Onko itsari ainoa vaihtoehto kun en jaksa tavallista arkea?

Miten en ihmiset jaksoi hoitaa lapset ja elämän sata vuotta sitten kun ei ollut mitään niistä mukavuuksista joista sinä saat nauttia joka päivä, vettä, lämpöä, ruokaa, vaatteita, terveyspalveluita

tsemiä ap!

äläkä välitä tosta yhdestä julmasta ihmisestä!

ja itselles et tee mitään! siinä vaiheessa kun tuli ädiksi,meni oikeutesi tehdä itsemurha!

oisko sulla ystäviä jotka voisivat auttaa?

Ne tekee naapurisikin elämästä niin vittumaista, että kohta huomaat itse pärjääväsi yhtä hyvin tai paremmin.

Tässä vihreiden logiikka tiivistettynä.

Tuohon tiivistyy mielestäni vihreiden koko poliittinen ohjelma, yhteen lauseeseen.

40, sitten sinun pitää laittaa lapsi adoptioon. Et voi jatkaa tuolla menolla.

vakavasti monta kertaa. Se tarkottaisi samalla kaikkien viimeistenkin siteitten katkaisemista sukulaisiini ja sisaruksiini (itseltäni). Sieltä tulisi niin paljon syytöksiä ja ihmettelyä niskaan. Puhumattakaan miten lapselle sitten kävisi ja miltä siitä tuntuisi?(Vielä) en ole sitä mieltä, että adoptio olisi paras ratkaisu.

ap

Ota yhteyttä ADHD-asiantuntijaan ja käy testeissä. Minusta tuntui samalta kuin sinusta, en tajunnut miksi elämä oli niin vaikeaa eikä tavallinen arki onnistunut, kaikki meno käteen enkä jaksanut pyörittää kuin hädin tuskin tätä omaa elämää.



Kun sain ADHD-diagnoosin ja lääkkeet, elämä muuttui täysin. Yhtäkkiä voimavaroja vapautui elämiseen ja arki alkoi sujua samalla lailla kuin muilla ihmisillä. Kannattaa ainakin tutkia jos siitä olisi kysymys! Minulla siis ei mitään ns. "oireita" ollut kun olin oppinut lapsesta asti kompensoimaan.

että jäisit sairaslomalle opinnoistasi tai laittaisit ne tauolle joksikin aikaa. Mene vaikka opiskelijaterveydenhuollon vastaanotolle ja kerro uupumuksestasi (vaikka sanot, että olet aina ja kaikissa tilanteissa ollut tuollainen niin uskon että opiskelu voi kuitenkin olla tällä hetkellä kuormittava tekijä). Lapsi hoitoon ja sitten lepäät päivät.

Luulen, että uupumuksen kokemuksessasi voi olla taustalla jotain syvempää henkistä ongelmaa (älä ota pahalla) yhdistettynä rankkaan elämäntilanteeseen (yksinhuoltajuus). Itselläni on vähän vastaavaa (tietty saamattomuus ja "itsekurin puute" ja myös taipumusta masennukseen). Luulen, että psykoterapia voisi auttaa minua ja sinua myös.

Mutta yritä pitää uupumuksessasikin kiinni ystävien tapaamisesta ja jonkinlaisesta päivärytmistä äläkä hautaudu lapsen kanssa kotiin.

juuri ja juuri hoitamaan, opiskelu on vähän niin ja näin tällä hetkellä.

Mutta joudun tosissani pakottamaan itseni kaikkeen ja se vetää mut ihan äärirajoille. Ja se jatkuvasti oman jaksamisen äärirajoilla oleminen on kamalaa. Sekoan kohta.

ap

Mä tein tämän siksi, että lapsi oli jatkuvasti sairaana hoidon aloittamisen jälkeen. Onhan sun lapsi päivät hoidossa??? Mitoitat opintotahdin oman jaksamisesi mukaan. Eli tärkeimmät ja kiinnostavimmat opinnot nyt ja loput myöhemmin. Käy juttelemassa vaikka opintojenohjaajan kanssa. Nimittäin jos nyt vedät ittes ihan loppuun et jaksa kohta enää edes hoitaa lastasi ja ylöspäin kiipeäminen on aina vain hankalampaa mitä syvemmälle vajoaa. Sen jälkeen opinnotkaan ei etene ollenkaan...

