Kysymys teille joiden parisuhde on vain olla isä ja äiti. ov

tarvitse olla joko tai, että joko molemmat tekee omia juttuja tai sitten toinen kerjää huomiota? Miksei molemmat voi käyttäytyä normaalisti? No, mulla ei ole edes lapsia ja olen kaukosuhteessa, ja se sopii mulle mainiosti, mulle riittää se, jos näen miestä (normaalitilanteessa) pari kolme kertaa viikossa, mutta silloin oletan, että mies on kiinnostunut minusta ja teemme asioita yhdessä. Ei siis niin, että mies vaikka tulee luokseni, menee koneelle ja minä katson sen aikaa televisiota. Varmasti lasten kanssa asia on eri, mutta olisi kyllä aika ahdistavaa, jos lasten tultua maailmaan mies ei enää olisikaan minusta ja elämästäni yhtään kiinnostunut.

on itsestäänselvää hoitaa hyvin sekä parisuhde että vanhemmuus on tuskin osunut poikkeuksellisen rankkaa aikaa lasten kanssa. Meillä parisuhde oli aika totaalisesti tauolla vuoden pari, kun lapsen kanssa oli paljon terveysongelmia ongelmia, heräilin yleensä kymmenen kertaa yössä ja koin jatkuvaa huolta.



Kyllä lapsen hoitaminen ja huoli hänestä menivät ohi parisuhteen. Molemmilla. Sekä nukkuminen, aina kun pystyi. Kun puhuu sekavia väsymyksestä, ei muista onko syönyt tänään, meinaa kävellä päin seinää ja saa väsymyksestä rytmihäiriötä, ei siinä parisuhteen hoidosta oikein tule mitään. Pakko saada ensin itsensä kuntoon.



Mielestäni parisuhteen pitää kestää myös rankemmat ajat. Sitähän varten parisuhde ja perhe on, että pidetään toisista huolta, vaikka olisi välillä raskaampaakin.



Tämä nyt ei suoranaisesti liittynyt ap:n asiaan, mutta tuli mieleen.

Kyllä se parisuhde menee vanhemmuuden edelle, jos haluaa onnellisen ja hyvin voivan perheen.

Tämä pätee lähinnä ihmisiin, jotka pystyvät keskittymään vain yhteen asiaan kerralla. Jos elämä on teille joko parisuhde tai vanhemmuus, niin sittenhän kuvio varmaan menee näin.

Me olemme puolisoita JA vanhempia. Minulle on aivan itsestäänselvää, että molemmat roolit hoidetaan hyvin. Olenko sitten poikkeuksellinen?

sitten neuvoo väärin...

Olet aika mustavalkoinen, kun kuvittelet että sitä ollaan joko tai... Perheessä vanhempien pitää pystyä hoitamaan kunnialla niin parisuhden kuin vanhemmuus, mutta kyllä sen vanhemmuuden jaksaa paremmin, kun parisuhde on kunnossa. Kun taas toistepäin, ei se parisuhde voi automaattisesti hyvin jo on hyvä vanhempi, Eli kyllä se parisuhde menee ykköseksi, ja yhtä tärkeänä rinnalla tulee kakkosena se vanhemmuus.

Tuo arvojärjestys, 1. parisuhde ja 2. vanhemmuus, ei se tee sinusta yhtään sen huonompaa vanhempaa, vaikka vanhemmuus tulisikin kakkosena. Ei se ole missään nimessä joko tai.

;)

ja siis meinaan, että jokainen me ollaan erilaisia. Mutta en todellakaan kestänyt niitä poikaystäviä, jotka odotti, että olen heidän kanssaan koko ajan kun vietän aikaa heidän kanssaan. En kestäisi nyt äitinä ja vaimonakaan sellaista miestä, että pitäisi koko ajan olla läsnä miehelle.

Minä haluan lukea ja roikkua joskus koneella ja käydä lenkillä ja salilla ja tyttökavereiden kanssa kahvilla ja säilyä myös itsenäisenä ihmisenä. En jaksa jauhaa ja puhua päivänselviä asioita koko ajan. En ole koskaan ymmärtänyt sitä naisten tarvetta (tai ehkä joidenkin miesten) puhua ja puhua ja pohtia ja kääntää ja vääntää.

