Lue keskustelun säännöt.
Mitähän lapsuudessani on oikein tapahtunut?
10.02.2012 |
En muista lapsuudesta paljoakaan. Olen nyt terapiassa ja yritän päästä jotenkin mielenterveyshäiriöistäni takaisin elävien kirjoihin... En pysty minkäänlaisiin läheisiin ihmissuhteisiin, minulla ei ole ystäviä eikä puolisoa, perheestä olen täysin vieraantunut. Lapsi on ja hänen kanssaan kykenen läheisyyteen ja hellyyteen kuin ihmeen kaupalla, luojan kiitos!
Muistan lapsuudesta sen että pelkäsin ihan kaikkia ihmisiä aivan hirveästi, paniikinomaisesti. Varhaisimmat tällaiset muistot jostain ehkä 5-vuotiaasta kun tuli vieraita käymään. Sitä ennen en muista yhtään mitään.
Äiti ei ole koskaan juuri minusta perustanut, on ollut jopa henkisesti julma ajoittain, mutta yleensä vain kylmä ja välinpitämätön. Isä taas oli aina töissä, en tuntenut koko ihmistä. Sisarukseni ovat tyytyväisiä lapsuuteensa, muistavat ja elävät nyt tasapainoista, hyvää aikuisuutta.
Minä en saa elämääni kasaan millään. Jonkin aikaa asiat sujuvat ja sitten kaikki aina hajoaa. Tutkinto on, töitä en saa, nyt saikulla pipipääni takia. Pelkään sosiaalisia tilanteita, haluaisin hautautua kotiin, ainoaan paikkaan jossa olen turvassa. Mutta miksi on näin? En ymmärrä. Haluaisin olla ehjä. Syy on lapsuudessani, mutta en löydä sitä!
Kommentit (49)
Mä en tiedä mun lapsuudesta paljoakaan, jos jotain kysyn niin kukaan "ei muista" mitään. Sen verran olen muualta kuullut, että mutsi ja faija vaan ryyppäs mun ollessa vauva, jätti mut ihan yksin kotiin ja toisinaan olin missä lie juopoilla hoidossa, niin ettei itsekään tienneet missä olin.. Kumpikin vanhemmista on ilmeisesti myös ajellut kännissä minun ollessa kyydissä, kuulemma "pöllähtänyt ojaan" autoillessaan useammankin kerran. Siitä lienee peräisin hirveä ahdistus auton kyydissä ollessa!
Väkivaltaa, alkoholia ja huumeita on minun lapsuus ollut täynnä, siltäkin osin mitä muistan.
Turha lienee kertoa, kuinka paljon saan ahdistus ja paniikkikohtauksia. Jos joku vähääkään korottaa ääntään menen shokkiin. Pelkään silmälasipäisiä miehiä, jotenkin alitajuntaisesti. Tiedä häntä mistä se tulee.
Minulla on myös ihmeellisiä muistikuvia jostain ajalta ennen neljättä ikävuottani. Muistan ihan hassuja juttuja, lähinnä turvattomuuden tunteen ja jotain ihan kivojakin tapahtumia. Moni väitää ettei ole mahdollista muistaa, mutta minä kyllä muistan..
Inhottavaa kaikkien teidänkin puolesta tää suomalainen tapa salailla ja "unohtaa" kaikki. On äärimmäisen vaikeaa päästä yli, ja koittaa rakentaa parisuhdetta toisen ihmisen kanssa, sellaisen, jolla ei ole näitä kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kovaa kun joutuu katsomaan totuutta silmästä silmään ja myöntämään, että ihan oma vika, olisin voinut rakastua kivaankin mieheen, mutta itse valitsin kusipään.
Jos ap osaisi edes ripauksen analysoida sitä, miksi piti narsistia parhaimpana miehenä, niin ehkäpä se kertoo hänen menneisyydestäänkin jotain. Mutta ei ap halua analysoida omia tekojaan, tai ei osaa. Ihan toivoton tapaus. Suosittelen kunnon Xanor kuuria, kaikki muu on ihan hukkaan heitettyä ap:n kohdalla.
Ehkä ap haki hyväksyntää ja sai sitä suhteen alussa mieheltä. Tarvitaanko muita syitä?
