Suutuinko syystä, mitä mieltä olette

Kiitos 102, tuo viestisi verrattuma omaani jo kertookin sen, missä pulmamme on. Miehelläni ei ole (5 vuodesta isänä huolimatta) otetta perhe-elämään, vaan hän haahuilisi mielellään kalsareissa koko viikonlopun colaa juoden ja netissä surffaten. Sitten välillä laittaa tiskit (koska niin on sovittu) ja vei roskat (koska niin on sovittu), mutta ei osaa arvioida oma-aloitteisesti, mitä kulloinkin tarvitaan ja millaista olisi rytmissä eläminen.

Mies oli (minun painostuksestani) aikoinaan 5 viikkoa hoitovapaalla lapsemme kanssa tämän ollessa vauva, ja silloin tein hänelle aina kronologisen listan, mitä kunakin päivänä pitää tehdä (siis tyyliin tee ruokaa, syötä ruoka, tiskaa jne.). Ja laitoin vaatteet valmiiksi esille lasta varten, koska mies ei oikein osaa katsoa niitä. Ja todellakin, minulle kelpaisi mieshen lapselle valitsemat vaatteet, mutta hän haluaa, ettei tarvitse valita.

Tuon hoitovapaajakson jälkeen mies myös totesi, ettei halua lapselle sisarusta, koska lastenhoito on niin rankkaa. Aikaisemmin olimme puhuneet toisesta lapsesta.

Nyt olen pitkin hampain hyväksynyt, etten saa toista lasta, ja ehkä se onkin tässä tilanteessa ihan hyvä. Uskon, että jaksaisin ihan hyvin, jos mieheni ei olisi niin saamaton.

tavallaan itse olet miehen "opettanut" laiskaksi. Anna miehen vaan olla lapsen kanssa, kuten parhaaksi näkee. Ei kai hän kuitenkaan ole mitenkään vaaraksi lapselle? Itse voit myös ruveta puhumaan lapsesta positiivisempaan sävyyn.

Lisäksi olen sitä mieltä, että toinen lapsi, kolmaskin voisi tehdä hyvää! Kahden lapsen kanssa muuttuu jo toisen vanhemman sluibailu tosi hankalaksi, kolmen kanssa se on mahdotonta. Jos lapsesi on lisäksi vaativa, niin luulisi että lapsi osaa vaatia osansa myös isältä.

Tässä siis neuvoni: Lähde joku päivä vaikka shoppailemaan/harrastamaan tms. suoraan töistä ja anna miehen hakea lapsi hoidosta ja tehdä ilta lapsen kanssa mitä tekeekin. Samoin lähde joskus viikonloppuna koko päiväksi johonkin. Äläkä tee miehelle mitään valmiiksi, äläkä kysy, ainoastaan ilmoita.

Kyllä ne pärjää! Sitten vastaavasti lähde lapsen kanssa kahdestaan joskus vaikka korkeasaareen tms.. ja joskus taas lähdette koko perheenä johonkin ja teette jotain kivaa.

Olen siis se ehkä 102, jolla kolme lasta ja osallistuva mies. Aina ei ollut näin. Valitettavasti jouduin "koulimaan" miehen, niin tyhmältä kun se kuulostaa. Ennen lasten tuloa keräilin pyykit jne pitkin lattioita, kunnes rupesin pesemään pyykkiä vain pyykkikorista. Siinähän mies sitten ihmetteli, että missä hänen puhtaat vaatteet ovat. Oppihan se.

Samoin jätin siivoamatta keittiön ruuan laiton jälkeen, kuten hänkin teki ja kas, rupesi mieskin siivoamaan. Nykyisin se on suorastaan "hänen hommansa". Laittoi vaipan välillä väärin päin/löysästi/reunat sisälle.. kun oli neljännen kerran vaihtanut kaikki vauvan vaatteet ja pessyt selkäkakat saman päivän aikana oppi laittamaan vaipat paremmin.. jne.. minun piti vaan antaa miehelle vastuuta eikä puuttua joka asiaan, vaikka tekikin välillä vaikka mitä outoa..

Kolmen lapsen kanssa mieheni tietää kyllä mitä kukakin syö ja miten pitää ruoka asetella, kaikki kikat on opittu. kyllä lapset opettavat!

