Onko teillä perhesalaisuutta?

Yritän miettiä. Itse olen vallan lörppä ja kerron asiat kuten ne ovat. Kait.



Mutta kai nyt serkkuni homous on yksi asia, josta puoli sukua yrittää vaieta. Ja toisen avioero, siitä yrittivät olla hiljaa (ikään kuin pidemmän päälle olisi jotenkin mahdollista salata se, ettei toinen vanhemmista su kotona!?). Itse erosin samoihin aikoihin ja sanoin vanhemmilleni, että retostella ei tarvi, vaan ei salatakaan.



Oli minulla ennen eroa oma perhesalaisuus. Kukaan ei tiennyt, kuinka tiukila olimme taloudellisesti. Kuinka hankalassa tilanteessa menimme, kuinka lähellä ulosottoa, en kyllä varmaan itsekään tajunnut, missä velkakierteessä olimme, aina juuri ja juuri sätkimme pinnalla. Onneksi tuosta ajasta on jo kolmisen vuotta, ylikin, silti aina välissä pelkään, että sössin raha-asiani. Vaikka enhän se minä ollut, joka ne alunperin sössi. Minä syyllistyin vain liikaan luottamiseen.

Kun olin pieni, asuimme paritalossa, jossa toisella puolella asui mummoni sisko eli isäni täti. Hän oli kauhea juoruilija ja seinän läpi kuuntelija. - Vasta kauan aikaa tämän isotädin kuoltua sain tietää, että hänellä oli *sisko*, joka oli itse asiassa hänen vauvansa ja jonka isä oli hänen äitinsä toinen mies. Vanhemmat olivat ottaneet 14-vuotiaan tytön synnyttämän vauvan omaksi lapsekseen.

Se että isäni on tuomittu lapsen seks.hyväksi.käytöstä 8 vuotta sitten kohdistuen pikkusiskooni. Tästä tietää vain asianosaiset, isäni vaimo ja om mieheni. Muut sukulaiset tietävät että lapsi oli lastenkodissa vuoden muka alkoholismin takia, toki tämäkin totta oli mutta oikeudenkäyntejä tms tuomioita ei olla suvulle kerrottu. Isäni kiisti aikoinaan kaiken ja vieläkään vain luoja tietää totuuden.



Minttu

Se oli eteisen kaappi, jossa oli lapaset, villasukat, pipot, kaulahuivit yms. yhtenä sekamelskana. Sitä yritettiin olla näyttämättä vieraille ja sen kaapin nimi oli "perhesalaisuus".

Minun isäni sisko, eli tätini ei ole vaarini, vaan saksalaisen sotilaan.

Tätini syntyi sodan jälkeen ja mummini meni tätini ollessa 1 vuotias vaarini kanssa naimisiin ja vaari otti tädin omille nimilleen. Saimme tietää asiasta vasta mummini kuolin vuoteella.

Meidän suvussa on ainakin yksi tällainen tapaus ja tiedän ystäväpiirissäni lisäksi kolme samanlaista.

Ajat olivat silloin erilaiset.

Jäin miettimään että mitä sinun pitää sitten selitellä ja kenelle? Eikö tilanteenne ole sinänsä ihan "selvä" ulkopuolisen silmin? Jotenkin voisi kuvitella että leski on ainut kenen pitää selitellä että kenen lapsi on.

kääntää,niin on:mieheni kauppaa omia lääkkeitään eräälle addiktoituneelle naiselle,jota epäilen et käy panemassa kans samalla,mut en välitä koska meillä kulissia ollut jo kohta 2,5 v!!



Siinä kaikille meidän "hirveä" salaisuus"!

jota salaan lapseltani. Mutta en sitä tietenkään täällä kerro.

35-vuotiaana eno joutui pitkäksi aikaa suljetulle osastolle hoitoon. Ei sen jälkeen kyennyt enää töihin, eikä muutenkaan itsenäiseen elämäänkään. Äitini ja hänen sisaruksensa peittelivät pitkään enon ongelmaa, puhuttiin vain kuinka eno on "erikoinen luonne, ollut jo lapsesta saakka erikoinen".

