Omituisinta mitä isäntäpoppoo on tehnyt kyläreissullasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut oli kutsuttu kummilapsen syntymäpäiväjuhlille tai ainakin niin luulin. Nimittäin kun menin oikeana päivänä ja oikeana kellonaikana sinne, niin kyseinen silloin 8v lapsi oli itse ovella vastassa, nappasi käsissäni olevan lahjan itselleen mitään sanomatta ja läimäytti oven kiinni naamani edessä. Minä siinä sitten seisoin hetken ihmeissäni ja soitin pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. No, minä sitten lähdin pois paikalta mutta ihmettelin vain, että lahja kyllä kelpasi mutta mitään ei sanottu eikä pyydetty sisään vaikka minut oli kyllä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Pois lähtiessäni satuin näkemään ikkunasta vielä kuinka siellä olohuoneessa olivat lapsen vanhemmat ja joitain vieraita jotka siellä joivat kahvia ja söivät jotain.

Eivätkö lapsen vanhemmat tulleet selvittämään, missä sinä olit, jos kerran lapsi oli saanut sinulta lahjan? Ottivatko sinuun jälkeenpäin millään tavalla yhteyttä? Panivatko lapsensa kiittämään lahjasta? Jos mitään ei ole kuulunut, kannattaisi hankkia varmuus, että kohtelu on jatkossa asiallisempaa. Itse en jaksaisi kummina, jos vain lahja kelpaa mutta seura ei.

Jostain sen lapsen käytös on lähtöisin. Normaali vanhempi soittaisi edes perään ja pahoittelisi.

Voiko olla niin, että lapsi olisi avannut oven, ottanut lahjan kertomatta vanhemmilleen kuka oli oven takana ja keneltä lahja? Lapset eivät aina tällaisia tule ajatelleeksi. Tuntuisi tosi kummalliselta että vanhemmat ei reagoi saati ota mitään yhteyttä asian tiimoilta jälkeenpäin. Jos ihmettelivät miksi et tullut käymään, mutta eivät kehtaa kysyä.

Ei sillä, tätä ja muita ketjuja lukeneena ihmiset osaavat käyttäytyä hyvinkin kummallisesti. Kunhan nyt mietin, olisiko kuitenkin jokin väärinkäsitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kutsuu aika usein meitä yökylään, asutaan siis eri paikkakunnilla. Ollaan muutaman kerran vuoteen käytykin ja mukavaa on ollut. Viime kesänä kävimme sekä heidän mökillä (oltiin yksi yö ja sisko kovasti pyyteli jäämään toiseksikin, vähän oli nöksähtäneen oloinen kun ei oltu enempää). Toisella kerralla oltiin myös yksi yö heillä ja lapset saivat leikkiä keskenään. No lähtöpäivänä siskoni miehensä kanssa kertoi kuinka tämä oli ensimmäinen kerta kun heistä oli oikeasti kiva nähdä meitä moneen vuoteen, he ovat kuulemma niin erakoita ja on ollut mielialan kanssa ongelmia niin heistä on ollut hirveää kun ollaan käyty. Mä olin tosi loukkaantunut. Ikinä en tunge kenellekään ja kutsu on aika tullut heiltä. Nyt on meillä menoa siskoni kaupunkiin ja hän on moneen kertaan ihmetellyt miksi ei olla yötä heillä. En aio siis olla ikinä enää yötä, koskaan ei voi tietää haluavatko oikeasti kylään meidät vai tuntuuko inhottavalta.

No eikö kannattaisi mainita tästä siskollesi? Sanoisit asian kuten kerroit tässä. Että et voi tietää milloin kutsu on vilpitön ja että et halua vaivata siskoasi silloin kun vierailu ei oikeasti sovi hänelle. Suu auki ja puhumaan asia selväksi niin ei tarvitse sitten tällaista kyräilyä ja pelleilyä.

Tämä! Sisko kuitenkin rohkaistui sanomaan mielialaongelmista. Ne kun ovat päällä, ei käytös silloin välttämättä ole ihan loogista

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmille kun menemme "syömään" niin syön aina kotona etukäteen ja sanon sitten appilassa joko että olen juuri syönyt, tai sitten otan vain puolikkaan pikkuperunan ja t-lusikallisen kastiketta sillä perusteella että olen syönyt juuri kotona ennen lähtöä, sillä en olisi kehdannut olla se joka syö lasten nenän edestä ruuat. Tuolla kun vielä tapana on että lapset ottavat ensin. Miehen lapset(ja mieskin itse) ovat suursyömäreitä, ja toinen on lihavakin, ja heillä on ruokaa kukkuralautaselliset. Kukaan ei sano lapsille etät hei, toisillekin pitää jäädä.