Olen onneksi löytänyt kanteni ja löytänyt miehen, joka ei koko ajan liimaudu minuun kiinni vaan osaa tehdä asioita myös itsenäisesti, ilman minua.

Tulisin hulluksi jos toinen olisi koko ajan minusta kiinnostunut. Herranen aika, pitäähän ihmisillä säilyä omakin elämä, vaikka parisuhteessa ovat.

Tai sitten toivottavasti samanlaiset ihmiset löytäisi toisensa. Jos on liimautujatyyppi, ei kannata aloittaa seurustelua vapaudenkaipuisen kanssa. Se ei vain toimi ja toinen ei muutu, vaikka kuinka yrittäisit puhua ja puhumisen jälkeen puhua.

Se, joka kirjoitti jo aiemmin, en muista numeroa.

tarvitse olla joko tai, että joko molemmat tekee omia juttuja tai sitten toinen kerjää huomiota? Miksei molemmat voi käyttäytyä normaalisti? No, mulla ei ole edes lapsia ja olen kaukosuhteessa, ja se sopii mulle mainiosti, mulle riittää se, jos näen miestä (normaalitilanteessa) pari kolme kertaa viikossa, mutta silloin oletan, että mies on kiinnostunut minusta ja teemme asioita yhdessä. Ei siis niin, että mies vaikka tulee luokseni, menee koneelle ja minä katson sen aikaa televisiota. Varmasti lasten kanssa asia on eri, mutta olisi kyllä aika ahdistavaa, jos lasten tultua maailmaan mies ei enää olisikaan minusta ja elämästäni yhtään kiinnostunut.

ja siis meinaan, että jokainen me ollaan erilaisia. Mutta en todellakaan kestänyt niitä poikaystäviä, jotka odotti, että olen heidän kanssaan koko ajan kun vietän aikaa heidän kanssaan. En kestäisi nyt äitinä ja vaimonakaan sellaista miestä, että pitäisi koko ajan olla läsnä miehelle.

että kun näemme miehen kanssa vaikka keskiviikkona ja perjantaina, on liikaa vaadittu, että mies silloin tekisi minun kanssani jotain eikä sitä mitä tekee ma,ti,to,la ja su? Sanoinhan olevani etäsuhteessa enkä välttämättä koskaan halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen- jos asuisin miehen kanssa niin en tietenkään jaksaisi koko ajan olla miehestä kiinnostunut tai tehdä sen kanssa jotain, mutta pointti olikin, että jos koko ajan tehdään omia asioita niin se tuntuisi minusta ikävältä. Mutta sellaistapa se parisuhde näyttää olevan useimmilla yhteenmuuton jälkeen.

on itsestäänselvää hoitaa hyvin sekä parisuhde että vanhemmuus on tuskin osunut poikkeuksellisen rankkaa aikaa lasten kanssa. Meillä parisuhde oli aika totaalisesti tauolla vuoden pari, kun lapsen kanssa oli paljon terveysongelmia ongelmia, heräilin yleensä kymmenen kertaa yössä ja koin jatkuvaa huolta.

Kyllä lapsen hoitaminen ja huoli hänestä menivät ohi parisuhteen. Molemmilla. Sekä nukkuminen, aina kun pystyi. Kun puhuu sekavia väsymyksestä, ei muista onko syönyt tänään, meinaa kävellä päin seinää ja saa väsymyksestä rytmihäiriötä, ei siinä parisuhteen hoidosta oikein tule mitään. Pakko saada ensin itsensä kuntoon.

Mielestäni parisuhteen pitää kestää myös rankemmat ajat. Sitähän varten parisuhde ja perhe on, että pidetään toisista huolta, vaikka olisi välillä raskaampaakin.

Tämä nyt ei suoranaisesti liittynyt ap:n asiaan, mutta tuli mieleen.

Tässä ketjussa kun on ollut vastakkainasettelu, että joko parisuhdetta ei hoideta ollenkaan tai sitten se menee lasten edelle.

Meilläkin on ollut raskaita ja uuvuttavia aikoja. Lapsia on kolme, joista kaksi hyvin pienellä ikäerolla. Toisella vanhemmista on ollut ahdistuneisuutta, toisella lievää masennusta. Raskaat elämäntilanteet koettelevat kaikki osapuolia ja kaikin tavoin.

