Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Siivoojan elämää

Vierailija
18.02.2012 |

Työni ei ole helppoa mutta pidän tunteesta että voin tehdä jotain muiden hyväksi (teen vanhuksille kotisiivouksia).



Tämän työn nurja puoli on kuitenkin paine kiireestä, liian niukan ajan puitteissa tehdystä työnjäljestä ja huono palkkaus.



Viime aikoina olen saanut esimieheltäni palautetta siitä että kuppaan liian kauan ajossa kohteiden välillä. Tästä eteenpäin en kuulemma saa siitä palkkaa vaan se lasketaan nopeimman mahdollisen reitin mukaan.

Toki tässä ei oteta huomioon sitä että kotisiivoukset on sidottu kellonaikoihin ja sijaitsevat eri puolilla kaupunkia jonka vuoksi joudun käyttämään välillä pidempiä reittejä koska kohteiden aikatauluja/sijaintia ei ole järkeistetty.



Pomoni oli tämän kaiken johdosta kuitenkin sitä mieltä että alkaa laskuttaa asiakkailta ajokorvaukset (varastolta kohteeseen) koska ajaminen käy kuulemma liian kalliiksi.



Asiakkaat ovat kohdistaneet tämän minuun ja moni vanhus tulee jo ovella silmille että miksi minä(!) laskutan vielä kilometrit kun muutenkin niin kallista.



Olen joutunut selittämään ja selittämään miksi tulee kilometrikorvaukset mutta en tietenkään voi kertoa todellista puolta maksuista ja katteista sillä olen työnanatajan edustajana asiakaspalvelutilanteessa. Ja jos asiakkaat tietäisivät millaisia päiviä minulla on, he saattaisivat todella osoittaa mieltään asiasta työnantajaani kohtaan mikä tarkoittaisi asiakassuhteiden irtisanomista.



Saan palkkaa tunnilta 9,75e josta jää käteen n. 8e. asiakas maksaa työstäni firmalle 35e + ajo.

Tottakai se tuntuu hirveältä summalta pienituloisen mummon mielestä ja luultavasti hän kuvittelee että siitä puolet tulee suoraan minulle.



Työni on keskiraskasta/raskasta riippuen kohteesta ja päivästä.



Minulla on päivittäin rappuja siivottavana 5-10 ja kotisiivouksia yhdestä suuresta kuuteen pieneen.



Rappusiivoukset on aikataulutettu niin että minulla on oikeus käyttää kohteessa aikaa n. 15min per rappu.

Tämä sisältää seuraavat työt: Hissin puhdistus, portaiden moppaus tai kosteapyyhintä lattialiinalla, aulamattojen imurointi, aulan pyyhintä, ikkunalasien tahrojen poisto, ikkunalautojen ja aulataulujen pyyhintä sekä seinien ja katkaisijoiden puhdistus.

Siis 15 minuuttia.

Ja työnjälki pitää tottakai olla ensiluokkaista.



(Viime viikolla tuli reklamaatio eräästä rappukohteesta ja isännöitsijä kutsui molemmat esimiehenki sekä huoltomiehen paikalle koska oli jotain niin pöyristyttävää. Pyysin pomoltani lupaa menna itse paikan päälle ottamaan palautteen koska minä sen joka tapauksessa joudun korjaamaan jatkossa. Paikalle päästyäni esittelin itseni ja kättelin isännöitsijän ja huoltomiehen. Selvisi että hissin oven alaosan metallilistassa olevat millin paksuiset urat ovat tummuneet ja se on niin epäsiistin näköistä että vaikuttaa talon ilmapiiriin. Lisäksi rappujen nurkat ovat hiekkaiset (kynnerrä rapsuttamalla jää kynnen alle muruja) jonka vuoksi minun täytyi imurin kanssa kävellä portaat ja imuroida jokainen nurkaa koska ne eivät moppaamalla tule _täysin_ hiekattomiksi. Muutoin esimiehenikään eivät löytäneet kerrassaan mitään moittimisen arvoista koko kohteesta. Lattiapinnat kiilsivät ja seinät, ovet, lasit, kaikki olivat puhtaat.)



