Mitä pahaa siinä on, että haluaa ns. oman tasoisensa kumppanin?

En minäkään juristina ottaiusi mitään piirimyyjää tai putkimiestä kumppanikseni. Pelkkä ajatuskin yököttää. Myös ulkopisten ominaisuuksien tulee olla kunnossa.

ehkä tasoa kannattaisi alentaa.

Oikeasti fiksu putkimies olisi parasta puolisoainesta. Tienaa paremmin kuin keskivertojuristi ja renkinä ei ylityöt painaisi.

Oikiksessa riittää se että opettelee kaiken ulkoa. Kun kaikki osataan ulkoa niin voikin bimboilla rauhassa ympäriinsä.

Juristit ovat tyhjäpäitä.

Kenties vähä-älyisintä sakkia mitä valmistuu.

T: Ex

Niinhän ihmisillä on anyway tapana kumppaninsa valita, kovin eritasoisia pariskuntia tapaa hyvin harvoin.



Mutta silti, loppupeleissä se ratkaiseva tekijä on salaperäinen henkilökemia. Voit etsiä verotilasto ja kamera kädessä just presiis omaa tulotasoasi edustavan, komean ja samat kouluarvosanat saaneen miehen, mutta teillä ei silti synkkaa pätkääkään.



Sen takia veikkaan, että useimmista nuo mainitsemasi "tasoseikat" ovat aika toisarvoisia.



Mutta kyllähän me naisetKIN alitajuisesti ainakin arvostamme noita ominaisuuksia ja ranking tapahtuu pääkopassamme, vaikka emme sitä suoraan myönnäkään.

Aina silloin tällöin kuulee, kun joku mies ihmettelee, miksi ei kelpaa naisille, vaikka "on kiltti, työssäkäyvä, ei juo eikä polta". No miksiköhän! Eiväthän nuo ominaisuudet vielä riitä PARISUHTEESEEN!

Todellisuudessa harva haluaa parisuhdetta. Normaalisti ihminen haluaa muutaman vuoden paritella ja hankkia lapset. Sitten erotaan. Nainen haluaa poikasia. Mies haluaa paritella ja "ehkä" varmistaa että poikue pärjää elämässä eteenpäin. Yleensä mies ei varmista ensimmäisen liiton tuotosten pärjäämistä niin hyvin, kuin kolmannen tai neljännen.

Vanhemmiten miestä alkaa kiinnostamaan enemmän muut asiat, kuin työnteko ja parittelu. Tulee enemmän tilaa pubielämälle, ystäville ja lapsille.

Mies ehkä sopii tietyille naisille parikymppisenä ja tietyille myöhemmin. Tosiasia on se ettei sama mies kelpaa yhdelle naiselle kaiken ikäisenä.

haluaa kauniin kirurgin miehekseen, on se pinnallista etc.



Oma taso siis kaikilla elämän aluilla. Ei mitään pahaa.

Aina silloin tällöin kuulee, kun joku mies ihmettelee, miksi ei kelpaa naisille, vaikka "on kiltti, työssäkäyvä, ei juo eikä polta". No miksiköhän! Eiväthän nuo ominaisuudet vielä riitä PARISUHTEESEEN!

Todellisuudessa harva haluaa parisuhdetta. Normaalisti ihminen haluaa muutaman vuoden paritella ja hankkia lapset. Sitten erotaan. Nainen haluaa poikasia. Mies haluaa paritella ja "ehkä" varmistaa että poikue pärjää elämässä eteenpäin. Yleensä mies ei varmista ensimmäisen liiton tuotosten pärjäämistä niin hyvin, kuin kolmannen tai neljännen.

Vanhemmiten miestä alkaa kiinnostamaan enemmän muut asiat, kuin työnteko ja parittelu. Tulee enemmän tilaa pubielämälle, ystäville ja lapsille.

Mies ehkä sopii tietyille naisille parikymppisenä ja tietyille myöhemmin. Tosiasia on se ettei sama mies kelpaa yhdelle naiselle kaiken ikäisenä.

Naisilta puuttuu henki ja sielu vieläkin, vaikka tasa-arvo on teoriassa toteutunut.