Mulla on myös arjenhallinnan kanssa nyt ongelmia ja tuntuu että kaikki leviää käsiin.

Ja mikä tärkeintä: nuku yöt! Kummasti jo yksikin hyvin nukuttu yö antaa voimaa joksikin aikaa.

Tuo sun teksti voisi olla mun kirjoittama sillä erolla että mulla on kahden pienen lapsen lisäksi mies joka käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Opiskelut olen pistänyt tauolle ihan järkisyistä - en saa opiskeltua väsyneenä mitään.

Älä kuitenkaan itsaria tee. Puhut tuntemuksistasi jollekin. Äidille, kaverille, neuvolassa, opettajalle... Sekin helpottaa että joku tietää että voit huonosti. Ja huom! Muista ettet ole ainoa!!

jaksavien vanhempien luo.



Saisi elämän itselleen.

Ap jatkaa tuolla tyylillä loputtomiin, jos ei tule herätystä - ja kärsijä on silloin tilanteeseen täysin syytön lapsi!

sitä herätystä ei tule. Ymmärrätkö, mussa on vikaa, musta ei tule ikinä normaalisti jaksavaa. Ei ole sellaista pilleriä, vitamiinia tai liikuntaa joka tämän ominaisuuden parantaisi. Siksi haluaisinkin päättää tämän. Enkä oikeastaan kaipaa myötätuntoakaan tai sääliä, toisaalta hyväksyn itseni tällaisena kuin olen, mutta yhteiskunta ei, en tule pärjäämään.

ap

vaikka olet nyt täysin ymmärrettävistä syistä väsynyt ja lopussa. Niin moni muukin sinun tilanteessasi olisi ja onkin.

Ei kannata lähteä itseään ruoskimaan ikävillä kommenteilla (mussa on vikaa, musta ei tule ikinä normaalisti jaksavaa), koska olet jo nyt niin väsynyt että masennut vain entisestäsi eikä siitä ole mitään apua.

Tärkeintä on, että jaksat nyt vaikka päivä kerrallaan. Ei mitään itsaria. Tarvitset lähellesi hyviä ihmisiä, kuten ystäviä, joiden kanssa saat jaettua asioita.

Elämä voi muuttua täysin unelmaksikin.

Noille ikävien kommenttien heittelijöille sanon, että tottakai elämässä tulee aina vastaan ikäviä ja odottamattomia juttuja, jotka voivat laittaa koko pakan sekaisin. Olkaa onnellisia, jos olette tähän asti itse säästyneet suuremmilta ongelmilta ja odottakaa vaan mitä kammottavaa karma voi teille tuoda, kun tulette tänne lyötyjä noin lyömään.

jos katsoo eteensä.



Ap:n ongelma ei ole mikään yllättävä elämän kolhu, vaan täydellinen elämänhallinnan puute. Se johtuu ap:sta, eikä ole mikään yllättävä takaisku!

Milenkiintoinen kirjoitus. Olen aivan samanlainen, tosin sain opinnot kymmenen vuoden sekoilun jälkeen loppuun. Mieskin roikkuu mukana (en tiedä miksi), lapsi on. Olen vähän päälle 30 v.



Onks sulla koskaan ollut jaksoa elämässä, jolloin olet jaksanut / saanut aikaan / saavuttanut jotain mitä olet tavoitellut. Jotain, jota myöhemmin mietit et "miten ihmeessä suoriuduin?". Mulla tulee pari irrallista pätkää mieleen kymmenen vuoden jaksolla. Muuten tasaisen nuupahtanutta.



Syön kuuliaisesti vitamiineja ja olen karsinut käytännössä kaikki stressin aiheet elämästäni. Esim vaihdoin vaativan työn johonkin ihan muuhun. Ongelmallista on se, että mitä vähemmän teen, sitä vähemmän näytän jaksavan.



En kyllä itsemurhaa pidä minään vaihtoehtona. Minä vaan olen tälläinen. Jaksamaton ja helposti uupuva. Ennen ajattelin että olen onneksi sentään älykäs ja korkealentoisilla pohdinnoillani kompensoin saamattomuuttani. Nykyään olen tajunnut, ettei älykkyytenikään ole kovin häävi.



