Tunnetko ihmisiä, jotka ovat heikkolahjaisia, mutta eivät kuitenkaan kehitysvammaisia?

Hei! Oon saanut kärsiä elämässäni paljon heikkolahjaisuudesta. Muutama ystävä on vaan. Uusia ystäviä vaikea löytää olenhan jo 38 kohta 39.  Elämä on tullut siihen pisteeseen ,että en jaksa yrittää ihmissuhteissa enää. :( .  Ihmissuhteet muutenkin vaikeita.

Sama vika, mulla on ollut aina vaikea saada ystäviä.

Kyllä se siitä. Paistaa se aurinko risukasaankin .

Vierailija kirjoitti:

Lskksks kirjoitti:

Nyt sekoitetaan heikkolahjainen, kehitysvammainen yms Termit keskenään

Ei se ole heikkolahjaista jos käy amiksen tai on siivooja, kokki yms duunari

Jotkut tykkää erialan töistä kuin toiset

Monesti nämä ns älyköt lukiolaiset, insinöörit yms on niitä joilla ei suhteellisuuden tajua eikä ymmärrystä perus arkipäivän asioista

Ei kai kukaan ole sanonut, että amis tekisi kenestäkään heikkolahjaista tai, että kaikki tai edes suurin osa amiksista olisi heikkolahjaisia.

Fakta on silti se, että peruskoulun tai korkeintaan amiksen käyneiden joukossa on huomattavasti enemmän heikkolahjaisia kun korkeammin koulutetuissa. Tämä johtuu ihan vaan siitä, että oikeasti heikkolahjaiselle esim. lukio-opinnot ovat lähes tulkoon mahdottomat suorittaa. Puhumattakaan esim. yliopistosta.

Ja toi sun viimenen kappale ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Vaikka toki koulutettujenkin joukkoon mahtuu ihmisiä, joilla ei maalaisjärki pelaa.

Tänä päivänä työelämäkin on vaativaa ja automatisaation myötä avustavat työt, joita terveen kirjoissa olevat heikkolahjaiset kykeni tekemään. Ihan jopa siivoojiltakin vaaditaan yli seiskan keskiarvoa ja koulusta. Siivoustyökin on nykyään kello kaulassa suoritettavaa työtä. Keittiöstäkin monet avustavat työt ovat kadonneet. Ei todellakaan tule olemaan helppoa, ja yhteiskunta senkun monimutkaistuu digitaalisaation myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lskksks kirjoitti:

Nyt sekoitetaan heikkolahjainen, kehitysvammainen yms Termit keskenään

Ei se ole heikkolahjaista jos käy amiksen tai on siivooja, kokki yms duunari

Jotkut tykkää erialan töistä kuin toiset

Monesti nämä ns älyköt lukiolaiset, insinöörit yms on niitä joilla ei suhteellisuuden tajua eikä ymmärrystä perus arkipäivän asioista

ööh en ole tavannut yhtään siivoojaa, joolle siivoominen olisi kutsumus???

Minäpä olen. Jopa sellaisen joka vaihtoi korkeakoulutetun vanhan alansa siivoamiseen - ja on nyt onnellinen ja voi paljon paremmin kuin ennen. 

Minä tiedän myös esim. lähihoitajiksi tai välinehuoltajiksi haluavia ihmisiä, joilla on ennestään korkeakoulututkinto. Nuo ovat sellaisia ammatteja, joissa vastuuta ja tarkkuutta vaaditaan, eikä kukaan koulutetumpi ja fiksumpi katso perään - varsinkin tuo lähihoitajan ammatti pitää sisällään lapsen kasvusta ja ohjauksesta vastamaamista, dibeetikkolapsen hoidosta vastaamista, kykyä kommunikoida esim. omaisten kanssa.

Välinehuoltokin on myös vastuullista työtä, ja instrumenttien steriiliydellä on todellakin väliä ennen kuin ne päätyy kirurgin tai hammaslääkärin käyttöön potilastyössä. Ihan en voisi täysin heikkolahjaista kuvitella tässäkään työssä, vaan pitää olla vähintään keskinkertainen tajutakseen konkreettiset seuraukset, jos hölmöilee työssään.

