Miksi omakotitalon pitää olla joku tavoite? En halua ikinä asua omakotitalossa.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 17:25"]Kerrostalossa asuvat ovat pahimman luokan paskasakkia
[/quote]
Ullanlinna on Suomen pahin slummi.

Mua huvittaa ajatus kerrostaloasujien laiskuudesta. Ihan sama vaikka tekisit töitä 60 h viikossa ja sen lisäksi kaikki normaalit hommat, harrastukset yms, olet silti laiska jos et halua haravoida, tehdä lumitöitä ja kasvattaa omia perunoitasi.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 17:12"]

Täällä on ilmeisesti perusoletuksena, että kaikki kerrostalot ovat pahviseinäisiä ja kaikki naapurit juoppoja, narkkareita tai muiden viihtymisestä viis veisaavia suurperheitä. Ehkä kaupunkien vuokratalot ovat tämmöisiä, en tiedä, kun en ole sellaisessa koskaan asunut.

Tämä kerrostalo, jossa olen viihtynyt kohta 10 v., on asunto-osakeyhtiö. Äänieristys on kunnossa (käsittääkseni äänieristysstandardit muuttuivat joskus vuosituhannen vaihteessa), naapureista ei kuulu mitään. Normaaleilta ihmisiltä vaikuttavat kaikki, ainakin ne, joihin pinnallisesti olen tutustunut (en ole kovin sosiaalinen luonteeltani). 

En suurin surmin vaihtaisi tätä asuntoa mihinkään omakotitaloon! 

[/quote] 

Jatkan vielä sen verran, että tämän pääkaupunkiseutulaisen kerrostaloneliön hinnalla saisi melko hulppean omakotitalon mistä tahansa kehäkolmosen ulkopuolelta. Niin että ei se aina ole rahastakaan kiinni!

Miksi vitussa muuttaa omakotitaloon statuksen takia? Huvittaa kun porukka ottaa kalliita lainoja ja pulittaa koko loppuelämänsä keskitulon palkasta sitä velkaa. Ymmärrän jos on varakas niin ei se 350 000€ talo tunnu missään. Mutta en oikeen ymmärrä mikä siinä on niin hienoa saavuttaa omakotitalo asuminen. Ihanniinkuin se olisi elämän tarkoitus ja saavutus. Toki jos oikeasti sellaisesta tykkää, niin siitä vaan, mutta statuksen takia ei nouse peukku ainakaan multa.

Asun itse kerrostalossa helsingin keskustassa.

No mä en voi haaveilla omakotitalosta koska pelkään asua maantasalla!

Itse 11 vuotta omakotitalossa asuneena koen suurta houkutusta myydä tämä paska pois. Koko ajan miljoona asiaa tekemättä eikä niitä ole rahaa/aikaa tehdä. Todella ahistavaa! Jos ei olisi lapsia lähtisin täältä alta aikayksikön. Toisaalta tää on tosi rakas koti meille. Aika ristiriitaista...

Minä asuin aina 12-vuotiaaksi asti omakotitalossa. Sitten muutimme kaupunkiin ja kerrostaloon. Kerrostalo ei tunnu kodilta vaikka mitä tekisi. Muuttaisin heti omakotitaloon jos olisi varaa.

Asumme okt:ssa. Ei tulisi ikinä mieleen arvostella muiden asumista tyyliin toivottavasti pääsette omaan taloon, kuten joku tässä kertoi. Aina muuttaneiden kämppiä kehun ja toivotan onnea uuteen kotiin. Jokainen mahdollisuuksien mukaan valitsee itselleen sen mieluiten asumismuodon. Omaa taloamme yleensä kehutaan vieraiden toimesta ja tulee kommentteja voi kun itsekin saisi tällaisen, siitä tulee oikeastaan vain kiusallinen olo. 

Oikeastaan ainoa asumismuoto mitä en suosittele kenellekään on pienet erillistä rivi tai paritaloyhtiöt, siinä yhdistyy okt ja kerrostaloyhtiön huonot puolet.

Mä liikun mieluummin lasten kanssa kuin teen niitä pihatöitä.

