Kysymys teille joiden parisuhde on vain olla isä ja äiti. ov

Hei ap.

Minulla ei ole avioliittoa eikä parisuhdetta. Nyt olemme olleet jonkin aikaa virallisesti asumuserossa ja alun perin oli tarkoitus muuttaa myöhemmin yhteen, mutta nyt ei taida näin käydä. MIes oli alkuun varsin aktiivisesti mukana meidän elämässä eikä as.ero juuri arjessa näkynyt mitenkään. Tekee epäsäännöllistä työtä.



Olemme ajautuneen tähän tilanteeseen hieman ennen nuoremman lapsen syntymää, noin 5 sitten. Sen jälkeen on vaihdellen menty. Seksiä on ollut harvoin.

Jokunen vuosi sitten oli ajanjakso, jolloin meillä meni ja kuvittelin, että tästä se paranee.. mutta ei se sitten kantanut pitkälle.



Meidän ongelmana on, että minä en luota mieheen. Jos hän olisi pettänyt, jos hän kävisi kolmesti viikossa heittämässä tikkaa miesten kanssa ja kahdesti kuussa viettäisi viikonloppuja mökillä tms. jokainen ymmärtäisi, miten paljon hän jättää minut yksin ja miten pettäminen loukkaa.



Mutta kuviossa, meidän välissä, on muita asioita. En voi luottaa siihen, että jos minä sairastun, hän tulee auttaa, hoitaa lapset ja arjen. Jos ajan ojaan, auto hajoaa, enkä selviä töihin ilman autoa, mitä sitten? En voi luottaa että hän auttaa, kun ei hän tule auttamaan edes silloin, kun auto hajoaa tielle ja olen lasten kanssa siinä jumissa. Soitan ystäviä apuun, mies on töissä ja AJATTELEE ja AIKOI JUURI..

Tai jos joku pahoinpitelee minut, hän puolustaa, tulee väliin, eikä vain ole ja tuijota "emmä voinut mitään, se kävi niin nopeasti, no mitä minun olisi pitänyt tehdä, tulla siihen itse hakattavaksi..minähän yritin, minä ajattelin ...".



Seksiä meillä ei ole ollut vuosiin, ei muutakaan lämpöä eikä läheisyyttä.



Se, minkä mies itse päästi meidän väliin, yksi niistä asioista on TYÖ. Ymmärrän, käyn itsekin töissä, mutta hei. Jossain on se raja. se raja, että mikä on arvo- ja tärkeysjärjestys. Mitkä ovat ne selitykset, miksi ei voi keskeyttää, hiljentää, hetkeksikään vaikka kotona tarvittaisi. En siis tarkoita sitä, ettemme voi mennä kapakkaan tai harrastamaan, kun on työ, vaan sitä, ettei mikään asia saa häntä nostamaan jalkaa kaasulta. Vaikka makaisin puolikuolleena, hän menee töihin. "no et ollut kuollut, näin kun liikahdit" hän sanoi. Ja lähti. Ja minun tulee ymmärtää sitten hänen kannaltaan asiat, miten on ollut sitä ja on ollut tätä.



Olemme keskutelleet siitä, että jo tarvitsen apua, olen väsynyt, se pitää sanoa, eikä alkaa huutaa ja riitelee. No, ei silläkään ole merkitystä. Olen pyytänyt, sanonut, perustellut. Paras vastaus oli noin 4 v sitten. Olin juuri romahtanut, aloin jo olla pystyssä mutta sitten totesin, että en jaksa. Sanoin hänelle: nyt alkaa olla olotila siinä pisteessä, että kohta en enää jaksa. Mitä sanoi mies:

"MITÄ SINÄ VALITAT! JUURIHAN MINÄ OLIN (2 kk sitten) ISYYSLOMALLA (1 vko). ! "



Tämä asenne on se suurin syy meidän ongelmiin. Minun mielestäni.

Miehen mielestä kaikki menisi hyvin, jos minä en noita vanhoja asioita nostaisi kaiken aikaa esille, vaan unohdettaisi ja sitten me vaan oltaisiin onnellisia ja tehtäisi yhdessä kaikkea kivaa.

En voi.

Hän on jättänyt minut liian monesti selvitytymään yksin, vaikken olisi jaksanut ja olisin tarvinnut apua. Entäs, jos jotain tapahtuu? Ajan auton ojaan, joudun sairaalaan? Ei hän tule ja auta minua, hoida lapsia, arkea, tue, auta paranemaan. Entäs jos minut raiskataan tms. ja tarvitse psyyken puolen apua? Hän jättää minut yksin. Hänelle apu on se, että hän tuo tullessaan 2 litraa maitoa ja istuu kotona lapsivahtina, kännykkäpeliä pelaten.



Mies on varsin tyytyväinen tähän tilanteeseen, koska muutos vaatisi myös häneltä itseltään aktiivista toimintaa, muuttumista, tekemistä.



Minä olen sanonut, että haluan parisuhteen. Jos se ei onnistu sinun kanssasi, se onnistuu jonkun toisen kanssa. Parisuhde hänen kanssaan vaatisi vanhan purkamista. Siihen emme ole etsinnöistä huolimatta löytäneet terapeuttia, ei mistään (kaikki tahot on käyty läpi). En halua terapeuttia, joka k ertoo minulle, miten upea minun mies on, niin tyyni ja rauhallinen ja miten minun tulee ymmärtää muita ihmisiä. Mutta kukaan ei ymmärrä asioita minun kannaltani.



