Palstan lapsettomat: miksi teillä ei (vielä) ole lapsia?

Mä en ole koskaan halunnut lasta, ei ole käynyt edes mielessä, ihan mahdoton ajatus mulle.

Ja ikää on nyt jo sen verran ettei enää mahdollista edes. Ja hetkeäkään en ole katunut, mulle tää on parasta elämää.

Enkä enää tässä iässä jaksa hankkiakaan, mies on eri osoitteessa ja itsellä kiireinen työ.

Mietin asiaa tietysti paljon kun ikää alkoi tulla, mutta en mitenkään voinut kuvitellakaan itseäni äidiksi. Olen niin tyytyväinen lapsettomana.

lapsettomat teette tällä palstalla? Tai miten olette joskus eksyneet tänne? Siis sellaiset, joilla ei ole aikomustakaan saada/tehdä lapsia?

jossain on varmaan ollu linkki tänne johonkin keskusteluun. Tää on vilkas palsta ja vähemmän täällä on vauvajuttuja kuin muita juttuja. Ja ainahan näillä keskustelupalstoilla saa välillä ymmyrkäisenä ihmetellä että millasia mielipiteitä ihmisillä onkaan...eli hauskaa ajanvietettä.

Olen 26-vuotta juuri täyttänyt nainen ja mieheni pari vuotta nuorempi, ollaan oltu vasta 2v yhdessä ja nautitaan Toisistamme

elämäntilanne (opiskelu+työ) ei mahdollistaisi, miesystävä on, mutta suhteemme ei ole sillä mallilla, että mietittäisiin lapsia.



Tuohon "mitä teet tällä palstalla" -kysymykseen, tämä on aktiivisin nettipalsta ja paljon keskusteluja, en lue moniakaan lapsiaiheisia ketjuja ja silti riittää kiinnostavia ketjuja. Vauvapalstalla on myös netin hauskimmat trolliketjut:)

Ja olen 18-vuotias, vaikka eipä tuolla nyt niin väliä. Tykkään täällä pyöriä, ja sitä paitsi ei täällä ole edes paljoa vauva- aiheisia aloituksia. Ei sillä, ettei ne kiinnoistaisi. :)



Vauvakuume kyllä on.

lapsen yritys suunniteilla n. 2v. päässä... mut ihan KAMALA vauvakuume jo nyt :).

Olen 26-vuotta juuri täyttänyt nainen ja mieheni pari vuotta nuorempi, ollaan oltu vasta 2v yhdessä ja nautitaan Toisistamme

Tää ei aluksi antanu kaikkia keskusteluja tähän, mutta meillä on hyvä ja onnellinen elämä näin. Mies opiskelee, minä töissä hoitoalalla vasta valmistuneena. Nautimme suuresti yhdessä olosta ja seikkailuista. Olemme kerran vuodessa kk toisella puolella maapalloa kiertelemässä ja tietty euroopanmatkoilla useamminkin. Mikä sen ihanampaa kuin nauttia yhdessä rakkaudesta auringonpaisteessa laguunisaarilla? :) se on elämää, ei mikään tylsä sateinen suomi, jossa punainen tupa ja peruna maa sekä 10 lasta roikkuu kimpussa. Ei kiinnosta sellainen arki. Meillä on paljon rakkaita sisaruksia, joiden kans vietetään pariskunnittain iltoja ja matkustelemme. Emme halua sitoutua lapsiin vielä. 5-vuotta mennään näin ja silloinkin olemme vasta kolmikymppisiä ja aivan täydellinen ikä alkaa miettimään perheen perustamista. Muutamilla ystävilläni on teininä tehtyjä lapsia ja ovat nyt sinkkuja, kyllä heidän vi*utus on tasan 1000, kun eivät pääse mukaan toteuttamaan haaveita. Joskus käydään ulkona, mutta lapsi sitop varsinkin yksinhuoltajia pidemmiltä matkoita kokonaan pois. Me ollaan vaan niin tyytyväisiä näin ja nautimme näistä nuoruuden hetkistä, kunnes se kolmikymmen pasahtaa eteen. Se tuo uusia haasteita ja ollaan suunniteltu joskus 1-2 lasta, ei enempää. Me oltais yhdestäkin onnellisia, sillä emme valita siitä, emmekä ahnehdi. Tää on vain yksi elämä ja joskus pienellä perheelläkin toteuttaisimme yhdessä seikkailuja ja unelmia ja kasvatamme lastamme erilaisiin kulttuureihin ja niihin tutustumisiin yms. Meille parisuhde ja rakkaus on niin tärkeetä. Sitä vartenhan suhteessa ollaan.

opiskelen. En ole tässä vaiheessa elämää edes ehtinyt lasta harkita. En voi kuvitellakaan itseäni äitinä, en varsinkaan yhtään nykyistä nuorempaa minääni. :D

Tuskin hankinkaan lapsia. Tai mistä sen tietää. Vastahan tässä alan pikkuhiljaa itsekin aikuistua, näkee sitten aikanaan. Ainakaan viiteen vuoteen tuskin tulee hinku.

