Lue keskustelun säännöt.
Mitähän lapsuudessani on oikein tapahtunut?
10.02.2012 |
En muista lapsuudesta paljoakaan. Olen nyt terapiassa ja yritän päästä jotenkin mielenterveyshäiriöistäni takaisin elävien kirjoihin... En pysty minkäänlaisiin läheisiin ihmissuhteisiin, minulla ei ole ystäviä eikä puolisoa, perheestä olen täysin vieraantunut. Lapsi on ja hänen kanssaan kykenen läheisyyteen ja hellyyteen kuin ihmeen kaupalla, luojan kiitos!
Muistan lapsuudesta sen että pelkäsin ihan kaikkia ihmisiä aivan hirveästi, paniikinomaisesti. Varhaisimmat tällaiset muistot jostain ehkä 5-vuotiaasta kun tuli vieraita käymään. Sitä ennen en muista yhtään mitään.
Äiti ei ole koskaan juuri minusta perustanut, on ollut jopa henkisesti julma ajoittain, mutta yleensä vain kylmä ja välinpitämätön. Isä taas oli aina töissä, en tuntenut koko ihmistä. Sisarukseni ovat tyytyväisiä lapsuuteensa, muistavat ja elävät nyt tasapainoista, hyvää aikuisuutta.
Minä en saa elämääni kasaan millään. Jonkin aikaa asiat sujuvat ja sitten kaikki aina hajoaa. Tutkinto on, töitä en saa, nyt saikulla pipipääni takia. Pelkään sosiaalisia tilanteita, haluaisin hautautua kotiin, ainoaan paikkaan jossa olen turvassa. Mutta miksi on näin? En ymmärrä. Haluaisin olla ehjä. Syy on lapsuudessani, mutta en löydä sitä!
Kommentit (49)
Pitkällisen väkivallantäyteisen suhteen jälkeen pääsin hänestä eroon.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
töitä en saa, nyt saikulla pipipääni takia
Pitkällisen väkivallantäyteisen suhteen jälkeen pääsin hänestä eroon.
ap
puhuisin asiasta äidille. En syyttäisi, vaan kertoisin että haluan selvittää asioita itselleni ja tarvitsisin tietoa siitä, millainen lapsuus minulla oli ja tapahtuiko jotain. Onko äidilläsi mt.ongelmia vai miksi on käyttäytynyt niin julmasti sinua kohtaan? MItä tarkoitat julmuudella? Ei se vyyhti taida purkautua, ennen kuin saat selvyyden sille, millainen lapsuus sinulla on ollut.
Muistatko mitään lapsuudestasi? Onko joku vieras tehnyt sinulle jotain? Onko sinua peloteltu tai varoiteltu vieraista ihmisistä? Oletko ollut vähän/paljon vieraiden kanssa tekemisissä? Onko elämässäsi ollut yhtään turvallista aikuista johon turvautua hädän hetkellä?
Minäkään en muista lapsuudestani mitään eikä palaset loksahda kohdalleen ei. Lapsuuteni oli luultavasti niin surkeaa,etten muista mitään. Todella hämäävää,tuleekohan sitä koskaan muistamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätien? Serkkujen? Onko isovanhempia vielä elossa?
puhuisin asiasta äidille. En syyttäisi, vaan kertoisin että haluan selvittää asioita itselleni ja tarvitsisin tietoa siitä, millainen lapsuus minulla oli ja tapahtuiko jotain. Onko äidilläsi mt.ongelmia vai miksi on käyttäytynyt niin julmasti sinua kohtaan? MItä tarkoitat julmuudella? Ei se vyyhti taida purkautua, ennen kuin saat selvyyden sille, millainen lapsuus sinulla on ollut.
Muistatko mitään lapsuudestasi? Onko joku vieras tehnyt sinulle jotain? Onko sinua peloteltu tai varoiteltu vieraista ihmisistä? Oletko ollut vähän/paljon vieraiden kanssa tekemisissä? Onko elämässäsi ollut yhtään turvallista aikuista johon turvautua hädän hetkellä?