Anoppi hymyilee että onpas mukavaa kun lapsille ruoka maittaa. Sitten alkaa taiteilu että kuinka paljon kehtaan ottaa ettei joku jää ilman. Lopulta tuosta tuli niin ikävää minulle että aloin syömään kotona etukäteen niin ei tarvinnut enää pelleillä ja arvuutella otanko peukalonpäänkokoisen perunan, vai en perunaa ollenkaan, jos joku jää sitten ilman. 

Nyttemmin minulla on ruokarajoitteita, ja nojaan niihin. Jos syömme yhdessä niin minulla on omat ruuat mukana, ja nyt minullakin on lautasella normaaliannos. Tai jos grillaamme niin tuon itselleni omat grillattavat. Aina on tuntunut että appiväki tekee ruokaa vain omalle perheelle, johon minä en kuulu.

Mutta se ihmetys tässä, niin se on se ettei muka vuosienkaan jälkeen ole tarpeeksi ruokaa tarjolla. Ja toinen se että käyköhän näin kaikkien muidenkin vieraiden kohdalla, eli että joka porukasta aina yksi jää ilman ruokaa, vai tehdäänköhän muille tarpeeksi ruokaa? 

Miksei se sun mies sano äidilleen että tekee riittävän paljon sitä ruokaa? Miten sun mies kommentoi tilannetta?

Vierailija kirjoitti:

Jatkuupi.. sisko on muuten muutamaan kertaan jo sanonut että "tuuttehan sitten ensi kesänä varmasti mökille" juuuuu...

Miksette sano perheenjäsenillenne suoraan mikö vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut oli kutsuttu kummilapsen syntymäpäiväjuhlille tai ainakin niin luulin. Nimittäin kun menin oikeana päivänä ja oikeana kellonaikana sinne, niin kyseinen silloin 8v lapsi oli itse ovella vastassa, nappasi käsissäni olevan lahjan itselleen mitään sanomatta ja läimäytti oven kiinni naamani edessä. Minä siinä sitten seisoin hetken ihmeissäni ja soitin pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. No, minä sitten lähdin pois paikalta mutta ihmettelin vain, että lahja kyllä kelpasi mutta mitään ei sanottu eikä pyydetty sisään vaikka minut oli kyllä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Pois lähtiessäni satuin näkemään ikkunasta vielä kuinka siellä olohuoneessa olivat lapsen vanhemmat ja joitain vieraita jotka siellä joivat kahvia ja söivät jotain.

Eivätkö lapsen vanhemmat tulleet selvittämään, missä sinä olit, jos kerran lapsi oli saanut sinulta lahjan? Ottivatko sinuun jälkeenpäin millään tavalla yhteyttä? Panivatko lapsensa kiittämään lahjasta? Jos mitään ei ole kuulunut, kannattaisi hankkia varmuus, että kohtelu on jatkossa asiallisempaa. Itse en jaksaisi kummina, jos vain lahja kelpaa mutta seura ei.

Jostain sen lapsen käytös on lähtöisin. Normaali vanhempi soittaisi edes perään ja pahoittelisi.

Voiko olla niin, että lapsi olisi avannut oven, ottanut lahjan kertomatta vanhemmilleen kuka oli oven takana ja keneltä lahja? Lapset eivät aina tällaisia tule ajatelleeksi. Tuntuisi tosi kummalliselta että vanhemmat ei reagoi saati ota mitään yhteyttä asian tiimoilta jälkeenpäin. Jos ihmettelivät miksi et tullut käymään, mutta eivät kehtaa kysyä.

Ei sillä, tätä ja muita ketjuja lukeneena ihmiset osaavat käyttäytyä hyvinkin kummallisesti. Kunhan nyt mietin, olisiko kuitenkin jokin väärinkäsitys.

Olen se, jolle tuo tapahtui. Tuon kummilapsen äiti kertoi itse minulle, että hän oli lähettänyt tytön ovelle minut vastaan kun soitin ovikelloa. Hän myös sanoi, että tyttö ei ollut huomannut päästää minut sisään eikä siinä ollut mitään pahaa, koska lasten aivot vasta ovat kehittymässä eivätkä he siksi aina tule ajatelleeksi, että mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Siksi tyttö ei ollut tehnyt mitään pahaa, koska hänhän on vasta lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut oli kutsuttu kummilapsen syntymäpäiväjuhlille tai ainakin niin luulin. Nimittäin kun menin oikeana päivänä ja oikeana kellonaikana sinne, niin kyseinen silloin 8v lapsi oli itse ovella vastassa, nappasi käsissäni olevan lahjan itselleen mitään sanomatta ja läimäytti oven kiinni naamani edessä. Minä siinä sitten seisoin hetken ihmeissäni ja soitin pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. No, minä sitten lähdin pois paikalta mutta ihmettelin vain, että lahja kyllä kelpasi mutta mitään ei sanottu eikä pyydetty sisään vaikka minut oli kyllä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Pois lähtiessäni satuin näkemään ikkunasta vielä kuinka siellä olohuoneessa olivat lapsen vanhemmat ja joitain vieraita jotka siellä joivat kahvia ja söivät jotain.