Jos kestää kuunnella naapurien älämölöä kerrostalossa on se parempi vaihtoehto. Itse en kestänyt ja nautin kyllä tästä rauhasta. Puuhaa vanhassa talossa on jatkuvasti.

itsellä kun on lapsia ja koiria, olishan se aika maailmaloppu, jos tästä nyt kerrostaloon joutuisi... Aatelkaas nyt kesäaamuakin, kun saa päästää lapset ja koirat tuohon aidattuun isoon pihaan leikkimään, hulluksihan mä kerrostalossa tulisin! En ylipäätään käsitä, kuka suostuu lasten kanssa asumaan kerrostalossa, itse ainakin tein kaikkeni, että lapsella olisi oma piha, jossa saa vapaasti kulkea ja tonkia matoja perunamaasta.



Sitten ymmärrän, jos on kesämökki, ja mahdollisuus oleskella siellä koko kesä. Meillä ainakin kesää vietetään suureksi osaksi tässä omassa pihassa, koirat saa olla mukana, tässä voi grillailla ja ottaa aurinkoa.



Toki tuota kukkamaan rapsutusta piisaa, mutta se on tosiaan käsittämättömän terapeuttista, kuten joku jo sanoikin.



Jos meillä nyt talo menis alta, ja jouduttais johonkin kerrostalokolmioon vuokralle, niin tuntisin itseni kyllä tosi luuseriksi.

Minä tunsin lapsena ylpeyttä, että asuttiin heinossa omakotitalossa ja minun kaveri kerrostaloissa ja rivareissa. Joskus ajattelin, että todellakaan osta mitään muuta asuntoa, kuin omakotitalon. Mutta nyt on mieli muuttunut. En halua niin paljon siivottavaa, pestäviä ikkunoita, en jaksa olla lakaisemassa isoja terasseja, en istuttaa lukuisia pihakukkia, hoitaa pihaa niin paljon kuin omakotitalo vaatii. Lisäksi en halua ottaa paljoa lainaa. Nyt mahdollista ostaa esim. laadukas rivari upealta paikalta. Saan sen halvemmalla kuin omakotitalon ainakin tältä alueelta jonne haluan asumaan. Minua ei haitta, että joudun maksamaan yhtiövastiketta, koska se takaa minulle paljon asumisen mukavuuksia ja helppoutta. Meillä on jo kesämökki ja vanhempien kesäpaikka. Näissä kummassakin saan touhuta pihalla niin paljon kuin jaksan. Enkä enää todellakaan ajattele, että ois jotenkin hienompaa asua omakotitalossa.

Nyt haluan työpäivän jälkeen lähteä lapsen kanssa leikkipuistoon, pyöräilemään tai jonnekin lähialueen metsään retkelle. Tai muuten touhuta ihan muitakin asioita, kuin kotitöitä, joita nyt riittää ihan tarpeeksi vaikka kerrostalossa. Minulle se ei ole unelmaa, että saan haravoida ja kitkeä ja lapsi saa leikkiä siellä omalla pihalla. Rivarin pihalla voidaan haravoida, kastella kukkia, kitkeä rikkaruohoja, poimia vaikka viinimarjoja tai omenoita ja talvella leikkiä lumessa. Ja minua ei haittaa naapurit. Pyrin olemaan ihmisille ystävällinen ja huomioin heidät. Minulla ei oo tarvetta laulaa suihkussa, huudattaa musiikkia kovalla, harvoin miehen kans riidelläänkään ja normaalit elämisen äänet ymmärrän naapureiltakin. Kyllä vanhempieni omakotitalossaki oli ne naapurit. Muistan kuinka teinit piti bileitä naapuritalossa, toisella puolella nuoret miehet jumputti musiikkia autoistaa, yhdessä talossa oli miljoona koiraa, jotka räksytti ja yksi kulma naapuri valitti kaikesta meidän tekemisestään,ja silloin kun puut oli paljaana lehdistä, tämän ukon ikkunat näkyi suoraan meidän pihalle ja seiltä se kyyläsi koko ajan. Mutta mitäpä teet, kun niillä on ne omat talot ja pihat. Saa elää ja olla miten haluaa! Rivarissa, kuten kerrostalossakin minä valitan välittömästi ja omalla nimellä, jos joku huudattaa yöllä musiikkia, kyttää tai oikeasti häiritsee, koska se on taloyhtiö ja siinä asumisessa tietyt säännöt.