Äidin kanssa ei ole enää oikein mitään välejä, en pysty hänen kanssaan tästä puhumaan. Isä ei tiedä mitään mistään kun ei ollut koskaan paikalla, sisaruksetkin olivat lapsia, olen kysellyt mutteivät muista mitään erityistä.
Kun olin pieni äiti varoitteli kaikista ihmisistä. Hän oli muka se ainoa turvallinen aikuinen. Mutta ei suojellut kuitenkaan. Jos oli vieraita ja joku ivasi tms. ei äiti tehnyt mitään puolustaakseen. Miksi on ollut julma... Toivoi minusta poikaa. Tiedän jopa minkä niminen poika olisin. Julmuus oli sanallista, ja sitä että oli henksesti täydellisen erossa minusta, ei läheisyyttä vaikka sitä hain. Ei äitiä oikeastaan. Ketään muita aikuisia ei ollut, olin aina yksin. Sisarukset kiusasivat, vasta aikuisena ollaan väleissä, ihan hyvissäkin, en kanna heille kaunaa. Muuta en sitten tiedäkään juuri. Elettiin hyvin eristynyttä elämää. Jotain on kuitenkin tapahtunut terapeutin mukaan mikä on laukaissut minussa aktiivisen unohtamisen.
Tyhmää kirjoittaa tästä täällä missä on lähinnä katkeria ja vittuilevia lehmiä, mutta ei minulla muutakaan paikkaa ole missä purkaisin. Kiitos järkevistä vastauksista sellaisia kirjoittaville. :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli todella kurja olo puolestasi!
Toivon sydämestäni, että saat solmujasi avattua. Kuten sanottu, ehkä kannattaa jutella äidin kanssa, mutta myös muiden sukulaisten. Heillä on usein sellaista tietoa, mitä äiti ei halua/kehtaa kertoa.
Kun kyselet ympäriinsä, saatat saada ehjemmän kokonaiskuvan.
Niin turhauttavaa kun ei tiedä mistä oikein pitäisi toipua. Ei ole alkupistettä mistä lähtisi liikkeelle!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se vittuilua, että kysyy sinulta elämänvaiheista, jotka sinulle faktuaalisesti on tapahtunut?
Itse en myöskään muista lapsuudesta kuin pari lyhyttä pätkää. Nekin tilanteita joissa olen joutunut häpeämään itseäni. Muutenkin unohdan lähelläkin tapahtuneita asioita. Olen jonkun aikaa tehnyt silloin tällöin meditointiharjoitteita ja nyt pelkään saavani selville jotain kamalaa. Pari päivää sitten muistui ikävä asia nuoruudesta mieleen. Olin tämän jo unohtanut. Mielestäni tuo meditointi nosti sen esiin. Itselläkin mt-ongelmia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa, eikä ystäviä. Perhe on lapsineen. Hautaudun itse kotiini jossa olen turvassa. Lapsuudesta muistan henkistä väkivaltaa. Itse mietin mitä kaikkea lapsuudessani on tapahtunut ja olen lukinnut ne ja unohtanut, mutta nämä tapahtumat elävät sisällä ja sen vuoksi olen se mitä olen.
En ennätä kirjoittaa tätä enempää kun joudun lähtemään koneelta. Et ole ainoa jolla on noita ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli todella kurja olo puolestasi!
Toivon sydämestäni, että saat solmujasi avattua. Kuten sanottu, ehkä kannattaa jutella äidin kanssa, mutta myös muiden sukulaisten. Heillä on usein sellaista tietoa, mitä äiti ei halua/kehtaa kertoa.
Kun kyselet ympäriinsä, saatat saada ehjemmän kokonaiskuvan.
Tämän palstan tuella on minulle iso merkitys, kun ei ole ketään läheisiä...
ap
hei ap, hieno juttu, että olet päässyt terapiaan. Oletko sä jutellut terapeuttisi kanssa myös näistä kaikista jutuista? ja kysynyt mitä hän on mieltä, miksi et muista.