Eivätkö lapsen vanhemmat tulleet selvittämään, missä sinä olit, jos kerran lapsi oli saanut sinulta lahjan? Ottivatko sinuun jälkeenpäin millään tavalla yhteyttä? Panivatko lapsensa kiittämään lahjasta? Jos mitään ei ole kuulunut, kannattaisi hankkia varmuus, että kohtelu on jatkossa asiallisempaa. Itse en jaksaisi kummina, jos vain lahja kelpaa mutta seura ei.

Jostain sen lapsen käytös on lähtöisin. Normaali vanhempi soittaisi edes perään ja pahoittelisi.

Voiko olla niin, että lapsi olisi avannut oven, ottanut lahjan kertomatta vanhemmilleen kuka oli oven takana ja keneltä lahja? Lapset eivät aina tällaisia tule ajatelleeksi. Tuntuisi tosi kummalliselta että vanhemmat ei reagoi saati ota mitään yhteyttä asian tiimoilta jälkeenpäin. Jos ihmettelivät miksi et tullut käymään, mutta eivät kehtaa kysyä.

Ei sillä, tätä ja muita ketjuja lukeneena ihmiset osaavat käyttäytyä hyvinkin kummallisesti. Kunhan nyt mietin, olisiko kuitenkin jokin väärinkäsitys.

Olen se, jolle tuo tapahtui. Tuon kummilapsen äiti kertoi itse minulle, että hän oli l

ähettänyt tytön ovelle minut vastaan kun soitin ovikelloa. Hän myös sanoi, että tyttö ei ollut huomannut päästää minut sisään eikä siinä ollut mitään pahaa, koska lasten aivot vasta ovat kehittymässä eivätkä he siksi aina tule ajatelleeksi, että mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Siksi tyttö ei ollut tehnyt mitään pahaa, koska hänhän on vasta lapsi.

No, just näin. Mitään ei voi vaatia, mistään ei anneta palautetta lapselle. Sen kun lapsi möllöttää menemään, kun hänhän on vasta lapsi. Ei ihme, että kirkkain kärki Suomen osalta onbjo takana ja nyt mennään alamäkeä hamaan loppuun asti.

Telkkarin katsominen on mun mielestä tosi epäkohtelias ja yllättävän yleinen tapa! Kutsutaan vieraita, mutta sen sijaan että seurusteltaisiin heidän kanssaan, katsotaankin vaan telkkaria ja parhaimmillaan kommentoidaan niitä tv:n tapahtumia.

Ala-asteaikaisen kaverini perheessä 80-luvulla pie reskeltiin ihan siekailematta ainakin lapsivieraiden läsnä ollessa. Eikä siis niin, että vahinkopaukku olisi päässyt ja olisi pyydetty anteeksi, vaan esim. niin, että perheen äiti puhui meille jotain kaverini huoneessa, ja lähtiessään huoneesta siinä kävellessään töräytti. Tai perheen isä istui sohvalla lukemassa lehteä ja välillä pie raisi äänekkäästi ja jatkoi lukemista niin kuin ei mitään. Kaverini ei (kai) ainakaan koulussa paukutellut, mutta eipä hän toisaalta myöskään reagoinut vanhempiensa käytökseen mitenkään, ei virnistellen eikä häpeillenkään tms.

Kirjoitan varalta tuon sanan noin, kun en ole varma, kuuluuko se palstalla kiellettyjen joukkoon :D