Ainakin meillä lapset eivät isän valitsemia vaatteita hyväksy vaan vaativat keskenään yhteensopivat värit :D.

Muutamassa viestissä ehdotettiin, että mieheni olisi vastaavasti muutaman viikon kahdestaan lomalla lapsemme kanssa. Muutama vuosi sitten mieheni oli yhden viikon (siis 5 arkipäivää, päiväajat, kun olin töissä) kahden lapsen kanssa ja oli em. viikon jälkeen "hurjan väsynyt". Laitoin heille ruoat aina valmiiksi jääkaappiin edellisenä iltana ja vaatteet lapselle valmiiksi setiksi. Eli miehen tosiaan ei tarvinnut tehdä kotitöitä lapsen kanssa olemisen lisäksi.



Tällä kokemuksella en usko, että mies olisi edes halukas olemaan lapsen kanssa peräti kahta viikko kahdestaan. Tuona kesänä sitten minä olin lapsen kanssa loppukesästä kahdestaan, ja samoin samana vuonna talviloman jne. Ja tosiaan tuo yksi 5 pv on ainoa, minkä mies on lomillaan lapsen kanssa kahdestaan ollut. Muutaman päivän hän on ollut talvella yksin vastuussa lapsesta minun työmatkani aikana, mutta silloinhan lapsi on päivät päiväkodissa.



Minusta jotenkin tuntuu, että miehen haluttomuus olla lomillaan lapsen kanssa on tarttunut jotenkin minuunkin, siis siten "jos ei tuo, niin miksi minä sitten olisin aina reipas". Tiedän, näin ei saisi lapsen kannalta mennä, mutta tunnistan itsessäni kyllä hieman tuota kuvattua "tartuntaa".

suuttua. Huomaa, että on yksi lapsi eikä mitään muuta tekemistä kuin miettiä tuollaisia... Hoh hoijaa.

Että mies vain makaa eikä osallistu lapsen elämään.



Totta mooses suutuit oikeasta asiasta. Itse elin juuri tällaisessa liitossa. Minä olin kello ja aikatauluttaja. Huolehdin kaikesta käytännön asiasta. Mies kyllä kuskasi ja hoiti (ihan siis hoiti), mutta kyllä se mun vastuulla oli, että arki pyöri, sanoi kuka muu mitä tahansa. Ihan yhtä raskasta/helppoa on nyt, kun ei ole miestä vaivoina. Taloudellisesti toki tiukempaa, mutta ei mitään miestä rasitteena.



Ja meillä on/oli osallsituva isä ja mies, joka vain sitten luisui tekemättömyyteen. Loppuajoista annoin aina isälel kunnian kun keksi jotain yhteistä tekemistä, vaikka se tekeminen olisi ollut oikeasti minun päästä lähtöisin. Erovaiheessa kuulinkin hirmuripityksen siitä, miten minä haluan aina olla menossa ja tulossa. Kerran kuussa!! Kerran kuussa sain meidät perheenä liikkeelle. KOKO ajan säntäilläään. Justjoo.



Mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että viisivuotias on jo helpossa iässä.



t. joku joka taisi kiukuissaan käyttää JSSAP-lyhennettäkin tossa aiemmin.

Myös minä saan aika ajoin moitteita mieheltä, siitä että hössötän asioiden kanssa, kun järjestelen kaikenlaista, joko koko perheelle tai lapselle ja itselleni tai lapselle.



Miestä ei pakoteta mukaan mihinkään Tupperware-kutsuihin (enkä nykyään käy sellaisilla juuri itsekään), mutta jos miehen aktiivisuudesta olisi kiinni, emme kävisi juuri missään, ehkä ostarilla Mäkkärissä parhaimmasta päästä.



Tilanne on ristiriitainen: yritän parhaani mukaan suunnitella ja järjestää sellaista tekemistä, joka kelpaisi myös miehelle (esim siten, että esivalkkaan lomakohteita ja mies saa sitten valita sen, mihin niistä mennään). Mies on aika valittavaa sorttia, ja minunkin iloni kivoista asioista kilpistyy helposti siihen, että miehellä on harvoin kivaa/asiat hyvin, jos olemme jossain. Jos puhun ja iloitse etukäteeen yhteisestä lomasta tai muusta tekemisestä, saan helposti takaisin kommenttia "se on kuule vaan yksi viikko meidän elämässä". Olen kertonut miehelle, että em. kommentit saavat mieleni pahaksi. Mies on aina (vilpittömän?) hämmästynyt, ja toteaa, ettei ole tarkoittanut pahaa.