Ollessani äärimmäisen väsynyt neuvolan terveydenhoitaja herätteli minua näkemään, että nyt pitäisi hoitaa sekä omaa itseä että parisuhdetta. Silloin se tuntui naurettavalta, kun hädin tuskin pysyin tolpillani jatkuvan yövalvomisen takia. Nyt kuitenkin ymmärrän pointin. Jos edes jostain saa nipistettyä aikaa (ja unta!) itselleen ja parisuhteelle, saa voimia, mikä taas auttaa jaksamaan eteenpäin.

Kyllä minustakin parisuhteen pitää kestää esim. lastenhoitoon liittyvät rankat ajat, mutta aina parempi jos niidenkin keskellä jaksaa edes vähän huomioida puolisoa. Ei siitä suhteen hoitamisesta tarvitse mahdotonta showta tehdä. Tällaisina aikoina hyvä suhde voi olla vaikkapa sitä, että tekee jotain toisen puolesta ja halaa häntä tai sanoo muutaman kauniin sanan.

32

ajaa vaatimuksillaan toista nurkkaan, sen kauemmas toinen lähtee karkuun.

Me olemme olleet naimisissa 17 vuotta ja hyvin on meillä mennyt. Meillä on hauskaa keskenään ja seksi on vain parantunut vuosien varrella. Meille sopii tämä, että kummallakin on säilynyt myös oma persoona heti alusta lähtien, eikä tarvitse lähteä hakemaan omaa itseään sitten viiskymppisenä.

Niin moni elää kamalan ahdistavassa symbioosissa ja sitten repäistään keski-iässä kun lapset on isoja ja halutaan etsiä se oma persoona sieltä jostain parisuhteen ja symbioosin alta.

Jokainen tavallaan. Minusta on ihanaa, että saan tilaa hengittää ja tehdä omiakin juttuja ja silti tiedän, että mies on sielunkumppanini ja ihoni alla. Mutta koko ajan ei tarvitse lätistä parisuhteesta ja tunteista ja olla limittäin ja hoitaa parisuhdetta ja ...huh, miten tuollainen voikin minusta tuntua niin kuristavan ahdistavalta.

ja siis meinaan, että jokainen me ollaan erilaisia. Mutta en todellakaan kestänyt niitä poikaystäviä, jotka odotti, että olen heidän kanssaan koko ajan kun vietän aikaa heidän kanssaan. En kestäisi nyt äitinä ja vaimonakaan sellaista miestä, että pitäisi koko ajan olla läsnä miehelle.

että kun näemme miehen kanssa vaikka keskiviikkona ja perjantaina, on liikaa vaadittu, että mies silloin tekisi minun kanssani jotain eikä sitä mitä tekee ma,ti,to,la ja su? Sanoinhan olevani etäsuhteessa enkä välttämättä koskaan halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen- jos asuisin miehen kanssa niin en tietenkään jaksaisi koko ajan olla miehestä kiinnostunut tai tehdä sen kanssa jotain, mutta pointti olikin, että jos koko ajan tehdään omia asioita niin se tuntuisi minusta ikävältä. Mutta sellaistapa se parisuhde näyttää olevan useimmilla yhteenmuuton jälkeen.

Kuulostaa ihan joltan NMKY-hapatukselta. Mutta heidän näkemyksensä tuntien ymmärrän kyllä, jos tuollaistakin opettavat.

jos näen miestä 4 h kerrallaan kahdesti viikossa, niin se on liikaa vaadittu?? Että olemme symbioosissa, jos tuona aikana jopa puhumme toisillemme jotakin ja kenties käymme jopa herra jumala kävelyllä?

jos näen miestä 4 h kerrallaan kahdesti viikossa, niin se on liikaa vaadittu?? Että olemme symbioosissa, jos tuona aikana jopa puhumme toisillemme jotakin ja kenties käymme jopa herra jumala kävelyllä?

ja en minäkään halua parisuhteesta puhua, jos siinä ei ole mitään erityistä puhuttavaa, tai mitenkään erityisesti juuri tunteista, haluan puhua asioista, mitkä kiinnostavat meitä molempia ja puhua typeriä/hauskoja juttuja tai kiivetä vaikka puuhun.

muuten ihan kämppiksiä. Molemmilla omat ystävät, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, ei riidelty tms, elettiin vaan sitä arkea. Lomailtiinkin eri aikoina, kun ei ollut hoitajia lapsille, eikä oikein halujakaan lomailla yhdessä...

