Lue keskustelun säännöt.
syyt suurten ikäluokkien huonoon isovanhemmuuteen
10.02.2012 |
Heti alkuun: en yleistä enkä väitä että havaintoni koskevat kaikkia isovanhempia, mutta huomattavan suurta porukkaa kuitenkin. Älkää pliis vastatko ketjuun etä MEILLÄ ainakin on ihanat isovanhemmat. Kaipaan analyysiä, en kilpailu/vertailuketjua.
Olen huomannut sekä omalla kohdallani että useilla tutuilla että monilla on totaalisen piittaamattomat isovanhemmat. Meillä,on kahdet, eli kummatkaan e jaksa tulla kylään, ei viitsi kutsua sinne, ei jaksa käydä lasten synttäreillä, e ikinä soittele, eivät ole ikinä tarjoutuneet auttamaan eivätkä auttaneet edes pyydettäessä. Ja pyynnöillä ei ole kuormitettu, vain kaksi kertaa todellisessa hädässä,pyydetty ja kummatkaan eivät viitsineet auttaa. Vastaus oli jok "pitää miettiä" tai "katsotaan joskus toiste". Esikoinen on jo 6 ja ikinä eivät ole hetken vertaa hoitaneet, leikkineet tai sylissä pitäneet. Ainoa kerta on että ristiäisissä pii ottaa kulissikuva missä vauva sylissä, sitä sit esitellään ja leikitään isovanhempaa. Omat vanhempani ovat nähneet lapseni elämänsä aikana kaksi kertaa...
Kaikki isovanhemmat ovat terveitä, eläkeläisiä/kotona, alle 65. Eivät vaan viitsi ponnistella yhtään.
Itse olen ollut molempiin suuntiin aktiivinen ja ystävällinen. Anopin suhteen huomaan että vika on pojan ja hänen suhteissa, anoppi onkin sanonut että oma tytär om läheisempi ja tärkeämpi. Omat vanhemmat olivat tunnekylmiä ja etäisiä jo lapsuudessani.
Tämä teesi tuli mieleen eilisestä isovanhempiketjsta jossa joku vastasi että varhainn kiintymyssuhde jäi syntymättä. Ja mielestäni tämä on totta!
Minut vietiin jo 2vko iässä viikoksi mummolaan kun vanhemmat ei jaksaneet itkuista vauvaa. Hoitoon laaitettiin 2kk iässä. Mummo hoiti viikonloput ja kaikki lomat. Aina jos olin sairas niin mummo hoiti, koskaan ei äiti hoitanut.
Eli vanhempani eivät välittäneet vauvana, lapsena, aikuisena, eivätkä siis nytkään kun olisi ne ainoat lapsenlapset olemassa.
Anoppilassa sama meno, monilla tutuilla sama meno, ylipäätään yhteiskunnassa sama meno. Vaikka käsittelin tämän yksilön "ruikuustarinana" niin tässä on mielestäni laajempi yhteys. 70luvulla lapsen oäpiti olla hiljaa, totella ja olla muutenkin pois jaloista ja huomaamaton. Ja heti vaan hoitoon kun mahdollista.
Itseni lisäksi iedän kymmeniä muitakin joilla on etäiset välit lapsuudenkotiin ja tunne siitä että siellä ei välitetä, ei haluta osallistua, ei auttaa, ei keskustella.
Ja loppukaneetti: nyt ei ole kyse siitä että isovanhemmat ei hoida vaan että ne ei VÄLITÄ. älkää siis ekana työntäkö vakiovastausta "isovanhempien ei kuulu hoitaa" .
Onko suurten ikäluokkien sukupolvi traumatisoitunut sodan jälkeisinä vuosina vai mikä muu selittää tunnekylmyyden ja itsekkyyden?
Kommentit (90)
40-luvulla syntyi ja JÄI HENKIIN ennätyspaljon lapsia, lapsikuolleisuus alkoi juuri vähentyä.
Piti löytää työtä ja lähteä kotitilalta pois varhain.
Linkki isovanhempiin katkesi ja työstä tuli elämän sisältö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas narsistinen aloitus patalaiskalta äityliltä, ei kannata jatkaa sukuaan jollei itsestä ole hoitamaan lapsiaan.
Miehen vanhemmat. Ei koskaan, siis koskaan, ystävällistä sanaa. Pelkkää haukkumista ja mankumista. Ikinä, kertaakaan, ei koskaan ole edes miettineet, voisivatko jotenkin auttaa tai ilahduttaa. Vaativat miestä jopa ostamaan heille talon!
Ei todellakaan koske kaikkia. Itse olen 5 lapsen isoäiti. Minulla ei ole muita niin tärkeitä ihmisiä. Syntymäpäiviä,koulujen päättäjäisiä on juhlittu. Kun olivat pieniä, hoidin tarvittaessa iltasin ja joskus viikonloppuisin. Olen rahoittanut heidän lukiokirjoja ja tietokoneita . Rahalla ei ole merkitystä. Tämä maailma voi olla joskus armoton. Sen takia kaikki koettu rakkaus ja välittäminen on tärkeää jokaiselle ihmiselle. On todella ikävää, että kaikki lapset eivät saa kaikkea sitä turvaa ja läheisyyttä omilta isovanhemmiltaan, joka rakentaisi omalta osaltaan heitä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Helpoimmalla päässyt, kaiken kahminut, eikä ahneudelle ole kattoa.
nykyiset 20-40-vuotiaat suomalaiset. Aivan ylivertaisia itsekyydessään ja laiskuudessaan ja ahneudessaan.