On se näköjään tosi vaikeata kertoa, miksi lähdit narsistin mukaan Ei taida tulla sun itseanalyyseistä mitään, kun et edes tuota pysty analysoimaan.
Siis mikä helvetti sun ongelmas on? Hyökit täällä ap:n kimppuun niin kuin jokin yleinen syyttävä, aggressiiviseen sävyyn. Jos yrityksesi on "auttaa" ap:ta ymmärtämään itseään tuon miessuhteen kautta, niin kovin on hyökkäävä ja vittumainen asenteesi siihen nähden. Ja jostakin ihmeen syystä kuvittelet omistavasi jonkin viisasten kiven kun kuvittelet, että kaikki lähtisi aukeamaan kun vain osaisi analysoida juuri niin kuin sinä haluat. SINÄ olet nyt keksinyt, että juuri nyt pitää ap:n vastata SINULLE miessuhteestaan, ja jos ei vastaa (ja vieläpä mitä pikimmiten) niin hyökit kimppuun niin kuin viimeistä päivää. Ihme tyyppi.
Jaa sä ootkin vaan joku pakkomielteinen provokaattori. Ja ihan tiedoksesi, että mulla on oikein hyvä suhde kiltin miehen kanssa. Ja vaikka ei olisikaan, niin toi sun hyökkäävä asenteesi tässä mättää. Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos on ollut paskassa suhteessa niin on hyvä miettiä omaakin osuuttaan siihen. Mutta se miten asian tuot esiin ja miten kuvittelet juuri tuon SINUN ajatuksesi ratkaisevan koko jutun on fanaattista ja provosoivaa. Varmastikin tahallaan. Provoilijoiden keidashan tämä palsta on.
Ap:lle tsemppiä:)
Kannustuksenne tulee tarpeeseen. :)
Salailu on tosiaan vahingollista, jotenkin ne asiat kuitenkin aina meihin ihmisiin vaikuttavat. En edes usko että se on mitään suojelua, ainakaan meillä. Pelkkää häpeää.
Nyt lähden nukkumaan ja yritän nähdä rohkaisevia unia. Ehkä tämä elämä jotenkin aikanaan helpottuu.
Tsemppiä myös kaikille teille avuliaille ja ihanille palstattarille!
ap
Ihan omalta kannaltasi se analysointi on tärkeää. Sinun parastasi minä tässä ajattelen, ja ap:n.
Se on kovaa kun joutuu katsomaan totuutta silmästä silmään ja myöntämään, että ihan oma vika, olisin voinut rakastua kivaankin mieheen, mutta itse valitsin kusipään.
Jos ap osaisi edes ripauksen analysoida sitä, miksi piti narsistia parhaimpana miehenä, niin ehkäpä se kertoo hänen menneisyydestäänkin jotain. Mutta ei ap halua analysoida omia tekojaan, tai ei osaa. Ihan toivoton tapaus. Suosittelen kunnon Xanor kuuria, kaikki muu on ihan hukkaan heitettyä ap:n kohdalla.
Ehkä ap haki hyväksyntää ja sai sitä suhteen alussa mieheltä. Tarvitaanko muita syitä?
On se näköjään tosi vaikeata kertoa, miksi lähdit narsistin mukaan Ei taida tulla sun itseanalyyseistä mitään, kun et edes tuota pysty analysoimaan.
Siis mikä helvetti sun ongelmas on? Hyökit täällä ap:n kimppuun niin kuin jokin yleinen syyttävä, aggressiiviseen sävyyn. Jos yrityksesi on "auttaa" ap:ta ymmärtämään itseään tuon miessuhteen kautta, niin kovin on hyökkäävä ja vittumainen asenteesi siihen nähden. Ja jostakin ihmeen syystä kuvittelet omistavasi jonkin viisasten kiven kun kuvittelet, että kaikki lähtisi aukeamaan kun vain osaisi analysoida juuri niin kuin sinä haluat. SINÄ olet nyt keksinyt, että juuri nyt pitää ap:n vastata SINULLE miessuhteestaan, ja jos ei vastaa (ja vieläpä mitä pikimmiten) niin hyökit kimppuun niin kuin viimeistä päivää. Ihme tyyppi.