Kotisiivousasiakkailla on omat juttunsa myös.

Minulle varataan tavallisesti 1-3h siivoukseen.

Pari esimerkkiä:



2h+k+kylppäri, yksin elävä vanhus. aikaa 1h



tehtävät:

matot (9kpl) viedään hissillä ulos ja tampataan. rullataan ja viedään parvekkeelle. pyyhitään pölyt, katkaisijat jne sekä keittiön kodinkoneet, kaapistot ja tasot. imuroidaan lattiat ja seinälistat, kosteapyyhitään lattiat, pestään kyplyhuonetilasta suihkukoppi ja sen lasit, allas ja pönttö sekä lattia.

Ja työnjälki tietenkin ensiluokkaista.



(Joskus tulee reklamaatioita esimerkiksi vanhuksen omaisilta jolloin olen joutunut menemään firman piikkiin tekemään korjaussiivouksen makuuhuoneeseen koska "sitä ei ole siivottu" jonka omainen totesi siirrettyään vanhuksen sänkyä ja todettuaan että sängyn takana olevan seinälistan päällä oli pölykerros.)



toinen esimerkki:

5h+tupakeittiö+2wc+sauna+khh+kh+s 140 neliötä, kaksi aikuista, kaksi lasta, koira, aikaa 3h.



tehtävät:

kaikki matot ja taljat imuroidaan ja viedään ulos tampattavaksi ja harjattavaksi. (tähän kuluu melkein 1,5h)

sitten keittiön siivous: kaikki kaapinovet tahrattomiksi, kodinkoneet sekä pesuallas kiillotettava. tähän kuluu 45 minuuttia.

sitten jääkin enää 45 minuuttia aikaa pyyhkiä pölyt kaikilta pinnoilta, puhdistaa katkaisijat ja seinistä tahrat, imuroida kaikki lattiapinnat, pestä wc:t ja pyyhkiä lattiat täysin tahrattomaksi.



(tuossa tilanteessa minulle käy usein niin että työtä on kertakaikkiaan liikaa ajan suhteen ja aikaa kuluu esim 0,5h ylimääräistä. Tästä asiakas ei ole mielissään mutta toisaalta ei suostu myöskään luopumaan vaatimustasosta. Hän saattaa sanoa että "tee ensi kerralla vähän kevyempi" mutta todellisuudessa odottaa samaa tasoa työn jäljestä.

Työnantaja myös usein aikatauluttaa päivän liian tiukoille jonka vuoksi jätän käymättä lounaalla ja olen valitettavasti viikottain myöhässä kohteista joka vaikuttaa asiakkaan tyytyväisyyteen.)



Kun asiakas tilaa siivoojan hän usein kokee hinnan kovin korkeaksi mikä on täysin ymmärrettävää. Monesti asiakkaat haluaisivatkin tämän vuoksi teettää hirveästi ylimääräisiä "pikkujuttuja" eivätkä ymmärrä miten paljon esimerkiksi kattolamppujen puhdistus vie aikaa.

Lisäksi moni asiakas antaa hyvin herkästi palautteen huonosta jäljestä ja epäilen että on siinä luulossa että teen "helppoa rahaa" huitaisemalla ja hän maksaa kymmeniä euroja tunnilta.



Onneksi asiakkaistani 90% on tyytyväisiä työni jälkeen koska teen todellakin parhaani antaakseni rahalle vastinetta.

Se ei ole helppoa kaiken paineen ja kiireen alla.



--



Joskus tulee niitä hetkiä kun kello on 14 ja olen siivonnut ison talon, 9 rappua ja Käden vapisee ja selkää väsyttää. Veilä pitäisi mennä erään pahantuulisen rouvan kotiin siivoamaan tamppaamaan kaikki 8 painavaa mattoaan hänen laskiessaan ikkunasta lyöntejä tuntuu siltä kuin ei saisi ilmaa ja tekisi mieli paeta kirkuen kotiin peiton alle.



