Palstan lapsettomat: miksi teillä ei (vielä) ole lapsia?

Kiire ei varmasti tule helpottamaan, aina on jotain. Jos tiedät että haluat äidiksi, ei sopivampaa aikaa tule. Kun olet tullut äidiksi, tulet huomaamaan, että ne asiat mitä mietit ovat kuintekin toissijaisia.

jotka odotatte, että olette suorittaneet tietyt koulutukset, parisuhteesta on nautittu jne... Siis naiset, jotka suunnittelee lapsia sitten, kun on jo 30 vuotta mittarissa. Kun ei se elämä mene aina suunnitellusti ja saattaa erota siitä ihanasta miehestä. Naisella on kuitenkin vain tiettyyn ikään asti mahdollisuus saada lapsia. En siis syyllistä kenenkään valintoja vaan mietin asiaa, että milloin on oikea aika lapsia hankkia...

jotka odotatte, että olette suorittaneet tietyt koulutukset, parisuhteesta on nautittu jne... Siis naiset, jotka suunnittelee lapsia sitten, kun on jo 30 vuotta mittarissa. Kun ei se elämä mene aina suunnitellusti ja saattaa erota siitä ihanasta miehestä. Naisella on kuitenkin vain tiettyyn ikään asti mahdollisuus saada lapsia. En siis syyllistä kenenkään valintoja vaan mietin asiaa, että milloin on oikea aika lapsia hankkia...

Eikä ole vaan vauvakuume iskenyt. Mies on ollut plakkarissa jo monen monta vuotta, tämä olis jopa sellainen, jonka kanssa ne lapset hankkisin. Elämäni rakkaus ja olisi hyvä isä. Mutta ei ole vauvakuumetta. En ole mikään vapaaehtoisesti lapsetonkaan, kun en ole mitään kielteistä päätöstä asian suhteen myöskään tehnyt.

Mutta en oikein nyt tiedä. Pitäiskö niitä lapsia ruveta nyt vääntämään, vaikkei oikein hotsita, siksi kun niitä kuuluu vaan tehdä ja ihan siltä varalta, ettei tuo mies jätä tai myöhemmin sitten kaduta...?

En tiedä.

eikä vielä lapsia. Kolmeenkymppiin asti se oli ihan selvä asia, ettei niitä vielä siihen haluttu. Mulla ei ollut oikein duuniakaan ennen kuin täytin 29. Sitten kun sain töitä, en halunnut ihan heti alkaa vauvoja miettimään.

Nyt ajatus on, että ennen kuin täytän 33, aletaan kokeilla, tuleeko sitä vauvaa. Ennen sitä on yksi kunnon kaukomatka kalenterissa, matkustelu on ihanaa. Kyllähän sitä vauvankin kanssa voi sitten matkustaa, muttei tällaisia parin viikon omatoimiretkiä (tai no voi tietenkin, mutta siitä saattaisi olla loma kaukana...)

Kyllä me varmaan ennen kesää jätetään ehkäisy. Alkaahan se 33 olla jo ikä, missä nyt ei kauheasti enää ole neuvotteluvaraa.

Tämä on sopinut meille. Olisihan sitä toisinkin voinut elää, jos vahinko olisi käynyt.

Olen 26-vuotta juuri täyttänyt nainen ja mieheni pari vuotta nuorempi, ollaan oltu vasta 2v yhdessä ja nautitaan Toisistamme

Tää ei aluksi antanu kaikkia keskusteluja tähän, mutta meillä on hyvä ja onnellinen elämä näin. Mies opiskelee, minä töissä hoitoalalla vasta valmistuneena. Nautimme suuresti yhdessä olosta ja seikkailuista. Olemme kerran vuodessa kk toisella puolella maapalloa kiertelemässä ja tietty euroopanmatkoilla useamminkin. Mikä sen ihanampaa kuin nauttia yhdessä rakkaudesta auringonpaisteessa laguunisaarilla? :) se on elämää, ei mikään tylsä sateinen suomi, jossa punainen tupa ja peruna maa sekä 10 lasta roikkuu kimpussa. Ei kiinnosta sellainen arki. Meillä on paljon rakkaita sisaruksia, joiden kans vietetään pariskunnittain iltoja ja matkustelemme. Emme halua sitoutua lapsiin vielä. 5-vuotta mennään näin ja silloinkin olemme vasta kolmikymppisiä ja aivan täydellinen ikä alkaa miettimään perheen perustamista. Muutamilla ystävilläni on teininä tehtyjä lapsia ja ovat nyt sinkkuja, kyllä heidän vi*utus on tasan 1000, kun eivät pääse mukaan toteuttamaan haaveita. Joskus käydään ulkona, mutta lapsi sitop varsinkin yksinhuoltajia pidemmiltä matkoita kokonaan pois. Me ollaan vaan niin tyytyväisiä näin ja nautimme näistä nuoruuden hetkistä, kunnes se kolmikymmen pasahtaa eteen. Se tuo uusia haasteita ja ollaan suunniteltu joskus 1-2 lasta, ei enempää. Me oltais yhdestäkin onnellisia, sillä emme valita siitä, emmekä ahnehdi. Tää on vain yksi elämä ja joskus pienellä perheelläkin toteuttaisimme yhdessä seikkailuja ja unelmia ja kasvatamme lastamme erilaisiin kulttuureihin ja niihin tutustumisiin yms. Meille parisuhde ja rakkaus on niin tärkeetä. Sitä vartenhan suhteessa ollaan.

