Miksi hitossa uusioperheeseen pitaa hankkia se ankkurilapsi

Hankitaan ihan ydinperheisiinkin. Ensin kriisi, sitten sinettilapsi ja kas, puhtoinen ydinperhe hajoaa. Että turha täällä ilkkua...

osittain sen vuoksi, että miehen lapsen vuoksi jouduimme elämään lapsiperheen elämää ja halusin osallistua siihen tasa-arvoisena aikuisena. Koska en ollut miehen lapsen äiti eikä minulla ollut mitään oikeuksia hänen suhteensa, vain velvollisuuksia (jotka eivät johtuneet siitä, että mies olisi hoidattanut lastaan minulla vaan siitä, jokaisella aikuisella on velvollisuus ottaa aina lapsen etu huomioon), en ollut missään suhteessa tasa-arvoinen ja uusperheemme tuntui jakautuvan kahteen. Lisäksi minulle tuli kamala vauvakuume ja olin jo lähempänä kolmeakymmentä ja lapseton, ajattelin että nyt äkkiä tai ei ollenkaan. Ajattelin myös, että vaikka meille tulisi ero, niin mies on ainakin hyvä isä, koska olin nähnyt sen käytännössä. Teimme siis lapsen, eikä kaikki tosiaankaan sujunut hienosta ja kuin vettä vaan, mutta ongelmista huolimatta meillä on ollut ihan hyvä elämä, yhteinen lapsi on jo teini ja miehen lapsi aikuinen, meillä on kaikilla hyvä välit keskenämme jne. Vaikka ei se aina helppoa ole ollut. Toista lasta emme kyllä ikinä tehnteet, vaikka kummallakin pientä vauvakuumetta oli, sen verran niitä ongelmia kuitenkin aikoinaan oli, ettemme halunneet lisää lapsia siihen tilanteeseen tehdä. Ja nyt on jo liian myöhäistä. Onneksi tuli tuo yksi kuitenkin tehtyä.

kiitos kun kirjoitit.

ap

Hankitaan ihan ydinperheisiinkin. Ensin kriisi, sitten sinettilapsi ja kas, puhtoinen ydinperhe hajoaa. Että turha täällä ilkkua...

just toi ajattelu etta uuden elaman synnyttaminen on *valine* jonkun muun asian paikkaamiseen/korjaamiseen/nayttamiseen, eika vauvaa hankita vain sen vauvan itsensa takia.

Oli se perhetilanne sitten mika hyvansa.

ap

Oletko koskaan kuullut aidosta halusta olla vanhempi. Totta hitossa ensin pitää ottaa huomioon jo olemassa olevat lapset, mutta mustaa ja valkoista laitetaan, kun kätesi maalaa maisemaa.



Pikkusisko on meidän pojille ihan valtava lisäarvo.



Lapset eivät enää sido pariskuntia yhteen, jos lapsia tehtäisiin miestä pidättelemään, ei olisi uusperheitäkään.

Hankitaan ihan ydinperheisiinkin. Ensin kriisi, sitten sinettilapsi ja kas, puhtoinen ydinperhe hajoaa. Että turha täällä ilkkua...

Oletko koskaan kuullut aidosta halusta olla vanhempi. Totta hitossa ensin pitää ottaa huomioon jo olemassa olevat lapset, mutta mustaa ja valkoista laitetaan, kun kätesi maalaa maisemaa.

Pikkusisko on meidän pojille ihan valtava lisäarvo.

Lapset eivät enää sido pariskuntia yhteen, jos lapsia tehtäisiin miestä pidättelemään, ei olisi uusperheitäkään.

