Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Siivoojan elämää

Vierailija
18.02.2012 |

Työni ei ole helppoa mutta pidän tunteesta että voin tehdä jotain muiden hyväksi (teen vanhuksille kotisiivouksia).



Tämän työn nurja puoli on kuitenkin paine kiireestä, liian niukan ajan puitteissa tehdystä työnjäljestä ja huono palkkaus.



Viime aikoina olen saanut esimieheltäni palautetta siitä että kuppaan liian kauan ajossa kohteiden välillä. Tästä eteenpäin en kuulemma saa siitä palkkaa vaan se lasketaan nopeimman mahdollisen reitin mukaan.

Toki tässä ei oteta huomioon sitä että kotisiivoukset on sidottu kellonaikoihin ja sijaitsevat eri puolilla kaupunkia jonka vuoksi joudun käyttämään välillä pidempiä reittejä koska kohteiden aikatauluja/sijaintia ei ole järkeistetty.



Pomoni oli tämän kaiken johdosta kuitenkin sitä mieltä että alkaa laskuttaa asiakkailta ajokorvaukset (varastolta kohteeseen) koska ajaminen käy kuulemma liian kalliiksi.



Asiakkaat ovat kohdistaneet tämän minuun ja moni vanhus tulee jo ovella silmille että miksi minä(!) laskutan vielä kilometrit kun muutenkin niin kallista.



Olen joutunut selittämään ja selittämään miksi tulee kilometrikorvaukset mutta en tietenkään voi kertoa todellista puolta maksuista ja katteista sillä olen työnanatajan edustajana asiakaspalvelutilanteessa. Ja jos asiakkaat tietäisivät millaisia päiviä minulla on, he saattaisivat todella osoittaa mieltään asiasta työnantajaani kohtaan mikä tarkoittaisi asiakassuhteiden irtisanomista.



Saan palkkaa tunnilta 9,75e josta jää käteen n. 8e. asiakas maksaa työstäni firmalle 35e + ajo.

Tottakai se tuntuu hirveältä summalta pienituloisen mummon mielestä ja luultavasti hän kuvittelee että siitä puolet tulee suoraan minulle.



Työni on keskiraskasta/raskasta riippuen kohteesta ja päivästä.



Minulla on päivittäin rappuja siivottavana 5-10 ja kotisiivouksia yhdestä suuresta kuuteen pieneen.



Rappusiivoukset on aikataulutettu niin että minulla on oikeus käyttää kohteessa aikaa n. 15min per rappu.

Tämä sisältää seuraavat työt: Hissin puhdistus, portaiden moppaus tai kosteapyyhintä lattialiinalla, aulamattojen imurointi, aulan pyyhintä, ikkunalasien tahrojen poisto, ikkunalautojen ja aulataulujen pyyhintä sekä seinien ja katkaisijoiden puhdistus.

Siis 15 minuuttia.

Ja työnjälki pitää tottakai olla ensiluokkaista.



(Viime viikolla tuli reklamaatio eräästä rappukohteesta ja isännöitsijä kutsui molemmat esimiehenki sekä huoltomiehen paikalle koska oli jotain niin pöyristyttävää. Pyysin pomoltani lupaa menna itse paikan päälle ottamaan palautteen koska minä sen joka tapauksessa joudun korjaamaan jatkossa. Paikalle päästyäni esittelin itseni ja kättelin isännöitsijän ja huoltomiehen. Selvisi että hissin oven alaosan metallilistassa olevat millin paksuiset urat ovat tummuneet ja se on niin epäsiistin näköistä että vaikuttaa talon ilmapiiriin. Lisäksi rappujen nurkat ovat hiekkaiset (kynnerrä rapsuttamalla jää kynnen alle muruja) jonka vuoksi minun täytyi imurin kanssa kävellä portaat ja imuroida jokainen nurkaa koska ne eivät moppaamalla tule _täysin_ hiekattomiksi. Muutoin esimiehenikään eivät löytäneet kerrassaan mitään moittimisen arvoista koko kohteesta. Lattiapinnat kiilsivät ja seinät, ovet, lasit, kaikki olivat puhtaat.)



Kotisiivousasiakkailla on omat juttunsa myös.

Minulle varataan tavallisesti 1-3h siivoukseen.

