Onko mielestänne asiaton tapa hoitaa tämä juttu:
Eli olen työssäni vielä koeajalla, mutta irtisanoudun joko huomenna tai viimeistään ensi maanantaina. Olen hakenut muita hommia, saanut myöntävän vastauksen kahteen työpaikkaan mutta en osaa päättää kumpaan menen. Siksipä mietin asiaa ja kun olen jompaankumpaan paikkaa työsopparin kirjoittanut, niin täältä lähden hippulat vinkuen.
Olen päättänyt lopettaa heti, eli sanon tänään että huomenna en tule enää töihin.
Syynä on se että teen tiiminä töitä naisen kanssa jonka kanssa yhteistyö ei onnistu millään tavalla. Kollegani on minua 10 v nuorempi ja hänellä on työkokemusta vuosi tältä alalta, minulla 10 vuotta. Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut tuon tytön pompoteltavana, simputettavana ja määräiltävänä, hän on aliarvoinut käytännössä kaiken mitä teen ja vaikeuttaa työtäni. Viimeisin veto, joka sai minut päättämään lähdöstä, oli epäsuora syytös siitä että olisin syyllinen erääseen selvittämättömään rikokseen joka on tapahtunut yrityksessämme, mutta jonka syyllistä ei ole vielä saatu kiinni. Kyse on kohtalaisen isosta jutusta.
Tulen toimeen kaikkien muiden kanssa mitä mainioimmin, mutta tämä yksi bad apple pilaa aivan kaiken. Koska tiedän olevani haluttu työntekijä, en jää tänne taistelemaan (tyttö on erittäin taitava manipuloimaan, eli täällä ei moni uskoisi mitä paskaa hänen taholtaan joudun sietämään. Sekin on syy miksi en jää tätä tilannetta selvittelemään vaan häivyn parempiin hommiin.
Ja tämän pitkän sepustuksen jälkeen seuraa siis kysymys:
-Irtisanoutumiseni tulee olemaan valtava yllätys kaikille, varsinkin pomolleni. Miten selitän asian vaikuttamalta ääliöltä? Miehni sanoi että paskanko väliä sillä on millainen kuva musta tähän firmaan jää (en aio näin lyhyttä pätkää edes laittaa cv:n) senkun häivyt.
Olisko viisasta lähettää sähköpostia ihmisille jossa selventää tämän tilanteen? Yksi henkilö lisäkseni on huomannut tämän bad applen touhut, hän kutsui tytön käytöstä simputtamiseksi. Muilla ei touhusta ole hajuakaan.
Kiitos naiset avustanne!
Kommentit (98)
Minut irtisanottiin koeajalla, kahdestikin on näin käynyt.
Olen myös itse irtisanoutunut koeajalla.
ei siitä mitään oikeusjuttua noussut.
Koeajalla irtisanomiselle ei tarvita perustetta, mutta olisihan se korrektia kertoa.
***
Koeajalla irtisanomiseen tarvitaan peruste
Vierailija - 10.05.12 03:04 (ID 14829889
Eihän koeajassa muuten olisi mitään järkeä koska normaalisti on 14 vrk irtisanomisaika niin juuri siksi on koeaika, ettei tarvitse kummankaan osapuolen sen kummemmin perustella vaan työn voi vaan lopettaa.
On laitonta irtisanoa työntekijä koeajalla ilman syytä. Koeajalla ei ole irtisanomisaikaa, siitä se ero tulee.

Koeajalla saa irtisanoa, jos on irtisanomisperusteet (esim. töiden väheneminen). Silloin on irtisanomisaika kuten kaikilla muillakin. Koeaikana sopimus voidaan purkaa, jolloin työt päättyvät samantien, mutta purkamiseen tulee olla hyväksytty, työhön ja työsopimukseen liittyvä peruste kuten esim. se, että työn sisältö ei vastaa sovittua.
On laitonta irtisanoa ketään työntekijää ilman syytä, oli koeaika tai ei!
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa.
Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa).
Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Koeajalla irtisanomiselle ei tarvita perustetta, mutta olisihan se korrektia kertoa. *** Koeajalla irtisanomiseen tarvitaan peruste Vierailija - 10.05.12 03:04 (ID 14829889
Eihän koeajassa muuten olisi mitään järkeä koska normaalisti on 14 vrk irtisanomisaika niin juuri siksi on koeaika, ettei tarvitse kummankaan osapuolen sen kummemmin perustella vaan työn voi vaan lopettaa.
On laitonta irtisanoa työntekijä koeajalla ilman syytä. Koeajalla ei ole irtisanomisaikaa, siitä se ero tulee.
kyseessä on työsopimuksen purkaminen eli sopimusjurudiikkaan liittyvä asia. Myös työntekijä on sidottu laissa olevaan kieltoon käyttää syrjiviä tai muutoinkaan koeajan
tarkoitukseen nähden epäasiallisia koeaikapurun perusteita.
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa.
Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa).Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Kyllä ne mammat jotka väittävät että koeajallakin on irtisanomisaika ovat väärässä.
Veljeni irtisanottiin 1 päivää ennen koeajan loppua aikanaan ilman mitään selitystä. Kävi ilmi että ko firma palkkasi nuoria ja kokemattomia 4 kk koeajaksi ajaksi töihin, ja potkaisivat aina pellolle hiukan ennen koeajan loppua - ja uutta kehiin. Näin ketään ei tarvinnut vakinaistaa eikä tarjota vakkarityösuhteen etuja.
Itse olin joskus nuorempana kesätöissä firmassa jossa touhu oli kans mitä sattuu: sanoin vaan yhden päivän päätteeksi pomolle että en tuu enää huomenna töihin. Pomo sanoi että ok, sullahan on koeaika että heippa vaan.
Tiedän siis 100% varmuudella että mulla ei todellakaan ole mitään velvoitetta olla töissä koeajalla. Mietin vaan että olenko tosi inhottava jos sanon että en enää tyyliin huomenna tule? Täällä on kuitenkin muut ihmiset tosi kivoja (työn kuva ei ole kyllä se mitä piti) mutta ajatuskin työhöntulemisesta aamuisin ahdistaa kun tiedän että olen tämän yhden huonoitsetuntoisen pikkutytön silmätikkuna.
Kun tulin tänne töihin, minulta varmistettiin erikseen että olenhan sitten sitoutuvaa sorttia enkä heti lähdössä. Se olikin tarkoitus, olla täällä pitkään, mutta toisin kuitenkin kävi..
No, kerron huomenna tai viim. maanantaina mikä farssi täällä on päällä kun lähden :) Jätän tänne ihmiset pulaan, eikä se ole mukavaaa, mutta toisaalta enpä ole mitään tälle lafkalle velkaa..
ap

ei ole mikään yllätys..Jos jossain toimitaan jollakin lailla ei tarkoita sitä, että toiminta olisi laillista. Koeajalla sopimuksen purkamiselle pitää lain_mukaan olla syy. Sitä lakia ei vain aina noudateta.
Eihän koeajassa muuten olisi mitään järkeä koska normaalisti on 14 vrk irtisanomisaika niin juuri siksi on koeaika, ettei tarvitse kummankaan osapuolen sen kummemmin perustella vaan työn voi vaan lopettaa.
On laitonta irtisanoa työntekijä koeajalla ilman syytä. Koeajalla ei ole irtisanomisaikaa, siitä se ero tulee.
Koeajalla saa irtisanoa, jos on irtisanomisperusteet (esim. töiden väheneminen). Silloin on irtisanomisaika kuten kaikilla muillakin. Koeaikana sopimus voidaan purkaa, jolloin työt päättyvät samantien, mutta purkamiseen tulee olla hyväksytty, työhön ja työsopimukseen liittyvä peruste kuten esim. se, että työn sisältö ei vastaa sovittua.On laitonta irtisanoa ketään työntekijää ilman syytä, oli koeaika tai ei!
Olet aivan väärässä tietoinesi. Siksihän sitä koeaikaa nimenomaan käytetään, että jos ei tule valittua sopivaa ihmistä sen voi potkia pihalle selityksittä ja heti.
