Kaipaan nuoruutta niin että sattuu...ikäni 38 v...

Mä en tosiaankaan. Mulla on 17-vuotias tyttö ja vaikka on ihana seurata nuorten elämää ja huomata että suuri osa nuorista on fiksuja ja ihania, niin silti mä välillä ajattelen että onneksi en enää itse ole tuossa iässä.



Ne on niin raakileita, niin monessa asiassa että välillä naurattaa ja välillä itkettää!

valehtelua väittää muuta.

Nuorin tytär on 15 v ja kyllähän tässä haikeutta tuntee. Kaipaisin sitä jännitystä, kipinöintiä ja sähköä, jota hänelläkin tuntuu olevan poikien kanssa.

Huoh. Oli kai sitä itselläkin aikoinaan, mutta sais olla vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

En itse tosin haluaisi olla niin nuori, mutta kaipaan nuoruudesta sitä "mä pystryn mihin vaan"-tunnetta, jännitystä tulevaisuuden suhteen, uusien ihmisten tapaamist, paikkakunnan vaihtoja jne.

Elämä oli jännää, iloista, hauskaa. Mahdollisuudet olivat rajattomat ja se vapaudentunne upeata.

Nyt... työ, lapset, avioliitto. Ne ihan ok. Mutta tunnen itseni paikalleen jämähtäneeksi. Aivoni kutistuu, elämän alamäki on alkanut....Ei enää mitään jännää odotettavissa. Valitettavasti, samaa arjen pyöritystä hautaan asti.

NIIN SAMAA MIELTÄ! Silloin oli rajattomat mahdollisuudet. Nyt ei ole. Arki painaa. Talolaina painaa. Mitään ei ole odotettavissa. Nuorena joka päivä saattoi tapahtua uutta, saattoi tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä ( = poikia ).

Vituttaa.

Sairas voi olla nuorikin,varsinkin nykyisin päästään

Tyttären kanssa (19v) naurettiin,että nuoruus ei tarkota että olis automaattisesti ees kaunis

Pää on pullero,naama kukkii,perse levee ja jalassa haisevat tennarit :D

Mulla on nyt nelikymppisenä aikaa,nukkua,nussia,juhlia ja muuttaa vaikka ulkomaille

Riesana ei oo ruuhkavuosien taloa,koiraa ja pientä lasta.

En tosin nykyään ottais sitä koiraa tai taloa,liikaa työtä kun talon piti olla kuin museo ja pihojen puutarha,yäk!

Saa itsensä äkkiä "vanhaksi" jos nuorena kuluttaa itsensä loppuun.

Lapset kannattaa tehdä alle kolkyt muuten venyy koko kroppa

Newsflash: kukaan ei halua tulla vanhaksi. Kuka tahansa vanhus antaisi vaikka sielunsa jos saisi olla taas parikymppinen. Mutta koska hyviä haltijoita ja lampunhenkiä ei liene olemassa, niin ajatukseen vanhenemisesta pitää vain totutella.

Vierailija kirjoitti:

Newsflash: kukaan ei halua tulla vanhaksi. Kuka tahansa vanhus antaisi vaikka sielunsa jos saisi olla taas parikymppinen. Mutta koska hyviä haltijoita ja lampunhenkiä ei liene olemassa, niin ajatukseen vanhenemisesta pitää vain totutella.

Jos pystyy. Itse en ole vieläkään tuollaista mielenmuunnosta kyennyt tekemään ja nyt olenkin elänyt useamman vuoden lähes täysin lamautuneessa tilassa. Välillä on hetkiä jolloin kykenen nauttimaan elämästä lähes täysillä, mutta sitten suurin osa ajasta onkin täynnä ajan kulumisen aiheuttamaa painolastia ja suoranaista suossa tarpomista.

Mikään ei ole nyt paremmin kuin 20 vuotta sitten, eikä suunta tietenkään voi enää muuttuakaan.

Itse olen 42 ja elän elämäni parasta aikaa. Nuorena olin monella tapaa estoinen, kaikesta stressaava tiukkapipoinen tosikko. Nyt elän vapautuneesti omana itsenäni välittämättä siitä mitä muut minusta ajattelevat. Mitään fyysisiä vaivoja ei vielä ole, eikä mitään muitakaan rajoitteita jotka estäisivät elämästä juuri niin kuin tahdon. Kun ei ole miestä ja lapsiakaan tullut hankittua. Eikä sitä talolainaa tai muuta sitoumuksia.Olen vapaa kuin taivaan lintu elämään juuri niin boheemia elämää kuin minua huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi takaisin kyllä teiniksi. Joskus jokin tuttu haju tai maku tuo nuoruuden niin elävästi mieleen. Tai musiikki.

