JÄRKYTTÄVÄ SYNNYTYS!

oli niin jumalitse rankka kokemus et huh huh! Ystäväni ovat sanoneet että itkivät saadessaaan lapsen syliinsä.. Itse en pystynyt siihen kivuiltani ja se harmittaa ja "nolottaa". Itkin aina elokuvissakin kun joku itkee kun saa lapsen syliin. kätilötkin varmaan ihmetelivät että eikö tuo rakasta lastaan. :( Ja kyllä sain yht. 3 krt epiduraalin!

Kätilöt kyllä varmasti ymmärsivät, että olit väsynyt pitkän synnytyksen jälkeen. Ei se ole mikään äidin rakkauden mittari, itkeekö ja kuinka paljon saadessaan vauvan ensi kertaa syliinsä.

Mä olen synnyttänyt 4 lasta ja eka synnytys oli JÄRKYTYS! En tajunnut että se on niin hirveää hommaa. Mäkin luulin kuolevani supistuksiin (sain kyllä sitten epiduraalin) ja ponnistusvaihe oli kamalaa tuskaa ja repi paikat. Mäkin olin sen jälkeen väsynyt ja ihan pyörällä päästäni että mitä tässä nyt seuraa. Sulla on ollu melko pitkä ponnistusvaihe, ei ihmekään että olet ollut väsyksissä sen jälkeen. Minäkään en osannut heti nauttia vauvastani, vasta pari päivää synnytyksen jälkeen hurahdin siihen pieneen nyyttiin. Että ihan normaalia :-)

Ps. Jos menet uudelleen synnyttämään, se on hyvin suurella todennäköisyydellä silloin paljon helpompaa. Kokemus auttaa tässäkin asiassa ja muutenkin, mitä useampi synnytys, sen nopeammin koko homma on ohi.

se että huusin kätilölle "ottakaa SE pois, ottakaa SE pois" kun ponnistin hartiat ulos. Yleensähän naiset vain ähkivät ja hymyilevät ja alkavat itkeä nähdessään vauvan!

AP

kun sain lapsen syliini. Taisin mäkin huutaa jotain legendaarista tyyliin "ottakaa se pois" kahden tunnin ponnistusvaiheen loppumetreillä.



Vauva oli 2 ekaa yötä vauvalassakin, ja mä olin siihen ihan tyytyväinen. 2 jälkimmäistä yötä vauva oli sitten vierihoidossa, kun isä sai jäädä sairaalaan yöksi. Vasta jälkeenpäin musta on tununut kamalalta, että vauva oli vauvalassa ilman mua, enkä edes kysynyt, miten sillä oli yö mennyt. Varmaan ihan hyvin, vauvaparkakakin oli niin väsynyt synnytyksestä, että nukkui vain ekat päivät.

se että huusin kätilölle "ottakaa SE pois, ottakaa SE pois" kun ponnistin hartiat ulos. Yleensähän naiset vain ähkivät ja hymyilevät ja alkavat itkeä nähdessään vauvan!

AP

Ootko ollut monessakin synnytyksessä mukana?

se että huusin kätilölle "ottakaa SE pois, ottakaa SE pois" kun ponnistin hartiat ulos. Yleensähän naiset vain ähkivät ja hymyilevät ja alkavat itkeä nähdessään vauvan!

AP

Nyt oot kyllä kattonu ihan liikaa jenkkiläistä sontaa tv:stä! Nelosella tuleva vauvaohjelma näyttää juuri tällaista "totuutta". Jenkeissä kuulemma laitetaan synnytyksiin sellaiset puudutukset että ei varmasti tule tuskanhiki.

Synnyttävä nainen voi ähkiä ja hymyillä, jos sillä on spinaalipuudutus päällä vielä ponnistusvaiheessa, silloin ei tunnu kipua!! Silloin pitää vain ähkiä vauva ulos ja hymyilläkin pystyy kun kipua ei tunnu. Näin olen yhden synnyttänyt. Ja joo, tais siinä pari kyyneltäkin vierähtää kun sain vauvan syliin :-)

Esikoisen synnytys kesti 23 h plus 1 h kiireellisessä sektiossa ja kuopuksen synnytys kesti 42 h, joista viimeset 20 h toivoin että pääsisin veitsen alle.