Naiset elävät vieläkin tuhansia vuosia jäljessä miehiä. He valitsevat miehen tietyn tason perusteella.

Naisella on nykyään vapaus valita tasoton mies. Heillä on vapaus valita mies ulkonäön perusteella. Vaan mitä nainen valitsee edelleen?

Samaa mitä naisen vanhemmat valitsivat naiselle tuhansia vuosia sitten. He valitsevat naiselle kumppanin rikkaasta suvusta :D

Nainen toteuttaa tätä vanhaa kaavaa.

Naisella on vapaus valita komea romaanikerjäläinen. Vaan naisen sisäinen "isä" valitsee hänelle "järjen" kumppanin Raamatun hengissä.

Todellisuudessa harva haluaa parisuhdetta. Normaalisti ihminen haluaa muutaman vuoden paritella ja hankkia lapset. Sitten erotaan. Nainen haluaa poikasia. Mies haluaa paritella ja "ehkä" varmistaa että poikue pärjää elämässä eteenpäin. Yleensä mies ei varmista ensimmäisen liiton tuotosten pärjäämistä niin hyvin, kuin kolmannen tai neljännen.

Vanhemmiten miestä alkaa kiinnostamaan enemmän muut asiat, kuin työnteko ja parittelu. Tulee enemmän tilaa pubielämälle, ystäville ja lapsille.

Mies ehkä sopii tietyille naisille parikymppisenä ja tietyille myöhemmin. Tosiasia on se ettei sama mies kelpaa yhdelle naiselle kaiken ikäisenä.

Olet lukenut liikaa viihdelehtien tiedeartikkeleja, joissa ihmisiä selitetään apinoiden avulla :D

Aina silloin tällöin kuulee, kun joku mies ihmettelee, miksi ei kelpaa naisille, vaikka "on kiltti, työssäkäyvä, ei juo eikä polta". No miksiköhän! Eiväthän nuo ominaisuudet vielä riitä PARISUHTEESEEN!

Todellisuudessa harva haluaa parisuhdetta. Normaalisti ihminen haluaa muutaman vuoden paritella ja hankkia lapset. Sitten erotaan. Nainen haluaa poikasia. Mies haluaa paritella ja "ehkä" varmistaa että poikue pärjää elämässä eteenpäin. Yleensä mies ei varmista ensimmäisen liiton tuotosten pärjäämistä niin hyvin, kuin kolmannen tai neljännen.

Vanhemmiten miestä alkaa kiinnostamaan enemmän muut asiat, kuin työnteko ja parittelu. Tulee enemmän tilaa pubielämälle, ystäville ja lapsille.

Mies ehkä sopii tietyille naisille parikymppisenä ja tietyille myöhemmin. Tosiasia on se ettei sama mies kelpaa yhdelle naiselle kaiken ikäisenä.

Naisilta puuttuu henki ja sielu vieläkin, vaikka tasa-arvo on teoriassa toteutunut.

Naiset elävät vieläkin tuhansia vuosia jäljessä miehiä. He valitsevat miehen tietyn tason perusteella.

Naisella on nykyään vapaus valita tasoton mies. Heillä on vapaus valita mies ulkonäön perusteella. Vaan mitä nainen valitsee edelleen?

Samaa mitä naisen vanhemmat valitsivat naiselle tuhansia vuosia sitten. He valitsevat naiselle kumppanin rikkaasta suvusta :D

Nainen toteuttaa tätä vanhaa kaavaa.

Naisella on vapaus valita komea romaanikerjäläinen. Vaan naisen sisäinen "isä" valitsee hänelle "järjen" kumppanin Raamatun hengissä.

Sanontahan kuuluu että isälle mieluisin on oiva aviomies. Samaa kaavaa nainen toteuttaa suhteessaan. Hän on mieliksi miehelleen, kuten isälleen. Kunnioitus lähtee miehen miellyttämisestä. Ei omista mielihaluista vaan ensisijaisesti miesten eli klaanin johdon tahdon toteuttamisesta.

jalostusten seuraukset ovat myös kantautuneet osiin miehistä. Osa miehistä on omaksunut feminiinisiä piirteitä ja osoittaa hyvin alistuvaa luonnetta suhteessa alfoihin.