Sitten matkalle lähtiessä joudun ohjeistamaan ja auttamaan miestä loputtomasti mm. pakkaamisessa, joka ilman minua jäisi lähtöaamuun jne. Ja turha tähän todeta, että anna miehen pakata itse ja sitten kärsiä nahoissaan. Useamman kerran olen tälläisen yrityksen jälkeen etsinyt miehelle hotellin kaupasta niin unohtunutta hammasharjaa kuin korvatulppiakin (mies ei pysty nukkumaan ilman, kaikki äänet häiritsevät). Muutaman kerran olen lomilla joutunut pyykkäämään lavuaarissa miehelle, koska tämä ei ole pakannut itselleen riittävästi vaatteita mukaan. Ja en suostu kulkemaan ympäriinsä aikuisen miehen kanssa, jolla on silminnähden likaiset vaatteet. Mieluummion siis nalkutan ja pakkaan miehelle tasamäärän kalsareita, puhtaita paitoja, pesuvälineet, asianmukaiset kengät.



Joissain viesteissä ehdotettiin, että ottaisin myös arjessa vapaata aikaa. Tämä ei ole juurikaan ongelma, kosma pääsen kyllä halutessani elokuviin ja jumppaan. Mies ei ole vaaraksi lapselle, ja pystyy antamaan valmisruoan ja vaihtamaan tarvittaessa vaatteet. Ongelma on se, että palatessani kotiin 70% tapauksista koti on kaaoksessa, tavarat levitelty, lapsi melskaa (koska miehestä on hauskaa "peuhata") jne. Joskus on toki toisinkin, mutta usein juuri tämä katastrofi.



Lisäksi, kun astun ovesta sisään, vastuu lapsesta siirtyy minulle heti, koska mies tarvitsee lepoa hoidettuaan osansa. Aivan tosissaaan joudun usein käymään pissalla siten, että lapsi punkee kanssani vessaan tultuani kotiin, koska "miehen vuoro loppui". Ja luonnollisesti teen sitten loppupäivän kaikki hommat, koska mies hoiti jo osansa. Joudun siis tavallaan "maksamaan takaisin" vapaahetkeni.

tosiaan siltä, että ongelma ei ole tuo lomaviikko vaan se, että olet tyytymätön miehesi panokseen perheellenne ja ehkä myös tyytymätön suhteeseenne muutenkin. Nuo ongelmat ovat nyt ehkä tämän lomaviikkoärsytyksen takana.



Mutta täytyy sanoa, että vaikka minusta miehesi käyttäytyy monin tavoin ikävästi, niin sinullakin on vastuuta ongelmien ylläpidosta. Esim. tuo matka: ok, et pakannut, mutta miksi ihmeessä sitten juoksit etsimässä miehelle hammasharjaa?!? Mitä olisi tapahtunut, jos et olisi sitä tehnyt? Ihan aidosti, mulle ei tulisi mieleenkään tehdä tuollaisia asioita miehen puolesta, vaikka hänkin on joskus hajamielinen. Ja mä en kerta kaikkiaan edes huomaa mitä miehellä on päällä (no, ymmärrän kyllä että jos toisen epäsiisti ulkoasu haittaa niin se vaan haittaa, tässä en osaa neuvoa).



Sitten tuo, kun tulet kotiin ja joudut "maksamaan takaisin" vapaa-aikasi: eikö sama koske miestäsi? Mies on ollut lapsen kanssa, ja saa sitten vapaa-aikaa, sinulla on ollut ensin vapaa-aikaa ja sitten olet lapsen kanssa. Aloitusviestisi mukaan nämä ajat menevät melko tasaisesti. Mikä on ongelma? Toisaalta, etkö haluakin olla lapsen kanssa kun olet ollut työpäivän + harrastuksen (tms.) ajan poissa? Tai ainakin koe sen velvollisuudeksesi?



Meilläkin 3v roikkuu minussa ihan kiinni kun tulen töistä kotiin ja pidän sitä ihan normaalina, välillä se tuntuu rasittavalta mutta sehän johtuu siitä että lapsi kaipaa minua. Joten jaksettava on.



