Onko mielestänne asiaton tapa hoitaa tämä juttu:
Eli olen työssäni vielä koeajalla, mutta irtisanoudun joko huomenna tai viimeistään ensi maanantaina. Olen hakenut muita hommia, saanut myöntävän vastauksen kahteen työpaikkaan mutta en osaa päättää kumpaan menen. Siksipä mietin asiaa ja kun olen jompaankumpaan paikkaa työsopparin kirjoittanut, niin täältä lähden hippulat vinkuen.
Olen päättänyt lopettaa heti, eli sanon tänään että huomenna en tule enää töihin.
Syynä on se että teen tiiminä töitä naisen kanssa jonka kanssa yhteistyö ei onnistu millään tavalla. Kollegani on minua 10 v nuorempi ja hänellä on työkokemusta vuosi tältä alalta, minulla 10 vuotta. Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut tuon tytön pompoteltavana, simputettavana ja määräiltävänä, hän on aliarvoinut käytännössä kaiken mitä teen ja vaikeuttaa työtäni. Viimeisin veto, joka sai minut päättämään lähdöstä, oli epäsuora syytös siitä että olisin syyllinen erääseen selvittämättömään rikokseen joka on tapahtunut yrityksessämme, mutta jonka syyllistä ei ole vielä saatu kiinni. Kyse on kohtalaisen isosta jutusta.
Tulen toimeen kaikkien muiden kanssa mitä mainioimmin, mutta tämä yksi bad apple pilaa aivan kaiken. Koska tiedän olevani haluttu työntekijä, en jää tänne taistelemaan (tyttö on erittäin taitava manipuloimaan, eli täällä ei moni uskoisi mitä paskaa hänen taholtaan joudun sietämään. Sekin on syy miksi en jää tätä tilannetta selvittelemään vaan häivyn parempiin hommiin.
Ja tämän pitkän sepustuksen jälkeen seuraa siis kysymys:
-Irtisanoutumiseni tulee olemaan valtava yllätys kaikille, varsinkin pomolleni. Miten selitän asian vaikuttamalta ääliöltä? Miehni sanoi että paskanko väliä sillä on millainen kuva musta tähän firmaan jää (en aio näin lyhyttä pätkää edes laittaa cv:n) senkun häivyt.
Olisko viisasta lähettää sähköpostia ihmisille jossa selventää tämän tilanteen? Yksi henkilö lisäkseni on huomannut tämän bad applen touhut, hän kutsui tytön käytöstä simputtamiseksi. Muilla ei touhusta ole hajuakaan.
Kiitos naiset avustanne!
Kommentit (98)
tilanteeseen, jossa työnantaja purkaa työsopimuksen vedoten siihen, että et kykene työtehtäviin.
hyvin mahdollista. En vaan jaksa odotella sitä, sillä mulla on niin hyvät työtarjoukset annettu muualta että olisi hullua jäädä odottelemaan ehkä-potkuja. Mutta olet oikeassa, on aivan mahdollista että voisin ne saada. ap
Työsuhde olisi purettu, se ei ole potkut.
Korjaan viestiäni: En vaan jaksa odotella sitä, sillä mulla on niin hyvät työtarjoukset annettu muualta että olisi hullua jäädä odottelemaan ehkä-työsuhteen purkamista. Mutta olet oikeassa, on aivan mahdollista että työsuhteeni voidaan purkaa.
Happy now ? ;)
ap
tyypilliseksi av-ketjuksi, joten sovitaanko että tulen tosiaan kertomaan tuomitaanko minut helvetillisiin korvauksiin kun lopetan työsuhteen koeajalla jne jne saanko kauheat sanktiot? Sillähän asia selviää, ei tällä että aletaan nimittelemään täällä muita yksinkertaisiksi ym.
Ps. työskentelen asianajotoimistossa, joten voisin kuvitella -toivoa- että täällä ei ainakaan kovin pahasti rikota lakia. Tai mistäpä tätä tiedän, voinhan vaan toivoa.
ap
keskustelemaan asiasta pomon kanssa. Kerrot hänelle suoraan syyn siihen, miksi olet vaihtamassa työpaikkaa. Teet näin palveluksen sinun tilallesi tulevalle uudelle työntekijälle ja samalla koko yritykselle.
Kerro toki miten kävi. Olen itsekin törmännyt V:mäisiin tyyppeihin, joten tiedän mistä puhut.
Olet koeajalla, se on syystä nimenomaan koeaika.
