Antakaa konkreettisia esimerkkejä, miten narsisti ei kykene empatiaan!?

Tassa pari lausahdusta herkalta ajalta:



"Onneksi olkoon. Kuka on isa?" (Kun ilmoitin olevani raskaana. Itse olin innoissani ja puolisoni kuulosti silta kuin olisimme keskustelleet pesuainemerkeista)



"Etko voisi hiljentaa tuota vauvaa. Minulle ei yoheraily oikein sovi" (Vauvamme nukkui yot alusta asti todella hyvin 4+4+3 tuntia, mutta vuosilomaa ottaneelle herralle tama oli aivan kestamaton tilanne)



"Ei se imettaminen ollutkaan niin helppoa kuin luulit" (Puolisoni tukisanoja, kamppaillessani imettamisen kanssa vauvan ollessa noin 4kk)



"Jos jaat kotiin, ero tulee heti" (Kun olin piipussa toiden, kodinhoidon ja puolison miellyttamisen kanssa vauvan ollessa noin 12kk ja ehdotin, etta jaisin joksikin aikaa kotiaidiksi keraamaan voimia)



Ainoa kerta, jolloin olen kokenut puolisoni suhtautuvan jotenkin empaattisesti, kun minulla on ollut vaikeaa, oli kun laheinen ystavani tappoi itsensa. Puolisoni halasi minua ja totesi: "Se ei ollut sinun vikasi". Viikkoa myohemmin han tosin puuskahti, etta eikohan tama asia ole jo kasitelty, ja etta minun olisi jo aika ottaa itseani niskasta kiinni ja lopettaa toisen muisteleminen ja turha itkeminen.

Puolisoni on parhaimmillaan - tai pahimmillaan - oman perheen kanssa ruokapoydassa. Han puhuu muiden paalle, mutta loukkaantuu, jos lapsensa tekee samoin. Han saattaa olla kommentoimatta muiden puheita tai vastaamatta suoriin kysymyksiin ja alkaa puhua jostain muusta aivan kuin ei olisi kuullut koko edeltavaa keskustelua. Han tekee epamiellyttavia kommentteja ja arvottaa asioita herkasti parempi/huonompi-akselilla. Han tekee ruokailusta epamiellyttavan tilanteen, joka usein paattyy joko lapsemme itkuun tai minun artymykseeni ja joskus molempiin.

Etenkin tuo, missä äiti jätti lapsensa kuolemaan, sulki vaan oven takanaan. Ei voi olla kovinkaan terve yksilö, psykiatrisen avun tarpeessa ilmiselvästi. Käy niin sääliksi teitä monia uhreja.



Mun miehessäni on myös narsistisia piirteitä, mutta epäilen myös aspergeria, koska on yliherkkä. Tiedän siis jotain ,miltä tuntuu kun puoliso alistaa...

Tässä ketjussa oli yksi kirjoitus kuin omasta kynästäni! Minäkin näyttelen tunteita. En mielestäni,psykiatrinikaan mielestä,ole narsisti. Minulta vaan puuttuu tunteet ja pitkään luulin,että kaikki näyttelee tunteensa ja ihmettelin,miksi ihmeessä ja miten kaikki osaavat niin hyvin näytellä. Kysymys teille,joilla tunteet on: jos olen jotenkin vihainen (jotain tunteita minulla siis on) jollekin ihmiselle,kun ajattelen häntä ja sitten tapaan hänet niin tunteeko hän jotenkin sen,että olen ollut vihainen? Vai onko se syyllisyyttä omissa silmissä että voi kun olin hänelle vihainen? Ikävää,jos se jotenkin tuntuu,koska olen kuitenkin yleensä vihainen siksi,että olen elämässäni kokenut kovia ja nuo muistot tulee mieleen uusissa tilanteissa,eikä useinkaan kohde niitä olisi ansainnut.

Tunteiden pysyvin ominaisuus on niiden vaihtelevuus. Emme me "normaalit" pysty mitenkään aistimaan, millaisia tunteita joku on kokenut meitä kohtaan viikko, kaksi viikkoa, kuukausi tai viisi vuotta aikaisemmin. Eiväthän ne tunteet ole missään säilössä, paitsi ehkä sen toisen ihmisen muistoissa.