Toinen juttu on sitten se, että lapsen kanssa on hyvä peuhata eikä leluja aina kannata siivota heti pois. Lapsiperheessä on sellaista. Mä olen siisti, positiivinen ja vastuuntuntoinen ihminen (en siis kuin miehesi), mutta tykkään paljon leikkiä lapseni kanssa villejä ja sotkuisia leikkejä ja en aina ehdi/jaksa/viitsi siivota niitä pois leikin jälkeen. Itse asiassa kun mies tulee kotiin (meillä usein myös vaihdetaan hoitovuoroa illan myötä kuten teillä) niin lapsi haluaa jatkaa samaa leikkiä miehen kanssa. Tässä asiassa sinun ehkä kannattaisi löysätä pipoa.



Sitten vielä, minusta siitä, että 5-vuotias tunkee vessaan kanssasi, voisi jo pyrkiä eroon. Lukitse vaan ovi äläkä päästä sisään.



Oletko kokeillut antaa lapselle intensiivistä huomiota jonkin aikaa heti kun tulet kotiin? Että keskityt vain häneen? Kun lapset ovat saannet tankata läsnäoloa kunnolla niin he jaksavat olla itsekseenkin paremmin.

Ja jep, teen koulutustani vastaavaa (maisteri) vaativaa asiantuntijatyötä (jep, esimiesasemassa)

Joiden elämä pyörii oman navan ympärillä ja pieni lapsi joutuu kilpailemaan huomiosta äidin uran kanssa!



Miksi hankit lapsia ylipäänsä? Etkö nauti, kun saat viettää aikaa heidän kanssa kahdestaan?



Olisit onnellinen, että SAAT viettää rakkaan lapsesi kanssa lomaa kahdestaan! Ne ovat niitä elämän tärkeimpiä aikoja!



Tämä voi kyllä olla provokin. Mutta silti, kyllä joillekin tämä naisten tasa-arvo hullutus on mennyt ihan liian pitkälle, kun nainen ei enää halua ottaa vastuuta ja nauttia edes lapsensa seurasta.

hoitoon eikä hänen kanssaan kotona haluta olla ja tehdä kaikkea kivaa? Itsestäni olisi aivan mahtavaa mennä yhden lapsen kanssa jonnekin reissuun. Surettaaa lapsen puolesta.

"Lasten teko voi aiheuttaa vittuuntumista, parisuhdeongelmia ja rahanmenoa."

että jos haluat jatkaa elämääsi miehen kanssa, JA olla onnellinen ja tyytyväinen, niin sun täytyy vaihtaa asennettasi (siis jos olet puhunut epäkohdista miehellesi ja se ei auta).



Se mikä on oikein tai väärin ei auta sinua, koska mies tuskin muuttaa käyttäytymistään vaikka kertoisit hänelle, että av-raati on hänet tuominnut.

Olen tuosta aivan samaa mieltä, ja olen viimevuosina kamppailut aika paljon tämän "asennemuutoksen" kanssa. Jotkin seikat puoltaisivat avioeroa, siis mm. se, että minulla olisi joissakin asioissa yksi hoidettava vähemmän, kun miehen tarpeen jäisivät pois. Toisaalta, ei yh-elokaan mitään ruusuilla tanssimista ole, ja varsinkaan vaihtamalla mies ei todennäköisesti parane. Olen ajatellut, että jos eroan, niin en enää mene naimisiin tai muutoinkaan etsi uutta kumppania, enintään seurustelen tai tapailen erillään asuen. Tämä ei johdu mistään moraalikäsityksistä vaan lähinnä käytännön syistä eli en halua taas uutta mahdollista kaaosta ympärilleni.



Toisaalta, mieheni kanssa on aika ajoin myös mukavaa, ja huumori yhdistää meitä.



Toisaalta, tässä väsymyksessä ja ärtymyksessä eläminenkin on aika rankkaa. Seksiä meillä ei juurikaan ole, koska "mies ei jaksa". Olen vuosien mittaan tulkinnut, että hänellä on matala libido, ja eihän sille mitään voi, jokainen on siinäkin laisensa. Olemme seksistäkin aika ajoin puhuneet, mutta eihän ketään voi pakottaa. Minä haluaisin enemmän, mutta olen koettanut hyväksyä sen(kin), ettei seksi ole liitossamme keskeinen tekijä.