti menisi naimisiin. Tästäkin monella on harhaluuloja eikä ole otettu kunnolla selvää asioista.

On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin.

Kuinka avioliitto estää suhteiden kokeilun, lapsien holtittoman tehtailun ja pettämisen?

Jo ihan tämän palstan perusteella pettäminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus (avioliitossa). Juuri myös julkaistiin tilastoja siitä, että yllättävän monella lapsella on väärä isä papereissa kun avioliitossa aviomies merkitään automaattisesti isäksi.

lapsia tekee ja kuinka monessa avoliitossa elävät yms.



Mutta omalla kohdalla oli aikoinaan tärkeää kun mies haluasi ehdottomasti naimisiin, ennen kuin alamme yrittämään lapsia. Se on sellainen tunnejuttu, mutta minulle se merkitsi erittäin paljon ja nykyäänkin 22 vuoden jälkeen hääpäivän vietto on meille tärkeä rituaali.



Minusta oli hienoa, että miehen kanssa meillä on samat arvot ja hän oli myös sitä mieltä, että avioliitto on tärkeässä asemassa parisuhteessa ja perheen perustamisessa ja tavassamme osoittaa toisillemme rakkautta.

näin mentiin meillä, seurustelua 3 vuotta, kihloihin, naimisiin ja lapsi. Yhteistä eloa 11 vuotta ja kaikenlisäksi vielä onnellista.



Hirveetä hutelua siitä että lapsi on isompi sitoumus, ei avioliitto ole mitään...



Avioliitto on meidän yhteiskunnassamme se ultimate sitoumus jonka voit lain ja muiden ihmisten silmissä tehdä todeisteeksi rakkaudesta toiseen ihmiseen. Kun kerran rakastat ja haluat olla toisen ihmisen kanssa loppuelämän, miksi et menisi naimisiin?



Monet täällä huutelevat että miksi menisin? Mutta kerro MIKSI et mene? Eikö mies haluakkaan? Etkö ole kuitenkaan varma sitoutumisesta?

Joku siinä on että naimisiin asti ei haluta/voida/päästä.



Se nyt vaan sattuu olemaan se yhteiskunnan keino kertoa toisille ihmisille että tämä on varattu, se tuo lapsille turvaa että vanhemmat ovat niin rakastuneit atoisiinsa että ovat halunneet ottaa tämän askeleen.



Lain edessä aviopari on vahvemmilla toisiinsa ja lain edessa muutenkin asiat ovat selkeämpiä. Naimisiin meno takaa myäös leskeneläkkeen toiselle kun sen aika tulee.



Miksi ei enää haluta olla yksikköjä, perheitä, kertoa muille naimisiinmenolla että tämä perhe on oma yksikkönsä, me pidetään yhtä ja olemme näin ollen sitoutuneet toisiimme myös lain edessä.



Niitä lapsia tosiaan voi tehdä kenen baarituttavuuden kanssa tahansa, vaikemapi se on naimsiin niiden kanssa mennä....

Miten asia ketään heilauttaa tai mitä se kenellekään kuuluu, kuka menee naimisiin ja kuka ei?

Ei yksittäisten henkilöiden, vaan yhteiskunnan tasolla. On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin. Ihmiset heiluvat tuulen mukana, elävät hetkessä ja toimivat lyhytjänteisesti ja itsekkäästi, koska enää ei ole järjestelmää joka motivoisi sitoutumaan elämän kestävään parisuhteeseen ja perheeseen.

Kaikki tämä vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Nykyään ei enää ole ilmassa viestiä, että avioliiton ja perheen kuuluisi olla pysyviä turvasatamia ihmiselle. Nykyään kaikki on epävarmaa, niin aikuistenkin kuin lastenkin elämä.

Ja ei, en tarkoita että kenenkään pitäisi kärsiä täysin epäterveessä ihmissuhteessa, jossa on vaikkapa väkivaltaa tai alkoholismia. Sen sijaan kaikki "itsensä etsimiset" sun muut ovat täysin turhia - ja valitettavan yleisiä - syitä suhteiden epävakauteen ja eroihin.

ap

Ongelma, jota kuvaat, johtuu siitä että ihmiset eivät osaa sitoutua toisiinsa henkisellä tasolla ja tehdä töitä suhteen eteen. Väitän, että avioliitto on omiaan vähentämään omaehtoista sitoutumista, koska moni ajattelee että kun naimisiin on "päästy" niin voi alkaa elää kuin ellun kanat ja olla tekemättä enää mitään suhteen eteen. Oma vastuu suhteessa olemisesta ja sitoutumisesta ulkoistetaan avioliitto-nimiselle instituutiolle. Lopulta nämä liitot sitten päätyvät vaikeuksiin ja eroon.

Ennen tehtiin asiat paremmin, siitä ei väitellä, ja kyllä ihmisten pitää tehdä asiat yhä samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten, koska 50 vuotta sitten kukaan ei ollut väärässä.

Moni asia tehdään nykyään paljon paremmin kuin 50 vuotta sitten. Esim. lasten asema on huomattavasti kohentunut entisestä. Mutta avioliitto on kokenut valitettavan rappion - siinä on menty kaikkea muuta kuin eteenpäin. ap

Minä en minkäänlaista rappiota ole havainnut.