Lue keskustelun säännöt.
Miehesi/poikaystäväsi itsekkäin veto? Kuka voittaa?
07.12.2011 |
Yksi lukuisista esimerkeistä omasta elämästäni. Mulla oli ulkomailla tärkeä konferenssi. Oli sovittu jo kuukausia aiemmin, että lähdemme yhdessä ja mies hoitaa siellä vauvaa ja katsellaan sitten vähän turisteinakin maisemia yms. No kaksi päivää ennen lähtöä mies ilmoitti, että ei viitsikään lähteä, kun siellä on kuitenkin ihan tylsää. Mä en enää saanu vauvalle hoitajaa (mies itse päätti olla töissä tuolloin, vaikka oli jo sopinut vapaat). Jouduin jäämään kotiin.
Kommentit (200)
Kaveri sai infarktin ja joutui sairaalaan. Tilanne oli kriittinen ja taloudessa puolivuotias vauva. Miehensä sitten sai töistä tapauksen vuoksi lomaa, jonka käytti nukkuen kotonaan. Kaverin äiti ja minä hoidimme vauvaa ja kävimme katsomassa kaveria vuorotellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enko 'saanut' suomalaista miesta annan taman ketjun printattuna luettavaksi.
Onneksi en ottanut suomalaista kun paremmankin sain.
t.ulkkiksen vaimo, ei mamupatja.
Ja minä voin myöntääkin että olen"mamupatja". Syy siihen ettei minun mieheni kotimaassa moista sikailua löydy on se että mies joutuisi niin suureen häpeään ja oma sukunsa ja koko kaupunkinsa hylkiöksi jos kohtelisi naista siten.
vuoksi jätettyään tulla viettämään mun ja lapsen kanssa joulua. Mä hullu suostuin.
Exä veteli hyvällä ruokahalulla mun laittamat ruuat napaansa. Mä en pystynyt syömään mitään.
Syötyään se sit vähän aikaa leikki lapsen kanssa ja lähti sit naisensa luo.
Olen mies ja luin läpi kaikki kommentit. Täytyy sanoa, että nauroin osalle ääneen. Mulla ei ole lapsia eikä niitä koskaan tule olemaankaan, mutta olisin varmaan minäkin lähtenyt dokaamaan vaikka muija ois viittä vaille räjähtämässä. Kyllä se toukka sieltä ois ulos putkahtanu vaikka oisinkin ollu baarissa. Se mikä mulle tuli mieleen et noinkohan on, että te kaikki naiset olette puhtaita pulmusia ja ette ole antaneet mitään aihetta miesten käytökselle? Rohkenen epäillä asiaa.
Toivon että tämä mieshenkilö käy sterilisaatiossa tai huolehtii muuten ehkäisystä 100 %:sesti. Meinaan jos empatian ja ajattelun taso on tuollaista on kyllä parempi olla lisääntymättä.
Ainahan asioilla on kaksi puolta mutta esimerkiksi se että "isä" voi olla hyvin baarissa kun muija alkaa synnyttää. Oletko ajatellut että muija voisi tarvita tukea mieheltä kun on tosi kipeä ja peloissaan. Hän voi tarvita apua sairaalaan pääsyyn (usein isät ihan kuljettavata autolla tai taksilla muijansa sinne). Ja sairaalassa mies voi tukea muijaansa ja varsinkin jos vauva joutuu teholle tai vaikka kuolee synnytyksessä jne. Aina synnytykset eivät nimittäin mene oppikirjan mukaan...