Mies ei välttämättä ole valmis noin isoon ja mittaavaa, syväluotaavaan projektiin, eikä ole valmis maksamaan siitä yhtään mitään !! eikä ottamaan yhtään vapaapäivää.



Eli eikö tämä ole aika selvä?

on pahempi kuin kenelläkään muulla koskaan. Oma kuopus oli keskonen ja elämä alussa sen mukaisesti aika vaativaa. Pahimmillaan en muistanut asioita joita tein 30 sekuntia aiemmin... Mutta en olisi selvinnyt tuosta ajasta jos mieheni ei olisi jaksanut "kantaa" parisuhdettamme ja huolehtia minusta myös naisena. Hän jaksoi aina kohdella minua muunakin kuin lasten äitinä ja kasvatti itsetuntoani suuresti, sain tuntea olevani monella tapaa rakastettu. 69

Entäs jos miehesi olisi jättänyt sinut yksin tuohon tilanteeseen ja sanonut, että hänen täytyy nyt tehdä töitä, ymmärräthän, tämä on just nyt tärkeä projekti eikä se toistu, se on nyt.

Entäs jos tuon lisäksi sinun olisi pitänyt huolehtia muutamasta muutakin ihmisstä. Entäs, jos siinä olisi ollut hämillään oleva leikki-ikäinen ja puolison entisen liiton teini-ikäinen, kaikki samaan aikaan uutena asiana, ja kodin remontti päälle, sinun vastuullasi. Ja sitten olisi tullut miehens ukulaiset, ystävät ja viranomaiset ja terapeutit ja sanoneet, että sinun täytyy asettua miehen teinina semaan, hänellä on ollut todella rankkaa ja sinun pitää kunnioittaa anoppia (joka haukkui sinut, kun asetit toipumisvaiheessa omat lapsesi etusijalle ja pidit viikon täyshoitoloman) ja ymmärtää miestä, joka on ollut tosi kovilla sen työnsä kanssa.

Mitäpä jos sinulla olisikin ollut tämä kaikki siinä päällä? OLisiko se ollut kohtuullista?

Nimimerkki "kumppanuus".

Jotenkin tulee olo, että esimerkiksi ap:n tapauksessa mies on jo luonteltaan sellainen, jota ei niin kiinnosta tekeminen tai sitten hän ei enää välitä ap:sta tarpeeksi halutakseen toisen seuraa.



Meillä ainakaan parisuhteeseen ei juuri erikseen panosteta. Me vain olla möllötetään ja eletään elämäämme eteenpäin. Tehdään asioita, joita halutaan joko yhdessä tai erikseen. Jos on mennyt monta päivää illat niin, että kumpikin on vain istunut kannettavalla eikä olla juuri puhuttu sanaakaan toisillemme, tulee meille molemmille ikävä toisen luo ja sitä yhdessä olemista. Usein jompikumpi ehdottaa jotain yhdessä tekemistä, mutta jos toinen ei vielä jaksa sinä iltana niin sitten seuraavana ehkä jo haluaa. Meillä on kolme alle 4v. lasta eli väsyneitä ollaan molemmat. Omaa aikaa tarvitsee välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta aina jossain vaiheessa tulee se ikävä, joka ajaa toisen luo.



Ehkä tähän vaikuttaa ihmisen oma luonne ja sisäinen tarve täyttää elämäänsä muullakin kuin tv:n katselulla (mikä voi olla ihan hyvää parisuhdeaikaakin kun katsotaan mielenkiintoista dokkaria, josta samalla kommentoidaan toisille).

on pahempi kuin kenelläkään muulla koskaan. Oma kuopus oli keskonen ja elämä alussa sen mukaisesti aika vaativaa. Pahimmillaan en muistanut asioita joita tein 30 sekuntia aiemmin... Mutta en olisi selvinnyt tuosta ajasta jos mieheni ei olisi jaksanut "kantaa" parisuhdettamme ja huolehtia minusta myös naisena. Hän jaksoi aina kohdella minua muunakin kuin lasten äitinä ja kasvatti itsetuntoani suuresti, sain tuntea olevani monella tapaa rakastettu. 69

Entäs jos miehesi olisi jättänyt sinut yksin tuohon tilanteeseen ja sanonut, että hänen täytyy nyt tehdä töitä, ymmärräthän, tämä on just nyt tärkeä projekti eikä se toistu, se on nyt. Entäs jos tuon lisäksi sinun olisi pitänyt huolehtia muutamasta muutakin ihmisstä. Entäs, jos siinä olisi ollut hämillään oleva leikki-ikäinen ja puolison entisen liiton teini-ikäinen, kaikki samaan aikaan uutena asiana, ja kodin remontti päälle, sinun vastuullasi. Ja sitten olisi tullut miehens ukulaiset, ystävät ja viranomaiset ja terapeutit ja sanoneet, että sinun täytyy asettua miehen teinina semaan, hänellä on ollut todella rankkaa ja sinun pitää kunnioittaa anoppia (joka haukkui sinut, kun asetit toipumisvaiheessa omat lapsesi etusijalle ja pidit viikon täyshoitoloman) ja ymmärtää miestä, joka on ollut tosi kovilla sen työnsä kanssa. Mitäpä jos sinulla olisikin ollut tämä kaikki siinä päällä? OLisiko se ollut kohtuullista? Nimimerkki "kumppanuus".

Edellisessä viestissäni kerroin (69) että meillä oli ne koulu/teini-ikäiset (3kpl) siinä vauvan lisäksi, lisänä huolenpitoa molempien vanhemmista (isäni kuoli noihin aikoihin), miehellä uusi työ joka vei 1-2 x kuukaudessa muutamaksi päiväksi maailmalle. Talo oli itse yhdessä rakennettu ja vielä hieman kesken.

