Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko itsari ainoa vaihtoehto kun en jaksa tavallista arkea?
18.01.2012 |
Mussa on joku valuvika, en jaksa edes ihan tavallista elämää.
Mulla on pieni lapsi (olen yh) ja opiskelen ja tämä elämä tuntuu ihan ylivoimaiselta. En jaksa neljäsosaakaan siitä, mitä muut, normaalit ihmiset. Poden siitä syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa. Pelkään sitä hetkeä kun pitäisi työelämään mennä, en tule jaksamaan sitä. Lopulta olen niin loppu, että en pääse edes sängystä ylös.
Tällä hetkellä pystyn pitämään meidät hädintuskin puhtaissa vaatteissa, puhtaina ja ruuassa. Kaikki pienikin ylimääräinen on liikaa. Tänään olisi pitänyt mennä uimaan, onneksi kaveri perui, en olisi jaksanut millään lähteä. Joudun pakottamaan itseni kaikkeen, jopa suihkuun (tänään en ole jaksanut käydä kun on vapaapäivä).
Olen aina ollut tällainen. Tuntuu kuin olisin aivan umpikujassa; en tule jaksamaan enää kauaa enkä jaksa järjestää asioita. Kun kukaan muukaan ei voi tehdä asioita mun puolesta, enkä minä yksinkertaisesti kykene, niin onko ainoa vaihtoehto lopettaa tää?
Tukiperhe yms juttuihin en lähde, en edes jaksa ajatella kaikkea sitä rumbaa mitä ennen sitä joutuisi käymään.
Kommentit (128)
minähän vain pyysin ap:tä olemaan vahingoittamatta itseään juuri lapsensa vuoksi. Miten aivojeni ja sydämeni puute ilmenee? Ja missä kohdin unohdin lapsen? Mitä tarkoittaa hömppäempatia ja miten se eroaa tavanomaisesta emaptiasta? t. 58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen ap:n vanhempia. Mikseivät he ole auttaneet lastaan?
ap;n kertoman mukaan on helppo tunnistaa masennuksen oireet, varsinkin kun on itse masennuksen sairastanut!!! kas kun musta tuntui samalta- enkä tiennyt olevani masentunut- eikä kukaan ympäristöstänikään älynnyt että olisin tarvinnut apua. Tuntuu aika pahalta, että jotkut voi noin vain vähätellä toisten elämän ja tuntemukset muka tietämällä paremmin. Ainoastaan ihminen joka on kokenut samaa, voi tietää mistä on kyse! Tai ammattilainen.
tuollaista maailmoja syleilevää, kaiken hyväksyvää tyhmää empatiaa tilanteessa, joka on täysin väärä.
Mitä enemmän ap:ta ymmärretään, sitä syvemmälle hän vain vaipuu. Hän on möhlinyt, eikä ikinä lopeta, jos ei ensin tajua sitä. Väärä päähäntaputtelu vain yllyttää ajelehtimaan eteenpäin. Ja se on pahinta, mitä sille lapselle voi tehdä! Eikä ap itsaria tee, tuo on vain se äärimmäinen tapa rypeä nyt itsesäälissä.
