Onko oikein? Opettaja kertonut lapselle tämän isän olleen kidutuksen uhri?

Tajuan, että hän ehkä halusi tuoda luokalle eteen kokemuksia muualta maailmasta ja ehkä ihan pakolaisleiriltäkin, mutta tällöin olisi pitänyt soittaa lapsen isälle ja kysyä, haluaako hän kertoa, miltä tuntui muuttaa toiseen maahan ja jättää taakseen se kotimaa ja että haluaisiko hän kertoa jotain kokemuksia pakolaisleiriltä (siellähän on tietysti turvallisempaa eikä mitään raakoja yksityiskohtia). En ymmärrä kidutuskysymystä ensinkään. Kyseessä on todellisen ihmisen henkilökohtainen trauma enkä käsitä, miksi hänen pitäisi jakaa se lapsensa luokkatovereiden kanssa. Käsittämätöntä!



Olisi mielenkiintoista tietää, mitä opettaja on kysynyt muilta vanhemmilta. Onhan selvää, että hän on halunnut ottaa yhteiskunnallisen näkökulman asiaan. Kokemukset pakolaisleiriltä viittaisi siihen, että kysellään kokemuksia työttömyydestä tai jonkun läheisen menettämisestä. Jatkokysymys viittaa siihen, että työttömältä kysellään, kuinka paljon joi viinaa työttömänä ollessaan ja esim. leskiäidiltä kokemuksia miehen hautajaisista. Onkohan tuo opettaja nyt lainkaan tajunnut, miten henkilökohtaisia asioita hän on ruvennut kysymään?



Yläkoulun opettajana kuulen lapsilta välillä rankkojakin perheasioita. Eräs lapsi puuskahti väsyneenä aamun ensimmäisellä tunnilla, että on valvonut koko viikonlopun, kun isä on ryypännyt ja riehunut ja paiskonut esineitä. En kuitenkaan pyydä lasta haastattelemaan isäänsä tästä asiasta tai äitiäänkään sen puoleen. Toisaalta olen itsekin kehottanut lapsia kyselemään isovanhemmiltaan sotakokemuksia mutta en ole määritellyt jokaisen isovanhemmalle omia kysymyksiä enkä tarkista, onko jokainen kysynyt. Kokemuksia saa jakaa halutessaan, mutta ei ole pakko.



Sen verran murrosikäisten kanssa toimineena kehottaisin ap:tä kuitenkin selvittämään asian lapsensa kanssa. Opettaja on toiminut teitä kohtaan väärin ja palaute on paikallaan. Mutta te olette kohdelleet lastanne väärin valehtelemalla asiasta, jonka lapsi saa selville joka tapauksessa joskus. Yläkoulussa puhutaan esim. historiantunnilla natsi-Saksan julmuuksista, Pinochetin uhreista Chilessä ja siitä, että tänne on tullut sieltä paljon pakolaisia, Somalian sekavasta tilanteesta ja edelleen siitä, että niitä pakolaisia on tullut tänne sieltäkin. Viimeistään ysiluokalla lapsi tajuaa, mikä on kiintiöpakolainen ja mikä turvapaikanhakija.



Kun lapsi kasvaa siinä tietoisuudessa, että isällä on ollut kurja ja pelottava lapsuus, hän onnistuu linkittämään uudet tiedot luontevasti omiinsa ja kysymään kysymyksiä, joihin isä voi antaa mielestään sopivat mutta rehelliset vastaukset. Isän menneisyys ei ole iso musta aukko, joka kerralla rävähtää tietoisuuteen ja aiheuttaa ison trauman.



Kun lapselle on valehdeltu, että isä on saanut arpia auto-onnettomuudessa, on järkyttävää saada kuulla, että vanhemmat ovat valehdelleet. Se isän kokemus on liian vaikea käsittää, ja lapsi tuntee monella tapaa tulleensa petetyksi mutta samalla hänellä ei ole oikeutta suuttua siitä, koska isä on kokenut jotain kamalaa. Asiasta tulee iso ja vaikea. Vaikein tilanne on silloin, kun lapsi joutuu itse päättelemään tiedonmurusista asioita mutta ei vain voi kysyä, miksi olohuoneessa on virtahepo, kun kukaan ei siitä puhu eikä sitä mainitse.



Olen pahoillani ap:n miehen kokemuksista ja tiedän, etten voi käsittää enkä ymmärtää näiden kokemusten traumaattisuutta, mutta sen tiedän, että vanhemman traumat seuraavat lapsia ja jopa lastenlapsia tulevaisuuteen, kun niistä ei voi puhua vaan ne ovat niitä virtahepoja olohuoneessa. Lapsille ei saisi valehdella vaan heidän kysymyksiinsä on vastattava osittaisella totuudella niin, että lapsi ei saa ikätasolleen liian vaikeita käsiteltäväkseen.



