Miksen saisi olla täydellinen kotirouva jos haluan? :)

menee yhteiskunnan varoista lasten päivähoitomaksuihin.

Mahtaa tulla kotiin jäävät lapset mammoineen paljon edullisemmaksi!

Ottaako se jotakin kovastikin päähän, jos hoitaa lapset kotona??? =O

....äippä, että tarvitsee pari korkeakoulututkintoa kotona makaamiseen ja lasten pukemiseen.

Että on OK oleilla kotona miehen rahoilla? En tajua. Tässä maassa on sen verran tuore naisten äänioikeus ja itsemääräämisoikeus, että kannustaisin mieluummin esimerkilläni tyttäreni vaikkapa presidentiksi, jos päätä riittää. Huokaus.



Toivon, että kerrotte tyttärillenne - huolimatta omasta käytännön esimerkistänne - että lasikattoja ei oikeasti ole.

siivoa, tee ruokaa ja hoida lapset aikuisiksi. Ikävää, jos sitten 50-vuotiaana rupeaa kaduttamaan, kun lapset muuttavat omilleen ja ainoa hoidettava on se aikuinen mies. Itse en uskaltautuisi jättäytyä työelämän ulkopuolelle vapaaehtoisesti, miehen elätettäväksi, ilman omaa rahaa.



Toki mies on onnellinen, kun kotona ei mitään kotitöihin liittyvää tarvitse tehdä, kun vaimo hoitaa asiat. Miehenhän ei tarvitse lasten viemisiä ja hakemisiakaan hoitaa, siksihän vaimo on kotona. Ajatuksena voisin minäkin suostua siihen, että mies jäisi kotiin ja hoitaisi kotityöt, kävisi ruokakaupassa, hoitaisi lapset, lasten harrastamiset, kuljetukset ja muut asiat.(Oikeesti en kyllä kestäisi sellaista elämää..) Itse kävisin töissä ja harrastaisin ja viettäisin sitten "laatuaikaa" perheen kanssa. Mutta kylläpä muuten kuullostaa kammottavalta itsekkäältä elämäntyyliltä sen duunissakäyvän osalta, tässä kun asiaa kirjoittaa.



No, olen tyytyväinen meidän valintaan, eli että kummallakin on duuninsa, joissa tosin viihdytään, lapsia hoidetaan molemmat ja kotityöt menee siinä muun elämän ohella.

siivoa, tee ruokaa ja hoida lapset aikuisiksi. Ikävää, jos sitten 50-vuotiaana rupeaa kaduttamaan, kun lapset muuttavat omilleen ja ainoa hoidettava on se aikuinen mies. Itse en uskaltautuisi jättäytyä työelämän ulkopuolelle vapaaehtoisesti, miehen elätettäväksi, ilman omaa rahaa.

Toki mies on onnellinen, kun kotona ei mitään kotitöihin liittyvää tarvitse tehdä, kun vaimo hoitaa asiat. Miehenhän ei tarvitse lasten viemisiä ja hakemisiakaan hoitaa, siksihän vaimo on kotona. Ajatuksena voisin minäkin suostua siihen, että mies jäisi kotiin ja hoitaisi kotityöt, kävisi ruokakaupassa, hoitaisi lapset, lasten harrastamiset, kuljetukset ja muut asiat.(Oikeesti en kyllä kestäisi sellaista elämää..) Itse kävisin töissä ja harrastaisin ja viettäisin sitten "laatuaikaa" perheen kanssa. Mutta kylläpä muuten kuullostaa kammottavalta itsekkäältä elämäntyyliltä sen duunissakäyvän osalta, tässä kun asiaa kirjoittaa.

No, olen tyytyväinen meidän valintaan, eli että kummallakin on duuninsa, joissa tosin viihdytään, lapsia hoidetaan molemmat ja kotityöt menee siinä muun elämän ohella.

Mielestäni se, joka elättää työllään koko perheen, ei todellakaan ole itsekäs. Ehkä se kotona oleva sitten on?

