JÄRKYTTÄVÄ SYNNYTYS!

No jumatsuikka mitä muutakaan siinä huutais kun lapsen hartiat jumissa ja sattuu niin saatanasti ja alapää tuntuu liekehtivän, ja sit lääkäri viel kieltää ponnistamasta vaikka tuntuu et alapäästä tunkis väkisin ulos joku jättimäinen piikkipallo! !! Kyllä siinä itsekin huusin ja kovaa, et "OTTAKAA SE POIS!!!!!!". Ei menny munkaan synnytys kuin leffoissa, ihan karmea kokemus. Enkä sitä edes etukäteen älynnyt pelätä. No, nyt haluttais jo toista lasta (esikoinen 3 vuotta) mutta ajatus tyssää aina siihen kun pääsen ajatuksissani siihen asti et lapsi pitäis sit synnyttääkin... Tarttis varmaan puhua neuvolassa jos sieltä sais jotain keskusteluapua - onko kukaan muuten saanut?

tollainen mulla oli ekan lapsen syntymä



Toinen menikin sitten kuin elokuvissa. Jonkin verran kivuliaita supistuksia, halusin saliin mutta kätilö sanoi homman kestävä vielä toooosi kauan (olin osastolla kun lapsivesi oli mennyt). En antanut periksi vaan menin itsekseni saliin mieheni kanssa. Menin saliin ja kätilö tuli ja sanoi että ponnista. Lapsi syntyi 5 minuutissa, ei repeämiä. Kävin suihkussa ja menimme lapsen kanssa osatolle. Kävimme kahvilla mieheni kanssa. Lähdin kotiin seuraavana aamuma

Ottakaa nyt irti se musta tms, en ole tuntenut semmoista kipua koskaan aijemmin ja tunsin miten paikat repes.

että aloin nukkumaan synnytyspöydällä :D



Kun yrittivät tuoda vauvaa rinnalle niin sanoin vaan että ei vielä, kun en pysy hereillä ja vauva voi tippua. Ekat maidot vauva taisi saada pullosta ja vasta myöhemmin otin vauvan rinnalle. Mä olin synnytyssalissa n. 4h synnytyksen jälkeen.



Niin ja olin menettänyt myös paljon verta, joten olo oli huono.

Olen synnyttänyt kolme lasta. Ja aina minua on ärsyttänyt se että vastasyntynyt lapsi on laitettu minun rinnalle ja kätilöt hipsineet hommiinsa. Minä olen synnystyksen jälkeen niin poikki ja maitohapoilla että haluaisin hetken toipua. Tuntuu pelottavalta kun ei jaksa oikein kättään nostaa ja pelottaa että vastasyntynyt vauva voi tippua jopa lattialle asti kun ei vaan kädet toimi.



Onneksi olen voinut pyytää miestä pitämään vauvasta kiinni. Onneksi olin yhdeltä tutulta kuullut jo ennen ekaa synnytystä ettei hän rakastunut vauvoihinsa heti vaan vasta ensimmäisten viikkojen aikana. Sama itselläni. Siis en ole koskaan kokenut laitoksella sellaista maailman ihanin olo juttua tai ollut sekaisin vauvasta ja onnesta. Mutta olen muutenkin enemmän tasainen tyyppi ja rakastan toki lapsiani tosi paljon kunhan vaan saan heidät kotiin ja pääsen tutustumaan kunnolla.

Onneksi olin yhdeltä tutulta kuullut jo ennen ekaa synnytystä ettei hän rakastunut vauvoihinsa heti vaan vasta ensimmäisten viikkojen aikana. Sama itselläni.