Silloin on pakko pysähtyä 5 min ajaksi ja polttaa savuke, juoda yksi battery ja nollata ajatuksia. Keskittyä ajattelemaan että muutaman tunnin päästä olen jo kotona.



Sen jälkeen pitää ajaa kohteeseen, meikata lämmin hymy huulille, soittaa ovikelloa ja sanoa "Hyvää päivää! Tulisin taas teille siivoomaan. Anteeksi että olen myöhässä!" johon saan vastauksen: "Minä jo mietinkin tuletko sinä OLLENKAAN ja meinasinkin (*pomolle*) soittaa, kello on jo kymmentä yli!"



Ja minä pahoittelen kertaalleen ja alan vain töihin kuten joka ikinen päivä.



Kommentit (99)

Vierailija
1/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen muutan kuusen alle, kuin alan ikinä siivoojaksi.



Joo ja en ole kermaperse vaan nimenomaan köyhistä oloista kotoisin ja nähnyt miten loppuunkulutettuja siivoojat jo alle nelikymppisinä ovat!

Vierailija
2/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se annettakoon anteeksi, purin vain meiltäni liian nopeasti.



-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tuo aikataulutus teillä päin normaalia? Tuohon yksinelävän vanhuksen kotiin mattojen vienteineen ei millään riitä yksi tunti.

Vierailija
4/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä saat 9 €. Eikö sen vertaa ole omaa yritystä että perustaisit yrityksen ja laittaisit omaan taskuun koko summan?

Vierailija
5/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse tuntimäärän joka kodin siivoukseen käytetään? Tässä tapauksessa esimiehesi tehtävä olisi kartuttaa työnmäärä ja siihen käytettävä kohtuullinen aika. Sopimuksia tehtäessä kaiken tulisi olla selvää.



Tunnissa ehtii kaksion imuoroimaan, luutuamaan, pyyhkimään pölyt ja pesemään vessan, mutta ei mattoja viemään ulos. Esimiehesi oli kuulunut pyytää kahden tunnin siivousaika tai jos asiakas haluaa maksaa tunnista, niin tyytyy myös kevyempään siivoukseen. Olen itsekin toiminut kotipalvelussa siivoojaana ja voin sanoa ettei se työ aina ihanaa ollut. Riippuen paikasta ja päivästä

Vierailija
6/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aiotteko tehdä liitossa asialle jotakin? Ei kai se arvostus nouse jos tuolla maleksii rasvafarkuissan jotain epämääräsiiä mamuja laiskasti harjaaa heiluttaen. Pälättävät puhelimeen työajalla eikä tietenkään mitään suomen kielen taitoa, ei mitään ammatittaitoa, on vain annettu harja ja palkka juoksee. Pitäisikö tällaista touhua arvostaakin vielä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tekisi päivääkään tuollaista työtä noin pienellä palkalla.



Oliko 35€/kerta + matkat?



Perusta oma firma. Sinua riistetään.

Vierailija
8/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tekisi päivääkään tuollaista työtä noin pienellä palkalla.



Oliko 35€/kerta + matkat?



Perusta oma firma. Sinua riistetään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut muuallakin töissä. Vaikuttaa olevan joka paikassa sama tilanne, joskus pahempaakin.



4, en voi perustaa omaa yritystä aikoihin koska minulla on kolme pientä lasta eikä tarpeeksi tukiverkostoa. Yrittäjän on oltava paikalla sovittuun aikaan eikä asiakkaat kovin montaa kertaa katso läpi sormien kun syksyn kuumekierre alkaa ja joudun olemaan muutaman viikon ajan lasten kanssa kotona päivän-pari viikossa..



Aion hakea opiskelemaan hoitoalaa tänä vuonna..

Tunsin vain tarvetta kirjoittaa tavallisen työntekijäroolissa olevan siivoojan näkökulmaa.



5, nuo ovat aina kompromisseja. esimiehenki ei tiedä mitään kenttätyötä vaan laskee asiakkaan kanssa sopimusta tehtäessä keskimääräiset siivousajat ja neuvottelee kuinka paljon saan siihen käyttää aikaa. Tottakai asiakas haluaa mahdollisimman vähässä ajassa mahdollisimman paljon, tuleehan se hänelle edullisemmaksi.

