Miksen saisi olla täydellinen kotirouva jos haluan? :)

kun lapsia alettiin tehdä. En vielä silloin tiennyt, että olisin näin suuri kotiäitiyden kannattaja!



Katsos mieli muuttuu, sitä vanhetessaan viisastuu.

Mistä löydät työpaikan, johon vain mennään?

Suomessa on akateemisia työttömiä, jotka kehittävät ammattitaitoaan jatkuvasti eivätkä silti noin vain "mene töihin".

Ei ole monta vuotta kotona lusmuillut henkilö kovin kovassa kurssissa työmarkkinoilla vanhentuneine tutkintoineen...

Niin enpä ole koskaan kokenut tarvitsevani työtä niitä varten. Luen paljon, käyn kirjastoissa ja erilaisilla luennoilla, monet harrasteeni ovat yleissivistäviä. Tunnen että saan "älyllistä haastetta" aina kun sitä haluan. Ilman työhön liittyvää stressiä, suorituspaineita ja väsymystä.

En ole joustamaton, tietysti menen töihin jos tilanne tulee sitä vaatimaan (esim. miehen sairastuminen tai kuolema) mutten aio elää koko elämääni peläten tulevaa. Olen iloinen että tämä systeemi toimii, enkä ymmärrä miksi niin moni ottaa tämän henk.koht. loukkauksena.

ap

Ja hyvä se on olla ammatti tai useampiakin valmiina siinä vaiheessa, kun lapset ovat isoja ja tulee (jos tulee) aika taas työnteolle.

Jos osaisit lukea, tietäisit jo että lapseni on päiväkodissa KUNTOUTUKSEN vuoksi. :) Voi hyvä tavaton kun on vaikeaa se lukemisen ymmärtäminen..! Neurologisia vammoja ei paranneta kotona, päiväkodissa on ammattilaiset ja erityisryhmän apu sitä varten. Päiväkodin toive oli, että lapsi olisi PUOLIPÄIVÄISENÄ useamman päivän viikosta.



t. "vain yhden lapsen äiti"

...hohhoijaa, onneksi valtaosa naisista ei ajattele noin. Sillä te kotonamakaajat ette todellakaan tuota mitään, viette vaan yhteisestä pussista. Kannattaako siitä nyt olla ylpeä?



Ja turha ynistä, että "kasvatetaan veronmaksajia", totuus on, että omana elinaikananne ette tuota mitään. Olette hyödyttömiä, etteä edes tuota omaa ylläpitoanne.



Jos olisin kotirouva, olisin kyllä aika hissuksiin enkä koilottaisi mammapalstalla....

Jos on niin valikoiva, että VAIN oman alan työ kelpaa, täytyy olla tietty (hieno tietysti!) nimike tai firma tai työajat tai työetuudet tai palkka tai mitä vain pitää olla jotain erityistä, niin sitten takuulla on vaikeaa "löytää työtä". Mutta silloin onkin kyse nirsoilusta, ei työn löytymättömyydestä.



Mutta jos muukin kelpaa, niin takuulla löytyy.

Koita jaksaa työssäsi! Ajattele, miten HYÖDYLLINEN juuri SINÄ olet yhteiskunnalle, niin ehkä se antaa uutta puhtia työntekoon.

jotakin, niin ymmärtäisit, että myös psyykkisesti oirehtivia lapsia KUNTOUTUTETAAN.

Jos osaisit lukea, tietäisit jo että lapseni on päiväkodissa KUNTOUTUKSEN vuoksi. :) Voi hyvä tavaton kun on vaikeaa se lukemisen ymmärtäminen..! Neurologisia vammoja ei paranneta kotona, päiväkodissa on ammattilaiset ja erityisryhmän apu sitä varten. Päiväkodin toive oli, että lapsi olisi PUOLIPÄIVÄISENÄ useamman päivän viikosta.

t. "vain yhden lapsen äiti"

aktiivisesti mm. erilaisessa vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystoiminnassa. Tähän ei olisi itselläni aikaa eikä jaksamista, jos olisin entisissä töissäni + vielä haluaisin lisäksi olla lapsille iltaisin läsnä. Nyt tämä on mahdollista, ja koen kyllä tekeväni arvokasta työtä (VAIKKA, periaatteessahan tämä kai ei tuottavaa olekaan). Olen kyllä välillä tehnyt satunnaista työkeikkaakin, sillä kääntäjän ammatissa se onnistuu hyvin.