Mulla kävi toisella kertaa noin. Ensimmäisellä kerralla se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tuntui että juuri se minun lapsi oli poikkeuksellisen älykkään näköinen, tarkkaavainen ja ihana, verrattuna niihin muihin lapsiin joita siellä näki. Jopa tuntui että olen tuntenut hänet "aina", kuin se olisi jälleennäkeminen, vaikken siis tietoisesti usko mihinkään jälleensyntymisjuttuihin. Siksi olikin yllätys toisen lapsen syntyessä etten heti kokenut mitään tunne-elämyksiä saatuani vauvan rinnalleni. Se vaikutti vain tavalliselta vauvalta, en kokenut sitä mitenkään vahvasti omakseni eikä ollut semmoista henkistä yhteyttä. Tuntui alkuun että hoidan lasta tunnollisuudesta enemmän kuin rakkaudesta, mutta kyllä se rakkaus sieltä tuli aika pian onneksi myös.

Ja osaat pitää paremmin puolesi. Tokalla kerralla sanoin, että sitä istukkaa ei todellakaan aleta painelemaan pois, vaan odotetaan jälkisupistuksia rauhassa.

Etkö selvittänyt etukäteen mitä synnytyksessä tapahtuu? On niin surullista kun suurinosa tuntuu pitävän normaalina sitä, että mennään sairaalaan, saadaan puudutteet ja joku ottaa sen vauvan ulos.



Puudutteet sotkevat naisen oman hormonituotannon ja häiritsevät normaalin synnytyksen kulkua. Tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja työskennellä synnytyksessä sen mukaan. Lääkkeet aiheuttavat ahdinkoa vauvalle ja häiritsevät myös sitä mahtavaa endorfiinihuippua mikä synnytyksen jälkeen tapahtuu ja saa synnyttäjän tuntemaan itsensä virkeäksi (kaikesta ponnistelusta huolimatta) ja rakastumaan vauvaansa.

Itse tein esikoistani sairaalassa tiistaista perjantaihin, käynnistetty synnytys, joka ei edistynyt kunnolla. Ilman puudutteita kärsin suppareista, koska kipulääkkeet lopetti supistukset, enkä päässyt mitään endorfiineja kokemaan, kipulääkkeet olisi olleet ihania!



Supistukset teki kunnolla kipeää ja avautuminen oli hidasta, puuskuttelin osastolla ja mies kävi aina päivän päivystämässä ja lähti kotiin koiraa pissattamaan ja yöksi---sen verran sitten edistyttiin, että pääsin torstaina synnytysosastolle osastolta. Supistusten kourissa kuuntelin sitten yöllä, kun viereisessä huoneessa joku nainen huusi "Auuuu ottakaa se vittu saatana perkele poiiiis musta!" ja parkuu ja mies huutaa kätilön tahtiin "TYÖNNÄ". Ja sitten hiljaisuus ja vauvan parkua. Tippa siinä tuli linssiin itsellekin. PELOSTA.



Perjantai-iltapäivänä mut leikattiin, kun en auennut viittä senttiä enempää ja näin morfiinitokkuran takia vauvan vain vilaukselta ennen lauantai-aamua, olin tälli pois. Ei siis mitään vauva syliin, ja onnenkyyneleitä. Imetys oli yhtä tuskaa, kun nännini ei olleet kunnolla nousseet esiin.



Ikinä ei ole ollut maha niin kipeä, kuin sen neljän päivän supistelun jälkeen. Ulvoin kivusta, kun yritin liikkua sunnuntaina. Olin sairaalassakin 7 päivää synnytyksen jälkeen.



Ei menny niinkuin telkassa...ap, relaa. Pääasia että ollaan hengissä ja lapset terveinä. Synnytys on vain pakollinen paska keikka siinä välissä, satoi tai paistoi.

sen sijaan hänen odotuksensa kuulostavat hyvin erikoisilta ja lapsellisilta. Luuletko ap muuten myös, että koska telkkarissa ei amerikkalaisia näy koskaan vessassa, heidän ei siellä tarvitse koskaan käydä? XD

Ja osaat pitää paremmin puolesi. Tokalla kerralla sanoin, että sitä istukkaa ei todellakaan aleta painelemaan pois, vaan odotetaan jälkisupistuksia rauhassa.

