Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille joiden parisuhde on vain olla isä ja äiti. ov
27.03.2012 |
Jos ei ole seksiä, yhteisiä harrastuksia, yhteisiä kiinnostuksen aiheita puolison kanssa, mitä te teette sen sijaan?
Ollaan miehen kanssa tuossa tilanteessa. Arki on astunut kuvioon. Mies haluaa seksiä mutta muuten hän on tyytyväinen tähän elämään. Ei kaipaa yhteisiä harrastuksia tai yhteistä aikaa. Minä taas haluan muutakin kuin olla äiti ja seksikumppani kerran viikossa. Riitoja meillä ei ole, kunhan vain olla öllötetään ja kasvatetaan lapsia.
Oletteko hankkineet harrastuksia, käyttekö matkoilla ystävien kanssa? Mitä te teette jotta pääsette olemaan muutakin kuin äiti ja lauantai-illan seksikumppani? Jos erokaan ei ole vaihtoehto?
Kommentit (88)
Eli ei ollut lapsen lisäksi mitään yhteistä juttua. Minulle homma oli ihan ok, miehelle ei. Halusi vaimon, ei hyvää kaveria. Halusi yhteisiä harrastuksia.
Ero tuli eikä se sitten lopulta edes kauheasti kirpaissut enkä miestä ole kaivannut takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no yritetään pitää huolta että parisuhde ei ajautuisi vain tuollaiseksi...ja miten, : käydään parisuhdeilloissa, avioliittoleirillä, parisuhdekursseilla :D.
Ja annetaan toisillemme jakamatonta aikaa ja sitähän ei ole esim se että istutaan vaan samalla sohvalla katsoen telkkaria, vaan keskustellaan yhdessä ummet ja lammet, tehdään yhdessä jotain kivaa...
Tuohon arkeen olisi myös hyvä saada yhteisiä unelmia ja tavoitteita myös sen lastenkasvatuksen ulkopuolelle eli juuri siihen teidän parisuhteeseen liittyen...piristävät kummasti.
en saisi häntä millään lähtemään parisuhdeiltaan tai avioliittoleirille. Hänelle parin tunnin ravintolassakäynti kanssani on "ihan sama".
On kauheaa jos arjen kiireiden keskellä pitäisi vielä väkipakolla "hoitaa" parisuhdettaan. Olennaista on puolisoiden tyytyväisyystaso. Jos toinen tai molemmat ovat tyytymättömiä, niin tietenkin silloin on hyvä satsata suhteeseen enemmän. Mutta ei ihminen veny kaikkeen - kyllä minä uskon että hyvä parisuhde kestää muutaman vuoden "pelkkää isyyttä ja äitiyttäkin". Eihän tuo lopullinen tila ole, vaan muuttuu taas kun lapset kasvavat.
joten kai me ollaan vaan äiti ja isä, siis kämppikset. Ei harrasteta yhdessä, mutta reissataan kyllä silloin tällöin, harvemmin. Meillä ei ole kyllä yhtään mitään yhteistä miehen kanssa enää, ollut varmaan muutamaan vuoteen. Mutta 8-vuotiaan lapsemme sydän särkyisi jos eroaisimme, joten yhdessä asutaan ja nukutaan samassa sängyssä. Koskettamatta toisiamme, millään tasolla :(
kuulostaa ihan minun vanhemmiltani. Yli 30v yhdessä, enkä ole koskaan nähnyt heidän halaavan lämpimästi tai suutelevan. Toki en voi tietää, miten oli minun pikkulapsiaikanani (20v sitten), mutta niin kauan kuin muistan niin läheisyyttä ei ole ollut.
Näin heillä kuluvat päivät: kumpikin päivät töissä, äitini työskentelee kotona ja isä on osa-aikaeläkkeellä eli 3pv/vko töissä. Isä tulee töiden jälkeen kotiin ja painuu sen jälkeen joka päivä erään "harrastuksena" pariin, jossa sitten kuluu loppuilta. Kotiin hän tulee vuodenajasta riippuen klo 20-22, minkä jälkeen he katselevat ehkä yhdessä telkkaria ja keskustelevat vähän.