Pari esimerkkiä:



2h+k+kylppäri, yksin elävä vanhus. aikaa 1h



tehtävät:

matot (9kpl) viedään hissillä ulos ja tampataan. rullataan ja viedään parvekkeelle. pyyhitään pölyt, katkaisijat jne sekä keittiön kodinkoneet, kaapistot ja tasot. imuroidaan lattiat ja seinälistat, kosteapyyhitään lattiat, pestään kyplyhuonetilasta suihkukoppi ja sen lasit, allas ja pönttö sekä lattia.

Ja työnjälki tietenkin ensiluokkaista.



(Joskus tulee reklamaatioita esimerkiksi vanhuksen omaisilta jolloin olen joutunut menemään firman piikkiin tekemään korjaussiivouksen makuuhuoneeseen koska "sitä ei ole siivottu" jonka omainen totesi siirrettyään vanhuksen sänkyä ja todettuaan että sängyn takana olevan seinälistan päällä oli pölykerros.)



toinen esimerkki:

5h+tupakeittiö+2wc+sauna+khh+kh+s 140 neliötä, kaksi aikuista, kaksi lasta, koira, aikaa 3h.



tehtävät:

kaikki matot ja taljat imuroidaan ja viedään ulos tampattavaksi ja harjattavaksi. (tähän kuluu melkein 1,5h)

sitten keittiön siivous: kaikki kaapinovet tahrattomiksi, kodinkoneet sekä pesuallas kiillotettava. tähän kuluu 45 minuuttia.

sitten jääkin enää 45 minuuttia aikaa pyyhkiä pölyt kaikilta pinnoilta, puhdistaa katkaisijat ja seinistä tahrat, imuroida kaikki lattiapinnat, pestä wc:t ja pyyhkiä lattiat täysin tahrattomaksi.



(tuossa tilanteessa minulle käy usein niin että työtä on kertakaikkiaan liikaa ajan suhteen ja aikaa kuluu esim 0,5h ylimääräistä. Tästä asiakas ei ole mielissään mutta toisaalta ei suostu myöskään luopumaan vaatimustasosta. Hän saattaa sanoa että "tee ensi kerralla vähän kevyempi" mutta todellisuudessa odottaa samaa tasoa työn jäljestä.

Työnantaja myös usein aikatauluttaa päivän liian tiukoille jonka vuoksi jätän käymättä lounaalla ja olen valitettavasti viikottain myöhässä kohteista joka vaikuttaa asiakkaan tyytyväisyyteen.)



Kun asiakas tilaa siivoojan hän usein kokee hinnan kovin korkeaksi mikä on täysin ymmärrettävää. Monesti asiakkaat haluaisivatkin tämän vuoksi teettää hirveästi ylimääräisiä "pikkujuttuja" eivätkä ymmärrä miten paljon esimerkiksi kattolamppujen puhdistus vie aikaa.

Lisäksi moni asiakas antaa hyvin herkästi palautteen huonosta jäljestä ja epäilen että on siinä luulossa että teen "helppoa rahaa" huitaisemalla ja hän maksaa kymmeniä euroja tunnilta.



Onneksi asiakkaistani 90% on tyytyväisiä työni jälkeen koska teen todellakin parhaani antaakseni rahalle vastinetta.

Se ei ole helppoa kaiken paineen ja kiireen alla.



--



Joskus tulee niitä hetkiä kun kello on 14 ja olen siivonnut ison talon, 9 rappua ja Käden vapisee ja selkää väsyttää. Veilä pitäisi mennä erään pahantuulisen rouvan kotiin siivoamaan tamppaamaan kaikki 8 painavaa mattoaan hänen laskiessaan ikkunasta lyöntejä tuntuu siltä kuin ei saisi ilmaa ja tekisi mieli paeta kirkuen kotiin peiton alle.



Silloin on pakko pysähtyä 5 min ajaksi ja polttaa savuke, juoda yksi battery ja nollata ajatuksia. Keskittyä ajattelemaan että muutaman tunnin päästä olen jo kotona.



Sen jälkeen pitää ajaa kohteeseen, meikata lämmin hymy huulille, soittaa ovikelloa ja sanoa "Hyvää päivää! Tulisin taas teille siivoomaan. Anteeksi että olen myöhässä!" johon saan vastauksen: "Minä jo mietinkin tuletko sinä OLLENKAAN ja meinasinkin (*pomolle*) soittaa, kello on jo kymmentä yli!"



Ja minä pahoittelen kertaalleen ja alan vain töihin kuten joka ikinen päivä.