Jos mieheni olisi jättänyt minut yksin tuohon tilanteeseen en tietenkään olisi jaksanut kaikkea - siinä juuri se idea onkin - kumppaneina ja rakastavaisina me jaksoimme tuon kaiken yhdessä. Kun mies oli poissa, minä hoidin kaiken ja kun hän oli paikalla hän huolehti omasta osuudestaan kiitettävästi. Mutta hänellä onkin tunneälyä enemmän kuin useimmilla miehillä, osaa asettua toisen asemaan ja tekee kaikkensa ettei toinen tunne itseään hyväksikäytetyksi. Toivottavasti osaan vastata samoin.

on pahempi kuin kenelläkään muulla koskaan. Oma kuopus oli keskonen ja elämä alussa sen mukaisesti aika vaativaa. Pahimmillaan en muistanut asioita joita tein 30 sekuntia aiemmin... Mutta en olisi selvinnyt tuosta ajasta jos mieheni ei olisi jaksanut "kantaa" parisuhdettamme ja huolehtia minusta myös naisena. Hän jaksoi aina kohdella minua muunakin kuin lasten äitinä ja kasvatti itsetuntoani suuresti, sain tuntea olevani monella tapaa rakastettu. 69

Entäs jos miehesi olisi jättänyt sinut yksin tuohon tilanteeseen ja sanonut, että hänen täytyy nyt tehdä töitä, ymmärräthän, tämä on just nyt tärkeä projekti eikä se toistu, se on nyt. Entäs jos tuon lisäksi sinun olisi pitänyt huolehtia muutamasta muutakin ihmisstä. Entäs, jos siinä olisi ollut hämillään oleva leikki-ikäinen ja puolison entisen liiton teini-ikäinen, kaikki samaan aikaan uutena asiana, ja kodin remontti päälle, sinun vastuullasi. Ja sitten olisi tullut miehens ukulaiset, ystävät ja viranomaiset ja terapeutit ja sanoneet, että sinun täytyy asettua miehen teinina semaan, hänellä on ollut todella rankkaa ja sinun pitää kunnioittaa anoppia (joka haukkui sinut, kun asetit toipumisvaiheessa omat lapsesi etusijalle ja pidit viikon täyshoitoloman) ja ymmärtää miestä, joka on ollut tosi kovilla sen työnsä kanssa. Mitäpä jos sinulla olisikin ollut tämä kaikki siinä päällä? OLisiko se ollut kohtuullista? Nimimerkki "kumppanuus".

Edellisessä viestissäni kerroin (69) että meillä oli ne koulu/teini-ikäiset (3kpl) siinä vauvan lisäksi, lisänä huolenpitoa molempien vanhemmista (isäni kuoli noihin aikoihin), miehellä uusi työ joka vei 1-2 x kuukaudessa muutamaksi päiväksi maailmalle. Talo oli itse yhdessä rakennettu ja vielä hieman kesken.

Jos mieheni olisi jättänyt minut yksin tuohon tilanteeseen en tietenkään olisi jaksanut kaikkea - siinä juuri se idea onkin - kumppaneina ja rakastavaisina me jaksoimme tuon kaiken yhdessä. Kun mies oli poissa, minä hoidin kaiken ja kun hän oli paikalla hän huolehti omasta osuudestaan kiitettävästi. Mutta hänellä onkin tunneälyä enemmän kuin useimmilla miehillä, osaa asettua toisen asemaan ja tekee kaikkensa ettei toinen tunne itseään hyväksikäytetyksi. Toivottavasti osaan vastata samoin.

On normaalia parisuhteen arkea tukea toinen toistaan niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kun toinen ei jaksa, toinen jaksaa. Ei se ole erikseen parisuhteeseen panostamista vaan kahden toisistaan välittävän ihmisen parisuhteen arkea. Panostaminen parisuhteeseen on mielestäni erillisen laatuajan järjestämistä ihan tietoisesti, että saa olla kaksistaan.

Täällä mielestäni muutenkin sekoittuu parisuhteen arki ja parisuhteeseen panostaminen. Ei ihme jos tarvitaan niin valtavat määrät sitä laatuaikaa ja panostamista, kahden keskisiä lomamatkoja jne. jos arjessa ei tueta kumppania ja hoideta asioita yhdessä toisistaan välittävinä puolisoina.

T.ohis

on pahempi kuin kenelläkään muulla koskaan. Oma kuopus oli keskonen ja elämä alussa sen mukaisesti aika vaativaa. Pahimmillaan en muistanut asioita joita tein 30 sekuntia aiemmin... Mutta en olisi selvinnyt tuosta ajasta jos mieheni ei olisi jaksanut "kantaa" parisuhdettamme ja huolehtia minusta myös naisena. Hän jaksoi aina kohdella minua muunakin kuin lasten äitinä ja kasvatti itsetuntoani suuresti, sain tuntea olevani monella tapaa rakastettu. 69

Entäs jos miehesi olisi jättänyt sinut yksin tuohon tilanteeseen ja sanonut, että hänen täytyy nyt tehdä töitä, ymmärräthän, tämä on just nyt tärkeä projekti eikä se toistu, se on nyt. Entäs jos tuon lisäksi sinun olisi pitänyt huolehtia muutamasta muutakin ihmisstä. Entäs, jos siinä olisi ollut hämillään oleva leikki-ikäinen ja puolison entisen liiton teini-ikäinen, kaikki samaan aikaan uutena asiana, ja kodin remontti päälle, sinun vastuullasi. Ja sitten olisi tullut miehens ukulaiset, ystävät ja viranomaiset ja terapeutit ja sanoneet, että sinun täytyy asettua miehen teinina semaan, hänellä on ollut todella rankkaa ja sinun pitää kunnioittaa anoppia (joka haukkui sinut, kun asetit toipumisvaiheessa omat lapsesi etusijalle ja pidit viikon täyshoitoloman) ja ymmärtää miestä, joka on ollut tosi kovilla sen työnsä kanssa. Mitäpä jos sinulla olisikin ollut tämä kaikki siinä päällä? OLisiko se ollut kohtuullista? Nimimerkki "kumppanuus".

