Mies jättää mut ja tsiisus mikä syy

Jeesuksen käymä keskustelu Samarialaisen naisen kanssa valottaa lisää tätä asiaa: “Jeesus sanoi hänelle: 'Mene hakemaan miehesikin tänne.' 'Ei minulla ole miestä', nainen vastasi. Jeesus sanoi: 'Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.'” (Joh. 4:16-18) Jeesus tekee tässä selvän rajauksen siihen, että yhdessä asuminen miesystävän kanssa ei ole sama asia kuin avioliitto. Jeesus sanoo, että naisen elämänkumppani ei ole tämän todellinen aviomies.

Eihan tuo nainen vaittanytkaan etta mies oli hanen aviomiehensa, vaan oli samaa mielta kuin Jeesus kun sanoi: "Ei minulla ole miesta." Eli Jeesus ei osoittanut yhtaan mitaan, joku avoliittoa vastustava selittaja on vaan tasta keksinyt sopivan tarinan siita mita Jeesus tarkoitti. Missaan tassa ei myoskaan nay etta Jeesus olisi avoliittoa paheksunut.

“Jeesus vastasi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi', ja sanoi: 'Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:4-6)

“Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa.” (1. Kor. 7:1-2)

“Elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa tulessa.” (1. Kor. 7:9)

ei kai tuota sinulle olisi tarvinnut kertoa. Taitaa nauttia sinun pahasta olostasi.

Onko miehesi mahdollisesti noin 35-40 v? Monella miehellä on siinä vaiheessa jonkinmoinen "mid-life crisis", jonka aikana he alkavat miettiä elettyä elämäänsä, ovatko onnellisia, mitä haluavat jne. Moni mies siinä vaiheessa haksahtaa haaveilemaan nuoruudesta tai jos tuntee ettei elämä ole ihan sitä mitä haluaisi, haksahtaa asioiden kehittämisen sijaan laittamaan elämäänsä uuusiksi. Olen näitä tapauksia nähnyt monta kaveripiirissäni nyt kun ollaan neljänkympin molemmin puolin. Jotkut miehet ostaa vaan sen moottoripyörän tms. mistä haaveilivat nuorena, osa taas etsii omaan sisäiseen tyytymättömyyteensä syitä kaikkialta muualta paitsi itsestään.



Yksi kaveripariskuntamme yritti lasta, ostivat ison omakotitalon ja muutenkin näytti aika seesteiseltä heidän elämänsä hyvine töineen ja kaikin puolin piti kaikki olla hyvin. Sitten ihan yhtäkkiä mies halusi erota. Tai ei erota, mutta muuttaa omilleen ja olla silti niikuin vähän yhdessä kumminkin mutta ei sillain niinkun ennen ja niinkuin parisuhteessa. Että asuttaisiin erillään mutta oltaisiin naimisssa mutta ei sillain naimisissa kuitenkaan, vaan sillain nähtäisiin ja oltaisiin yhdessä mutta ei naimisissa... Ei osannut itsekään selittää mitä halusi. Vaimo, ystäväni, oli ihan palasina, ymmärrettävästi, kun ei ymmärtänyt miksi ei kelvannut. Tiesin, että mies oli ehkä ihastunutkin yhteiseen tuttavaamme, mutta tiesin tämän naisen tuntien että se oli yksipuolista eikä mitään ollut tapahtunut.



No, kyseessä oli sitten klassisesti tämän miehen keski-iän kriisi. Kaikki ahdisti jotenkin, mutta ei halunnut lähteä juttelemaan perheterapeutille kun "hänen päässänsähän tämä kaikki vaan on". Vaimo ei jaksanut jahkailua, joten ero tuli (tästä ystävälleni siinä mielessä pointsit kotiin että yriti saada miestä perheterapiaan ja oli valmis tekemään töitä ja antamaan suhteelle vielä mahdollisuuden, mutta tajusi siten ajoissa ettei pysty siihen yksin ja päätti jatkaa elämäänsä yksin).