Naisissa tämä näkyy selvemmin. He eivät valitse kumppania, kuin miehet valitsevat.



Nainen valitsee ennenkaikkea toimeentulevan ja tietyssä asemassa olevan paviaanin.

Tästä syystä koditon romaanikerjäläinen ei tule kuuloonkaan.

Sitten on poikkeuksiakin, koska onneksi evoluutio mahdollistaa sen.

Toivottavasti kehittyy nainen, joka ei valitse isälleen, vaan ennenkaikkea itselleen niin saadaan vähän variaatioita populaatioon.

Se on keino varmistaa jälkeläisten selviytyminen.

Harva kykenee luontoaan vastaan. Jokainen meistä valitsee mieluummin johtajauroksen.

Nykyään ei tarvitsisi. Ajat ovat erit. On ehkäisy. On mahdollista kouluttaa itsensä ja varmistaa itse oma toimeentulo, joten ei olla miehen varassa. Tällöin voi valita itse mieleisensä miehen.

Harva meistä silti kuuntelee järjen ääntä. Vaistot vievät voimaakkaammin. Nainen on alistuvampi sukupuoli luonnostaan.

Ai siis miten niin koditon romaanikerjäläinen ei kelpaisi naisille? Tilastojen mukaanhan juuri naiset ostavat eniten kirjoja, joten kyllä luulisi köyhien romaanikerjäläisten kuluvan nimenomaan naisten käsissä.

Kuka sen määrittelee? Omat vanhemmat? Sun kaverit? Vai ne miehet joita tapaa? Entä jos kelpaat usemmaksi panoksi mutta et kelpaa muuhun? Kuulet olevasi kaunis. Olet kouluttautunut ja ihan sivistynytkin. Et ole suuna päänä jatkuvasti ja osaat kuunnella. Pukeudut hyvin ja pidät itsestäsi huolta.



Siis tuo oma taso on niin häilyvä käsite. Entä jos sulle sattuu kohdalle vaan kusipää hyväksikäyttäjä miehiä? Eli se ei tarkoita että ne määrittäisi sun tason vaan ollut vaan huono tuuri.

Varakkaasta perheestä, kiltti ja hyväkäytöksinen nuori nainen. En ehkä kaunotar, mutta ihan nätti, pitkät hiukset ja tiimalasikroppa. Ns. fiksuja harrastuksia (kirjapiiri, kielet, historia), en juonut enkä polttanut. Miehessä etsin ensisijaisesti kumppania enkä suostunut sänkyyn yhdenkään epämääräisen miehen kanssa (saati ilman että seurustelin henkilön kanssa).



Totuus löi kasvoille märällä rätillä: minä olin täyttä paskaa suomalaisten miesten silmissä. Rääväsuinen, helposti jalkansa avaava ja kiroileva pottunenä nappasi miehen kuin miehen nenäni edestä, minä jäin nuolemaan näppejäni kerta toisensa jälkeen. Kun ikää tuli vähän lisää, ikäiseni miehet kiinnostuivat huippumalleista ja nuorista tytöistä. Taas meni ohi. Olin jo heittää pyyhkeen kehään ja muuttaa nunnaluostariin, kunnes tapasin mieheni.



Olen ollut naimisissa kohta 10 vuotta eikä yksikään mies ole lähestynyt minua tänä aikana. Ilmeisesti minuun on kirjoitettu "kelvoton" tai jotain sellaista. Nuorena otti kyllä koville.

Jokainen meistä valitsee mieluummin johtajauroksen.

mikä on johtajauros? Onko se muka joku hyvätuloinen toimitusjohtaja, joka kuitenkin saisi välittömästi turpaan tai ainakin ryöstettäisiin ulkomailla jossain ei edes niin kovin pahamaineisella kadulla? Tai joka pärjää vain niin kauan, kuin tuttu ja turvallinen maailmanjärjestys muuten pelaa? Aika heppoista johtajuutta sellainen...

Nykyään ei tarvitsisi. Ajat ovat erit. On ehkäisy. On mahdollista kouluttaa itsensä ja varmistaa itse oma toimeentulo, joten ei olla miehen varassa. Tällöin voi valita itse mieleisensä miehen.