Mies sitten kyllästyi kun lapset alkoivat olemaan vähän isompia (9 ja 11v), löysi toisen naisen ja erohan siitä sitten tuli.

Olen oikeastaan vaan helpottunut, ei meillä olisi ollut tulevaisuutta yhdessä. Luulen, että lapsetkin jo alkoivat huomaamaan jotakin outoa kun näkivät erilaista elämää kavereillaan.

Sydäntä korventaa kuin näitä lukee, tulee todella surullinen olo miten onttoa ja kylmää joidenkin elämä voi olla.

Eiko teillä (joillain siis) ole kiinnostusta edes yrittää haalia suhdetta mieheenne ja sytyttää intohimoa(jos kerran ero ei ole mahdollista?)

meidän kotona ei pussatta tai halailtu, enkä ikinä toivo sitä omille lapsille..



mietin vaan, että eiko teidän sydän kuole tuohon yksinäisyyteen ja rakkauden puutteeseen?

taidan olla romanttista sorttia itse..

joten meillä kyllä menee vielä aika neljän lapsen kanssa. Haaveita on, mutta toteutuuko. En kaipaa mitään kummempaa. Lapset kasvavat, niin ehkä ehtii tekemään jotain mitä nyt ei. Tykkään arjesta ja mulle riittää tämä

ja hoidetaan lapsia, mutta kyllä meillä hellyyttä on ilman seksiä. Mietipä itse mitä oikein haluat ja sitten kyllä jotenkin pitäisi päästä juttelmaan sen miehen kanssa siitä. Jos haluat hänenmukaansa sukulaisiin, niin ehdotat sitä jo etukäteen, että ens kerralla haluat mukaan. Yhteinen kävelykin vois olla hyvä aloitus.

jotain sisältöä tarkottaisi, ettei ole "omaa elämää"? Mulla on paljon omia menoja, eikä kaikkia kiinnotuksenkohteita tarvitse jakaa, mutta en kyllä viitsisi montaa vuotta olla sellaisessa "tehdään kumpikin omia juttuja ja sitten kotona ollaan lasten kanssa, katotaan telkkaa ja nukutaan ja seksiä kerran viikkoon".



Minä nimenomaan olen sen verran itsenäinen ihminen, että en tarvitse sitä nimellistä "parisuhdetta". Jos ei kerran ole mitään yhteistä, niin hittoako ollaan yhdessä. Parempi, että kumpikin kehittelee sitten todellakin omia juttujaan. Vai oletteko te "ei minua vaan haittaa" ihmiset sitten niin riippuvaisia siitä muutamasta seksikerrasta? Vai luoko se vaan muuten turvaa, että on "parisuhde"? Vai mikä teitä pitää yhdessä, jos mitään ei puolison kanssa tehdä eikä mistään puhuta?



En minä ainakaan mitään parisuhdejuttua mieheni kanssa jauha. Meillä on ihan oikeasti toisillemme puhuttavaa.

jotain sisältöä tarkottaisi, ettei ole "omaa elämää"? Mulla on paljon omia menoja, eikä kaikkia kiinnotuksenkohteita tarvitse jakaa, mutta en kyllä viitsisi montaa vuotta olla sellaisessa "tehdään kumpikin omia juttuja ja sitten kotona ollaan lasten kanssa, katotaan telkkaa ja nukutaan ja seksiä kerran viikkoon".



Minä nimenomaan olen sen verran itsenäinen ihminen, että en tarvitse sitä nimellistä "parisuhdetta". Jos ei kerran ole mitään yhteistä, niin hittoako ollaan yhdessä. Parempi, että kumpikin kehittelee sitten todellakin omia juttujaan. Vai oletteko te "ei minua vaan haittaa" ihmiset sitten niin riippuvaisia siitä muutamasta seksikerrasta? Vai luoko se vaan muuten turvaa, että on "parisuhde"? Vai mikä teitä pitää yhdessä, jos mitään ei puolison kanssa tehdä eikä mistään puhuta?



En minä ainakaan mitään parisuhdejuttua mieheni kanssa jauha. Meillä on ihan oikeasti toisillemme puhuttavaa.

