Muita ulkosuomalaisia, jotka eivät halua muuttaa enää takaisin Suomeen?
Suomi on kaikin puolin ihana maa. On tasa-arvoa, neljä vuoden aikaa, puhdasta, yleensä homma toimii kaikilla tasoilla jne. Mutta nyt jonkun aikaa ulkomailla asuneena, olen huomannut, että mulla vaan on niin paljon tärkeämpää ihmisten positiivisuus, iloisuus, yhteisöllisyys, avuliaisuus. Lisäksi en vaan enää jaksa Suomen talvea, täällä missä asumme, on nyt +13 ja aurinko paistaa miltei päivittäin. Olen huomennut, että auringonvalolla on suuri vaikutus mielialaani, siihen että olen huomattavasti virkeämpi ja onnellisemman olonen, kun saan auringonvaloa.
Eli minulle nämä ihmiset täällä ja ilmasto sopii paljon paremmin, kuin Suomen vastaavat. Rakastan Suomea ja se tulee aina olemaan kotimaani, jossa mielellään toki käyn mahdollisimman usein. Onko muita, jotka samoilla linjoilla?
Ja tiedoksi, että täällä on lapsillemme tasokas suomalainen koulu, sitten kun tulevat kouluikään. Ja meillä vanhemmilla on molemmilla hyvät työpaikat jne. Mietittiin vaan, että jospa jäisimmekin tänne kokonaan, ainakin toistaiseksi. Tarkoitus oli olla täällä vain 1-2 vuotta.
Kommentit (369)
18 juu ja nyt niitten lapsenlapset kuolee niitten voitettujen sairauksien muunnoksiin! Sekä uusiin sairauksiin, joista ei tiedetä miten niitä hoidettais! ...100 vuotta sitten moni lapsi kuoli sairauksiin jotka nyt osataan parantaa....
No ei siinä paljon menetä jos joskus vaikka vastaa sen pikkutaaperon hymyyn. Tai kysyy horjahtaneelta vanhukselta onko kaikki hyvin. Tai aukaisee sen oven naiselle tai vanhukselle. Kokeilkaa joskus, tulee itsellekin hyvä mieli.
Niin ja asun Espanjassa, kun täällä niitä maita kyseltiin.
lääketieteen kehityksen ja kaikenlaisen edistyksen. On se kumma kun ne englantilaiset keksivät teollistumisen, ja silti puhuvat ja hymyilevät lapsille.
englantilaiset ovat keksineet ja kehittäneet pilvin pimein teknologiaa + teollisuutta ja ovat aivan omaa luokkaansa myös kulttuurin ja viihteen saralla.
Sivistyneisyys ei sulje pois kohteliaisuutta ja toisten ihmisten huomioonottamista ( tai se juuri on mielestäni sitä suurinta sivistyneisyyttä ).
Lisäksi Britanniasta vielä vähän: viimeksi olimme siellä perheeni kanssa puolitoista viikkoa. Koko aikana satoi ehkä noin neljän tunnin ajan ( lähdimme Suomesta sateesta ja palasimme sateeseen ja kuulemma paskat kelit oli koko poissaolomme ajan ).
Englannissa junat kulkivat ajallaan ja olivat ilmastoituja ja mukavia ( vrt. VR=venaile rauhassa ).Ravintoloissa söimme hyvin ja edullisesti ja ruoka oli todellakin muutakin kuin fish&chips.
Ja pisteenä i:n päällä ( tämä voi nyt tulla järkytyksenä monelle suomalaiselle ): asunto oli lämmin ja moderni + siinä oli tuplaikkunat ja keskuslämmitys : D
Niin asumme paraikaa Englannissa. Mitäköhän nämä ovat keksineet? En usko, että yhtään mitään kun tuntuu edelleen olevan esim Saksaa, Suomea jne perässä 30 vuotta asiassa kuin asiassa. Joo kyllä täällä uusissa taloissa on tuplalasit ja saattaa olla ilmastointikin, lattiakaivoa ei vieläkään ole eikä ilmastointia eli kylpyhuoneissa homeongelma parissa vuodessa jne. jäkiasenteinen keskuslämmitys on lähes joka talossa, mutta kun ei ole eristeitä seinissä eikä yläpohjassa lainkaan niin se menee käytännössä suoraan maapallon lämmittämiseen. Ja tervetuloa tänne vaan, eilen satoi kaatamalla jäätihkua, hernerokkasumu ja kadut jäässä eikä niitä hiekoteta eikä aurata, joten hengenvaarallisia. Äsken kävin lenkillä ja luistimilla pääsisi liikkumaan ihan hyvin :) Annetaan Englannille kaikki se kunnia joka sille kuuluu, mutta ei ryhdytä keksimään jonkun viikon loman perusteella mitään, eihän!
en mä Suomessakaan tykännyt ryyppäämisestä. Alkoholia kyllä käytän, mutta en tykkää humaltua (pieni hiprakka on ok) enkä olla humalaisessa seurassa. Se on minusta vaan tylsää.
eiko teilla ole koskaan ikava kunnon ryyppajaisia???!