Miehellä sitten ei se syy levottomuuteen ja jonkinmoiseen ahdistukseen löytynytkään siitä avioliitosta (tai uudesta ihastuksesta kun siitä ei tullut mitään yksipuolisuuden vuoksi), ja kun näillä ei saanut sitä levottomuuttaan rauhoitettua, alkoi muuttaa vuoron perään kaikkia elämänsä palikoita ulkonäöstä ammattiin, harrastuksista autoihin. Joka ikinen palikka elämästä meni yksi kerrallaan vaihtoon, kun se syy siihen omaan tyytymättömyyteen oli vuorollaan aina joku näistä. Tunsin tyypin sen verran hyvin, että pari kertaa yritin jutella siitä että hei, pitäsköhän sun mielummin miettiä tuota pääsi sisustaa kuin etsiä syitä epämääräiseen levottomuuteen ja tyytymättömyyteen kaikkialta muualta, mutta mies piti "asioiden tonkimista" ihan turhana. Yritin kertoa, että kun meillä omassa avioliitossani oli iso kriisi, niin nimenomaan se ammattilaisen avulla tehty "asioiden tonkiminen" auttoi ymmärtämään mikä mätti ja miksi ongelmia syntyi. Lopulta mies muutti töiden perässä ulkomaille ja otti siellä itselleen paljon nuoremman tyttöystävän. Eikä ole vieläkään tyytyväinen, vaan koko ajan vaihtaa jotain ja nurisee kun elämä ei olekaan sitä mitä hän luuli. Ex-vaimonsa on uusissa naimisissa ja kahden lapsen äiti, ja jossain vaiheessa tämä ex-miehensä kuitenkin haikaili takaisin yhteenkin, mihin ymmärrettävästi ystäväni ei oikein lämmennyt. Tämä tyyppi on kaveripiirini selvin esimerkki keski-iän kriisistä jolloin kaikki pitää laittaa uusiksi, mutta ei suinkaan ainoa miespuolinen tuttava joka samankaltaisia oireita osoittaa.



Jos ap sinun miehelläsi on jostain samankaltaisesta kyse, niin miehesi voi oikeasti olla tosi hukassa sen kanssa mitä hän haluaa ja mistä sen saa. Ei siis välttämättä valehtele kun sanoo että haluaisi sinut ja sen toisen, koska se toinen ei loppujen lopuksi ole ehkä muuta kuin joku haavekuva nuoruudesta jota mies nyt hellii kriisinsä keskellä. Ja vika ei välttämättä ole oleenkaan teidän suhteessa, vielä vähemmän sinussa, vaan siinä että mies itse ei osaa käsitellä omaa kriisiään.



Jos vain saat miehen suostumaan pariterapiaan tai yksilöterapiaan, niin menkää ihmeessä. Jos mies ei suostu tai yrittää ehdottaa jotain järjestelyä johon sinä oikeasti rikkoisit itsesi, niin vihellä peli poikki. Se joko järkeyttää miehen tajuamaan mitä haluaa, tai sitten hänelle käy kuin tuolle tuttavamiehellekin ja kriisi jää päälle.



Tee se mitä voit ja mitä jaksat ja mihin sinä olet aidosti itse valmis jaksamisesi rajoissa. Älä silti ala kantaa vastuuta tilanteesta, sillä se perustuu nyt ihan johonkin muuhun kuin sinun toimintaasi tai tekemisiisi ja miehesi on tuossa nyt avainasemassa sen suhteen, haluaako alkaa ratkomaan kriisiään yhdessä kanssasi.



Voimia!

Naiset odottavat, että vielä nuoret miehet jumittuvat ja eivät saisi haaveilla enää elämässä mitään. Pitäisi olla tyytyväisiä paikallaan ja mitään ei saisi muuttaa.



Naisille tulee ihan samalla tavalla tarve miettiä, että tässäkö se elämä oli. Hassua, että joku kuittaa sen siten, että mentäis perheneuvolaan ja elettäis sitten muuttamatta mitään loppuelämä tyytyväisenä. Jos ihminen vaihtaa asuinpaikkansa ja työpaikkansa, sillä on kriisi ja sen olis pitänyt kiltisti vain jättää muuttamatta mitään ja elämättä ja hengittämättä ja olla tyytyväinen vanhaan.



Meillä on yksi ainoa elämä. Jos kokee, että on vallinnut väärän työn ja liittokaan ei oikein toimi niin eikö se pikemminkin ole pelkuruutta jäädä siihen ja olla tekemättä mitään.



Minä tunnen monta naistakin, jotka ovat lukeneet uuden ammatin ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Elävät vihdoin juuri sitä elämää, mitä ovat halunneet. Sitä sanotaan ihmisenä kasvuksi.



Miehillä sitä sanotaan halveksivasti keski-iän kriisiksi.