Esimiehenki päämäärä on saada mahdollisimman paljon asiakkaita = mahdollisimman paljon tuottoa.



Minun roolini on sitten yrittää suoriutua työstä parhaani mukaan tasapainoillen asiakkaiden toiveiden ja mahdollisuuksien kanssa.



Tietenkin sanon suoraan jos en kykene kertakaikkiaan, en ole lammas, mutta kynnys siihen on aika suuri koska lähes joka ikisen kohteen suhteen on sama juttu. Ja tämä on alan henki, en ole ainutlaatuisessa tilanteessa.

Vierailija
10/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

7, helppoa ajatella noin jos on vaihtoehtoja mutta minulla ei juuri nyt ole..



en minäkään tekisi vapaaehtoisesti mutta vaihtoehtona on työttömyys ja vielä pienempi tulo.

Ainakin voin katsoa peiliin ilman häpeää.







Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja valitat pientä palkkaa. Päälle vielä kaikki ä-rahat ja muut

Vierailija
12/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotka joutuvat raatamaan riistäjäyrittäjille paskoilla välineillä. Menetelmät ovat epäergonomisia ja vääriä, kun ei muustakaan ole tietoa. Seuratkaapa joskus esim. sairaalan tai terveyskeskuksen laitoshuoltajia; eivät he konttaa perse pystyssä tai riehu huivi otsalla hiki lentäen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

11, lue huolellisemmin..



saan palkkatulojen lisäksi toki tukia (enhän muuten voisi edes maksaa välttämättömyyksiä kuten vuokra, ruoka, laskut, bensa jne) ja luen ne mielessäni eräällä tavalla "palkaksi".



kaikki kk -tulot jotka tililleni tulee kuukausittain on 1800-2100e/kk joista palkkaa on noin puolet.



Minulla on kolme pientä lasta.

Vierailija
14/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistathan että eläke sinulle kertyy vain verokirjalla tehdystä työstä! Myös työkyvyttömyyseläke toimii näin, jos sattuisit joutumaan ennenaikaisesti sairauden vuoksi eläkkeelle.



Sama pätee sairaus- ja vanhempainpäivärahoihin, kaikki sidoksissa verotettavaan ansiotuloon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

11, lue huolellisemmin..

saan palkkatulojen lisäksi toki tukia (enhän muuten voisi edes maksaa välttämättömyyksiä kuten vuokra, ruoka, laskut, bensa jne) ja luen ne mielessäni eräällä tavalla "palkaksi".

kaikki kk -tulot jotka tililleni tulee kuukausittain on 1800-2100e/kk joista palkkaa on noin puolet.

Minulla on kolme pientä lasta.

Ja sitten kun kasvat ja opit elämänhallintaa huomaat että saat jättipalkkaa ja että ruokaan riittää mainiosta 200 €/kk. Vuokraan riittää 400 euroa. Vakuutukset 10 euroa. Puhelin 0 euroa. Netti 0 euroa. Lehdet 0 euroa. Vaatteet 0 euroa jne

Vierailija
16/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli halutessasi voisit säästää helpsosti 1000 euroa kuussa ja olla miljonääri 40 vuotiaana.

Vierailija
17/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossa oli tosi mukava pomo joka kertoi että heillä saa ja pitää jutella vanhuksien kanssa samalla kun hommia tekee. Hiki päässä ei tehdä töitä ja kohteesta toiseen siirtymiseen varataan riittävästi aikaa. Ymmärsin että yhteen kohteeseen saatetaan antaa aikaa kolmisenkin tuntia vaikka ei olisi mikään iso asunto. Kaikki kuulosti niin hyvältä ja mukavalta kun olin haastattelussa! Nyt kyllä alko mietityttää että niinköhän tuo pomo puhui täysin totta?



Ap, millanen kuva sinulle on annettu töistä kun olet ollut haastatteluissa?

