Onko itsari ainoa vaihtoehto kun en jaksa tavallista arkea?

on ihan samanlainen olo, syynä kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisen vajaatoiminta. Ei vaan jaksa. Kannattaa käydä lääkärissä ennen kuin teet jotain tyhmää, et taatusti tule olemaan loppuikääsi noin väsynyt, koska tuo ei ole normaali tila eli se voidaan parantaa. Nämä mun häiriöt aiheuttaa myös masennusta.

keinoja on. Ja voit saada teille vielä hyvän elämän! Ennen kaikkea painotan vielä sitä, että lapsi kyllä vaistoaa äidin pahan olon. Siksi sinun tulee rakastaa myös itseäsi ja hakea itsellesi apuvoimia. Jos asuisin lähettyvilläsi, niin tarjoiaisin apuani. Ja pliis, älä edes harkitse itsemurhaa. Lapsesi rakastaa sinua ja tarvitsee sinua. Hänellä on vain yksi äiti, jota kukaan ei voi täysin korvata koskaan! Ja niin kauan kuin maailmassa on yksikin ihminen joka rakastaa sinua ( lapsesi) niin elämä on elämisen arvoista!

Ei tätä nykypäivän arkea jaksa enää kukaan herkkä äiti-ihminen. Hirveät on vaatimukset ja odotukset ihmisiltä, mitä on ihan mahdotonta täyttää.

Mä olen samanlainen herkkä, en heikko, mutta mietiskelijäihminen, niin kuin sinäkin? En ole aktiivinen toimija, muuta kuin silloin kun on pakko. Elämän tulee olle leppoisaa, muuten rasitun liikaa. Alan voimaan rasitusten keskellä fyysisestikin huonosti.

Ehkä tämä maailma ei sovi meidänkaltaisillemme, ehkä seuraavassa elämässä on asiat paremmin? Mutta ei karata sinne, eihän. :)

kun ei kerran ymmärrä lukemaansa.

mutta se on ihan ilmeistä silti. Ja mitä lienee käyttänyt - risaa kortsua?

vielä ollu koulun yleinen huora, kun ei kerta oo isästä tietoo!

Joo, ehkä emme tarvitse neuvoja katkeroituneilta vanhoilta piioilta...

Mussa on joku valuvika, en jaksa edes ihan tavallista elämää.

Mulla on pieni lapsi (olen yh) ja opiskelen ja tämä elämä tuntuu ihan ylivoimaiselta. En jaksa neljäsosaakaan siitä, mitä muut, normaalit ihmiset. Poden siitä syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Pelkään sitä hetkeä kun pitäisi työelämään mennä, en tule jaksamaan sitä. Lopulta olen niin loppu, että en pääse edes sängystä ylös.

Tällä hetkellä pystyn pitämään meidät hädintuskin puhtaissa vaatteissa, puhtaina ja ruuassa. Kaikki pienikin ylimääräinen on liikaa. Tänään olisi pitänyt mennä uimaan, onneksi kaveri perui, en olisi jaksanut millään lähteä. Joudun pakottamaan itseni kaikkeen, jopa suihkuun (tänään en ole jaksanut käydä kun on vapaapäivä).

Olen aina ollut tällainen. Tuntuu kuin olisin aivan umpikujassa; en tule jaksamaan enää kauaa enkä jaksa järjestää asioita. Kun kukaan muukaan ei voi tehdä asioita mun puolesta, enkä minä yksinkertaisesti kykene, niin onko ainoa vaihtoehto lopettaa tää?

Tukiperhe yms juttuihin en lähde, en edes jaksa ajatella kaikkea sitä rumbaa mitä ennen sitä joutuisi käymään.

tai siis ei ainakaan hyvä sellainen.

Sinulla on asiat hyvin kun on ympärillä oma lapsi.

Mieti niitä tuhansia yksinäisiä, jotka haluaisivat että heillä on joku jota rakastaa.

Olet vain väsynyt.

Etkö voisi pyytää apua kirkolta tai ms järjestöiltä?

Ja muista että asioilla on aina tapana aina järjestyä.

ap että tuo on enemmän fyysistä vai henkistä? Jos on esim. liian matalat kortisolitasot eli lisämunuaisen vajaatoiminta(stressihormoni), niin kroppa ei vain jaksa vaikka kuinka yrittäisi pakottaa. Kilpirauhasen vajaatoiminnassa sama juttu ja vaikka missä muissakin ihan fysiologisissa sairauksissa. Olitko edes lapsena jaksavampi?

Mä olen ihan samanlainen, kyllä meitäkin on. Juu, ja poden syyllisyyttä myös mutta annan myös itselleni armoa. Mulla on ollut joskus masennus ja olen parantunutkin, estolääkityystä olen syönyt koko aikuisikäni. Solmut on selvitetty monen vuoden terapiassa. Mulla on kaikki suht ok, työ ja perhe. Ja onneksi myös mies. Silti en vaan jaksa niin kuin ns. muut. Esim mies hoitaa aina lapset päiväkotiin ja takaisin, koska en selviytyisi töihin ikinä ajoissa muuten. Iltaisin arkena en todellakaan jaksa siivota, joskus imuroin. Harrastan ryhmäliikuntaa silloin kun jaksan. Viikonloput menee vaan ollessa ja harmittaa kun en jaksa lasten kanssa käydä uimahalleissa yms touhuilla jo aamupäivästä. En oikeasti ymmärrä miten jotkut jaksaa vielä iltaisin ja viikonloppuisin koko ajan tehdä ja suorittaa kaikkea. Koti ons sekaisin mistä kärsin ja pelkään ettei mies jaksa kohta myöskään. Mutta tämä ei ole masennusta, ehkä mulla on vaan matala energiataso. Myöskään työ ei ole syy. Kun olin pelkästään kotona, silloin alkoi todella tuntua että pää hajoaa. Enkä jaksanut yhtään enempää.

Käy varmuuden vuoksi lääkärissä ap ja kokeile masennuspillereitä. Lohdutuksena voin vain sanoa että meitä on muitakin.