Taas on tyttö tulossa, ja häpeän katkeruutta jota koen

poikaa, vaikka tyttöä toivoin. Ei auta kuin sopeutua, elää tunteet läpi ja hyväksyä ne. Ihania nuo pojat ovat, enkä ikinä vaihtaisi niitä kenenkään toisen tyttäriin. Ja nyt asiaa pohdittuani, en enää edes haluaisi tyttöjä. Helppoa elää kun kaikki samaa sukupuolta, ja kasvavat perä perää yhdessä leikkien.



Tosin epäilen et tyttöjen äidit pääsee paljon helpommalla, pojilla kova kallo eika kaikki turhat pikkuasiat mene perille. Mutta näillä mennään. Onnea sulle! Kun olet käynyt ja elänyt tunteesi kunnolla läpi, toivon et opettelet löytämään onnellisuuden niistä arvokkaista lapsista jotka olet saanut. Älä tuomitse itseäsi, koira puhua jollekin tunteistasi.

kaikkea vaaleanpunaista ja teinitytöt meikkileikkeineen ja trendivaatehörhöilyineen ovat niin rasittavia. Pojan hän sitten saikin ja nyt tuo poika on 15 v ja pahimman luokan fruittari! Omaisuuksia menee kosmetiikkaan ja vaatteisiin, ja suosii erityisesti vaaleanpunaista :D

sanaton olen vitutuksesi aiheesta

sinäkö siellä kolmannesta tytöstä kiukkuilet? Tiedän, että jo toisen kohdalla odotit poikaa, pitikö kolmas tehdä vain sksi, että lapsi olisi poika? Vai siksi, ettei töihin tarvitsisi mennä?



Mutta onnea kuitenkin, tytöt on ihania :)

Onko todella niin että pitää vaan hyväksyä että äiti on pettynyt lapsen sukupuoleen ja saa "surra" sitä julkisesti?

Minä en hyväksy että kaikista tunteista pitää saada puhua ja tukea antaa ihan kuin pettymys sukupuoleen olisi todellinen ongelma.

tällaisista keskusteluissa ruoditaan ihan oikeaa vauvaa ja sen vääryyttä. Keskustella oikesta hömppäjutuista on tietysti ok mutta näin triviaalista aiheesta en jaksa mitään tukea ja tsemppiä antaa.

Pidä ap mölyt mahassasi ja mieti itsekseksi mutta älä pakota muita hyväksymään sun ajatuksia ja tuo niitä julki. Kyse on sun sisällä olevasta oikeasta lapsesta.

et te jotka toivotte jompaa kumpaa, niin tulette kuitenkin rakastamaan YHTÄ PALJON ku jos onkin sitä ei-niin-toivottua sukupuolta? Miten voitte rakastaa yhtä paljon, jos toisessa on ekstrana ominaisuus, joka on jotenkin parempi, toivotumpi?

että mä pelkäsin olevani huono äiti tytölle, en osaa olla heidän kanssaan:/ En siksi että pitäisin poikia oikeasti parempina.

niin huonot kuin hyvätkin. Muakin ottais päähän jos olis vain yhtä sukupulta, ainakin aluksi. Mutta uskon, että se piei tyttö saa teidtä tullessaan unohtamaan koko asian!!

Minäkin toivoin esikoisesta ja kakkosestakin vielä poikaa jostain syystä. Tyttöjä tuli. Kolmatta odottaessani minulle ei vilpittömästi sanoen ollut mitään väliä lapsen sukupuolella. Tuli kolmas tyttö.



Nyt kun olen elänyt näiden lasten kanssa vuosia ja tutustunut jokaiseen yksilönä, en tajua miksi ihmeessä olisin alussa toivonut nimenomaan poikaa. Mitähän lisäarvoa sekin olisi elämään tuonut?! Elämä on ihanaa ja täydellistä juuri näin. Ja jos meillä olisi kolme poikaa tai tyttöjen ja poikien yhdistelmä, niin varmasti kokisin ihan samoin.

niin huonot kuin hyvätkin. Muakin ottais päähän jos olis vain yhtä sukupulta, ainakin aluksi. Mutta uskon, että se piei tyttö saa teidtä tullessaan unohtamaan koko asian!!