saamaan kunnollisia eläkkeitä, toisin kuin suuret ikäluokat. Eli se ero näkyy sitten eläkeiässä, vanhuus voi olla "aika" köyhä niillä,joilla ei ole omaisuutta tarpeeksi käytettävissä
1970-luvulla syntyneet tulee olemaan Suomen kaikkien aikojen varakkain ikäluokka. He ovat ensimmäisiä jotka perivät suuriin ikäluokkiin kuuluvia vanhempiaan, joille on kertynyt ns. runsas omaisuus. Siitähän oli joku tilastokin Hesarissa taannoin, perinnön arvo on keskimäärin lähes 100 000 euroa. Siltä tulee niiltä ahneilta suuriin ikäluokkiin kuuluvilta vanhemmilta omakotitalo, muutama auto, pari sijoitusasuntoa ja kesämökki. Kyllä sillä luulis laiskemmankin perillisen pärjäävän jonkun aikaa.
Kelle tulee kelle ei.Eiköhän nuo rahat uppoa 10v.hoivakotimaksuihin, elämästä nauttimiseen etelän lämmössä.En oletan että perittävää jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta me elämme tällä hetkellä itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä korostavassa maailmassa. En koe, että tämä ongelma olisi vain suurten ikäluokkien, vaikka ehkä isona yksittäisenä laumana heitä on helppo syyllistää ajan hengestä.
ihan samalla tavalla itsekkyydestä voi syyttää nykyisiä pari-kolmekymppisiä, kun eivät hoida ns kansalaisvelvollisuuttaa ja hanki tulevia veronmaksajia tarpeeksi. Vaikka on muodikasta väittää tekevänsä tällä ekoteon, niin totuushan on ,että kaikissa kyselyissä nämä lapsettomat korostavat omaa nautintoa, vapautta, uraa ja omia valintoja.
Suomi ei olisi taloudellisissa vaikeuksissa, jos nykyiset viisikymppiset olisivat tajunneet tehdä enemmän lapsia - vaikka tekivätkin enemmän kuin nykyiset hedelmällisessä iässä olevat. Edelleen syytä voi vierittää niille, jotka asuvat ulkomailla, ovat nauttineet Suomen peruskoulusta ja halvasta koulutuksesta mutta maksavat veronsa nyt muualle ja antavat muiden hoitaa kasvava eläkeläisjoukko. Aivovuoto on valitettava tosiasia ja mikäs muu sen taustalla on kuin itsekkyys.
Sodankäynyt sukupolvi ei kyennyt vastaamaan lastensa tunnetarpeisiin, lapsista tuli ylireippaita, vahvoja selviytyjiä. Tästähän lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin on puhunut. Erään tutkimuksen mukaan materiaalinen ja tunnetason vaillejääminen tekee ihmisestä itsekkään ja ahneen. Onko siis ihme että että suuria ikäluokkia kuvaa juuri em. määreet vaikka poikkeuksiakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko sattumaa, että kovin moni 40- luvulla syntynyt lähipiirissäni on sellainen minäminä ihminen, esittää huomattavasti hienompaa kuin mitä on. Anoppi on nokka pystyssä hienoa rouvaa ja " tellervo appelgrenin" sukulaissielu vaikka sekä heidän ammattinsa että varallisuutensa ovat ihan keskivertoja. Oma isäni on pätemisenhalussaan surkuhupaisa, menee jopa valheen puolelle tittelinkipeydessään. Köökkipsykologin analyysi: eivät saaneet lapsina huomiota siellä lapsikatraassa pellon laidalla. Ja syntyivät luokkayhteiskuntaan jossa piti pyrkiä parempaan statukseen.
Eivät suuret ikäluokat ole sodan käyneitä . Olen syntynyt v. 1947,jolloin syntyi enemmän lapsia kuin koskaan ennen tai jälkeen. Emme ole nähneet sotaa. Yritettiin jotenkin tulla toimeen. Elintarvikkeita säännösteltiin. Silloin oltiin iloisia, kun vapaus oli saatu. En oikein yhdistä isovanhempien välinpitämättömyyttä sodan henkisellä taakalla. Sensijaan jonkinlaisella mukavuudenhalulla. Minunkin silmissäni nykyajan ihmisillä on kaikkea,mitä meillä ei ollut. Vanhempain vapaat, päiväkodit, koulukuljetukset, ilmaiset koulut ja kouluruokailut. Nyt on toisenlaisia ongelmia, esim stressi, kallis asuminen jne. Lasten vanhemmat tarvitsevat joskus vapaata ja lapset tarvitsevat turvallisia aikuisia. Tämä tarve ei ole kadonnut mihinkään . En pidä oikeana, että isovanhemmat eivät välitä. Ihmisen elämän yksi tarkoitus on huolehtia läheisistään kaikissa olosuhteissa.
Olen huomannut saman, että sodan jälkeen syntynyt sukupolvi on jotenkin tunneviileää porukkaa. Ei puhuta eikä pussata. Ei voi kannustaa eikä kehua ettei vain ihminen ylpisty. Kritiikki kyllä ilmaistaan. Pitää olla niin vaatimatonta ja nöyrää.
Toki heidät on kasvattanut sodan runtelema sukupolvi, että sikäli en ihmettele.
Omat vanhemmat ovat myös viileän etäisiä. Näemme kaksi kertaa vuodessa, vaikka välimatkaan menee vähän reilu tunti. Emme näkisi tuotakaan vähää, jos minä en liikkuisi heille.