Exä joskus kustansi minulle ruokaa kaappiin kun olin poikkeuksellisesti rahattomana, olinhan hänelle ollut rahallisena apuna useamman kerran. No, sain kaappiin riisiä, makaronia ja sen sellaista peruskamaa. Mies hakikin ne sitten päivän parin päästä pois, koska hän ne ostikin! Olin syömättä sitten. Monesti hänen ollessa rahattomana tarjosin ruokaakin (en siis antanut rahaa koska ne eivät tarpeisiin menneet). Itse tuhlasi rahansa peleihin ja kaikkeen turhaan. Olin siis nuori, ensimmäinen suhde aikanaan. Sain hänen perheensä luonakin olla syömättä, teini-ikäisenä, kun ei ollut omaa rahaa tullut vierailulle mukaan! Aina sai hänen elämäänsä kustantaa muttei mitään saanut takaisin. Ihmettelen kyseisen tyypin perheenkin käytöstä. Ei tulisi mieleenkään että jättäisin vieraan ruokkimatta, varsinkin jos vieras on ollut apuna omalle lapselle jatkuvasti. Olin vielä kotona asuva opiskelija (15-16v), mieshän oli minua vanhempi. Taisi olla sellanen perheen lellitty poika, jota piti olla paapomassa. Lyhyesti sanottuna vaan minulla oli vaatimuksia ja pakkoja, miehellä vain oikeuksia. Suhde oli muutenkin sitä että minä annoin ja mies otti, vain hänellä oli merkitystä. Hyväntahtoisena ja naiivina nuorena uskoin. Oli tosi ajattelematon ihminen, nykyään melkoisen ylimielinen ja kuulemma tossuttaa nykyistään toden teolla. Erosimme koska minä en jaksanut, aloin saada itsetuntoani takaisin ja sekös miestä vitutti.
Vuosia vuosia myöhemmin olen nyt aivan ihanan miehen kanssa :)
omat seurusteluajat exän kanssa mieleen. Alettiin seurustelemaan kun hän oli 19 ja minä 18. Mullakin oli huono itsetunto ja tyhmänä ensin ajattelin kuinka mahtavan poikakaverin olen löytänyt. Vaikka aika pian todellinen luonne paljastui. No olihan mies tietyllä tapaa ok, ei lyönyt, ei käyttänyt alkoholia ja raha-asiat hyvällä mallilla.
Mutta... Oli aina minä minä minä minä. Esim. Minun piti aina tulla bussilla hänen luokseen ja käyttää muutenkin vähäiset opintotukeni hänen luokseen kulkemiseen. Mies kävi töissä muttei halunnut tulla minun luokse koska rahaa menee. Joskus kun sanoin asiasta niin kertoi säästävänsä meidän tulevaisuutta varten ja minä tyhmä uskoin. Toki mies säästi rahaa, mutta ei ne minua olisi ikinä hyödyttäneet. Laski ja suunnitteli mitä kaikkea voidaan hankkia sitten kun minä opiskelujen jälkeen olen töissä ja saan palkkaa. Esim. talon oli sisustuksia myöten miettinyt. Tietty sellainen kuin hän haluaisi. Mielestään mies päättää tällaiset asiat koska on perheen pää ja tienaa rahat taloon (mihis se minun palkka hävisi?). Tilit olisi kuulemma miehen nimissä ja hän sitten antaisi talousrahaa naiselle. :O
Olin kerran kuumeessa ja kauheassa yskässä, hengitys todella tiukalla astman vuoksi. Mies ei suosstunut viemään mua päivystykseen, koska näytän olevan ihan ok. Tätini sitten vei.
Piti minua palvelijanaan. Naisen tehtävä on tehdä kaikki ns. naisten työt, mies ei tee niitä missään tapauksessa, ikinä. Ei vaikka olisi lapsia ja äiti sairaalassa, silloin viedään lapset mummolaan tms. Oli sitä mieltä että jos hän olisi syömässä keittiössä ja minä vaikka pyykkiä ripustamassa kuivumaan ja hän tarvitsee maitopurkin jääkaapista, minun tehtävä on tulla se antamaan.
Onneksi ei seurusteltu vuotta pitempääm, kun vihdoin järkiinnyin. Ei tehty yhteisiä lapsia eikä asuttukaan yhdessä. Onneksi, olisi yhtä helvettiä joutua hänen kanssaan sopimaan lasten asioista. Tai voisihan se olla niinkin ettei suostuisi ikinä tapaamaankaan. Mutta varmasti hankaloittaisi joka asiassa missä vaan pystyisi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa.
Mulla oli sektiossa revenneen endometriooman takia vatsakalvontulehdus joka meinasi äityä verenmyrkytykseksi. Olin tipassa sairaalassa eikä eksä suostunut ottamaan vauvaa kotiin, vaan hoidin sen siellä sairaalassa (sektiosta 2 vk) ihan tokkurassa.