...voi tosiaankin lähteä saman tien - mutta ei epäasiallisilla perusteilla. "Vähän parempi palkka naapurissa" on epäasiallinen, mutta "en tule kestämään tuota typpiä" EI OLE.
Kirjoita vaikka paperille selkeästi ja mahdollisimman "kliinisesti" miksi et kestä työtoveriasi. Esimerkkejä tilanteista joissa kohtelee sinua väärin (piilota vaikka nauhuri taskuusi, jos on välineet), jne.
Ja ihan selkeästi että muut olisivat OK (mahdollisesti sen että itse työ ei ollut ihan odottamaasi, mutta se eui ollut ratkaisevaa), mutta tämän yhden ihmisen kanssa ei tule toimeen hiisikään.
Ole sinä se rohkea, joka kertoo pomolle totuuden. Please! Et ole velkaa sille lafkalle etkä kenellekään, mutta ihan hyvänä tekona muille töitä hakeville.
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa.
Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa).Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Kyllä ne mammat jotka väittävät että koeajallakin on irtisanomisaika ovat väärässä.
Veljeni irtisanottiin 1 päivää ennen koeajan loppua aikanaan ilman mitään selitystä. Kävi ilmi että ko firma palkkasi nuoria ja kokemattomia 4 kk koeajaksi ajaksi töihin, ja potkaisivat aina pellolle hiukan ennen koeajan loppua - ja uutta kehiin. Näin ketään ei tarvinnut vakinaistaa eikä tarjota vakkarityösuhteen etuja.
Itse olin joskus nuorempana kesätöissä firmassa jossa touhu oli kans mitä sattuu: sanoin vaan yhden päivän päätteeksi pomolle että en tuu enää huomenna töihin. Pomo sanoi että ok, sullahan on koeaika että heippa vaan.
Tiedän siis 100% varmuudella että mulla ei todellakaan ole mitään velvoitetta olla töissä koeajalla. Mietin vaan että olenko tosi inhottava jos sanon että en enää tyyliin huomenna tule? Täällä on kuitenkin muut ihmiset tosi kivoja (työn kuva ei ole kyllä se mitä piti) mutta ajatuskin työhöntulemisesta aamuisin ahdistaa kun tiedän että olen tämän yhden huonoitsetuntoisen pikkutytön silmätikkuna.
Kun tulin tänne töihin, minulta varmistettiin erikseen että olenhan sitten sitoutuvaa sorttia enkä heti lähdössä. Se olikin tarkoitus, olla täällä pitkään, mutta toisin kuitenkin kävi..
No, kerron huomenna tai viim. maanantaina mikä farssi täällä on päällä kun lähden :) Jätän tänne ihmiset pulaan, eikä se ole mukavaaa, mutta toisaalta enpä ole mitään tälle lafkalle velkaa..
ap
ei ole mikään yllätys..Jos jossain toimitaan jollakin lailla ei tarkoita sitä, että toiminta olisi laillista. Koeajalla sopimuksen purkamiselle pitää lain_mukaan olla syy. Sitä lakia ei vain aina noudateta.
Koen olevani työpaikkakiusattu. En viihdy täällä. En pidä työstäni? Nekö eivät siis kelpaa?
Mites sitten ihmiset ikinä vaihtaa työpaikkaa? Kuvittelisi että aika moni vaihtaa juurikin siksi etteivät ehkä viihdy vanhassa työssä? Mutta miten se irtisanoutuminen onnistuu jos tuo ei ole siis pätevä syy? Mikä olisi mielestäsi syy jonka nojalla voin itse irtisanoa itseni??
