Perintönä köyhyys

PERINTÖNÄ TYHMYYS





Kun saa laiskan ja saamattomam mallin vanhemmiltaan, se kyllä iskostuu itsellekin.

"Epäonnistujan ja onnistujan ero on juuri tässä. Onnistuja ottaa itse vastuun elämästään."

Antaisitko muutaman onnistujan vinkin omaan tilanteeseeni. Itselläni on osteoporoosi (lapsena en saanut riittävästi lihaa, maitoa en ollenkaan, enkä kalkkia köyhyyden vuoksi). Synnytyksessä tuli vauriot, iso repeämät, meni pysyvästi pidätyskyky. Lapsikin vammautui. Nyt olen omaishoitaja. Ansiotyöhön en pysty, mutta Kela hylkäsi eläkehakemuksen (2 eri lääkäriä suositteli pysyvää työkyvyttömyyseläkettä). Astma on myös (huonolaatuinen asuminen lapsuudessa/nuoruudessa) köyhyyden vuoksi. Miten minun pitäisi ottaa vastuuta elämästäni, jotta tilanteeni paranisi?

Eikä tuollaisia laiskanpulskeita elämäntapa-avuttomia.

On ihmisiä, jotka eivät voi itse vaikuttaa tilanteeseensa, ja joille pitäisi kohdentaa tukimuotoja, ja sitten on näitä ko. ohjelman kermaperseitä, jotka eivät vaan saa mitään aikaiseksi.

Tsemppiä!

Lapsen tulevaisuuden kannalta olisi parempi, että äiti aktivoituisi eikä seisoskelisi lapsen ja oman äitinsä kanssa Hurstin ruokajonossa!  Uusavuton malli opitaan kotona.  Rouva on ammatiltaan kokki.  Saako kokin koulutuksella töitä pääkaupunkiseudulta?  Rouva voisi käydä töissä viikonloppuisin, kun mies on lapsen kanssa kotona.

Miehen koulutus ei selvinnyt, oliko hän opiskellut jotain peruskoulun jälkeen?  Isoäideilläkään ei ilmeisesti ollut koulutusta, toinen heistä kävi kuitenkin töissä.

Päällimmäisenä jäi mieleen yhteiskunnan tukien varassa eläminen.  Arjesta ei ole kunnollista otetta, odotellaan vaan ilmaista ruoka-apua ja avustuksia.  Runsas ylipaino, olematon hyötyliikunta, matala koulutustaso, sukupolvelta toiselle siirtyvät ongelmat, epäterveellinen ruokavalio, tupakointi ja tukien odottaminen.

Mitä tästä pitäisi ajatella??!  Ilmaiset avustukset ja yhteiskunnan tuet passivoivat jo ennestään passiivista henkilöä.  Ongelmat keskittyvät samoille ihmisille.

Ohjelman voi muuten katsoa täältä: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/perintona_koyhyys_100535.html#media=100557

Mikä kielsi noita opiskelemasta aikoinaan? Kaikki opiskelu on nykyisin ilmaista, toisin kun meillä nykyisillä eläkeläisillä. Oppikoulussa oli lukukausimaksut, kirjat piti ostaa, lisäksi minäkin jouduin asumaan koulupaikkakunnalla, kun ei koulukyytejä ollut. Opiskelin valtion opintolainan ja omalla rahalla insinööriksi. Kotoa en saanut yhtään rahaa opiskeluun, kun sitä rahaa ei todella ollut.

Valmistumisen jälkeen en ollut päivääkään työttömänä, en myöskään lomautettuna.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset, mikä dokumentin ihmisiä esti opiskelemasta!

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä vilkaissutkaan muiden viestejä...

Minusta ohjelmassa esiintyneet ihmiset olivat sympaattisia. Lapsen äiti oli valoisa ja optimistisen tuntuinen luonne, viehättävä.

Köyhyys on suhteellinen käsite. Afrikan näkökulmasta tuossa oli materiaaliset asiat varsin hyvällä mallilla. Suomen näkökulmasta - no joo, ei Suomi mikään vauras maa ole historiassa ollut.

