Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Millainen on neljänkympin kriisi??? Kertokaa sen kokeneet!!!
08.12.2011 |
En itse kerro tilanteestani ennenkuin kuulen tuntemattoman ihmisen kertovan omasta neljänkympin kriisistään, koska
Nyt olen kahden vaiheilla: Joko kaikki tämä johtuu siitä että oma mielenterveyteni sanoo diibadaabaa tai sitten hormonit tekevät kaiken tämän..=/ Joten:
Mitä sinulle tapahtui n. 38- vuotiaana HENKISESTI/FYYSISESTI?
Aiheina vaikkapa: mies, lapset, ystävät, minäitse, työ, ajattelu, seksi, ulkonäkö, valinnainen aihe
Kommentit (131)
Täytin kesällä 40,lapset jo isoja,alaikäisiä tosin ja asuvat kotona vielä useamman vuoden.Eronnut olen 10 vuotta sitten.
Nyt tuntuu siltä,että elämä on totaalisesti ajanut ohitseni.
Aamulla tai ihan mihin aikaan päivästä vaan,peilistä katsoo väsynyt nainen,luomet roikkuvat silmien päällä,iho ei ole enää kimmoisa,näytän vanhalta!!
Se on myös niin totta,että perhe-elämä haaveet on täytynyt sulkea pois mielestä,se surettaa ehkä eniten.
Tää vaan on niin tylsää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä tunne muuta kriisiä kuin sen että lapset on nyt tässä ja vauvakuume on kova. toisaalta ne on niin pieniä vielä että eivät lennä pesästä vielä vuosiin.
toisaalta mulla on myös pelko vanhenemisen tuomista muutoksista, mutta eipä juuri muuta.
kolmekymppisenä kriiseilin lasten puutteesta koska aloin niiden tekoon vasta yli kolmikymppisenä.
Kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä
Ettei maastoauto Fredal yksinään riitä
Etsii stressipäissään itsellensä puolison
Kun pelkää että hedelmällisyys koht ohi on
Neljänkympin kriisin tunnistaa siitä
Ettei ryppyvoiteet enää mihinkään riitä
Näyttää keskisormee Onnelassa nuorille
Ja kiipee joogaretriitille ylös vuorille
Viidenkympin kriisin tunnistaa siitä
Et sun äijäs kampaa tukan taakse geelillä
Ratsastaa prätkällä nahkahousut jalassa
Auringonnousuun vihkisormus niiden taskussa
Kuudenkympin kriisin tunnistaa siitä
Ettei sun eläke luomuperunaan riitä
Istut kotona ja kiroot lapset itsekkäät
Toivot et vielä seiskakympin kriisin läpi käyt
Mutta nyt neljissä kymmenissä vanheneminen tuntuu ikävältä mm. fyysisten muutosten vuoksi. Tuntuu että iän vuoksi ei voi saavuttaa kaikkea mitä haluaisi tavoitella. Tähän astinen elämä tuntuu sujahtaneen niin sukkelaan ja nyt kun aika tuntuu kuluvan nopeammin pelottaa, että vanhuus ja kuolema ovat edessä yllättävän nopeasti. Iltatähden kohdalla murehdin sitä, että meillä tulee olemaan yhteistä elämää paljon vähemmän kuin nuorena saamieni lasten kanssa.
Mä jo kuvittelin että olen tulossa hulluksi!
38 tuli mittariin reilu kuukausi sitten. Sen jälkeen oon jo kahteen otteeseen huomannut haaveilevani muista miehistä.
Oma mies on toisaalta ihana ja rakastan häntä paljon! Mutta toisaalta taas rakkaus on muuttunut intohimottomaksi (jos sitä nyt koskaan olikaan) ja oma mies on enemmänkin semmoinen kuin voin kuvitella veljen olevan. Samasta puusta meidät on veistetty, se on varmaa, mutta erilaisuus ilmenee kiinnostuksen kohteissa, ne alkavat eräätyä toisistaan yhä enemmän.
Itse olen siinä tilanteessa että minä hoidan ja järjestelen kaikki asiat. Putkimiehestä autojen katsastukseen. Mies taas elää lähes syöttöpossun elämää, mitä nyt tuo taloon enemmän rahaa kuin minä.
Muut miehet kiinnostaa. Vaikka mulla on mielestäni riittävästi kokemusta muista miehistä, kun emme aivan nuorina ole mieheni kanssa aloittaneet. Tiedän että esimerkiksi seksi meillä sujuu huomattavasti paremmin kuin minulla on koskaan muiden miesten kanssa sujunut. Mutta kun mä en enää himoitse omaa miestäni. Monesti yllätän itseni haaveilemasta suudelmasta toisen miehen kanssa, mutta omaani en hinkua suudella.
Ystävä painii 30 kriisissä, eikä se ole kaunista katsottavaa. On pistänyt jo pitkän parisuhteen poikki, löytänyt itseään 5 vuotta nuoremman miehen ja vaihtanut työpaikkaa. Se tuuntui surulliselta - kunnes muhun iski tämä!
