Palstan lapsettomat: miksi teillä ei (vielä) ole lapsia?

itsekkyyttä vaan biologinen tarve. En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että paasataan kuinka lasten hankkiminen " se vasta itsekästä onkin". Kaikki eläinlajit lisääntyvät hedelmällisessä iässä, niin myös ihminen. Se on luonnollista.

Mutta ei kai luonnollisuus tai biologisuus ole yksistään oikeutus toiminnalle? Luonnossa tapahtuu myös niin, että emo surmaa ja syö jälkeläisensä, jos sillä ei ole resursseja huolehtia niistä. Tämä on ihan luonnollista ja hyödyksi lajin säilymiselle, jotta emo voisi paremmassa tilanteessa hankkia uudet poikaset ja huolehtia niistä. Muistelen lukeneeni, että myös metsästäjä-keräilijäihminen olisi voinut toimia näin.

32

Ehkäisy jätetty pari vuotta sitten. Varsinkin nyt tuntuu siltä, että kaikki saa vauvoja koko ajan, surettaa vähäsen.

Opiskelut on kesken, työkuviot hieman levällään. Jos mulla olis kunnollinen mies niin haluaisin lapsen/lapsia...

ja haluamme nauttia toisistamme vielä muutaman vuoden. Vauva-arkeen ehtii myöhemminkin, sillä ikää vasta 22v.

Miestä etsiskellessä.. Vauvakuumetta kyllä on, jotenka sen takia varmaan joskus tälle palstalle tieni löysin.

En ole löytänyt miestä, olen ollut sinkku oikeastaan "aina". Ei tosin ole ollut vauvakuumettakaan ja olen ihan sinut sen asian kanssa, ettei minusta koskaan tule äitiä. Vaikka tapaisin elämäni miehen tänään, en enää ryhtyisi yrittämään lasta tämän ikäisenä.

joten en sitä ole tavoitellut. Mulle itsestään selvä juttu. Ikää 40, ja tiesin jo 12-vuotiaana, että en halua naimisiin tai lapsia.



Ei tää mikään iso juttu ole, ikinä ei ole tullut mieleen mikään muu vaihtoehto.



Luen tätä palstaa, koska täällä on parhaat provot ja nasevimmat mielipiteet.

Olen 20, toisen asteen koulutus kesken. Mies työtön. Heti kun valmistun ja saan vakiduunin, niin ekäisy jää :D

Voisiko siis olla kyse kiinnittymisongelmasta? Epäilen itselläni samaa, mutta en tiedä voiko siihen mitenkään vaikuttaa?

Voisiko siis olla kyse kiinnittymisongelmasta? Epäilen itselläni samaa, mutta en tiedä voiko siihen mitenkään vaikuttaa?

tarkoitettu siis viestille nro 30.

Ajattelin täsmälleen samoin sinun iässäsi! Oli hyvä ja monivuotinen parisuhdekin mutta yhtään en kaivannut lapsia eikä mieskään. Harrastimme paljon ja matkustelimme. Erosimme kuitenkin vuosien jälkeen kun mies lähti toisen naisen matkaan.



Myöhemmin menetin äkisti molemmat vanhempani ja se sai minut ajattelemaan toisin. Halusin perheen. Silloin ajauduin jostain linkistä vauva.palstalle. Tapasin uuden miehen, joka oli jo isä kahdelle lapselle.



Tulin raskaaksi yli 40-kymppisenä, synnytin kuolleen lapsen. Mies ei halunnut enää lasta, otin eron. Yritin yksin IVF-hoitoja neljä kertaa. Ei lasta.



Yritän sopeutua. Vaikeaa on.

ikää on vielä suhteellisen vähän, korkeakouluopiskelut kesken ja asunto pieni opiskelijakämppä, haluan tarjota lapselleni mahdollisimman hyvät oltavat joten odotetaan vielä muutama vuosi.

Tajusin jo 15-vuotiaana, etten ikinä halua lapsia. Elämä on ihan hyvää ilman lapsiakin. Päätökseni ei ole kaduttanut.

Koska manetin kohtuni ja munasarjani syövän takia.

Olen 37vee.

Ja todennäköisesti ei myöskään ehdi tulla kun ikäni on jo 39. Ja täällä av:lla roikun sen takia kun täällä keskustellaan paljon muustakin kun lapsista ja keskustelut ovat usein aika hulvattomia eli hyvää ajanvietettä. :)

eksyy tänne?. Itse löysin tämän palstan vasta , kun odotin vauvaani viimeisilläni ja olin jo pakotettu sairaslomalle kotiin lepäämään. En edes silloin ajatellut tulevani tälläiselle pastalle, kun meillä oli lapsettomuus ajankohtainen.