Jossei siella Amerikassa kukaan ei koskaan ota pohjanmaan kautta, tai jos ottaa niin se on heti ou mai gaaaad she was like so drunk!
Puhumattakaan nyt joku arabiemiraatit ja hienostelevat italialaiset hillittyine viinilasillisineen? Saksasta nyt puhumattakaan.Mina tunnustaudun niin juntiksi etten vois asua maassa mista ei loytyisi juomaseuraa.
kun ei kuulemma ole tarpeeksi huonokuntoinen. Ei sillä väliä että mummeli paskoo housuunsa, ei pysy pystyssä (ollut sairaalssa tarkistettavana vähintään kerran kuukaudessa jo vuoden ajan kaatumisten takia), hortoilee välillä öisin ulos, ei osaa laittaa ruokaa jne. Kotiapu käy peräti kerran päivässä. Yksityiseen hoitolaitokseen ei ole varaa laittaa, ja esim. meille ei mahdu asumaan (meitä on jo 4 hlö ja asunnossa 3 huonetta + matkaa mummon luo n. 700 km).
Tuohon vanhainkotijuttuun vielä, eli ei toki ole Italiassakaan tuommoinen tavallista vaan poikkeustapaus. Kuitenkin, aika paljon täällä vielä perinteisesti hoidetaan vanhukset kotona, siis lapset hoitaa. Mekin ollaan päätetty että vanhainkotiin ei joudu vanhemmat todellakaan jos vaan mitenkään pystymme itse hoitamaan eikä vaadita erityislaitteita tai jatkuvaa valvontaa. Suomalaisille ajatuskin mummoista ja vaareista nurkissa elämää hidastamassa olisi monelle kaamea, mutta täällä ne nähdään myös lastenhoitoapuna ja elämän rikastuttajina.Dementoitunut vanhus lastenhoitoapuna? Just joo. Herääpä todellisuuteen. Suomessa hyväkuntoisia ei dumbata mihinkään vaan he elävät omaa elmäänsä joko kotonaan tai palveluasunnoissa. On hieman kehittyneempi systeemi kuin teillä Italiassa. Mikään ei täälläkään estä sitä että vanhukset olisi lastenhoidossa apuna, ja monet onkin, mutta se ei ole PAKKO.
Ei kai ole rahaa kun annamme 1200 miljoonaa joka vuosi Afrikkaan, autamme verorahoillamme heidän diktaattoreja ja heidän mummojaan ja pitäähän uudet aseetkin olla. Tuon rinnalla jonkun 20 miljoonan säästö terveydenhuollossa tuntuu vittuilulta ja tuo 60 miljoonan säästö puolustusvoimista samoin.
Suomen julkinen kehitysyhteistyö 2011
yhteensä 1 074 miljoonaa euroa
varsinainen kehitysyhteistyö 834,5 miljoonaa euroa (momentti 24.30.66 UM)
muu julkinen kehitysyhteistyö 239,2 miljoonaa euroa (UM/kehitysyhteistyön hallintomenot, osuus EU:n kehitysyhteistyöbudjetista, pakolaisten vastaanotto, maksuosuudet muille kv. järjestöille, muut kehitysyhteistyöksi luettavat menot )
Niin asumme paraikaa Englannissa. Mitäköhän nämä ovat keksineet? En usko, että yhtään mitään kun tuntuu edelleen olevan esim Saksaa, Suomea jne perässä 30 vuotta asiassa kuin asiassa. Joo kyllä täällä uusissa taloissa on tuplalasit ja saattaa olla ilmastointikin, lattiakaivoa ei vieläkään ole eikä ilmastointia eli kylpyhuoneissa homeongelma parissa vuodessa jne. jäkiasenteinen keskuslämmitys on lähes joka talossa, mutta kun ei ole eristeitä seinissä eikä yläpohjassa lainkaan niin se menee käytännössä suoraan maapallon lämmittämiseen. Ja tervetuloa tänne vaan, eilen satoi kaatamalla jäätihkua, hernerokkasumu ja kadut jäässä eikä niitä hiekoteta eikä aurata, joten hengenvaarallisia. Äsken kävin lenkillä ja luistimilla pääsisi liikkumaan ihan hyvin :) Annetaan Englannille kaikki se kunnia joka sille kuuluu, mutta ei ryhdytä keksimään jonkun viikon loman perusteella mitään, eihän!