Edellisessä viestissäni kerroin (69) että meillä oli ne koulu/teini-ikäiset (3kpl) siinä vauvan lisäksi, lisänä huolenpitoa molempien vanhemmista (isäni kuoli noihin aikoihin), miehellä uusi työ joka vei 1-2 x kuukaudessa muutamaksi päiväksi maailmalle. Talo oli itse yhdessä rakennettu ja vielä hieman kesken. Jos mieheni olisi jättänyt minut yksin tuohon tilanteeseen en tietenkään olisi jaksanut kaikkea - siinä juuri se idea onkin - kumppaneina ja rakastavaisina me jaksoimme tuon kaiken yhdessä. Kun mies oli poissa, minä hoidin kaiken ja kun hän oli paikalla hän huolehti omasta osuudestaan kiitettävästi. Mutta hänellä onkin tunneälyä enemmän kuin useimmilla miehillä, osaa asettua toisen asemaan ja tekee kaikkensa ettei toinen tunne itseään hyväksikäytetyksi. Toivottavasti osaan vastata samoin.

On normaalia parisuhteen arkea tukea toinen toistaan niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kun toinen ei jaksa, toinen jaksaa. Ei se ole erikseen parisuhteeseen panostamista vaan kahden toisistaan välittävän ihmisen parisuhteen arkea. Panostaminen parisuhteeseen on mielestäni erillisen laatuajan järjestämistä ihan tietoisesti, että saa olla kaksistaan. Täällä mielestäni muutenkin sekoittuu parisuhteen arki ja parisuhteeseen panostaminen. Ei ihme jos tarvitaan niin valtavat määrät sitä laatuaikaa ja panostamista, kahden keskisiä lomamatkoja jne. jos arjessa ei tueta kumppania ja hoideta asioita yhdessä toisistaan välittävinä puolisoina. T.ohis

Tätä tarkoitan. Tätä ei mieheni tajua.

Että jos minä annan hänelle mahdollisuuden panostaa uraan, ja lupaan jaksaa vaikka fyysisesti olen niin kipeä, etten pysty kunnolla kävelemään, hän jossain vaiheessa "antaa takaisin", minäkin "saan". Eikä vain niin, että minä olen antaja-puolella koko ajan ja päällimmäisenä on se hänen uransa ja työnsä.

Ja kun minä sitten en enää jaksa, kun kaadun, putoan, romahdan, saankin kuulla, että minun pitää ymmärtää, miten kovilla hän on ollut, ja miten hämmentynyt ja tuen tarpeessa se hänen lapsensa olisi ollut.

Miksi ei sitten huolehtinut lapsestaan? Miksi jätti hänet minulle - vaikka lapsi ei minua halunnut, hän halusi isänsä! mistä taas yksi ristiriita ja minulla oli ennestään vauva ja leikki-ikäinen lapsi ja omat fyysisetkin vaivat, mitkä rajasi paljon.. ja talon remontti + normiarki.

Ja kun minun mieheni jätti minut yksin selviytymään, enkä sitten selvitytynyt, eikä hän edelleenkään auttanut, hän ei vieläkään ymmärrä, miksi olen vihainen yhä vieläkin, miski en luota, miksi nostan aina uudelleen ja uudelleen tuon vanhana ajanjakson esiin.

Onhan meillä myöhemminkin tapahtunut: on kesä ja kuuma, vietän lasten kanssa helsingissä pitkän päivän ja haen auton 24 h parkkipaikalta. Takarengas on tyhjentynyt. Autoa on sellainen, etten osaa nostaa edes tunkille, jota ei peräkontissa ole. Mies on "kulmilla" töissä, sellainen työ että periaatteessa voi lähteä.. soitan. Ei voi tulla. "ota taksi" hän sanoo. "SINÄ OLET TAKSI, tilaan juuri sinut" huudan, eikä mies tule, koska tulee asiakas.

Hän tulee reilun tunnin päästä. Olisin saanut sukulaismieheltäkin apua.

Toinen: auto sippaa talvikylmällä illalla kaupukialueelle. Soitan miehelle, joka jää miettimään ja ajattelemaan. Tuo sukulaismies tulee asioikseen auttamaan.

Olen vihainen omalle miehelle, joka ei ymmärrä, koska hän AJATTELI ja olisi tullut, mutta...

.. mutta hän jätti minut taas selviytymään yksin.

Ei, en halua kynttiläillallisia enkä seksiä miehen kanssa, johon en voi luottaa, ja jolle en ole minkään arvoinen, joka voi jättää minut yksin maahan makaamaan, koska hänellä itsellään on nyt niin tärkeää ja minun tulee ymmärtää..

Mies ei tajua: jos haluan naida, haen irtosauhteita tai vaikka dildon. Jos haluan parisuhteen, se on muutakin kuin naiminen. Ennen seksiä on luottamus.

