kulkeeko epäonni suvussa?

Meidän paikkakunnalla on eräs suku jonka kaikki jäsenet ovat vähän reppanoita. Elämänhallintataidot ja yleinen älykkyys kaikilla alhaiset. Esim. kaikki lapset (6-7 kahdesta eri perheestä joista toisen perheen isä on toisen perheen isän veljenpoika) ovat pääseet peruskoulun läpi ihan rima hipoen. Isäni kertoi että näiden vanhemmatkin olivat lähes lukutaidottomia.



Melkeinpä voi varmasti sanoa että jos on meidän kunnasta ja sukunimeltään ******** niin hän on hiukan... heikkolahjainen.

Minä olen suvusta jossa pitäisi olla huonot lähtökohdat. Molempien vanhempien puolelta suvunperintönä alttius sekä mielenterveys- että vakaviin fyysisiin sairauksiin. Lapsuudenkodin tunneilmapiiri kylmä ja vähävirikkeinen - tv:n ääressä vaan illat istuttiin eikä mitään vaihtelua koskaan. Kuulin myös pienestä asti surkuttelua vanhemmiltani kuinka kurjaa heidän elämänsä oli ollut, toisella oli useampi veli tehnyt itsemurhan ja toista piinasi masennus, paniikkihäiriö ja nivelreuma.



Olin itsekin jo hyvää vauhtia matkalla samaan suohon kun sairastuin ensin teininä paniikkihäiriöön ja sitten parikymppisenä masennukseen. Syytin asiasta geeniperimää, olihan tosiaan samat vaivat ajaneet sukulaisiani jopa itsetuhoon. Syyttää saatoin myös pienempänä tekijänä lapsuuttani, joka ei tosin ollut kammottava mutta tunnekylmä ja tyhjä, vanhempien masennuksen värittämä.



Vasta vähän alle kolmikymppisenä tajusin että minä itse voin muuttaa nyt elämäni. Että minun ei tarvitse olla geenien eikä lapsuuden uhri. ETtä voin ottaa pääni ulos menneisyyden perseestä ja haistaa raikasta ilmaa! Minä aloin tietoisesti tarkkailla ajatuksiani ja ohjelmoida ajatteluani uusiksi. Tunnistin monia pessimistisiä ja elämästä tympeän tekeviä ajattelumalleja jotka muutin. Erityisesti kieltäydyin enää uskomasta että olen uhri, joka en voi kurjalle osalleni mitään. Tai että mulla vaan aivokemia brakaa joten en voi muuta kuin niellä pillereitä (jotka ei edes auttaneet) ja odotella kauanko jaksan ennen kuin teen itsemurhan. Pari vuotta uskonvalamis- ja itseaivopesuterapiaa ja heitin lääkkeet roskikseen enkä ole niitä enää sen jälkeen kaivannut. Enkä koe enää olevani millään tavalla onneton ja muita huonompi.