Kun 3-vuotias kysyy isän arvista, ei ilmoiteta auto-onnettomuudesta vaan siitä, että isä on lapsena satuttanut itsensä. 5-vuotiaalle voi jo sanoa, että isää on satutettu ja siksi isä lähti pois siitä maasta. Kouluikäiselle asiaa laajennetaan kysymysten mukaisesti kuitenkaan yksityiskohtia kertomatta. Isällä on ollut vaikea lapsuus ja ilkeät ihmiset ovat häntä satuttaneet mutta onneksi täällä Suomessa on turvallista.



Murrosikäiselle kerrotaan sitten jo asia niin kuin se on, mutta yksityiskohtiin ei tarvitse mennä ja kysymyksiin voi jopa sanoa, että ei halua muistella liian kipeitä asioita.



Ystäväni sai kuulla 12-vuotiaana olevansa adoptoitu. Aihe sinällään ei ollut vaikea, mutta kerralla kuultuna aiheutti mielettömän kriisin. Ystäväni kävi terapiassa, vihasi adopitiovanhempiaan, koska nämä olivat valehdelleet ja oli muutaman vuoden todella poissa tolaltaan asiasta. Voisin kuvitella, että ap:n lapsi reagoisi paljon voimakkaammin - onhan aihe paljon traumaattisempi.



Asia kannattaa selvittää lapselle nyt, ettei lapselle jää tunne jostain suuresta salaisuudesta, josta ei saa puhua eikä olla tietävinään.



Opelle laittaisin aika tiukkaa palautetta. En ymmärrä tuollaista kotiasioiden nuuskimista ja vertailua muutenkaan.

ap missä noin kidutetaan?

Monessakin maassa on noin kidutettu ja kidutetaan. Älkää uskoko persujen propagandaa siitä että sodat ja diktatuuri on ruusuilla tanssimista josta halutaan pois vain sossurahojen pariin. Voitte aina välillä miettiä millaisia elämänkokemuksia on takana pakolaisella joka ei aina näytä nöyrältä ja kiitolliselta...

Luettelepa ne maat nyt sitten

Liikaa lueteltavaksi. Mutta jos aihe tosiaan kiinnostaa, niin tässä luettavaa:

http://www.hrw.org/category/topic/torture

http://www.amnesty.org/en/campaigns/counter-terror-with-justice/issues/…

Kyse on vakavasta asiasta, kun ei osaa pitää tietoja salassa. Mikäli hän on suomalaisessa vapaaehtoistyössä, niin siellä kyllä selvästi säädellään ehdottomasta vaitiolosta. Ei tuollaisella lörpöllä ole asiaa noin arkaluontoisissa asioissa auttaa toisia - ei tunnu tajuavan koko asian vakavuutta.



On tärkeää, että tämä väärinkäytös tulee ilmi ja opettaja joutuu työnohjauksellisesti käsittelemään aiheutta. Anteeksi antaminen on sitten asia erikseen.

Vaikka lapsi olisikin tietoinen asiasta, niin ei opertajalla ole oikeutta laittaa lasta käsittelemään noin rankkaa asiaa.

kokoinen todella törkeän ajattelematon teko! Ei meilläkään 10 v tyttö tiedä meidän menneisyydestämme kuin murto-osan ja ei välttämättä koskaan edes tule kuulemaan! Suoraan yhteys rehtoriin ja opettaja puhutteluun!!!

ap missä noin kidutetaan?

Olipa ajattelematon opettaja :( Pakolaisleiri-kysymys nyt vielä menee, mutta kidutuksesta ei ehkä iskä ja 11-vuotias keskenänsä vielä keskustele, ja vieläpä siten, että lapsen pitäisi sitten luokalle siitä raportoida.



Ja mitä siihen nyt sitten voi vastata, että miltä tuntui olla kidutettavana...

Mistä opettaja voi tietää, että kidutettu edes kestää siitä asiasta haastattelun.

löydätte tavan kertoa pakolaisleirillä olosta lapselle ilman, että kerrotte seikkaperäisiä tarinoita kidutuksesta. Eikös vain? Voitte vaikka keskittyä siihen muuhun osuuteen.

Vaikka olisi luullut lapsenne asiasta tietävän enemmän, ei tuollaisia henkilökohtaisia juttuja pidä mennä kertomaan koko luokan kuullen. pyydä opettajalta lapsellenne uusi aihe, ja annappa palautetta toiminnastaan.

vastaisitko kun kysytään?

kokoinen todella törkeän ajattelematon teko! Ei meilläkään 10 v tyttö tiedä meidän menneisyydestämme kuin murto-osan ja ei välttämättä koskaan edes tule kuulemaan! Suoraan yhteys rehtoriin ja opettaja puhutteluun!!!

Joskaan eihän se tekoa tekemättömäksi tee. Mutta oppiipahan opettaja ehkä virheestään, eikä tee samaa toiste.

