Huokaus. Meille on kertynyt varallisuutta.

Tarkoitat siis että pitäisi edetä pienin askelin? Tavallaan joo ajattelen samoin tavoin kuin sinä, mutta asunnon suhteen en ole samaa mieltä. Meitä pidettiin 1997 ihan hulluina, kun parin vuoden kaksiossa asumisen jälkeen ostimme rivitaloneliön->muutimme kalliiseen murjuun. Se oli silloin remppakuntoinen ja maksoi vähän alle 700000 markkaa. Laina-aika oli piiitkä..Mutta laskimme että selviämme, vaikka toinen saisi vain puolet palkastaan. Teimme myös paljon ylitöitä että remppa saatiin tehtyä.



Mutta nyt on velkaa jäljellä tuollaiset 23000 euroa, eikä ole tiukkaa. Palkat nousseet. Olemme lyhennelleet ylimääräistäkin, muttei mitenkään ahkerasti. Mutta ehkä hyödyimme myös hintojen noususta. Asunnon arvo nykyisin n. 260000 euroa. Sen tuplaantumista kyllä ihmettelen....



ehkä jos nyt lähtisin asuntomarkkinoille, olisin varovaisempi. Mutta jos asunto ostetaan todelliseen tarpeeseen ja laskee lyhennyksistä selviävänsä vaikka tippuneillakin tuloilla, en epäröisi liikoja. Muuten olen elänyt melko samoilla periaatteilla kuin sinä, mutta olen tyytyväinen, etten tyytynyt silloin kerrostaloon, vaan halusin rivariin. Jos vaikka ukko lähtisi nyt kävelemään, saisin omalla puolikkaallani edes jonkunlaisen asunnon pankkilainoineen, eikä tarvitsisi lähteä vuokralle tai asoon. Kun tulee ikää ja ympärillä on avioeroja, alkaa miettiä näitäkin asioita.

Sinullahan on mahdollisuus elää täyttä elämää jos kerran varallisuus antaa myöten. Miksi et tee niin?



Ihmiset ovat hulluja.

Jotka varmasti alussa säästivät kaikessa ihan käytännön pakottamista syistä. Aina oltiin niin kamalan varovaisia kaikessa, eikä oikein harrastaakaan saanut, kun sehän on niin kallista. Aina ostettiin kaikki tarjouksista, asuttiin ahtaasti ja oltiin kotona kun muut kävivät lomilla.



Vasta aikuisena tajusin, että heillähän on hirmuiset säästöt kymmenien vuosien ajalta, mutta yhä vain käytetään ne rikkinäisetkin verkkarit mökkiasuna ja juodaan kahvit kahvilan sijasta kotona, kun on siihen koko elämän ajan totuttu.



Ei siinä mitään, onhan se hyvä ja järkevä tapa elää, mutta kun heiltä jäi siinä säästämisinnossa vähän niin kuin koko elämä elämättä, tai se elämä on ollut niin kovin pientä ja varovaista aina, ja nyt eläkkeellä on tietysti sitä edelleen.



Ja me lapset ei tietenkään sitä lapsuutta, harrastuksia ja ulkomaanmatkoja perheen kanssa koettu, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Voihan sitä nyt omien lastensa kanssa sitten ottaa takaisin, mutta silti se ainainen säästäminen, toisten tulojen ja menojen päivittely ja turha kituuttaminen tulee mieleen, kun vanhempien luona vierailee. He tietenkin paheksuvat kovasti, jos lapsille on vaikka ostettu uudet haalarit, kun olisihan niitä kirpputoreillakin ihan uudenveroisia...