Viihdyn "kotirouvana", ja koko perhe on järjestelyyn tyytyväinen.

Jos sitä nyt tuleekin opiskelleeksi yliopistossa ja jäätyä sitten kotiin, niin on sitä varmaan huonompaakin rahaa mennyt hukkaan tässä yhteiskunnassa. On yh-äitien toimeentulomaksut, elarit valtiolta, kun exä ei maksa, alkoholistimiehen "työttömyyskorvaukset" jne.



Ja sitä paitsi se, että olen koulutusmyönteinen, niin helpottaa kyllä ainakin meidän lasten opettajia. Annan sen verran paljon "tukiopetusta" kotona, ettei meidän lapset ainakaan vie koululla annettavia tukiopetustunteja niiden lapsilta, joiden vanhemmat eivät viitsi edes tarkistaa läksyjä...



t. eräs ketjuun vastanneista nyt jo hiukan provosoitunut kotirouva

vaan hän on päiväkodissa.

Onko lapsella siis psyykkisiä oireita? Miksiköhän?

toivon sun KOKO PERHEELLE sairautta ja surua niin ehkä sinäkin oppisit "arvostamaan" muidenkin elämää.

Mutta nyt oli kyse siitä että omalla lapsellani on neurologisia ongelmia eikä sellaisia psyykkisiä, jotka johtuisivat vaikkapa minusta kuten aiempana vihjattiin.



Tämä väitteleminen on ihan naurettavaa muutenkin. En pystyisi käymään töissä, vaikka yhtäkkiä tulisikin hinku niin tehdä: päiväkodin, lapsen kuntouttavien tahojen jne. välillä surraaminen vie tehokkaasti tunteja vuorokaudesta eikä tule ihan heti mieleen sellaista työtä, jossa voisi lähteä kotiin kesken päivän ja skipata huomisenkin. Miksi se on niin vaikeaa joidenkin hyväksyä sitä, että asiat voivat olla ihan ok vaikka perheen nainen ei kävisikään töissä?

Mutta älä sinäkään arvostele meitä, jotka emme jaksa pitää kotia siistinä tai laita ruokaa miehelle kun hän tulee kotiin, koska inhoamme kotiruovana oloa (kotona vain koska lapset pieniä).

mutta olen niin helkutin epätäydellinen, koska omakotitalossa on vietävästi työtä ja kolme lasta ja koira.



että sitten mies ihmettelee, miksei koti kiillä ja ruoka ole huolella laitettua, kun minullahan on vain aikaa.



jep. olen nyt siis aikapulasta kärsivät kotona oleva entinen uraihminen, joka haluisi tulla täydelliseksi kotirouvaksi ja saada vielä itselleenkin vähän vapaa-aikaa.



ps. palstalle tulin hakemaan vinkkejä yhteen pulmaan, en ole surffailemassa

...Ja kuten sanottua, kotirouvat lepäilköön kotona ja toimikoot vapaaehtoisina paikallisessa bingossa, mä mieluummin vietän täysin itsenäistä elämää....omilla rahoilla, omilla aivoilla.



Yhteiskunta on tukenut minua paljon (esim. koulutus) ja senpä takia ihan levollisin mielin maksan verojani. Voinhan aina kuvitella, että rahani menevät teiden tai armeijan ylläpitoon :-)



Se vaan harmittaa, että kotonamakaajamammat lokaavat sellaistenkin naisten maineen, jotka aidosti ovat kiinnostuneet työelämästä ja siinä etenemisestä. Teidän takianne kaikkia naisia pidetään potentiaalisina sinappikoneentekokoneena, ja uralla eteneminen on tästä syystä kaksin verroin vaikeampaa.