Sit siitä vähän reilun kuukauden päästä halus erota ja minä jouduin itse kantamaan kaikki tavarani ja järkkäämään kaiken.
Olen vieläkin katkera miesystäävälle, joka lähti viime vappuna kavereiden kanssa juhlimaan. Oltiin sovittu, että ollaan yhdessä ja juhlitaan vappua.
Tämä taitaa olla aika pientä näihin juttuihin verrattuna.
Ehdottomasti pahinta jättää oma lapsi sairaalaan ja lapsen äiti. Myös tämä keskenmenotarina on hirveä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun odotin lastamme viimeisilläni.Pari päivää kuoleman jälkeen mies lähti antamaan "tukea" rapajuopolle isäpuolelleni.
Odotin miestä kotiin illalla yöksi,ja itkuisista puheluistani huolimatta pysyi isäpuolellani ryyppäämässä.
Aamulla sitten saapui änkyräkännissä ja rupesi vittuilemaan mulle,kuinka kehtasin soitella hänelle ja huutaa puhelimeen.Eikä sanonut edes että onneksi olkoon,vaikka oli mun syntymäpäivä.
Vai haluatko, että mä olen vihainen/katkera sulle koko mun loppu elämän sen pilaamisesta.
Tein abortin, vaikka olin jo ensimmäisillä treffeillä miehelle sanonut, että sitä en sitten tule koskaan tekemään vaikka mikä olisi. Siitä on nyt 8 vuotta ja edelleen olen vihainen itselleni, että suostuin painostuksen alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies oli tehohoitoajan jokaisissa salibandytreeneissä, ei jäänyt pois yksistäkään. Näitä on 2-3krt viikossa. Lisäksi kävi töissä, jossa luulee olevansa korvaamaton. Näki lastaan neljän viikon aikana kuusi kertaa. Koskaan ei mulle sanonut että kyllä tästä selvitään, itse kun itkin kaiket illat ja yöt. Kerran kun lapsi joutui jo hengityskoneeseenkin niin mies kysyi että ei kai lapsesta tule tämän kaiken takia vammaista. Nyt kun tähän kirjoitin nämä asiat, tajuan vielä rankemmin kuinka itsekäs ja ääliö mies mulla on. Olis pitänyt valita tarkemmin...
En puolustele mitenkään, mutta tää kuulostaa musta siltä, ettei mies vaan osannut kohdata tunteitaan ja pakeni töihin. Yllättävän monilla miehillä tunteet on vielä kovin vaikeita vaikka voisi kuvitella, että 2000-luvun mies olisikin jo päässyt yli isiensä traumoista..
viimeisellä kuukaudella, kun piti mennä setäni hautajaisiin. Miehellä oli edellisenä iltana pikkujoulut, mutta oli puhetta, että lähtee mukaan (yksinkertaisesti mun teki jo huonoa ajaa autoa ja matkaa oli kuitenkin jonkun verran). No mitä tekee mies, tulee aamulla änkyrä kännissä kotiin, kun itse vedän aamukahvia nassuun ja kenkiä jalkaan. Arvaatte, ettei lähtenyt hautajaisiin. Sanaakaan sanomatta painuin ovesta ulos ja menin hautajaisiin. Kotiin tullessa kilahdin ja pahasti, sanoin että antaa olla viimeinen kerta, seuraavasta kerrasta lähtee kattilat jakoon.
Onneksi ymmärsi moukkamaisuutensa, pyysi anteeksi ja on vastaisuudessa tullut iltariennoista sellaiseen aikaan, ettei tarvitse aamulla ruikuttaa, kun lapset meluaa. Hyväksi isäksi ja kelvolliseksi mieheksi on osottautunut.
