Miksi nykyään niin harvat tekevät asiat vanhassa kunnon järjestyksessä: ENSIN naimisiin ja

mutta kertoisitko a) miksi toivoisit, että asiat tehdään tuossa järjestyksessä b) mitä konkreettisesti on tuo rappio, mikä on seurannut siitä että avioliitto ei ole enää normi? Siis muu kuin se, että avoliittoja on enemmän ja lapsia syntyy avioliiton ulkopuolelle

estä "lapsitehtailua" eri miesten kanssa.



kyllä niitäkin on

On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin.

Kuinka avioliitto estää suhteiden kokeilun, lapsien holtittoman tehtailun ja pettämisen?

kun on mennyt naimisiin, on julkisesti sitoutunut ja sanonut tahtovansa rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja ainakin minulle tällainen sopimus myös merkitsee sitä, että haluan pitää siitä kiinni. Siispä en kokeile suhteita, tehtaile lapsia muiden kanssa tai petä puolisoani. Siinä se. Sama koskee puolisoani. Avoparina olimme kaksistaan, ja kun alkoi tuntua, että on perheen aika, avioliitto oli itsestään selvä seuraava steppi. Minulle oli tärkeää, että mies, joka haluaa perustaa perheen kanssani, myös halusi avioliittoon kanssani, ja minulle avoparien "pankkilaina ja lapset sitouttaa aivan yhtä paljon" on höpöhöpöselittelyä.

yhteiskunnan huonompiosaiset täällä taas selittelee syitä sille, että on vahingossa kännireissulla pamahtanut paksuksi, mies ei halua naimisiin ja niin onnellisia ollaan, että! Mies ei ole tosissaan suhteessa, jos ei suostu naimisiin. Pitää teitä varaventtiilinä ja häipyy kun löytää parempaa. Säälittäviä ootte.

Tämä on vissiin trolli, mutta:

Kaikki avioliitotkaan eivät ole onnellisia, tiedän muutamia ns. Hyväosaisia, joissa liitto on puhtaasti kulissia. Tosissani luulen että niitä kulissiliittoja onkin enemmän niissä paremmissa piireissä, joissa ne ulkopuitteet ovat tärkeämmät kuin joku mitätön rakkaus.

Ja kuten sanottu, avioliitto ei ole tae sille että jompikumpi ottaa ja rakastuu johonkin muuhun kuin puolisoonsa. Avioero kun ei ole enää häpeä ja synti, niin sen voi tehdä noin vain. Useat aloittavat uuden suhteen (tai jatkavat sen kolmannen osapuolen kanssa olemista) harkinta-ajan aikana. Tottakai avioerossa on juridiset kommervenkkinsä, mutta ennen ihmisillä painoi se häpeä enemmän kuin lakikeskustelut.

useimmat ovat löytäneet pysyvän elämänkumppaninsa vasta siinä kolmenkympin hujakoilla, eikä siinä ole todellakaan aikaa vuosien seurustelulle, jos perhettäkin haluaa. Näin kävi itsellenikin, "se oikea" käveli vastaan kun olin 28-vuotias, ja jo parin vuoden päästä syntyi esikoinen ja melko pian perään kuopus. Naimisiin menimme vähän myöhemmin lähinnä juridisista syistä. Todellinen sitoutuminen ei ainakaan omalla kohdallani ole tullut papin aamenesta (kirkkohäitäkään emme viettäneet, vaikka pappi vihkikin).

t. akateeminen, jo 12 vuotta onnellisesti naimisissa ollut äiti okt-alueelta :)

lähinnä tätä lastentehtailua ja miestenvaihtoa harrastavat ns. wt-tädit. Mun piireissä kaikki tutut on noudattaneet hyviä tapoja ja perinteistä kaavaa pitkän seurusteluajan jälkeen eli ensin naimisiin, ura ja koti kuntoon ja vasta sitten lapsia. älkääkä nyt wt:t siellä pikku kerrostalolähiöissänne hermostuko, tämä on faktaa :D

Siksi teimme ensin lapsen, kun emme ehtineet naimisiin. Häät oli suunniteltu vuoden päähän kesäksi, kun lapsi ilmoitti tulostaan. Lapsi ehti syntyä ensin. Ei viitsitty käyttää ehkäisyä häihin asti, koska raskaus ei välttämättä ala heti, kun sitä haluaa. Me emme halunneet odottaa.

kun on mennyt naimisiin, on julkisesti sitoutunut ja sanonut tahtovansa rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja ainakin minulle tällainen sopimus myös merkitsee sitä, että haluan pitää siitä kiinni.

että olin sitoutunut mieheeni ja että halusin rakastaa häntä. Ei meille ollut merkitsevää se, olimmeko sanoneet sitä ääneen jossain virallisessa tilaisuudessa vai emme. Meitä sitoutti sitoutumisemme toisimme, se mitä olimme toisillemme. Ei mikään julkinen julistus, vaan vain ja ainoastaan meidän keskinäinen välittämisemme, suhteemme ja sen sisäiset lupaukset. Se oli ja on ainoa millä on merkitystä.