Erikoinen kommentti, että kaikki rahat pitää törsätä kun ei niitä mukaansa saa. Ap:llä kun lapsiakin on niin taatusti lapset arvostavat sitä, että elämä ei ole rahasta kiinni (arvostaisin minäkin jos vanhempani olisivat ostaneet mulle asunnon, mutteivät kehdanneet vaikka rahaa ois ollut). En kyllä saanut ap:n kirjoituksesta sitä kuvaa, että piheilevät ja laskevat euroja niin kuin joku tuntui väittävän. Mutta miksi kuluttaa ylimääräistä? Ja onko jonkun mielestä tosiaan pihiyttä jos ostaa lapsilleen alesta vaatteita???

nauttia perheestä ja työstä, kävellä työhuoneelleni, kun toiset jonottavat ruuhkissa, valita itse työaikani, hakea lapset iltapäiväkerhosta ja olla sillä tavalla vapaa, että jos lähinnä mieheni työt pettävät, niin talotemme ei kaadu.



Jos elämä sujuu kuitenkin niin hyvin, että en eläkeläisenäkään ehdi kaikkea kuluttamaan, niin sitten jää jotain kaunista jälkipolville. Miksi haluatte kuluttaa vain itseenne? Viemme kyllä lapsiamma vielä ulkomaanmatkoillekin, mutta Helsinki on ollut niin kaunis kaupunki, että ei ole ollut vielä tarvetta seikkailla kauempana. Lapsemme ovat niin pieniä vielä.



ap

Jotka varmasti alussa säästivät kaikessa ihan käytännön pakottamista syistä. Aina oltiin niin kamalan varovaisia kaikessa, eikä oikein harrastaakaan saanut, kun sehän on niin kallista. Aina ostettiin kaikki tarjouksista, asuttiin ahtaasti ja oltiin kotona kun muut kävivät lomilla.

Vasta aikuisena tajusin, että heillähän on hirmuiset säästöt kymmenien vuosien ajalta, mutta yhä vain käytetään ne rikkinäisetkin verkkarit mökkiasuna ja juodaan kahvit kahvilan sijasta kotona, kun on siihen koko elämän ajan totuttu.

Ei siinä mitään, onhan se hyvä ja järkevä tapa elää, mutta kun heiltä jäi siinä säästämisinnossa vähän niin kuin koko elämä elämättä, tai se elämä on ollut niin kovin pientä ja varovaista aina, ja nyt eläkkeellä on tietysti sitä edelleen.

Ja me lapset ei tietenkään sitä lapsuutta, harrastuksia ja ulkomaanmatkoja perheen kanssa koettu, eikä sitä aikaa saa koskaan takaisin. Voihan sitä nyt omien lastensa kanssa sitten ottaa takaisin, mutta silti se ainainen säästäminen, toisten tulojen ja menojen päivittely ja turha kituuttaminen tulee mieleen, kun vanhempien luona vierailee. He tietenkin paheksuvat kovasti, jos lapsille on vaikka ostettu uudet haalarit, kun olisihan niitä kirpputoreillakin ihan uudenveroisia...

Nimittäin ihan kuin mun kynästä toi teksti...

Kovin kauniisti kirjoitat, onnea ihanasta elämästäsi. Kun tällä palstalla kirjoittelet, olet ehkä huomannut, että hyvinpä ovat erilaisia ihmisten elämät ja valinnat. Kaikki eivät edes asu Helsingissä (!), vaan esimerkiksi Kuusankoskella, Lapualla tai vaikkapa Kittilässä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta työskennellä akateemisessa ammatissa, eikä kaikilla ole puolisoakaan, jonka toimeentulo takaisi perheelle viehättävän elintason. Mutta neuvosi ovat tietenkin järkeviä, eihän sitä voi kiistää. Silti tulee jostain syystä mieleen se vanha sanonta: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön..."

nauttia perheestä ja työstä, kävellä työhuoneelleni, kun toiset jonottavat ruuhkissa, valita itse työaikani, hakea lapset iltapäiväkerhosta ja olla sillä tavalla vapaa, että jos lähinnä mieheni työt pettävät, niin talotemme ei kaadu.