Jaa sä ootkin vaan joku pakkomielteinen provokaattori. Ja ihan tiedoksesi, että mulla on oikein hyvä suhde kiltin miehen kanssa. Ja vaikka ei olisikaan, niin toi sun hyökkäävä asenteesi tässä mättää. Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos on ollut paskassa suhteessa niin on hyvä miettiä omaakin osuuttaan siihen. Mutta se miten asian tuot esiin ja miten kuvittelet juuri tuon SINUN ajatuksesi ratkaisevan koko jutun on fanaattista ja provosoivaa. Varmastikin tahallaan. Provoilijoiden keidashan tämä palsta on.
Ap:lle tsemppiä:)
Ihan omalta kannaltasi se analysointi on tärkeää. Sinun parastasi minä tässä ajattelen, ja ap:n.
Se on kovaa kun joutuu katsomaan totuutta silmästä silmään ja myöntämään, että ihan oma vika, olisin voinut rakastua kivaankin mieheen, mutta itse valitsin kusipään.
Jos ap osaisi edes ripauksen analysoida sitä, miksi piti narsistia parhaimpana miehenä, niin ehkäpä se kertoo hänen menneisyydestäänkin jotain. Mutta ei ap halua analysoida omia tekojaan, tai ei osaa. Ihan toivoton tapaus. Suosittelen kunnon Xanor kuuria, kaikki muu on ihan hukkaan heitettyä ap:n kohdalla.
Ehkä ap haki hyväksyntää ja sai sitä suhteen alussa mieheltä. Tarvitaanko muita syitä?
On se näköjään tosi vaikeata kertoa, miksi lähdit narsistin mukaan Ei taida tulla sun itseanalyyseistä mitään, kun et edes tuota pysty analysoimaan.
Siis mikä helvetti sun ongelmas on? Hyökit täällä ap:n kimppuun niin kuin jokin yleinen syyttävä, aggressiiviseen sävyyn. Jos yrityksesi on "auttaa" ap:ta ymmärtämään itseään tuon miessuhteen kautta, niin kovin on hyökkäävä ja vittumainen asenteesi siihen nähden. Ja jostakin ihmeen syystä kuvittelet omistavasi jonkin viisasten kiven kun kuvittelet, että kaikki lähtisi aukeamaan kun vain osaisi analysoida juuri niin kuin sinä haluat. SINÄ olet nyt keksinyt, että juuri nyt pitää ap:n vastata SINULLE miessuhteestaan, ja jos ei vastaa (ja vieläpä mitä pikimmiten) niin hyökit kimppuun niin kuin viimeistä päivää. Ihme tyyppi.
Jaa sä ootkin vaan joku pakkomielteinen provokaattori. Ja ihan tiedoksesi, että mulla on oikein hyvä suhde kiltin miehen kanssa. Ja vaikka ei olisikaan, niin toi sun hyökkäävä asenteesi tässä mättää. Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos on ollut paskassa suhteessa niin on hyvä miettiä omaakin osuuttaan siihen. Mutta se miten asian tuot esiin ja miten kuvittelet juuri tuon SINUN ajatuksesi ratkaisevan koko jutun on fanaattista ja provosoivaa. Varmastikin tahallaan. Provoilijoiden keidashan tämä palsta on.
Ap:lle tsemppiä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan omalta kannaltasi se analysointi on tärkeää. Sinun parastasi minä tässä ajattelen, ja ap:n.
Se on kovaa kun joutuu katsomaan totuutta silmästä silmään ja myöntämään, että ihan oma vika, olisin voinut rakastua kivaankin mieheen, mutta itse valitsin kusipään.
Jos ap osaisi edes ripauksen analysoida sitä, miksi piti narsistia parhaimpana miehenä, niin ehkäpä se kertoo hänen menneisyydestäänkin jotain. Mutta ei ap halua analysoida omia tekojaan, tai ei osaa. Ihan toivoton tapaus. Suosittelen kunnon Xanor kuuria, kaikki muu on ihan hukkaan heitettyä ap:n kohdalla.
Ehkä ap haki hyväksyntää ja sai sitä suhteen alussa mieheltä. Tarvitaanko muita syitä?
On se näköjään tosi vaikeata kertoa, miksi lähdit narsistin mukaan Ei taida tulla sun itseanalyyseistä mitään, kun et edes tuota pysty analysoimaan.