Appi vaimoineen kyselee usein kylään. Asuvat ulkomailla, enkä ole heidän luonaan käynyt moneen vuoteen. Mies käy ehkä kerran vuodessa. Yksi syy on se, ettei siellä saa ruokaa. Minä, pienikokoinen nainen, joka ei paljoa päivän aikana syö, joudun myös kärvistelemään nälässä. Totuimmekin aika nopeasti ostamaan matkalla eväät tai jos joku paikka on auki, käymme ulkona syömässä. Jouluna oli kurjaa, kun paikat olivat kiinni: riisipuuro tarjottiin klo 10 ja jouluruoasta sanottiin aina aikataulu, esim. klo 15, mutta ruoka viivästyi tunnilla, ja kun ei ollut vielä tunninkaan päästä edes aloitettu, niin lopulta syötiin klo 19-20 aikaan. Appi kehuu myös että alkoholia riittää aina, mutta käytännössä se tarkoittaa olutta. Joskus ollaan vietetty juhannustakin yhdessä, ja yhdessä tehtiin kauppalistaa. Kysyttiin, mitä alkoholia haluan, ja sanoin, että kuiva omenasiideri käy. Sain ällömakeaa marjasiideriä. Jotain muutakin oli kauppalistalla, mm. maitoa ja leikkelettä, mutta ne unohtuivat kokonaan kauppaan. On tarjottu, että hakevat meidät asemalta, ettei tarvitsisi taksilla tulla, mutta kun olemme asemalla, niin soittavatkin, että siivoavatkin nyt, ja käskevät tulemaan taksilla. Kerran odotimme taksipylväällä 45 min. Jos olemme saapuneet illalla, aamupalatarvikkeita ei ole. Kerran oli kahvi ja wc-paperi loppu ja leipä homeessa. En oikeasti koskaan ole tuntenut oloani tervetulleeksi ja on olo, että pitäisi lähteä kotiin mahdollisimman pian, vaikka sanovatkin aina muuta. Vietämmekin nykyään joulut minun vanhemmillani, koska siellä saa syödä itsensä ähkyyn ja aina löytyy kaapeista syötävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut oli kutsuttu kummilapsen syntymäpäiväjuhlille tai ainakin niin luulin. Nimittäin kun menin oikeana päivänä ja oikeana kellonaikana sinne, niin kyseinen silloin 8v lapsi oli itse ovella vastassa, nappasi käsissäni olevan lahjan itselleen mitään sanomatta ja läimäytti oven kiinni naamani edessä. Minä siinä sitten seisoin hetken ihmeissäni ja soitin pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. No, minä sitten lähdin pois paikalta mutta ihmettelin vain, että lahja kyllä kelpasi mutta mitään ei sanottu eikä pyydetty sisään vaikka minut oli kyllä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Pois lähtiessäni satuin näkemään ikkunasta vielä kuinka siellä olohuoneessa olivat lapsen vanhemmat ja joitain vieraita jotka siellä joivat kahvia ja söivät jotain.

Eivätkö lapsen vanhemmat tulleet selvittämään, missä sinä olit, jos kerran lapsi oli saanut sinulta lahjan? Ottivatko sinuun jälkeenpäin millään tavalla yhteyttä? Panivatko lapsensa kiittämään lahjasta? Jos mitään ei ole kuulunut, kannattaisi hankkia varmuus, että kohtelu on jatkossa asiallisempaa. Itse en jaksaisi kummina, jos vain lahja kelpaa mutta seura ei.

Jostain sen lapsen käytös on lähtöisin. Normaali vanhempi soittaisi edes perään ja pahoittelisi.

Voiko olla niin, että lapsi olisi avannut oven, ottanut lahjan kertomatta vanhemmilleen kuka oli oven takana ja keneltä lahja? Lapset eivät aina tällaisia tule ajatelleeksi. Tuntuisi tosi kummalliselta että vanhemmat ei reagoi saati ota mitään yhteyttä asian tiimoilta jälkeenpäin. Jos ihmettelivät miksi et tullut käymään, mutta eivät kehtaa kysyä.

Ei sillä, tätä ja muita ketjuja lukeneena ihmiset osaavat käyttäytyä hyvinkin kummallisesti. Kunhan nyt mietin, olisiko kuitenkin jokin väärinkäsitys.

Eihän tuolle lahjan tulleella tultu avaamaan oveakaan, vaikka pimputti ovikelloa.

Olin tutustunut opiskelijapiireissä muutaman vuotta vanhempaan nuoreen mieheen. Olimme tunteneet noin vuoden ja olimme kuin pariskunta, mutta hän ei varsinaisesti halunnut sitoutua. Tyydyin siihen mitä sain. Tuon vuoden jälkeen hän vaihtoi opiskelupaikkakuntaa ja menin hänen kutsumanaan hänen luokseen. Pääsin asuntoon sisään, ja sitten hän ilmoittikin, että on pakko käydä moikkaamassa kavereita ja jätti minut yksin. Olin koko päivän ja illan yksin. Kaikilla ei ollut vielä älypuhelimia tuolloin, kuten ei minullakaan, joten oikeastaan mitään tekemistä minulla ei ollut. Ensimmäisen kerran soitin hänelle kolmen tunnin jälkeen, jolloin hän ei antanut aika-arviota, milloin tulisi takaisin. Soitin taas parin tunnin jälkeen uudestaan, silloin arvio oli: "ehkä tunti, älä soittele". Lopulta hän tuli takaisin puolenyön aikaan ja olisin halunnut keskustella hänen kanssaan siitä, että olin hänen luonaan, ja hän häipyi tunneiksi. Hän esitti nukkuvaa. Seuraavana päivänä sain jopa avaimen, jotta sain haettua itselleni pakastepizzaa ja limsaa, kun hän oli opiskelemassa. Hänen piti tulla takaisin klo 14, mutta hän oli taas koko illan poissa. Kun hän sai tietää, että olin ostanut pizzaa, hän raivostui: voisin tehdä elämälläni niin paljon muutakin, kuin syödä sellaista. Itkin yön, koska yritin keskustella hänen kanssaan, mutta hän käänsi kylmästi selkänsä minua päin ja esitti taas nukkuvaa.