Mikäs tässä. Maailma on silti ihmeellinen. Vaihtoehtoja on aina. Jätä opinnot, myy kaikki mitä irti lähtee, ota kaikki kulutusluotot mitä saat, ota muksu ja lähde jonnekin Montenegroon pitämään kahvilaa. Velat vanhenee - tyypistä riippuen - kymmenessä vuodessa. Itsensä tappaminen on tyhmää, kaikki me kuollaan jossain vaiheessa. Sinäkin.

juttelemaan, tarvitset ihan oikeasti apua. Hommaa kirkasvalolamppu. Sulla voi olla synnytyksen jälkeinen masennus-kaamosmasennus-ihan muuten vaan masennus-lapsuudesta johtuva masennus. Joka tapauksessa masennus, ja sitä voi hoitaa. Eikä ihme, kun ajattelee, mitä sulle on tapahtunut parissa vuodessa.



Älä pidä itteesi huonona! Lapsi, hänet jonka toit tähän elämään omasta vapaasta tahdostasi, tarvitsee sinua, älä hylkää nyt häntä, senhän itsarilla tekisit. Hänellä ei ole isääkään. Hänen takiaan sun pitää yrittää hakeutua nyt hoitoon ja jaksaa.

Joko teen opinnot nyt, valmistun tänä vuonna tai unohdan ne kokona. Näin se nyt vaan on. Joudun jo nyt hakemaan kevääksi toimeentulotukea koska en saa enää opintotukea. Lapsi on hoidossa päivät.



Ja tuo "nuku yöt". Luuletko etten sitä tee tai ainakin yritä?? En mä nyt kuitenkaan tyhmä ole vaikka muuten ihan loppu.



ap

sun olemassaololla on varmasti tarkoitus. Ainakin se, että olet äiti lapsellesi! Jos hyväksyt itsesi, niin miksi sinun edes pitäisi pystyä ns. yhteiskunnan silmissä johonkin?



Mitä jos pitäisit opiskelusta vähän taukoa ja opettelisit ihan vaan nauttimaan elämästä? Siinä, että huolehdit lapsestasi ja itsesi on jo ihan riittävästi tekemistä.



Mietipä niitä kaikkia ydinperheellisiä, joissa kaksi vanhempaa jakaa lapsen hoitovastuun ja silti voivat olla yhtä väsyneitä kuin sinäkin. Minusta sinä jaksat jo ihmeen hyvin, kun ajattelee, miten vaikeaa yksinhuoltajuus on!



Sitä paitsi osa ihmisistä on jotenkin energisempiä ja aikaansaavempia kuin toiset, mutta ei siitä kannata ottaa mitään elämän mittaria, että jos ei ole yhtä energinen, olisi muka jotenkin huonompi kuin muut. Minusta tuo ei todellakaan ole syy tehdä itsemurhaa!



Voisitko mennä juttelemaan tilanteestasi jonnekin? Tai haluaisitko saada ystävän jostakin av-laisesta, esim. minusta?

Milenkiintoinen kirjoitus. Olen aivan samanlainen, tosin sain opinnot kymmenen vuoden sekoilun jälkeen loppuun. Mieskin roikkuu mukana (en tiedä miksi), lapsi on. Olen vähän päälle 30 v.

Onks sulla koskaan ollut jaksoa elämässä, jolloin olet jaksanut / saanut aikaan / saavuttanut jotain mitä olet tavoitellut. Jotain, jota myöhemmin mietit et "miten ihmeessä suoriuduin?". Mulla tulee pari irrallista pätkää mieleen kymmenen vuoden jaksolla. Muuten tasaisen nuupahtanutta.

Syön kuuliaisesti vitamiineja ja olen karsinut käytännössä kaikki stressin aiheet elämästäni. Esim vaihdoin vaativan työn johonkin ihan muuhun. Ongelmallista on se, että mitä vähemmän teen, sitä vähemmän näytän jaksavan.

En kyllä itsemurhaa pidä minään vaihtoehtona. Minä vaan olen tälläinen. Jaksamaton ja helposti uupuva. Ennen ajattelin että olen onneksi sentään älykäs ja korkealentoisilla pohdinnoillani kompensoin saamattomuuttani. Nykyään olen tajunnut, ettei älykkyytenikään ole kovin häävi.