Kommentit (99)

Vierailija
61/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://yle.fi/alueet/satakunta/2012/02/2_300_espanjalaista_hoitajaa_hal…



Kyllä halukkaita on näihin töihin missä PASKA palkka

Vierailija
62/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siivoustyö voi parhaimmillaan olla kevyttä jos saa tehdä rauhalliseen tahtiin, oikeilla välineillä ergonomisissa asennoissa mutta useimmiten työ on niin kuormittavaa että särkylääkkeet on päivittäisen selviytymisen kannalta välttämätöntä. Siivoojilla on huomattavan usein tuki- ja liikuntaelin sairauksia sekä ranne- ja olkavammoja jotka johtuvat liian kovasta kuormituksesta.

Kerrotko mikä siinä on raskasta? Vain tyhmä rikkoo ranteensa ja olkapäänsä väärillä nostotekniikoilla. Mitenköhän pärjäisit metsätöissä, niitäkin töitä moni tekee jopa koko ikänsä itseään rikkomatta. Totta helvetissä siivoojilla on vaivoja kun te siivoojat olette umpityhmiä, lukutaidottomia mamuja ja ties mitä roskaa. Onko ihme jo tällainen aines rikkoo itsensä heti kun on joku nostotyö edessä? Ei se silti tee siitä työstä raskasta, vika on tekijässä. Lopeta siis kitinä ja vikinä ja ala perehtyä työhösi. Jokainen työ on haastavaa ja siinä voi kehittyä koko elämänsä ajan. Sinun haasteesi on pitää itsesi terveenä pois kuormittamasta terveydenhoitoa. Mitä helvetin hyötyä on siivoojasta joka siivoaa pari vuotta ja kuormittaa terveydenhoitoa selkäleikkauksella satojen tuhansien edestä? Halveksit siivoustyötä, mutta näyttääkin että se yläpäällesi liian vaativaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo AP on huonokuntoinen, huono lihaskunto. On laimilyönyt kuntoilut sen jälkeen kun yhteiskunta sitä piti ilmaisesti yllä peruskouluun saakka. Kukaan normaalikuntoinen ei kertakaikkiaan voi pitää jotain moppaamista raskaana.

Vierailija
64/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo AP on huonokuntoinen, huono lihaskunto. On laimilyönyt kuntoilut sen jälkeen kun yhteiskunta sitä piti ilmaisesti yllä peruskouluun saakka. Kukaan normaalikuntoinen ei kertakaikkiaan voi pitää jotain moppaamista raskaana.

Vierailija
65/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on kyllä se joka halveksii ihmisiä. Missä näitä ihmisvihaajia kasvaa, onko sukua kannibalismille, mutta ei pääse todellinen luonne kukkaan näin sivistysvaltiossa.

Minä en halveksi siiovustyötä, vaan pidän sitä korkeassa arvossa. AP halveksii tuota työtä ja sen tekijöitä. Itse hän on vain vuolemassa rahaa tarkoituksenaan vaihtaa alaa heti kun mahdollista.

Vierailija
66/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Alat laskuttaa urakkahintaa, lasket vähän tuntihintaa mutta käytät enemmän aikaa.

Asiakkaat sulla on valmiina, ne samat mummot joilla käyt nytkin. Tarjoat vähän halvemmalla ja rupattelut päälle, mutta sulle itselle jäänpaljon enemmän käteen. Laitat tietyn osan säästöön ja käytät jos lapset sairastuu. Meillä käy siivooja ja välillänjoku on kipeänä, silloin vaan sovitaan uusi pvä esim seuraavalla vkolla.

Esim, asiakas maksaa 35e/ tunti, 2t kerralla. Yht 70e. Sinä tarjoat siivouksen urakkapalkalla 60e. Käytät 3t. Ehdit syödä lounaan ja silti tehdä toisen keikan ip:llä. Viikossa 600e, kk 2400 e ja siitä pois verot ym.

Vähemmän stressaavaa, enemmän rahaa. Hyvä sulle ja asiakkaille! Ylimääräisellä tulolla voit vaikka palkata mll:n hoitajan välillä sairaalle lapselle.

Pois kaikki huonopalkkaiset porrassiivoukse jne. Mimmoille vaan.

vaihtuvat tiuhaan, mutta voi toimia hyvin, jos siivooja tekee töitä toiminimellä

ajatellaan nyt vaikka, että ap tosiaan tekisi tuon 2400€/kk. Siitä ensin alv pois, jää 1950€. Siitä yel pois, jää n.1400€. Siitä vastuuvakuutus (maksaa siivoojille hunajaa!!), matkakulut, työvälineet ja -vaatteet, kirjanpitokustannukset (reilu satanen minimissään), markkinointi, mahdollisen auton vakuutukset ym kulut, ja miljoona muuta rahareikää mitä yrittäjällä on. Jää ehkä tsägällä 500. Ja siitä sit 30% veroja :D

Niin millä ylimääräisellä ap palkkaa lapsenvahdin??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma firma kipinkapin pystyyn.