Seuraavana päivänä lähdimme pienellä porukalla junalla jonnekin (tämä oli ihan suunniteltua) ja miehellä oli paikka minun vieressäni, ja kahdella hänen naispuolisella opiskelukavereillaan oli paikat samassa vaunussa toisessa päässä. Mies oli lähes koko matkan toisessa päässä toinen nainen sylissään.

Sen reissun jälkeen tajusin, kuinka huonosti mies oli ylipäätään minua koko vuoden ajan kohdellut, ja tämä oli viimeinen niitti, ja hän olikin hyvin narsistinen henkilö ylipäätään. Hän myös sanoi suoraan, että hänestä ja tästä toisesta naisesta voisi tulla jotain, ja hän oli hyvin onnellinen. Kysyin, että mites minä, niin hän kylmästi totesi, ettei koskaan ole pitänyt minua minään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut oli kutsuttu kummilapsen syntymäpäiväjuhlille tai ainakin niin luulin. Nimittäin kun menin oikeana päivänä ja oikeana kellonaikana sinne, niin kyseinen silloin 8v lapsi oli itse ovella vastassa, nappasi käsissäni olevan lahjan itselleen mitään sanomatta ja läimäytti oven kiinni naamani edessä. Minä siinä sitten seisoin hetken ihmeissäni ja soitin pari kertaa ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. No, minä sitten lähdin pois paikalta mutta ihmettelin vain, että lahja kyllä kelpasi mutta mitään ei sanottu eikä pyydetty sisään vaikka minut oli kyllä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä. Pois lähtiessäni satuin näkemään ikkunasta vielä kuinka siellä olohuoneessa olivat lapsen vanhemmat ja joitain vieraita jotka siellä joivat kahvia ja söivät jotain.

Eivätkö lapsen vanhemmat tulleet selvittämään, missä sinä olit, jos kerran lapsi oli saanut sinulta lahjan? Ottivatko sinuun jälkeenpäin millään tavalla yhteyttä? Panivatko lapsensa kiittämään lahjasta? Jos mitään ei ole kuulunut, kannattaisi hankkia varmuus, että kohtelu on jatkossa asiallisempaa. Itse en jaksaisi kummina, jos vain lahja kelpaa mutta seura ei.

Jostain sen lapsen käytös on lähtöisin. Normaali vanhempi soittaisi edes perään ja pahoittelisi.

Voiko olla niin, että lapsi olisi avannut oven, ottanut lahjan kertomatta vanhemmilleen kuka oli oven takana ja keneltä lahja? Lapset eivät aina tällaisia tule ajatelleeksi. Tuntuisi tosi kummalliselta että vanhemmat ei reagoi saati ota mitään yhteyttä asian tiimoilta jälkeenpäin. Jos ihmettelivät miksi et tullut käymään, mutta eivät kehtaa kysyä.

Ei sillä, tätä ja muita ketjuja lukeneena ihmiset osaavat käyttäytyä hyvinkin kummallisesti. Kunhan nyt mietin, olisiko kuitenkin jokin väärinkäsitys.

Olen se, jolle tuo tapahtui. Tuon kummilapsen äiti kertoi itse minulle, että hän oli lähettänyt tytön ovelle minut vastaan kun soitin ovikelloa. Hän myös sanoi, että tyttö ei ollut huomannut päästää minut sisään eikä siinä ollut mitään pahaa, koska lasten aivot vasta ovat kehittymässä eivätkä he siksi aina tule ajatelleeksi, että mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Siksi tyttö ei ollut tehnyt mitään pahaa, koska hänhän on vasta lapsi.

Sinä soitit kuitenkin ovikelloa kertomasi mukaan pariinkiin otteeseen.

Jossain ketjun alkupuolella joku kehottaa vaihtamaan ystäväpiiriä, ja kun tämän ketjun kahlaa läpi, täytyy toivoa, että mahdollisimman moni tänne kirjoittanut ja muutkin vastaavaa kokeneet ovat tehneet niin, siis hankkineet järjellisemmät ystävät. Sukulaisia on tietysti hankalampi vaihtaa, mutta ei kaikkien kanssa ole silti pakko olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

että kutsutaan pitkästä matkasta ihmisiä, jopa yökylään, ja pantataan ruokaa. Tarjoillaan niin vähän, että pikkulintukaan ei sillä määrällä elä! Ihan aidosti haluaisin näiltä ruuanpanttaajilta kysyä, että oletteko niin saitoja (miksi sitten pyydätte ihmisiä kylään?!?!) vaiko vain niin tyhmiä, että ei tajuta kattaa riittävästi ruokaa? Mä kallistun omassa tuttavapiirissä tuohon jälkimmäiseen...