Kun se on menetetty, sen voi rakentaa tai korjata, mutta se vaatii häneltä itseltään ja paljon. Ei hän tätä ymmärrä, keski-ikäinen mies.

Olen varmaan se huono puoliso sitten vaimona, koska joskus vain on kausia, että haluan olla rauhassa. En jaksa jos mies kyselee koko ajan vieressä, että mikä tuo ohjelma on ja miksi et pussaile tai tule kainaloon tai mitä siellä netissä nyt on.



Haluan vain ladata itseäni ja olla rauhassa kun töissä on raskasta ja olen ihan kypsä kaikkeen.



Onneksi mies ei ole mikään vinkuja, joka heti alkaisi valittamaan, että nyt mene huonosti ja pitää hoitaa parisuhdetta yms. tai tulee kyllä ero.



Kun saan möllöttää jonkin aikaa itsekseni niin sitten jaksaa taas katsoa sieltä ulospäinkin.

Ja kun lapset oli pieniä, en taatusti jaksanut olla mikään muu kuin äiti joinain aikoina. Onneksi mies on niin aikuinen, että kesti sen, eikä siihenkään alkanut vinkua, että nyt menee huonosti ja nyt kyllä on pakko pettää ja ottaa ero kun oot vaan väsyneenä äiti.



Kai minä olen sitten se huono puoliso kun en aina niin jaksa täysillä toista ihmistä vaan haluan omaa tilaa ja rauhaa ja olla itsekseni. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka vaatii omaa tilaa itselleen. Mutta meillä mies sen onneksi ymmärtää.

Niin, no onko uskoa jäljellä, että mies olisi potentiaalisesti kaikkea tuota, mitä odotat?lJos ei ole niin, ongelmallehan ei juuri mitään ole tehtävissä. Et rakasta tai ainakaan hyväksy häntä nyt.

Mikäli vielä toivot, niin keinot ovat kai tutut. Terapia, keskustelu, uhkailu, riitely, pettäminen jne.

Mutta älä enää odota. Toimi ja arvosta itseäsi. Jos koet ansaitsevasi enemmän, niin ota se suunnasta tai toisesta.

Olen varmaan se huono puoliso sitten vaimona, koska joskus vain on kausia, että haluan olla rauhassa. En jaksa jos mies kyselee koko ajan vieressä, että mikä tuo ohjelma on ja miksi et pussaile tai tule kainaloon tai mitä siellä netissä nyt on. Haluan vain ladata itseäni ja olla rauhassa kun töissä on raskasta ja olen ihan kypsä kaikkeen. Onneksi mies ei ole mikään vinkuja, joka heti alkaisi valittamaan, että nyt mene huonosti ja pitää hoitaa parisuhdetta yms. tai tulee kyllä ero. Kun saan möllöttää jonkin aikaa itsekseni niin sitten jaksaa taas katsoa sieltä ulospäinkin. Ja kun lapset oli pieniä, en taatusti jaksanut olla mikään muu kuin äiti joinain aikoina. Onneksi mies on niin aikuinen, että kesti sen, eikä siihenkään alkanut vinkua, että nyt menee huonosti ja nyt kyllä on pakko pettää ja ottaa ero kun oot vaan väsyneenä äiti. Kai minä olen sitten se huono puoliso kun en aina niin jaksa täysillä toista ihmistä vaan haluan omaa tilaa ja rauhaa ja olla itsekseni. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka vaatii omaa tilaa itselleen. Mutta meillä mies sen onneksi ymmärtää.

Kaikilla on kausia ettei halua tulla kosketuksi tai haluaa olla rauhassa omien ajatustensa ja huoliensa kanssa. Silloin ei voi mennä törkkimään siihen viereen ja ihmettelemään miksei toinen riemusta kiljuen halaa ja pussaa. Mutta voi silti olla lähellä, saatavilla että toinen tuntee sen kumppanuuden ja läheisyyden ja uskaltaa ehkä jossain kohtaa purkaa huolensa.

Ja meilläkin saa vetäytyä omiin oloihinsa, lukea, mennä omiin harrastuksiin tai olla koneella - ei siitä vedetä hernettä nenään. Ei meillä erityisesti "hoideta" parisuhdetta, se pysyy kunnossa nauttimalla samoista asioista yhdessä - halusta tuottaa toiselle nautintoa monin tavoin.

Ap:n tilanne on ankea, jos toinen ei yhtään ymmärrä mitä parisuhteesta puuttuu ei sitä oikein pysty pelastamaan yksin:(

kyllä voin sanoa, että monille meille seksillä on suuri merkitys monellakin tavalla. Ei se ole sen irrallisempi asia kuin teille naisillekaan.

Ap on tyytymätön tilanteeseensa, eli lopulta ap on tyytymätön mieheensä. Kyllä mies tämän aistii ja on paljon vaadittu en hän tästä kylmästä lähtötilanteesta kohoaisi ihannemieheksi.

Kyllä tilanne vaatisi ap:n vastaantuloa. Ulos rutiineista tuloa ja ehkä tiettyä räväkkyyttä.

Ole miehellesi se mitä hän haluaa, niin hänkin näkee sinut ja arvostaa sinua. Se on ihan luonnollista. Arvostus synnyttää arvotusta ja kiitollisuus kiitollisuutta.