Kaipaan 80- lukua. Ihan hullua. Katselen valokuvia miltä silloin näytti.

Se on jännä miten jokin haju tuo muistoja mieleen. Mulla tapahtuu tuota toisinaan. Siihen oli joku oikein syy mutten muista mikä.

M 45.

Mä puolestani nautin olla 38-vuotias. Olen henkisesti paljon tasapainoisempi ja itsetuntoni on parempi kuin parikymppisenä, jolloin murehdin ihan älyttömiä asioita ja ahdistuin ajatellessani opiskeluja tai tulevaa työelämää. Nyt kun olen opiskeluni opiskellut ja ollut työelämässäkin yli kymmenen vuotta, luotan elämään ja osaamiseeni ihan toisella tavalla. Toki matkan varrella on tullut vastaan työttömyyttä ja pätkätyökierteitä, mutta osaamiseni olen osannut kehittää heikkouksiani ja parantaa vahvuuksiani. Osaan suhtautua asioihin rationaalisesti, mutta samalla kuitenkin empatiakykynikin on kasvanut älyttömästi, kun on nähnyt ja kokenut elämää myös siellä varjopuolilla. Uskallan ottaa riskejä ihan eri tavalla ja heittäytyä haasteisiin.

Ainoa, mikä nyt harmittaa on se, että kroppa ei enää ole yhtä vahva kuin nuorena. Olen aina ollut liikunnallinen ja hoikka, mutta ikä on tuonut mm. selkävaivoja ja kulumaa niveliin. Lihakset kestävät kauemmin palautua treenistä ja valvominen väsyttää pidempään kuin ennen. Lisäksi minulla on diagnosoitu pari kroonista sairautta, joihin olen joutunut sopeutumaan. Onneksi ne eivät ole jokapäiväistä elämää haittaavia juttuja.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen henkiseen kehitykseen, joka viimeisen 20 vuoden aikana on tapahtunut. Fyysinen kehitys sen sijaan, mjääh.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluun olla vielä nuori!

Villi ja vapaa. Kaunis ja haluttu. Ihana ja huoleton.

Nyt kun ikää on 42v, huomaa, miten vanha sitä on. Mihin nää vuodet on menneet?

Ja kuten sanoit, pahinta tässä on, että tästä mikään ei ainakaan parane.

Mä oon kaikkea tätä ja elämä on ihanaa. 44 v. Eiköhän oo asennekysymys.

Yleensä kriisit kertovat siitä, että omassa elämässä mättää joku. Silloin kannattaa oikeasti paneutua niihin syihin, mistä se ahdistus ja kriiseily tulee. Vielä voi muuttaa elämän suuntaa, ei tarvitse jäädä pönöttämään onnettomana paikalleen. :)

Välillä haikailee nuoruuden perään, mutta kun tarkemmin miettii, niin silloin taas haikaili jotain muuta. Nuorena olin hoikempi, mutta en kyllä silloinkaan ollut tyytyväinen omaan vartalooni. Toisaalta on mukava kun osaa rauhoittua eikä ole enää niin levoton olo, että aina pitäisi tapahtua jotakin jännää. Toisaalta olisi kiva jos joskua tapahtuisi jotain jännää. Elämä on muuttunut niin paljon muutamassa vuodessa kun sai lapsen. Ei enää voi miettiä, että mitä jos vaan lähtisi jonnekin ulkomaille vaihtoon tai reissuun. Rahat pitää riittää koko perheelle eikä vain omiin juttuihin. Mutta toivottavasti taas jokusen vuoden päästä elämässä on enemmän vapautta enkä ole leipääntynyt arkeen ja johonkin stressaavaan työhön.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy todeta että välillä tuntuu ettei elämä kanna. Tässäkin kuussa oli niin paljon pakollisia menoja, etten ole saanut edes vuokraa maksettua. Ei ole ensimmäinen kerta. Opintuella ei yksinkertaisesti elä :-(

No nosta lainaa.