Otatte opettajaan yhteyttä ja selitätte tilanteen. Se riittänee opettajalle näpäytykseksi. Lapsellenne taas varmaan osaatte aikuiset selittää asiaa sopivasti. Kuuleehan lapset kaikkea hassua ja jokainen vanhempi osaa hiukan värittää tarvittaessa ikävää asiaa. Esimerkiksi meiltä kuoli eräs tuttu itsemurhaan juuri ja tyttö kuuli, että on kuollut jotenkin kamalasti. Kerrottiin, että oli sairas pitkään ja väsyi lopulta. Todellisuudessa oli päihdeongelmainen masentunut ja ampui aivonsa pellolle.



Isän kidutuksesta voi isä kertoa vaikka jotain, että "pakolaisleirillä annettiin huonoa ruokaa" tai vaikka "joskus sanottiin rumasti". Jotain lapsen ikään sopivaa.

Mitä asioita sieltä keksit? Ylipäätänsä, miksi antaa lapselle tuollainen tehtävä?

löydätte tavan kertoa pakolaisleirillä olosta lapselle ilman, että kerrotte seikkaperäisiä tarinoita kidutuksesta. Eikös vain? Voitte vaikka keskittyä siihen muuhun osuuteen.

toiminnasta ja voimasta suhteessa opettajiin. Te elätte jotain patruuna-aikaa, jossa patruuna haukkuu surkean duunarinsa ja surkea duunari vääntää itkua nöyryytettynä. Totuus on, että rehtoreilla ei pääsääntöisesti ole juuri mitään otetta opettajista, koska työ on niin asiantuntijavetoista ja fiksu rehtori ei haasta opettajien kanssa riitaa. Voi ottaa rehtoriin yhteyttä tai opettajaan suoraan. Eiköhän viesti mene perille jotain kautta, mutta älkää unelmoiko mistään opettajan nöyryytyksestä. Rehtori voi huomauttaa asiasta ja opettaja joka tapauksessa viestin suunnasta huolimatta kokee varmaan tilanteen nolona.

kokoinen todella törkeän ajattelematon teko! Ei meilläkään 10 v tyttö tiedä meidän menneisyydestämme kuin murto-osan ja ei välttämättä koskaan edes tule kuulemaan! Suoraan yhteys rehtoriin ja opettaja puhutteluun!!!

Joskaan eihän se tekoa tekemättömäksi tee. Mutta oppiipahan opettaja ehkä virheestään, eikä tee samaa toiste.

mulle kuka tahansa, missä noin kidutetaan? Missä maassa? Pliiis

kidutetaan ihmisiä. Jos olet tosissasi kiinnostunut asiasta, niin rupeat kannattamaan esim Amnestyä ja lukemaan heidän raporttejansa.

vastaisitko kun kysytään?

Tuossa kyllä rikkonut jo montaa asiaa - epäonnistunut arvioimaan lapselle sopivan tason ja lisäksi luottamuksen pettäminen asioissa joita on saanut selville vapaaehtoistyössä.





Ihmettelen kyllä täällä tätä porukkaa jonka mielestä kidutuksesta voi puhua tuonikäiselle. Ehkä joo sen verran voi sanoa, sitten joskus, että isälle on tapahtunut pahoja asioita, liittyen esim sotaan, mutta edes termiä kidutus ei kuuluisi vielä käyttää tuonikäisten lasten kanssa. Varsinkaan heille läheisten ihmisten kanssa samassa yhteydessä.



Onpa paskamainen tilanne, ap. Yhteys opettajaan ja rehtoriin. Ei tuollaisia arviointivirheitä tulisi sattua, todellakaan.

Mutta itse pakolaisleiristä kertominen kuuluu minusta ihan normaalin perheen tapaan siirtää tietoa. Onhan se osa perheen historiaa ja lapsen identiteettiä. Aika hämmentävää, että tuollainen pitäisi salata lapselta. Ei ole käynyt edes mielessä, ettei lapsella olisi jo tuossa iässä oikeus tietää taustansa ja hän on joka tapauksessa jotenkin "värillinen" muuhun massaan verrattuna täällä, joten omakuvankin kannalta on tärkeää kertoa taustoista ja siihen liittyvistä asioista, lapselle sopivalla tavalla. Pakolaisleiri on jo ihan sellainen asia, joka tuon ikäiselle menee hyvin.

Meillä päiväkodissa kerrottiin aika raakaakin juttua eräästä pakolaisena tulleesta lapsesta. Lapset osaa ottaa asiat niin "nätisti". Niinpä meidän 5-vuotias kertoi, kuinka "xxx:ää on ammuttu käteen "maassa x", josta on kotoisin ja siksi siinä on sellaisia jälkiä"

Mitä asioita sieltä keksit? Ylipäätänsä, miksi antaa lapselle tuollainen tehtävä?

löydätte tavan kertoa pakolaisleirillä olosta lapselle ilman, että kerrotte seikkaperäisiä tarinoita kidutuksesta. Eikös vain? Voitte vaikka keskittyä siihen muuhun osuuteen.

Jossain maassa, jossa on ihmisiä.

mulle kuka tahansa, missä noin kidutetaan? Missä maassa? Pliiis