Voi Vi**u etten paremmin sano! Enkö mä nyt vaan voisi jatkaa elämääni niinkuin ennekin ja kuvitella olevani onnellinen, tai ainain niin onnellinen kuin haluan olla?
Tekis mieli HUUTAA!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta olen 39 ja tosi kyllästynyt elämääni. Työni tuntuu lasten hommalta siitä huolimatta, että se on mukamas arvostettua. Avioliittoni tympii siitä huolimatta, ettei meillä ole mitään virallisesti hyväksyttäviä ongelmia kuten pettäminen tai väkivalta. En meinaisi jaksaa sinänsä ihania lapsianikaan - kaipaan hirveästi vauva-aikaa, jolloin mun tarvitsi vain imettää ja pitää sylissä lapsiani, ja kaikki oli onnellista jo siitä. Nyt pitäisi jaksaa tehdä ties mitä, ja lapset ovat silti koko ajan vähemmän mun pieniäni ja enemmän kiinnostuneita kaikesta muusta.
En jaksaisi enää oikein mitään. Mieluiten menisin suoraan eläkkeelle.
Olen 38 ja risat ja elän ihan paniikissa päivästä toiseen.
Olen aina kuvitellut, että en ihan oikeasti halua lapsia. Vaan nyt, nyt huomaan, että haluan lapsen! Haluan miehen ja lapsen ja yhteisen kodin ja elämän jonkun kanssa. Mutta entisestä kaunottaresta on tullut ihan tavallisen näköinen, jopa elämäänsä katkeroitunut liki nelikymppinen jolla ei enää tuolla markkinoilla menekkiä oikein olekaan.
Kaduttaa niin hemmetisti, että en aikoinani lukenut enempää. Nyt yksin asuvana (vuokralla...) ei ole varaa lähteä opiskelemaan.
Olen asununut muutamaan otteeseen avoliitossa ja ollut valtavan onnellinen yksin aina noiden suhteiden päättyessä. Ikävuodet 30-35 elin onnellisena yksin. Sen jälkeen oli parin vuoden avoliitto ja nytpä olenkin niin vanha, että en kelpaa kenellekään joka kelpaisi minulle.
Elämä on persiistä. Auttakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässä on ollut muita harmeja ja kriisejä sen verran paljon, etten ole ikääntymistä ehtinyt juurikaan suremaan.
Ehkä noi ikäkriisit on hyväosaisten huveja.
No tällä 38-veellä ainakin on joku kriisi kun näyttää noin hapanta naamaa vaikka tuleva vaimo on Euroopan kaunein prinsessa.
http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/art-1288514740894.html?ref=hs-…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tällä 38-veellä ainakin on joku kriisi kun näyttää noin hapanta naamaa vaikka tuleva vaimo on Euroopan kaunein prinsessa.
<a href="http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/art-1288514740894.html?ref=hs-…" alt="http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/art-1288514740894.html?ref=hs-…">http://www.iltasanomat.fi/kuninkaalliset/art-1288514740894.html?ref=hs-…;
tästä syystä ei tullut mitään kriisiä koska oli ihana täyttää 40v.
Olin siis jo ihan kamala kolmekymppiseksi mutta OK nelikymppiseksi ;)
Pian täytän 44v. ja olo yhä mainio ja elämä muuten hyvässä mallissa paitsi lapset on murkkuiässä...huokaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän 37 ja mulla on varmaan nyt jo tulossa se kriisi. Saan joulukuussa neljännen lapsen. Olen toisessa liitossa. 30 kriisissä meni edellinen liitto. Nyt jo näkyy ikääntymisen merkit kropassa ja iholla. Kattelen kateellisena nuorten naisten kimmoisia ihoja ja kroppia. Itse olen löysä läskikasa. Kulahtanut karvainen ja vielä raskaana. Ja köyhäkin. Seksielämäkin on hiipunut ja todellakaan miehellä vaikka suht uusi liito onkin ei näytä värähtävän muutakuin nettipornoa katsellessa...
Jepjep onneks olen alkanut toimiin: viimsen tupakan tumppasin kun tein raskaustestin. Tietenkään en juo. Yritän nukkua enemmän. Olen aloittanut pepputreenit ja hölkkäämisen. Kyttään etten syö liikaa raskaana ollessani jne. Suunnittelen jopa uutta kampausta, tekorusketusta ja kestoripsiä kesäksi :D Tsemppiä naiset!!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 35 ja kärsin jostain kriisistä, olkoon se nyt myöhässä oleva kolmenkympin kriisi tai ajoissa alkanut neljänkympin kriisi...
Tuntuu että olen ajelehtinut elämän mukana jonnekin missä en ole oikein kotoni. Lähinnä työelämä tökkii. Olen hyväpalkkaisessa, siistissä sisätyössä IT-alalla. Mutta oikeasti haluaisin pyristellä irti kvartaalitaloudesta ja jatkuvasta voiton maksimoinnista.
Uskon että olisin onnellisimmillani jossain käsityöammatissa.