No jos oikeasti haluat tietää, mitä englantilaiset ovat keksineet:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_English_inventions_and_discoveries
Itse asun usassa ja olen saanut koulutusta vastaavaa, mielekasta ja hyvapalkkaista tyota taalta. Suomalaisuuteni on asset jota paikalliset arvostavat. Suomessa mamut koetaan taakkana ja ei uskota etta heilla olisi mitaan tarjottavaa.
Ja uskon etta ne ulkosuomalaiset jotka valittavat suomesta tekevat Sita vain valitussa seurassa. Eli kokevAt Etta juuri sina ymmartaisit, ei ole millaan tavalla ole kritiikkia sinun elamastasi.
317, olisiko vain niin, että olet itse kovin herkkänahkainen?
Näet vittuilua ja hyökkäävyyttä ja kokemustesi mitätöintiä siellä, missä sitä ei ole. Minäkin olen muuten asunut Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa ja monessa pienemmässä kaupungissa. Silti en ymmärrä, mistä nämä kauheat suomalaiset tulevat, koska minä en ole heitä tavannut. Pyydän kommenttiani anteeksi jo valmiiksi, tarkoitukseni ei ole loukata sinua.
En ole mitenkään herkkänahkainen, tuo ei ole syy, miksi muualle muutin. Sanoin, että Suomessa on yrmy meininki verrattuna nykyiseen asuinmaahani, mutta huomaan sen nyt vasta pois muutettuani. Eikä tämä ole yleisellä tasolla plussaa tai miinusta, myös moni ulkomaalainen viihtyy mörköpiirissä, kun ei tarvitse jauhaa turhaa scheissea jokaisen naapurin kanssa, näin kärjistetysti. ;)
Minulla on subjektiivinen kokemukseni, sinulla omasi. Subjektiivisuus tarkoittaa, että kyse on minun kokemuksistani, ei mistään yleispätevästä totuudesta. Tämän kirjoitin jo tuohon edelliseen viestiini.
Minä viihdyn nykyisessä kotimaassani paremmin kuin Suomessa. Täällä on moni asia huonommin (mm. viranomaisten kanssa toimiminen kankeaa, ihmisten vaikea joustaa mm. yhteiskunnallisissa kysymyksissä, valittaminen ja barrikadeille nouseminen elämäntapa; toisaalta monissa yrityksissä ihmisiä kyykytetään työelämässä), mutta moni asia myös paremmin (terveydenhuolto ja terveysvakuutusjärjestelmä, ilmasto, ihmisten avoimuus, monikulttuurisuus, kaikenlainen palvelu-, viihde- jne. tarjonta monipuolisempaa).
Ratkaisevaa on tietysti se, että minun elämäni on nyt täällä, töitä ja perhettä myöten. Koska viihdyn hyvin, miksi repisin itseni nyt näiltä juurilta ja muuttaisin työttömäksi Suomeen?
t:317
P.S. Usko pois, herkkänahkaisuudesta ei ole kyse, tässä nykyisessä asuimaassani on tapana heittää ronskiakin huumoria, joka saattaa mennä suomalaisittain katsottuna henkilökohtaisuuksiinkin. ;)
mutta nuo syyt erilaisia:
en kestä suomalaista "lottovoittomaamyyttiä", tämä siitä huolimatta, että
-mikään suomalainen peruskoulu ei tarjoa yhtä laadukasta koulutusta kuin asuinmaamme koulu,
-täällä paremmat palkat ja parempi elintaso,
-terveydenhuoltosysteemi on täällä paaaljon parempi,
-jopa lapsilisät ovat täällä suuremmat, vaikka ei sillä kyllä niin väliä ole
-täällä tiedetään, mitä laatu tarkoittaa, ja se näkyy mm. rakentamisessa ym.
Lomailen kyllä mielelläni Suomessa, mutta ajatus paluumuutosta olisi liian ankea.