Vierailija
18/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitini on vuosikymmenet työskennellyt porrassiivoojana pienessä kiinteistöfirmassa, ja kehuu vuolaasti pomoaan. Saa extrat jos on jotain "portaikkoon kuulumatonta" (mitä kaupungin vuokra-asunnoissa piisaa) ja saa käyttää aikaa oman maun mukaan. Jos on paljon hommia niin tekee pidempään ja toisena päivänä on ulos kolmessa tunnissa. Palkka kk-perusteinen. Eli työnjohto riistää sinua.



Ja mikset tosiaan harkitisi omaa siivousalan yritystä? Meillä käy kotisiivooja, joka on puljun pomo, käsittääkseni hänellä ei ole alaisia vaan omalla toiminimellä tekee. Ja jälki on huippuluokkaa, ja me olemmekin tulleet niin paljon vastaan kun mahdollista. Tarkoitan esim. aikaa. Olemme sanoneet, että jos on sotkuisempaa, niin jätät toisaalta jotain siivoomatta / teet pidempään ja laitat laskua perään. Otetaan puolivuosittain "isompi" kokopäivän siivoustilaus, jolloin tekee rauhassa esim. saunan siivouksen. Taitaa laskuttaa 38e, mutta mielelläni sen maksaa hyvästä työstä ja kivasta tyypistä.

Vierailija
19/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan paljon tunteja yhdessä paikassa. Ikävä tilanne sinulla työssäsi, kun joudut kiristämään omista tauoista yms. Huomatkaa muuten muut ei-siivoojat, että ap:n palkka on paljon yli matalimman taulukkopalkan :)... Suorastaan hyvä palkka! :D



Mutta tuota se vähän tuppaa olemaan, riippuu sitten esimiehistä miten hyvin huolehtivat työntekijöistään ja miten paljon uskaltavat riskeerata sitä että joku asiakas lopettaa. Asiakkaat haluaa että siivotaan kaikki, mutta ei anneta aikaa. Työntekijä yrittää tehdä työn hyvin, ja kiristää tahtia ihan epäinhimilliseksi. Työnantaja pahimmillaan ei tee niitä siivouksia itse lainkaan, joten ei tiedä mitä aikoja missäkin menee.



Paskamainen yleismaailmallinen kierre, kun aina löytyy joku joka tekee saman homman halvemmalla, tai näin ainakin luullaan. Jos siivouksen taksoja nostettaisiin niin että siivoojat saisi kohtuullista palkkaa, työt vähenisi ihan merkittävästi. Asiakkaat myös voi tottua siihen, että siivous tehdään taikasauvaa heilauttamalla ja lasku on olematon. Nytkin vielä asiakkaita häipyy ja tilanne kiristyy, kun kotitalousvähennykset on tippuneet.



Minäkin olin mieluummin kotisiivooja kuin työtön, mutta työ olikin paljon asiallisempaa kuin ap:n tapauksessa, aina työkaveri mukana ja ihana pomo. Palkkaus oli se suurin asia ja huonoin puoli. Muista ap että et nyt riko itseäsi tuon työn takia. Kuka hyötyy siitä että sinä riuhdot itsesi hajalle, siitä hyötyy asiakkaat jotka eivät halua maksaa siitä mistä kuuluisi, ja työnantajat jotka voivat jatkaa "piiskurointia" tarvitsematta muuttaa mitään. Ja seuraavilla siivoojilla on taas vähän vaikeampaa, kun on totuttu tuollaiseen repimiseen.



Tsemppiä opintoihin!

Vierailija
20/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole voinut itse aavistaakaan, että se olisi noin rankkaa. Siis nuo aikataulut ovat ihan mahdottomia!!! Siivojan työn rankkuuden toki tiedän ja arvostan siivoojien työtä todella paljon. Olen tarkka siitä, että aina tervehdin silmiin katsoen esim. työpaikalla siivoojia.



Nyt olen ortopedi mutta opiskeluaikana siivosin kolmessa eri kohteessa (firmoja). Siellä kyllä oli laskettu aikataulut sellaisiksi että pystyin itse tekemään jopa vähän nopeammin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi yhdeksän