ap
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa. Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa). Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Kyllä ne mammat jotka väittävät että koeajallakin on irtisanomisaika ovat väärässä. Veljeni irtisanottiin 1 päivää ennen koeajan loppua aikanaan ilman mitään selitystä. Kävi ilmi että ko firma palkkasi nuoria ja kokemattomia 4 kk koeajaksi ajaksi töihin, ja potkaisivat aina pellolle hiukan ennen koeajan loppua - ja uutta kehiin. Näin ketään ei tarvinnut vakinaistaa eikä tarjota vakkarityösuhteen etuja. Itse olin joskus nuorempana kesätöissä firmassa jossa touhu oli kans mitä sattuu: sanoin vaan yhden päivän päätteeksi pomolle että en tuu enää huomenna töihin. Pomo sanoi että ok, sullahan on koeaika että heippa vaan. Tiedän siis 100% varmuudella että mulla ei todellakaan ole mitään velvoitetta olla töissä koeajalla. Mietin vaan että olenko tosi inhottava jos sanon että en enää tyyliin huomenna tule? Täällä on kuitenkin muut ihmiset tosi kivoja (työn kuva ei ole kyllä se mitä piti) mutta ajatuskin työhöntulemisesta aamuisin ahdistaa kun tiedän että olen tämän yhden huonoitsetuntoisen pikkutytön silmätikkuna. Kun tulin tänne töihin, minulta varmistettiin erikseen että olenhan sitten sitoutuvaa sorttia enkä heti lähdössä. Se olikin tarkoitus, olla täällä pitkään, mutta toisin kuitenkin kävi.. No, kerron huomenna tai viim. maanantaina mikä farssi täällä on päällä kun lähden :) Jätän tänne ihmiset pulaan, eikä se ole mukavaaa, mutta toisaalta enpä ole mitään tälle lafkalle velkaa.. ap
On eri asia irtisanoa kuin purkaa. Jos irtisanot itsesi, on sinulla irtisanomisaika. Jos ei silloin tule töihin, voi työnantaja vaatia sinulta ko. ajan palkan suuruista korvausta. Ja sinähän maksat, koska olet jättänyt noudattamatta irtisanomisajan velvoitteet.
Jos taas haluat lähteä samantien, on kyseessä työsuhteen purkaminen. Sillekin sinun täytyy tietää lailliset perusteet.
Uskon, että ovat vain tyytyväisiä, jos kaltaisesi hieman yksinkertainen ihminen vaihtaa työpaikkaa.
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa. Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa). Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Kyllä ne mammat jotka väittävät että koeajallakin on irtisanomisaika ovat väärässä. Veljeni irtisanottiin 1 päivää ennen koeajan loppua aikanaan ilman mitään selitystä. Kävi ilmi että ko firma palkkasi nuoria ja kokemattomia 4 kk koeajaksi ajaksi töihin, ja potkaisivat aina pellolle hiukan ennen koeajan loppua - ja uutta kehiin. Näin ketään ei tarvinnut vakinaistaa eikä tarjota vakkarityösuhteen etuja. Itse olin joskus nuorempana kesätöissä firmassa jossa touhu oli kans mitä sattuu: sanoin vaan yhden päivän päätteeksi pomolle että en tuu enää huomenna töihin. Pomo sanoi että ok, sullahan on koeaika että heippa vaan. Tiedän siis 100% varmuudella että mulla ei todellakaan ole mitään velvoitetta olla töissä koeajalla. Mietin vaan että olenko tosi inhottava jos sanon että en enää tyyliin huomenna tule? Täällä on kuitenkin muut ihmiset tosi kivoja (työn kuva ei ole kyllä se mitä piti) mutta ajatuskin työhöntulemisesta aamuisin ahdistaa kun tiedän että olen tämän yhden huonoitsetuntoisen pikkutytön silmätikkuna. Kun tulin tänne töihin, minulta varmistettiin erikseen että olenhan sitten sitoutuvaa sorttia enkä heti lähdössä. Se olikin tarkoitus, olla täällä pitkään, mutta toisin kuitenkin kävi.. No, kerron huomenna tai viim. maanantaina mikä farssi täällä on päällä kun lähden :) Jätän tänne ihmiset pulaan, eikä se ole mukavaaa, mutta toisaalta enpä ole mitään tälle lafkalle velkaa.. ap
ei ole mikään yllätys..Jos jossain toimitaan jollakin lailla ei tarkoita sitä, että toiminta olisi laillista. Koeajalla sopimuksen purkamiselle pitää lain_mukaan olla syy. Sitä lakia ei vain aina noudateta.