Sinun pomo on sen pystynyt tekemään ja monet monet muut, mikset sinäkin?



Älä maksa muille, kun saat fyffet omaan taskuusi. Bonuksena tulee pikkiriikkisiä paperitöitä, laskutusta ja jotain pientä tavarahankintaa + markkinointia -nettisivuilua jne.



Sen kestää, kun se tulee ihan itselle.

Vierailija
68/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma firma kipinkapin pystyyn. Sinun pomo on sen pystynyt tekemään ja monet monet muut, mikset sinäkin? Älä maksa muille, kun saat fyffet omaan taskuusi. Bonuksena tulee pikkiriikkisiä paperitöitä, laskutusta ja jotain pientä tavarahankintaa + markkinointia -nettisivuilua jne. Sen kestää, kun se tulee ihan itselle.

Otathan huomioon että yrittäjällä ei ole palkallisia vuosilomia tai sairaslomia. AP kertoi edellä että lapset sairastavat paljon ja hän YH. En voi omasta kokemuksesta suositella pienten lasten äidille yrittäjyyttä. Kas kun jos et pääse asiakkaalle tekemään laskutettavaa työtä niin sinulla todellakaan ei ole mitään tuloja!! Kuinka esim. pienten koululaiste lomat järjestää YH? Hän ei todellakaan voi olla 10 viikkoa lomalla, kuukauden loma on yrittäjälle jo ruhtinaallinen.

Ja vakuutukset, joilla katetaan yrittäjän oma sairastuminen (HUOM lasten sairaspäiviä ei VOI vakuuttaa, tällaista tuotetta ei ole olemassa), maksavat tarvittavan turvan X € / pv määrästä riippuen noin 600 - 1000 € / vuosi, JA niissä on 21 pv:n omavastuuaika (minimissään).

Luuletteko oikeasti että jos siivoustyön välittäminen olisi joku kultakaivos, että alalla olisi pulaa tekijöistä?!

Mainitset myös "pikkiriikkiset" paperityöt... No, pikkiriikkistä on mm. sopimukset asiakkaiden kanssa, laskutus, reskontran hoito, kirjanpitoaineiston kerääminen, alvien tilitys, palkanlaskenta, palkkakirjanpito, tuloslaskelman laatiminen, veroilmoituksen täyttäminen... ai niin, voihan nämä toki ulkoistaa, mutta minimihinta OY:n kirjanpidosta on noin 70 € / kk + alv.

Jos yrittäjältä loppuvat työt, hän ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Voit kiistää tämän, mutta kehoitan ensin kysymään henkilöltä jolla on (tai jonka puolisolla on yritys!!!) yritys - kokemusta työttömyysturvalle pääsystä.

Yrittäjäksi ryhtymistä kannattanee harkita huolella. Mielestäni AP tekee fiksusti pohtiessaan alan vaihtoa. Tai työnantajan vaihtoa. Miksei yrittäjyyskin, jos APllä esim on säästöjä eikä isoja pakollisia menoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tekisi päivääkään tuollaista työtä noin pienellä palkalla. Oliko 35€/kerta + matkat? Perusta oma firma. Sinua riistetään.


Hyville siivoojille löytyy kyllä asiakkaita.

Meillä ainakin piti kokeilla useampaa siivousfirmaa ennen kuin löytyi hyvä.

Ajan halusin mitoittaa sen verran reiluksi että työn ehtii tehdä kunnolla, mutta siitä huolimatta ongelmia tuli.

Yksi yrittäjä ei käyttänyt pesuaineita ollenkaan, eikä saanut pestyä pintoja puhtaiksi vaikka pinnat eivät olleet pinttyneitä.

Yksi lakaisi eteisessä hiekat maton alle.

Yksi kasteli kylpyhuoneen tasot ilmeisesti suihkulla, ja sen jälkeen oli sitä mieltä että kylppäri on nyt ok vaikka joka paikassa lainehti vettä.

Yksi siirteli kovasti huonekaluja, mutta muuta ei sitten tehnytkään.

Todella monta firmaa piti käydä läpi ennen kuin löytyi semmoinen joka oikeasti siivoaa, ja ihan pesuaineiden kanssa.