On niin uskomatonta tulla kirjoittelemaan tähänkin keskusteluun, kuinka amista käy vain tyhmät. On otettava huomioon, kuinka tänä päivänä ammattikoulutus sekä työelämä ovat muuttuneet vaativiksi, jolloin nämä kehitysvammaisiksi luokittelemattomat heikot putoavat kelkasta.

Ihan jo peruskoulun suorittaminen on heille vaikeaa ja ovat sitten siellä ison ryhmän seassa oppimatta edes lukemaan ja omaksumaan perustietoja. Oppivelvollisuusikä saatiin nostettua, vaikka sen sijaan olisi pitänyt ennemmin panostaa peruskoulussa saatavaan tukeen ja erityisopetukseen, jotta saataisiin näille täysin heikoille apu nopeasti ennen kuin ongelmat kasaantuvat isommiksi. Nyt he ovatkin aikuisina heitteillä jäädessään palvelujen ulkopuolelle, koska eivät ole tarpeeksi vammaisia saamaan niitä.

Hei! Ihmisten pitäisi ymmärtää heikkolahjaisia. Ei sitä voi valita minkälaiseksi syntyy tänne. Olen aikoinani kärsinyt erilaisuudesta.  Enää en aio kärsiä  erilaisuudesta. Peruskoulussa sain tietää olevani erilainen ala-asteella ensimmäisellä luokalla. Koulunkäynti ei sujunut niin ,kun muilla sujui hyvin . Oli muutama ystävä. Ystävät vaihtuneet kouluajoilta. Kaikki eivät pysyneet rinnallani tähän päivään saakka. Syystä tai toisesta.

Äitini on heikkolahjainen, samoin yksi sisaruksistani. Isäni taas huippuälykäs,mutta narsisti. Tämä selittää miksi isäni viihtyy äidin kanssa -hän saa loistaa tyhmän äidin rinnalla, saa huomiota ja sympatiaa, kun vaimo on mitä on. Lapsuus oli yhtä piinaa. Meitä on useampi lapsi. Kolme on käynyt yliopiston, kaksi amk ja muut perustutkinnot. Äitini on aina käyttäytynyt heikkolahjaista siskoani kohtaan väkivaltaisesti. Lapsena pahoinpiteli henkisesti ja fyysisesti. Nyt enää vain henkisesti. Usein päivittelee miksi hänellä pitää olla noin tyhmä lapsi. Eräs sisaruksistani on erityisen menestynyt ja tietyissä piireissä kuuluisa . Tästä äiti muistaa aina mainita kaikille. Äitini ei ole ollut koskaan missään töissä. Lapsia syntyi reilun vuoden välein yli kymmenen vuoden ajan. Pulaa oli ruuasta ja vaatteista. Jos joku arvosteli tai vaikka ihan ystävällisesti yritti auttaa, äiti suuttui verisesti. Puhui myös usein paremmista ihmisistä, jotka haluavat meille pahaa ja ovat syynä moneen asiaan. Ihastui ,ja näytti sen myös selvästi, kaikkiin miespuolisiin opettajiin, neuvolalääkärwihin jne.. naispuolisia vihasi ja hu8ritteli. Rahaa ei osannut käyttää . Sairastui alkoholismiin kun olin yläasteella. Äidin suvussa paljon akateemisia, joten Äitini on suvun mustalammas. Koulu katsottiin äidin kohdalla läpi sormien. Mummo oli kuulemma toistellut usein äidille, että kun osaa hoitaa kotia ja lapsia sillä pääsee pitkälle. Heikkolahjainen siskoni taas on todella ihana ja sympaattinen tapaus. En tiedä montakaan yhtä sydämellistä, herkkää ja sisukasta ihmistä. Paljon on saanut kestää, ja moni ei varmasti arvosta. On kuitenkin saanut käytyä hoiva-avustan kurssin. Keikkatöitä riittää ja tulee lapsettomana ihan mukavasti toimeen.

