Miksi nykyään niin harvat tekevät asiat vanhassa kunnon järjestyksessä: ENSIN naimisiin ja

Milläs sitä naimisiin menee jos ei mies halua. Toivovat sitten, että avoliitto ajaa saman asian.

Kun menin nuorempana naimisiin, luulin minäkin että kerran sitä vaan ja tämä on ikuista. Tuli lapsia ja sit tuli miehelle vakavia mt-ongelmia, mitä ei ois voinut mitenkään ennustaa, en olis ikinä uskonut. Taistelin ja sain miehelleni hoitoa, tuon häntä ja olin vahva. Sitten alkoi tuntua et sairastun kohta ite Ja lapset myös. Muutettiin lasten kanssa pois. Halusin kuitenkin vielä lasten takia yrittää saada perheen ehjäksi, yritin ja muutin takaisin, mutta pelossa on vaikea elää ja luoda tasapainoista perhe-elämää lapsillekaan. Avioerottiin, ja joku minussa särkyi, myöskin uskoni avioliittoon, rakkauden ja tahdon voimaan.



Minulla on nykyisin, vuosien jälkeen uusi mies ja meillä yhteinen lapsi. Emme ole naimisissa. En ymmärrä mitä avioliitto toisi lisää tähän, nähty on että kaikki voi hajota koska vaan. Haluan elää tässä hetkessä, ja lapsemme vanhemmuus sitoo meidät joka tapauksessa loppuelämäksemme yhteen. Jutidisestikaan minä en liitosta hyötyisi, koska olen se ns. rikkaampi osapuoli.

me ollaan oltu yhdessä melkein 11 vuotta, avoliitossa melkein 9 vuotta. Naimisiin menoa ollaan mietitty vain just noisten juridisten asioiden takia. Sitoumus toiseen lähtee kyllä meistä ihan itsestään. Hassu juttu että mun tuttava piirissä just ne ensin naimisiin menneet on on eronneet lasten saannin jälkeen..

yllättävän vähän. Juuri tapasin 6 opiskeluaikaista ystävää, ja erikosita kyllä, jokainen oli vielä naimisissa saman miehen kanssa. Avioliitot olivat kestäneet 14- 25 vuoteen jo. Eli ei avioituminen tunnu eroamiseen vaikuttavan. Työkaverista taas kaikki avoliitossa olleet ja lapsen saaneet ovat eronneet. vain yksi naimisissa ollut on eronnut.

Niinpä niin.



Onneksi et kuulu ystäväpiiriini. Hieman avarakatseisuutta pyydän. Elämä ei suju aina kuin elokuvissa tai uskonnollisissa piireissä.

En ymmärrä miksei haluta ensin sitoutua ja sitten vasta perustetaan perhe. Ei ole tosiaan mikään pakko häitä pitää, menee ihan vaan kaksistaan vihille jossakin ja se riittää mutta parempi sekin on kuin, että leikitään perhettä avoliitossa ja pidetään takaporttia koko ajan auki.



Ihmisen teke epaljon onnellisemmksi se, että tietää olevansa sitoutunut (aviossa) kuin että oleskelee vaan jonkun kanssa niin kauan kuin huvittaa -suhteessa.

että olette yhdessä vapaaehtoisesti ja pelkästä rakkaudesta.

Avoliittolainen näes valitsee toisensa joka aamu aina vapaaehtoisesti uudestaan. Naimisissa jos ollaan niin silloin ollaan pakosta yhdessä ulkouolisten paineiden takia.

Avoliitto on siksi vakaampi suhde kun siinä ollaan vapaaehtoisesti yhdessä joka päivä. Toiseksi, naimisissaolevat eroaa tosi paljon.

Että se on näppärä tapa huolehtia juridisista asemasta. Ei sillä mulle juuri muuta merkitytä ollut. Miehelle se oli isompi asia ja hän sanoi sen tyovan selkeyttä ja kuvaavan paremmin päätöstä sitoutua toiseen. Menimme 7 yhdessäolovuoden jälkeen naimisiin maistraatissa ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi lapsi.

Minun mielestä avioliitosta ei ole ollut mitään haittaa. Olen hyvin tyytyväinen että teimme asiat tässä järjestyksessä.

oikea tapa on ensin mennä naimisiin ja sitten lapset.



Ja kyllä naimisiin meno on minusta isompi sitoumus ja tietoinen päätös kuin pelkästään lapsien teko. Ja kertoo parisuhteeseen satsaamisesta. Luo turvallisuuden tunnetta ja taloudellista turvaa molemmille osapuolille.



Vaikkakin nykyäänhän on avoliitossa elävillä joilla on yhteisiä lapsia turvatumpi tilanne entiseen verrattuna.