Milenkiintoinen kirjoitus. Olen aivan samanlainen, tosin sain opinnot kymmenen vuoden sekoilun jälkeen loppuun. Mieskin roikkuu mukana (en tiedä miksi), lapsi on. Olen vähän päälle 30 v. Onks sulla koskaan ollut jaksoa elämässä, jolloin olet jaksanut / saanut aikaan / saavuttanut jotain mitä olet tavoitellut. Jotain, jota myöhemmin mietit et "miten ihmeessä suoriuduin?". Mulla tulee pari irrallista pätkää mieleen kymmenen vuoden jaksolla. Muuten tasaisen nuupahtanutta. Syön kuuliaisesti vitamiineja ja olen karsinut käytännössä kaikki stressin aiheet elämästäni. Esim vaihdoin vaativan työn johonkin ihan muuhun. Ongelmallista on se, että mitä vähemmän teen, sitä vähemmän näytän jaksavan. En kyllä itsemurhaa pidä minään vaihtoehtona. Minä vaan olen tälläinen. Jaksamaton ja helposti uupuva. Ennen ajattelin että olen onneksi sentään älykäs ja korkealentoisilla pohdinnoillani kompensoin saamattomuuttani. Nykyään olen tajunnut, ettei älykkyytenikään ole kovin häävi. Mikäs tässä. Maailma on silti ihmeellinen. Vaihtoehtoja on aina. Jätä opinnot, myy kaikki mitä irti lähtee, ota kaikki kulutusluotot mitä saat, ota muksu ja lähde jonnekin Montenegroon pitämään kahvilaa. Velat vanhenee - tyypistä riippuen - kymmenessä vuodessa. Itsensä tappaminen on tyhmää, kaikki me kuollaan jossain vaiheessa. Sinäkin.
jostakin psyykkisestä esim masennuksesta. Ei kohtalo johon pitäisi vaan tyytyä. Sunkaan.- Ainoastaan se että saa apua ja ne masennuksen syvimmät syyt saadaan hoidettua- auttaa. Näin se vain on. Sun energiasi on jossakin siellä masennuksen alla. Ei auta vitamiinit eikä nämä muutkaan tunnevammaisen elämäntaitoekpertit.
näkee tyypillisesti masennusta ihan joka paikassa. Tätä menoa koko Suomen kansa potee sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"masentuneet" kokivat ihmeparantumisia lumelääkkeillä.
Ala, ap, nappaamaan vaikka xylitol-nappeja ja uskottele, että se on lääke "masennukseesi". Kyllä se siitä.
Paitsi etten ole yh. Mies ei osallistu. Olen kokonaisvaltaisesti väsynyt ollut jo niin pitkään, etten enää jaksa. Päätin,että jos ei puolessa vuodessa tule valoa niin sitten teen asialle jotain. Elämä ei todellakaan ole minua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuollaista maailmoja syleilevää, kaiken hyväksyvää tyhmää empatiaa tilanteessa, joka on täysin väärä. Mitä enemmän ap:ta ymmärretään, sitä syvemmälle hän vain vaipuu. Hän on möhlinyt, eikä ikinä lopeta, jos ei ensin tajua sitä. Väärä päähäntaputtelu vain yllyttää ajelehtimaan eteenpäin. Ja se on pahinta, mitä sille lapselle voi tehdä! Eikä ap itsaria tee, tuo on vain se äärimmäinen tapa rypeä nyt itsesäälissä.
hän tarvitsee ensin lohtua, turvaa, myötätuntoa, ihmistä joka välittää. vasta sitten alkaa nousta halu ja kyky ratkaista ongelmia, ottaa vastuuta. Jos olo on kurja, on ihan tervettä rypeä kurjuudessaan. Sinuakin kai pitäisi ymmärtää, jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa. Oletkos kuullut myötätunnosta? Saati saanut osaksesi? Vaikea kuvitella.
Olen aina ollut, mutta tajuan sen kunnolla vasta nyt kolmen lapsen jälkeen. Elämä tuntuu tajuttoman raskaalta lähes päivittäin. Tuntuu, että itsestä on revittävä kaikki irti ja annettava se muiden palvelemiseen ja ylipäätään muille. On kotityöt, lapsille ruokaa, siivottava, opiskeltava, että voi olla yhteiskunnalle hyödyksi jne. Itselleni ei jää enää mitään. Ei mitään. Päivittäin itkettää enkä tiedä miten saisin lisää voimia jaksaakseni paremmin.