Siis mikä helvetti sun ongelmas on? Hyökit täällä ap:n kimppuun niin kuin jokin yleinen syyttävä, aggressiiviseen sävyyn. Jos yrityksesi on "auttaa" ap:ta ymmärtämään itseään tuon miessuhteen kautta, niin kovin on hyökkäävä ja vittumainen asenteesi siihen nähden. Ja jostakin ihmeen syystä kuvittelet omistavasi jonkin viisasten kiven kun kuvittelet, että kaikki lähtisi aukeamaan kun vain osaisi analysoida juuri niin kuin sinä haluat. SINÄ olet nyt keksinyt, että juuri nyt pitää ap:n vastata SINULLE miessuhteestaan, ja jos ei vastaa (ja vieläpä mitä pikimmiten) niin hyökit kimppuun niin kuin viimeistä päivää. Ihme tyyppi.
Jaa sä ootkin vaan joku pakkomielteinen provokaattori. Ja ihan tiedoksesi, että mulla on oikein hyvä suhde kiltin miehen kanssa. Ja vaikka ei olisikaan, niin toi sun hyökkäävä asenteesi tässä mättää. Olen ihan samaa mieltä siitä, että jos on ollut paskassa suhteessa niin on hyvä miettiä omaakin osuuttaan siihen. Mutta se miten asian tuot esiin ja miten kuvittelet juuri tuon SINUN ajatuksesi ratkaisevan koko jutun on fanaattista ja provosoivaa. Varmastikin tahallaan. Provoilijoiden keidashan tämä palsta on.
Ap:lle tsemppiä:)
Länkytä siis ihan keskenäsi vaan, ei sua kukaan tässä ota tosissaan.
miksi olet varma, että vain lapsuuttasi selvittämällä voit saavuttaa henkistä hyvinvointia ja eheyttä?
En siis millään tavalla kiistä lapsuuden merkityksellisyyttä tai sitä, että sen selvittäminen saattaa olla sinulle paras keino "eheytyä". Pohdin vain, että joissain tapauksissa myös muut parantumisen tiet ja terapiakeinot johtavat hyviinkin lopputuloksiin. Kaikillahan ei ole mahdollisuutta saada koskaan selville, mitä lapsuudessa on tapahtunut. Oliko terapeuttisi, tai kenen ammattilaisen kanssa nyt olitkaan keskustellut, siis sitä mieltä, että lapsuuden selvittäminen on ainut tie?
Itse olen miettinyt näitä asioita paljonkin sekä koulutuksen että henk.koht. kokemusten kautta. En ole mikään ratkaisukeskeisen terapian kannattaja, ja uskon kyllä psykoanalyytisten menetelmien tarpeellisuuteen, mutta olen siitä huolimatta pohdiskellut myös sitä, että joskus, siis joissain tapauksissa, voisi ehkä olla hyvä päästää irti lapsuudesta ja menneisyydestä, ja keskittyä hoitamaan sitä ihmistä joka nyt on.
On tottakai tärkeää selvittää, jos mahdollista, mistä omat haavat kumpuavat. Itse olen kuitenkin vuosia sitten löytänyt avun haavoihini juuri siitä, että tietoisesti "päästin irti" menneisyydestä. Tein sovinnon sen asian kanssa, että en voi muuttaa mennyttä, en omia enkä toisten tekoja, ja keskityin siihen ihmiseen, joka olen tänään. Nykyään olen onnellinen ja tasapainoinen.
En tiedä oliko tästä sekavasta sepustuksesta sinulle mitään apua. Toivon joka tapauksessa sulle voimaa, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi olet varma, että vain lapsuuttasi selvittämällä voit saavuttaa henkistä hyvinvointia ja eheyttä?
En siis millään tavalla kiistä lapsuuden merkityksellisyyttä tai sitä, että sen selvittäminen saattaa olla sinulle paras keino "eheytyä". Pohdin vain, että joissain tapauksissa myös muut parantumisen tiet ja terapiakeinot johtavat hyviinkin lopputuloksiin. Kaikillahan ei ole mahdollisuutta saada koskaan selville, mitä lapsuudessa on tapahtunut. Oliko terapeuttisi, tai kenen ammattilaisen kanssa nyt olitkaan keskustellut, siis sitä mieltä, että lapsuuden selvittäminen on ainut tie?