Jos elämä sujuu kuitenkin niin hyvin, että en eläkeläisenäkään ehdi kaikkea kuluttamaan, niin sitten jää jotain kaunista jälkipolville. Miksi haluatte kuluttaa vain itseenne? Viemme kyllä lapsiamma vielä ulkomaanmatkoillekin, mutta Helsinki on ollut niin kaunis kaupunki, että ei ole ollut vielä tarvetta seikkailla kauempana. Lapsemme ovat niin pieniä vielä.

ap

Rahan kanssa on viisasta olla tarkkana. Siinä olen tasan samaa mieltä ap:n kanssa. Tosin ap menee omaan makuuni tuossa suotta turhan pitkälle. Ensinnäkin suomalaisilla usein on jokin päähänpinttymä siitä, että velka olisi jotenkin pahasta ja että asuntolaina on hampaat irvessä maksettava pois mahd pian. Näinhän ei toki ole. Olennaista on lainan koko = että lainaa ei ole läheskään asunnon täysarvosta. Eli jos asunnon arvo on vaikkapa 350 tonnia, niin on aivan ok, että lainaa on vaikkapa 230 tonnia. Ei mitään ongelmaa. Ja lisäksi kun otetaan huomioon jo vuosia matalalla olleet korot, on viisaampaa laittaa rahaa poikimaan esim. sijoituksiin kuin maksaa laina pikimmiten pois.



En myöskään käsitä, mihin ap niitä rahoja säästelee? Totta kai menot pitää mitoittaa tulojen mukaan, ja vaikkei ap:lla isot tulot olekaan, niin olisihan noista tuloista varaa vaikkapa satsata esim. matkusteluun tai muuhun perhettä kiinnostavaan juttuun. Tuon ikäisten lasten kanssa kun on jo kiva reissata tms. mistä perhe nyt sitten sattuukin tykkäämään.



Kuten sanottu, monessa asiassa olen ap:n kanssa samoilla linjoilla, mutta omasta mielestäni hän menee jo liian pitkälle tuossa säästämisessä. Itse haluan myös elää tätä elämää, ja siitä nauttia sopivassa suhteessa varallisuuteeni.

ettei AP ole kuitenkaan ihan sinut sen asian kanssa, että ystävillä on hienoja omakotitaloja kun hän asuu perheineen kohtuullisen kokoisessa kerrostalossaan. Muuten en voi ymmärtää, miksi hän pohtii ja perustelee täällä elämänvalintoihin liittyviä ratkaisujaan, kun ei tuo tilanne nyt niin kovin poikkeukselliselta tai erikoiselta vaikuta.

Olen elänyt samaan tapaan kuin ap.



Sairauden aikana oli helppoa, kun ei tarvinnut turvautua ulkopuoliseen apuun.



Kasvavalle lapselle oli myös mukava tarjota vaihto-oppilasvuosi.

Tekin, ap, olette pystyneet maksamaan asuntolainan pois ja saaneet rahaa säästöön siksi, että tulonne ovat niin suuret menoihin nähden. Kaikilla ei ole näin onnekas tilanne. Menoihimme voimme vaikuttaa, mutta meillä ei ole odotettavissa "huomattavaa tulotason nousua", kuten teillä asuntolainan oton jälkeen on käynyt.



En itse näe, että eläisimme kovin eri lailla kuin te. Tulomma vain ovat kolmasosan teidän tuloistanne. Emme tuhlaa turhuuksiin, mutta emme myöskään kitsastele elämän perusasioiden kohdalla.



Säästöön saamme vain hiukan, ja asuntolainaamme maksamme kyllä koko 25 vuoden laina-ajan.



Ammatit ovat tietysti valinta (joku kiirehtii kohta huomauttamaan), samoin asuinpaikkakunta, mutta meille on tärkeää asua perheidemme ja työpaikkojemme lähellä ja tehdä työtä, josta nautimme.



t. kätilö, joka on naimisissa palomiehen kanssa

vaikkei ap:lla isot tulot olekaan

Minkälaiset tulot sitten on mielestäsi isot, jos reipas kymppitonni kuussa ei ole paljon???

t. pienituloinen

Ihan yhtälailla minä voisin kyseenalaistaa tuo Helsingissä asumisen, että mitä järkeä.