Uudella miehelläni ei ollut lapsia ja hän halusi oman biologisen lapsen. Itselläni ei ollut mitään asiaa vastaan, joten teimme sen. Siksi. Mistään epävarmuudesta ei ollut kyse. En olisi voinut kuvitellakaan estäväni mieheltäni vanhemmuuden onnen. Minun lapseni uudesta suhteesta olivat jo niin isoja, ettei uusi mieheni ole ikinä kokenut olleensa heille kasvattaja.

ovat ankkurilapsia nimenomaan ydinperheissä. Ensimmäinen (jos ei ole vahinko, mitä monesti kyllä ovat) tehdään rakkaudesta ja sitten se toinen lapsi koska niin nyt vaan kuuluuu tehdä. Viimeistään kolmas lapsi tehdään pelastamaan liitto kun ei enää muutakaan yhteistä ole.



Uusperheissä tehdään sitten se rakkauslapsi. Ja yleensä vaan sen takia kun kerran halutaan yhteinen jälkeläinen. Kuka hullu sitä haluaisi sitoa lapsella itsensä huonoon uusperhekuvioon, jollei tosiaan ole sitä oikeaa rakkautta.



Been there, done that.

Meillä saa katkerat exät tikahtua myrkkyynsä, me tehdään lapsia, koska halutaan yhteisiä. Keneltä pitäisi kysyä lupa? Av-mammalta, exältä vai 10-vuotiaalta kersalta?

ootteko oikeesti niin epavarmoja miehen jaamisesta suhteeseen etta se uusi vauva on siihen saatava miesta pidattelemaan?

Eiko niilla entisillakin lapsilla ole jo ihan tarpeeksi uusioperhetta ja perheiden yhdistamisesta tullutta stressia ilman uutta sisarusta?

Jos olis tuo tilanne, nauttisin uudesta suhteesta, jarjestaisin kahdenkeskista aikaa kun lapset on etavanhemmilla, ja keskittyisin lapsiin. Vauvaa ei siina tarvita, vaarin tuota vauvaakin kohtaan!

Tekeekö joku lapsia sen vuoksi että saisi toisen ihmisen kiinnitettyä itseensä? Omat lapseni olen tehnyt vain itselleni,en lasten vuoksi tai miehen eli puhtaasti itsekkäistä syistä.Lisäksi huomaan ajattelevani että lapset ovat vain minun ei kenekään muun,edes sen isän.

Ja varmaan ei ole miehen lapset kärsineet yhteisistä lapsista,tai jos ovatkin niin silloin heidän ei olisi alun alkaenkaan pitänyt erota.Omaa elämääni en uhraa jonkun kärsimysten alttarille,koska se asia ei minulle kuulu.

en siksi, että halusin varmistaa että saan pitää miehen, vaan koska olin niin pinkisti rakastunut, että kyllähän sen miehen kanssa pitää lapsi tuutata tähän maailmaan... No, onneksi =D se toisen lapsen tekeminen ei onnistunut esikoisen isänkään kanssa, tämän nykyisen miehen kanssa emme nyt sen erityisemmin yrittäneet, mutta ei onnistunut myöskään "vahinko" (kyseessä olisi siis ollut ihan yhteinen vahinko, TJOT-meiningillä, jätimme siis uhkarohkeasti tosi nopeasti ehkäisyn pois, en olisi kuitenkaan salaa ryhtynyt siihen puuhaan...). Halusin sitä lasta siis ihan ensimmäisten kuukausien aikana, miten klassista... Kun sitten aikaa kului, ja on kulunut nyt 3 vuotta, olen ihan tyytyväinen, ettei tärpännyt.



Mies olisi varmasti ihan hyvä isä, mutta hänellekin se lapsi olisi lähinnä "ihan sama", ei siis vahvasti halua, enkä enää minäkään. Tietysti me olisimme sen hoitaneet, mutta nyttemmin ajateltuna, meillä on hyvä näin.



Tyttäreni on jo pian 10 ja niinä aikoina kun on isällään, meillä on rauhallista parisuhdeaikaa mieheni kanssa, teemme mitä haluamme, vaikea kuitenkin ajatella että olisin taas siinä pikkulapsihärdellissä.