Se että köyhyys periytyy hyvin usein on ihan totta ja valitettavaa. Tunnen itse useita työtätekeviä köyhiä. Yksi on nuoresta asti kovasdti yrittänyt, käynnistänyt omaa yritystoimintaa ja niin edelleen. Vaan edelleen nelikymppisenä on köyhä.

Vierailija kirjoitti:

Perintönä laiskuus ja aikaansaamattomuus, totesi mieheni ohjelman katsottuamme, enkä voisi olla enempää samaa mieltä.

Eihän sulla saa omia mielipiteitä ollakkaan, alistettu ammu nyrkin ja hellan välissä.

Voi jestas tota terkkaria...

Mä tunnen myötähäpeää."Oman maun mukaan"..

Miksi mä en ole tavannut yhtään köyhää, joka

-ei vedä röökiä

- ei omista lemmikkiä

- jonka koti ei muistuta kaatopaikkaa

Ihan järkky perhe, toi äiti vissiin ei ihan penaalin terävin kynä....en tiiä, miks pitää elää tuollaisessa sikolätissä? Lapsikin vissiin kävi jossain tukiperheessä vkl vietossa, sai vanhemmat omaa aikaa ja pääs kuppilaan!! Siivoaisivat vaikka sillä aikaa!! Tai tekis terveellistä ruokaa...vaikka jauhelihakeitto, kaalilaatikko , vaikka mitä!!!

Ällöä!!

Vierailija kirjoitti:

Siksi esim myös korkeasti koulutettujen lapset pärjää koulussa paremmin.

Hieno yritys trollata :-D Olisit vielä käyttänyt sanaa akateeminen.

Vierailija kirjoitti:

kun äiti selitteli tekosyitä ylipainolleen ja liikkumattomuudelleen.

Vaikka ihmisen lähtökohdat olisivat kurjat, olisi pidemmällä tähtäimellä parempi esim. terveydenhoitajankin olla vaan yliymmärtämättä nuoren naisen tuhon tietä.

Terv. ap

tukea ja seurata ei äitiä voi pistää liian koville siellä neuvolassa.

Steriloida tuollaiset pitäisi.

Helsingin sosiaalivirasto oli satojen tuhansien eurojen edestä huolissaan siitä, että sossun setä oli nähnyt ratikassa jonkun isän kotimatkalla (töistä!) lapsensa kanssa ratikassa ja se isä ei 24/7 kommunikoinut lapsensa kanssa.

Saman kaupungin neuvolan terkka vajuu veltoksi lahnaksi tällaisen lapsen kaltoinkohtelun edessä.

Olin järkyttynyt, kolmesataakiloinen nuori nainen ja laiska isukki...ei hyvää päivää, noiden takia maksan veroja????????????????

Vierailija kirjoitti:

"köyhyys periytyy" tarkoittaa ennen kaikkea sitä henkistä puolta asiassa. Kun  ihminen näkee konkreettisesti nälkää ja kärsii puutteesta lapsena, siitä seuraa valtavia psyykkisiä ongelmia, mm. häpeää. Tosi helppoa sanoa että kaikki tiet ovat auki senkun nostaa läskinsä sohvasta ja opiskelee. Masennus on ainainen seuralainen ihmisellä joka on kasvanut häpeässä. Eikä se huonommuuden tunne katoa mihinkään kun täytät 18 ja muutat omillesi. Elämäntaidot, asenteet, itseluottamus, nämä kaikki jo valmiiksi reilusti miinuksella. Lähde siinä sitten rakentamaan hyvillä mielin omaa elämää, kun opiskelut  ovat jääneet kotona asuessa kesken (koska ei ollut enää rahaa bussikorttiin ja kirjoihin, vaatteetkin niin kamalia ettei kehdannut koulussa muita silmiin katsoa) kun et ole opiskellut, et todennäköisesti saa työtä. Tai jos saat, se on alipalkattua ja -arvostettua paskaduunia jolla ei elä. Eli köyhyys ja häpeä jatkuu siinäkin suhteessa. Millainen on tällaisen ihmisen elämänpolku kun se on alusta asti ollut yhtä helvettiä? Verrattuna keski- tai suurituloisen perheen lapseen, joka on aina saanut olla mahdollisesti kadehdittu, ihailtu ja hyvin ravittu sekä hoidettu. Ei ole tarvinnut hävetä koskaan. On harrastettu ja matkustettu. Köyhässä perheessä ei harrasteta. Mitään. Jos keksiikin halvan/ilmaisen harrastuksen, se kaatuu välineiden ja vaatteiden puutteseen. Köyhän perheen lapsi ei matkusta. Mihinkään. Ei edes linnanmäelle. Itse en ole lähes 40-vuotisen elämäni aikana esimerkiksi lentänyt ollenkaan, enkä käynyt etelässä. Vanhempien kanssa tiedän käyneeni yhden kerran korkeasaaressa kun olin pieni. Olen edelleenkin köyhä, matalapalkka-alalla. Teen töitä paljon mutta en elä palkallani. Opiskelemaan en voi lähteä koska ei ole varaa ottaa lainaa. Näin ollen, lapsenikin ovat köyhästä perheestä. Hekään eivät ole matkustaneet koskaan. Esikoiseni muutti hiljattain pois kotoa, joutui menemään ensimmäiseksi sosiaalitoimiston luukulle. Surkealla palkallani avustan toki aina kun joku euro laskujen jälkeen jää. Onneksi hän sentään kykenee opiskelemaan (matalapalkka-alalle) ammattiin. lainoja hän makselee vuosia aikanaan. Tulee olemaan köyhä hänkin todennäköisesti jollei satu hyvätuloista miestä kohdalle.

Sellainen, joka ei todella ole ole perinyt köyhyyttä, ei sitä tule koskaan ymmärtämään.

Ja niin mikä estää opiskelemasta äitiään parempipalkkaiseen ammattiin?

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"köyhyys periytyy" tarkoittaa ennen kaikkea sitä henkistä puolta asiassa. Kun  ihminen näkee konkreettisesti nälkää ja kärsii puutteesta lapsena, siitä seuraa valtavia psyykkisiä ongelmia, mm. häpeää. Tosi helppoa sanoa että kaikki tiet ovat auki senkun nostaa läskinsä sohvasta ja opiskelee. Masennus on ainainen seuralainen ihmisellä joka on kasvanut häpeässä. Eikä se huonommuuden tunne katoa mihinkään kun täytät 18 ja muutat omillesi. Elämäntaidot, asenteet, itseluottamus, nämä kaikki jo valmiiksi reilusti miinuksella. Lähde siinä sitten rakentamaan hyvillä mielin omaa elämää, kun opiskelut  ovat jääneet kotona asuessa kesken (koska ei ollut enää rahaa bussikorttiin ja kirjoihin, vaatteetkin niin kamalia ettei kehdannut koulussa muita silmiin katsoa) kun et ole opiskellut, et todennäköisesti saa työtä. Tai jos saat, se on alipalkattua ja -arvostettua paskaduunia jolla ei elä. Eli köyhyys ja häpeä jatkuu siinäkin suhteessa. Millainen on tällaisen ihmisen elämänpolku kun se on alusta asti ollut yhtä helvettiä? Verrattuna keski- tai suurituloisen perheen lapseen, joka on aina saanut olla mahdollisesti kadehdittu, ihailtu ja hyvin ravittu sekä hoidettu. Ei ole tarvinnut hävetä koskaan. On harrastettu ja matkustettu. Köyhässä perheessä ei harrasteta. Mitään. Jos keksiikin halvan/ilmaisen harrastuksen, se kaatuu välineiden ja vaatteiden puutteseen. Köyhän perheen lapsi ei matkusta. Mihinkään. Ei edes linnanmäelle. Itse en ole lähes 40-vuotisen elämäni aikana esimerkiksi lentänyt ollenkaan, enkä käynyt etelässä. Vanhempien kanssa tiedän käyneeni yhden kerran korkeasaaressa kun olin pieni. Olen edelleenkin köyhä, matalapalkka-alalla. Teen töitä paljon mutta en elä palkallani. Opiskelemaan en voi lähteä koska ei ole varaa ottaa lainaa. Näin ollen, lapsenikin ovat köyhästä perheestä. Hekään eivät ole matkustaneet koskaan. Esikoiseni muutti hiljattain pois kotoa, joutui menemään ensimmäiseksi sosiaalitoimiston luukulle. Surkealla palkallani avustan toki aina kun joku euro laskujen jälkeen jää. Onneksi hän sentään kykenee opiskelemaan (matalapalkka-alalle) ammattiin. lainoja hän makselee vuosia aikanaan. Tulee olemaan köyhä hänkin todennäköisesti jollei satu hyvätuloista miestä kohdalle.

