Kaipaan nuoruutta niin että sattuu...ikäni 38 v...

ainakin kaipaan sellaista parikymppisen huolettomuutta ja vapautta, kaikki tuleva kutkutti ja kihelmöi. Tuntui, että maailma oli täynnä mahdollisuuksia ja kaikki ovet raollaan.



Minä olen 42, ja mieheni samoin, ja eletään kyllä edelleen, niinkuin sinä kaipaat.

kaikki tuleva ihan oikeasti kutkuttaa ja meidän mielestä maailma on täynnä mahdollisuuksia. Todellakin. Avoimia ovia ja suuria seikkailuja.

Me ollaan vuosien varrella hypätty suureen tuntemattomaan ja todella tyhjän päälle samalla meiningillä aiotaan jatkaa.

Klisee, ikä on numeroita, on kyllä ihan totta

en menneestä mitään.



39v. nautin kolmannesta vauvastani ja vielä kun täytin 43, mulla oli ihana vastasyntynyt.



Olin aika yksin nuorena, tein mitä halusinkin. Ei ole mitään mitä kaipaisin

Mitä vinkkejä annatte nyt 20-vuotiaille neidoille? Mitä kannattaa tehdä?

Nauttikaa elämästä ja vapaudesta, älkää murehtiko turhia, elämä kyllä kantaa. Mutta nauttikaa siitä ihanasta vapaudentunteesta ja nuoruudesta, iloitkaa ja pitäkää hauskaa.

Ja näin kun teki alle 30v:nä (kyllästymiseen asti, vuosikausia ja myös ne huonot puolet nähden) niin kyllä nauttii myös siitä kun on 37v! :) Elän nyt ehdottomasti elämäni parasta aikaa, ei sitä draamaa, jännitystä, epävarmuutta, kokemuksia jne ikuisuuksiin jaksaisi eikä vain kiinnosta. En tosiaankaan tunne että elämä olisi jotenkin ohi. Opin ja kehityn koko ajan, minulla on aina katse eteenpäin ja positiivinen, utelias asenne elämää kohtaan.

En tunne itseäni rumaksi, vaikka en enää olekaan se parikymppinen. Voihan se joskus tehdä vähän haikea olon, kun miettii muutoksia, mutta kaikesta huolimatta olen oman ulkonäköni kanssa nyt paremmin sinut ja itsevarmempi.



En kaipaa nuoruuden tunteiden vuoristorataa, epävarmuutta siitä saako elämässä niitä tärkeimmiksi kokemiaan asioita. Elämä lapsiperheessä on nyt mukavaa, pahin rääkki pikkulapsiajan kanssa takana.



Mielummin juon aamukahvia kotona koneen ääreessä kuin potisin krapulaa edellisen illan baarireissusta.

Mammat on vetäneet kalsarikännit ja itkeneet itsesäälissä. Mä olen 35-v. enkä todellakaan kaipaa parikymppiseksi, kun olin köyhä, epävarma ja väärien miesten kanssa. :D Pellet.

Ja elämä on kivaa. Toi nuoruuden ihannointi menee kyllä ohi, itsellänikin sitä oli pitkään. JOSKUS vieläkin tulee se haikeus, mut ei ahdistusta :)

mun siskoni on 37v ja erittäin kaunis,tyylikäs ja iloinen kolmen lapsen äiti. On ihana äiti lapsilleen, mutta tekëe myös vaikka mitä ihan itselleen; harrastaa, käy joskus tanssimassa jne.jne. Lisäksi käy välillä koko perhe matkoilla (mm.ulkomailla),harrastamasa jne. ja käy myös kahdestaan miehensä kanssa pienillä reisssuilla, syömässä ravintolassa jne. hän on pitänyt itsestään huolta ja jaksaa näin myös pitää huolta lapsisstaan. Parisuhde voi myös hyvin, kun sitäkin muistaa huoltaa. Siskoi "vanha", ei todellakaan.

ymmärtää muita vanhempia työkavereitani paljon paremmin kuin silloin nuorena kesätyöntekijänä, kun "kukaan" ei muistanut nimeäni. Meille on työpaikalle tullut kerrallaan 5 kesätyöntekijää, enkä todellakaan muista heidän nimiään (jos tekisin työtä yhdessä, voisin toki muistaakin).



Mutta keski-ikähän on kovin mielenkiintoista aikaa.

Kyllä se siitä melko varmasti helpottaa sitten kun se 40 tulee täyteen ja huomaat, että ei se sen kummempaa ollutkaan ja elämä jatkuu.



Joka ikä on paras ikä - jokaisessa on omat hyvät puolensa, jos osaa käyttää ne oikein.

ettei tarvitse haikailla, enkä ikinä ole perustanut itsetuntoani ulkonäkööni. Luojalle kiitos voin nauttia tästä vanhemmasta elämänvaiheesta.



T: 33v

Olen nyt 34-vuotias, mutta todella tyytyväinen elämääni.