Katsele vanhoja kuvia. Mihin rakastuit jne. Älä roiku vaan mene baariin ja tule neljältä kotiin. Katso loppuuko itsestäänselvänä pitäminen.

miehenä kyllä voin sanoa, että monille meille seksillä on suuri merkitys monellakin tavalla. Ei se ole sen irrallisempi asia kuin teille naisillekaan.

Ap on tyytymätön tilanteeseensa, eli lopulta ap on tyytymätön mieheensä. Kyllä mies tämän aistii ja on paljon vaadittu en hän tästä kylmästä lähtötilanteesta kohoaisi ihannemieheksi.

Kyllä tilanne vaatisi ap:n vastaantuloa. Ulos rutiineista tuloa ja ehkä tiettyä räväkkyyttä.

Ole miehellesi se mitä hän haluaa, niin hänkin näkee sinut ja arvostaa sinua. Se on ihan luonnollista. Arvostus synnyttää arvotusta ja kiitollisuus kiitollisuutta.

Katsele vanhoja kuvia. Mihin rakastuit jne. Älä roiku vaan mene baariin ja tule neljältä kotiin. Katso loppuuko itsestäänselvänä pitäminen.

Meillä pitkän suhteen aikana tuli se paljon pelätty lapsitäyteinen arki vastaan, jolloin unohdimme olla toistemme puolisoita, ja olimme vain vanhempia yhdessä.

No siitä sattui yhtä jos toista, kävimme läpi todella helvetillisen kriisin.

Kaikesta huolimatta tiesimme, että haluamme olla yhdessä, rakastamme toisiamme, haluamme toisiamme ja haluamme jakaa koko elämän yhdessä.

Tästä itse viisastuin ja opin juuri tuon; arvostus synnyttää arvostusta ja kiitollisuus kiitollisuutta.

Aluksi ajattelin itsekkäästi, että miksi minu pitäisi tehdä se aloite, kun eihän tuo toinenkaan tee mitään... mutta sitten vain päätin jättää itsekkään lapselliset ajatukseni syrjään, ja olla itselleni rehellinen. Minä rakastan tuota miestä yli kaiken, arvostan kaikkein eniten, kunnioita, välitän, haluan tuntea ne vahvat käsivarret koko loppuelämäni ympärilläni, kun hän halaa minua.

Joten ajatukista tekoihin. Työpäivän jälkeen menen juttelemaan hänen kanssaa, ihan vain: Mitä kuuluu? Kuuntelen, jolloin hän myös alkaa puhumaan, kertomaan päivän tapahtumia ja haluaa myös kuulla minun tapahtumista.

Kerron, että haluan että minuun kosketaan, halataan, pussataan, ihan vain ohimennenkin. Se lämmittää sydämessä, ja auttaa jaksamaan arjessa. Mieheni on kova halaamaan ja pussaamaan, on aina ollut, mutta myös minäkin teen nykyään sille aloitteen useita kertoja päivässä, ja minusta on ihana nähdä hänen silmistä, miten hän ilahtuu siitä.

Seksi on miehelle luonnollisesti tärkeämpää kuin naiselle, ja siksi haluan myös tuottaa hänelle fyysistä tyydytystä, vaikka itse en aina jaksaisikaan ihan koko pitkän kaavan mukaan. Haluan myös usein yllättää hänet seksillä; pikaisia ylläreitä kylpyhuoneessa viikonloppuaamuisin kun lapset katsoo lastenohjelmia, iltaisin voi laittaa itsensä viimeisen päälle kauniiksi ja seksikkääksi (sillä kyllä se mies haluaa nähdä minut edelleen aina välillä hiukset laitettuina, kauniisti meikattuna, seksikkäissä alusvaatteissa, aivan kuten silloin joskus kun me emme olleet vielä äiti ja isä) ja heittäytyä villiin seksii, ja sitten myös miehen hemmottelua hyvällä ruoalla, naiselle romanttisesti kynttilänvalossa hitaasti rakastelua. Kaikkea tuota aina sopivasti. Kyllä sitä aikaa aina jostain löytyy. ;)

On tärkeää muistaa itse näyttää sille omalle miehelle, että minäkin olen edelleen nainen. Ja näyttää naiselta.

Kyllä se mies silloin jaksaa myös katsoa sitä väsynyttä äitiä löysät kollarit päällä lasten pulautuksen peittämänä, kun aina välillä muistaa ehostaa kahdenkeskisiin hetkiin. ;)

Tykkään laittaa miehelleni eväät töihin, hänelle mieluiset, Ja ylläriksi välillä esim. hänen lempikarkkipussinsa. Sillä haluan osoittaa hänelle, että arvostan suuresti sitä, että hän jaksaa käydä töissä ja elättää perheensä (on kuitenkin perheemme pääelättäjä).

Koska hän on mielestäni maailman komein mies, niin kerron sen hänelle päivittäin.

Tykkään laittaa hänelle hänen lempiruokiaan, kysellä mitä hän haluaisi tehdä vapaalla ja suunnittelemme sen yhdessä (ihan niitä arjenkin asioita, kaupassa käymisiä, ulkoiluita, kysyn myös hänen mielipiteitä). Annan myös hänen olla hyvä isä. Eli kun hän haluaa tehdä ja touhuta lasten kanssa, niin en puutu siihen tai neuvo, vaan luotan häneen yhtä lailla kuin hän luottaa minuun vanhempana. Annan myös hänen tuoda kasvatusajatuksensa esiin, enkä vain neuvo ja opasta.

Kun kaipaan omaa aikaa, ihan yksin, niin kerron sen hänelle, enkä vain oleta, että minullakin olisi oikein, kun hänelläkin.