Tai minussa kai vika, koska kuvittelin saavani lukea ihmisten kokemuksia ulkomailla asumisesta ja positiivisista asioista ja oikeista syistä, miksi ei muuteta takaisin.
Mutta tämä olikin tyypillinen palstamammaketju. Eli aletaan haukkua suomalaisia, kuinka ne muut ei ole kuin me täällä ulkomailla ja kuinka meillä täällä ulkomailla on sellaisia ja me olemme erilaisia kuin te siellä Suomessa.
En osaa selittää, mutta jotenkin jäi näistä ulkomailla asuvista sellainen tunne, aivan kuin olisivat jotenkin katkeria ja pitäisi haukkua suomalaisia kun ne ei ymmärrä, kuinka hienoja he ovat.
Nämä ei minun mielestä ole niitä oikeita syitä, miksi ei muutettaisi takaisin Suomeen. Aivan kuin nämä ulkomailla asuvat suomalaiset kokisivat itsensä jotenkin petetyiksi kun ei Suomessa ollutkaan niin hyvä olla kuin he luulivat.
Tyypillinen aaveeketju, mikä oli silkkoa sisällys taas täynnä ja tyhjänpäiväistä nokittelua ja tappelua. Vain muutama asiallinen kertomus, miksi ei halua muuttaa takaisin.
-täällä paremmat palkat ja parempi elintaso, -
Norjassa? Sveitsissä? Elintasoa on tietenkin vaikea täysin objektiivisesti mitata, mutta kyllähän Suomi menee ihan heittämällä top 10:iin maailmassa. Monella mittarilla mitattuna.
Huvittava ketju Tai minussa kai vika, koska kuvittelin saavani lukea ihmisten kokemuksia ulkomailla asumisesta ja positiivisista asioista ja oikeista syistä, miksi ei muuteta takaisin.
Mutta tämä olikin tyypillinen palstamammaketju. Eli aletaan haukkua suomalaisia, kuinka ne muut ei ole kuin me täällä ulkomailla ja kuinka meillä täällä ulkomailla on sellaisia ja me olemme erilaisia kuin te siellä Suomessa.
En osaa selittää, mutta jotenkin jäi näistä ulkomailla asuvista sellainen tunne, aivan kuin olisivat jotenkin katkeria ja pitäisi haukkua suomalaisia kun ne ei ymmärrä, kuinka hienoja he ovat.
Nämä ei minun mielestä ole niitä oikeita syitä, miksi ei muutettaisi takaisin Suomeen. Aivan kuin nämä ulkomailla asuvat suomalaiset kokisivat itsensä jotenkin petetyiksi kun ei Suomessa ollutkaan niin hyvä olla kuin he luulivat.
Tyypillinen aaveeketju, mikä oli silkkoa sisällys taas täynnä ja tyhjänpäiväistä nokittelua ja tappelua. Vain muutama asiallinen kertomus, miksi ei halua muuttaa takaisin.
No, minusta tässä rimpsussa on kyllä kirjoitettu kokemuksia ulkomailla asumisesta ja koko joukko oikeita syitä, miksi ei muuteta takaisin. Taitaa vain olla niin, että ne oikeat syyt ovatkin joidenkin mielestä vääriä syitä. Suomalaiset ovat pääosin hiljaisia, jopa juroja, joskus huonokäytöksisiä ja tylyjä. Kun asuu ympäristössä, jossa ihmiset ovat voittopuolisesti erilaisia, ero on merkittävä.
Ehkä listaan voisi liittää vielä herkkänahkaisuuden, jolla leimataan tyhjänpäiväisyydeksi palstamammahaukkumiseksi moni sellainen asia, joka toisista on merkittävä.
Emmekä ole muuttamassa Suomeen.
Kyllä meillä on perheenä parempi täällä. Talous on kunnossa ja monin verroin parempi, kuin se Suomessa olisi, ihana talo pienessä kylässä/kaupungissa, lapsilla on hyvä koulu ja me kaikki viihdymme hyvin.
Täällä elämä menee leppoisaa tahtia, lapsilla on turvallista ja eletään "koko kylä kasvattaa" -tyyliin. On sellaista yhteisöllisyyttä ja toisista välittämistä. Kaikki tervehtii kaikkia, kaupassa tunnetaan ja tiedetään. Kassalla saattaakin kestää jonkin aikaa, kun pitää saada ne viimeiset kuulumiset. Kukaan ei kuitenkaan siitä pimahda, vaan kuuntelee sitten samalla :D. Kun matkustellaan, niin naapurit vahtii taloa ja me tehdään samaa naapureille.