Minunkin äitini ja minua kolme vuotta nuorempi sisareni ovat heikkolahjaisia. Ymmärsin jo nuorena, että heissä on jotain erilaista kuin minussa ja isässäni. Äitini on 70-luvulla käynyt jonkun teollisuusompelukurssin ja oli muutaman vuoden töissä minun syntymääni saakka. Yt-neuvotteluissa hän oli ainoa, joka sai lähteä, eikä sen jälkeen ole ollut töissä kuin muutaman kokeilun siivousalalla. Niistä ei tullut mitään, kun ei mennyt perille tekniikat ja oli niin hidas. En tiedä äitini lukeneen yhtään kirjaa elämänsä aikana, eikä muita harrastuksia ole kuin ompelu. Hän tulee kuitenkin toimeen naapureiden kanssa ja nämä kyllä osaavat käyttää hänen hyväntahtoisuuttaan hyväkseen. Ompelupöydällä on jatkuvasti kasa naapureiden korjattavia vaatteita, palkkaa äiti ei kehtaa pyytää. Joskus joku antaa kahvipaketin monen tunnin työstä.

Siskoni oli koulukiusattu erilaisuutensa vuoksi. Osasyynä oli varmasti lihavuus, sillä äiti syötti hänet yhtä lihavaksi kuin itsensä. Minä osasin urheilullisena lapsena pitää paremmin puoleni. Siskolle tehtiin tutkimuksia kun hän oli kolmannella luokalla ja hänet todettiin heikkolahjaiseksi. Äidille isä kertoi, että siskolla oli muistivaikeuksia, mikä on kylläkin tavallista heikkolahjaisille, mutta äidin oli se parempi mieltää kuin heikkolahjaisuus.

Ylä-asteella koulukiusaaminen meni niin pahaksi, että rehtori suositteli siskolle Steiner-koulua. Rehtori pääsi ongelmasta kätevästi eroon. Steiner- koulussa sisko koristeli itse tehtyjen vihkojen sivuja kukkasilla peruskoulun loppuun ja vielä neljä vuotta lukiossa. Olisi ymmärtämättömyyttään halunnut osallistua yo-tutkintoon, mutta koulu ei sitä suositellut, syystäkin tietysti. Sisko sai lukion päättötodistuksen, josta hän ja äiti ovat niin otettuja. Sillä paperilla ei vain oikeasti tee yhtään mitään. Vaikka olisi päässyt johonkin kouluun todistuksella, totuus tulisi kyllä ilmi ennen pitkää. Matematiikassa hän on ehkä neljäs-luokkalaisen tasolla. Englanti ja ruotsi aivan surkeaa. Sanasto on hyvä, mutta hän ei ole koskaan oppinut ääntämistä, lukee kaiken niin kuin se kirjoitetaan tyyliin "kirl is nise". Hän on kyllä hyvä ilmaisemaan itseään kirjoittamalla, mutta virheiden vuoksi on kirjoituksesta vaikea saada selvää.

 Minkäänlaista tutkintoa siskolla ei ole ja hän asuu isän ja äidin kanssa. Sekä äiti että sisko ovat vieraantuneet täysin yhteiskunnasta. Heillä ei ole mitään käsitystä nykyajan maailmasta, vaan elävät tyytyväisinä omassa kuplassaan. Isää käy sääliksi, sillä tiedän, että hän kaipaa "älyllisempää" seuraa.

Sisko on nyt yli 40-vuotias ja vanhemmat alkaa olla raihnaisia. Olen jo valmiiksi kauhuissani, miten siskolle käy sitten. Mihinkään laitokseen hän ei voi päästä, sillä varsinaista kehitysvammaa ei ole. En usko hänen pärjäävän myöskään omassa asunnossa ilman voimakasta tukea. Minä ja mieheni olemme akateemisia, matkustelemme paljon enkä ymmärrä, miten saisimme aikuisen naisen sovitettua ympyröihimme. Olen monesti ajatellut, että olisi helpompaa, jos siskolla olisi down syndrooma. Silloin olisi yhteiskunnan tultava apuun. 