Hymyilen hänelle, katson silmiin rakastaen.

Mitähän vielä... se on ihan tuollaisia pieniä arjen tekoja, jotka ei loppupeleissä vaadi paljoa, millä kuitenkin osoittaa toiselle sen kunnioituksen ja rakkauden.

Ja silloin kun rankan päivän jälkeen en yksinkertaisesti jaksa harrastaa seksiä, ja mieheni haluaa, niin sen lisäksi että kieltäydyn, niin kerron syyn; sen että kyllä minä haluaisin haluta, ja pidän häntä haluttavana, mutta nyt en vain jaksa (kun olen esim. valvonut edellisen yön itkevän vauvan kanssa). Silloin näen mieheni silmissä sen onnellisen hymyn että hän tietää että haluan häntä edelleen, mutta nyt nämä ruuhkavuodet vain aiheuttaa sen, ettei aina voi jaksaa.

Ja mitä minä tästä saan?

Sen, että mieheni katsoo minua aina sillä samalla ilmeellä, kuin silloin yli 10 vuotta sitten, kun rakastui minuun. Hän keskustelee kanssani ja jakaa ajatukset ja tunteet kanssani. Hän koskettaa, halaa niin että se tuntuu oikein syvällä asti, niin että sydän oikein pursuaa onnesta. Hän muistaa kiireenkin keskellä tulla antamaan pusun, ja sanomaan päivittäin, että rakastaa minua. Minulla on hyvä turvallinen olo hänen lähellään, ja tunnen olevani onnellinen. Tiedän, etää hän haluaa huolehtia minusta ja lapsista, ja haluaa tehdä mahdolliseksi sen, että saan hoitaa lapsiamme kotona niin kauan kuin itse jaksan (ensimmäisellä kierroksella itse ne tosin jaksanut olla kotona lasten kanssa kuin 2 vuotta).

Hän näiden vuosienkin jälkeen katsoo minua palvoten ja haluten. Kertoo päivittäin miten kaunis olen. Kertoo myös päivittäin sen, että pitää minua haluttavana.

Hän myös jaksaa olla lapsille rakastava ja läsnäoleva isä, joka taas minut näkemään hänet vastustamattomana puolisona.

Minä sain itselleni täydellisen miehen.

tosin mies ei osallistunut perheeseen millään tavalla vaan omiin juttuihinsa...



Jotenkin siitä tappeluiden ja muuttojen jälkeen selvittiin...



Nyt käydään yhdessä kävelyllä ja kaksin kaupassa yms...



Meille riittää se että päästään kaksin kävelylle ja kauppaan ja joskus elokuviin tms... Pääasia että saadaan olla kaksin.

Meillä ollaan vaan äiti ja isä, kämppikset. Seksiä kerran kuussa, tyylillä "älä suotta pidättele". Yhteisiä harrastuksia 0. Itse urheilen aina kun mahdollista, ts. mies tulee kotiin, minä lähden salille tms.



Välillä käydään vaikka kylpylässä kahdestaan, mutta se on sama kuin reissaisi veljensä kanssa. Mukavaa matkaseuraa ja silleen. :) Molemmilla on omat menonsa. Mies tosin ei halua missään käydä, on mieluummin lasten kanssa kotona ja minä saan mennä viipottaa halutessani.



Mies on erittäin tyytyväinen tilanteeseen, hänelle riitää lapset ja perhe. Itse kaipaan hellyyttä, läheisyyttä ja seksiäkin.

Asiaa on yritetty korjata tuloksetta, pari vuotta sitten luovutin. Haen läheisyyden jostain muualta kuin kotoa.



Ero ei kannata, taloudellisesti eikä muutenkaan. Mies on antanut hiljaisen hyäksynnän touhuilleni, pääasia, että lapset pysyvät hänen lähellään ja mies saa olla ISÄ.

Meillä ollaan vaan äiti ja isä, kämppikset. Seksiä kerran kuussa, tyylillä "älä suotta pidättele". Yhteisiä harrastuksia 0. Itse urheilen aina kun mahdollista, ts. mies tulee kotiin, minä lähden salille tms.



Välillä käydään vaikka kylpylässä kahdestaan, mutta se on sama kuin reissaisi veljensä kanssa. Mukavaa matkaseuraa ja silleen. :) Molemmilla on omat menonsa. Mies tosin ei halua missään käydä, on mieluummin lasten kanssa kotona ja minä saan mennä viipottaa halutessani.



Mies on erittäin tyytyväinen tilanteeseen, hänelle riitää lapset ja perhe. Itse kaipaan hellyyttä, läheisyyttä ja seksiäkin.

Asiaa on yritetty korjata tuloksetta, pari vuotta sitten luovutin. Haen läheisyyden jostain muualta kuin kotoa.



Ero ei kannata, taloudellisesti eikä muutenkaan. Mies on antanut hiljaisen hyäksynnän touhuilleni, pääasia, että lapset pysyvät hänen lähellään ja mies saa olla ISÄ.

Ja pakko muuten kertoa vielä yksi vinkki: silloin kun saattee lapset hoitoon ja saatte olla ihan kahdestaan, niin älkää missään nimessä tuhlatko sitä aikaa esim. suursiivoukseen.



Minulla on nimittäin ystävä, joka saa miehensä kanssa lapsensa vain kerran vuodessa yhtä aikaa mummilaan hoitoon, eli saavat sen yhden vapaan viikonlopun olla ihan vain kahdestaan. Niin mitä he tekevät. Yleensä ystäväni on ohjemoinut heille tyyliin projektin; "Nyt siivotaan vaatekomero/autotalli!"