Sellainen, joka ei todella ole ole perinyt köyhyyttä, ei sitä tule koskaan ymmärtämään.

Ja niin mikä estää opiskelemasta äitiään parempipalkkaiseen ammattiin?

Niinpä. Ja muutama muukin kysymys tuli mieleen. Harmi, että ketju on vanha, mutta toivottavasti joku muu osaisi vastata.

Miksi äitikin on valinnut matalapalkka-alan, kun Suomessa voi opiskella mitä tahansa ilman lukukausimaksuja?

Miksi nämä köyhyyden perineet pitävät aina sitä tekosyynä opiskelemattomuudelle, että eivät saa vanhemmilta taloudellista apua? Totuus kun kuitenkin omassa ystäväpiirissäni on se, että ns. hyvistä perheistä tulleet ovat juuri niitä, joita ei kotoa auteta - kun apua ei haluta. Omillaan pärjäämisen malli on niin vahvana.

En minäkään aikanaan apua pyytänyt, eikä sitä tyrkytetty. Tehtiin mitä tahansa töitä ja tulojen mukaan elettiin. En ottanut opintolainaakaan kuin huvikseni uuteen puhelimeen. Leveämmin elivät köyhempien perheiden lapset ja kesäisin hakivat toimeentulotukia. Mä en yliopistoaikana edes tiennyt, että sossusta voisi saada ilmaista rahaa. En edes tiennyt, mikä on sossu.

Miksi ns. köyhät eivät ymmärrä sitä, että lapseni on itse tienannut ja säästänyt rahaa vaatteiden ostoa varten? Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että perheet, joilla rahaa on enemmän, pitävät rahahanat lasten kanssa huomattavasti tiukemmalla, juuri siksi, että lapset oppivat työn arvon? Köyhempien kakaroiden pitäis saada kaikki just nyt heti (ja kaikki mitä muillakin on) mutta töitä ei olla valmiita tekemään. Ja tällä tarkoita mm. koulussa ahkerointia, jotta tulevaisuudessa voi opiskella mitä haluaa.

-

Up

Aloitin keskustelun köyhyydestä, tässä linkki. 

http://www.vauva.fi/keskustelu/2820498/ponnistin-huonoista-oloista-akat…

Tässä aloitusviestini. Esim vastaaja 57 voisi ehkä miettiä noita köyhistä kakaroista puhumisiaan. 

Olisi kiva uskoa siihen, että pystyvä yksilö vaurastuu jne. vaikka tausta olisi kuinka hirveä. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että täysin ilman tukeakin voi pärjätä, mutta se ei tarkoita, että elämästä tulisi samanlainen kuin niillä, jotka ovat aivan eri lähtökohdista. Olen (noin) keskipalkkainen yksineläjä. Miksi ja miten en omista mitään?

Lapsuudenkodissa oli sekä fyysistä väkivaltaa että kaltoinkohtelua. Samaan aikaan olin koulukiusattu. Olin henkisesti aivan loppu jo reilusti alaikäisenä ja itsetuntoni oli täysin murskana.

Vanhemmat jättivät minut omilleen jo alaikäisenä, asustelin täysi-ikäisten kavereiden nurkissa ja tein keikkatöitä siivoojana heti kun sellaisia sain. Yhteiskunta ei avustanut, yritin kyllä hakea apua. Jouduin ostamaan kaiken irtaimiston ja maksamaan takuuvuokran lainarahalla, kun en saanut kaupungin asuntoa. Koska itsetuntoni oli olematon, hain ammattikouluun, vaikka jälkeenpäin ajatellen kaikki viittasi siihen, että olen enemmän akateemiseen maailmaan sopiva. Tein duunaritöitä useita vuosia ennen kuin uskalsin edes hakea yliopistoon. Siksi, että uskoin olevani huono ja tyhmä.