Tämän nykyinen siivousfirma laskee siivoojan työmatkan siivousaikaan. Meille on ostettu 4 tunnin siivous, josta 20 minuuttia on työmatkaa ja itse siivoaminen kestää 3 tuntia 40 minuuttia.

Minusta tämä on ihan kohtuullista, ja helppoa laskuttamisen kannalta.

Vierailija
70/99 |
20.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

suosittelen, että ap pyrkii joko laitoshuoltajaksi, tai sitten johonkin palvelukotiin hoitoapulaiseksi!!



Onhan noissakin omalla tavallaan kiirettä, mutta ei tuollaista orjameininkiä kuitenkaan. Ja palvelutalossa saisi olla vanhusten apuna, yksityisellä puolella hoitoapulaisen palkka oli pari vuotta sitten n.1550 brutto. Kunnallisella paremmat palkat hoitoalalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo AP on huonokuntoinen, huono lihaskunto. On laimilyönyt kuntoilut sen jälkeen kun yhteiskunta sitä piti ilmaisesti yllä peruskouluun saakka. Kukaan normaalikuntoinen ei kertakaikkiaan voi pitää jotain moppaamista raskaana.

No eihän moppaaminen ole raskasta, jos sen voi tehdä inhimillisessä ajassa. Se on raskasta, että sinun oletetaan tekevän se täydellinen moppaus mahdottomassa ajassa ja samaan aikaan olla tekemässä kymmentä muuta asiaa. Ja koko ajan pitäisi katsoa jäikö jotain jälkiä ja kiiltääkö ikkunat. Ja paahtaa jo seuraavaan paikkaan, ja sitten tulee vielä valitukset perässä, että nurkkiin jäi hiekkaa. Ap on tosi supertäti, jos saa yhden kaksion siivottua ja matot tampattua tunnissa.

Mattojen tamppauksessa on sitä nostelua ja piiskaamista, muttei sekään ole erityisen raskasta, jos sitä ei tarvitse tehdä turboteholla ja laskea sekunteja siihen paljonko on jo jäljessä ja mitä vielä pitää tehdä.

On tosi outo ajatus, että joku homma ei voi olla raskasta koska eihän se vaan ole. Ihan kaikki asiat voi tehdä hitaasti, normaalitahdilla ja niin nopeasti kuin pystyy suinkin liikkumaan, ja ihan joka asiaa voi joku vaatia tehtäväksi vielä nopeammin kuin olisi fyysisesti mahdollista.

Vierailija
72/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi helvetissä jollainen vitun mummolla on mattoja kämppä täynnä. Itsellä ei ole ollut koskaan mitään mattoja lattialla. Minusta ne on yököttävän epähygieniset. Miten tuo AP edes suostuu tamppaan niitä, siinähän saa kaiken saastan silmillen kun niitä tuulessa tamppaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo AP on huonokuntoinen, huono lihaskunto. On laimilyönyt kuntoilut sen jälkeen kun yhteiskunta sitä piti ilmaisesti yllä peruskouluun saakka. Kukaan normaalikuntoinen ei kertakaikkiaan voi pitää jotain moppaamista raskaana.


mitä idiootteja täällä taas liikkuu! Mene ite tekeen tuo AP:n työmäärä ja tuu sitten valittaan!

Ja sinulle ap: näytät olevan fiksu tyyppi, ei muuta kuin opiskelemaan, kyllä se elämä kantaa:)

- terveisin entinen siivooja ja kolmen lapsen yh, nykyinen Filosofian tohtori (joo ja en oo lukenut _filosofiaa_ pääaineena, jos joku tollo sitä luulee:))

Vierailija
74/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on aivan HELVETIN huono omatunto siitä, että käytän siivousfirmaa. Olen ihan poikki töissäkäynnistä ja perhe-elämästä ja tarvitsen jotain apua.

Mutta just toi, että tiedän, että sille siivoojalle jää käteen aivan paska summa maksamastani tuntihinnasta ja työ on ihan hirveetä.

Kuitenkin tuo kuulosti aika hurjalta, meillä 120 okt siivoamiseen on mitoitettu 2,5 h kahdelta siivoojalta eikä siihen tosiaan kuulu mitään mattojen ulosvientejä eikä kaapinovien pyyhkimisiä!