Vasta näin aikuisempana olen tajunnut, että joidenkin vanhemmat ovat oikeasti vielä rakastuneita ja osoittavat sen toisilleen, että joidenkin kodeissa pussaillaan jne.
Mieheni vanhemmat ovat samanlaisia, molemmat elävät omaa elämäänsä. Isänsä harvoin lähtee sukujuhliin, konsertteihin tai mihinkään mieheni äidin kanssa. Nukkumaankin menevät eri aikaan, samoin syövät monesti eri aikaan. Anoppi kulkee paljon kyläilemässä, vesiuinnissa ja kuluttaa aikaa lastenlapsiinsa. En tahdo sellaista elämää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parin tunnin ravintolakäynnillä. Meillä tätä on kestänyt vuosia, nuorinkin on jo koulussa.
On kauheaa jos arjen kiireiden keskellä pitäisi vielä väkipakolla "hoitaa" parisuhdettaan. Olennaista on puolisoiden tyytyväisyystaso. Jos toinen tai molemmat ovat tyytymättömiä, niin tietenkin silloin on hyvä satsata suhteeseen enemmän. Mutta ei ihminen veny kaikkeen - kyllä minä uskon että hyvä parisuhde kestää muutaman vuoden "pelkkää isyyttä ja äitiyttäkin". Eihän tuo lopullinen tila ole, vaan muuttuu taas kun lapset kasvavat.
ei ole telkkaria (emmekä ole lestadiolaisia tms). Luulen sen olevan suurin ulkoinen positiivinen vaikuttaja parisuhteessamme.
Juttelemme aina työpäivn päätteeksi kuulumiset, toisiamme oikeasti kuunnellen.
Iltaisin luemme yhdessä, teemme yhdessä iltapalaa lasten nukahdettua, katsomme joskus yhdessä jonkun yhdessä valitun leffan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se maailmaajärisyttävä rakkaus kestä kenelläkään kovin kauan. Vuosi, pari ja arki astuu kuvioihin mukaan etenkin jos on pyöräyttänyt pari vaavia. Tämän jälkeen arki pyörii lasten ympärillä halusipa sitä tai ei. Ne ovat numero uno. Maailman luonnollisin juttu.
Kohta rakastettukin alkaa näyttää vain kaverilta jonka kanssa hoidetaan arkea vuosi toisensa perään. Mutta hei, jonkun se arki on hoidettava ja ne jotka tekevät sen ansaitsevat myös arvostuksen. Lasten turvallisuuden on syytä olla etusijalla. Muksut ovat ansainneet hyvän kodin vaikka sitten vanhempia välillä kirvelisi.
Teillä tulee olemaan myöhemmin aikaa selvitellä välejänne. Kumma juttu, miten ruoho näyttää niin vihreältä aidan toisella puolella vaikka todellisuus voi olla risainen elämä pöhkön kanssa. Jos miehessä ei ole suuria vikoja niin moni asia on korjattavissa keskustelemalla. Mieti löytyykö sinusta voimia siihen?
Eihän se maailmaajärisyttävä rakkaus kestä kenelläkään kovin kauan. Vuosi, pari ja arki astuu kuvioihin mukaan etenkin jos on pyöräyttänyt pari vaavia. Tämän jälkeen arki pyörii lasten ympärillä halusipa sitä tai ei. Ne ovat numero uno. Maailman luonnollisin juttu.
Kohta rakastettukin alkaa näyttää vain kaverilta jonka kanssa hoidetaan arkea vuosi toisensa perään. Mutta hei, jonkun se arki on hoidettava ja ne jotka tekevät sen ansaitsevat myös arvostuksen. Lasten turvallisuuden on syytä olla etusijalla. Muksut ovat ansainneet hyvän kodin vaikka sitten vanhempia välillä kirvelisi.
Teillä tulee olemaan myöhemmin aikaa selvitellä välejänne. Kumma juttu, miten ruoho näyttää niin vihreältä aidan toisella puolella vaikka todellisuus voi olla risainen elämä pöhkön kanssa. Jos miehessä ei ole suuria vikoja niin moni asia on korjattavissa keskustelemalla. Mieti löytyykö sinusta voimia siihen?