Tuntuu ettei elämä ole minua varten. Jonkun verran saan helpotusta ajatuksesta ettei elämän kuulukaan olla helppoa vaan raskasta työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näkee tyypillisesti masennusta ihan joka paikassa. Tätä menoa koko Suomen kansa potee sitä.
julmia, kylmiä, myötätuntoon kykenemättömiä, kasvottomia ihmisiä jotka surutta lyö toista. Terve reaktio siihen on masennus. Se ettei jaksa välittää. Mitä enemmän kaltaisanne tunnekylmiä ihmisiä on; mitä enemmän tunnekylmät äidit kasvattavat tunnekylmiä lapsia; sen enemmän on myös masennusta.
tunnen nytkin myötätuntoa ap:n lasta kohtaan.
Minulla on ap:n kaltainen sisko. Ymmärsin ja höösäsin ja murehdin vuosikymmenet, kunnes tajusin, että a) sisko ei tee itsaria ja b) sisko ei ikinä ryhdistäydy niin kauan kuin hänellä on yksikin höntti, joka asettuu kainalosauvaksi.
Lakkasin auttamasta, lakkasin lainaamasta rahaa, lakkasin hyväksymästä ja ymmärtämästä ja sanoin suorat sanat.
Ja kas, ei se sisko itseään tappanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloituksessa ap kyselee onko mitään muuta keinoa kuin itsemurha ja heti kieltäytyy tukiperheestä...sitten sille jaaritellaan lääkäreistä, masennuksesta, elämänhallinnasta jne. ap torjuu kaiken. Ole ystävällinen ja ota apu vastaan tai sitten teet sen minkä haluat, mutta varmistathan, että lapsesi ei ole sitten kotona ja pääsee mahd. sukulaisten huomaan.
näkee tyypillisesti masennusta ihan joka paikassa. Tätä menoa koko Suomen kansa potee sitä.
julmia, kylmiä, myötätuntoon kykenemättömiä, kasvottomia ihmisiä jotka surutta lyö toista. Terve reaktio siihen on masennus. Se ettei jaksa välittää. Mitä enemmän kaltaisanne tunnekylmiä ihmisiä on; mitä enemmän tunnekylmät äidit kasvattavat tunnekylmiä lapsia; sen enemmän on myös masennusta.
Itseäni ainakin ahdistaa ihmisten kylmyys ja rakkaudettomuus. On raskasta elää sellaisten ihmisten ympäröimänä. Mutta sitähän tunnekylmät ihmiset eivät voi ymmärtää. He mennä porskuttavat ympärilleen katsomatta ja välittämättä loukkaavatko muita kylmyydellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on elämäntapa tuo itsesäälissä piehtarointi. Se on turvallista ja tuttua. Miksi siis vaihtaa metodia?
kuulostat minulta varsinkin ennen. Kilpirauhasissa oli häikkää.
Tuo on elämäntapa tuo itsesäälissä piehtarointi. Se on turvallista ja tuttua. Miksi siis vaihtaa metodia?
vaihtaa siinä vaiheessa kun saa apua ja alkaa ymmärtää mistä on kyse. Ei kukaan valitse kurjaa elämää jos vaihtoehtona on hyvä. Kurjuudessa rypeminen on selvitymiskeino jonka on elämässä oppinut. Eikä siitä pääse ilman apua pois. Että apua ap tarvitsee.
ja apua ei hae ennen kuin tajuaa että on seinää vasten.
Niin kauan kuin jostakin löytää jonkun pönttöpään "ymmärtämään", ap jatkaa tasan tuolla linjalla.
Ruikuttaa ja ruikuttaa.
Nytkin oli jo tukiperhettä tarjottu, ap kieltäytyi! Sitä kautta hän juuri olisi päässyt kattavan avun piiriin. Ja lapsi.
Mutta ei. Mieluummin istutaan himassa ja ruikutetaan.