no huhhuh, mikä asenne. Luuletko, ettei muilla naisilla ole kiireistä elämää ja työtä jne? Tottakai on, mutta yleensähän kun lapsi syntyy keskitytään siihen. Ne muut työt ovat sillä hetkellä aivan toisarvoisia. Sinulla ei tule olemaan koskaan lapsia tuolla asenteella. Sillä työthän eivät tekemällä lopu :D



.. mutta hedelmällisyys loppuu..

opiskelen. En ole tässä vaiheessa elämää edes ehtinyt lasta harkita. En voi kuvitellakaan itseäni äitinä, en varsinkaan yhtään nykyistä nuorempaa minääni. :D Tuskin hankinkaan lapsia. Tai mistä sen tietää. Vastahan tässä alan pikkuhiljaa itsekin aikuistua, näkee sitten aikanaan. Ainakaan viiteen vuoteen tuskin tulee hinku. En ole ikinä hetkeäkään tuntenut kaipuuta lapseen. Itse asiassa kun miettii, asia tuntuu hyvin kaukaiselta. Lapset eivät vain jotenkin... en koe niitä elämääni kuuluvaksi asiaksi. Olen jollain tapaa automaattisesti aina ajatellut yleisesti, että ihmiset tekee lapsia. Mutten lukenut itseäni koskaan niihin "kasvottomiin" ihmisiin. Vaikea selittää... Todella, mieleeni ei ole edes tavallaan juolahtanut, että minäkin voisin hankkia niitä yhtälailla kuin muutkin (joo joo ainakin yrittää siis). Ehkäpä olen biologinen oikku, kuka tietää. Asiaa en siis ole yhtään pohtinut ja tehnyt mitään päätöstä missään vaiheessa. Miten eksyin palstalle. Jonkun linkin kautta netissä surffatessa. Täältä saa joskus hyvät naurut. Ja miksei voisi lukea erilaisten ihmisten elämästä, vaikkei itse olisikaan samassa elämäntilanteessa?!

Oikeastaan vain ja ainoastaan, koska vähän niinkuin kuuluu enkä osannut tehdä varmaa päätöstä siihenkään suuntaan, etten ikinä ikinä halua lapsia. Pelkäsin että katuisin sitten kun on myöhäistä vaikkei vauvakuumetta koskaan tullutkaan.

No nyt mulla on lapsi, olen 35 v ja esikoinen sen 2 v. Hän on ihaninta mitä voin kuvitella, ja vähän harmittaa, miksen ryhtynyt tähän aikaisemmin. Miksei kukaan kertonut?? Tai no kai ne kertoi muttei sitä tajua ennen kuin kokee.

jotka odotatte, että olette suorittaneet tietyt koulutukset, parisuhteesta on nautittu jne... Siis naiset, jotka suunnittelee lapsia sitten, kun on jo 30 vuotta mittarissa. Kun ei se elämä mene aina suunnitellusti ja saattaa erota siitä ihanasta miehestä. Naisella on kuitenkin vain tiettyyn ikään asti mahdollisuus saada lapsia. En siis syyllistä kenenkään valintoja vaan mietin asiaa, että milloin on oikea aika lapsia hankkia...

Eikä ole vaan vauvakuume iskenyt. Mies on ollut plakkarissa jo monen monta vuotta, tämä olis jopa sellainen, jonka kanssa ne lapset hankkisin. Elämäni rakkaus ja olisi hyvä isä. Mutta ei ole vauvakuumetta. En ole mikään vapaaehtoisesti lapsetonkaan, kun en ole mitään kielteistä päätöstä asian suhteen myöskään tehnyt. Mutta en oikein nyt tiedä. Pitäiskö niitä lapsia ruveta nyt vääntämään, vaikkei oikein hotsita, siksi kun niitä kuuluu vaan tehdä ja ihan siltä varalta, ettei tuo mies jätä tai myöhemmin sitten kaduta...? En tiedä.

parikymppinen olen ja lapsi toiveissa, vielä ei ole tärpännyt :(



itsellä täällä kiinnostaa lukea raskaudesta ja sen tuomista muutoksista ihan sen takia, koska oma lapsi suunnitteilla.

tänä vuonna 30 ja vaikka elämäntilannekin on huonoin mahdollinen lapsen saamiselle niin pääsyy on se, etten lasta millään tavalla nyt halua enkä koe, että voisin sellaisesta huolehtia. Uskon, että jos mun on tarkoitus saada lapsia, niin saan niitä sitten vaikka nelivitosena (koska sekinhän on jossain luonnollisissa rajoissa kuitenkin). Asia olisi varmaan eri, jos en vain oikein osaisi päättää että tekiskö vai ei ja lapsen saaminen ei olisi mikään katastrofi, mutta nyt se olisi lähinnä sitä.