Ja ei kyllä hymyilyttänyt. Enkä kyllä myöskään itkenyt onnesta kun sain lapset syliini, esikoisen sain syliin vasta viisi tuntia synnytyksen jälkeen, kun jäin itse ommeltavaksi ja heräämöön kun mies lähti jonnekin lapsen ja kätilön kanssa. Enkä siinä kohtaa osannut kaivatakaan lasta heti käsille. Vasta osastolla tunnin verran oltuani aloin kyselemään lapsen ja miehen perään...

Joten et ole huono äiti, vaikkei sydämesi kaipuusta särkynyt tai rakkaudesta räjähtänyt.

yhdenkaan syntyessa. Nauratti kylla, helpotuksesta, sitten kun olivat syntyneet. Kun katson telkkarista synnytyksia, itkettaa aina. Eli ei ole mitaan oikeaa tapaa reagoida oman vauvansa syntymiseen. Ekan syntymisen jalkeen tuntui ekat tunnit ihan epatodelliselta vaikka vauva olikin vieressa, en tuntenut mitaan erikoista aidinrakkautta. Mutta sitten vauva vietiin toiselle osastolle valohoitoon keltaisuuden takia, ja yhtakkia aidinrakkaus herasi siina vaiheessa.

Ei kaikilla mene niinkuin ajattelet. Ja sun synnytys kokemus on oikeasti ollut varmasti raaka.

Ihminen itkee kun siihen pystyy, sinua ei itkettänyt olit niin poikki!



Minun toinen synnytys oli aivan kauhean kivulias kesti viisi tuntia ja en voinut kuin päästää ihan omituisia ääniä. Kuin kissa voikuisi.



Itkin kun sain vauvan syliini, minulla oli vielä vähän voimia jäljellä, koska loppu meni nopeasti.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että jos jollakin avautuminen kestää parikyt tuntia ja siihen päälle tunnin ponnistus, niin sitä minä en kestäisi. On se niin kovaa hommaa.



Kätilöt ei varmasti mieti rakastaako joku lasta reaktioiden perusteella. Siellä saatetaan puhua ihan mitä sattuu, jotkut ovat jopa purreet kätilöä.



Tsemppiä sulle ihan hirveästi,oikeasti! Olet tehnyt jotain ihmeellistä. Kun otat lapsen syliisi, niin muista se on sinun kantama ja synnyttämä, kukaan ei olisi voinut tehdä sitä puolestasi.

kun näitä lukee niin tuntuu että olen päässyt poikkeuksellisen helpolla. Minulla nimittäin ensisynnytyksessä suurin huoli oli etten menettäisi kasvojani näyttämällä kipujani mitenkään, varsinkaan huutamista en voinut itseltäni suvaita. Ja ilman kipulääkitystä synnytin. Toisaalta luulen että tuo sinänsä typerä tarve olla niin kovis ettei synnytyksessäkään ääntäkään pääse luultavasti helpotti kokemusta kun oli jotain muuta keskityttävää kuin se itse kipu. En huohotusta lukuun ottamatta sitten äännellytkään vaikka sattuihan se avautumisvaihe varsinkin varsin tukevasti. Ja mies jaksaa tästä aina kaikille pöhnässä ylpeillä mikä on ärsyttävää kun ei tiedä omakohtaisesti mistä on kyse ja että se mun synnytys oli oikeasti helpommasta päästä vaikka vähän repesinkin ja tikattiin.



Toinen synnytys olikin sitten ihan älyttömän helppo, kivut muistutti lähinnä vähän tavallista kovempia menkkakipuja, enkä edes revennyt mitenkään. Tuntui että kotiin olisi voinut lähteä vaikka samantien voinnin puolesta. Molemmat lapset syntyivät vähän alle 3 kg painavina joten pieni koko tietysti helpottaa asiaa. Mutta onneksi olin aika tietämätön näistä asioista enkä ollut lukenut vielä kauhukertomuksia, olisi voinut pelko olla kova, kun nyt menin synnyttämään lähinnä asenteella "kautta aikojenhan niitä vauvoja on pukattu, ei tässä nyt mitään ihmeellistä ole".