Mulla on myös kokemusta tuosta nälässä pidosta kylämatkalla. Meillä yksi tuttavaperhe, joka laittaa tarjolle niin vähän ruokaa, että siitä ei yksikertaisesti kehtaa ottaa riittävästi, koska muutoin puolet porukasta jää ilman ruokaa :(

No, me ei ruuanpihtaajilla käydä yökylässä, korkeintaan ohimennen poiketaan. Keksitään aina joku tekosyy, että ei päästä yökylään.

Ettekö te, aikuiset ihmiset, sitten millään voi/tajua viedä mieleistänne lisäruokaa tuliaisina vierailulle mennessä, niin että sitä riittäisi niin paljon kuin itse olette tottuneet syömään? Silloinhan kaikki olisi teidänkin mielestänne hyvin, eikä tarvitsisi olla nälässä siellä kyläpaikassa?

Jotkut ovat itse niin pieniruokaisia, etteivät yksinkertaisesti osaa varautua sen enemmällä ruoalla vieraita varten. Jotkut taas ovat muuten vain aivan onnettomia ja taitamattomia arvioimaan ruoan menekkiä, etteivät siinä koskaan onnistu, hyvistä aikomuksista huolimatta.

Joku taas voi olla taloudellisesti niin ehdottoman tiukilla, ettei sitä ruokaa kertakaikkiaan voi laittaa enempää, ei edes sen parin euron edestä - muuten jää joku ruokailu heiltä itseltä kokonaan väliin siinä kuussa, ennen kuin rahaa taas tulee. :/ Kun on oikeasti köyhä, niin jokainen viisisenttinenkin merkkaa paljon!

Eikä se köyhyys näy välttämättä heti muuten missään, - esim. sisustuksessa, vaatetuksessa tai kodin siisteydessä - eikä siitä tietenkään kehdata välttämättä kaikille (tai kenellekään) kertoa... Näkyy sitten vain joissain tuollasissa jutuissa.

Jos ei ole varaa tai jos ei ole aivotoimintaa edes nimeksi, ei pidä kutsua ketään kylään eikä varsinkaan yökylään. Vaikka ruoka on kallistunut, sitä riittää Suomessa edelleen ja esimerkiksi jostain Lidlistä voi hankkia edullisesti ihan riittävästi tarjottavaa. Tai sitten hyödyntää Suomen luontoa ja käyttää tarjoomuksissaan itse kerättyjä sieniä ja marjoja yms. Mutta vieraiden nälässä pitäminen on todella noloa. Häpeäisin kuoliaaksi, jos kuulisin jonkun vieraistani valittaneen nähneensä nälkää minun luonani.

Jos rahat on oikeasti niin tiukalla että kahden euron lisä yhden päivän ruokabudjettiin on mahdoton teko, niin silloin ei ole oikea aika kestitä vieraita. Suosittelen ottamaan yhteyttä sosiaalineuvojaan, Suomessa saa kuitenkin sen verran tukia että elämä on varmasti kovin solmussa jos tilanne on noin vaikea.

Mitä?! Että köyhällä ei saisi olla sosiaalista elämää eikä hän saisi seurustella ystävien ja sukulaisten kanssa? Vaan pitäisi vain hävetä yksin kolossaan, entistä enemmän yksinäisenä, masennuksissa ja tylsistyneenä? Kamoon, mitä varten ne ystävät ja sukulaiset sitten ovat, jos eivät edes henkisenä tukena ja ymmärtäjänä? :O " Hädässä oikea ystävä tunnetaan", todellakin!

Ei se valtiokaan mikäön raha-automaatti ole, että se joka tilanteeseen ehtii tuosta vaan apuun. , sormia napsauttamalla! Eikä niitä tukia useinkaan tule silti niin paljon, että ne riittäisivät edes itselle kaikkeen - saati vieraiden kestitsemiseen. :/ Jos noin olisi, niin Suomessa ei olisi esim. leipäjonoja, joista niistäkään ei ole kaikille tarvitsijoille jakaa, eikä riittävästi. :(

Jos minulla olisi noin "etuoikeutetuiksi" kestittäviksi itsensä tuntevia ystäviä ja vieraita silloin, kun elämä oikein potkii päähän, niin olisipa kyllä tosi surullista... :(

Itse ainakin olemme ystävieni kanssa niin avoimia, että kerromme ilot ja surut kaikkina aikoina. Jos joku ystäväni on / olisi joskus täysin pa-tilanteessa, niin tottakai minä voin/voisin silti käydä kylässä piristämässä edes hänen mieltään muuten, olemalla läsnä ja välittämällä! Veisin silloin mielelläni hänelle tuliaisiksi kyläilytarjottavat mennessäni, ehkä vähän ekstraakin. Olen joskus auttanut tuntemattomampiakin tällä tavoin, viemällä ruokaa: ei ole minulle iso uhraus, mutta voi olla tosi iso asia sille toiselle!