Koen olevani työpaikkakiusattu. En viihdy täällä. En pidä työstäni? Nekö eivät siis kelpaa? Mites sitten ihmiset ikinä vaihtaa työpaikkaa? Kuvittelisi että aika moni vaihtaa juurikin siksi etteivät ehkä viihdy vanhassa työssä? Mutta miten se irtisanoutuminen onnistuu jos tuo ei ole siis pätevä syy? Mikä olisi mielestäsi syy jonka nojalla voin itse irtisanoa itseni?? ap
tosin se on sinulle jo moneen kertaan kerrottu, mutta et taida ymmärtää asiaa.
tilanteeseen, jossa työnantaja purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että et kykene työtehtäviin.
Koeaikapurku ei edellytä irtisanomisaikaa. Eikö se riitä, jos työntekijä ilmoittaa, että on on havainnut olevansa kykenemätön tekemään sitä työtä (siinä työpaikassa). Älä selittele, mutta sano suoraan lähtösi syy. Se voi helpottaa seuraajasi elämää.
Kyllä ne mammat jotka väittävät että koeajallakin on irtisanomisaika ovat väärässä. Veljeni irtisanottiin 1 päivää ennen koeajan loppua aikanaan ilman mitään selitystä. Kävi ilmi että ko firma palkkasi nuoria ja kokemattomia 4 kk koeajaksi ajaksi töihin, ja potkaisivat aina pellolle hiukan ennen koeajan loppua - ja uutta kehiin. Näin ketään ei tarvinnut vakinaistaa eikä tarjota vakkarityösuhteen etuja. Itse olin joskus nuorempana kesätöissä firmassa jossa touhu oli kans mitä sattuu: sanoin vaan yhden päivän päätteeksi pomolle että en tuu enää huomenna töihin. Pomo sanoi että ok, sullahan on koeaika että heippa vaan. Tiedän siis 100% varmuudella että mulla ei todellakaan ole mitään velvoitetta olla töissä koeajalla. Mietin vaan että olenko tosi inhottava jos sanon että en enää tyyliin huomenna tule? Täällä on kuitenkin muut ihmiset tosi kivoja (työn kuva ei ole kyllä se mitä piti) mutta ajatuskin työhöntulemisesta aamuisin ahdistaa kun tiedän että olen tämän yhden huonoitsetuntoisen pikkutytön silmätikkuna. Kun tulin tänne töihin, minulta varmistettiin erikseen että olenhan sitten sitoutuvaa sorttia enkä heti lähdössä. Se olikin tarkoitus, olla täällä pitkään, mutta toisin kuitenkin kävi.. No, kerron huomenna tai viim. maanantaina mikä farssi täällä on päällä kun lähden :) Jätän tänne ihmiset pulaan, eikä se ole mukavaaa, mutta toisaalta enpä ole mitään tälle lafkalle velkaa.. ap
On eri asia irtisanoa kuin purkaa. Jos irtisanot itsesi, on sinulla irtisanomisaika. Jos ei silloin tule töihin, voi työnantaja vaatia sinulta ko. ajan palkan suuruista korvausta. Ja sinähän maksat, koska olet jättänyt noudattamatta irtisanomisajan velvoitteet.Jos taas haluat lähteä samantien, on kyseessä työsuhteen purkaminen. Sillekin sinun täytyy tietää lailliset perusteet.
Uskon, että ovat vain tyytyväisiä, jos kaltaisesi hieman yksinkertainen ihminen vaihtaa työpaikkaa.
vänkäät asiasta mistä et selvästikään mitään tiedä.
Ole sinä se rohkea, joka kertoo pomolle totuuden. Please! Et ole velkaa sille lafkalle etkä kenellekään, mutta ihan hyvänä tekona muille töitä hakeville.
Ennen kuin minut palkattiin, kerrottiin että täällä on ollut tosi pahoja ongelmia työilmapiirissä, että tämä bad apple joka tekee työpäivistäni helvettiä oli TYÖPAIKKAKIUSATTU. UHRI.