Ketään ei voi pakottaa rakastamaan itseään. Jos miehenne sielu on jo menossa taivaanrannassa niin ette te sitä saa enää kahlittua, vaikka kuinka itkisitte ja yrittäisitte saada palloa jalkaan.



Ja kyllä, olen juuri se uusi nainen, joka oli kuulemma se keski-iän kriisi. Mies ei ole katunut, eikä halua entiseen takaisin. Oli todella ahdistunut tavatessamme ja nyt kokee, että vihdoin saa hengittää vapaasti ja tehdä sitä,mitä haluaa. Hänelle riitti, että 13 vuotta teki tylsää työtä ja tienasi vaimolleen rahaa, että vaimo sai kutea rauhassa kotona ja kasvaa ihmisenä. Mies halusi itsekin elämän ja onneksi uskalsi hypätä pois oravanpyörästä. Olemme onnellisia yhdessä.

Naiset odottavat, että vielä nuoret miehet jumittuvat ja eivät saisi haaveilla enää elämässä mitään. Pitäisi olla tyytyväisiä paikallaan ja mitään ei saisi muuttaa.

Naisille tulee ihan samalla tavalla tarve miettiä, että tässäkö se elämä oli. Hassua, että joku kuittaa sen siten, että mentäis perheneuvolaan ja elettäis sitten muuttamatta mitään loppuelämä tyytyväisenä. Jos ihminen vaihtaa asuinpaikkansa ja työpaikkansa, sillä on kriisi ja sen olis pitänyt kiltisti vain jättää muuttamatta mitään ja elämättä ja hengittämättä ja olla tyytyväinen vanhaan.

Meillä on yksi ainoa elämä. Jos kokee, että on vallinnut väärän työn ja liittokaan ei oikein toimi niin eikö se pikemminkin ole pelkuruutta jäädä siihen ja olla tekemättä mitään.

Minä tunnen monta naistakin, jotka ovat lukeneet uuden ammatin ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Elävät vihdoin juuri sitä elämää, mitä ovat halunneet. Sitä sanotaan ihmisenä kasvuksi.

Miehillä sitä sanotaan halveksivasti keski-iän kriisiksi.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan itseään. Jos miehenne sielu on jo menossa taivaanrannassa niin ette te sitä saa enää kahlittua, vaikka kuinka itkisitte ja yrittäisitte saada palloa jalkaan.

Ja kyllä, olen juuri se uusi nainen, joka oli kuulemma se keski-iän kriisi. Mies ei ole katunut, eikä halua entiseen takaisin. Oli todella ahdistunut tavatessamme ja nyt kokee, että vihdoin saa hengittää vapaasti ja tehdä sitä,mitä haluaa. Hänelle riitti, että 13 vuotta teki tylsää työtä ja tienasi vaimolleen rahaa, että vaimo sai kutea rauhassa kotona ja kasvaa ihmisenä. Mies halusi itsekin elämän ja onneksi uskalsi hypätä pois oravanpyörästä. Olemme onnellisia yhdessä.

tai vain miehiä koskettava. Olennaista on miten sitä käsittelee: alkaako miettiä mikä OIKEASTI kaivelee, vai vaihtaako vaan sen enempää miettimättä koko edellisen elämän uuteen ja sitten itkee kun ei se kaikki uusi tuonutkaan yhtään onnea. Kirjoitin tuon ylemmän esimerkin nimenomaan esimerkkinä siitä miten se kriisi olisi parempi käsitellä, ts. kaivella sitä päätään sen verran että löytäisi sen syyn siihen kriisiin sen sijaan että etsii ulkopuolelta syitä ja jättää oman päänsä tonkimatta. Se että KÄSITTELEE kriisin on sitä kasvua, se että jättää sen käsittelemättä ja romuttaa omaa ja muiden elämää ei ole kasvua vaan kriisin pakenemista.