Mikäs tässä. Maailma on silti ihmeellinen. Vaihtoehtoja on aina. Jätä opinnot, myy kaikki mitä irti lähtee, ota kaikki kulutusluotot mitä saat, ota muksu ja lähde jonnekin Montenegroon pitämään kahvilaa. Velat vanhenee - tyypistä riippuen - kymmenessä vuodessa. Itsensä tappaminen on tyhmää, kaikki me kuollaan jossain vaiheessa. Sinäkin.

Ja on ollut juuri pari semmoista pätkää, jolloin on saanut aikaiseksi.

ap

älä vahingoita itseäsi, lapsesi tarvitsee sinua. Saat olla juuri sellainen kuin haluat. Sinun täytyy nyt hakea apua - kyllä sinä sen jaksat, lapsesi tähden jos et muuten. Älä välitä näistä täysin sekopäisistä kommentoijista jotka haukkuvat sinua ja valintojasi. Terveempi sinä olet kuin he. Elämä ei todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi.



Ja hei te, jotka kehtaatte solvata itsemurha-ajatuksia hautovaa yksinhuoltajaa, voisitteko katsoa peiliin ja ehkäpä tutkiskelun jälkeen sieltä epäempaattisen hirviön takaa löytyisi se ihminen.

mene nyt ihmeessä puhumaan jollekin noista tuntemuksistasi. On ihan mahdollista, kuten joku jo sanoikin, että elämäsi muuttuu paremmaksi, kunhan saat jotain apua. Selvästi lapsuutesi ei ole ollut maailman helpoin ja se on voinut vaikuttaa elämääsi merkittävästi. Mene nyt vaikka sinne opiskelijaterveydenhuoltoon ja kerro kaikki, mitä kerroit tässä ketjussa.



Tosin kannattaisi ehkä myös tutkia kilpirauhasarvot?

ja rinnastasi sydämen ja unohtaa tuon hömppäempatian. Ja muistaa sen lapsen!

jos katsoo eteensä.

Ap:n ongelma ei ole mikään yllättävä elämän kolhu, vaan täydellinen elämänhallinnan puute. Se johtuu ap:sta, eikä ole mikään yllättävä takaisku!

Salli mun nauraa! Sinun koko elämäsi on mennyt ja tulee menemään suunnitelmiesi mukaan. Sinä ja läheisesi olette aina terveitä ja onnellisia, eikä teistä kukaan edes kuole. Töitä ja rahaa riittää, luonnonkatastrofit, talouden heilahtelut, tulipalot ja muut sen sellaiset eivät pysty tavoittamaan teitä missään olosuhteissa.

Onneksi olkoon, sinulla on ihana elämä :)

jos katsoo eteensä.

Ap:n ongelma ei ole mikään yllättävä elämän kolhu, vaan täydellinen elämänhallinnan puute. Se johtuu ap:sta, eikä ole mikään yllättävä takaisku!

Salli mun nauraa! Sinun koko elämäsi on mennyt ja tulee menemään suunnitelmiesi mukaan. Sinä ja läheisesi olette aina terveitä ja onnellisia, eikä teistä kukaan edes kuole. Töitä ja rahaa riittää, luonnonkatastrofit, talouden heilahtelut, tulipalot ja muut sen sellaiset eivät pysty tavoittamaan teitä missään olosuhteissa.

Onneksi olkoon, sinulla on ihana elämä :)

samaa mieltä; ei mulla ole minkäänlaista elämänhallintaa eikä ole koskaan ollutkaan.

ap

Ja kun tulee vastoinkäymisiä, niistä selvitään, koska ne on yllätyksiä muuten hallitussa kokonaisuudessa. Niihin ei romahdeta, vaan niistä selvitään.



Lapset hankitaan vasta kun vanhemmuuteen ollaan kypsiä, opinnot suoritetaan loppuun ilman au-äitiyksiä, töitä saadaan, koska ollaan päteviä jne.



Ei väännetä kesken opintoja au-lasta jollekulle satunnaiselle hiipparille ja sitten kitistä.



Ap:hen ei ole osunut työttömyys, ei rahattomuus, ei luonnonkatastrofi, ei talouden heilahtelu, ei tulipalo, eikä mikään vastaava.



Hän on vain ihan itse möhlännyt.