Sehän tekee sitä duunia, mitä ilmeisesti haluaa ja saa keskittyä siihen täysillä (kun siis tienaa niin hyvin että perhe elää mukavasti yhdellä liksalla).



Kotona ei sitten tarvitse laittaa tikkua ristiin kotiasioiden eteen, kunhan rahoittaa elämisen.



Tuossa kirjoittaessani mietin, josko siis itse ns. saisin keskittyä työhöni ilman että aina kiire hakemaan lasta hoidosta ja huolta koululaisten iltapäivistä, poissaoloja sairaiden lasten vuoksi, kiirettä kauppaan ja ruokaa tekemään jne. Tekisin siis täysillä töitä, tienaisin, elelisin herrana kotona ja joku toinen pesisi pyykkini, siivoisi kotini, tekisi ruoat, hoitasi sen kaiken muun. No, minä näen sen kovin itsekkäänä työnjakona. Ja vielä kun se toinen olisi aviopuolisoni, jonka kanssa ns. olisin tasavertaisessa suhteessa. No, kaikista meistä ei ole kotirouviksi, jonkun toisen rahoilla elelemään.

Korkea koulutus hankittu ja todettu ettei työelämä ole minua varten. Olen kotona, pidän kodin kunnossa, laitan ruokaa, pyykkään ja siivoan. Mikä varmaan pahinta, pidän siitä! Mikään ei ole kivempaa kuin se, kun mies tulee töistä siistiin kotiin ja huolella laitetun ruoan ääreen. Miksi monet luulevat ettei mies arvosta naisen panosta kotiin vaan pitää sitä itsestäänselvyytenä. Meillä mies ainakin aina on kovin kiitollisen oloinen, eikä meillä tarvitse riidellä kotitöissä enkä minä pala loppuu kun ei tarvitse lentää paikasta toiseen. Toki toisen tuloilla eläminen vaatii luopumista jostakin, mutta jotain saa myös tilalle.

täydellistä ihmistä ole olemassakaan.

Minä olen kyllä yrittänyt työelämässä oloa. Se on päätynyt kahdella eri alalla työuupumukseen. (amk-tutkinto ja maist. tutkinto)



Nyt olen osa-aikatyössä koulutustani vastaamattomissa hommissa. Liian alhainenkaan vaatimustaso ei näytä olevan hyvä.



Mies tienaisi molempien edestä, eikä palkkani päätä huimaa. Työmotivaatio on nolla.



Ei vain ole lapsia tekosyyksi.

Minä olen kyllä yrittänyt työelämässä oloa. Se on päätynyt kahdella eri alalla työuupumukseen. (amk-tutkinto ja maist. tutkinto)

Nyt olen osa-aikatyössä koulutustani vastaamattomissa hommissa. Liian alhainenkaan vaatimustaso ei näytä olevan hyvä.

Mies tienaisi molempien edestä, eikä palkkani päätä huimaa. Työmotivaatio on nolla.

Ei vain ole lapsia tekosyyksi.

Minulla on korkeakoulututkinto ja vuosien kokemus työelämästä. Jäin kotiin kun saimme lapsia ja viihdyin pidempään kuin etukäteen ajattelin. Nyt voisin palata töihin kun lapset on koululaisia, mutta se ei ole välttämätöntä. Meidän taloudellinen tilanne ei siitä muuttuisi, stressi ja kiire sen sijaan kasvaisi.



Elämme miehen tuloilla sekä pääomatuloilla. Kovat on paineet Suomessa siihen että jokaisen pitää elättää itsensä omilla ansiotuloilla. Että kotona ei voi muuta kuin tyhmentyä. Kotona voi olla niin monella tavalla ja se on ihan itsestä kiinni millaiseksi elämänsä tekee. Ei se palkkatyökään nyt aina niin motivoivaa ole, vaikka on siinäkin omat hyvät puolensa. Taloudellinen itsenäisyys, ihmissuhteet, päivärytmi jne.



Huomaan että nyt kun kaverit on 40+ niin aika monet alkavat pohtia että voishan sitä elämässään muutakin tehdä kuin kiiruhtaa paikasta toiseen.