Onkohan sille tavalle kunnolliset lääketieteelliset perusteet? Minä synnytin ensimmäiseni ulkomailla eikä mitään paineltu. Täällä yllätyin tuosta, ja se tosiaan oli varsin kivuliastakin mutta eihän se mitään tietysti jos siitä on oikeasti hyötyä. Kuitenkin luulisi että ne käyttäisivät sitten joka paikassa tuota tapaa jos olisi merkittävää yötyä?

oli niin jumalitse rankka kokemus et huh huh! Ystäväni ovat sanoneet että itkivät saadessaaan lapsen syliinsä.. Itse en pystynyt siihen kivuiltani ja se harmittaa ja "nolottaa". Itkin aina elokuvissakin kun joku itkee kun saa lapsen syliin. kätilötkin varmaan ihmetelivät että eikö tuo rakasta lastaan. :( Ja kyllä sain yht. 3 krt epiduraalin!

Itse olin vain tyytyväinen että se vaikein osio oli jo ohi.

Ihan pakko kysyä, minkä ikäinen olet? Vaikutat aika nuorelta, ihan noiden "ei mennyt kuin elokuvissa" vartausten ansiosta.

Ja olisihan se itse synnyttäminenkin tuntunut vähintään epämukavalta jos sulla ei epiduraalia olisi ollut. Itselläni ei ollut mitään puudutuksia.

Avautumisvaiheen kivut ovat yksilöllisiä, itse en pystynyt tekemään supistusten aikana mitään muuta kuin mölisemään. =D

Normaali synnytys sulla oli.

oli niin jumalitse rankka kokemus et huh huh! Ystäväni ovat sanoneet että itkivät saadessaaan lapsen syliinsä.. Itse en pystynyt siihen kivuiltani ja se harmittaa ja "nolottaa". Itkin aina elokuvissakin kun joku itkee kun saa lapsen syliin. kätilötkin varmaan ihmetelivät että eikö tuo rakasta lastaan. :( Ja kyllä sain yht. 3 krt epiduraalin!

Olin niin shokissa koko helvetillisestä synnytyskokemuksesta, että ei tuntunut yhtään miltään, kun vauva pantiin syliini. Lähinnä mietin, että voi kun tämä kaikki olisi ohi ja pääsisi lepäämään rauhassa, kahdestaan miehen kanssa.

epiduraali ei tuntunut helpottavan hirveää kipua yhtään. Kun sain lopulta vauvan syliini, mulla oli epätodellinen olo joka kuulemma näkyi myös kasvoiltani, ja mietin mikä otus tuo on? Oudon näköinen. Onko tuo tosiaan lapseni???



Nykyään ihana ja rakas 8 v onnellinen tyttönen.



Tunteet kertovat mitä meille kuuluu. Ne ovat sisimpämme kokemusten ilmentäjiä. Niitä ei tarvitse hävetä.



Koit syvän järkytyksen synnytyksessä. On siis täysin luonnollista kokea edellä kertomasi tunteet.



Ehdit takuuvarmasti iloita vauvasta myöhemminkin kuin juuri traumaattisen synnytyksen päätteeksi.



Selvisit tosi hienosti!! Onnea vauvan syntymän johdosta :)

On niin surullista kun suurinosa tuntuu pitävän normaalina sitä, että mennään sairaalaan, saadaan puudutteet ja joku ottaa sen vauvan ulos. Puudutteet sotkevat naisen oman hormonituotannon ja häiritsevät normaalin synnytyksen kulkua. Tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja työskennellä synnytyksessä sen mukaan. Lääkkeet aiheuttavat ahdinkoa vauvalle ja häiritsevät myös sitä mahtavaa endorfiinihuippua mikä synnytyksen jälkeen tapahtuu ja saa synnyttäjän tuntemaan itsensä virkeäksi (kaikesta ponnistelusta huolimatta) ja rakastumaan vauvaansa.