Nykyään käyn harvemmin ja huomaan keskustelun tason hiipuneen alemmas mitä oli silloin kun itse aloitin.



Mutta teille, jotka mietitte ensin työkuvioita ja sitten vasta lasta niin teillä on vääristynyt ajatus siitä miten lapsi mahtuu teidän kuvioihin. Uraihmiset tuppaavat lapsensa heti 10 kk iässä tarhaan, kun on kiire tehdä uraa. Itse tiedän lapsen, joka aloittaa tarhan 10 kk iässä, kun vanhemmilla ei ole malttia jäädä kotiin.

Kyllä siinä pitää miettiä tärkeysjärjestystä ja malttaa olla pienen kanssa kotona ja myös kannattaa keskustella puolison kanssa minkälaista se elämä on pienen kanssa. Raskasta se on, mutta niin se on kaikille ja pitää osata rauhoittua aloilleen, jotta lapsellakin on turvallinen lähtökohta elämälle. Kiire siis pois

Haluan sanoa tämän ihan vastapainoksi näille äitiyden ihannoijille: ei se välttämättä niin ihanaa ole. Jos teidän elämä on nyt ihanaa ja tuntuu siltä ettette ainakaan vielä lapsia kaipaa, niin älkää pilatko sitä ihanuutta hankkimalla lapsia siksi kun täällä joku mamma hehkuttaa oman äitiytensä ihanuutta.



Itse hankin lapsen liian nuorena, opiskelut kesken, ilman työkokemusta, naimattomana, miehen kanssa jota en rakastanut. Asiat ovat menneet niin että nyt olen tuomittu viettämään loppuelämäni kouluttamattomana, työttömänä, köyhänä, vastenmielisen miehen ahdistelemana tai jos hänet jättäisin niin yksin, asumaan paikassa jota vihaan, äitiyteen totaalisen katkeroituneena. En voi olla miettimättä, mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla ilman lapsen saamista.

Yritystä on takana alkuvuodesta 2008 alkaen, koskaan en ole tullut raskaaksi. Olen palstaillut kohta varmaan kymmenen vuotta, sillä toivoin lasta jo monta vuotta ennen kuin mies oli valmis yrittämään.



Välillä, kun asia on ollut erityisen kipeä, olen pitänyt pitkiäkin taukoja tästä palstasta. Nyt olen taas tänne ajautunut, ilmeisesti IVF-hoitojen aiheuttaman, uudelleen heränneen toivon "ansiosta". Ensimmäinen IVF-kierros oli kuitenkin tulokseton, joten voi olla, ettei haaveeni koskaan toteudu.



Ap:lle sanoisin, ettei elämäntilanteen saa liikaa antaa sanella perheen perustamista. Jos teillä kuitenkin molemmilla on työ, asianne ovat jo huomattavasti paremmin kuin monella. Näihin lapsettomuusasioihinkin saattaa joutua törmäämään, joten turha lykätä yrittämisen aloittamista. Itse kuvittelin, että minusta tulisi nuori äiti... ja nyt olen jo 30 v. Jos aloittaisin yrittämisen vasta nyt ja kaikki menisi samoin kuin se on tapahtunut, olisin vielä 35-vuotiaana lapseton.

Itse olen lapseton vielä siksi, että elämäntilanne ei vaan ole mahdollistanut lasta. Mies on jatkuvasti työnsä vuoksi pois kotoa, itselläni väitöskirja työn alla ja kiireinen työ. Aika kauan olemme eläneet tätä "sitkun"-elämää.

Välillä pelottaa muuttuukohan tämä tilanne koskaan? Jos aikaa ei vain koskaan tätä enempää olekaan? Jos kiire ei koskaan helpotakaan?

Oma mielipiteeni on, ettei se kiire koskaan helpota. Ihmiset osaavat hyvin käyttää kaiken liikenevän ajan työhön, harrastuksiin tai huvitteluun. Jos lapsia haluaa, pitää vain luottaa, että lasten tarvitsema aika löytyy. Oman kokemuksen mukaan (neljä lasta) sitä aikaa löytyy kahden tutkijan perheessäkin, jossa molemmat vanhemmat tekevät väitöskirjaa.

varmaan saan kuraa niskaan, mutta mulla ei ole lapsia koska en vaan tykkää lapsista. En siis koskaan niitä aio tehdäkään, vaikka muuten on puitteet siihen valmiina. Onneks miehenikään ei halua lapsia.



Ja palstalle eksyin jostain huumorijutusta ja jäin koukkuun, on ensinnäkin niin vilkas palsta ettei toista olekaan ja ihan hämmästyttäviä keskusteluja välillä :)