Vierailija kirjoitti:

Minunkin äitini ja minua kolme vuotta nuorempi sisareni ovat heikkolahjaisia. Ymmärsin jo nuorena, että heissä on jotain erilaista kuin minussa ja isässäni. Äitini on 70-luvulla käynyt jonkun teollisuusompelukurssin ja oli muutaman vuoden töissä minun syntymääni saakka. Yt-neuvotteluissa hän oli ainoa, joka sai lähteä, eikä sen jälkeen ole ollut töissä kuin muutaman kokeilun siivousalalla. Niistä ei tullut mitään, kun ei mennyt perille tekniikat ja oli niin hidas. En tiedä äitini lukeneen yhtään kirjaa elämänsä aikana, eikä muita harrastuksia ole kuin ompelu. Hän tulee kuitenkin toimeen naapureiden kanssa ja nämä kyllä osaavat käyttää hänen hyväntahtoisuuttaan hyväkseen. Ompelupöydällä on jatkuvasti kasa naapureiden korjattavia vaatteita, palkkaa äiti ei kehtaa pyytää. Joskus joku antaa kahvipaketin monen tunnin työstä.

Siskoni oli koulukiusattu erilaisuutensa vuoksi. Osasyynä oli varmasti lihavuus, sillä äiti syötti hänet yhtä lihavaksi kuin itsensä. Minä osasin urheilullisena lapsena pitää paremmin puoleni. Siskolle tehtiin tutkimuksia kun hän oli kolmannella luokalla ja hänet todettiin heikkolahjaiseksi. Äidille isä kertoi, että siskolla oli muistivaikeuksia, mikä on kylläkin tavallista heikkolahjaisille, mutta äidin oli se parempi mieltää kuin heikkolahjaisuus.

Ylä-asteella koulukiusaaminen meni niin pahaksi, että rehtori suositteli siskolle Steiner-koulua. Rehtori pääsi ongelmasta kätevästi eroon. Steiner- koulussa sisko koristeli itse tehtyjen vihkojen sivuja kukkasilla peruskoulun loppuun ja vielä neljä vuotta lukiossa. Olisi ymmärtämättömyyttään halunnut osallistua yo-tutkintoon, mutta koulu ei sitä suositellut, syystäkin tietysti. Sisko sai lukion päättötodistuksen, josta hän ja äiti ovat niin otettuja. Sillä paperilla ei vain oikeasti tee yhtään mitään. Vaikka olisi päässyt johonkin kouluun todistuksella, totuus tulisi kyllä ilmi ennen pitkää. Matematiikassa hän on ehkä neljäs-luokkalaisen tasolla. Englanti ja ruotsi aivan surkeaa. Sanasto on hyvä, mutta hän ei ole koskaan oppinut ääntämistä, lukee kaiken niin kuin se kirjoitetaan tyyliin "kirl is nise". Hän on kyllä hyvä ilmaisemaan itseään kirjoittamalla, mutta virheiden vuoksi on kirjoituksesta vaikea saada selvää.

 Minkäänlaista tutkintoa siskolla ei ole ja hän asuu isän ja äidin kanssa. Sekä äiti että sisko ovat vieraantuneet täysin yhteiskunnasta. Heillä ei ole mitään käsitystä nykyajan maailmasta, vaan elävät tyytyväisinä omassa kuplassaan. Isää käy sääliksi, sillä tiedän, että hän kaipaa "älyllisempää" seuraa.

