Joko aloitetaan anopin/apen joululahjat ketju?
Voin aloittaa, tänä vuonna yllätettiin käytetyllä hajuvedellä, lorealin hoitoainetta näytepurkki, kirpputorilta ostettu kynttilä. Lahjat oli laitettu nätisti revenneeseen lahjakassiin (johon minä olen joskus laittanut heille menevät lahjat, tosin pussi oli silloin uusi ja ehjä).
Voi vittu miten niiden kaaliin saa menemään, että roskiskamaa ei tarvita. Juu, enkä ole tippaakaan kiitollinen "lahjoista". Kiitollinen olisin jos jättäisivät roskat omaan roskikseensa.
Kommentit (75)
mutta saimme koko perheelle anoppilasta anopin edustaman uuden myyntituotteen esittelypakkauksen ja mainoslehtisen. Joulupaketissa:)
Anoppi ja appi tarjosivat meille ihanan joulun. Ruokaa oli yllin kyllin, kaikki valmiiksi laitettuna. Sain myös henkilökohtaisen lahjan. Tiesin etukäteen mikä se on, kuuluu meidän kahdenväliseen joulu -perinteeseen.
Olen todella kiitollinen anopistani, hän on minun hyvä ystävä ja ihana ihminen muutenkin.
Eivät noin yleisesti mitenkään syydä meille rahaa, mutta joulu- ja synttärilahjaksi kun antavat niin antavat ihan reilusti. Myös lapsien lahjat ovat vähintään 100 euroa per lapsi ja lapsia on neljä. Appivanhemmat EIVÄT ole varakkaita. Tosin myös omat vanhempani ostavat kalliita lahjoja, samaa luokkaa.
kuten emme aiemminkaan. Miehen isommat lapset saivat lahjoja, pienin leikki-ikäisemme ei mitään.
Voin aloittaa, tänä vuonna yllätettiin käytetyllä hajuvedellä, lorealin hoitoainetta näytepurkki, kirpputorilta ostettu kynttilä. Lahjat oli laitettu nätisti revenneeseen lahjakassiin (johon minä olen joskus laittanut heille menevät lahjat, tosin pussi oli silloin uusi ja ehjä).
Voi vittu miten niiden kaaliin saa menemään, että roskiskamaa ei tarvita. Juu, enkä ole tippaakaan kiitollinen "lahjoista". Kiitollinen olisin jos jättäisivät roskat omaan roskikseensa.
meillä on kynttilät aina lopussa, hoitoainetta käytän oli näyte tai ei ja hajuveden voi käyttää vaikka deutskina.
Äkkiä noista pääsee eroon kun käyttää.
Me saatiin appivanhemmilta 800 euroa. Sanoivat vielä rahat pitää tuhlata, kun ollaan eletty mun kodiäitiyden aikana vähän tiukemmin.
Avasin sen ennen aattoa kuitenkin, kun alkoi haista niin kummalle ja hajun lähde paikallistui piilossa odottavaan lahjasäkkiin.... nice. En avannut juustoja kun en halunnut tarkastella lähemmin oliko niissä jo elämää...
laminoitu bmi-taulukkovitsi kulkee täällä vuodesta toiseen. aina joku on saanut sen joululahjaksi anopiltaan... HUOH!!!
ei naurata enää..
Appea ei ole koskaan ollutkaan.
Mä olen täysin tyytyväinen tuohon lahjaan. En kehtaisi ottaa satoja euroja vastaan.
laminoitu bmi-taulukkovitsi kulkee täällä vuodesta toiseen. aina joku on saanut sen joululahjaksi anopiltaan... HUOH!!!
ei naurata enää..
Anoppi haluaisi anaalipanoa lahjaksi, oma mies ei suostu :(
siis niitä mitä saa bonusaterian kylkiäisenä. ja kirjan "nopeasti entisiin mittoihin raskauden jälkeen". juu, raskaudesta on jo muutama vuosi mutta lihonnut olen....
meillä on kynttilät aina lopussa, hoitoainetta käytän oli näyte tai ei ja hajuveden voi käyttää vaikka deutskina.
Äkkiä noista pääsee eroon kun käyttää.Me saatiin appivanhemmilta 800 euroa. Sanoivat vielä rahat pitää tuhlata, kun ollaan eletty mun kodiäitiyden aikana vähän tiukemmin.
samaa sarjaa kuin edellisjoulun kammotus. Ei sovi meidän tyyliimme tippaakaan, ihan hirveä tekele.
Mutta tiedän, että anoppi ostaa näitä ihan vain kettuillakseen. Haluaa korostaa omaa tyylikästä makuaan ja halveksuu avoimesti meidän maanläheisempää, kodikasta sisustusmakuamme.
Heitän mokoman kaapin perälle lojumaan. Kunhan anoppi on peitelty kirkkomaan multiin, laitan kaikki nuo kiertoon.
käytetty vanha taskulaskin tänä vuonna. Aiempina vuosina mm. hyppynaru ja ryppyvoidetta.
Lapset saa aina jotain käytettyä tai halpiskamaa. Ok, kyllä mä ymmärrän että ei ehkä ole rahaa ja haluaa jotain ostaa/antaa mutta kyllä ainakin mun äiti kehtaa sanoa että ei hanki kellekään tänä jouluna mitään kun on rahat niin tiukilla.
Tuntuu lähinnä aina siltä ettei heidän lahjoissaan ole yhtään ajatusta mukana, kunhan nyt jotain käsiin osuvaa paketoivat.
Arvasin, että nyt rahat ovat tiukilla. Annoimme anopille lahjaksi ison summan rahaa. Anoppi oli kiitollinen ja kertoi, että oli antanut paljon rahaa yhdelle lapsistaan, joka on hankalassa tilanteessa. Meidän perheelle ne kierrätyslahjatkin kelpaavat, eikä rakkaus ole siitä kiinni. Joskus köyhäilyn syynä voi olla myös väsymys. Miettikää mikä on oikeasti tärkeää.
lahjakortin, oikein mieluinen lahja:)
kuten en koskaan ennenkään ole häneltä mitään saanut. pojalleen antoi pari vuotta sitten kuraisia hiekkaleluja ja miehensä hikisen ja homeisen "merkkipaidan" (en tiedä miksi nimitti merkkipaidaksi, lukihan siinä joku brändi tietenkin, mutta halpahallikamaahan se oli) muovikassissa. jos saataisiin vielä joskus lahjaksi miehen teininä juopolle äidilleen lainaamat monet sadat eurot ja anteeksipyyntö kaikista niistä traumoista, joita "äiti" on pojalleen helvetillisellä lapsuudella aiheuttanut. rauhaan jättäminenkin olisi hyvä lahja, mummoa tuosta ämmästä ei ainakaan ikinä saada tai haluta.
lisättävää, kun eiliset lahjat on avattu?