Minulla tulee lähinnä mieleen se, että ihmisen mieli on sellainen että silloin kun tulee liian rankkoja juttuja, joita ei pysty käsittelemään, niin ne täytyy "unohtaa", ainakin siihen asti kunnes on resursseja ja voimia kohdata ne.
Lapsihan on siinä mielessä avuton, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia käsitellä esim traumaattisia kokemuksia ilman tukea. Jotain suurta turvattomuutta sinä olet varmaan joutunut lapsena kokemaan, koska edelleenkin kärsit siitä turvattomuuden tunteesta.
En tiedä, mutta ehkä sinä olet teidän perheessä se herkkä ja tunteva lapsi..sinusta saattaa näyttää että sisaruksesi elelevät tyytyväisenä, mutta ehkä he vaan ovat onnistuneet paremmin kätkemään ja kieltämään sen tosiasian että kaikki ei aina olekkaan ollut niin kaunista ja hyvää.
kannattaa myös muistaa, että sinulla on ollut aikuisuudessakin niitä kokemuksia että maailma ja toiset ihmiset ovat turvattomia (siis vahvistaneet sitä tunnetta sinussa että kehenkään ei voi luottaa) esim juuri lapsesi isän kautta.
sinä tarvitsisit lähellesi sellaisia ihmisiä, jotka voivat osoittaa että kaikki eivät toimi samoin, me voimme saada iloa ja turvaa myös toisistamme ja tukea toisiamme.
juuria asioihisi on varmasti paljon äitisuhteessasi, kuten sitä kuvasitkin. Lapsihan ajattelee luontaisesti että jos äiti ei hänestä osoita pitävänsä, se tarkoittaa että hänessä (siis lapsessa) on jotain vikaa. Ja tämä ajatus jää elämään niin kauan sinussa kunnes saat sitä terapiassa puretuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se vittuilua, että kysyy sinulta elämänvaiheista, jotka sinulle faktuaalisesti on tapahtunut?
Aika moni lähtee, koska narsistit ovat jumalaisen ihastuttavia ja megahienoja alkuvaiheessa. On isot elkeet ja suuren luokan jutut niin tunneasioissa kuin kaikessa muussakin. Narsistin ikävät puolet ovat alkuaikoina visusti piilossa.
Minusta ap:n kaltainen lytätty lapsipolo on juuri tyypillinen uhri jollekin hyväksikäyttäjälle. Nöyrä ja vaatimaton, ihminen, joka tuntee olonsa kotoisaksi Suuren ja Mahtavan rinnalla. Ap:n äidissähän voisi ajatella olevan narsistisia piirteitä enemmänkin noista julmuusasioista päätellen ja narsistien lapset usein päätyvät suhteisiin narsistien kanssa. Faktuaalisesti.
Tsemppiä, ap!
Kyllä asia vielä selviää tai ne mahdolliset keinot, joilla asiaa voi paikata. Tuntuu, että vaikeaa on asioita selvittää jos ei muista, mutta olen kuullut tapauksista joissa terapiassa vuosia käynyt alkaa yhtäkkiä muistaa ja asiat räjähtää auki, joka on tietysti tosi rankkaa, mutta eheyttävää.
Ehkä et ole vielä sisimmässi antanut lupaa niiden vaikeiden asioiden esille tuloon? Ole rohkea ja kohtaa asiat! zemppiä!
Joo tämä asia on ristiriitainen. Toisaalta ei todellakaan halua muistaa! Mutta jos haluaa eheän elämän se on ainoa vaihtoehto varmaan, jotenkin kohdata se jokin.