Nyt mulla on entistä huonompi omatunto siitä, että joku muu luuttuaa lattiani. NIIN mielelläni maksaisin pimeästi sen 35 tunnissa suoraan siivoojalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

rappusiivoukset, mutta sitä ihmettelen miten saa kulumaan 45 minuuttia keittiökaappien ovien pyyhintään ja altaan kiillotukseen? Minä laskisin 5 minuuttia altaille ja 15 minuuttia oville, yhteensä 20 minuuttia. Jos ihan sikana kaappeja niin sitten 30 minuuttia.

Vierailija
76/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

36,

älä turhaan pode huonoa omaa tuntoa. ongelmat ovat pääosin oman firman huonossa organisointikyvyssä.

Itse tiedän pienten lasten äitinä kuinka väsynyt voi olla ja juuri oman kodin siivous tuntuu raskaimmalta.

Siksi on mukava siivota kun tiedän että joku muu äiti saa tulla perjantaina kotiin valmiiksi siivottuun kotiin.



Henkilökohtaisesti minua motivoi eniten se kun olen hiki valuen saanut jonkun raskaamman työn tehtyä ja asiakkaan kasvoilta paistaa helpotus ja kuuluu "Kiitoksia sulle taas kerran! tuntuu ihanalta olla kun näyttää tuoksuu puhtaalle."



Käytä huoleti siivouspalveluita. Vaikutat juuri sellaiselta asiakkaalta joka siitä hyötyy eniten.

Vierailija
77/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

37,

ei normaalisti keittiössä kulukaan kuin se 20-25 minuuttia mutta kun on kyse pinttyneistä tahroista joihin tarvitsee erikoisaineen tulee ongelmia.

kun ensin poistaa vaikeat tahrat hankaamalla voimakkaasti huomaakin että pintaan tulee sävyero hangattuun kohtaan koska kaapin ovi on kauttaaltaan pinttynyt. siispä pitää "paikata" jälki käsittelemällä koko ovi niin että ne muuttuvat tasaisen valkoiseksi.



jos kaapin ovia on ylärivissä 8 ja alarivissä 6 + lusikkalaatikot menee sitä aikaa yllättävän paljon kun pinttymä ei lähde kevyellä pyyhinnällä vaan voimakkaalla hankauksella.

Vierailija
78/99 |
18.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen joskus reilu 10 vuotta takaperin tehnyt kotisiivouksia vanhuksille kesätyönä, joten pystyn ehkä ihan vähän samaistumaan tähän. Tosin kesätyöpaikassani tahti ei ollut koskaan mikään paha, useimmissa paikoissa ehti töiden jälkeen istua hetken kahvilla juttelemassa asiakkaiden kanssa. Monelle vanhukselle käyntini saattoi olla koko viikon ainoa sosiaalinen kontakti, ja sitä varten oli haettu kaupasta kahvileivät ja kaikkea mahdollista... Ap:n työtahti ja työnantaja sen sijaan kuulostavat ihan epäinhimilliseltä. Eihän kukaan tuollaisilla aikatauluilla voi tehdä mitään superjälkeä, mielestäni täysin kohtuuttomia vaatimuksia :/

Vierailija
79/99 |
19.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tekisi päivääkään tuollaista työtä noin pienellä palkalla.

Oliko 35€/kerta + matkat?

Perusta oma firma. Sinua riistetään.

muuten kiva idea, mutta ei siitä juuri enempää käteen jää.

No, tuossa ylempänä joku kirjoitti että siivooja käy, 32 euroa tunti ja neljä tuntia menee.

Laske siitä. 128 euroahan siitä tulee.

Kyllä siitä jo makselee eläkemaksutkin itselleen.

Vierailija
80/99 |
19.02.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap:n palkan lisäksi sivukuluja siten, että ap:sta työnantajalle koituvat kustannukset on n.15 euroa kokonaisuudessaan.



35€ tuntilaskutuksesta maksetaan kättelyssä valtiolle alv 23%, jonka jälkeen siitä jää reilu 28€.



Eli 13 euroon mahdutetaan sitten ne takuusiivoukset, pesuaineet ja muut työkalut, yritysvakuutukset, toimistokulut (eli todnäk yrittäjän oma palkka, mikäli ei siivoa itse vaan pyörittää firmaa ja hankkii työt työntekijöilleen), markkinointi ja mainonta, yritysverot ymymym.



Jos firmassa on monta työntekijää, voi toi ehkä kannattaakin, mutta kovaa työtä se vaatii työnantajaltakin.



Työntekijöille pitää maksaa sovittu palkka vaikka töitä ei olisikaan. Sillon on suotavaa olla rahaa firmalla myös säästössä.



Tämmöstä se on asua täällä lottovoitto-Suomessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme viisi