Iso hali teille kaikille, jotka olette miehistänne kertoneet! Ja ihanaa joulunaikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jätti, kun kohtuni repesi synnytyksessä niin, ettei voinut enää harrastaa sukupuoliyhdyntää. Itketti kovasti :( tuntui siltä, että olen miehelleni vain seksiä. Sitä hän kinusi todella usein, ja alkoi huutamaan, jos ei saanut.
että suurin osa miehistä on vaan tyhmiä. Mikä helvetti voi olla vialla ihmisessä, joka lähtee ryyppäämään, kun vaimo on kuoleman kielissä? Onneksi ei tarvitse ottaa sellaista vaivoikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jätti, kun kohtuni repesi synnytyksessä niin, ettei voinut enää harrastaa sukupuoliyhdyntää. Itketti kovasti :( tuntui siltä, että olen miehelleni vain seksiä. Sitä hän kinusi todella usein, ja alkoi huutamaan, jos ei saanut.
Anteeksi kun kysyn, mutta miten kohdun repeäminen vaikuttaa seksin harrastamiseen? Tai siis varmaan jonkin aikaa esti yhdynnän, mutta tuskin kuitenkaan lopullisesti?
Mies lähti ryyppäämään jouluna ja vietin joulua yksin lapsen kanssa. Mies kävi joulun jälkeen välipäivinä kotona lepäämässä. Kun alennusmyynnit alkoivat, olin menossa ostamaan vaunuja (odotin kuopusta) ja oli sovittu että mies on esikoisen kanssa. Yllätys, mies lähtikin edellisenä iltana ryyppäämään eikä ollut tullut kotiin aamulla kun äitini tuli hakemaan minua vaunuostoksille. Yritin soittaa miehelle mutta ei auttanut. Myöhemmin sain kuulla että hän oli päätynyt jatkoille kaverinsa luokse parin baarista napatun tytön kanssa. Olihan vieraan tytön paneminen varmasti tärkeämpää kuin esikoisen vahtiminen että vaimo pääsisi kuopukselle vaunuja ostamaan.
Olin pyytänyt että mies olisi juomatta lasketun ajan tienoilla jotta hän pystyisi ajamaan minut sairaalaan kun synnytys alkaa. No kun lapsivedet menivät yöllä ja supistukset alkoivat, mies oli joitain tunteja aiemmin lopettanut juomisen (oli siis ryypännyt pyynnöistäni huolimatta) ja hän ajoi minut sairaalaan. Melkein toivoin että olisi poliisi tullut puhalluttamaan..
Heräsin yöllä järkyttävään vatsakipuun. Yritin kävellä, otin panadolia, soitin päivystykseen jne. Kun kipu vain jatkui tosi kovana yritin saada miestä hereille että hän olisi vienyt minut sairaalaan. Mies vain huusi että enkö tajua että on yö ja hän haluaa nukkua. Loppujen lopuksi tilasin taksin kun en jostain syystä kehdannut ambulanssia soittaa. Minulla oli suolitulehdus (ei umpisuoli vaan terve osa suolesta pahasti tulehtunut).
Ja olen edelleenkin tämän kyseisen (hyvässä ammatissa työskentelevän) miehen kanssa. Olemme käyneet viimeiset 1,5 vuotta pariterapiassa mutta ei siitä taida olla apua kun mies on terapiakäynneillä aivan eri ihminen kuin kotona. Joka käynnin jälkeen tulee sellainen olo että terapeutti säälii miestä kun joutuu tälläisen hullun akan kanssa elämään....
En vain osaa luovuttaa ja jatkan vain yrittämistä että mies ymmärtäisi miten voi ja miten ei voi käyttäytyä jne. Varmaan loputon suo.
Lääkäri sanoi, että katsotaan vielä viikon päästä uudestaan. Sanoin miehelle heti, että on tuulimuna ja surin kovasti, kun odotin vauvaa niin paljon. Mies vain totesi, että mä vain kerjään huomiota tuollaisella jutulla. Menin viikon päästä uudelleen ultraan ja siellä todettiin, että täytyy mennä kaavintaan aamulla. Kerroin sen miehelleni illalla ja mies oli edelleen sitä mieltä, että kunhan kerjään huomiota. Lähdin sitten aamulla, sanoin vielä lähtiessäni, että nyt menen sairaalaan. Mies ei uskonut vieläkään. Sairaalassa sanottiin, että täytyy olla hakija, että pääsee kotiin. Soitin sitten miehelle, että tuleeko hakemaan, vaikka olin tosi loukkaantunut, että oli niin välinpitämätön. Mies uskoi jutun todeksi vasta silloin, kun näki mut sairaalasängyssä odottamassa kotiinlähtöä. En koskaan ollut esittänyt tai ruinannut huomiota mitenkään ja en tänä päivänä tajua, kuinka mies oli niin välinpitämätön. Melkein soitin äitini hakemaan mua, vaikka hänellä olisi ollut matkaa 250km.