Sisko on nyt yli 40-vuotias ja vanhemmat alkaa olla raihnaisia. Olen jo valmiiksi kauhuissani, miten siskolle käy sitten. Mihinkään laitokseen hän ei voi päästä, sillä varsinaista kehitysvammaa ei ole. En usko hänen pärjäävän myöskään omassa asunnossa ilman voimakasta tukea. Minä ja mieheni olemme akateemisia, matkustelemme paljon enkä ymmärrä, miten saisimme aikuisen naisen sovitettua ympyröihimme. Olen monesti ajatellut, että olisi helpompaa, jos siskolla olisi down syndrooma. Silloin olisi yhteiskunnan tultava apuun. 

Kannattaisiko käydä uudelleen tutkimuksissa? Aikuisiakin voidaaan tutkia, joten ikä ei ole este. On hyvin mahdollista, että työvoimatoimistojen listoilla notkuu niitä heikkolahjaisia ja kehitysvammaisia ilman diagnoosia.

Yläasteella luokallani oli hiljainen, erittäin tunnollinen ja ahkera poika, joka vaikutti yksinkertaiselta. Oli siis TODELLA ahkera työmyyrä ja silti korkein koskaan saamansa numero oli kasi. Minä taas en mielestäni juuri tikkua ristiin laittanut ja keskiarvoni ysillä oli 8,8. Ihmettelin tätä kovasti ja siksi jäänyt mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin äitini ja minua kolme vuotta nuorempi sisareni ovat heikkolahjaisia. Ymmärsin jo nuorena, että heissä on jotain erilaista kuin minussa ja isässäni. Äitini on 70-luvulla käynyt jonkun teollisuusompelukurssin ja oli muutaman vuoden töissä minun syntymääni saakka. Yt-neuvotteluissa hän oli ainoa, joka sai lähteä, eikä sen jälkeen ole ollut töissä kuin muutaman kokeilun siivousalalla. Niistä ei tullut mitään, kun ei mennyt perille tekniikat ja oli niin hidas. En tiedä äitini lukeneen yhtään kirjaa elämänsä aikana, eikä muita harrastuksia ole kuin ompelu. Hän tulee kuitenkin toimeen naapureiden kanssa ja nämä kyllä osaavat käyttää hänen hyväntahtoisuuttaan hyväkseen. Ompelupöydällä on jatkuvasti kasa naapureiden korjattavia vaatteita, palkkaa äiti ei kehtaa pyytää. Joskus joku antaa kahvipaketin monen tunnin työstä.

Siskoni oli koulukiusattu erilaisuutensa vuoksi. Osasyynä oli varmasti lihavuus, sillä äiti syötti hänet yhtä lihavaksi kuin itsensä. Minä osasin urheilullisena lapsena pitää paremmin puoleni. Siskolle tehtiin tutkimuksia kun hän oli kolmannella luokalla ja hänet todettiin heikkolahjaiseksi. Äidille isä kertoi, että siskolla oli muistivaikeuksia, mikä on kylläkin tavallista heikkolahjaisille, mutta äidin oli se parempi mieltää kuin heikkolahjaisuus.

Ylä-asteella koulukiusaaminen meni niin pahaksi, että rehtori suositteli siskolle Steiner-koulua. Rehtori pääsi ongelmasta kätevästi eroon. Steiner- koulussa sisko koristeli itse tehtyjen vihkojen sivuja kukkasilla peruskoulun loppuun ja vielä neljä vuotta lukiossa. Olisi ymmärtämättömyyttään halunnut osallistua yo-tutkintoon, mutta koulu ei sitä suositellut, syystäkin tietysti. Sisko sai lukion päättötodistuksen, josta hän ja äiti ovat niin otettuja. Sillä paperilla ei vain oikeasti tee yhtään mitään. Vaikka olisi päässyt johonkin kouluun todistuksella, totuus tulisi kyllä ilmi ennen pitkää. Matematiikassa hän on ehkä neljäs-luokkalaisen tasolla. Englanti ja ruotsi aivan surkeaa. Sanasto on hyvä, mutta hän ei ole koskaan oppinut ääntämistä, lukee kaiken niin kuin se kirjoitetaan tyyliin "kirl is nise". Hän on kyllä hyvä ilmaisemaan itseään kirjoittamalla, mutta virheiden vuoksi on kirjoituksesta vaikea saada selvää.