Eli nyt kun järjellä ajattelen, niin en halua lisää lapsia, mutta silloin halusin. Niin ne hormonit naista vei...



Minuakin surettaa ne uusperheet, joihin rykäistään lapsi aina vaihtelevan kumppanin kanssa. Huolimatta siis siitä, että itse olin ihan samassa tilanteessa, ja ei, en ole katkera, että emme onnistuneet. Nyt on taas ehkäisy käytössä... =)

Uusperheeseenhän ei voida ihan vaan haluta lapsia...

Puolikkaita ihmisiä ei ole.

saatiin onneksi kakasi yhteistä. Ei nuo mitään ankkurilapsia ole, ihan uusi termi mulle :) Ja se miehen lapsi oli 6v kun tavattiin ja erosta oli yli 4v, joten tilanne ei ollut uusi.

Ap linjoilla taas. Onpa tullut paljon viesteja ja vahan tappeluakin. Joku oli jopa samaa mielta!



Laitoin tuon aloituksen tarkoituksella provosoivaan savyyn jotta saisin vastauksia... ja nakojaan toimi!



Sain paljon ajattelemisen aihetta, ja ei, en todellakaan usko etta kaikki ja aina uusioperheeseen uuden vauvan tekevat olisvat motiiveissaan ihan hakoteilla! Mutta... toisiakin loytyy, olen siita varma. Tosiasia on etta monet nyksat on kateellisia kun miehella ja eksalla on ne yhteiset lapset, niista yhteista juttua, muistoja, asioita paatettavana, jne. Kukaan palstailija ei tietenkaan tuollaiseen ryhdy, pois se meista ;) ! Mun eksalleni ei ole lisaa lapsia siunaantunut, joten en ole omakohtaisesti tuota mainittua ex-vaimon katkeruutta paassyt kokemaan :)



Kiitos kommenteista!

Aina todellisuus ei ole sitä mitä äiti ruusunpunaisten lasiensa läpi näkee. Älkää olko aivan varmoja siitä mitä lapsenne tuntevat, vaikka kuinka hyvältä ja tasa-arvoiselta näyttää, ette te sitä välttämättä tiedä.



Paskaa tulee niskaan tästäkin mutta ilkeähän olen jo valmiiksi teidän mielestä, joten antaa mennä :)



Olen vanhempieni ainoa yhteinen lapsi ja kaikista heidän lapsistaan nuorin. Isälläni oli vanhempieni tavatessa yksi aikuinen, yksi teini ja kaksi alle kouluikäistä lasta, äidilläni kaksi alle kouluikäistä ja yksi vuoden vanha. Isäni lapset elivät viikko-viikko -systeemissä (paitsi luonnollisesti opiskelija...) ja äitini lapset tapasivat isäänsä epäsäännöllisesti viikonloppuisin. Sitten tulin minä, kun vanhempani olivat olleet yhdessä vuoden.



Nykyisin pidämme yhteyttä oikeastaan vain nuorimman sisarukseni kanssa. Ikäeroa oli niin vähän kai... Vanhemmat sitten taas, etenkin äitini puolelta, pitivät mua syyllisenä siihen että heidän isi vietiin pois ja kotona asuukin kaksi koulukaveria joiden kanssa piti jakaa talo ja tavarat. Kaikki puuhaaminen jakautui selkeästi sisarusparien kesken, vieläkin ihmetyttää miten yläasteikään ehtineet viitsivät raahata mukanaan vuosia nuorempaa pikkusisarusta ihan vain siksi, että mä saisin ansioni mukaan olla yksin. Vanhemmille esittivät aina, että se oli mun halu ja olin hankala jne, kiusaamisesta valittaminen oli yhtä tyhjän kanssa koska vanhemmistani kaikki näytti hyvältä ja muut hymyilivät. Kaipasin niin aikaa kahden vanhempieni kanssa, mutta ei, juuri koskaan toiset eivät olleet vanhemmillaan samaan aikaan. Eivät he halunneet musta sisarusta itselleen, mun kylmä kohtelu taisi olla ainoa asia jota yhdessä tekivät.