Sairastuin kesken päivän keuhkokuumeeseen, mutta päätin käydä kotimatkalla silti kaupassa koska tiesin että poikaystävä ei osaisi ostaa mitään syötävää (osti kauppavuoroillaan aina herkkuja).
Soitin silloiselle poikaystävälle, että tulisi minua vastaan kun oli molemmissa käsissä kantamuksia ja olo oli kehno. Matkaa kotiin kilometri. Luntakin satoi ja oli pakkasta. Ei sitten tullut, koska oli ehkä tulossa kipeäksi kun väsytti niin kovasti. Jumalauta! Jätkää vähän väsytti kun minä rahtaan ostoksia kuumeessa keskellä lumikinoksia kotiin. Ei ollut edes rahaa taksiin :-(
Omat kokemukseni ovat kyllä todella pientä verrattuna täällä kerrottuihin tarinoihin. Lähinnä sellaista "perussikailua", tyyliin mies siivoaa kerran vuodessa käyttäen aikaa about puolet siitä mitä siivoamiseen oikeasti menee (ja siitäkin puolet "levähtää", mikä näkyy kyllä "työn" jäljessäkin) ja sitten odottaa,että kehutaan pari päivää putkeen vaikka itse ei edes huomaa kun vaimo tekee saman homman tupalana joka viikko. TAI olettaa, että tuon jumalaisen urakan suorittaminen toimii mokailujen puolustuksena n. kuukauden jälkeen päin (hei camoon, mä sentään siivoan täällä jne.). Ja ei, en ole siivousfriikki, vaan ihan normisiisteyttä toivon (ei pinttynyttä likaa näkyvillä pinnolla, ei likaisia vaatteita lattiolla jne.). Ja jos multa joskus jää yksikin sukka lattialle, niin sehän on AIVAN sama asia kuin se, että minä korjaan JOKA PÄIVÄ useampia lojuvia vaatteita, roskia ym.
Ja tietysti miehen työmatkat ja menot on, tai olisi jos mies päättäisi, paaaljon tärkeämpiä kuin minun vastaavat. Ja ylipäänsä miehen työ on tärkeämpää kaikin tavoin, vaikka minun työssäni, jota varten olen opiskellut 7 vuotta, sentään oikeasti yritetään tehdä yhteiskunnasta oikeudenmukaisempi ja parempi - ja pitkällä tähtäimellä myös tuottavampi- paikka, ja miehen duuni (joa varten on käyty lukio) taas ei ole todellakaan mitään maailman pelastamista.
Ja tietysti miehen kärsimys on aina suurempaa kuin naisen. Esim. ryyppyreissun jälkeinen toipuminen vaatii hemmottelua ja vapautusta kakista normihommista, mutta minun 7x12h työviikko ei ole mitään, kun "nythän sä olet kotona"... Jos mua joskus hemmotellaan tm. niin kiittelen vuolaasti ja kehun tutuillekin, mun tekemiset ilmeisesti kuuluu asiaan....
Huoh, 10v. koulutusta takana,ja joskus mietityttää että tuleekohan tuosta koskaan ihmistä. Edistystä on tapahtunut joo, mutta tahti ei huimaa päätä... Onneksi sentään tajuaa nykyään sdulkea suunsa ja totella siinä vaiheessa, kun vaimon polla alkaa olla paloauton värinen. Muuten tämä avioliitto olisi kyllä jo historiaa...
Jos asutte suomessa, olet todellakin mamupatja. Mamu tarkoittaa maahanmuuttajaa. Maahanmuuttaja voi olla vaikka ruotsalainen.