 Minkäänlaista tutkintoa siskolla ei ole ja hän asuu isän ja äidin kanssa. Sekä äiti että sisko ovat vieraantuneet täysin yhteiskunnasta. Heillä ei ole mitään käsitystä nykyajan maailmasta, vaan elävät tyytyväisinä omassa kuplassaan. Isää käy sääliksi, sillä tiedän, että hän kaipaa "älyllisempää" seuraa.

Sisko on nyt yli 40-vuotias ja vanhemmat alkaa olla raihnaisia. Olen jo valmiiksi kauhuissani, miten siskolle käy sitten. Mihinkään laitokseen hän ei voi päästä, sillä varsinaista kehitysvammaa ei ole. En usko hänen pärjäävän myöskään omassa asunnossa ilman voimakasta tukea. Minä ja mieheni olemme akateemisia, matkustelemme paljon enkä ymmärrä, miten saisimme aikuisen naisen sovitettua ympyröihimme. Olen monesti ajatellut, että olisi helpompaa, jos siskolla olisi down syndrooma. Silloin olisi yhteiskunnan tultava apuun. 

Heikkolahjaisuus-diagnoosi (tai siis nykyään se diagnosoidaan laaja-alaisina oppimisvaikeuksina) pitäisi yhdistää lievä kehitysvamma -diagnoosiin, sillä ovat ihan lähellä toisiaan ja käytännössä tuen tarpeessa. Monelle kehitysvammaisen ja normaaliälyisen rajamailla oleville arkiset asiatkin ovat vaikeita opittavaksi ja peruskoulu on ihan kidutusta heille, vaikka peruskoulussa opetellaan perustietoja.

Lienee selvää että oppimista on tarkasteltava laajemmin kuin kykynä opetella ulkoa muiden keksimiä asioita. Kun jotain ihmistä ei ymmärretä oikein on helpointa tuomita tämä vaillinaiseksi kuin alkaa todella tutustumaan häneen ja kaikkeen siihen mitä hän voi kuorensa alla osata.

Laajasti itsensä jalustalle nostaneet kiillottavat imagoaan nimenomaan matkustelulla ja sen tuomilla elämyskokemuksilla. Tai virheettömällä kirjoittamisella. Tai hienosti soljuvalla retoriikalla käsien heiluessa sanojen tahtiin.

Ei ole tyhmiä ihmisiä on vain opettajia jotka menevät liian matalalta kohtaa aitaa jonkun kanssa. Jokaisella on osaamista jota jokin toinen ihminen ei osaa arvostaa. Jos joku on esim. huono matematiikassa hän on taatusti jossain muussa asiassa toisaalla todella hyvä. Tietenkin matemaattisesti orientoituneet lokeroivat toisenlaisen ihmisen tyhmäksi heidän preferensseillään vaikka sitten taiteellisimmissa aspekteissa heillä ei riitä luovuutta tikku-ukkoa parempaan ulostuloon.

Suomen peruskoulu on liukuhihna jossa lajitellaan ihmiset pisteytykseen hyvin karkeasti. Moni lahjakas taiteellinen ihminen jää kovin helposti huonoksi oppilaaksi ilman kunnollista kannustusta luovissa aineissa. Nyky-yhteiskunta joka pohjautuu digitaalitekniikkaan ylistää matemaattista hahmotuskykyä perinteisissä yhteiskunnan parhaimmissa töissä, mutta samaan aikaan kehittyvä tekoäly elää toiseen suuntaankin juuri esim. sumean logiikan kautta.

Eli point of view, kun luulet jotain erilaista ihmistä kehariksi tai tyhmäksi, voit itse olla sellainen jonkun hänelle rutiinilla menevän asian parissa jota et ole koskaan ulkoa opetellut, tutkinut ja opetellut.