Mutta eihän se estä sitä etteikö parisuhdetta voi hoitaa käymällä ravintolassa, keskustelemalla. Mies ei ole kiinnostunut lähtemään ravintolaan, eikä keskustelemaan muusta kuin lapsiin liittyvistä asioista. Hänelle riittää se että käy töissä, tulee kotiin, syö, katsoo telkkaria, puuhastelee jotain lasten kanssa ja sitten nukkumaan. Seuraavana aamuna sama alusta.
Mistä ihmeen vihreästä aidasta sinä puhut?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta eihän se estä sitä etteikö parisuhdetta voi hoitaa käymällä ravintolassa, keskustelemalla. Mies ei ole kiinnostunut lähtemään ravintolaan, eikä keskustelemaan muusta kuin lapsiin liittyvistä asioista. Hänelle riittää se että käy töissä, tulee kotiin, syö, katsoo telkkaria, puuhastelee jotain lasten kanssa ja sitten nukkumaan. Seuraavana aamuna sama alusta.Mistä ihmeen vihreästä aidasta sinä puhut?
ap
Ravintolassa käyminen ja keskusteleminen ovat aika naisellisia tapoja hoitaa suhdetta. Minun mieheni ainakin ahdistuu, jos istumalla istutaan alas puhumaan. Minä kyllä tykkään keskustelemisesta, mutta ravintolaihmisiä emme ole kumpikaan. Tai no voimme mennä ravintolaan, mutta nautimme siellä ruoasta emmekä osaa puhua henkeviä.
Meille hedelmällisintä parisuhteen hoitoa on esim. liikunnan harrastaminen yhdessä. Hiihtolenkit, metsässä lenkkeily ym. piristävät ja samalla tulee luontevasti juteltuakin.
Koettakaa löytää teille sopivat tavat. Ei sen ole pakko olla ravintolaillallinen kerran kuussa!
(8 vuotta naimisissa, 3 lasta)
Meille parisuhde on äärimmäisen tärkeä asia. Se on itse asiassa tärkeämpää kuin vanhemmuus.
Me juttelemme päivittäin, puhumme tunteistamme, ajatuksistamme, päivän tapahtumista, kuulumiset, halailemme ja pussailemme koko ajan, sohvalla tv:tä katsoessa käperryn aina mieheni kutsuvaan kainaloon, nukemme kainalossa/lusikassa jne.
Ja kun parisuhteessa säilyy tämä samanlainen tarve olla toisen kanssa, puhua, jakaa tunteitaan, tehdä toinen onnelliseksi, niin silloin myös fyysinen kaipuu toista kohtaa on todella luonnollista, ja haluamme harrastaa mahdollisimman usein seksiä. Pienten lastan ja pitkien työpäivien takia se vain yleensä jää viikonlopuille, mutta onneksi arkeen silti mahtuu paljon koskettelelua, suutelua, halailua jne.
Meillä oli aikoinaan parisuhteessa kriisi, jona aikana etäännyimme toistamme kaiken kaikkiaan parin vuoden ajaksi; olimme vain vanhempia lapsillemme. Oli se elämä silloinkin ihanaa (lasten kanssa), mutta parisuhde kuoli väliltämme kokonaan. :´( Onneksi kriisien kautta kumpikin muisti, mitä elämältä oikein haluaa, ja kumpikin halusi elää toisen kanssa, parisuhteessa, yhdessä.
Vaikka lapset ovat meille kaikki kaikessa, jokainen rakkaudella ja kovalla halulla tehty ja saatu, niin silti kun tarkastellaan perhettä kokonaisuutena, niin kyllä se parisuhde on tärkeämpi asia kuin vanhemmuus. Onnellinen puoliso jaksaa nimittäin olla silloin paljon paremppi vanhempi lapselleen.
Mutta kaiken perusta hyvälle parisuhteelle on aina; avoimuus ja keskustelu.