En ole ikinä hetkeäkään tuntenut kaipuuta lapseen. Itse asiassa kun miettii, asia tuntuu hyvin kaukaiselta. Lapset eivät vain jotenkin... en koe niitä elämääni kuuluvaksi asiaksi. Olen jollain tapaa automaattisesti aina ajatellut yleisesti, että ihmiset tekee lapsia. Mutten lukenut itseäni koskaan niihin "kasvottomiin" ihmisiin. Vaikea selittää... Todella, mieleeni ei ole edes tavallaan juolahtanut, että minäkin voisin hankkia niitä yhtälailla kuin muutkin (joo joo ainakin yrittää siis).



Ehkäpä olen biologinen oikku, kuka tietää. Asiaa en siis ole yhtään pohtinut ja tehnyt mitään päätöstä missään vaiheessa.



Miten eksyin palstalle. Jonkun linkin kautta netissä surffatessa. Täältä saa joskus hyvät naurut. Ja miksei voisi lukea erilaisten ihmisten elämästä, vaikkei itse olisikaan samassa elämäntilanteessa?!

sitten kun/jos löydän sopivan puolison. En ole vielä löytänyt, enkä halua lasta yksin.

teon ja nyt kuopuksen kesken väikkäriprojektin. Se on vain elämää se. En todellakaan ole kokenut, että töiden takia tarvitsisi lasten tuloa estää. Ainahan sitä töitä on, jos sille linjalle lähtee.

Itse olen lapseton vielä siksi, että elämäntilanne ei vaan ole mahdollistanut lasta. Mies on jatkuvasti työnsä vuoksi pois kotoa, itselläni väitöskirja työn alla ja kiireinen työ. Aika kauan olemme eläneet tätä "sitkun"-elämää. Välillä pelottaa muuttuukohan tämä tilanne koskaan? Jos aikaa ei vain koskaan tätä enempää olekaan? Jos kiire ei koskaan helpotakaan?

oisko ollut otsikoissa se hyi v* mikä v* -ketju ja sitä tulin katsomaan :) . Sittemmin olen jäänyt koukkuun kun täällä on niin hulvattomia/aivottomia keskusteluja. Niin siis minulla ei ole lapsia.

Haluan sanoa tämän ihan vastapainoksi näille äitiyden ihannoijille: ei se välttämättä niin ihanaa ole. Jos teidän elämä on nyt ihanaa ja tuntuu siltä ettette ainakaan vielä lapsia kaipaa, niin älkää pilatko sitä ihanuutta hankkimalla lapsia siksi kun täällä joku mamma hehkuttaa oman äitiytensä ihanuutta.

Itse hankin lapsen liian nuorena, opiskelut kesken, ilman työkokemusta, naimattomana, miehen kanssa jota en rakastanut. Asiat ovat menneet niin että nyt olen tuomittu viettämään loppuelämäni kouluttamattomana, työttömänä, köyhänä, vastenmielisen miehen ahdistelemana tai jos hänet jättäisin niin yksin, asumaan paikassa jota vihaan, äitiyteen totaalisen katkeroituneena. En voi olla miettimättä, mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla ilman lapsen saamista.

No onpa surullista!

Mun kokemus äitiydestä on jotain ihan muuta! Mutta siitä olen tyytyväinen, että sain esikoiseni vasta 32-vuotiaana, nyt odotan kolmatta 35-vuotiaana. Olen niin paljon parempi äiti kuin olisin ollut 10 vuotta aikaisemmin.

Joku on tehnyt tutkimuksen noin 5 vuotta sitten, että jos vanhemmat odottaisivat aina vauvakuumetta, niin vain 25% nykyisistä lapsista syntyisi. Ei siihen lapsen tekemiseen suurta vauvakuumetta tarvitse, sitä varten on 9 kk:n odotusaika. Jos käy edes mielessä, että pitäisikö, niin minusta pitäisi.

Haluan sanoa tämän ihan vastapainoksi näille äitiyden ihannoijille: ei se välttämättä niin ihanaa ole. Jos teidän elämä on nyt ihanaa ja tuntuu siltä ettette ainakaan vielä lapsia kaipaa, niin älkää pilatko sitä ihanuutta hankkimalla lapsia siksi kun täällä joku mamma hehkuttaa oman äitiytensä ihanuutta.