Myös ihmisten herkkyys aistia toisten senhetkisiä tunteita vaihtelee. Vaikka vihaisit ihmistä katkerasti juuri nyt, hän ei välttämättä huomaa sitä, ellet kerro. Voimme ehkä ajatella, että jotain outoa siinä toisessa oli tai miettiä, että hän ei tainnut pitää minusta, mutta emme tosiaankaan välttämättä tunnista tunnetta. Joku tunnistaa, toinen ei. Tästä samasta syystähän täällä on usein ketjuja, jossa mietitään, onko joku mies kiinnostunut vai ei. Vaikka toinen olisi korviaan myöten rakastunut, eivät sitä kaikki huomaa tai usko ennen kuin se puetaan sanoiksi.



Myös meille "normaaleille" käy niin, että nykyhetken tapahtumat herättävät vanhoja tunteita, joiden oikea kohde on vaikkapa isä tai äiti tai sisarus tai ex-mies. Tästä syntyy usein ylireagointia ja väärinkäsityksiä, kun kumpikaan ei välttämättä tajua, että tunteet eivät liity nykyhetkeen.

Itse narsistina tahtoisin kertoa että ihmisten usko siitä mitä narsisti tuntee tai ei vaikuttaisi keskustelualueilla olevan aika roskaa. Ja lauseet mihin sisältyy 'aina' tai 'ei koskaan' voi sivuuttaa. Tähän liittyy ihan kauheaa kärjistystä ja samat ihmiset ketkä toteavat ettei narsisti voi ikinä tuntea normikansalaisen kokemusta kuitenkin vakaasti kertovat millainen on narsistin kokemus.

Mutta empatian puute... Tiedätkö kun jollekkin käy jotain pahaa ja sinulle tulee siitä se refleksi, voi ei ajatus, kauhistus ja tunne kehossa. Se on epämiellyttävää. Minulle sitä ei tule.

Nice try mutta narsisti EI IKINÄ myönnä olevansa narsisti. Ei todellakaan ikinä. Vaikka saisi 20:ltä psykiatrilta ja psykologilta kuulla diagnoosin, ei hän siltikään myönnä sitä.

taas näkee, että itsekkyydestä on tullut narsismin synonyymi.



Eijei, ihmiset voi olla itsekkäitä mulkkuja olematta narsisteja. Suurin osa näistä jutuista viittaa ennemminkin itsekkäisiin mulkkuihin.

että ihminen ei pysty eläytymään toisen tunteisiin tai asemaan ollenkaan jossain tilanteessa. Näkee asian vain omalta kannaltaan.



Toinen juttu on että varmasti kukaan ihminen ei pysty kaikissa tilanteissa eläytymään toisen asemaan. Mutta joillekin persoonallisuushäiriöille tämä on tosi vahva piirre, eli tällaisella ihmisellä on hyvin vähän éläytymiskykyä, tuskin ollenkaan.

erittäin fiksuja, ja he osaavat mm. teeskennellä myötätuntoa tilanteissa, joissa siitä on heille itselleen hyötyä. Narsisti osaa halutessaan olla jopa hurmaava.

että ihminen ei pysty eläytymään toisen tunteisiin tai asemaan ollenkaan jossain tilanteessa. Näkee asian vain omalta kannaltaan.

Toinen juttu on että varmasti kukaan ihminen ei pysty kaikissa tilanteissa eläytymään toisen asemaan. Mutta joillekin persoonallisuushäiriöille tämä on tosi vahva piirre, eli tällaisella ihmisellä on hyvin vähän éläytymiskykyä, tuskin ollenkaan.

Nykyään onneksi entinen pomo. Mulle ilmoitettiin töihin, että äitini oli löytynyt kuolleena omasta kotoaan. Sanoin pomolle,että mun täytyy lähteä, niin hän kysyi ensimmäiseksi, että oletko työsi hoitanut...

Hautajaiset oli samana lauantaina kun minulla olisi ollut päivystys, niin oli todella hankalaa saada sitä päivää vapaaksi. Pomo sanoi, että jos saat jonkun tuuraamaan, niin sitten voin pitää lauantain vapaana. Tämä oli vaan murto-osa pomon luonteesta. Paljon kieroilua, haukkumista ja syyllistämistä. Pari vuotta luulin oikeasti, että olen huono ihminen, kunnes eräs työkaverini sai tarpeekseen ja erosi. Sain siitä rohkeutta ja erosin myös, kuten 6 muuta työkaveriani. Nyt on hyvä olla, kun ei tarvi nähdä sitä ihmishirviötä enää.