(Käymme myös parisuhdeleireillä ja kursseilla.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni silloin, kun perhe kerran on yhdessä perustettu, ollaan etupäässä äiti ja isä. Mielestäni lasten etu on tärkeintä. Tämä aika on kuitenkin rajallinen. Edellyttäen tietenkin että perheessä ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa tai muuta mikä vaarantaa lapsen notmaalin kasvun ja kehityksen.
Meidän perheessä on kolme lasta. Itse olen lasten kanssa kotona arkisin, viikonloppuisin töissä. Tällöin mies hoitaa lapsia. Ei se arki mitään kuhertelua ole. Kun mies kotiutuu, niin kuskaamme vuorotellen isompia lapsia harrastuksiin ja harrastamme itse. Olemme liikunnallinen perhe ja harrastukset on tärkeä osa meidän arkea. itse urheilen keskimäärin 6 h / vko, mies saman verran. Se on toki meitä yhdistävä tekijä ja yhteinen kiinnostuksen kohde. Lasten ollessa pieniä harrastamme kuitenkin erikseen. Iltaisin on sitten hetki aikaa istahtaa vieretysten sohvalle ja vaihtaa kuulumiset. Päivän aikana soittelemme usein. Olemme kiinnostuneita toistemme päivän kulusta ja yhteinen päämäärä on kasvattaa tasapainoiset lapset. Kuitenkin niin että omakin pää kestää :) Yhteistä aikaa on periaatteessa vähän, mutta itse olen laittamassa koululaiset kouluun ja vastaanottamassa heidät, nuorin saa kasvaa rauhassa kotona ja aina on aikuinen lasten käytettävissä. Tämä on meidän perheen ratkaisu ja meille toimiva juttu.
Niin, ja sitä seksiäkin on viikottain, välillä kerran, välillä useammin.
miehellä on pitkä työmatka, ja tulee kotiin yleensä seitsemän-kahdeksan maissa. Lisäksi hän on välillä viikonloppuisin töissä.
Töiden jälkeen ymmärrettävästi hän haluaa olla lasten kanssa. Samoin vapaapäivinä. Harvoin tehdään kahdestaan mitään, mutta aika paljon reissataan yhdessä lasten kanssa. Kuvailisin myös meidän oloa möllöttämiseksi ja lasten kasvattamiseksi.
Minä yritän tätä parisuhde-elämää piristää yhteisillä menoilla, esim. elokuviin tai syömään. Mies ihan mielellään lähtee, mutta hän ei niitä kaipaa, eikä koskaan järjestä mitään. Vähän tuo minunkin järjestämisinto on laimennut, kun ei aina jaksa itse suunnitella kaikkea ja hoitaa esim. lastenvahvin paikalle. No, aika paljon olen sitten itse menossa, kun minun pää hajoaa jos vain möllöttelen kotona. Eli minulla on yksi aikaavievä harrastus, sen lisäksi pyrin tapaamaan omia ystäviäni esim. kahvilla tai vaikka lenkillä. Mutta erityisesti tuo harrastus on henkireikä. Järjestän myös perheenä tapaamisia ystäväperheiden kanssa.
Kyllä minäkin olen välillä miettinyt, että kun tässä lapset koko ajan kasvaa, niin mitä ihmeen yhteistä meillä on vähän ajan päästä miehen kanssa. Mutta rakastan miestäni, ja ajattelen niinkin, että nyt on aika raskas elämänvaihe, eikä jaksa enenmpää. Jos kuitenkin säilyy koko ajan toisesta välittäminen, niin sehän on tärkeintä. Ja esim. appivanhemmat ovat myös ihan erilaisia keskenään, eivätkä tee yhdessä mitään. (mistähän siis malli on periytynyt...) Appi-ukko viihtyy kotona, ja anoppi käy matkoilla, teatterissa, konserteissa jne. Kuitenkin ovat ihan onnellisesti yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin tuota arkista läheisyyttä, halailua ja pussailua, on. Ei sen tarvi olla kummempaa kuin hipaisu ohi mennessä tai kunnon halaus aamulla, ja taas jaksaa iloisin mielin.
pitää suhteen hyvänä :)
Eiköhän se ole hyvä arjensietokyky. Me olemme miehen kanssa eläneet pikkulapsiajan kiireineen ja lapsenvahteja ei ollut. Mutta nautimme toisistamme kotona arjessa ja elimme perheenä. Nyt kun lapset ovat isoja, on toisille aikaa ihan eri tavalla.