- Mulla on todella epävarma pätkätyö ja teen siinä sivussa jatkotutkintoa yliopistossa. Tykkään työstäni paljon, en joudu koskaan lähtemään sinne jommo otsassa. Parikymppisenä tein hanttihommia ja opiskelin pakollisia kursseja että saisin FM:n paperin kasaan. Kyllä v*tutti.



- Matkustelen mieheni kanssa ulkomailla useita kertoja vuodessa, myös muille mantereille. Parikymppisenä pääsi ehkä kerran vuodessa johonkin halpaan rantakohteeseen Euroopassa.



- Asumme kauniissa omistusasunnossa, jossa on puulattiat. Parikymppisenä vuokrasimme kulunutta kaksiota muovimatoilla.



- Ostelen laadukkaita vaatteita, parikymppisenä oli varaa vain H&M:n rytkyihin.



- Treenaan jopa enemmän kuin parikymppisenä ja kroppa on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Jaksan juosta maratoneja, parikymppisenä en jaksanut edes juosta bussiin.



- Kuohuviini on vaihtunut samppanjaan - need I say more?



Mutta kaikkein parasta on se, että parikymppisen ahdistus tulevaisuudesta on vaihtunut nyt 30+ -vuotiaana siihen, että osaa nauttia hetkestä ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät myös tulevaisuudessa parhain päin. Itse ainakin olen oppinut sopeutumaan tilanteisiin aivan toisella tavalla kuin nuorena ja osaan ns. "go with the flow". En enää ota paineita siitä, mitä muut minulta odottavat, vaan teen just niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

että kaikki on jo nähty eikä elämä ole sitä mitä luuli sen 20.v olevan tässä iässä. Tätä samaahan se on loppuelämäkin.

Olen nyt 34-vuotias, mutta todella tyytyväinen elämääni.

- Mulla on todella epävarma pätkätyö ja teen siinä sivussa jatkotutkintoa yliopistossa. Tykkään työstäni paljon, en joudu koskaan lähtemään sinne jommo otsassa. Parikymppisenä tein hanttihommia ja opiskelin pakollisia kursseja että saisin FM:n paperin kasaan. Kyllä v*tutti.

- Matkustelen mieheni kanssa ulkomailla useita kertoja vuodessa, myös muille mantereille. Parikymppisenä pääsi ehkä kerran vuodessa johonkin halpaan rantakohteeseen Euroopassa.

- Asumme kauniissa omistusasunnossa, jossa on puulattiat. Parikymppisenä vuokrasimme kulunutta kaksiota muovimatoilla.

- Ostelen laadukkaita vaatteita, parikymppisenä oli varaa vain H&M:n rytkyihin.

- Treenaan jopa enemmän kuin parikymppisenä ja kroppa on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Jaksan juosta maratoneja, parikymppisenä en jaksanut edes juosta bussiin.

- Kuohuviini on vaihtunut samppanjaan - need I say more?

Mutta kaikkein parasta on se, että parikymppisen ahdistus tulevaisuudesta on vaihtunut nyt 30+ -vuotiaana siihen, että osaa nauttia hetkestä ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät myös tulevaisuudessa parhain päin. Itse ainakin olen oppinut sopeutumaan tilanteisiin aivan toisella tavalla kuin nuorena ja osaan ns. "go with the flow". En enää ota paineita siitä, mitä muut minulta odottavat, vaan teen just niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Olen 36v ja tyytyväisempi elämääni kuin koskaan. On jo varaa tehdä kaikenlaista, asua laadukkaasti, hyvä koulutus ja meneillään jatko-opinnot yliopistossa, mielenkiintoinen ja haasteellinen työ. Lapset minulla vielä alle kouluikäisiä joten se tuo jonkin verran haastetta lähinnä ajankäyttöön (koska on siis mm tuo opiskelukuviokin). Olen onnellinen että nuorena maltoin opiskella enkä alkanut perhettä perustamaan liian varhain, nyt ei tunnu niin vanhalta kun on kuitenkin pienet lapset vielä. Monilla vanhoilla koulukavereilla lapsuudesta on jo aikuisuutta lähestyvät lapset, kyllähän siinä jo itsensä vanhaksi voi tuntea jos alkaa odottaa lapsenlapsia.

Minä tein nuorena kaiken ns. väärin; en opiskellut ammattiin, tein lapset parikymppisenä, en bailannut enkä matkustellut. Vapauden ihana tunne ei silti kadonnut mihinkään kolmekymppisenäkään, niin ja naimisiinkin menin 25-vuotiaana. Edelleen saman miehen kanssa onnellisesti. :)

Mahdollisimman hyvä ammatti, eikä mitään haihattelualoja, joilla ei töitä kuitenkaan ole.

Älä missään nimessä valitse amaattiasi sen perusteella että sillä tienaa hyvin, se on turvallinen ja vakaa valinta tai työllisyysnäkymät ovat hyvät.