Seksiä on ja se on todella ihanaa, mutta sitä jaksaa lähinnä vain vapaalla. Arkena molemmat ovat yleensä liian väsyneitä jaksamaan enää seksiä kun lapset ovat nukkumassa. Seksiä siis voisi olla hitusen enemmän.



Harrastukset ovat koko perheen yhteisiä ja mielummin menen koko perheen kanssa kuin vain miehen kanssa. Perheenä liikutaan ja matkustellaan (laskettelu, kylpylä/uintireissut, kävelylenkit, asuntovaunulla matkailu ja ulkomaanreissut jne).



Minun omat harrastukseni ovat kaverin kanssa joko vesijuoksu tai koirien kanssa lenkkeily. Lisäksi lasten kilpaharrastukset vievät myös meidän aikuisten aikaa paljon. Sosiaaliset suhteeni kavereihini hoidan siis kavereiden kanssa nähdessä tai kilpakenttien laidalla.



Riitoja meillä ei miehen kanssa ole ja suurin osa keskustelusta koskee lapsia tai sitten suunnitellaan tekemisiä. Se oleminen ja normiarkielämä on ihanaa kun miehen kanssa ollaan edes joskus molemmat paikalla kotona.



Miehen kanssa kaksin olemme vain kun lapset menneet nukkumaan, jolloin jutustellaan ehkä hetki niitä näitä ennen kuin kuorsataan kilpaa. Lisäksi voi olla joku kerta vuodessa kun ollaan kahden, mutta silloin menemme jonnekin juhlimaan.



Itse nautin tästä perheajasta. Pystyn ihan hyvin olemaan siinä samalla se miehen kumppani. Keittiöhommien ohessa voi myös halailla ja tarpeen mukaan ottaa lapsetkin mukaan halailemaan. En oikeastaan tiedä mitä muuta sen kummempaa haluaisin kuin olla rakkaitteni kanssa, niin lasten kuin miehenikin.

Seksiä on ja se on todella ihanaa, mutta sitä jaksaa lähinnä vain vapaalla. Arkena molemmat ovat yleensä liian väsyneitä jaksamaan enää seksiä kun lapset ovat nukkumassa. Seksiä siis voisi olla hitusen enemmän.

Harrastukset ovat koko perheen yhteisiä ja mielummin menen koko perheen kanssa kuin vain miehen kanssa. Perheenä liikutaan ja matkustellaan (laskettelu, kylpylä/uintireissut, kävelylenkit, asuntovaunulla matkailu ja ulkomaanreissut jne).

Minun omat harrastukseni ovat kaverin kanssa joko vesijuoksu tai koirien kanssa lenkkeily. Lisäksi lasten kilpaharrastukset vievät myös meidän aikuisten aikaa paljon. Sosiaaliset suhteeni kavereihini hoidan siis kavereiden kanssa nähdessä tai kilpakenttien laidalla.

Riitoja meillä ei miehen kanssa ole ja suurin osa keskustelusta koskee lapsia tai sitten suunnitellaan tekemisiä. Se oleminen ja normiarkielämä on ihanaa kun miehen kanssa ollaan edes joskus molemmat paikalla kotona.

Miehen kanssa kaksin olemme vain kun lapset menneet nukkumaan, jolloin jutustellaan ehkä hetki niitä näitä ennen kuin kuorsataan kilpaa. Lisäksi voi olla joku kerta vuodessa kun ollaan kahden, mutta silloin menemme jonnekin juhlimaan.

Itse nautin tästä perheajasta. Pystyn ihan hyvin olemaan siinä samalla se miehen kumppani. Keittiöhommien ohessa voi myös halailla ja tarpeen mukaan ottaa lapsetkin mukaan halailemaan. En oikeastaan tiedä mitä muuta sen kummempaa haluaisin kuin olla rakkaitteni kanssa, niin lasten kuin miehenikin.

ajattelet siitä ajasta, kun lapset lähtee pois kotoa ja jäätte miehen kanssa kaksin?

Siis ihan konkreettisesti mitä kaipaat miehesi kanssa?

Seksiä on ja se on todella ihanaa, mutta sitä jaksaa lähinnä vain vapaalla. Arkena molemmat ovat yleensä liian väsyneitä jaksamaan enää seksiä kun lapset ovat nukkumassa. Seksiä siis voisi olla hitusen enemmän.