Me asutaan keskisuuressa kaupungissa 2km päässä keskustasta 4v. vanhassa isossa omakotitalossa ja meillä on 4ha tontti.

Talon rakentaminen maksoi 225.000€ ja meillä on nyt lainaa 120.000€ 14v. on vielä laina-aikaa jäljellä. Lainaerä on 800€ eli rahaa jää hyvin muuhunkin. Olen hoitanut kaikki lapset 3v. asti kotona.



Mitä luulet kummassa on lasten mukavampi asua, ahtaassa kerrostalokämpässä vai isossa omakotitalossa jossa on iso piha, hiihtolatu lähtee pihasta, moottorikelkkailemaan voi lähteä niin ikään kotipihasta. On oma pulkkamäki, kasvimaalla voi kasvattaa mitä haluaa, marjat voi poimia kodin vierestä. Kalaan pääsee kävelemällä kylätien yli. Naapureilla on mm. hevosia, lehmiä, vuohia.

Koulussa on 60 oppilasta.



Lapsuuden kaveri asui lapsuuden ahtaasti kun säästivät talon rakennusta varten. Kun lopulta saivat rahat kokoon, lapset muutti jo pois kotoa. Yksikään lapsi ei ehtinyt asua siinä isossa talossa. 10v. vanhemmat asuivat kahdestaan siinä isossa omakotitalossa, nyt on talo myynnissä.

Eli pointtini on, että silloin sitä tilaa ja mukavaa asumista tarvitsee kun lapset on pieniä. Kannattaa ottaa vaikka pitkällä maksuajalla se laina ja asua mukavasti kun siihen on tarvetta, kun tilanne muuttuu ja pesä tyhjenee niin vaihtaa sitten pienempään ja halvempaan, saa vielä maksettua loput lainat pois ja sua velattomasti.

eivätkä pienituloiset saa pankista lainaa, ainakaan sen kokoista että saisi perheasunnon vähänkään hyvältä alueeslta Helsingistä.

Ei se köyhyys ole (aina) oma valita. Ja kukaan ei halua TULLA köyhäksi. Toki kai se voidaan laskea omaksi valinnaksi, jos kouluttautuu pienituloiseen ammattiin eikä hyväpalkkaiseen ja vielä menee naimisiin toisen pienipalkkaisen kanssa, kun voisi valita varakkaamman puolison.

Tulomme ovat kasvaneet asuntolainan ottamisen jälkeen moninkertaisiksi. Maksoimme lainan seitsemässä vuodessa, vaikka maksuaikaa olikin pankin kanssa sovittu 25 vuotta.

Miksi jotkut haluavat tulla köyhiksi,vaikka heillä olisi mahdollisuus elää kohtuullisen hyvää elämää?

Meillä on asuntolainaa jäljellä, pieni lyhennys ja vielä pienempi korko. Voitaisiin maksaa laina koska tahansa pois, mutta ei makseta. Sijoitukset tuottavat paljon enemmän kuin lainan korkomenot ovat. Matkustellaan ja nautitaan elämästä. Tulot ovat molemmilla hyvät, säästöt on sijoitettu tuottavasti ja hajautettu. En aina jaksa ymmärtää kituuttamista ja kiirettä asuntolainan maksussa nykyisillä koroilla, kun maltillisessa takaisinmaksuajalla voi sijoittaa ylimääräistä rahaa tuottavasti.

vaan osa jäisi säästöön.

Hoh hoijaa, missähän maailmassa ap elää.

Bruttotulot tällä hetkellä 6700 euroa + 3400 euroa + lapsilisät päälle. Asumismenot tällä hetkellä, kun lainakin on maksettu 327 euroa/kk (sis vesimaksut, kaukolämmön ja autopaikan). Asunto Helsingissä, mutta monella tutulla ja sukulaisella omakotitalot Helsingissä, Vantaalla, Keravalla, Espoossa, Nurmijärvellä... ap

Olemme pienituloinen perhe, mutta emme todellakaan elä kädestä suuhun, vaan asumme kohtuuhintaisessa asunnossa kaupungin keskustan lähellä.