Ja en väitä että avioliitto eroilta suojaa. Ei tietenkään. Mutta silloin eron tullessa juridiset seikat ovat selkeämpiä.



Koska lapsi saattaa saada alkunsa hetken huumassa, mutta avioliittoa täytyy harkita sen 5-10 minuuttia pitempään. Siinä ero.



Ja minun tuttavapiiriissä on sekä avo- että avioliitossa eläviä ja jokainen itse päättää omalta kohdaltaan miten tekee.



Mutta minulle avioliitto on tärkeä enne lapsien hankintaa.

En ymmärrä miksei haluta ensin sitoutua ja sitten vasta perustetaan perhe. Ei ole tosiaan mikään pakko häitä pitää, menee ihan vaan kaksistaan vihille jossakin ja se riittää mutta parempi sekin on kuin, että leikitään perhettä avoliitossa ja pidetään takaporttia koko ajan auki.

Ihmisen teke epaljon onnellisemmksi se, että tietää olevansa sitoutunut (aviossa) kuin että oleskelee vaan jonkun kanssa niin kauan kuin huvittaa -suhteessa.

Yhtä helposti sitä voi avioliitostakin lähteä jos niikseen tulee. Joutuu vain muutaman paperin allekirjoittamaan ja that´s it. Avioliitto ei ole tae yhtään mistään.

Kuten täällä on jo sanottu, useimmille lapsi/lapset on merkki sitoutumista. Heistä kun ei tuosta vain pääse eroon ja vaikka vanhemmat eroavat, joutuu aina olemaan exänsä kanssa tekemisissä.

Olen naimisissa, mutta vain juridisista syistä. Pidän avioliittoa aikansa eläneenä tapana. Meidän elämää naimisiinmeno ei ole muuttanut mitenkään, meillä ei miehen kanssa ole edes sormuksia enkä ottanut miehen sukunimeä. Minulle oli yksi hailee, "pääsenkö" naimisiin vai en. Ainoastaan miehen perustelut esim. leskeneläkkeestä saivat minut suostumaan.

Omat vanhempani ovat edelleen avoliitossa (yhdessä ovat olleet likimain 30 vuotta) ja onnellisempaa suhdetta saa hakea.

Lapsi: Saadaan alkuun suojaamattomassa seksissä. Usea lapsi on saanut alkunsa känninainnista. Lapsi saadaan alkuun hetken huumassa "pannaako paljaalla, joo pannaan. Ei oo kumeja, ei haittaa, tulkoot lapsi"



Avioliitto: Asiasta pitää keskustella ja hakea esteettömyystodistus ja vasta vähintään 7 vrk.n päästä voidaan vihkiä.



Eli lapsi ei todellakaan ole mikään suurempi sitoutuminen. Lapsen saantiin tarvitaan hetken huuma, sisään, ravistus ja ulos ja se on siinä. Avioliittoon tarvitaan yhteinen keskustelu, kummankin suostuminen ja se, että vaivaudutaan hakemaan esteettömyystodistukset ja laahautumaan maistraattiin tai kirkkoon.



Lapsia nyt voi tehdä kenelle tahansa. Naimisiin et voi mennä, ellei miehesi ole halukas siihen. Lapsen voit tehdä vaikka valehtelemalla miehelle ehkäisystä tai vahinkona niin, että ehkäisy pettää. Mutta miestä et saa alttarille vahingossa tai valehtelemalla niin, että mies ei edes tajua, että hänet vihittiin nyt.

Naimisiin tosi nuorena, itse 20, mies 21. Naimisissa nyt yli 20 v. Yhdessä elettiin opiskelija-nuoruus ja lapsia uskallettiin haluta vasta aikuisemmalla iällä. Se, että tehtiin asiat "oikeassa järjestyksessä" ei kyllä meitä varmaan ole pitänyt yhdessä. Vaan järjetön sitoutuminen, joka on kestänyt kaikenmaailman huonot kaudetkin. Toisaalta osaan kyllä arvostaa erityisesti miestäni siitä, että hänelle oli aivan selvää, että tottakai mennään naimisiin, niin usein kuulen erityisesti miesten pelkäävän sitä "viimeistä niittiä". Ihan aikuisissa, siis jo tällaisissa 40 + ihmisissä riittää niitäkin, joista on kivaa heilastella, elää romansseja, saada seksiä, muttei minkäänlainen sitoutuminen suhteeseen saatikka aviolittoon kiinnosta. Haluisin oopettaa lapseni arvostamaan sitä tulevaisuuden kumppania ja myös itseöön niin paljon, ettei suostu tällaiseen!



(PS kieltämättä sekin on aikamoisen ihana tieto, ettei itsellä eikä miehellä ehtinyt olla muita vakavia suhteita ennen avioliittoa.)