Tuo yksi vänkkääjä kuulostaa samalta tapaukselta joka joku aika sitten intti erääseen aloittamaani ketjuun niin älyttömiä ettei tosikaan. Niistä ei kannata välittää, elämä heillä ehkä jotenkin vaikeaa.
ei nyt ymmärrä koeajan ja määräaikaisen suhteen purkamisperusteita.
tyypilliseksi av-ketjuksi, joten sovitaanko että tulen tosiaan kertomaan tuomitaanko minut helvetillisiin korvauksiin kun lopetan työsuhteen koeajalla jne jne saanko kauheat sanktiot? Sillähän asia selviää, ei tällä että aletaan nimittelemään täällä muita yksinkertaisiksi ym. Ps. työskentelen asianajotoimistossa, joten voisin kuvitella -toivoa- että täällä ei ainakaan kovin pahasti rikota lakia. Tai mistäpä tätä tiedän, voinhan vaan toivoa. ap
siitä kun seuraa automaattisesti irtisanomisaika, vaikka miten muuta yrität ällitellä. Voit myös kokeilla sitä, että lähdet sanoen "heippa" etkä selittele. Siitä seuraa todennäköisesti kutsu oikeuteen, koska olet purkanut työsuhteen väärin perustein eli perustelematta. Niillä asiananajilla on hieman enemmän kokemusta lainkäytöstä kuin sinulla, joka et edes ymmärrä, mitä tarkoittaa sopimuksen purkaminen ja mitä irtisanoutuminen.
Ehkä he juuri siksi haluavat sinusta eroon, koska et ymmärrä abstrakteja käsitteitä ja kykene tekemään eroa niiden välillä.
korvausvelvollisuus, oli purkaja työnantaja tai työntekijä. Toimimalla kertomallasi tavalla aiheutat itsellesi ylimääräisiä kuluja eli joudut korvaamaan toiselle sopijapuolelle vähintään irtisanomisajan palkan verran.
Sopimuksen purkaminen koeaikana
Koeaikana tapahtuvasta purkamisesta usein esitetään virheellisesti, että se saisi tapahtua ilman mitään perusteita. Kuten edellä siteeratun lainkohdan 4 momentti kuitenkin toteaa, perusteet eivät saa olla "koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisia". Esimerkiksi tapauksessa KKO 1993:42 työntekijän katsottiin purkaneen työsopimuksen epäasiallisella perusteella, kun purkamisen ainoana syynä oli paremman palkan saaminen toiselta työnantajalta.
Työnantajan suorittaman purkamisen on liityttävä työntekijän henkilöön tai hänen työsuoritukseensa. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on todettu, että mikäli työntekijä esittää uskottavia perusteluita purkamisen syrjivyyden tai epäasiallisuuden puolesta, työnantajan velvollisuudeksi jää näyttää purkamisen syyn liittymisen koeajan tarkoitukseen (työntekijän työsuorituksen tason toteamiseen). Koeaika ei siis automaattisesti oikeuta kumpaakaan osapuolta tulkitsemaan lainmukaisia irtisanomisen syitä (ks. työsuhteen päättämisestä kertovaa juttuani) purkuperusteiksi.
Varsinaista purkamismenettelyä on käsitelty tarkemmin edellä viitatussa työsuhteen päättämistä yleisesti käsittelevässä kirjoituksessani.
Posted by Jouni Heikniemi at 03.10.04 14:42
työoikeus
aamulla soitin, et en tule tänään töihin. Se siitä. En edes kirjallisena sitä ilmoittanut.
En siitä mitään seurannut.
aamulla soitin, et en tule tänään töihin. Se siitä. En edes kirjallisena sitä ilmoittanut. En siitä mitään seurannut.
mutta jos olisit työnantajalle tärkeä, olisi tuossa tilanteessa kannattanut vaatia perusteluja.
bad applesta, mutta moniko sen itse tekisi vastaavassa tilanteessa?
Ei siitä sulle itsellesi ole mitään hyötyä mennä siitä kertomaan, hoitakoon se porukka siellä omat sotkunsa. Susta jää vaan huono kuva niille pomoille, jotka pitää sitä naista hienona työntekijänä, eli anna olla. Jos joskus tarvitsetkin taas niiden apua, ei kannata siltoja rikkoa. Ajattele vaan omaa parastas, niin tekee kaikki muutkin.
Lähde pois ja rauhallisesti takavasemmalle, niin on sulle kaikkein parasta.
Jos sillä työmaalla on ennenkin ollut jo huono ilmapiiri ja ongelma on ratkottu sen naisen eduksi, ei sun purkautumisesi tilannetta muuta. Sinä ainoastaan saat huonon maineen!
Poistut sieltä ja se nainen selittää sun puhuneen paskaa, sua ei usko kukaan.
Kyse ei ole tavallisesta työsopimuksesta vaan koripalloilijan pelaajasopimuksesta, jossa pätevät vähän muut asiat...
4 §
Koeaika
Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään neljän kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työnantaja järjestää työntekijälle erityisen työhön liittyvän koulutuksen, joka kestää yhdenjaksoisesti yli neljä kuukautta, koeaika saadaan sopia enintään kuuden kuukauden pituiseksi.
Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Jos työntekijä vuokratyösuhteen päätyttyä palkataan 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetun käyttäjäyrityksen palvelukseen samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, tämän pykälän 1 momentin mukaisesta koeajan enimmäispituudesta vähennetään se aika, jonka työntekijä oli vuokrattuna käyttäjäyritykseen. (14.11.2008/707)
Jos työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa on määräys koeajasta, työnantajan on ilmoitettava tämän määräyksen soveltamisesta työntekijälle työsopimusta solmittaessa.
Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa 2 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Työnantaja ei myöskään saa purkaa työsopimusta laiminlyötyään tämän pykälän 3 momentissa säädetyn ilmoitusvelvollisuutensa.
2 §
Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu
Työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, vastatoimien kiellosta ja todistustaakasta syrjintäasiaa käsiteltäessä säädetään yhdenvertaisuuslaissa (21/2004). (20.1.2004/23)
Määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä.
Työnantajan on muutoinkin kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.
Työnantajan on noudatettava 1 momentissa säädettyä syrjintäkieltoa myös ottaessaan työntekijöitä työhön.
Koeajalla voi työsyhteen molemminpuolin purkaa ilman mitään pätevää syytä (paitsi 2 luvun 2 pykälän eli syrjinnän takia) Kun työsuhde puretaan voi työntekijä lähteä samantien EI ole irtisanomisaikaa.. Työsuhteen purkamisen ja irtisanomisen ero on irtisanomisaika. Työsuhteen VOI purkaa vain erittäin painavista syistä esim. on tehnyt vakavan rikkomuksen (koskee siis toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta) Irtisanomisen voi tehdä tuotannollisista ja taloudellisista syistä sekä henkilöä koskevista syistä (ei esim osaa tehdä työtään)
Joo eli tässä vähän työlainsäädäntöä av mammoille!! Mutta ap voi siis lähteä kävelemään koeajan aikana ilman syytä, eli siis purkaa sopimuksen!!
asiallisin sanankääntein, silti selkeästi eikä kierrellen ja kaarrellen. Äläkä jätä mitään kirjallista dokumenttia asiasta, vaan kerro suullisesti kahden kesken!
Minusta sinun ei kannattaisi lähteä noin nopeasti, koska jätät kyllä työnantajan pahaan pulaan, jos et edes viikkoa, paria ole töissä irtisanoutumisilmoituksesi jälkeen. Nyt ehkä ajattelet, ettei ole väliä, millaisen kuvan itsestäsi jätät, mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...Ei kannata turhaan polttaa siltoja ja käyttäytyä ikävästi. Mistäs tiedät, jos vaikka firman pomo on hyvä ystävä sinulle työtarjouksen tehneen firman pomon kanssa. Suomessa on useimmilla aloilla sen verran pienet piirit, että jossain aina on joku tutun tuttu, jolle sana nopeasta lähdöstäsi ja "epäluotettavuudestasi" saattaa kantautua.
Koeajalla voi työsyhteen molemminpuolin purkaa ilman mitään pätevää syytä (paitsi 2 luvun 2 pykälän eli syrjinnän takia) Kun työsuhde puretaan voi työntekijä lähteä samantien EI ole irtisanomisaikaa.. Työsuhteen purkamisen ja irtisanomisen ero on irtisanomisaika. Työsuhteen VOI purkaa vain erittäin painavista syistä esim. on tehnyt vakavan rikkomuksen (koskee siis toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta) Irtisanomisen voi tehdä tuotannollisista ja taloudellisista syistä sekä henkilöä koskevista syistä (ei esim osaa tehdä työtään) Joo eli tässä vähän työlainsäädäntöä av mammoille!! Mutta ap voi siis lähteä kävelemään koeajan aikana ilman syytä, eli siis purkaa sopimuksen!!
Työsuhteen purkamisen syy on kerrottava, olipa purkajana työnantaja tai työntekijä. Perusteet tähän löytyvät sopimuslainsäädännöstä sekä työsopimuslain perusteista.
Kun työsuhde puretaan, ei ole irtisanomisaikaa. Mutta jos irtisanoo työsopimuksensa koeaikana, irtisanomisaika on 14 vrk. Huomaa: myös koeaikana työsopimus voidaan irtisanoa!
Työsuhteen voi purkaa vain erittäin painavista syistä, joten myös koeaikana puretulle työsopimukselle on oltava peruste. Työlainsäädäntö pätee myös silloin. Tosin koeaikana purkuperusteet ovat lievemmät.
Ap ei voi lähteä koeajan aikana ilman syytä, koska edelleenkin sopimuksen purkamiselle pitää olla hyväksyttävä peruste. Asia on moneen kertaan tässäkin ketjussa kerrottu aina KKO:n ennakkopäätöstä myöten.
jota sinä nähtävästi et kykene ymmärtämään. Olet ollut koko ketjun ajan väärässä, eikä sinua näköjään yhtään auta faktatietojen jakaminen.