Mä sanoisin, että on jotenkin idyllistä asua täällä. Suomi-vieraatkin ovat tykänneet. On kuulemma niin leppoisaa ja mukavaa, että vois jäädä asumaan :)
Itse tulin USAaan ihan omin neuvoin muutaman matkalaukun kanssa.
Parissa viikossa loysin tyopaikan jolla ei ollut paljoakaan tekemista koulutukseni kanssa eika palkkakaan paata huimannut.
Et sitten asu Tampereella.<a href="<a href="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years" alt="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years">http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years</a…;" alt="<a href="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years" alt="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years">http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years</a…;"><a href="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years<…;" alt="http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years<…;">http://www.guardian.co.uk/uk/2011/jan/20/murder-rate-lowest-12-years<…;
Britanniassa tehdään 13 795 puukotusta vuosittain. Suomessa noin alle 300
<a href="http://www.independent.co.uk/news/uk/crime/14000-knife-victims-a-year-8…" alt="http://www.independent.co.uk/news/uk/crime/14000-knife-victims-a-year-8…">http://www.independent.co.uk/news/uk/crime/14000-knife-victims-a-year-8…;
Itse tulin USAaan ihan omin neuvoin muutaman matkalaukun kanssa.
Parissa viikossa loysin tyopaikan jolla ei ollut paljoakaan tekemista koulutukseni kanssa eika palkkakaan paata huimannut. Suomessa oltaisiin mieluummin jaaty sossun asiakkaaksi kuin ottaa arvolleen sopimatonta tyota.
Muutamassa vuodessa paasin johtotehtaviin ja sielta ison firman ylimpaan johtoportaaseen. Ei olisi ollut mahdollista Suomessa.
Olen kiitollinen talle maalle ja sen antamillle mahdollisuuksille, tanne jaan kun olen jo kauan ollut kansalainen. Eika ole kertaakaan kukaan mamuksi nimitellyt, painvastoin lentokentalla sanotaan aina 'welcome home'.
ajat ja lait ovat muuttuneet, ei onnistu enaa. En myoskaan lahtenyt Suomesta.
Miten Suomea ajatellessa miettii aina, miten siellä periaateessa kaikki on aivan loistavasti. Paikan päällä kuitenkin iskee kasvoille se tosiasia, että ihmiset eivät puhu keskenään vaan mieluummin murjottavat ja masentuvat omissa oloissaan. Pienellä palkallakaan ei voi ostaa mitään, kun kaikki on niin kallista ja hallitus ei voisi vähempää piitata kansan tahdosta. Kyllä, kaikesta huolimatta seuraan edelleen Suomen politiikkaa varsin aktiivisesti ja se on yksi pahimmista poistyöntävistä seikoista.
Väitän, että nykyisessä asuinmaassani (Yhdysvallat, tarkemmin Washingtonin osavaltio länsirannikolla) on kieltämättä suurista ongelmistaan huolimatta yksinkertaisesti parempi elää. Kaikessa vain tuntuu olevan enemmän eloa, ihmiset ovat aktiivisempia, juhlia järjestetään, lapset harrastavat, ihmissuhteet alkavat ja loppuvat, työttömät löytävät nopeasti uusia töitä... asiat vain tuntuvat menevän jatkuvasti paremmin eteenpäin, kuin Suomessa.
ja aina palatessa huomaan mihin myrtsiyden koloon olen palannut. Hyvänen aika jos Suomesta olisi poissa vaikka viisi vuotta, palaaminen olisi musertava kokemus.
Me olemme olleet 12 vuotta pois Suomesta. Silti haluan muuttaa takaisin
Taman 12 vuoden aikana olen tutustunut aika moneen brittiperheeseen, jotka ovat todella iloisia, etta eivat asu enaa kotimaassaan Ja muutamat eivat halua edes muuttaa takaisin
kun ei kuulemma ole tarpeeksi huonokuntoinen. Ei sillä väliä että mummeli paskoo housuunsa, ei pysy pystyssä (ollut sairaalssa tarkistettavana vähintään kerran kuukaudessa jo vuoden ajan kaatumisten takia), hortoilee välillä öisin ulos, ei osaa laittaa ruokaa jne. Kotiapu käy peräti kerran päivässä. Yksityiseen hoitolaitokseen ei ole varaa laittaa, ja esim. meille ei mahdu asumaan (meitä on jo 4 hlö ja asunnossa 3 huonetta + matkaa mummon luo n. 700 km).