Itse olen miettinyt näitä asioita paljonkin sekä koulutuksen että henk.koht. kokemusten kautta. En ole mikään ratkaisukeskeisen terapian kannattaja, ja uskon kyllä psykoanalyytisten menetelmien tarpeellisuuteen, mutta olen siitä huolimatta pohdiskellut myös sitä, että joskus, siis joissain tapauksissa, voisi ehkä olla hyvä päästää irti lapsuudesta ja menneisyydestä, ja keskittyä hoitamaan sitä ihmistä joka nyt on.
On tottakai tärkeää selvittää, jos mahdollista, mistä omat haavat kumpuavat. Itse olen kuitenkin vuosia sitten löytänyt avun haavoihini juuri siitä, että tietoisesti "päästin irti" menneisyydestä. Tein sovinnon sen asian kanssa, että en voi muuttaa mennyttä, en omia enkä toisten tekoja, ja keskityin siihen ihmiseen, joka olen tänään. Nykyään olen onnellinen ja tasapainoinen.
En tiedä oliko tästä sekavasta sepustuksesta sinulle mitään apua. Toivon joka tapauksessa sulle voimaa, ap!
Tuo on muuten ihan hyvä pointti, ja minäkin olen miettinyt joskus samaa asiaa. Ehkä parasta on kohtuus. Menneisyyden tapahtumat voivat auttaa ymmärtämään sitä, millaisia ongelmia on nykyisyydessä. Se voi tuoda oivalluksen, että "minä en olekaan viallinen vaan reaktioni/oireeni on ihan ymmärrettävä ottaen huomioon historiani".
Toisaalta ei pahatkaan oireet ymmärtääkseni aina tarkoita sitä, että menneisyydessä olisi joitakin yksittäisiä traumaattisia juttuja, jotka oireita nyt aiheuttavat. Kuten joku taisi tuolla aiemmin kirjoittaakin, niin henkilön temperamentti on vain voinut olla herkempi jne, ja nykyisyyden oireet voivat olla monien "sattumien" ja olosuhteiden summia. Eli välttämättä sieltä menneisyydestä ei löydykään mitään spesifiä syytä, vaikka kuinka kaivelisi. Ehkä se lapsuus on vain ollut tunneilmapiiriltään niin huono ja stressaava, että niitä muistikuvia ei sen takia niin hirveästi ole.
Itse siis kannatan jonkinlaista balanssia sen menneisyyden tutkailemisen ja nykyisyyteen & tulevaisuuteen suuntautumisen välillä. Olen omassa elämässäni huomannut, että ihan vain elämällä elämääni saan uudenlaisia positiivisia kokemuksia, jotka auttavat yli vanhoista traumoista ja ongelmista. Positiiviset kokemukset sinällään eheyttävät, ilman että tarvitsee välttämättä mennä sen menneisyyden kautta. Noh, tämä on tietenkin yksilöllistä ja varmaan riippuu tapauksesta miten oleellista se menneisyyden pohtiminen on. Jonkin verran sitä varmaan kannattaa tehdä itse kunkin, kunhan ei täysin jää pyörimään menneisyyteen ja unohda elää nykyisyyttä. Kuitenkin se nykyisyys sinällään voi parantaa, jos sieltä löytää sellaisia positiivisia kokemuksia, joita ei ole aiemmin saanut.
Kuulostaa samanlaiselta. Kaikki sairaudet ja kuolinsyyt on systemaattisesti salattu. Olin avioliittomme alussa aivan hämmentýnyt kaikesta. En voinut ymmärtää mitenkään jonkun voivan kohdella lastaan kuin he miestäni. Kärsin ensimmäiset kuusi vuotta itkun kanssa. Luulin olevani syyllinen johonkin, jota minulle ei kerrota. He kohdistivat se välinpitämättömyyden niin voimakkaasti koko perheeseemme. Ja mieheni oli niin kuin mitään outoa ei olisi, silloin harvoin kun oli heidän seurassaan. Silloin aloin ihmetellä tosissaan, joku toinen olisi lähtenyt eikä olisi palannut.