G: Parisuhteessa elävät, missä vaiheessa olette?

Yhdessä 20v, naimisissa 17v ja 4 lasta

Ekat vaiheet on myös käyty läpi.

Esim. mun vanhemmat on olleet naimisissa noin 40 vuotta ja vielä on itsenäistymisvaihe tulematta. Ei taida tullakaan ennen kuin kuolema erottaa.

Aika kategorinen luokittelu. Meillä on takana 18 vuotta yhdessä asumista; sitä ennen seurustelimme 3,5 vuotta. Mies rakastui täysillä heti alusta alkaen ja oli parin viikon tuntemisen jälkeen varma, että tässä on hänen vaimonsa. Voisi sanoa, että mies hyppäsi suoraan rakastumisesta rakkauteen. Omalta puoleltaan hän oli vahvasti sitoutunut tähän suhteeseen ja kaikin puolin valmis.



Minä taas mietin vuoden päivät, mitä se rakkaus oikein on, kun lähinnä oli kertynyt kokemusta siitä, mitä rakkaus _ei_ ole. Rakastuin, hullaannuin, mutta en uskaltanut heittäytyä. Olin epävarma itsestäni ja tunteistani ja pelotti antaa miehen laskea tulevaisuutensa mun varaan. En halunnut saada liikaa hyvää, kun luulin, etten pysty antamaan mitään takaisin. Olo oli tyhjä.



Itsenäistymisvaihe kesti mulla ehkä jokusen vuoden, mutta vähitellen kehittyi rakastamisen taito. Luulen, että nyt olemme tuossa viimeisessä vaiheessa, mutta vielä pari vuotta sitten eräs elämänkokemus heitti ainakin mut uudelleen itsenäistymisvaiheeseen ja jouduin käsittelemään asioita, jotka olin luullut jättäneeni taakseni.



Rakastumiskausia on tullut vuosien mittaan molemmille.

Miehestä en tiedä, koska hän ei puhu tällaisista asioista.

Viisi vuotta takana ja minusta tullut (miehen seurassa) kärttyisä akka. En enää jaksa sitä, ettei mies koskaan yllätä iloisesti arjessa = kun tulen töistä ja miehellä vapaapäivä saan takuuvarmasti ihan itse viedä roskat, tyhjentää astianpesukoneen jne.

Olemme ns. toisella kierroksella, mies lapseton ja minun lapseni jo aikuisia. Mies ei ole koskaan pessyt esim. ikkunoita tai lattioita, aina joko äiti tai tyttöystävät tehneet nämä "raskaammat" hommat. Tuskin mies enää muuttuu, kuin en myös minäkään. Patisteltuani vuosikausia omaa jälkikasvua kotitöihin en enää jaksa samaa showta aikuisen miehen kanssa.

Mietin vakavasti eroa.

Mutta kyllähän sillä aika iso osa itsensä elättää.

Kurssit, terapiat, kirjat...



Meillä onnelisia vuosia takana 18 ja ihan on sekaisin vaiheita eletty, jos nyt on se pakko mainita.

3-3-3, miehen puolelta ehkä enemmän 1-3-3. Itsenäistymisvaihetta ei lähes 20 vuoteen ole vielä tullut, meillä on aina ollut lupa ja mahdollisuus olla oma itsemme tässä suhteessa, sitä ei tarvitse tempoilla. Lisäksi nautimme enemmän yhdessä- kuin erilläänolosta joten ei tule ongelmaa, parhaan kamun kanssa kaikki on kivaa!



Toisaalta olen alusta saakka tuntenut miestäni kohtaan enemmän hyvää tyyntä rakkautta kuin hullaantumista. Näin ei myöskään tuo tunne ole koskaan kadonnut vaan lämpenee entisestään:)