Nykyään onneksi entinen pomo. Mulle ilmoitettiin töihin, että äitini oli löytynyt kuolleena omasta kotoaan. Sanoin pomolle,että mun täytyy lähteä, niin hän kysyi ensimmäiseksi, että oletko työsi hoitanut...

eikös tuo ole ihan aiheellinen kysymys, jotta esimies pysyy kartalla siitä, oletko työsi hoitanut ja vaatiiko tilanne näin ollen jotain erityisjärjestelyjä?

Kyllähän tuollaisen kysymyksen esittäminen on esimiehen oikeus ja velvollisuus. Toki oma juttunsa on se, miten sen esittää.

Nykyään onneksi entinen pomo. Mulle ilmoitettiin töihin, että äitini oli löytynyt kuolleena omasta kotoaan. Sanoin pomolle,että mun täytyy lähteä, niin hän kysyi ensimmäiseksi, että oletko työsi hoitanut...

eikös tuo ole ihan aiheellinen kysymys, jotta esimies pysyy kartalla siitä, oletko työsi hoitanut ja vaatiiko tilanne näin ollen jotain erityisjärjestelyjä? Kyllähän tuollaisen kysymyksen esittäminen on esimiehen oikeus ja velvollisuus. Toki oma juttunsa on se, miten sen esittää.

ja sinäkin olet siis narsisti ja suoraan oppikirjasta kaiken lisäksi

ja sinäkin olet siis narsisti ja suoraan oppikirjasta kaiken lisäksi

Kas näin se ihmisten perusteeton leimaaminen narsisteiksi tapahtuu. Oikein oppikirjaesimerkki.

koska en edelleenkään ymmärrä miten hän onnistui junailemaan ne ja valehtelemaan niin monelle.

Olin kahden lapsen yh ja rakastuin aivan täysillä. Komea, seksikäs, kiltti, lapsia rakastava mies, minua jonkin verran nuorempi. Antoi ymmärtää että olen jotain niin erityistä että hänen kaltaisensa mies "suostuu" olemaan minun ja lasten kanssa. Olin taivaissa :)Kyllä hänen vanhempansa olivat ylpeitä pojastaan kun niin pyyteettömästi otti siipiensä suojaan elämässään epäonnistuneen yh:n ja kaksi äpäräpentua. Kyllä minun pitää nyt palvoa ja kunnioittaa ja alistua kun minua on niin onnistanut.

Mies asui luonani ilmaiseksi, laittoi oman kämppänsä vuoralle ja säästi omaa asuntoa varten ne vuokrarahat. Vakuuttava selitys oli, että kun minä saan asumistukea ja kuluni on pienet, niin hän säästää meille koko perheelle sitä asuntoa varten ja sitten kun mennään naimisiin niin tulevaissus on turvattu kun on säästöjä.

Jokaisen pienenkin riidan yhteydessä siis kiristi minua niillä rahoilla ja syytti minua siitä jos hän häipyy ja jään puille paljaille hyötymättä niistä säästöistä.

Ja kun hänen sukunsa ja ystävänsä tiesivät asiasta kokoajan ja olivat sitä mieltä että se on oikein ja minun kuuluisi olla kiitollisuuden velassa, uskoin tietysti ja olin niin aivopesty että...

Hän sai myös kaikki luulemaan että olen huono äiti ja hän muka puolustaa minua kaikille. Todellisuudessa muut aluksi pitivät minusta mutta miehen valheiden takia alkoivat inhota. Se on niin sairasta ja sekavaa että sitä on vaikea edes selittää. Jotenkin siinä vaan kävi niin, että minä olin yhtäkkiä kaikkien silmissä paha, ruma, sairas, kelvoton äidiksi, luuseri. Hän Jumala ja hyväntekijä jota en osaa arvostaa :(

Nyt kymmenen vuoden jälkeen kuulin tutun kautta että sillä miehellä on ollut monta ykisnhuoltajaa minun jälkeeni ja edelleen koko sukunsa pitää miestä arvossa koska koittaa auttaa vähäosaisia.

Seurusteluaikana yövyin toisinaan poikaystäväni luona. Kerran sain sitten migreenikohtauksen yöllä ja heräsin aivan hirveään päänsärkyyn.