mutta onko oikein kirjoittaa/keskustella niistä ja oikein konkretisoida ajatuksensa ja tunteensa saadakseen sympatiaa ja tukea. tilanteessa jossa siis vauva on jo olemassa ja mahassa. mielestäni tällainen on epämiellyttävää, säälittävää ja moraalitonta. Olohuoneen verhoihin voi olla pettynyt mutta oikeaan lapseensa? Ja sitten vielä lauma muita toivottaa ihan jaksuja näiden tunteiden kanssa. mä ymmärrän jotenkin esikoista odottavia kun ei tiedä kuinka huikea juttu ja vastuu äityis on mutta sellaista joilla on jo lapsia?

ja olen onnellinen tulevasta vauvasta. Ymmärrän kyllä ap:ta, mutta usko pois toi tunne katoaa ja pian pakahdut ylpeydestä kun ajattelet miten hienoa kun on kolme suloista tyttöä :). Mä ainakin ajattelen jo että miten ihana veljessarja meillä kohta on ja uskon että ajattelisin ihan samoin jos kyseessä olisi tyttöjoukkio. Omat lapset on omia ja jokainen on oma iki-ihana persoona ja yksilö eikä sillä sukupuolella ole väliä.



Onnea odotukseen!

Kai ainakin tsekkasit ovulaatiot ja olitte yhdynnässä ovulaation jälkeen (vai miten päin se olikaan)? Ja söithän niitä emäksisiä ruokia? Ja varmaan pidit tarkkaan kiinni ruokarytmistä ja söitä kunnon aamupalan? Ja mitäs niitä poika-kikkoja muita vielä olikaan...



Jos et ole tehnyt asian eteen mitään, niin on silkkaa tyhmyyttä ruikuttaa.

Vielä nykyäänkin?

Todella monia ihmisiä vaivaa ikuinen, epämääräinen riittämättömyyden tunne ja vielä aikuisenakin he yrittävät hakea hyväksyntää jommalta kummalta vanhemmaltaan. Hei tietävät olleensa vääränlaisia ja pettäneensä vanhempiensa odotukset. Meillä on tälläkin hetkellä valtava määrä eläviä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu jos vanhempi ei tunnista eikä käsittele omia odotuksiaan lapsen suhteen; silloin ne heijastuvat suoraan lapseen eikä kukaan oikein tiedä, mikä on vikana, koska asioista ei puhuta.



Minusta on erittäin tervettä, että ap käsittelee tunteensa ennen kuin lapsi syntyy. Sehän juuri on rakkautta lasta kohtaan, että on valmis tunnustamaan nämä hyvin inhimilliset tunteet. Sellainen ei ole realistinen vaihtoehto, että ihminen sanoo itselleen, että hyshys, ei näin saa tuntea, ja alkaisi sitten automaattisesti tuntemaan "oikein" koska niin kunnon ihminen tekee. Siihen ei ole kukaan tässä maailmassa pystynyt. Tiedostamattomat tunteet voi olla aikapommi joka aiheuttaa paljon vahinkoa.

Musta on ihan tavallista toivoa jompaakumpaa sukupuolta. Eiköhän suuri osa äideistä ja isistä ole ainakin salaa toivonut joskus, että olisipa tämä tyttö/poika. Minä odotan esikoista, ja voin rehellisesti sanoa, ettei sukupuolella ole mitään väliä. Voisin kuitenkin kuvitella, että jos saisin vaikkapa 3 tyttöä/poikaa, toivoisin neljännen olevan sitä toista sukupuolta. Miksi, en tiedä, mutta pidän tällaisia toiveita ihan luonnollisina. Turha näihin on jeesustella jotain "ajattelepa niitä jotka eivät saa lapsia!!!!" - joo, hyvin ikävää, mutta ei ihminen ajatuksilleen mitään voi.

Kun odotin esikoistani, niin sukupuolella ei ollut mitään väliä. Ensimäisen kanssa sitä ei oikein osaa odottaa mitään, siksi silloin on helpompaa sanoa kirkkain silmin että "kunhan se on terve".

Kun aloin odottamaan toista lasta, tuli yllätyksenä kuinka paljon toivon toisestakin lapsesta poikaa.

Ihminen ei tosiaan ajatuksilleen voi mitään, turhaa niistä on syyllistää.

voin ottaa sen teidän tulevan tyttövauvan, me kun on yritetty toista lasta jo kuusi vuotta, eikä mitkään hoidot ole tuottaneet tulosta.