Että kiitti vaan, moderni kotirouva, aikamoisia karhunpalveluksia teet. Ja kuitenkin, todnäk, sinulla tai naapurikollegallasi on myös tyttölapsi/a, jolle/joille näytät "hyvää" esimerkkiä.

kotirouva/-äiti en ole, koska hoidan jonkin verran mieheni yrityksen asioita, mutta kohta siis 7 vuotta (mihin tuo aika on edes vierähtänyt) ollut kotona ja tulen olemaan. Aina hetkittäin saan sellaisia "muun tekemisen tarvetta", mutta tähän asti avoimen yliopiston, kansalaisopiston ja ihan vain kirjaston anti on tyydyttänyt tuon tarpeen.



Mieheni tekee melko pitkää päivää ja oma alani on henkisesti hyvin raskasta, joten, kun toinen lapsi syntyi sanoin jo silloin, että en halua lähteä mukaan päiväkoti-työelämärumbaan ja mies oli samaa mieltä. Minä teen ehdottomasti suurimman osan kotitöistä, joskus viikonloppuna hän kokkaa, mutta minulla on myös enemmän vapaa-aikaa itselle. Mies haluaa käyttää oman vapaansa lasten kanssa, joita siis jo kolme. Meillä ei ole riidelty kotitöistä, rahasta, kasvatuksesta ikinä. Tietysti välillä väsyneinä tulee sanottua äkäisestikin jostain, mutta aika pian niille nauretaan, koska tunnetaan toisemme ja tiedetään, että se on väsymyksen aiheuttamaa kiukkua ja silloin toinen saa mahdollisuuden tarvitsemaansa lepoon.



Eläkettä olen säästänyt jo 5 vuotta ja lisäksi minulla on perintönä saatu metsäpalsta, jonka turvin voin hyvin mielin olla. Joku ihmetteli, että mille alalle mennään vain töihin, niin ainakin minun alalle pääsee melko helposti, jos omaa yliopistotason pätevyyden ja joista on huutava pula nyt ja tulevaisuudessa.



Ystävistäni kukaan ei ole kommentoinut asiaa mitenkään negatiivisesti, mutta 10v vanhempi siskoni saa kyllä aika ajoin mieleni pahoitettua. Hänellä itsellään olisi helposti varaa tehdä täysin samanlainen ratkaisu, mutta se kulutuksen ja materiaalin määrä, johon palkkaansa käyttää on niin tolkuton, ettei halua siitä luopua. Mutta en ole välittänyt hänen puheistaan; minun, mieheni ja lastemme on hyvä olla ja onko elämässä silloin mitään tärkeämpää? Tsemppiä kaikille muille kotirouville!

eikä edes seurata missään säännöllisessä lääkärissä eli hoitosuhde loppui. erityislasten liikuntakerho kunnan toimesta on ainoa kuntoutus, joka on ihan vaan normaalia kerhotoimintaa.



annettiin diagnoosi ja minä jäin pois töistä, että selviän arjen haasteista. hän on psykologisesti hyvinvoiva, joten perhe jäi omilleen.

Jos siihen on varaa, mikäs siinä. Pidä huoli rahallisesta turvasta myöhemmin.



Olen myös ollut yli 10 v. kotiäitinä.

Kuulostaa ihanalle. Etenkin, kun siitä itse nautit.



Ainoastaan ketuttaa, että minäkin olen ollut maksamassa sinun koulutustasi. Siis sitä, joka on nyt valunut hukkaan...

jos toinen on ollut hoitamassa yhteistä kotia, ei erotilanteessa jää puille paljaille.

Meillä samoin kuin ap:llä. En ole uraihminen ja uskallan sen ihan tunnustaa. Eläketurva on kunnossa sijoitusten kautta. Miehellä on suuri henkivakuutus odottamattoman kuoleman varalle. Miehen tulot ovat sen verran suuret, että minun palkkaani ei tarvita pyörittämään taloutta. Päätös on ollut yhteinen ja mies on usein sanonut, miten hyvä päätös se on ollut. Etenkin kun vertaa tuttaviensa riivinrauta-stressi-burnout -vaimoihin.