Minä olen kyllä yrittänyt työelämässä oloa. Se on päätynyt kahdella eri alalla työuupumukseen. (amk-tutkinto ja maist. tutkinto)

Nyt olen osa-aikatyössä koulutustani vastaamattomissa hommissa. Liian alhainenkaan vaatimustaso ei näytä olevan hyvä.

Mies tienaisi molempien edestä, eikä palkkani päätä huimaa. Työmotivaatio on nolla.

Ei vain ole lapsia tekosyyksi.

Eikä meillä ole lapsia. Olen reilu 30-v. maisteri. Hoidan kodin ja lopun ajan urheilen, luen, sisustan ja teen vapaaehtoistyötä. Että ilman lapsiakin voi olla kotona:)

Toivottavasti ei mene aloittajan (minun) ja muiden viestit sekaisin. Joku vaan kommentoi vähän ristiin aloitustekstiä ja jonkun muun kommenttia, eivät siis olleet samoja tapauksia.

Minä en ainakaan koe huonoa omaatuntoa koulutuksestani, sillä oikeasti halusin sitä alaa opiskella (lääketiedettä) ja työskentelinkin joitakin vuosia mutta totesin ettei ole minua varten. En ole kovin asiakaspalveluhenkinen, joten moni teistä varmaan kiittäisi ettei törmää minuun vastaanotolla. :) Tutkijan uraa voisin harkitakin, mutta siinäkin on omat paineensa.

Minä en kylläkään koe, että elämäni olisi merkityksellistä vain kun tuottaisin jotain jollekin. Siis ett näkyisin jotenkin bruttokansantuotteessa.

Kertokaapa muuten mitä eroa mahtaa olla siinä jos perheessä tienataan summa x, tai että sama summa on tienattu kahdella palkalla y+z? Ok, verotus vaikuttaa, mutta en tajua miten riistän teidän kenenkään verorahojanne. Eikö sekin sitten ole koulutuksen hukkaan heittämistä että joka vuosi maistereita ja tohtoreita valmistuu työttömiksi?

ap

Sitä paitsi lääkäreitä ei juuri ole työttämänä, sen sijaan lääkäripulaa on... Oletko siis valmis lääkäri?

Nimittäin olen itsekin lääkäri, olin monta vuotta kotona lasten ollessa pieniä. Sitten palasin työelämään, erikoistuin mielekkäälle alalle ja nautin työstäni. Nyt kun lapset ovat isompia, turhautuisin tosiaankin kotona, vaikka kuin vapaaehtoistyötä tekisi. Eikä kyse ole siitäkään, että tuotan, vaan omat tulot tuovat sellaista itsenäisyyttä, jota kaipaan - kotona ollessani minua kyllä häiritsi se, että olin miehestäni riippuvainen, vaikka se olikin lasten parhaaksi varmasti.

Jokaisen kannattaa kuunnella sydäntään. Kysyä itseltään ne kysymykset, joihin tahtoo vastaukset. Mitä MINÄ oikeasti haluan tehdä omassa elämässäni? Ja mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni tuon tilanteen? Mistä olen valmis luopumaan? Ja olenko valmis kestämään muiden arvostelun? Joku toinen saattaa aidosti tulla onnelliseksi tekemällä uraa ja palkkatyötä ja se riittääkin hänelle elämän pääsisällöksi, minä itse en vain ole sellainen koskaan ollut.



Minä haluan vain olla onnellinen ja elää elämäni tehden sellaisia asioita jotka lisäävät onnellisuuttani; haluan että lähelläni olevat ihmiset ovat onnellisia, haluan että perheelläni on aikaa olla yhdessä ja tehdä yhdessä asioita arkena ja sunnuntaina, haluan saada elämääni tarkoituksen näiden asioiden avulla.