Selvisin päälle parikymppiseksi hyvin osin siksi, että olin blokannut kaikki tunteeni. Romahdin täydellisesti 23-vuotiaana ja aloin kärsiä tiheään toistuvista itkukohtauksista, peloista ja ahdistuksesta. Masennuin siten, että jo aloittamani yliopisto-opinnot viivästyivät vuosilla. Rahoitin säästöilläni ja opintolainalla vuosien kela-korvatun terapian itse, toimeentulotukea en saanut koska opiskelin pikkuhiljaa sairaanakin. Tein myös koko ajan kesätöitä.

Siihen aikaan kun muut ikäiseni ostivat asuntoja, olin vielä opiskelija. Valmistuin kyllä huippuarvosanoin. Nyttemmin en enää saa asuntolainaa, koska ei ole säästöjä. Uudelleen aloittamani säästöt kun hupenivat fyysisen sairauden vuoksi - olin pitkään vailla palkkatuloa. Vanhemmiltani en tule perimään mitään, he eivät ole mitään omistaneetkaan. Henkinen turvattomuus on ollut pahemi asia kuin aineellinen, tulen toimeen vähällä. Olen taas palkkatöissä vaativissa tehtävissä, taustaani ei takuulla arvaa jos ei tiedä.

Tuntuu pahalta kuunnella tuttujenkin suusta sellaista, että kyllä tässä iässä (42) pitää jo olla omaisuutta ja jos ei ole, se kertoo elämänhallinnan puutteista (vrt. perintönä köyhyys -keskustelu täällä).

Olisi kiva kuulla kohtalotovereiden kokemuksia. Ja niille, jotka eivät tajua, että kaltaisiani ihmisiä on, toivottavasti tämä ensi kerralla saa teidät miettimään kahdesti.

 

Vierailija kirjoitti:

Katsoin eilen tuon dokumentin ja eniten pisti silmään vanhempien velttous, äidin runsas ylipaino, avuttomuus ja selitys omalle lihavuudelle "Kun ei ole aikaa lapsen takia... Terveellinen ruoka on kallista..."

Ihan bullshittiä.

Ei kenenkään tarvitse syntyä kultalusikka suussa opiskellakseen ja työllistyäkseen. Harrastaakin voi, jos on tahtoa ja hitto vie, kaalipata, hernekeitto yms. perusruuat ovat hyviä, halpoja ja terveellisiä.

Ugh, olen puhunut.

En nähnyt kyseistä dokumenttia mutta oikeassa olet ehdottomasti! Jokainen voi itse miettiä miten voisi elämäänsä parantaa jos ei ole siihen tyytyväinen. Niin olen itsekin tehnyt kun ero tuli yllättäen nuorena 2 lapsen äitinä miehen aloitteesta. Jäin totaalisesti yksin pienten lasten kanssa ilman töitä ja kunnollista koulutusta. Tajusin kuitenkin heti että jotain pitää tehdä tai muuten menee koko loppuelämä ja lastenkin elämä pilalle köyhyydessä ja syrjäytyneenä eläen. Lapset siis menivät päiväkotiin ja minä opiskelemaan. Köyhää ja raskasta oli. Opintotuen ja -lainan varassa hyvin pitkälti eleltiin ne vuodet kun töitä en voinut opiskelujen ohella tehdä lasten takia. No tietysti lapsilisät ja elatusmaksut saatiin myös. Mutta sitten kun valmistuin sain hyvän työpaikan ja suunnilleen samoihin aikoihin tapasin nykyisen aviomieheni. Tänä päivänä elän omistusasunnossa ja käyn töissä. Olen nykyään 3 lapsen äiti, nuo kaksi ensimmäistä ovat jo aikuisia. Taloudellinen tilanne on hyvä ja elämä muutenkin kaikin puolin mukavaa. Jokainen on oman onnensa seppä. Uhriutuminen ärsyttää!!!