"Ei ole tyhmiä ihmisiä"

Joo, ei ole rotuja, ei sukupuolia eikä ole fyysisesti poikkevia ihmisiä. Tätähän monet vihervasemmistolaiset hokee.

Muuten toki samaa mieltä jossain määrin, ja nykyinen opetussuunnitelma ei palvele ketään paitsi keskinkertaista massaa. Lahjakkaalle liian vähän haastetta (kyllä lahjaskin voi turhautua, jostain syystä ihminen yhdistää automaattisesti lahjakkuuden ja omillaan pärjäämisen toisiinsa) ja liian heikoille taas liikaa haastetta, vaikkei peruskoulu vielä mitään kvanttifysiikkaa opeta

On sitäkin kysytty, että tappaako koulut luovuuden. Luin joskus artikkelin nuoresta miehestä, joka lapsena saadusta afasia-diagnoosista huolimatta on rakentanut esim. luksussaunan, vaikkei koulussa pärjännyt. Visualinen hahmotus hänellä havaittiin kuitenkin ikäisiä edellä. On sieltä koulusta aiemmin päässyt kutosen oppilaita, jotka ovat voineet päästä niinkin pitkälle kuten vaikkapa liikemieheksi (esim. Hjallis Harkimo).

Hei! Kävin mukautetun peruskoulun . Opettaja otti silmätikukseen minut,koska olin hiljainen ja arka. Vanhemmat sai rampata sen lukuvuoden koululla. Oli raskasta nähdä äidin itkeän. Sanoivat,että itkivät yöllä ,kun minulla oli paha olla. Mielummin olisin  ollut veljen luokalla normaaliopetuksessa. En olisi pärjännyt siellä kuitenkaan. Olisin jäänyt luokalleni. Vieläkin tänä päivänä näen painajaisia tuosta peruskoulusta missä olin. Vaikka siitä on jo melkein 23 vuotta sitten aikaa.  Traumat eivät ole kadonneet . Terapeutti ei pysty auttamaan sanoo vaan ,että unohda koko asia. Vaikka yritän unohtaa nuo kauheat asiat en pysty siihen jostain syystä.

Tunnen yhden yli viisikymppisen, joka on juuri tällainen, vähän sillä rajalla, ettei voi kuitenkaan kehitysvammaiseksi sanoa, mutta kuitenkaan ei kovin etäällä ole. Hän on onnekseen saanut nuorena suojatyöpaikan, jossa osaa hoitaa yksinkertaisia tehtäviään hyvin ja luotettavasti. On saanut myös aikoinaan ajokortin ja pärjää palkallaan, vaikka ei aina tunnu täysin ymmärtävän rahan arvoa. Herttainen, ystävällinen ja avulias ihminen, hyvin pidetty työyhteisössään, mutta jäänyt naimattomaksi, mitä en ihmettele, sillä on mieheksi varsin naiivi ja lapsenomainen luonteeltaan.

Tiedättekö miten saa blondin alas puusta? 😂

Vierailija kirjoitti:

Hei! Oon saanut kärsiä elämässäni paljon heikkolahjaisuudesta. Muutama ystävä on vaan. Uusia ystäviä vaikea löytää olenhan jo 38 kohta 39.  Elämä on tullut siihen pisteeseen ,että en jaksa yrittää ihmissuhteissa enää. :( .  Ihmissuhteet muutenkin vaikeita.

Sehän on oma syysi että olet saanut kärsiä,turhaan valitat kun sulla on kuitenkin muutama ystävä,ole tyytyväinen siihen mitä on🙂

Vierailija kirjoitti:

Sama vika, mulla on ollut aina vaikea saada ystäviä.

Niin mitä sitten vaikka on ollut vaikeeta saada ystäviä? Ei minullakaan ole pahemmin ystäviä mutta ei se minua haitta🤗

Olkaa ihmiset tyytyväisiä elämässä siihen mitä on🤗

Elämää kannattaa elää silleen kun parhaalta itseltä tuntuu,eikä silleen kun yhteiskunta meidän olettaa elävän🤗