Minulle on tärkeää asunnon sijainti ei niinkään se oma talo. Haluan päästä pyörällä töihin, kauppaan ja kaupungille. Haluan kulkea lapsen kanssa eri puistoissa ja leikkipuistossa ja mielellään niin, että voidaan valita useista eri vaihtoehdoista. En halua omistaa kuin vain yhden auton enkä mielellään käytä busseja ja kökötä jossain bussipysäkeillä. Voisin saada jostain naapurikunnasta tai kaupungin kaukaisesta lähiöstä omakotitalon samaan hintaan kuin rivarin, mutta en halua sitä toista autoa, en halua kulkea busseilla enkä käydä aina siinä samassa leikkipuistossa tai haravoida sitä pihaa, kun lapsi leikkii niin kuin jo kerroin.

Minun ystävä osti omakotitalon, ja kun onnittelin häntä uudesta kodista, vastasi että toivottavasti tekin saisitte pian muuttaa omaan taloon. Ihan kuin se tosiaan meille 3 henkiselle perheelle ois joku ideaalia ja ainut oikea vaihtoehto. Mutta toisaalta, kyseinen ihminen meni naimisiin ekan poikaystävänsä kanssa, asunut aina kotipaikkakunnalla ja jos mietin, että itse oisin tehnyt samoin, niin ehkä minäkin saattaisin tuntea vielä ylemmyyttä ja kokisin että onni koittaa omakotitalossa, niin kuin itsekin lapsena ajattelin. Kun 10-vuotta opiskelin ja asuin eri kaupungeissa, aloin arvostaa eri asioita. Mutta kaikki onni silti ystävälleni sinne omaan kotiin. Me asutaan onnellisena rivarissa!

Ja tosiaan. Äskeiseen vielä. Minä asun Etelä-Suomessa ja kaupungissa. Tykkään asua juuri täällä. Pohjoisessa saisin kaksi rivitaloasuntoa meidän asunnon hinnalla ja omakotitalonkin aika läheltä keskustaa samaan hintaan mm. Oulun lähikunnista ja Rovaniemeltä Mutta siellä ei vaan ole sellaista kaupunkia ja paikkaa, jossa haluaisin elää ja kasvattaa lapseni. Koska täällä on nyt minun koti ja hyvä olla, niin sekin osaltaan vaikuttaa asumiseen ja siihen liittyviin toiveisiin ja valintoihin.

Ei se ole sinun tavoite VAAN PANKKIEN TAVOITE...otat laina,alat maksaa itsensä kipeäksi,syöt vain hernekeitto,siinä menee lapset ja aviolitto kun raadatte niska limassa lainan eteen!!! Tunnen montakiin "menehtynyttä" perhettä kun talon maksaminen oli liian suuri urakka nuorelle perhelle..ei ollut aika perhelle eikä lapseille, ruoaksi oli makkarakeitto ja pannari jos sitäkään....molemmaat ovat kalpeita ja lihavia epäterveellisella ruokavaliolla....mutta mikä ettei jos omakotitalo pitii saada-pankki sai lainat MEHEVÄN KORKON KERÄ.

Olen asunut ydinkeskustan kerrostalossa 15 vuotta ja viihtynyt hyvin. Nyt kymmenen vuotta kehyskunnan omakotitalossa ja viihdyn hyvin. Kummassakin puolensa. Omat prioriteetit olivat ennen kaiken saavutettavuus, kulttuuri, kahvilat ja autoton elämäntapa. Nyt en vaihtaisi omaa rauhaa ja pihaa mihinkään. Vanhana varmaan taas paluu keskustakerrostaloon.

Minä asun kerrostalossa lähiössä alakouluikäisten lasten ja aviomiehen kanssa. Työkaverit asuvat omakotitaloissa suurin osa. Koen että minut jotenkin sivuutetaan asumiskeskustelussa ja itsekin olen mieluiten hiljaa koska valintaani ei ymmärretä. Pk-seudulla on hyvin kesäleirejä lapsille (isovanhempia ei ole apuna) ja bussit kulkee vierestä. Ei ole aikomustakaan muuttaa ok-taloon kauas kaikesta, olen asunut kerrostalossa tai rivarissa koko elämäni. Ollaan korkeasti koulutettuja ja ihan hyvissä hommissa.