Harva meistä silti kuuntelee järjen ääntä. Vaistot vievät voimaakkaammin. Nainen on alistuvampi sukupuoli luonnostaan.

Tässä onkin nyt hyvä esimerkki siitä, miten "tieteellä perustelijat" perustelevat itsensä ja toisensa pussiin. Jos nainen kerran haluaa lapselleen parhaat mahdolliset geenit ja muutenkin haluaa hoivata ja turvata lapsensa, niin eihän hän silloin voi valita jotain idioottia typerin perustein. Tiedostamaton valinta menee juuri sitä kautta, että se "ihana mies" vaikuttaa parhaalta isältä - koska nainen itse haluaa sen miehen. Eli luonnostaan nainen valitsisi oman mielensä mukaan. Ainoastaan patriarkaalisen järjestyksen aivopesemät voivat tehdä jotain isän valtaa pönkittäviä ratkaisuja.

Kyllä minulla oli selvät kriteerit kumppanin valintaan. Vaikka itse olen akateemisesti koulutettu, ei koulutustaustalla tai ansiotasolla ole ollut minulle mitään merkitystä. Halusin miehen, joka osaa korjata autoni ja rakentaa minulle omakotitalon ja jolla ei ole ongelmia päihteiden kanssa. Sellaisen löysin ja korjasin pois, ennen kuin muut ehtivät. Oli niin ujo, että muut olivat kulkeneet tämän loistomiehen ohi. Ei ole superkomea, mutta minua kyllä miellyttää, on hyväluontoinen, lempeä, työteliäs, hauska ja sytyttää minut. On myös arkifiksuutta, vaikka ei olekaan korkeastikoulutettu vaan tavallinen duunari. Töissä saan puhua ihan tarpeeksi sellaisten ihmisten kanssa, joilla on sama koulutustausta kuin minulla. Kotioloihin halusin toisenlaista elämää. Muunkinlaisia miehiä on tullut kokeiltua, kun ajattelin, etten löydä haluamaani, mutta heihin en ollut tyytyväinen. Olen nyt oikein onnellinen, kun sain juuri sellaisen miehen, joka täyttää kriteerini. Eikö siis ole hyvä tiedostaa, millaisen miehen haluaa, ja etsiä juuri sellaista? Onhan siinä sentään kyse elämänkumppanista ja elämänlaadun valinnasta.



Muistanpa sellaisen sanonnan, että älä katso kumppanisi vikoja, sillä juuri ne ovat estäneet häntä saamasta parempaa puolisoa kuin sinä. Ehkä tämän voisi ajatella jotenkin käänteisesti: katso kumppanisi avuja, sillä niiden takia hän on onnistunut saamaan puolisoksesi juuri sinut.

Varakkaasta perheestä, kiltti ja hyväkäytöksinen nuori nainen. En ehkä kaunotar, mutta ihan nätti, pitkät hiukset ja tiimalasikroppa. Ns. fiksuja harrastuksia (kirjapiiri, kielet, historia), en juonut enkä polttanut. Miehessä etsin ensisijaisesti kumppania enkä suostunut sänkyyn yhdenkään epämääräisen miehen kanssa (saati ilman että seurustelin henkilön kanssa).

Totuus löi kasvoille märällä rätillä: minä olin täyttä paskaa suomalaisten miesten silmissä. Rääväsuinen, helposti jalkansa avaava ja kiroileva pottunenä nappasi miehen kuin miehen nenäni edestä, minä jäin nuolemaan näppejäni kerta toisensa jälkeen. Kun ikää tuli vähän lisää, ikäiseni miehet kiinnostuivat huippumalleista ja nuorista tytöistä. Taas meni ohi. Olin jo heittää pyyhkeen kehään ja muuttaa nunnaluostariin, kunnes tapasin mieheni.

Olen ollut naimisissa kohta 10 vuotta eikä yksikään mies ole lähestynyt minua tänä aikana. Ilmeisesti minuun on kirjoitettu "kelvoton" tai jotain sellaista. Nuorena otti kyllä koville.

Voi olla, että kohdalle osui vain vääränlaisia tyyppejä.