Mullakin oli kipeä synnytys, vaikkakin lyhyehkö (käynnistetty). Synnytyksen jälkeen istukka ei irronnut (ja voi jumalauta se repiminen SATTUI, ei puhettakaan onnen kyyneleistä vauvan vuoksi!), joten jouduttiin poistamaan nukutuksessa. Sieltä herättyäni olin lähinnä ylpeä itsestäni. Minä tein sen, MINÄ! Mut kiikutettiin osastolle ja olin ihan sankarina siinä sängyllä, minä ressukka, minä olen juuri synnyttänyt ja käynyt pikku operaatiossa sen päälle... Vasta osastolla tajusin kysyä että niin hetkinen - mulla varmaan on mies ja se lapsikin nyt sitten jossain...? =D Kyllä ne päällimmäiset tunteet oli hyvin itsekkäät, ennen kuin koko jälkikasvu tuli mieleen.

Jopa eka meni luomuna vain 8 tuntia.

Silti huusin ponnistaessani, että ottakaa se helvetti jollain lailla pois. Kun sain vauvan syliini, ajattelin vain, että antaisivat minun hetken olla, en jaksa. Kun jättivät nyytin kanssa huoneeseen (siihen aikaan hätyttettiin isä pois synnytyksen jälkeen huoneesta, en tiedä miksi), kiukuttelin vain mielesäsni, että miksi ne jätti tän vauvan tähän ja ei anna mun nukkua kun nukun istualleni kohta.

Hyvä äiti minusta tuli ja esikoinen on 16 vuotias hieno poika, vaikka en nyt ihan ensirakkautta tuntenut ja hihkunut innosta ja kyynelehtinyt onnesta kun sain vauvan syliini.

se että huusin kätilölle "ottakaa SE pois, ottakaa SE pois" kun ponnistin hartiat ulos. Yleensähän naiset vain ähkivät ja hymyilevät ja alkavat itkeä nähdessään vauvan!

AP

Toki tuo lämpökaappiin joutuminen ei osu jokaisen kohdalle, mutta muuten tuo olisi voinut olla omani. Minusta tuntui koko synnytyksen ajan esikoisen kohdalla, että jos alan itkemään (mikä oli aivan lähellä) siitä itkusta ei tule loppua. Sain pidettyä sen itkun poissa, mutta oli kuin veitsen terällä olisi kulkenut sen suhteen.



Esikoista katsoin vain kummissani, että jaa tuollainen se sitten on. Kuopusta osasin heti katsoa rakastaen, koska synnytyskivut eivät tuleet yllätyksenä. Ja muutenkin lapsi näytti tutulta.

ja minulla samanlainen. Kesti 24 h. 3 kätilövuoroa siinä ehti vaihtua ennenkö lapsi syntyi.



Itse pidin lasta hetken rinnalla, söin vähän ja kärräsivät minut nukkumaan. Vauva vietiin kansliaan ensimmäiseksi yöksi hoidettavaksi että sain nukuttua.



Syvät rakkaudentunteet ei nousseet ihan heti ja olin lukenut että monella näin käy.



Itseni tappamista en ajatellut.

Heips, ihan normilta kuullostaa, myös käyttäytymisesi.Olen kuullut että moni synnyttäjä raivoaa. Itse olen synnyttänyt 3 kertaa ja eka kerralla ponnistusvaihe 52min ja koko perse repesi koska vauvalla oli napanuora 3,5 kertaa kaulan ympärillä eikä sitä lääkäri tajunnut, veti vain imukupilla. Kaksi epparia tehtiin, väliliha repesi ja ulommainen peräaukon sulkijalihas ja emättimen pohja. Leikkaussalissa ommeltiin kasaan.Ja ikää oli 23 silloin. Vain viimeisimmän kanssa tuli pikkuinen tippalinssiin kun näin että tyttö tuli, kun kaks poikaa ennestään. Joten, ole huoleti, jokainen synnytys on erilainen ja jokainen reagoi erilailla. Ai niin, siinä ekassa ja sitten tokassa en saanut/käyttänyt mitään kivunlievitystä, viimeisessä aquarakkulat jotka tehosivat avautumisvaiheessa tosi hyvin. Synnytykseni olivat kaikki nopeita, 1.6t, 2. tunti ja 10min ja kolmas tunti ja vartti.