Pidetään ihan hulluna ja epäillään ettei nainen ymmärrä mihin on ryhtymässä. Minä synnytin molemmat ilman, minulle oli itsestäänselvää että jos naiset on sen tuhannet vuodet kestäneet hengissä ilman kipulääkkeitä niin kestän minäkin. Mutta kätilö ei meinannut millään hyväksyä tätä vaan koko ajan tyrkytti eri vaihtoehtoja kivunlievitykseen ja vakuutti etten saa mitään palkintoa siitä että kestän turhaa kipua vaan se aiheuttaa jopa vauvalle pelkkää stressiä. Enkä edes kokenut itse olevani mitenkään sietämättömän tuskissani vaan kipu tuntui jotenkin jopa hyvältä, siltä että nyt jotain oikeasti tapahtuu, että keho toimii kuten pitääkin ja nyt se ihan oikeasti syntyy sieltä.

Yllättäen myös monet muut naiset ovat vihamielisiä jos kertoo luomusynnytyksistä. Ihan kuin siitä kertomalla jotenkin sanoisi että muunlaiset synnytykset on huonompia, vaikka ei minusta ole. Jokainen tekee valinnat omien voimavarojensa ja ajattelutapojensa mukaan, ja minusta pitää olla saatavilla sekä kaikki mahdollinen turvallinen kivunlievitys että vaihtoehto synnyttää ilman.

Ja osaat pitää paremmin puolesi. Tokalla kerralla sanoin, että sitä istukkaa ei todellakaan aleta painelemaan pois, vaan odotetaan jälkisupistuksia rauhassa.

Onkohan sille tavalle kunnolliset lääketieteelliset perusteet? Minä synnytin ensimmäiseni ulkomailla eikä mitään paineltu. Täällä yllätyin tuosta, ja se tosiaan oli varsin kivuliastakin mutta eihän se mitään tietysti jos siitä on oikeasti hyötyä. Kuitenkin luulisi että ne käyttäisivät sitten joka paikassa tuota tapaa jos olisi merkittävää yötyä?

että onko ok tuntuinen. Lisäksi kai sitä painellaan jos istukka on ollut repaleinen, että kaikki palat tulisivat sitten ulos.

Muistaakseni jotain tälläistä kätilöt mulle selittivät kun kysyin että miksi.

Etkö selvittänyt etukäteen mitä synnytyksessä tapahtuu? On niin surullista kun suurinosa tuntuu pitävän normaalina sitä, että mennään sairaalaan, saadaan puudutteet ja joku ottaa sen vauvan ulos.

Puudutteet sotkevat naisen oman hormonituotannon ja häiritsevät normaalin synnytyksen kulkua. Tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja työskennellä synnytyksessä sen mukaan. Lääkkeet aiheuttavat ahdinkoa vauvalle ja häiritsevät myös sitä mahtavaa endorfiinihuippua mikä synnytyksen jälkeen tapahtuu ja saa synnyttäjän tuntemaan itsensä virkeäksi (kaikesta ponnistelusta huolimatta) ja rakastumaan vauvaansa.

ainakin minä otin selvää asioista, luin pinon kirjoja, surffailin kaikki nettipalstat ja artikkelit läpi, valmistauduin muutenkin huolella jo raskauden alusta saakka ja kuvittelin, että menen synnytyksen todennäköisesti luomuna, koska se on vauvallekin parempi. Paskan marjat, siinä ei mitkään kauratyynyt, akupisteet eikä meditaatio auttanut, kun halusin kuolla siitä järkyttävästä kivun määrästä. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että olisin pysynyt edes tajuissani, jos en olisi epiduraalia saanut. Se vei pahimman terän pois ja pystyin ihan hieman rentoutumaan, jolloin avauduinkin vauhdilla. Valitetavasti puudutus ei ponnistamisvaiheessa auttanut, ja niinpä uusi tunnin kestävä helvetti alkoi.