Vielä kun enon todellisuudentaju heitti täysin ja meni hoitoon, äitini oli sitä mieltä että "ongelmat ei ole todellisia vaan enoni vain esittää tai laiskuuttaan".

Me nuorempi sukupolvi tietysti on puhuttu asioista oikeilla nimillä.

Näissä on aina se ongelma, että jos kyseinen henkilö itse ei halua, että hänen ongelmistaan kerrotaan... Meillä mun siskolla skitsofrenia, nyt helpompi vaihe mutta on juurikin tuollainen 'erikoinen luonne', mutta välillä ollut pitkiä jaksoja hoidossa ja harhainen. Mutta kun hän ei itse halunnut, että kukaan saa tietää. Siinä sitten ympäri pyöreästi yritettiin vastata, miksi ei ollut meidän lapsen ristiäisissä jne. Vanhempamme ja yhteiset sisaruksemme tietävät, mutta kukaan muu ei, esim. isovanhempamme. Ei voi kertoa toisen selän takana kun toinen ei anna. Omat lapset on vielä sen verran pieniä, että en tiedä, miten heille aikanaan sitten kerron..

biologinen isäni, tästä tietävät meidän suku, mutteivat tiedä kuka biol. isäni on. Biologisen isän perhe (vaimo, lapset yms) eivät edes tiedä että olen olemassa. Minulla ei ole yhteyttä biol. isääni, mutta isyytensä hän on tunnustanut.

Lisäää

kaksinkin.toinen on minun ja mieheni välinen, toinen pienen sukumme sisäinen.Ja on raskasta, varsinkin se ensimmäinen.

kaikki on enempi vähempi avointa. Tosin sukulaiset isän puolelta yrittävät salata milloin mitäkin. Esim. avioeroja. Miten sellaista voi salata???

Ja se kalvaa minua ja on tehnyt parisuhteestamme paskan. Kaikki pitävät meitä tosi onnellisena perheenä.

kuulosta enää miltään kun olen teidän juttuja lukenut...



Meidän suvun synkkä salaisuus on, että isäni äidin isä oli mustalainen :/ Eli minussa on 1/8 mustalaisen verta. En ole sitä sanonut edes miehelleni!

Sukumme on tosi sekava: on sisarpuolia ja kasvattilapsia, äitini ei tiedä oikeaa isäänsä jne. Osalla sukulaisista on mielenterveys- ja alko-ongelmia. Emme salaile asioita, mutta en jaksa esim. anopilleni selventää kaikkea.

Heikkona hetkenään joitain vuosia sitten veljeni kertoi minulle, että hänellä on avioton lapsi, poika, joka on nyt noin 15-vuotias. Veljeni maksaa hänestä elatukset, eli on tunnustanut lapsen. Vaimo ei asiasta tiedä, eikä veli aio kertoakaan. Veli on ollut 25 vuotta avioliitossa, josta ainoa lapsi on kuollut, eli liitto on nyt lapseton. Veli on nyt sairastunut syöpään. Olen aivan ulalla, miten pitäisi toimia. Jos veli kuolee, kuten todennäköistä nyt on, perunkirjoituksissa selviää tuon aviottoman lapsen olemassaolo. Se on takuulla surevalle leskelle hirveä paikka. En oikein pystyisi sairaalle veljelle asiasta puhumaan eli painostamaan häntä paljastamaan tilanne vaimolleen ennen kuolemaansa. Tilanne on sietämätön, kun sitä taas ajattelen. Usein työnnän sen vain pois mielestäni. Salaisuudet ovat syvältä. Toivon, etten olisi tätä koskaan kuullut.

Leskihän joutuu antamaan tuolle aviottomalle, tuntemattomalle pojalle puolet omaisuudestaan!