Olemme köyhistä perheistä kotoisin, ja aina on täytynyt itse elättää itsensä, perintöjä tai apuja ei olla koskaan saatu. Siksi ymmärrämme, mikä merkitys säästämisellä ja tulevaisuuteen varautumisella on. Asuntomme on pian maksettu 10 vuodessa, ja kun lapsemme ovat opiskelemaanlähtöiässä, en voisi kuvitella parempaa tapaa auttaa heitä, kuin ostamalla asunnot, jossa saavat asua opiskellessaan.



Eihän siitä pienestä varallisuudesta, joka hiljalleen näin kertyy, pääse arjessa nauttimaan, eikä sitä todellakaan saa kuollessaan mukaan, mutta itselleni on erittäin tärkeää, että minulla on pienessä omaisuudessani vanhuudenturva, ja että sitten kun aika meistä jättää, varat jäävät lapsillemme.



Elämä 90-luvulla köyhänä opiskelijana ei ollut herkkua, mutta mahdollista oli silti kouluttautua. 2020-luvulla kenties ei ole samoin. Haluan todellakin pystyä auttamaan lapsiani elämässä (en siis passaamaan kaiken valmiiksi), enkä koe, että oma leveämpi elämä ja suurempi rahojen käyttö itseeni joka päivä tekisi elämästäni onnellista.

vaikkei ap:lla isot tulot olekaan

Minkälaiset tulot sitten on mielestäsi isot, jos reipas kymppitonni kuussa ei ole paljon??? t. pienituloinen

...luin pikaistuksissa väärin. Katsoin, että ap:n perheen yhteiset bruttotulot ovat 6700€ (eli kahden keskituloisen tulot), mutta siihen tulikin päälle vielä reilut 3 tonnia. Eli olet aivan oikeassa: tulot ovat jo varsin isot.

Sitä suuremmalla syyllä en käsitä ap:n tarvetta elää noin tiukasti rahojen kanssa. Mutta kukin tyylillään, ja jos säästämisestä saa kiksit, niin mikä jottei. Itse saan enemmän kiksejä siitä, että teen niillä rahoilla jotain toki järkevässä suhteessa tuloihin/varallisuuteen.

Meillä on asuntolainaa jäljellä, pieni lyhennys ja vielä pienempi korko. Voitaisiin maksaa laina koska tahansa pois, mutta ei makseta. Sijoitukset tuottavat paljon enemmän kuin lainan korkomenot ovat. Matkustellaan ja nautitaan elämästä. Tulot ovat molemmilla hyvät, säästöt on sijoitettu tuottavasti ja hajautettu. En aina jaksa ymmärtää kituuttamista ja kiirettä asuntolainan maksussa nykyisillä koroilla, kun maltillisessa takaisinmaksuajalla voi sijoittaa ylimääräistä rahaa tuottavasti.

Olen samaa mieltä tuosta.



Kerroimme kyllä aikoinaan ottaessamme asuntolainaa, sen suuruuden ja maksuajan, osalle ystävistämme ja sukulaisistamme. Sulauduimme lainanottajina heidän joukkoonsa, voivotellen pitkää laina-aikaa. Mutta mutta, alunperinkin meillä oli tarkoitus lyhentää lainaa nopeammin kuin oli sovittu. Heillä taas ottaa maksimaaliset lyhennysvapaat, ostaa uusi auto... selvisihän nämä tässä vuosien varrella.



Emme ole kertoneet, että lainamme on jo maksettu, kun heillä ei laina niin lyhene. Ehkä kulutusluotot syövät maksukykyä? Ylimitoitetut lainathan heillä nyt on, kun on korkeampi muun kulutuksen tasokin. Aika hurjalta tuntui omakin laina, mutta ei sitten enää, kun pääsimme lyhentämään sitä nopeammin.



Onnemme on lapsissa ja velattomuudessa, ei kulutuksessa.



ap