Itse hankin lapsen liian nuorena, opiskelut kesken, ilman työkokemusta, naimattomana, miehen kanssa jota en rakastanut. Asiat ovat menneet niin että nyt olen tuomittu viettämään loppuelämäni kouluttamattomana, työttömänä, köyhänä, vastenmielisen miehen ahdistelemana tai jos hänet jättäisin niin yksin, asumaan paikassa jota vihaan, äitiyteen totaalisen katkeroituneena. En voi olla miettimättä, mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla ilman lapsen saamista.

Hurjan kuuloinen tarina :(

Parisuhde on älyttömän tärkeä asia perheen perustaksi, mutta jos kaikki ei mene niinkuin strömössä niin ei kannata heittää lusikkaa nurkkaan.

Moni on pystynyt nousemaan huonoistakin asemista, vastaavista kuin sinä ja saamaan tilalle kahdehdittavan hyvän elämän.

Neuvotteluvaraa? Eikö miehesi siis ole halunnut lapsia? Sori, mutta jotenkin tosi sekavat perustelut, haluaisin kuulla vähän tarkemmin :)

eikä vielä lapsia. Kolmeenkymppiin asti se oli ihan selvä asia, ettei niitä vielä siihen haluttu. Mulla ei ollut oikein duuniakaan ennen kuin täytin 29. Sitten kun sain töitä, en halunnut ihan heti alkaa vauvoja miettimään.

Nyt ajatus on, että ennen kuin täytän 33, aletaan kokeilla, tuleeko sitä vauvaa. Ennen sitä on yksi kunnon kaukomatka kalenterissa, matkustelu on ihanaa. Kyllähän sitä vauvankin kanssa voi sitten matkustaa, muttei tällaisia parin viikon omatoimiretkiä (tai no voi tietenkin, mutta siitä saattaisi olla loma kaukana...)

Kyllä me varmaan ennen kesää jätetään ehkäisy. Alkaahan se 33 olla jo ikä, missä nyt ei kauheasti enää ole neuvotteluvaraa.

Tämä on sopinut meille. Olisihan sitä toisinkin voinut elää, jos vahinko olisi käynyt.

Lupa lapsen tulla olisi ollut jo toista vuotta. Ehkä vielä joskus?



Luen av:tä, ja joskus kirjoittelen, koska täällä riittää menoa ja meininkiä. Joskus on opettavaisiakin ketjuja, enimmäkseen hämmästyttävää häröilyä... ;)

Viisi vuotta ollaan oltu naimisissa, mutta koskaan ei ole vauvakuume iskenyt. En usko, että koskaan tullaan jälkikasvua hankkimaan. Jos joskus tulen vahingossa raskaaksi, ei varmaankan tehtäisi aborttia, mutta tietoisesti ei tulla lapsia hankkimaan.



En muista miten olen tälle palstalle eksynyt, mutta näitä keskusteluja luen, kun täällä on vilkasta. Vauvakeskustelut ei kiinnosta, vaan kaikki muut.

Olipa ihmeellistä törmätä omaan vanhaan viestiini... 

Meillä olikin onni myötä, tapahtui juuri niin kuin hiljaksiin suunnittelimme. Jätimme ehkäisyn lopulta syksyllä -12, ja tärppi kävi toisesta yrityskierrosta. Vauva syntyi viime kesänä, olin 33-vuotias. 

Tämä oli juuri aika meille. Lapsensaanti hiljensi tietenkin meno- ja matkakalenteria, mutta vauva onkin vielä alle 1-vuotias. Kyllä meille saa toinenkin tulla, ehkä aikaisintaan ensi vuonna (olen silloin 35).

Kuunnelkaa omaa sisintänne tässäkin asiassa!

[quote author="Vierailija" time="04.03.2012 klo 00:09"]

eikä vielä lapsia. Kolmeenkymppiin asti se oli ihan selvä asia, ettei niitä vielä siihen haluttu. Mulla ei ollut oikein duuniakaan ennen kuin täytin 29. Sitten kun sain töitä, en halunnut ihan heti alkaa vauvoja miettimään.
Nyt ajatus on, että ennen kuin täytän 33, aletaan kokeilla, tuleeko sitä vauvaa. Ennen sitä on yksi kunnon kaukomatka kalenterissa, matkustelu on ihanaa. Kyllähän sitä vauvankin kanssa voi sitten matkustaa, muttei tällaisia parin viikon omatoimiretkiä (tai no voi tietenkin, mutta siitä saattaisi olla loma kaukana...)
Kyllä me varmaan ennen kesää jätetään ehkäisy. Alkaahan se 33 olla jo ikä, missä nyt ei kauheasti enää ole neuvotteluvaraa.
Tämä on sopinut meille. Olisihan sitä toisinkin voinut elää, jos vahinko olisi käynyt.

[/quote]