Sen olen oppinut, että joillakin synnytys on kivuliaampi kokemus kuin toisilla. Mulle se oli erittäin, erittäin, äärimmäisen kivulias kokemus, jonka vuoksi en uskalla ruveta uuden lapsen tekoon varmaan moneen vuoteen, jos koskaan. Monilla tutuilla homma on ollut suht miellyttävä, siis toki kivulias, mutta ei mitään helvetillistä kuitenkaan. Ei tällainen hyväonninen ihminen välttämättä tajua, että voi olla kohtuutonta vaatia, että äidin pitäisi selvitä ilman tehokkaita kipulääkkeitä, kun kerran sellaisia on saatavilla.

luettavaksi niin aina tulee joku kusipää sinne pätemään.

Etkö selvittänyt etukäteen mitä synnytyksessä tapahtuu? On niin surullista kun suurinosa tuntuu pitävän normaalina sitä, että mennään sairaalaan, saadaan puudutteet ja joku ottaa sen vauvan ulos.

Puudutteet sotkevat naisen oman hormonituotannon ja häiritsevät normaalin synnytyksen kulkua. Tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja työskennellä synnytyksessä sen mukaan. Lääkkeet aiheuttavat ahdinkoa vauvalle ja häiritsevät myös sitä mahtavaa endorfiinihuippua mikä synnytyksen jälkeen tapahtuu ja saa synnyttäjän tuntemaan itsensä virkeäksi (kaikesta ponnistelusta huolimatta) ja rakastumaan vauvaansa.

Pidetään ihan hulluna ja epäillään ettei nainen ymmärrä mihin on ryhtymässä. Minä synnytin molemmat ilman, minulle oli itsestäänselvää että jos naiset on sen tuhannet vuodet kestäneet hengissä ilman kipulääkkeitä niin kestän minäkin. Mutta kätilö ei meinannut millään hyväksyä tätä vaan koko ajan tyrkytti eri vaihtoehtoja kivunlievitykseen ja vakuutti etten saa mitään palkintoa siitä että kestän turhaa kipua vaan se aiheuttaa jopa vauvalle pelkkää stressiä. Enkä edes kokenut itse olevani mitenkään sietämättömän tuskissani vaan kipu tuntui jotenkin jopa hyvältä, siltä että nyt jotain oikeasti tapahtuu, että keho toimii kuten pitääkin ja nyt se ihan oikeasti syntyy sieltä.

Yllättäen myös monet muut naiset ovat vihamielisiä jos kertoo luomusynnytyksistä. Ihan kuin siitä kertomalla jotenkin sanoisi että muunlaiset synnytykset on huonompia, vaikka ei minusta ole. Jokainen tekee valinnat omien voimavarojensa ja ajattelutapojensa mukaan, ja minusta pitää olla saatavilla sekä kaikki mahdollinen turvallinen kivunlievitys että vaihtoehto synnyttää ilman.

Voin tunnustaa, että todellakin näen hieman punaista, kun luen tällaisia kokemuksia. Ehkä se sitten on se tunne, että miksi ihmeessä MINUN synnytys ei ollut noin helppo, että se olisi onnistunut luomuna. Valmistautumisen puutteesta ja tahdosta se ei ainakaan jäänyt kiinni. Itsestä ainakin tuntuu, että te luomusynnyttäjät ette välttämättä ymmärrä, että jos te olette kestäneet synnytyskivut, niin se ei johdu siitä, että olisitte jotenkin parempia ihmisiä kuin puudutteen ottajat, vaan siitä, että kipunne ovat olleet vähäisemmät kuin monella muulla. Synnytyskivut EIVÄT ole kaikilla samanvahvuisia, joillakin ne ovat siedettäviä ja joillakin ei. Useimmilla jotain tuolta väliltä.

Enkä sano, etteikö puudutteita otettaisi koskaan turhaan, mutta aina tästä ei ole kysymys.