Mutta asuntolainat painaa päälle jaja perheellisenä en voi oikeen sälyttää koko talousvastuuta miehen harteille ja lähteä opiskelmaan jotain alaa, jonka myötä tuloni tippuisivat puoleen.
Miehenkin kanssa tuntuu että ruuhkavuoden verottaa. EI ole paukkuja panostaa parisuhteeseen ja arvomaailmammekin tuntuu ajautuvat eri laduille. Tarkoitus on ottaa tämän asian suhteen itseä niskasta kiinni ja pyrkiä parantamaan parisuhdetta. Mitään "virallista vikaa" ei ole, ei tapella, petetä, ryypätä tms. Se palo vaan on hiipunut. Huomaan haaveilevani muista.
Lapset on nyt tehty ja he ovat 6 ja 4 -vuotiaat. Ihania, haastavia vesseleitä. Tuntuu että tämä riittää. lapset ovatkin ainut osa-alue elämässä, johon tunnen olevani täysin tyytyväinen. Tietty haastetta riittää heidän kanssa, mutta sehän kuuluu asiaan.
Ulkonäkö rupsahtaa, mutta nyt olen elämäntaparemontissa. Tarkoitus saada karsitettua 5 lasten saannin jälkeen kertynytttä kiloa ja saada fyysinen kunto muutenkin hyväksi.
Ikääni olen tyytyväinen, vaikka toki tämäkin jo sulkee ovia esim juuri tuon kouluttautumisen suhteen..
Ei mitään mainittavaa KRIISIÄ VIELÄ NELIKYMPPISENÄ. Sitten vasta joitakin vuosia myöhemmin kun huomaa, että kylläpä sitä alkaakin nyt äkkiä rämppääntyä.
Minulla ei ns. neljänkympin kriisiä ollut ollenkaan. Elämä tuntui ja tuntuu edelleen hyvältä, seesteiseltä ja rauhalliselta. Ikää tällä hetkellä 44 v. Tuntuu kuin oma elämäni olisi alkanut kunnolla 35-vuotiaana, kun erosin aviomiehestäni.
JOtenkin tuntuu, että elämä on parantunut koko ajan. Asiat ovat kunnossa. Monen kaverini kanssa olen keskustellut ja kaikki ovat sitä mieltä, että elämä alkaa kunnolla vasta kun on tosiaan täyttänyt 35. Ympäristön paineet helpottavat ja sitä myöten elämä helpottuu.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2011 klo 00:28"]
Nautin iästäni. Olen itsevarmempi kuin koskaan, seksi on hauskempaa kuin koskaan, kun mitään ei tarvitse jännittää tai hävetä. Ihan parasta aika tähän mennessä.
[/quote]
Mä en oikein tajua tätä, miten nelikymppiset on seksuaalisesti niin itsevarmoja eivätkä häpeile vartaloitaan yms yms. Millaisia olette sitten aiemmin olleet? Onko mussa jotain vikaa, kun en ymmärrä olla epävarma ja häpeilllä vartaloani?
N25
Oma kriisini tuli miehen kriisin myötä 35-vuotiaana. Mies sai hermoromahduksen ja häipyi perheestämme ja talostamme 3 päivän varoitusajalla. Siinä sitten huomaat olevasi isossa talossa lapsen kanssa ja pitäväsi kaikesta huolta yksin. Ei tarvitse kai sanoa, että se oli aivan kamalaa aikaa. Alle vuoden päästä tästä rakas isäni kuoli. Tuntui, että peräkkäin vietiin kaksi ihmistä elämästäni ihan yhtäkkiä, varoituksetta.
Sen sijaan nyt, kohta 39-vuotiaana, olen onnellisempi kuin koskaan. Olen löytänyt rinnalleni ihanan miehen, jonka kanssa minulla on 1-vuotias lapsi. Vietämme joka toinen viikonloppu uusperheviikonloppua ja loma-aikoina enemmänkin. Olen rakastunut, onnellinen lapsistani ja syksyllä menossa unelmieni työpaikkaankin. Raskaat ajat ja tapahtumat on läpikäyty pohjamutia myöten ja jos se opetti jotakin, niin sen että yritän nauttia jokaisesta elämäni päivästä täysillä ja arvostan sitä, mitä minulla nyt on.
40 vuotiaana pudotin 27kg painoa ja juoksin puolimaratonin. Ei se minusta mikään kriisi ollu, mutta ulkopuolisesta se voisi siltä vaikuttaa.
Alue: Aihe vapaa
mutta 40 on mielestäni ihan huippuikä; en enää välitä muiden mielipiteistä vaan elän kuin haluan, arvostan itseäni sellaisena kuin olen, nuoruuden epävarmuudet ovat poissa, tunnen itseni naiselliseksi, olen sinut itseni ja seksuaalisuuteni suhteen, osaan monia asioita paremmin kuin nuorempana, olen päässyt ammatillisesti pitkälle... tää on mielestäni ihan paras ikä, en haluaisi olla nuorempi ja uskon että edessäkin on vielä mielenkiintoisia aikoja:)