Tiedän, että ystävänikin puolestaan auttaisivat, jos olisin oikein vaikeassa tilanteessa, eivätkä odottaisi minulta mitään kestitystä - vaan tulisivat käymään silti, köyhyydestä huolimatta. Jos joku loukkaantuisi siitä, ettei ole tarjottavaa, niin saisi rauhassa olla tulematta enää ja olla olematta yhteykdissa enää - sellaisia kavereita ja tuttuja ei kukaan tarvitse! Eikä varsinkaan sellaisia jotka sitten kauhustelevat AV-palstalla sitä, kun eivät saaneet vierailulla mieleistään, täyttä kestitystä eikä pöydässä ollut paljonkaan syötävää kenellekään! (Eri asia silloin, jos isäntäväellä on selvästi varaa ja itselleen herkkuja, mutta muille ei anneta.)

- Toivottavasti tuollaiset itsekkäät "etuoikeutetut" ihmiset mätänevät yksin kotiinsa sitten, kun omalle kohdalle sattuu ikäviä elämäntilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmille kun menemme "syömään" niin syön aina kotona etukäteen ja sanon sitten appilassa joko että olen juuri syönyt, tai sitten otan vain puolikkaan pikkuperunan ja t-lusikallisen kastiketta sillä perusteella että olen syönyt juuri kotona ennen lähtöä, sillä en olisi kehdannut olla se joka syö lasten nenän edestä ruuat. Tuolla kun vielä tapana on että lapset ottavat ensin. Miehen lapset(ja mieskin itse) ovat suursyömäreitä, ja toinen on lihavakin, ja heillä on ruokaa kukkuralautaselliset. Kukaan ei sano lapsille etät hei, toisillekin pitää jäädä.

Anoppi hymyilee että onpas mukavaa kun lapsille ruoka maittaa. Sitten alkaa taiteilu että kuinka paljon kehtaan ottaa ettei joku jää ilman. Lopulta tuosta tuli niin ikävää minulle että aloin syömään kotona etukäteen niin ei tarvinnut enää pelleillä ja arvuutella otanko peukalonpäänkokoisen perunan, vai en perunaa ollenkaan, jos joku jää sitten ilman. 

Nyttemmin minulla on ruokarajoitteita, ja nojaan niihin. Jos syömme yhdessä niin minulla on omat ruuat mukana, ja nyt minullakin on lautasella normaaliannos. Tai jos grillaamme niin tuon itselleni omat grillattavat. Aina on tuntunut että appiväki tekee ruokaa vain omalle perheelle, johon minä en kuulu.

Mutta se ihmetys tässä, niin se on se ettei muka vuosienkaan jälkeen ole tarpeeksi ruokaa tarjolla. Ja toinen se että käyköhän näin kaikkien muidenkin vieraiden kohdalla, eli että joka porukasta aina yksi jää ilman ruokaa, vai tehdäänköhän muille tarpeeksi ruokaa? 

Mikä on t-lusikka? Jotain sukua teepaidalle kenties? Syötkö myös t-leipiä?

Mulla on eräs ystävä, jonka luona tiedän aina joutuvani johonkin töihin ja se välillä ärsyttää.

Ihan kiva olla avuksi ja silleen, mutta en tykkää että kutsutaan kylään kun sitten kylässä vinkataan että "voitaiskin mennä keräämään vadelmia!" (VIHAAN marjastusta, etenkin vadelmankeruuta) tai "hei tehtäskö tässä samalla vähän remppavalmisteluja ja puretaan noi keittiönkaapit?" tai "käyääks kaupassa ja tehään pizzaa? Tehään kerralla pari pellillistä, niin mulle riittää huomisekskin." Että mitä hittoa?!

Nykyään toki osaan jo vähän enteillä tällaista toimintaa, mutta en silti voi tietää miten vaikkapa pukeutua, tai jos siellä sitten onkin vaikka jotain muitakin niin ei kehtaisi ihan remppakuteissa mennä. Emmä tiiä, hankalaa, enkä ite toimisi noin. Tuntuu aina jotenkin ansaan ajetulta, kun olen mennyt kylään mutta joudunkin töihin haluamattani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Appivanhemmille kun menemme "syömään" niin syön aina kotona etukäteen ja sanon sitten appilassa joko että olen juuri syönyt, tai sitten otan vain puolikkaan pikkuperunan ja t-lusikallisen kastiketta sillä perusteella että olen syönyt juuri kotona ennen lähtöä, sillä en olisi kehdannut olla se joka syö lasten nenän edestä ruuat. Tuolla kun vielä tapana on että lapset ottavat ensin. Miehen lapset(ja mieskin itse) ovat suursyömäreitä, ja toinen on lihavakin, ja heillä on ruokaa kukkuralautaselliset. Kukaan ei sano lapsille etät hei, toisillekin pitää jäädä.