antamaan puolta omaisuudestaan, vaan leskellä on tasinko-oikeus niin, että omaisuus menee velkojen vähentämisen jälkeen puoliksi, jos se ei ole jo puoliksi. Homma menee niin, että koska lapsi on ollut olemassa, hän on isänsä siis korostan isänsä perijä, ja puolet omaisuudesta menee kuolleelle ja puolet elävälle lapselle. Koska lapsettomana kuolleen perillisen tilalle astuu parenteelissa hänen vanhempansa, jos lapsia ei ole, isänperinnöstä puolet menee elävälle lapselle ja toinen puoli leskelle. Teidän kannattaa olla hyvin tarkkoja perunkirjoituksia tehdessänne. Kyllä veljesi kannattaisi olla rehellinen. Se on ihan kauheaa leskelle, jos tuo lehtolapsi-asia tulee ilmi kuoleman jälkeen. Minun isäni tuttavaperheessä asia tuli yllätuksenä, leski kävi kusemassa miehensä haudalle ja söi kaksi vuotta masennuslääkkeitä. On kauheaa, kun ei voi kysyä miksi ja minkä takia ja selvittää asioita. Siinä voi mennä leskeltä mielenterveys miehen pelkuruuden takia. Kai leskellä nyt on oikeus raivota elävälle? Pitäähän sairaankin vastata teoistaan. Pöytä pitää puhdistaa ennen kuolemaa, sinuna minä tilaisin sen kirkonkirjanotteen ja antaisin leskelle, vaikka veljesi pelkääkin hänen reaktiotaan. Ihan hänen tunteitaan ajatellen ja sitä tilannetta, että sinä tiesit, mutta et kertonut. Sinä nimittäin joudut sitten veljesi kuoleman jälkeen myrskyn silmään,jos tiesit mutta salasit. Kyllä leskellä on oikeus tehdä surutyötä ja työstää vihaansa jo etukäteen.

Ajattelen asiaa. On hankalaa, kun en voi puhua kenellekään.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että leski saa koko omaisuuden hallintaansa ja perillinen saa perintönsä vasta lesken kuoleman jälkeen.

Tämä olisi tärkeää siksi, että moni omaisuudesta saattaa olla vaikeaa hallita yhdessä. Esim. kesämökki, autot, osakkeet ovat sellaisia, joissa tuntematon pakottaa myymään leskelle tärkeitä asioita, kun haluaa oman osuutensa rahana. Tai kesämökin jakaminen tuntemattoman kanssa voi olla vielä raskaampi vaihtoehto.

Tällainen testamentti on toisaalta perilliselle raskas, kun perintöveron joutuu maksamaan, vaikka omaisuutta ei ole saanut yhtään haltuunsa, mutta leski nähdään myös rasitteena ja perintövero on sitäkin kautta kohtuullisempi.

Lapsena äitini kertoi ikäisestäni serkustaan, joka oli adoptoitu ja jolle ei saanut sanoa sitä. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä serkku oli asian tiennyt ihan kaiken aikaa. Salaisuus oli siis vain kuviteltua...



MIeheni suvussa on myös adoptoitu, eikä kukaan tiedä, tietääkö hän asian vai ei. Siksi siitä ei puhuta. Tosin tämän adoptoidun "sisko" väitti, että hän tietää asian, mutta silti siitä ei puhuta.



Miehen isän puoleinen suku salailee asioita ja muutenkin siellä on aika karmeaa porukkaa, mutta luulevat kai keskenään, että pitävät perhesalaisuutta, me muu suku kyllä silti tiedämme kaiken.

...mutta niistä en viitsi kertoa ettei tule sanomista. suku aika laajalti tietää kaiken mutta ne on niitä asioita "joista kukaan ei tiedä vaikka kaikki tietävät".



meidänkin suvussa näitä luurankoja on. mulle selvisi lapsena että äitini on käynyt vieraissa ja tästä olen syntynyt minä. tai siitä en ole varma, onko varmaa että tämä vieras on isäni vai onko isäni isäni... menikö sekavaksi. no niin on tilannekkin.



lisäksi LUULEN että isälläni (siis isä jota olen aina pitänyt isänäni) on lehtolapsi/a. mummoni ja reilusti vanhempi siskoni tästä kerran puhuivat eivätkä tienneet että kuulen, kun kysyin asiasta vaikenivat kuin muurit. mutta tätä lasta/ lapsia isä ei ole tunnustanut koska on jo kuollut ja perunkirjoituksessa ei tullut ilmi.



ehkä joku päivä olen niin rohkea että puristan näitä tietoja äidiltä tai vanhemmilta sisaruksilta...

joutuu tasapainoilemaan äärilaidan mielipiteiden välillä