Olemme myöhemmin menneet naimisiin, mutta ei sillä ollut meille enää mitään lisämerkitystä sitoutumisessamme. Olimme halunneet rakastaa toisiamme jo sitä ennen vuosia niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja olimme niin tehneetkin. Oli sitä ennenkin selvää, ettemme tehtailleet lapsia muiden kanssa tai etsineet muita. Kaikki luettelemasi asiat olivat meille selviöitä pitkään jo avoliitossakin.

Avioliitto oli meille juridinen sopimus, sitoutumisen puolesta se ei enää voinut tuoda meille mitään lisää.

Ihmettelen sitä, että jotkut eivät voi käsittää, että avioliitto itsessään ei ole kaikille ainoa tapa sitoutua vakavasti. Eikä se itse asiassa kaikille ole ollenkaan mikään kovin vakava sitoutuminen.

t. 81

itse löysin mieheni 27 vuotiaana, olimme 3 vuotta kihloissa, menimme naimisiin ja lapsi syntyi. Nyt yhdessä yli 10 vuotta.



Kyllä sitä vanhempanakin vielä "ehtii" tekemään aisat "oikeassa" järjestyksessä.



Tätä ennen oli 2 avoliittoa joista ei mitään tullutkaan, kyllä sen tietää kun on ihmisen kanssa jonka haluaa loppuelämäksi. Näistä avoliitoista kumpikaan ei tuntunut siltä loppujen lopuksi.

Onneksi ei alettu lapsia siihen tekemään.



Ja itse tunnen paljon perheitä joissa on lapsia monelle eri isälle, ainakin kahdelle erille. Ei olla oltu kummankaan kanssa naimisissa, ei sellaista oikeaa sitoutumista toiseen. Lapset sitovat tietysti mutta ei niillä yksinhuoltajaäideillä helppoa ole kun on ainakin pari exää joiden kanssa on lapsia.



Ja varmasti joka ryhmässä, hyväosaiset/huono-osaiset on tapauksia joissa lapsia on joka ukolle, mutta yleensä ainakin minun tuntemat on niitä vähemmän toimeentulevia....



Avoliitosta on helpompaa vain lähteä kuin avioliitosta, ainakin sitä tunnutaan harkitsevan vakavammin, sanokaa mitä sanotte.



Tottakai on avopareja jotka ovat yhdessä koko elämänsä mutta mietin miksi se avioliittolupaus on niin vaikeaa antaa???

mutta eiköhän ne ihmiset, jotka tehtailevat lapsia holtittomasti useiden eri kumppanien kanssa, voi mennä naimisiinkin yhtä huolettomasti ja harkitsematta.

(itse en ole siis sitä mieltä, että esim. ne, joilla on lapsia useamman kumppanin kanssa, olisivat "holtittomia" tms., näin voi olla monestakin syystä. Mutta ilmeisesti moni ajattelee näin.)

Mutta siis "holtittomuuden" ja "kokeilujen" (=tämän nykyrappion) estämiseksi ainoa keino näyttäisi olevan avoliittojen ja erojen kieltäminen. Mielestäni siinä vaihtoehdossa on kuitenkin rutkasti enemmän huonoja puolia kuin nykytilanteessa.

On todella sääli, että nykyään on niin hyväksyttyä kokeilla suhteita, tehtailla lapsia miten sattuu, pettää, erota, mennä uuteen suhteeseen ja kohta erota siitäkin.

Kuinka avioliitto estää suhteiden kokeilun, lapsien holtittoman tehtailun ja pettämisen?

kun on mennyt naimisiin, on julkisesti sitoutunut ja sanonut tahtovansa rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja ainakin minulle tällainen sopimus myös merkitsee sitä, että haluan pitää siitä kiinni. Siispä en kokeile suhteita, tehtaile lapsia muiden kanssa tai petä puolisoani. Siinä se. Sama koskee puolisoani. Avoparina olimme kaksistaan, ja kun alkoi tuntua, että on perheen aika, avioliitto oli itsestään selvä seuraava steppi. Minulle oli tärkeää, että mies, joka haluaa perustaa perheen kanssani, myös halusi avioliittoon kanssani, ja minulle avoparien "pankkilaina ja lapset sitouttaa aivan yhtä paljon" on höpöhöpöselittelyä.