Harrastukset ovat koko perheen yhteisiä ja mielummin menen koko perheen kanssa kuin vain miehen kanssa. Perheenä liikutaan ja matkustellaan (laskettelu, kylpylä/uintireissut, kävelylenkit, asuntovaunulla matkailu ja ulkomaanreissut jne).

Minun omat harrastukseni ovat kaverin kanssa joko vesijuoksu tai koirien kanssa lenkkeily. Lisäksi lasten kilpaharrastukset vievät myös meidän aikuisten aikaa paljon. Sosiaaliset suhteeni kavereihini hoidan siis kavereiden kanssa nähdessä tai kilpakenttien laidalla.

Riitoja meillä ei miehen kanssa ole ja suurin osa keskustelusta koskee lapsia tai sitten suunnitellaan tekemisiä. Se oleminen ja normiarkielämä on ihanaa kun miehen kanssa ollaan edes joskus molemmat paikalla kotona.

Miehen kanssa kaksin olemme vain kun lapset menneet nukkumaan, jolloin jutustellaan ehkä hetki niitä näitä ennen kuin kuorsataan kilpaa. Lisäksi voi olla joku kerta vuodessa kun ollaan kahden, mutta silloin menemme jonnekin juhlimaan.

Itse nautin tästä perheajasta. Pystyn ihan hyvin olemaan siinä samalla se miehen kumppani. Keittiöhommien ohessa voi myös halailla ja tarpeen mukaan ottaa lapsetkin mukaan halailemaan. En oikeastaan tiedä mitä muuta sen kummempaa haluaisin kuin olla rakkaitteni kanssa, niin lasten kuin miehenikin.

ajattelet siitä ajasta, kun lapset lähtee pois kotoa ja jäätte miehen kanssa kaksin?

Paheeni on suunnitella tulevaisuutta ja olenkin jo maalaillut mielessäni kuinka palaudumme miehen kanssa yhdessä töistä kotiin. Iltaisin aika menee koirien kanssa lenkillä, kaupassa käydessä ja ruoan laitossa. Siinä ohessa voi jutella ja ottaa rauhassa. Aikaa on halaillakin ja vaikka vetelehtiä telkkaa katsoen sylikkäin.

Viikonloppuisin ja lomalla luulen että keksin meille tekemistä. Aina on paikkoja missä voi käydä ja sopia kyläilyjä. Eiköhän aika kulu luonnossa samoillessa, museokäynneillä, erilaisissa tapahtumissa ja pitkin poikin toivottavasti silloin jo asuntoautolla ajaessa. Kaverit ovat myös samassa tilanteessa samoihin aikoihin, lapset ovat kasvaneet ulos kodista, joten eiköhän ole paljon aikuisseuraakin tiedossa. Kun ei ole ohjelmaa, niin voi jutella miehen kanssa ja lueskella, sekä ottaa päivänokosia ja harrastaa seksiä vaikka päivällä:)

Toisaalta 5henkisen perheen jäljiltä kahden aikuisen elämä voi tuntua jopa liian rauhalliselta ja tylsältä, mutta meilläkin jo ikää sen verran kun lapset ovat lähteneet, että luulen olevani tyytyväinen tahdin vähän hidastuttua. Lisäksi toivoisin että vaikka lapset olisivatkin muuttaneet pois kotoa, niin kävisivät välillä tai me sitten heillä, niin että näkisimme jonkun verran.

Eli oikeastaan se mikä vähenee lasten muutettua on lasten harrastukset ja kotihommat. Muuten uskoisin että sama arki jatkuu, tosin vain enemmän yhdessä miehen kanssa tehden. Luulisin että rakastan sitä arkea miehen kanssa kaksinkin ihan samoin kuin rakastan sitä arkea nyt perheen kanssa. Ja rakastan sitä lomailuakin samoin kuin nyt. En oikeastaan ymmärrä mihin se nauttiminen siitä katoaisi, rakkaita ihmisiä vain voi olla vähemmän ympärillä, mutta kyllä se mies niihin rakkaisiin kuuluu siinä kuin lapsetkin. Sitä aikaa on sitten vain enemmän sille yhdelle lähellä olevalle rakkaalle:)