...ja sitten ihmettelee kun mies ei huomioi häntä lainkaan naisena, tuo esim. kukkia, halaile ja halua järjestää kahdenkeskistä aikaa yms.



Olen kyllä sanonut ihan suoraan, mutta hänestä vain on käytännöllisempää saada se autotalli siivotuksi oikein ajan kanssa ilman lapsia, kun tuhlata hyvä viikonloppu ihan vain yhdessä oloon. :(



Tietenkin tulee tilanteita, jolloin lapset pitää saada hoitoon siksi ajaksi, että pääsee rauhassa tekemään jonkun projektin. Se asia erikseen. :)



t:17 ja 84 ja nyt tämä... ;)

kyllä voin sanoa, että monille meille seksillä on suuri merkitys monellakin tavalla. Ei se ole sen irrallisempi asia kuin teille naisillekaan.

Ap on tyytymätön tilanteeseensa, eli lopulta ap on tyytymätön mieheensä. Kyllä mies tämän aistii ja on paljon vaadittu en hän tästä kylmästä lähtötilanteesta kohoaisi ihannemieheksi.

Kyllä tilanne vaatisi ap:n vastaantuloa. Ulos rutiineista tuloa ja ehkä tiettyä räväkkyyttä.

Ole miehellesi se mitä hän haluaa, niin hänkin näkee sinut ja arvostaa sinua. Se on ihan luonnollista. Arvostus synnyttää arvotusta ja kiitollisuus kiitollisuutta.

Katsele vanhoja kuvia. Mihin rakastuit jne. Älä roiku vaan mene baariin ja tule neljältä kotiin. Katso loppuuko itsestäänselvänä pitäminen.

Muistan oikein hyvin mihin miehessä rakastuin, voisin kirjoittaa pitkän listän hänen hyvistä puolistaan. Niiden vuoksi en ole halunnut erota. Tosin jos mies olisi huono ihminen (vastuuton epärehellinen jne) en olisi hänen kanssaan koskaan millekään alkanutkaan.

Tahdon hyvän ihmisen lisäksi rinnalleni hyvän puolison. Ymmärrättekö eron? Siltä varalta ettette ymmärrä minäpä hieman valotan asiaa. Hyvä ihminen on vastuuntuntoinen, rehellinen, avulias kaikkia ihmisiä kohtaan. Hyvä puoliso (edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi) sen sijaan osoittaa omalle puolisolleen läheisyyttä ja hellyyttä mitä ei muille ihmisille osoita. Minun puolisoni ei osoita, hän mieluummin istuu siinä sohvalla tai lähtee yksin tai lasten kanssa sukulaisiin. Kysymättä minulta haluanko mukaan.

Baarissa olen käynyt monesti. Tällekin vuodella 2 kertaa. 1 tai 2 kertaa vuodessa pidän parin ystäväni kanssa tyttöjen viikonlopun, lähden silloin pois kotoa. Viime kerralla ei kysynyt reissusta mitään, ei edes että oliko kiva reissu. Oli ihan kuin olisi ollut normaali viikonloppu kotona. Mies saattaisi huomata jotain vasta sitten, jos alkaisin yhtä äkkiä olemaan poissa kotoa joka ilta. Siihen ei ole kiinnostusta. Missä ihmeessä roikkuisin illat? Jossain kauppakeskuksessa? Just.

Mitä tarkoitat rutiineista ulostulolla. Että tekisimme jotain erilaista kuin normaalisti? Hankalaa kun toisella ei ole siihen kiinnostusta.

ap

ap

ainkaan kahteen vuoteen, olemme äiti ja isä, se siinä. MUTTA me teemme paljon perheenä, harrastamme, reissaamme jne ja juuri siksi, että lapsilla on perhe, eli isä ja äiti.

no yritetään pitää huolta että parisuhde ei ajautuisi vain tuollaiseksi...ja miten, : käydään parisuhdeilloissa, avioliittoleirillä, parisuhdekursseilla :D.



Ja annetaan toisillemme jakamatonta aikaa ja sitähän ei ole esim se että istutaan vaan samalla sohvalla katsoen telkkaria, vaan keskustellaan yhdessä ummet ja lammet, tehdään yhdessä jotain kivaa...



Tuohon arkeen olisi myös hyvä saada yhteisiä unelmia ja tavoitteita myös sen lastenkasvatuksen ulkopuolelle eli juuri siihen teidän parisuhteeseen liittyen...piristävät kummasti.

kuulostaa ihan minun vanhemmiltani. Yli 30v yhdessä, enkä ole koskaan nähnyt heidän halaavan lämpimästi tai suutelevan. Toki en voi tietää, miten oli minun pikkulapsiaikanani (20v sitten), mutta niin kauan kuin muistan niin läheisyyttä ei ole ollut.



Näin heillä kuluvat päivät: kumpikin päivät töissä, äitini työskentelee kotona ja isä on osa-aikaeläkkeellä eli 3pv/vko töissä. Isä tulee töiden jälkeen kotiin ja painuu sen jälkeen joka päivä erään "harrastuksena" pariin, jossa sitten kuluu loppuilta. Kotiin hän tulee vuodenajasta riippuen klo 20-22, minkä jälkeen he katselevat ehkä yhdessä telkkaria ja keskustelevat vähän.



Vasta näin aikuisempana olen tajunnut, että joidenkin vanhemmat ovat oikeasti vielä rakastuneita ja osoittavat sen toisilleen, että joidenkin kodeissa pussaillaan jne.