Saavuttaakseni tuon kaiken, olen tietoisesti jättäytynyt työelämästä vaikka korkeakoulutettu olenkin. En vain nähnyt sellaista elämää, jossa vanhemmat raahaavat umpistressaantuneina ja -väsyneinä lapsiaan hoitopaikkoihin aamuvarhaisella ja hakevat pois jo pimeän laskeuduttua, mielekkäänä. Suurempaa taloudellista merkitystä työpanoksellani ei oikeastaan ole edes ollut, kaikki oleellinen saadaan näillä miehenkin tuloilla hankittua pienen suunnitelmallisuuden avulla. Ja miten paljon parempaa ja antoisampaa perhe-elämämme on ollutkaan! Suosittelen, todella.

Sehän tekee sitä duunia, mitä ilmeisesti haluaa ja saa keskittyä siihen täysillä (kun siis tienaa niin hyvin että perhe elää mukavasti yhdellä liksalla).

Kotona ei sitten tarvitse laittaa tikkua ristiin kotiasioiden eteen, kunhan rahoittaa elämisen.

Tuossa kirjoittaessani mietin, josko siis itse ns. saisin keskittyä työhöni ilman että aina kiire hakemaan lasta hoidosta ja huolta koululaisten iltapäivistä, poissaoloja sairaiden lasten vuoksi, kiirettä kauppaan ja ruokaa tekemään jne. Tekisin siis täysillä töitä, tienaisin, elelisin herrana kotona ja joku toinen pesisi pyykkini, siivoisi kotini, tekisi ruoat, hoitasi sen kaiken muun. No, minä näen sen kovin itsekkäänä työnjakona. Ja vielä kun se toinen olisi aviopuolisoni, jonka kanssa ns. olisin tasavertaisessa suhteessa. No, kaikista meistä ei ole kotirouviksi, jonkun toisen rahoilla elelemään.

työnteko ei aina ole ressaavaa, ahdistavaa ja ikuista kilpailua tai kiipeämistä, se on usein myös mielekästä, kivaa ja inspiroivaa.

Toivoisin että mitä valintoja teettekin, olisitte aidosti myös sitä mieltä että sama tilanne on ok toisinkinpäin eli mies kotona ja tekee kaiken tuon. Muussa tapauksessa huolet mallista omille tyttärille - ja pojille - ovat aiheellisia.

kotiäiti, joka ei ole tyhmä eikä laiska, vaan tekee "työkseen" juuri sitä, mitä haluaakin. Onneksi se on korkeasti koulutetun miehen ansioista mahdollista ja mieskin on tyytyväinen.



Tyhmentyä ei tässä kerkeä, kun on tarpeeksi aikaa lukea ja kehittää itseään! Ja nauttia rauhallisesta elämästä.

että koetko tosiaan että yh-äitien tukeminen on valtiolle "huonoa"/turhaa rahanmenoa?

t. yh-äiti joka vietti kotirouva-elämää kunnes mies muuttui väkivaltaiseksi ja oli pakko lähteä lapsen kanssa

Jos sitä nyt tuleekin opiskelleeksi yliopistossa ja jäätyä sitten kotiin, niin on sitä varmaan huonompaakin rahaa mennyt hukkaan tässä yhteiskunnassa. On yh-äitien toimeentulomaksut, elarit valtiolta, kun exä ei maksa, alkoholistimiehen "työttömyyskorvaukset" jne.

Siis te kaikki kotirouvat: tunnutte jokainen kirjoittavan, että miehenne on tyytyväinen, kun hoidatte kodin. Haloo, kukapa mies ei olisi tyytyväinen, jos ei itse tarvitsisi mitään kotona tehdä. Minunkin mieheni olisi kovin onnellinen, kun tekisin kaiken, eikä hänen tarvitsisi tehdä mitään (siivota, hoitaa pyykkipuolta, ruoka-asioita, lasten vientejä/kuskauksia). Mielestäni se vain on meidän vanhempien yhteinen juttu, tämä meidän koti ja perhe ja molemmat kantavat siitä vastuunsa sekä taloudellisesti että muutenkin.

vaan hän on päiväkodissa. Onko lapsella siis psyykkisiä oireita? Miksiköhän?

toivon sun KOKO PERHEELLE sairautta ja surua niin ehkä sinäkin oppisit "arvostamaan" muidenkin elämää.

sairautta jne. Taidat itse olla hyvin sairas.

t. uraäiti