SITTEN lapsia? Mikä siinä naimisiinmenossa on niin vaikeaa? Rehti avioliiton solmiminen on hyvä alku perheelle ja myös julkinen osoitus siitä, että tässä ollaan tosissaan.

Isoja kirkkohäitä ei ole mikään pakko järjestää, maistraattikin käy hyvin. Olennaista on ajatus, ei puitteet. Häiden leikkiminen ei tietenkään pelasta mitään, jos pariskunta ei ole vakavissaan.

Sitten kun parisuhde on ottanut arvoisensa sitoutumisaskeleen, on lasten aika. Avoliittojen aikakaudella ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmiset eivät halua tarjota lapsilleen vakaita lähtökohtia, vaan tekaisevat muksuja ties minkälaisiin epävarmoihin suhteisiin.

Avoliitto ei tarkoita sitä että suhde olisi epävarma, eikä avioliitto sitä että suhde olisi varma.

Ja oikeasti, ei se avioliitto ole tae sille että lapsilla olisi vakaa ja turvallinen lapsuus. Samalla tavalla siinä avioliitossa voi olla ongelmia kuin siinä avoliitossakin.

Ehkä himpun verran ärsyttää ihmiset joiden mielestä jokin tapa on ainoa oikea. Ap on varmaan myös niitä jotka huutelevat että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen jne. schaibaa.

Tottakai jotkut vanhat arvot ovat hyviä, esim. käytöstavat, mutta noissa avioliittoon ja perhemalleihin liittyvissä asioissa ihmiset voisivat päivittää itsensä.

Yksi ärsyttävimmistä asioista on joku 60-vuotias nainen vänkyttämässä siitä kuinka "silloin minun nuoruudessani tehtiin näin ja näin, eikä missään nimessä noin, kyllä MINUN arvoni ja tapani ovat parempia kuin teidän".

SITTEN lapsia? Mikä siinä naimisiinmenossa on niin vaikeaa? Rehti avioliiton solmiminen on hyvä alku perheelle ja myös julkinen osoitus siitä, että tässä ollaan tosissaan.

Isoja kirkkohäitä ei ole mikään pakko järjestää, maistraattikin käy hyvin. Olennaista on ajatus, ei puitteet. Häiden leikkiminen ei tietenkään pelasta mitään, jos pariskunta ei ole vakavissaan.

Sitten kun parisuhde on ottanut arvoisensa sitoutumisaskeleen, on lasten aika. Avoliittojen aikakaudella ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmiset eivät halua tarjota lapsilleen vakaita lähtökohtia, vaan tekaisevat muksuja ties minkälaisiin epävarmoihin suhteisiin.

Ensimmäinen lapsi syntyi -94, toinen -01 ja kolmas -07. Naimisiin mentiin viime vuonna. Se siitä epävarmasta suhteesta :D

sitovat kyllä paljon tiukemmin juridisesti yhteen kuin pelkkä avioliitto.

Toisekseen avoliittolakikin muuttui viime vuonna, myös avoliittolaiset voivat joutua tasaamaan omaisuutensa eron sattuessa.

"hetkessä eläminen". Ajatellaan että voidaan tehdä mitä huvittaa, yhteiskunta hoitaa jos ei kaikki menekään ihan pulkkaan.



Puhutaan, että lapsi on paljon suurempi sitoutuminen kuin avioliitto, vaikka lapsi lentää pesästä täysikäistyttyään - avioliitto on parhaimmillaan kymmenien vuosien sitoumus.



Se järjestää perheen perusasiat kätevästi yhdellä transaktiolla kuntoon. Samaan ei päästä erillisillä sopimuksilla, isyyksien tunnustamisilla ja testamenteilla. Avioliitto helpottaa muuttoa ulkomaille ja työntekoa siellä.

koska sitä julkista osoitusta ei tarvita. Riittää että pari itse tietää missä mennään. Ja lapselle on ihan sama onko vanhemmat naimisissa vai ei.

Varmasti ihan tärkeintä lapsille on, että on vanhemmat, jotka ovat heitä halunneet, ja on perheen tuntu. En silti voi olla samaa mieltä, etteikö se lapislle merkitsisi jotain. Olen sattunut kuulemaan useampaan otteeseen varsinkin pienten (jotka vielä ajattelevat ääneen) kyselevän vanhemmiltaan, miksei hekin voisi mennä naimisiin. Tai missä on vanhempien hääkuva. Tai "oottekste kuitenkin ihan niinkuin oikea äiti ja isä?" Mun omat lapset on jo yläkoululaisia, ja heidänkin kavereissaan on niitä, joiden olen joskus kuullut huokaavan, ettei heidän vanhemmat vaan oo viitsinyt mennä naimisiin. Lähinnä näyttää tökkivän esim se, että heillä on eri nimi kuin äidillä, ja sitä joutuu selittelemään. Yritän aina vakuutella, että vaikka vanhemmat tekee erilaisia ratkaisua, vanhempia he ovat silti, ja kyseessä on ihan oikea perhe. Eikiinnosta muiden tuomitseminen vaikka itse menimmekin naimisiin monta vuotta ennen lapsia. Mutta tämä viesti siis siitä, etti näytä olevan lapsille "ihan sama".