Voitteko ihan rehellisesti sanoa että vaikka omass aperheessänne toimitte niin että olette sitoutuneet toisiinne sanoa, että ette muka tunne näitä ihmisiä jotka tehtailevat lapsia jokaisen seurustelukumppanin kanssa ja erotaan tehdään lapsi, taas erotaan..????



Näitä on oikeasti paljon!!! Käsittämätöntä että ette muka tunne tällaisia ihmisiä joille avoliitto ja lapsi ei ole kuin hetken sopimus.



Avioliitto on kunnon sopimus että tässä ollaan yhdessä muille ja itselle. Ei mikään avioliitto takaa onnellista parisuhdetta mutta tässä ei olekkaan kysymys tästä vaan siitä miksi ei haluta luvata toiselle olla yhdessä jurideseti myös?



Kyllä mua hävettäisi, vielä nykyäikanakin, jos olisi paljon lapsia ja mies eikä sitä sormusta joka kertoo että olemme tosissamme. Vaikka ette tiedä tai itse ajattele että se on tärkeää muiden silmissä niin kyllä se vaan on!



Kukaan ei sitä teille sano mutta suuri osa ajattelee näin, (mikä mättää kun eivät naimisiin mene...)

jos on suullinen sopimus niin siitä voidaan lähteä muuttamaa tosta vaan, työntekijäkin pääsee siitä pois halutessaan helposti.



Mutta kun sulla on kirjallinen sopimus niin siitä ei enää niin helposti lähdetäkkään, tulee karenssia jos lopetat jne. Kyllä se pistää miettimään mikä on järkevää ja kannustaa käyttäytymään siellä töissä toisella tavalla.



Sopimus on sopimus ja kun se on kirjallinen, sitä on mietitty ja siinä halutaan olla varmemmin, mietitään lähtöä kauemmin. EI tule säntäiltyä paikasta toiseen kun ei mitään olla luvattu.

voin vilpittömästi sanoa, että naimisiin meno oli minulle täysin neutraali tapahtuma. En vastusta avioliittoa millään lailla, menimmehän mekin naimisiin (juridisista syistä), mutta se ei muuttanut suhteessamme eikä minun tunteissani yhtään mitään.

Minulle se suhteemme "suuri hetki" oli kun tajusin että mieheni on minulle se suuri rakkaus, ja että haluan sitoutua häneen (tämä tapahtui 8 vuotta ennen avioitumistamme).

Itse asiassa juhlimmekin seurustelumme aloituspäivää "suuremmin" kuin hääpäivää joka tuppaa usein unohtumaan.

kun on mennyt naimisiin, on julkisesti sitoutunut ja sanonut tahtovansa rakastaa toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja ainakin minulle tällainen sopimus myös merkitsee sitä, että haluan pitää siitä kiinni.

että olin sitoutunut mieheeni ja että halusin rakastaa häntä. Ei meille ollut merkitsevää se, olimmeko sanoneet sitä ääneen jossain virallisessa tilaisuudessa vai emme. Meitä sitoutti sitoutumisemme toisimme, se mitä olimme toisillemme. Ei mikään julkinen julistus, vaan vain ja ainoastaan meidän keskinäinen välittämisemme, suhteemme ja sen sisäiset lupaukset. Se oli ja on ainoa millä on merkitystä.

Olemme myöhemmin menneet naimisiin, mutta ei sillä ollut meille enää mitään lisämerkitystä sitoutumisessamme. Olimme halunneet rakastaa toisiamme jo sitä ennen vuosia niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ja olimme niin tehneetkin. Oli sitä ennenkin selvää, ettemme tehtailleet lapsia muiden kanssa tai etsineet muita. Kaikki luettelemasi asiat olivat meille selviöitä pitkään jo avoliitossakin.

Avioliitto oli meille juridinen sopimus, sitoutumisen puolesta se ei enää voinut tuoda meille mitään lisää.

Ihmettelen sitä, että jotkut eivät voi käsittää, että avioliitto itsessään ei ole kaikille ainoa tapa sitoutua vakavasti. Eikä se itse asiassa kaikille ole ollenkaan mikään kovin vakava sitoutuminen.

t. 81

on mielestäni kun iskä ja äiskä vihitään samalla kun penska kastetaan.

Mitä haittaa on naimisiinmenosta? Ei mitään. Entäpä avoliitosta? Paljonkin..kyllä tuntuis yksistään jo se typerältä, jos niissä virallisissa tiedoissa oma puoliso ei olis perheenjäsen ollenkaan,sen sijaan omat sisarukset katsottaisiin läheisemmiksi.



Suurin osa avioliiton vastustajista vastustaa sitä varmasti vain siksi,ettei ole tarpeeksi tosissaan suhteessaan. Sori nyt vaan..

jos emme olisi saaneet lapsia olisi pitänyt miettiä uudelleen pitäisikö etsiä puoliso jonka kanssa saa lapsia.

tuo mainitsemasi haitta on haitta vain jos se tuntuu siltä. Se, että sinusta tuo tuntuu typerältä, ei tarkoita että kaikilla olisi sama tunne.