Tottakai pitää tehdä uutta ja jahdata onnea, mutta harvoin se onnistuu pistämällä kaikki uusiksi. Usein on helpompaa sanoa että akka/ukko on syy kuin alkaa esimerkiksi miettimään ylipäänsä sitä mitä elämältä haluaa. Moni kaveri on juurikin keski-iän kriisissä miettinyt mitä oikeasti haluaa ja käsitellyt asian ja sitten muuttanut elämäänsä siihen suuntaan vaikka opiskelemalla. Mutta jos kieltäytyy edes tunnustamasta että on kriisissä ja sitä omaa päätä kannattaisi ensisijaisesti sen onnellisuuden eteen vähän kaivella ja sen sijaan syyttää vaan kaikkia muita elämän osatekijöitä vuoron perään, harvoin pääsee edes itseään tyydyttävään lopputulokseen. Näin juuri kävi tälle tuttavamiehelle, moni muu kaveri on uudistanut rankallakin kädellä joitain osia elämästään laittamatta silti kaikkea romuksi. Ja JOS se parisuhde on tosiaan se elämän palikka joka tekee onnettomaksi, niin tottakai sitäkin pitää muuttaa, mutta liian usein se on helpoin nimetä ongelmaksi vaikka se todellinen mielenkaiherruksen aihe olisi vaikka väärä ammatti tai muuten toteutumattomat unelmat. Tällöin ei parisuhteen romuttaminen auta, ja jää loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä kaduttamaan kuten tuttavamiestä.

AP:lle edelleen terveisinä että yritä saada sitä miestäsi miettimään että onko uusi parisuhde oikeasti se mitä mies haluaa. Tuo hänen epämääräisyytensä (ei halua luopua sinusta, koko unelma toisesta naisesta ainakin jollain tasolla jotain nuoruuden haavetta) vähän viittaisi siihen että hän saattaa olla hukassa elämänsä kanssa vähän enemmänkin.

Paljon kiitoksia sanoistasi!



Varmastikin miehellä on kriisi. Liittyen juuri siihen että mitä loppuelämältään haluaa, miten sen "järjestää", tästä hän on puhunut nyt paljon.



Itselläkin oli 35-40 ikävuosissa semmoinen megakriisi, että sen johdosta silloinen avioliittonikin hajosi (mikä oli tapahtuakseen joka tapauksessa koska mies oli väkivaltainen narsisti, mutta vaati sen oman henkisen kasvun että pystyin itseni irti siitä riuhtaisemaan) ja mulla meni melko totaalisesti koko elämä uusiksi, "kahvikuppeja myöten". Melkoinen onni sitten kohdalleni sattui kun tapasin näin ihanan miehen, kuin nykyiseni on.



Eilen juteltiin ja itkettiin. Pyysin miestä sanomaan sen minulle ääneen itse, että haluaa meidän suhteen loppuvan. Tein selväksi että minä en sitä tule sanomaan hänen puolestaan, enhän minä tätä tahdo lopettaa. Hän itki sitten ja sanoi ettei pysty sanomaan sellaista, eikä halua meidän eroa. Hänestä vaan tuntuu että silloin 20 v sitten jotain jäi kesken, nuoruuden typeryyksissä oli tullut toimittua huonosti toista kohtaan ja sen hän nyt jotenkin kokee velvollisuudekseen korjata. Sanoin siihen vaan, että sen velvollisuuden tiellä en aio tietenkään seistä, mutta samalla hän sitten rikkoo tämän mitä meillä on ja eikö sitä kohtaan sitten olisi samanlaista velvollisuutta.



Huokaus, en tiedä mitä ajatella. Mutta jotenkin uskon että kyllä tämä vielä selviää. Mies ainakin sanoo että tunnun hänelle entistä rakkaammalta. Niin hänkin mulle, niin nurinkurista kuin se onkin tämän tunnemylläkän keskellä.



Ap

Sanopas miehellesi, että todennäköisesti 20 vuoden takainen tyttöystävä ei ole enää lainkaan samanlainen kuin silloin, vaan miehesi voi karvaasti pettyä naiseen. Etenkin siinä tapauksessa, että miehesi on ollut se suhteen rakastuneempi osapuoli...



Toivon, että miehesi tulee järkiinsä ja jatkaa sinun kanssasi.



Menneet on menneitä!

Itselläni on ollut paljon pidempi avioliitto ja avioliitto saman miehen kanssa yhteensä. Tietenkin yhteiselämään kuuluu ylämäet ja alamäet, mutta jos oma mieheni tekisi minulle jotain noin törkeää niin potkisin kyllä saman tien pysyvästi pihalle. Sinne saisi jäädä.



Miehesi pitää sinua täytenä ääliönä ja ajattelee korkeintaan omalla alapäällään. Vaikka ohimenevät ihastumiset ja rakastumiset kuuluvat elämään niin tuollainen käytös ei ole millään tasolla hyväksyttävää hyvässä parisuhteessa. Ei se sinua rakasta jos tuollaista päästää suustaan.