Mikään parisuhteen hoito ei pelasta suhdetta jos ei osata elää arjessa yhdessä.
parin tunnin ravintolakäynnillä. Meillä tätä on kestänyt vuosia, nuorinkin on jo koulussa.
On kauheaa jos arjen kiireiden keskellä pitäisi vielä väkipakolla "hoitaa" parisuhdettaan. Olennaista on puolisoiden tyytyväisyystaso. Jos toinen tai molemmat ovat tyytymättömiä, niin tietenkin silloin on hyvä satsata suhteeseen enemmän. Mutta ei ihminen veny kaikkeen - kyllä minä uskon että hyvä parisuhde kestää muutaman vuoden "pelkkää isyyttä ja äitiyttäkin". Eihän tuo lopullinen tila ole, vaan muuttuu taas kun lapset kasvavat.
teill ei ole seksiä?
ainkaan kahteen vuoteen, olemme äiti ja isä, se siinä. MUTTA me teemme paljon perheenä, harrastamme, reissaamme jne ja juuri siksi, että lapsilla on perhe, eli isä ja äiti.
on lasten etu se, että vanhempien parisuhde on kunnossa. Ei lapset nauti siitä, että vanhemmat hädin tuskin puhuu toisilleen mutta palvoo lapsia. Kyllä mulle ainakin lapsena oli tosi tärkeää se, että vanhemmilla olisi mennyt keskenään hyvin (ei mennyt).
että näin moni elää vain vanhempina yhdessä, ja parisuhde on toisarvoinen asia? Tai sitten sitä ei ole enää ollenkaan?
Ajatteleeko miehennekin asiasta samalla tavalla, että vanhemmuus on se nro. 1?
Eikö ihminen kaipaa rinnalleen kumppania, puolisoa? Miten sen voi hylätä/laittaa sivuun ruuhavuosien ajaksi, ja sitten joskus kaiken kiireen jälkeen se parisuhde nousee sieltä esiin, ja on edelleen kiinnostunut kaikilla tasoilla siitä omasta puolisostaan?
Hyvin erikoista...
Ei ihme että niin monet eroaa (ja sitä ennen on paljon uskottomuutta.)
Senhän vuoksi yleensä ajaudutaankin uskottomuuteen, kun ei enää saa sitä kaipaamaansa huomiota puolisoltaan. Sitä haetaan sitten muualta. Täysin luonnollista.
ei se lasten edelle saa mennä.
Eiväthän nuo asiat toisiaan poissulje. Vanhempien vastuulla on huolehtia koko perheen hyvinvoinnista. Lapset on ykkössijalla siinä mielessä, että he eivät pysty huolehtimaan itsestään, vaan ovat vanhemmista riippuvaisia. Siinä rinnalla sitten hoidetaan parisuhdetta ja myös omaa henkilökohtaista jaksamista. Ne kaikki ovat tärkeitä asioita perheen ja yksilöiden hyvinvoinnille.
kaipaa sellaista aikaa jolloin sinun ei tarvitse huolehtia lapsista? Minä kaipaan. Haluan joskus tunnin tai kaksi jolloin ei tarvitse välittää siitä mitä lapset tarvitsevat.
Samalla se on pakenemista miehen luota. Välillä ihan itkettää se etten ole miehelleni enää nainen, hänelle riittäisi kunhan olisi reikä johon tarpeensa tyhentää. Olen väsynyt yrittämään mitään. En jaksa koska mies sen selvästi osoittaa ja sanookin ettei halua. Hänelle elämä on oikein mukavaa kun saa katsoa telkkaria illat tai puuhastella jotain lasten kanssa.
Eroa en halua, haluan lapsilleni ehjän perheen. Minussa elää myös pieni toivo että mies heräisi huomaamaan minut. Mitä sitten tapahtuu kun lapset muuttavat pois kotoa?