Sinun kannattaisi tutkituttaa, onko sinullakin. Tytöillä ja naisilla se on usein tuollaista yleistä fletkumaisuutta ja päiväunissa olemista, pojilla taas ylivilkkautta. Minä olen hyötynyt lääkityksestä jossian määrin, kaikkia ongelmia ne eivät poista. Otan kuitenkin lääkettä silloin kun minun on saatava paljon aikaan. Jos jaksat niin yritä taistella itsesi adhd-tutkimuksiin.
En jaksa enää kommentoida tämän enempää. Itsemurhalla en ole ikinä uhkaillut enkä varmasti kertoisi etukäteen kellekään. Ja järjestäisin sen kyllä niin että esim. lapsen ei tartteisi mua löytää.
En istu kotona itsesäälissä piehtaroimassa enkä ruikuta muille, yleensä en päivän aikana ehdi edes miettimään mitään.
ap
Alue: Aihe vapaa
Toisin sanoen olet saanut elämässäsi mallin, jonka mukaan heikkous on arvottoman ihmisen merkki. Tosiasiassa jokainen meistä on jollakin tavalla heikko. Vakavimpia puutteita ihmisesssä on juuri se, että ei pysty kohtaamaan heikkoutta itsessään, ja sitä kautta vihaa sitä myös muissa (hyvänä esimerkkinä tämän ketjun haukkujat). Tällainen ihminen on kykenemätön suoriutumaan monista elämän varrella vastaan tulevista tilanteista, koska heikkous kuuluu ihmisenä olemiseen ja sitä on hyvä osata käsitellä rakentavasti.
Sinussakin on jonkun verran tätä kyvyttömyyttä käsitellä/kohdata/hyväksyä heikkoutta, mutta olet kuitenkin tajunnut että siitä olisi hyvä päästä eroon. Oikeastaan olet siis jo pitkällä! Pitkä matka on vielä edessäsikin, mutta olet päässyt tielläsi hyvään alkuun. Ehkä jonakin päivänä olet kasvanut ihmisenä niin, että et enää siirrä tätä ikävää ominaisuutta eteenpäin lapsellesi. Siinä sinulle tavoitetta.
Aloita kuitenkin hiljakseen. Kuten joku aiemmin sanoi, se, että selviät perusasioista, on aihe tyytyväisyyteen. Käytä joka päivä hieman aikaa siihen, että iloitset kun olet vaikkapa saanut lapselle puhtaat vaatteet päälle ja ruokaa pöytään. Se on jo paljon! Kun osaat olla itseesi tyytyväinen, elämäsi helpottuu ja alat jaksaa paremmin opiskelujasikin.
Itselläni on juuri samanlainen persoonallisuus kuin sinulla. Toisinaan olen paremmassa kunnossa ja pystyn aivan huimaan suoritustasoon (sellaiseen, jota ammatillinen viiteryhmäni pitää epäinhimillisenä ja uskomattomana). Kun aloin tarkemmin ajatella asiaa, huomasin että jos suoritustasoni on yhtään vähemmän kuin tämä täysin epäinhimillinen tehokkuus ja täydellisyys, olen itseeni tyytymätön! Itselleni asettamani vaatimustaso on siis aivan totaalisen metsässä. Miten voisinkaan nauttia elämästäni, kun olen aina joko tyytymätön tai sitten ajamassa työllä itseäni ylirasituskierteeseen?
Meidän molempien pitää opetella olemaan onnellisia jo siitä, että olemme päässeet minimisuoritustasoon. Sinä kerrot pääseväsi siihen jo nyt - minulla taas huippusuoritusten välissä menee koko elämä metsään kun en pääse edes sängystä ylös. Olet siis minua paremmassa jamassa itsesi kanssa. Lämpimät onnittelut sinulle!
Jatka vain tuota tasaista, arkista suoriutumista ihan rauhassa ja opettele olemaan onnellinen että pystyt siihen. Eikös puhdas, ruokittu ja tyytyväinen lapsi oikeastaan ole paras kiitos? Vastuullasi on elävä, kasvava ihminen, ja selviydyt tilanteesta hienosti!