Mutta kukaan ei ole sanonut, että mitä haittaa avioliitosta on? Kyllä avioliitto on ihan hyvä sopimus. Itse tienaan melkein saman kun mies. Mutta jokainen liitto loppuu joskus, jolloin avioliitossa olevalla on paremmet edut. Jos toinen kuolee vaikka töissä olleesssan, saa aviopuoliso työnantajan ryhmähenkivakuutuksesta osansa. leski saa pitää irtaimiston ja hänellä on asumisoikeus. Näitä ei avopuolisolla ole, Ja vaikkei leskeneläke välttämättä ole iso, niin kyllä sekin tuo turvaa, varsinkin ihan alkuun, kun kenties leski on alkuun työkyvytön yms.

Pyydnkin teitä kertomaan mitä haittaa avioliitota on??

Ei läheskään kaikki pidä hääkuvaa esillä (jos sellaista edes on otettu), toisekseen sukunimetkin voi nykyään olla mitä vain aviosäädystä riippumatta.

Ei tuollaiset asiat ole yleensä millään lailla tärkeitä tai olennaisia seikkoja, tärkeintä on hyvä koti ja välittävät vanhemmat.

koska sitä julkista osoitusta ei tarvita. Riittää että pari itse tietää missä mennään. Ja lapselle on ihan sama onko vanhemmat naimisissa vai ei.

Varmasti ihan tärkeintä lapsille on, että on vanhemmat, jotka ovat heitä halunneet, ja on perheen tuntu. En silti voi olla samaa mieltä, etteikö se lapislle merkitsisi jotain. Olen sattunut kuulemaan useampaan otteeseen varsinkin pienten (jotka vielä ajattelevat ääneen) kyselevän vanhemmiltaan, miksei hekin voisi mennä naimisiin. Tai missä on vanhempien hääkuva. Tai "oottekste kuitenkin ihan niinkuin oikea äiti ja isä?" Mun omat lapset on jo yläkoululaisia, ja heidänkin kavereissaan on niitä, joiden olen joskus kuullut huokaavan, ettei heidän vanhemmat vaan oo viitsinyt mennä naimisiin. Lähinnä näyttää tökkivän esim se, että heillä on eri nimi kuin äidillä, ja sitä joutuu selittelemään. Yritän aina vakuutella, että vaikka vanhemmat tekee erilaisia ratkaisua, vanhempia he ovat silti, ja kyseessä on ihan oikea perhe. Eikiinnosta muiden tuomitseminen vaikka itse menimmekin naimisiin monta vuotta ennen lapsia. Mutta tämä viesti siis siitä, etti näytä olevan lapsille "ihan sama".

sillä minulle avioliitolla sitoumuksena oli ja on iso merkitys, samoin miehelleni. Olimme naimisiin mennessä asuneet yhdessä jo vuosia ja meille avioliitto oli ikäänkuin sinetti ja lopullinen päätös olla yhdessä ja perhe. Meille molemmille oli iso merkitys sillä, että ystävien ja jumalan edessä lupasimme yrittää parhaamme ja haluta rakastaa kuolemaan asti. Erityisen uskonnollisia emme ole, emmekä muutenkaan -todellakaan- kovin perinteisiä (olemme esim.kasvissyöjiä ja suhtaudumme moniin instituutioihin aika kriittisesti)



En silti pidä mitenkään huonona tai paheksuttavana jos tai kun monet eivät avioliittoon halua ja ymmärrän myös ko. instituutiota kohtaan esitetyn kritiikin. Ihmiset tekvät ratkaisujaan eri tilanteissa ja erilaisten arvojen ja tunteiden pohjalta. Mitä en ymmärrä, on halu tuomita muiden ratkaisuja tai vähätellä toisten kokemusta, kuten tässäkin ketjussa on, puolin ja toisin tehty.

Ehkä himpun verran ärsyttää ihmiset joiden mielestä jokin tapa on ainoa oikea. Ap on varmaan myös niitä jotka huutelevat että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen jne. schaibaa.

Heilläkin pitää olla oikeus julkiseen sitoutumiseen ja parisuhteensa yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseen. Eli avioliittoon.

ap