Ennen esikoisen syntymää ajattelin, että synnytys on huutoa, verta ja hikeä. Että sali raikaa kun siellä puhkun ja puhisen, ja suoistukset sattuvat hirveästi. Toisin on käynyt. Itse en ole kertaakaan tarvinnut kivunlievitystä, kerran kokeillut ilokaasua. Viisi lasta synnyttänyt, kaikki samalla kaavalla ja jokaisen aina nopeammin. Eka 3h10min, toka 2h45min, kolmas 1h10min, neljäs 52min ja viides 32min.



Nyt odotan kuudetta ja pelko alkanut nostaa päätään, jospa tämä on sitten se kamalin kokemus, eikä mikään mene hyvin. Kipua ja tuskaa. Kuitenkin edellisen syntymästä on jo aikaa 4 vuotta. Toisaalta olisi kyllä kiva kokea ns. normaalikin synnytys, tosin olman 12 tunnin kipuja.

Todella ikävää..mutta lie aika ns normaalia kuitenkin. Itsellä synnytys kesti varmaan saman verran ajallisesti. Ponnistus vaihe 1.5 tuntia josta sitten kuitenkin imukupin avustuksella sain pakerrettua tulosen. Ihana 4.6 kg painava poika. Ennen synnytystä kätilö tai lääkäri paineli mahaa ja totesi että on se 4 kiloinen. Ja tämä oli ensimmäinen synnytys. Teki mieli sanoa vaikka mitä kun poika punnittiin. Kaikkinensa tapahtuma oli hirveä kaikessa ihanuudessaan. Olin sairaalassa vielä 13 päivää kun kipu oli kamala ala päässä. Diagnoosia siihen oli kakka paukku ja sun muuta. Sitten vihdoin ompeleet aukaistiin ja herättyä olo oli mahtava. Mitä lie ollut puristuksissa.. Jäljelle jäi vain sellainen "normaali kipu". Tämän jälkeen olen vielä synnyttänyt kaksi kertaa, jotka on helpottuneet kerta kerralta.Ja se synnytyksen jälkeinen räpellys alapäässä, ON hirveää. Kun haluaisi jo olla rauhassa, vielä vaan painellaan ja tongitaan!! Onhan se hirveää..Ihan muuta kuin elokuvissa. Loppu sotkut jää varmaan elokuvissa sisälle:D.

Ei siitä tarvitse olla huono omatunto jos väsyy henkisesti ja fyysisesti synnytyksestä. Aika parantaa haavat ja kultaa muistot:)

Ennen esikoisen syntymää ajattelin, että synnytys on huutoa, verta ja hikeä. Että sali raikaa kun siellä puhkun ja puhisen, ja suoistukset sattuvat hirveästi. Toisin on käynyt. Itse en ole kertaakaan tarvinnut kivunlievitystä, kerran kokeillut ilokaasua. Viisi lasta synnyttänyt, kaikki samalla kaavalla ja jokaisen aina nopeammin. Eka 3h10min, toka 2h45min, kolmas 1h10min, neljäs 52min ja viides 32min.

Nyt odotan kuudetta ja pelko alkanut nostaa päätään, jospa tämä on sitten se kamalin kokemus, eikä mikään mene hyvin. Kipua ja tuskaa. Kuitenkin edellisen syntymästä on jo aikaa 4 vuotta. Toisaalta olisi kyllä kiva kokea ns. normaalikin synnytys, tosin olman 12 tunnin kipuja.

Hei tsemppiä ja onnea uudesta kääröstä:)

Kuulostaa siis ihan tavalliselta synnytykseltä. Juuri noin se menee. Kuten sinulla siis. Elokuvat on asia erikseen.

synnytyksen jälkeen, että mä pystynyt antamaan kätilön tehdä sitä. Jännitin refleksinomaisesti vatsalihaksia. Sanoin että taju kankaalle jos haluatte painella. Vanhempi kätilö sanoi että antaa olla. Eikä ongelmia tullut. Että kuinkakohan tarpeellista se oikeasti on?