Anoppi hymyilee että onpas mukavaa kun lapsille ruoka maittaa. Sitten alkaa taiteilu että kuinka paljon kehtaan ottaa ettei joku jää ilman. Lopulta tuosta tuli niin ikävää minulle että aloin syömään kotona etukäteen niin ei tarvinnut enää pelleillä ja arvuutella otanko peukalonpäänkokoisen perunan, vai en perunaa ollenkaan, jos joku jää sitten ilman. 

Nyttemmin minulla on ruokarajoitteita, ja nojaan niihin. Jos syömme yhdessä niin minulla on omat ruuat mukana, ja nyt minullakin on lautasella normaaliannos. Tai jos grillaamme niin tuon itselleni omat grillattavat. Aina on tuntunut että appiväki tekee ruokaa vain omalle perheelle, johon minä en kuulu.

Mutta se ihmetys tässä, niin se on se ettei muka vuosienkaan jälkeen ole tarpeeksi ruokaa tarjolla. Ja toinen se että käyköhän näin kaikkien muidenkin vieraiden kohdalla, eli että joka porukasta aina yksi jää ilman ruokaa, vai tehdäänköhän muille tarpeeksi ruokaa? 

Mikä on t-lusikka? Jotain sukua teepaidalle kenties? Syötkö myös t-leipiä?

You don't get out much, do you?

Omituisinta oli varmaan parikymppisenä se, kun menin hyvän kaverin kämpille ja hän poikaystävineen pelasi koko vierailuni ajan tietsikalla (kumpikin siis omallaan). Istuin heidän takanaan sängyllä ja kumpikaan hädin tuskin kääntyi koko aikana, kaveri jutteli kanssani silloin, kun pelissä ei ollut kriittinen tilanne päällä. Tuota tapahtui parillakin vierailulla, hyviä kavereita toki oltiin kaikki, mutta aika piittaamatonta silti. Emme enää nykyisin olekaan tekemisissä kuin silloin tällöin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on eräs ystävä, jonka luona tiedän aina joutuvani johonkin töihin ja se välillä ärsyttää.

Ihan kiva olla avuksi ja silleen, mutta en tykkää että kutsutaan kylään kun sitten kylässä vinkataan että "voitaiskin mennä keräämään vadelmia!" (VIHAAN marjastusta, etenkin vadelmankeruuta) tai "hei tehtäskö tässä samalla vähän remppavalmisteluja ja puretaan noi keittiönkaapit?" tai "käyääks kaupassa ja tehään pizzaa? Tehään kerralla pari pellillistä, niin mulle riittää huomisekskin." Että mitä hittoa?!

Nykyään toki osaan jo vähän enteillä tällaista toimintaa, mutta en silti voi tietää miten vaikkapa pukeutua, tai jos siellä sitten onkin vaikka jotain muitakin niin ei kehtaisi ihan remppakuteissa mennä. Emmä tiiä, hankalaa, enkä ite toimisi noin. Tuntuu aina jotenkin ansaan ajetulta, kun olen mennyt kylään mutta joudunkin töihin haluamattani. 

Mikset voi sanoa että "ei en mä tykkää marjastaa, enkä jaksa, istutaan nyt vaan iltaa täällä sun luona " tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on eräs ystävä, jonka luona tiedän aina joutuvani johonkin töihin ja se välillä ärsyttää.

Ihan kiva olla avuksi ja silleen, mutta en tykkää että kutsutaan kylään kun sitten kylässä vinkataan että "voitaiskin mennä keräämään vadelmia!" (VIHAAN marjastusta, etenkin vadelmankeruuta) tai "hei tehtäskö tässä samalla vähän remppavalmisteluja ja puretaan noi keittiönkaapit?" tai "käyääks kaupassa ja tehään pizzaa? Tehään kerralla pari pellillistä, niin mulle riittää huomisekskin." Että mitä hittoa?!

Nykyään toki osaan jo vähän enteillä tällaista toimintaa, mutta en silti voi tietää miten vaikkapa pukeutua, tai jos siellä sitten onkin vaikka jotain muitakin niin ei kehtaisi ihan remppakuteissa mennä. Emmä tiiä, hankalaa, enkä ite toimisi noin. Tuntuu aina jotenkin ansaan ajetulta, kun olen mennyt kylään mutta joudunkin töihin haluamattani. 

Mikset voi sanoa että "ei en mä tykkää marjastaa, enkä jaksa, istutaan nyt vaan iltaa täällä sun luona " tms?

Tai mikset pyydä kertomaan ja keskustelemaan jo etukäteen, ennen kuin menet hänen luo, että mitä "talkoilua" hän mahdollisesti odottaa sinulta sillä kertaa. Sitten voitte sopia, tettekö jotain vai ei mitään - tai tuletko ylipäätään ollenkaan.