Ja minä olen siis naimisissa, eikä tarvinnut pakottaa miestä. Avioliitto ei kuitenkaan edelleenkään merkitse minulle mitään emotionaalisesti. Mutta onhan avioliitolla juridisia etuja, ainakin jos toinen on pitkään kotona hoitamassa yhteisiä lapsia ja sitten toinen haluaa erota.

Mitä haittaa on naimisiinmenosta? Ei mitään. Entäpä avoliitosta? Paljonkin..kyllä tuntuis yksistään jo se typerältä, jos niissä virallisissa tiedoissa oma puoliso ei olis perheenjäsen ollenkaan,sen sijaan omat sisarukset katsottaisiin läheisemmiksi.

Suurin osa avioliiton vastustajista vastustaa sitä varmasti vain siksi,ettei ole tarpeeksi tosissaan suhteessaan. Sori nyt vaan..

jos emme olisi saaneet lapsia olisi pitänyt miettiä uudelleen pitäisikö etsiä puoliso jonka kanssa saa lapsia.

tosi karua. Kertoo siitä,ettei rakasta toista tarpeeksi.

tuo mainitsemasi haitta on haitta vain jos se tuntuu siltä. Se, että sinusta tuo tuntuu typerältä, ei tarkoita että kaikilla olisi sama tunne.

Ja minä olen siis naimisissa, eikä tarvinnut pakottaa miestä. Avioliitto ei kuitenkaan edelleenkään merkitse minulle mitään emotionaalisesti. Mutta onhan avioliitolla juridisia etuja, ainakin jos toinen on pitkään kotona hoitamassa yhteisiä lapsia ja sitten toinen haluaa erota.

Mitä haittaa on naimisiinmenosta? Ei mitään. Entäpä avoliitosta? Paljonkin..kyllä tuntuis yksistään jo se typerältä, jos niissä virallisissa tiedoissa oma puoliso ei olis perheenjäsen ollenkaan,sen sijaan omat sisarukset katsottaisiin läheisemmiksi.

Suurin osa avioliiton vastustajista vastustaa sitä varmasti vain siksi,ettei ole tarpeeksi tosissaan suhteessaan. Sori nyt vaan..

Eli siis kannattaa mennä naimisiin siksi,että eron sattuessa saa rahaa? Häh? Mä en ymmärrä enää nykyihmisiä, rakkaudella ei taida olla enää mitään merkitystä.

tuo mainitsemani on ainoa selkeä syy minkä minä itse keksin avioliitolle. Eli minun näkökulmastani ne ovat nämä avioliion puolestapuhujat, jotka miettivät rahoja eron yhteydessä. Rakkaudella on sen sijaan minulle paljonkin merkitystä, sen ja vain sen takia sitouduin mieheeni totaalisesti (8 v ennen kuin menimme naimisiin).

Jaa siis miksi menimme naimisiin? Olin raskaana ja halusimme välttää isyydentunnustuksen + mies halusi.

tuo mainitsemasi haitta on haitta vain jos se tuntuu siltä. Se, että sinusta tuo tuntuu typerältä, ei tarkoita että kaikilla olisi sama tunne.

Ja minä olen siis naimisissa, eikä tarvinnut pakottaa miestä. Avioliitto ei kuitenkaan edelleenkään merkitse minulle mitään emotionaalisesti. Mutta onhan avioliitolla juridisia etuja, ainakin jos toinen on pitkään kotona hoitamassa yhteisiä lapsia ja sitten toinen haluaa erota.

Mitä haittaa on naimisiinmenosta? Ei mitään. Entäpä avoliitosta? Paljonkin..kyllä tuntuis yksistään jo se typerältä, jos niissä virallisissa tiedoissa oma puoliso ei olis perheenjäsen ollenkaan,sen sijaan omat sisarukset katsottaisiin läheisemmiksi.

Suurin osa avioliiton vastustajista vastustaa sitä varmasti vain siksi,ettei ole tarpeeksi tosissaan suhteessaan. Sori nyt vaan..

Eli siis kannattaa mennä naimisiin siksi,että eron sattuessa saa rahaa? Häh? Mä en ymmärrä enää nykyihmisiä, rakkaudella ei taida olla enää mitään merkitystä.

jos emme olisi saaneet lapsia olisi pitänyt miettiä uudelleen pitäisikö etsiä puoliso jonka kanssa saa lapsia.

tosi karua. Kertoo siitä,ettei rakasta toista tarpeeksi.

Ei se auta eteenpäin vaikka rakastaa.

Elämä kun ei odota vaan se on elettävä NYT.