Paljon olen asiaa miettinyt tässä kolmenkympin lähestyessä, mutta en vain kykene näkemään itseäni raskaana, äitinä... Olen nähnyt painajaisiakin asiasta ja herätessäni en olisi paljon onnellisempi voinut olla, kun olen tajunnut sen olleen vain unta. Toki mä silti pelkään, että ENTÄ JOS joskus nelikymppisenä sitten iskee hirveä kriisi päälle, että olisin sittenkin halunnut.



Kuitenkaan en tällä hetkellä voisi kuvitellakaan, olisi ihan kamalaa tulla raskaaksi. Enkä mä lapsia vihaa tai mitään, mutta jotenkin vaan... En pysty kuvitella.



Tilanne on siinä mielessä hyvä, ettei mieskään lapsien perään hingu. Mä myös edelleen opiskelen ja pelkään silti olevani ihan väärällä alalla, mutta ei tuo opiskelu oleellinen tekijä tässä ole.



Ja tänne olen eksynyt ihan jonkun googlehaun kautta varmaan. Vaikka googlaisi mitä niin yleensä vauva.fi on tuloksissa ensimmäisten joukossa :D



Tämä on koukuttava palsta, mitään vauvakuumeeseen tai vauvojen miettimiseen liittyvää ei täällä pyörimiseen liity. En edes yleensä avaa mitään vauva-aloituksia. Suurin osahan täällä on ihan muita.

Ei sitä pysty ennakkoon tietämään onko onnellisempi vai onnettomampi elämä ilman lapsia. Se lapsi on pieni vain muutaman vuoden, se lapsikin lentää joskus pesästä. Sitten eläkeiässä saattaa mieli ollakkin muuttunut, jos puolisiso kuolla kupsahtaa ja kiireiset työtkin ovat loppuneet saattaa se lapsi kuitenkin tuoda elämään enemmän sisältöä kuin naapurien kyttääminen ja mallorcan auringossa makaaminen. Se vanhemmuus on mahtava seikkaulu, aina tapahtuu jotain uutta ja itsekkin kasvaa ihmisenä. Kyllä väitän että en työelämässä näiden muutaman vuoden aikana olisi näin paljoa oppinut itsestäni, lapset saavat tuntemaan kaikki ilon, surun, huolen ja kiukun ääripäät. Ja on mahtavaa kun saa kokea tämänkin edes kerran elämänsä aikana. Ehdin vielä elämässäni tekemään paljon muutakin, tämä on vain yksi vaihe. En kahdenkymmenen vuoden kuluttua muista mitä tapahtui töissä vuonna 2012...mutta muistan että silloin esikoinen aloitti esikoulun. Se millä lämmöllä minulle on tuntemattomien mummojen taholta tultu muistuttamaan siitä että nauttikaahan nyt elämästänne kun se aika on muistoissa sitä elämän kulta-aikaa näille henkilöille ollut. Se on sykähdyttänyt ja saanut itsenikin miettimään asiaa. Uskon että tämä elämänvaihe vaikka se raskastakin on välillä on juuri se valopilkku josta saan hymyn huulilleni myöhemmin.

Ja ihanaa elämää myös niille kaikille jotka jäävät syystä tai toisesta lapsettomiksi. Teitäkin tarvitaan. Toivottavasti lähipiiristänne löytyy lapsia joiden kanssa saatte jakaa ihania yhteisiä hetkiä.

Ihan rehellisesti, se on ainoa syy lapsettomuuteeni. Sitä en sitten tiedä että mistä se lapsettomuus johtuu. Lääkärit eivät toistaiseksi ole löytäneet vikaa. Siittiöt normaalit, ovuloin normaalisti. Hoidoilla saadaan aikaan hyvännäköisiä munasoluja joista hedelmöittyy normaali määrä. Alkioita on saatu aikaan, limakalvot on näyttäneet hyvältä. Mutta aina kun on alkio siirretty niin menkat alkaa 10 päivää sen jälkeen. Normaalisti kk kierto on normaali mutta alkion ollessa kohdussa menkat alkaa normaalia aiemmin.



Ehkäisy jätetty 24- vuotiaana, kohta tulee 30 täyteen.