On niin surullista kun suurinosa tuntuu pitävän normaalina sitä, että mennään sairaalaan, saadaan puudutteet ja joku ottaa sen vauvan ulos. Puudutteet sotkevat naisen oman hormonituotannon ja häiritsevät normaalin synnytyksen kulkua. Tärkeintä olisi kuunnella omaa kehoaan ja työskennellä synnytyksessä sen mukaan. Lääkkeet aiheuttavat ahdinkoa vauvalle ja häiritsevät myös sitä mahtavaa endorfiinihuippua mikä synnytyksen jälkeen tapahtuu ja saa synnyttäjän tuntemaan itsensä virkeäksi (kaikesta ponnistelusta huolimatta) ja rakastumaan vauvaansa.

Pidetään ihan hulluna ja epäillään ettei nainen ymmärrä mihin on ryhtymässä. Minä synnytin molemmat ilman, minulle oli itsestäänselvää että jos naiset on sen tuhannet vuodet kestäneet hengissä ilman kipulääkkeitä niin kestän minäkin. Mutta kätilö ei meinannut millään hyväksyä tätä vaan koko ajan tyrkytti eri vaihtoehtoja kivunlievitykseen ja vakuutti etten saa mitään palkintoa siitä että kestän turhaa kipua vaan se aiheuttaa jopa vauvalle pelkkää stressiä. Enkä edes kokenut itse olevani mitenkään sietämättömän tuskissani vaan kipu tuntui jotenkin jopa hyvältä, siltä että nyt jotain oikeasti tapahtuu, että keho toimii kuten pitääkin ja nyt se ihan oikeasti syntyy sieltä.

Yllättäen myös monet muut naiset ovat vihamielisiä jos kertoo luomusynnytyksistä. Ihan kuin siitä kertomalla jotenkin sanoisi että muunlaiset synnytykset on huonompia, vaikka ei minusta ole. Jokainen tekee valinnat omien voimavarojensa ja ajattelutapojensa mukaan, ja minusta pitää olla saatavilla sekä kaikki mahdollinen turvallinen kivunlievitys että vaihtoehto synnyttää ilman.

Omalla kohdallani kätilö kutsui ihan pyytämättä anestesia lääkärin sinne tölläämään. Sanoin että jos tulette neulan kanssa lähellekään niin lähden toiseen sairaalaan.

Kätilö ei millään meinannut uskoa että en halunnut niitä puudutteita. "Et sinä tyttö-hyvä tiedä mitä sinä haluat" sanoi kätilö. Totesin että hän ei ole äitini, joten hänen ei tarvitse tytötellä eikä hän ole minä, eikä hän tiedä mitä minä haluan.

Sen kätilön kanssa sai vääntää asiasta ihan urakalla, onneksi vuoro vaihtui heillä ja sain paremman kätilön.

Ja tuokin on totta että muut äidit halveksuvat jos olen sanonut että en ottanut mitään puudutteita tai ilokaasua. Yksi totesi muskarissa että "taidat pitää itseäsi oikein erinomaisena sitten, no pitäähän sitä jollain elvistellä kun ikää on noin vähän". (Olin siis 22 kun sain esikoiseni. ) Itse hän otti synnytyksen puheeksi ja kysyi minulta että mitä kivunlievitystä käytin. Kun vastasin vain että en mitään niin johan alkoi kommenttitulva häneltä ja muilta. Niin ja siitä sain pään aukomista osakseni kun minua ei jouduttu paikkaamaan ollenkaan. Yksi sanoi kovempaan ääneen että "Löysän värkin saa kun jakaa kaikille". (esikoisen sain kihlattuni kanssa, joka on elämässäni toinen kenen kanssa seksiä olin harrastanut. Olemme nykyään naimisissa).

Mutta joo. Kai tähänkin voisi vetää sen kateuskortin, en oikeasti keksi muutakaan, sillä olen puhunut todella neutraaliin sävyyn synnytyksestäni.