Kaikkeen te naiset kanssa alistutte ja rupeatte miesten typeriksi kynnysmatoiksi. Ei ole ihmekään jos tuollaista ihmistä ei voi kunnioittaa kun ei ole itsekunnioituksella ilmeisesti siunattu. Mies puhuu tuollaista paskaa ja on lähtemässä. Teikäläinen vielä repii sen sänkyyn illan päätteeksi...huoh...



Eipä nuo teidän miehenne näytä olevan valmiita tekemään mitään parisuhteensa eteen ja olevan lujana vastamäessä.



Äidilläni ja mummoillani on ollut ylämäkiä ja alamäkiä pitkissä avioliitoissa. Heillä on kuitenkin sen verran enemmän itsekunnioitusta etteivät todellakaan katsoisi tuollaista käytöstä sekuntiakaan.

kerro aika selvästi, että suhde sen entisen naisen kanssa on jo alkanut uudelleen ja nyt itketään syyllisyydentunnossa. Totta kai mies haluaisi pitää molemmat ja sut on ilmeisesti helppo pitää tyytyväisenä pienellä lässyttämisellä ja surkeilla anteeksipyynnöillä.

kuulostaa kyllä pikkupojan jutuilta, minä pakkaisin äijän kalsarit muovikassiin ja laittaisin tutin päällimmäiseksi, vaihtaisin lukot ja kassi ovelle odottamaan

hoh hoijaa, nyt nainen vähän itsetuntoa peliin! tommosta pelleä tarvi kuin siperian sirkus!

en kyllä kattelis hetkeäkään tollasten tunnustusten jälkeen

kokeilisin hissukseen, mitä tuo vanha rakkaus tuumaa ja seurustelisin sen kanssa ja kokeilisin seksiäkin, onko se yhtä hyvää kun muistan. Jos suhde alkaisi toimimaan, jättäisin ap.n



Jos se ei toimisi, olisin hissukseen hiljaa ja jatkaisin ap.n kanssa suhdetta kuin mitään ei olisi ollut.

kynsin ja hampain, eikä riskeeraisi sitä mitenkään. Tämä mies ei ilmeisesti rakasta ketään ei edes itseään.

etkä uskalla katsoa totuutta silmiin. Lue uudestaan eka viestisi. Sanot siinä miten mies voi tehdä tämän sulle! Niinpä. Nyt sun pitää suojella itseäsi.

En muuten sanonut. Vaan etten olisi miehestä uskonut että tämmöistä tekisi. Luottamus oli niin luja että täysin puun takaa tuli.

Ollaan juteltu, huudettu, itketty iltakaudet. Alkaa jo väsyttää ja kaikki kotityöt jää tekemättä, ei muista edes syödä. Mua raivostuttaa että mies hokee vaan, että ei osaa vielä sanoa, ei osaa sanoa. Sitten kumminkaan ei missään tapauksessa halua jättää mua (eikä hän mitään sivusuhdetta suunnittele, nimittäin itseasiassa ko. ämmä asuu ulkomailla). Mutta sitten kun sanon että jos kerran haluaa meidän jatkavan niin hänen on vaan parasta lopettaa nämä haihattelut samantien ja unohtaa koko ämmä, niin ei saa luvatuksi. Olen niin loukattu. Totesinkin aamulla, että kai se on sitten minun tästä loppu tehtävä ja nyt samantien. Mies taas alkoi itku kurkussa inisemään että en sanoisi noin. Tänä iltana menen siskolleni loppuviikoksi ja käyn sieltä käsin töissä. Huoh, onneksi lapset on jo niin isoja (mun) etteivät edes asu kotona enää. Miehellähän ne nuoremmat lapset on, huolehtikoot nyt ruoat ja muut ihan itse tulevana viikonloppuna, kun tulevat iskälle.

jättäsin sut jo ihan ton hirveän tsiisus sanan käytöstä!

joten suksi suolle.

20 vuotta sitten tapahtunut voi enää jonkun päätä kääntää?



Mies on joko sairaalla tavalla takertunut menneisyyteen tai sitten ei ole ihan rehellinen sulle...



Hitto, mäkin olin korviani myöten rakastunut 20 vuotta sitten, mutta SE OLI SILLOIN. Ei hetkauta enää yhtään...