Ja kaikki siis vanhempieni silmien alla mutta huomaamatta heiltä jäi. En usko etteikö heitä olisi kiinnostanut, sillä vanhemmiten nämä asiat tuli heille täytenä yllätyksenä kun ihmettelivät sisarusten olemattomia välejä. Meillä ei siis ole keskenämme ilmoiteltu esimerkiksi vauvoista. Sana kulkee vanhempien kautta vaikka kaikki meistä pärjäisi varsin hyvin ilmankin, paitsi siis tietysti nämä täyssisarukset.



Että sellaista. En ole kateellinen, en katkera, turha huutaa sitä, olen käsitellyt terapiassa nämä uusperhetraumat kyllä. Olen vaan sitä mieltä että vanhempien onni menee valitettavasti joskus niin ohi lapsista etteivät aikuiset sitä suostu näkemään. Tässäkin keskustelussa se on tullut ilmi :/

Tosiasia on etta monet nyksat on kateellisia kun miehella ja eksalla on ne yhteiset lapset, niista yhteista juttua, muistoja, asioita paatettavana, jne. Kukaan palstailija ei tietenkaan tuollaiseen ryhdy, pois se meista ;) ! Mun eksalleni ei ole lisaa lapsia siunaantunut, joten en ole omakohtaisesti tuota mainittua ex-vaimon katkeruutta paassyt kokemaan :)

Mun mielestä sun juttusi (sekä tämä että aloitus) on nimenomaan katkeran eksän kirjoittama tai sitten olet todella nuori ja naiivi. Ihan kuin yksikään mies pitäisi exäänsä tärkeänä tai arvossa siksi, että joutuu lasten takia olemaan tämän kanssa tekemisissä. Ihan kuin uuden naisen kanssa tehty lapsi olisi pelkkä "ankkurilapsi" ja exän kanssa tehdyt arvokkaampia. :D Aivan täyttä soopaa ja toiveajattelua.

Esim. Siitä mitä arvelen miehen ajattelevan, en ole sanonut mitään. Mutta lue tuo sinua edeltävän kirjoitus...

Tosiasia on etta monet nyksat on kateellisia kun miehella ja eksalla on ne yhteiset lapset, niista yhteista juttua, muistoja, asioita paatettavana, jne. Kukaan palstailija ei tietenkaan tuollaiseen ryhdy, pois se meista ;) ! Mun eksalleni ei ole lisaa lapsia siunaantunut, joten en ole omakohtaisesti tuota mainittua ex-vaimon katkeruutta paassyt kokemaan :)

Mun mielestä sun juttusi (sekä tämä että aloitus) on nimenomaan katkeran eksän kirjoittama tai sitten olet todella nuori ja naiivi. Ihan kuin yksikään mies pitäisi exäänsä tärkeänä tai arvossa siksi, että joutuu lasten takia olemaan tämän kanssa tekemisissä. Ihan kuin uuden naisen kanssa tehty lapsi olisi pelkkä "ankkurilapsi" ja exän kanssa tehdyt arvokkaampia. :D Aivan täyttä soopaa ja toiveajattelua.

Että eka lapsi tulisi yleensä vahingossa, toka tavan vuoksi ja kolmas pelastamaan suhde. Missä ihmeen katkerissa piireissä liikut? Jos on työelämässä ja vähänkään koulutettu, niin kyllä sitä aika tarkkaan miettii mihin väliin lapsen tekee. Samaten toisen. Ja ihan rakkaudesta lapsiin niitä tehdään.

näyttäminen ja samanarvoiseksi pyrkiminen. Ainakin osittain. Monistakin kommenteista se heijastuu, niin täällä kuin tuossa tilanteessa olevien pikku huomautuksista miten toivoo ja uskoo miehen ja ekan välien muuttuvan kun vauva syntyy...