Laitoin vastapainoksi näille, en halua lapsia- jutuilleM

että mies puuttuu. Kunnioitan yh-ystäviäni, mutta tuntuu etten itse jaksaisi koko odotus-vauva-taapero -rumbaa yksin. Tiedostan kyllä, että ero voi osua kenen tahansa kohdalle - nyt keskityn kuitenkin etsimään mahdollisimman "pätevää" isää. Ja olen vajaa 30v nainen.

Olemme vasta 24-vuotiaita, kummallakin on opiskelut kesken, asumme opiskelijakämpässä eikä taloutemme todellakaan kestäisi lapsen saamista. Vaikka en opiskelekaan mitään hyödytöntä hihhulialaa, olennpessimistinen tulevan työllistymisen suhteen. Lapsia ei tule ainakaan ennen kuin minulla tai kumppanilla on vakituinen työpaikka. Olemme seurustelleet alle kaksi vuotta ja tämä on ensimmäinen vakava suhteeni, joten haluan ainakin tässä vaiheessa vielä nauttia parisuhteesta ja kaksin olemisesta.



Jo lapsena ajattelin, etten halua tulla äidiksi. Lapset ovat minusta ärsyttäviä. Tiedän, että omaan lapseen suhtautuisi eri tavalla ja että mieli voi muuttua, mutta tällä hetkellä voin puhua vain tästä kokemuksesta. Monilla yksi peruste lastenhankinnalle on se, että he ovat aina pitäneet lapsista ja kokeneet äitiyden tehtäväkseen jo pienestä pitäen. Miksei samalla ajatuksella voisi puolustaa myös vastakkaista kantaa?



Geenini eivät ole jatkamisen arvoisia. Ihmislajin säilyminen ei ole minulle itseisarvo. Maapallo rullaisi radallaan, vaikka suomalaiset veronmaksajat loppuisivat. Viimeinen lähtijä sammuttakoon valot. Esimerkiksi eutanasiakeskustelun yhteydessä paasataan jatkuvasti, ettei ihmisellä ole oikeutta päättää toisen ihmisen elämästä. Miksi lisääntymällä on oikeus päättää toisen ihmisen elämästä? Mitä jos lapsenne eivät haluakaan elää? Aikaisemmin ei ollut ehkäisyä eivätkä ihmiset tienneet muustakaan, mutta nykyajan länsimaisen ihmisen lisääntyminen on silkkaa itsekkyyttä ja maapallon tuhoamista.



En usko lasten tuomaan automaattiseen vanhuudenturvaan. Vaikka kuinka rakastaisi lastaan, hänestä voi tulla huumehörhö tai väkivaltainen hullu. Lapset surmaavat omia vanhempiaan. Jotkut eivät pidä vanhempiinsa mitään yhteyttä. Kun katson omaa lähisukuani, huomaan että tyttäret huolehtivat vanhoista äideistään, eivät pojat. Mitä jos saan pelkkiä poikia, jotka hylkäävät minut laitokseen?

Lapsirakas kyllä mutta muuten ei missään tapauksessa.Jos kävisi ns. vahinko lähtisin lätkimään heti ja pitäisin lapsen yksin.

Nyt olemme kuitenkin saman katon alla vielä toistaiseksi,en ala/jaksa alkaa erittelemään miksi.

Mutta jos SEN miehen löydän sanon tuolle nykyselle hulttiolle "morjens" ja sitten ei muuta kun tervetuloa lapset:)

Siksi myöhemmin, että taloudellinen tilanteeni on tulevaisuudessa parempi. Toisaalta minulle sopisi sellainenkin tilanne, että tapaisin miehen jolla on valmiiksi lapsi.



En ole koskaan ajatellut synnyttää lapsia.

Olen halunnut tarjota mahdolliselle lapselleni ehjän perheen. Ensimmäinen aviomieheni oli kuitenkin niin tarvitseva, että tiesin, ettei hän olisi kestänyt pikkulasta samassa perheessä vaan olisi jättänyt meidät heti. Siksi siihen liittoon ei hankittu lapsia.



Toisessa liitossani oli alusta asti lapsi. Päätimme mieheni kanssa keskittyä häneen, koska hänellä oli ollut erittäin traumaattinen varhaislapsuus syistä, joihin emme pystyneet vaikuttamaan. Jätin siis omat lapset hankkimatta ja paneuduin toisen naisen synnyttämän lapsen kasvattamiseen.



Nyt en enää voi saada omia lapsia. En ole katunut ratkaisuani.

Olen 29 v ja lasta on nyt yritetty 2,5 vuotta.

itsekkyyttä vaan biologinen tarve. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että paasataan kuinka lasten hankkiminen " se vasta itsekästä onkin". Kaikki eläinlajit lisääntyvät hedelmällisessä iässä, niin myös ihminen. Se on luonnollista.