Ainokainen lapsemme saisi myös kokea siskoksi tulemisen ja siskona olmisen ihanuuden, niin kuin kaverinsa ja ystävänsäkin. Ja me vanhemmat saisimme nauttia toisen lapsen kasvattamisesta ja rakastamisesta vielä kerran.

Onko todella niin että pitää vaan hyväksyä että äiti on pettynyt lapsen sukupuoleen ja saa "surra" sitä julkisesti?

Minä en hyväksy että kaikista tunteista pitää saada puhua ja tukea antaa ihan kuin pettymys sukupuoleen olisi todellinen ongelma.

tällaisista keskusteluissa ruoditaan ihan oikeaa vauvaa ja sen vääryyttä. Keskustella oikesta hömppäjutuista on tietysti ok mutta näin triviaalista aiheesta en jaksa mitään tukea ja tsemppiä antaa.

Pidä ap mölyt mahassasi ja mieti itsekseksi mutta älä pakota muita hyväksymään sun ajatuksia ja tuo niitä julki. Kyse on sun sisällä olevasta oikeasta lapsesta.

Äiti myöntää pettymyksen, suree, käsittelee ja lopulta hyväksyy asian.

Äiti kieltää asian, katkeroituu ja purkaa pettymystään tuohon tyttöön, joka ei ollutkaan poika.

Sua ei kai kukaan käskenyt lukea tätä juttua saati kommentoida sitä.

Mieti tämä läpi. Sitten mieti, miksi tyttö ei voisi "täyttää" tätä tarvetta. Lopuksi mieti, onko lasten tehtävä ylipäätään täyttää jotain vanhempiensa tarpeita.

Minäkin ajattelen, että tytöt on ihan yhtä päteviä monessa asiassa kuin pojat ja toisinpäin. Silti minäkin ymmärrän, että äiti tai isä voi haluta saada molempia sukupuolia lapsikatraaseen. Ei sitä voi oikein selittää miksi näin on. Kai sitä vaan haluaa nähdä sen oman pojan tai tytön, että millainen se on ja seurata myös toisen sukupuolen kasvua ja kehitystä.

Ehkä se voisi auttaa ap:ta, että suhtautuisi lapsiin enemmän yksilöinä. Joku tytöistä voi olla enemmän tyttömäinen ja joku enemmän poikamainen. Minusta olisikin hienoa, että vanhemmat tukisivat lapsiensa yksilöllisiä tarpeita. Enkä tarkoita mitään sukupuolineutraalia kasvatusta, että ei saa kutsua tyttölasta tytöksi tai poikalasta pojaksi, vaan tarkoitan, että lapsien omia kiinnostuksen kohteita tuetaan ja harrastukset esimerkiksi ei useinkaan ole mitenkään sukupuolisidonnaisia, eikä luonnekaan aina mene stereotypioiden mukaan.

mutta miksi sinä et voi yhtään tuntea empatiaa ap:ta kohtaan. Mikä siinä on, että aina joku tulee ja sanoo, että sinulla on asiat paremmin kuin minulla, joten älä sure, älä edes mainitse.

Toisaalta kyllä minä ymmärrän sinunkin turhautumisesi.



Ihminen on sellainen, että aina ne omat vaikeudet ovat ne, jotka eniten painaa ja monet asiat tuntuvat kohtuuttomilta, kun niitä peilaa omaan elämään. Onneksi ihmisellä on tämä oikeus myös surra ja olla harmissaan, vaikka asiat muuten olisivatkin melko hyvin.

Enemmän mä tykkään muiden tyttölapsista kuin pojista. Omaa poikaani rakastan toki paljonkin!

Et ole ollenkaan kamala, vaan raskaana ja mieli muokkaa sinua kohti uutta äitiyttä. Mulla on kaksi ihanaista tyttöä ja luultavasti lapsiluku jää tähän. Haluan että työistäni kasvaa voimakkaita ja itsenäisiä naisia. Jotenkin koko ajan ajattelen, että jos vielä joskus tulisi kolmas, niin se olisi ilman muuta tyttö. Joutuisin itse työstämään mieltäni tosi paljon toisin päin.



Tunteet ovat tunteita ja teidän tytöstä tulee ihan varmasti ihana ja rakas. Onnea raskauteesi. Minäkin uskon, etä kun vauva syntyy, se on sinnulle kaikkein rakkainta maailmassa ja aivan erilainen kuin kukaan toinen tuntemasi tyttö. Nyt kun hän ei vielä ole syntynyt, sinulla on oikeus rauhassa muokata tunteitasi.