Itsekin joskus nuorempana kokeilin meditaatiota ja kaikenlaista, mutta tulin siihen tulokseen että en pysty yksin kohtaamaan lapsuuden tapahtumia, se oman tiedostamattoman penkominen oli liian iso riski. Nyt sitten pengon ihanan terapeuttini kanssa. :) Suosittelen samaa muille joilla on tällaisia ongelmia. Itsellä elämä on ihan pysähdyksissä tämän takia, en saa sitä kasaan käymättä näitä asioita läpi. Se tulee viemään pitkään. toivottavasti onnistun. Ja sinä myös jos siihen lähdet. :)
ap
ap, mä olen myös käynyt ihan terapiassa, mutta pakko tähän sulle vielä heittää sellainen ajatus, että, mua on auttanut myös usko. Siis olen rukoillut, että Jumala eheyttäisi mun sisintäni ja Hän onkin sitä tehnyt sekä yksinollessani, että toisten avulla. Ja ihmeellistä kyllä rukoillessa Jumala on voinut palauttaa mieleeni jonkun kipeän asian /tapahtuman, jota en muistanut ja kun tämän asian on käsitellyt niin sen vaikutukset ovat heikentyneet (esim vaikkapa itsetunto parantunut..) Jumala on ihmeellinen, Hän voi liikkua ajassa taaksepäin ja korjata menneisyydessä tapahtuneita rikkoutumisia meissä.
Voi olla, ettei lapsuudessasi ole mitään tiettyä yhtä tekoa, tapahtumaa taikka sattumaa, joka on tehnyt sinusta ihmisaran. Ehkä temperamentisi oli herkempi kuin sisarustesi, olit ehkä hieman tarvitsevampi taikka ehkä ilmaisit itseäsi siten, ettei äitisi kyennyt sinua kohtaamaan, ja tästä syystä jouduit äitisi silmätikuksi. Ehkäpä ihan tuo äidin piittaamattomuus, pelottelu ja siitä seurannut turvattomuuden tunne on rikkonut sisimpäsi siinä määrin, ettet muista mitä lapsuudessasi tapahtui.
Olen viettänyt myös pelokkaan lapsuuden. Ja nyt aikuisena olen joutunut tekemään työtä itseni kanssa saadakseni itseni ns. elävien kirjoihin. En ole käynnyt terapiassa, vaan olen itse työstänyt omia tunteitani - kuuntelemalla niitä. Nimeämällä, miltä asiat tuntuvat ja miksi. Mistä se pelko oikein kumpuaa, ja minun kohdallani täysin arvaamaton isäni on ollut se suurin pelon aihe. Koskaan ei tiennyt, miten isä reagoi. Tuleeko sieltä huutoa, lyöntejä vaiko halaus. Lisäksi äitini oli täysin kyvytön tukemaan minua, koska hänen mielestään isäni oli hyvä isä, koska isäni ei juo.
Äitini kohtelu on aiheuttanut minulle arvottomuuden tunteita, joiden kanssa vieläkin hieman kamppailen.
Vaikka en muista aivan tarkkaan mitä minulle on tapahtunut, niin kannan sisälläni tunnelmia lapsuuteni ajoista. Olenkin hoitanut itseäni työstämällä noita tunteita. Käynnyt läpi pelkoa ja surua, siten päässyt niiden ylitse. Ei se ole niin vaarallista olla nykyään kauhusta jäykkä, kun minä olen itse se turvallinen aikuinen itselleni. Ja - jos olet kerran kykenevä läheisyyteen lapsesi kanssa niin - jotain hyvää sinulla on ollut siellä lapsuudessasi. Joku se on sinuakin hellinyt edes sen verran, että olet oppinut miten lasta hellitään.
Muistaisko joku vanhemmista sisaruksista jotain? Oletko haastatellut?
Sä olet varmasti teistä se herkin, joka on kokenut tilanteet vahvempana.
Onko mitään mahdollisuutta, että olis jotain hyväksikäyttöä? Joku maailman noloin juttu? Onko sut jätetty yksi kotiin pidemmäksi aikaa?
Onko sulle käynyt tai tehty jotain niin kamalaa, että olet halunnut sulkea kaiken pois?
Hypnoosi? Meditaatio? Voi olla todella rankkaa, jos jotain muistuu mieleen. Mutta toisaalta, jotenkinhan nuo solmut pitää yrittää aukoa.
Voimia! Toivottavasti saat itsesi pian jaloillesi.
Muista että aurinko paistaa aina, välillä on vain pilviä edessä.
Kun lapsi kerran löytyy