Poikaystäväni heräsi siihen kun pyörin ja ähisin tuskissani sängyssä. Hän tuohtuneena käski minun olla hiljaa ja liikumatta "ei tässä voi nukkua kun sinä pyörit ja ähiset" :(

Olin vielä niin tyhmä, että muutin yhteen asumaan sen miehen kanssa. Ymmärsin sentään jättää hänet parin vuoden jälkeen.

tiesi miten kipeä, sekä ääni-, liike- että valoherkkä, olen migreenikohtausten aikana. Oi niitä kertoja kun olin kontannut pimeässä vessaan oksentamaan huonoa oloani, niin mies tuli vessaan perässä, räppäsi kaikki valot päälle, töni ja alkoi huutamaan/karjumaan kun mä teeskentelen sairasta ettei mun tarvitsisi viedä lapsia päiväkotiin vaan hänen täytyy.

Lisäksi hän ei lohduttanut kertaakaan kun isäni kuoli.

En tarkoittanut ihan monen viikon takaisia tuntemuksia vaan jos olen juuri ajatellut jotain ikävää ja kokoan itseni&silti tulee sellainen olo että pahoitin mielen.



Monen on vaikea,ymmärrettävästi,mua ymmärtää,mutta olen tosiaan kasvanut ympäristössä,jossa vain negatiivisten tunteiden näyttäminen on sallittua. Herran pelkoa sitä olla pitää eikä punaisia vaatteita koskaan! Ilon löytäminen on vaikeaa. Kuitenkin luulen,että mitä vakavammista asioista pystyy läppää heittämään,sitä vahvempi on. Elämä on vaikeaa eikä surkuttelu siinä auta. Voi,oppisinpa ton käytännössäkin...

ja sinäkin olet siis narsisti ja suoraan oppikirjasta kaiken lisäksi

Kas näin se ihmisten perusteeton leimaaminen narsisteiksi tapahtuu. Oikein oppikirjaesimerkki.

Minunkin mielestäni se on ollut täysin pätevä kysymys, joka on varmasti pakkokin esittää, koska töissähän ollaan töissä ja tietyt työt nyt vaan eivät voi jäädä viikoiksi odottamaan sua ilman että jaat ne ja niihin liittyvät tiedot muille! Mutta toki sävyllä on väliä, eli miten sen siinä kysyy ja miten muutenkin siinä ikävässä tilanteessasi on sinua kohtaan käyttäytynyt. Koita sinä puolestasi ymmärtää muitakin! Nythän se olet sinä sinä sinä ja sun surusi, mutta sellaiseen tilanteeseen voi kuule TYÖpaikalla olla aika vaikeaakin suhtautua, eikä se ole ainoastaan sulle ollut vaikea tilanne.

Eläydyin tilanteeseesi ja ajattelin että on sulla ollut kurja tilanne tosiaankin, mutta kun sitten aloit nimitellä tuota edellistäkin aivan asiallista kommentoijaa, niin tuntemani myötätunto sua kohtaan lopahti. Taidat olla tyypillinen raukkamainen ihminen, joka käyttää nimittelyä aseenaan, eikä edes tajua kuinka vakava asia se on.

Tarkoitin sitä, että todellisuudessa eivät KOE, eivät TUNNE sitä myötätuntoa, eivätkä AIDOSTI asetu toisen asemaan puoliautomaattisesti, niin kuin terveellä psyykellä varustettu ihminen.



Näytellä voi kuka vaan näppärästi sosiaalisia kuvioita tunteva, matkimiskykyä omaava ja oppimiskykyinen ihminen.



Tämä empatiakyvyttömyys paljastuu sellaisissa tilanteissa, jossa pitää jo "soveltaa", luulen. Vähän sama asia kuin mikä on koulussa ulkoa luetun ja sisäistetyn asian ero. Heti kun eteen tulee hiukan jo vaikeampi tilanne, tilanne kehittyy pidemmälle, monimutkaisemmaksi ja valmista toimintamallia ei enää ole, oma sisäinen toimintamalli tulee esiin. Ja siinä huomaa sen mikä on aitoa omaa vakaumusta ja luonnostaan tulevaa toimintaa.



Empatiakyky ei kuitenkaan ole mikään kyllä tai ei -juttu, vaan kyseessä on yleensä jotain mustan ja valkoisen väliltä.

uupumissairaslomalla miehensä hengenvaarallisen sairaskohtauksen takia

vaikka varaa olisi- ja haukkuu vaimoa laikaksi, jos tilaa lastenhoitajan vaimon 3:n tunnin yöunien jälkeen ja karkottaa au pairin haukkumalla tätä laiskaksi saman tien kotimaahansa