Tosin ei minustakaan kukaan kiinnostunut, kun olin nuorempi. Olin silloin juuri sellainen "kiltti tyttö", ihan nätti, mutta aika tavallinen. En kyllä osannut tuoda itseäni oikein esiinkään, mikä johtui siitä, ettei itsetuntoni ollut ihan kohdallaan. Kun itsetunto parani, sain varmuutta ja sekä olemukseeni että käytökseeni räväkkyyttä, sitten vasta minusta alettiin kiinnostua.

Tosin nykyinen mies näki sieluuni ja persoonaani jo "entisen minäni" aikaan, ja olemmekin olleet yhdessä siitä asti. Mutta noin yleisesti ottaen, usein ne rääväsuiset naiset voivat herättää mielenkiinnon, varsinkin jos heillä on kiinnostavia mielipiteitä ja näkemyksiä, tai ovat kiinnostavia persoonia. Siinä ei paljon joku pottunenä haittaa. Ja seksin harrastamisessahan ei ole mitään vikaa, eikä toisaalta pidättyväisyys ole mikään hyve (joskaan ei se negatiivinenkaan asia ole).

Halusin miehen, joka osaa korjata autoni ja rakentaa minulle omakotitalon ja jolla ei ole ongelmia päihteiden kanssa. Sellaisen löysin ja korjasin pois, ennen kuin muut ehtivät.

mutta ei kai tuollaisessa mitään kovin erikoista/harvinaista ole?

Miehet ottaa kauniita slaavittaria pitkillä säärillä ja hyvällä koulutuksella ja naiset sitten lukutaidottoman muslimin vailla koulutusta ja työpaikkaa. Ei toi ihan tasan kyllä nyt mene, mutta jonkun kohdalla ehkä.

Miehet ottaa kauniita slaavittaria pitkillä säärillä ja hyvällä koulutuksella ja naiset sitten lukutaidottoman muslimin vailla koulutusta ja työpaikkaa. Ei toi ihan tasan kyllä nyt mene, mutta jonkun kohdalla ehkä.

Suomalaiset NAISET menee useimmin naimisiin ruotsalaisen, saksalaisen tai britin kanssa ja suomalaiset MIEHET venäläisen, virolaisen tai thaimaalaisen kanssa.

No ei siinä mitään harvinaista olekaan. Kyse olikin siitä, että tiesin, millaisen miehen haluan, ja sellaista etsin. Hän on siis juuri sillä "tasolla", miltä miehen halusin saada. Eikö jokaisella saa olla sellainen taso kuin haluaa? Ei kaikkien haluama taso ole rikas ja komea ja akateeminen, mutta minusta on ihan ok haluta rikasta, komeaa ja akateemista. Kukin tavoitelkoon sitä, mitä katsoo tarvitsevansa tullakseen onnelliseksi ja tyytyväiseksi. On sitten eri asia, onko itse sellainen, millaista tuo rikas, komea ja akateemisesti koulutettu puolestaan haluaa itselleen. Kyllähän sellainen mies voi haluta itsensä kaltaista naista tai pullantuoksuista kotiäitiä tai uraohjusta tai sitten vaikka tatuoitua rokkaria. Se on jokaisen oma asia, eikä siinä kysytä kavereiden mielipiteitä.

ihmiset nyt tuntuvat sekoittavan rakkauden ja sen mitä ihminen ihan itse haluaa. Ap:han puhuu siitä että mitä pahaa on että HALUAA oman tasoisen kumppanin, ei siis periaatteessa puhu rakkausesta..



Lisäksi joku sanoi että kuulostaa omahyväiseltä jos sanoo itseään kauniiksi ja fiksuksi. Miksi tosiasioita ei saa sanoa ääneen? Pitäisikö itseään vihata/halveerata jotta olisi jotenkin parempi? Minusta se on ääliömäisyyttä! Ihan sama olenko muiden mielestä ruma (varmasti rumia piirteitä itsessäni on), minä keskityn niihin positiivisiin piirteisiin itsessäni. Uskon, että olen paljon onnellisempi kuin sellainen joka keskittyy niihin rumiin piirteisiinsä.



Me kuitenkin elämme vain kerran, miksi itseään pitäisi vihata niin paljon että ei ole tyytyväinen itseensä terveenä? Jokaisessa on niitä kauniita piirteitä, keskittykää hyvät naiset niihin!!