Valitse sydämelläsi se mikä sinua aidosti kiinnostaa. Se mistä saat wow-fiiliksiä ja mihin todella tunnet paloa.

Nimimerkki "Hyvät tulot mutta kuolen pystyyn"

just nyt. Tai oikeastaan paranee vaan. Ei haittaa, että neljäkymppiä lähestyy, uskon, että sitten on vielä ihanampaa. Lapset jo aika isoja ja itsekin vielä ihan vetreä. Olen ekaa kertaa oikeasti onnellinen, minulla on ihana mies, joka rakastaa ja haluaa minua, suloiset lapset, hyvä työ ja mahtava harrastus.



Olen hyvässä kunnossa ja tunnen kyllä itseni monin verroin kauniimmaksi ja ihanammaksi kuin joskus kaksikymppisenä. Olen varmempi itsestäni, tiedän kuka olen ja mitä haluan. En enää murehdi pienistä ja osaan nauraa itselleni. Elämä on ihanaa vähän vanhempana.



Ja lopuksi, miehet on ihania vähän vanhempana, odotan innolla, että omani täyttää neljäkymmentä. :D

Ei ole sellaista ikinä ollutkaan ja 3vkon kuluttua loppuu, taas, työt.

N36

lapset on jo isompia ja vakkariduuni on varaa pörrätä siellä ja täällä. En vaihtais pois.

Parikymppisenä vietetty aika oli juurikin sitä, juureton, noloa ja päämäärätöntä. En halua takaisin.

Olen nyt 34-vuotias, mutta todella tyytyväinen elämääni.

- Mulla on todella epävarma pätkätyö ja teen siinä sivussa jatkotutkintoa yliopistossa. Tykkään työstäni paljon, en joudu koskaan lähtemään sinne jommo otsassa. Parikymppisenä tein hanttihommia ja opiskelin pakollisia kursseja että saisin FM:n paperin kasaan. Kyllä v*tutti.

- Matkustelen mieheni kanssa ulkomailla useita kertoja vuodessa, myös muille mantereille. Parikymppisenä pääsi ehkä kerran vuodessa johonkin halpaan rantakohteeseen Euroopassa.

- Asumme kauniissa omistusasunnossa, jossa on puulattiat. Parikymppisenä vuokrasimme kulunutta kaksiota muovimatoilla.

- Ostelen laadukkaita vaatteita, parikymppisenä oli varaa vain H&M:n rytkyihin.

- Treenaan jopa enemmän kuin parikymppisenä ja kroppa on paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Jaksan juosta maratoneja, parikymppisenä en jaksanut edes juosta bussiin.

- Kuohuviini on vaihtunut samppanjaan - need I say more?

Mutta kaikkein parasta on se, että parikymppisen ahdistus tulevaisuudesta on vaihtunut nyt 30+ -vuotiaana siihen, että osaa nauttia hetkestä ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät myös tulevaisuudessa parhain päin. Itse ainakin olen oppinut sopeutumaan tilanteisiin aivan toisella tavalla kuin nuorena ja osaan ns. "go with the flow". En enää ota paineita siitä, mitä muut minulta odottavat, vaan teen just niin kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Olen 36v ja tyytyväisempi elämääni kuin koskaan. On jo varaa tehdä kaikenlaista, asua laadukkaasti, hyvä koulutus ja meneillään jatko-opinnot yliopistossa, mielenkiintoinen ja haasteellinen työ. Lapset minulla vielä alle kouluikäisiä joten se tuo jonkin verran haastetta lähinnä ajankäyttöön (koska on siis mm tuo opiskelukuviokin). Olen onnellinen että nuorena maltoin opiskella enkä alkanut perhettä perustamaan liian varhain, nyt ei tunnu niin vanhalta kun on kuitenkin pienet lapset vielä. Monilla vanhoilla koulukavereilla lapsuudesta on jo aikuisuutta lähestyvät lapset, kyllähän siinä jo itsensä vanhaksi voi tuntea jos alkaa odottaa lapsenlapsia.

Lisäisin vielä omaan listaani eräänlaisen henkisen vapauden. Nuoruuden epävarmuus on poistunut ja vähät välitän siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Uskallan elää ja olla juuri sellainen kuin olen, enkä yritä enää miellyttää kaikkia. Samaten se ei enää ole katastrofi, jos joku ei pidä minusta.

Mutta nuorena mun elämän päätarkoitus oli biletys. Tuntui, että kivaa oli ainoastaan kännissä. Mikään muu ei oikein tuntunut miltään. Masennuinkin oikein kunnolla. Elämä alkoi maistua vasta yli kolmekymppisenä. Nyt pikkulasten äitinä nautin asioista, jotka aikaisemmin oli tylsiä. Alkoholia menee harvoin.

20 v. Aikaa, kun olin 38 v kyllä hieman haikailen. Elämä on kuitenkin hyvää nytkin, kun oln parikymmentä vuotta vanhempi. Jokaisesta elämänvaiheesta pitää löytää ne hyvät puolet.