Täältä irtisanottiin sitten reippaasti porukkaa, en tiedä millä nojalla tms. korvauksiakin jouduttiin maksamaan näille potkut saaneille, mutta pointti on siis se että tämä tyttö on varmaan savustanut nämä "kiusaajat" ulos esittämällä pomoille että häntä kiusataan, vaikken hetkekään usko että asia olisi näin.
Tyttö on lumonnut kaikki esimiehet, toimitusjohtajasta lähtien. Hän on pahin perseennuolija jonka tiedän ja kuulin ohimennen kun toisella osastolla naureskeltiin tytön käytökselle kaikkia ylempiään kohtaan: nuoleskelua, palvontaa, mielistelyä.
Tiedän että tyttö on pomojen suosikki, enkä usko että siitä on apua että kerron tilanteestani sen ihmeemmin.. Minut varmaan leimataaan huonoksi ja hulluksi, koska eihän tämä "ihana" tyttö nyt käyttäytyisi näin.
Uskon vakaasti että tällä nuorella naisella on pahoja itsetunto-ongelmia ja varmaan jonkun asteinen persoonallisuushäiriö, sen verran hullua hänen käytöksensä on.
ap
tilanteeseen, jossa työnantaja purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että et kykene työtehtäviin.
hyvin mahdollista. En vaan jaksa odotella sitä, sillä mulla on niin hyvät työtarjoukset annettu muualta että olisi hullua jäädä odottelemaan ehkä-potkuja. Mutta olet oikeassa, on aivan mahdollista että voisin ne saada.
ap
Ole sinä se rohkea, joka kertoo pomolle totuuden. Please! Et ole velkaa sille lafkalle etkä kenellekään, mutta ihan hyvänä tekona muille töitä hakeville.
Ennen kuin minut palkattiin, kerrottiin että täällä on ollut tosi pahoja ongelmia työilmapiirissä, että tämä bad apple joka tekee työpäivistäni helvettiä oli TYÖPAIKKAKIUSATTU. UHRI. Täältä irtisanottiin sitten reippaasti porukkaa, en tiedä millä nojalla tms. korvauksiakin jouduttiin maksamaan näille potkut saaneille, mutta pointti on siis se että tämä tyttö on varmaan savustanut nämä "kiusaajat" ulos esittämällä pomoille että häntä kiusataan, vaikken hetkekään usko että asia olisi näin. Tyttö on lumonnut kaikki esimiehet, toimitusjohtajasta lähtien. Hän on pahin perseennuolija jonka tiedän ja kuulin ohimennen kun toisella osastolla naureskeltiin tytön käytökselle kaikkia ylempiään kohtaan: nuoleskelua, palvontaa, mielistelyä. Tiedän että tyttö on pomojen suosikki, enkä usko että siitä on apua että kerron tilanteestani sen ihmeemmin.. Minut varmaan leimataaan huonoksi ja hulluksi, koska eihän tämä "ihana" tyttö nyt käyttäytyisi näin. Uskon vakaasti että tällä nuorella naisella on pahoja itsetunto-ongelmia ja varmaan jonkun asteinen persoonallisuushäiriö, sen verran hullua hänen käytöksensä on. ap
eli jos menet kertomaan tuon kaiken, pääset maksamaan korvauksia. Sinulla täytyy olla faktapohjaista sanottavaa, ei riitä, että epäilet persoonallisuushäiriötä jne.
Sinua ei pelkästään leimata huonoksi vaan joudut myös vastaamaan sanomisistasi. Se voi olla kallis paukku.
tilanteeseen, jossa työnantaja purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että et kykene työtehtäviin.
hyvin mahdollista. En vaan jaksa odotella sitä, sillä mulla on niin hyvät työtarjoukset annettu muualta että olisi hullua jäädä odottelemaan ehkä-potkuja. Mutta olet oikeassa, on aivan mahdollista että voisin ne saada. ap
Työsuhde olisi purettu, se ei ole potkut.